Onnellisia laskuja Pyhätunturilla

Julkaistu: 14.11.2016

Sukset ovat jälleen kyydissä. Mitsun takapenkillä monoja sikin sokin, pakkanen kuuraa ikkunoiden reunat. Kylmyys hohkaa läpi auton lattian, kun käännyn tutusta nelostien risteyksestä. Loputtoman pitkä syksy on ohi, ensilunta on tullut taivaan täydeltä ja laskuvaatteet on kaivettu esiin kellarista.

Aurinko nousi tervehtimään kauden ensimmäistä laskupäivää.

Siellä se on, tunturi. Lumen peittämänä se odottaa innokkaita laskijoita. He, tai siis me, tiedämme, että edessä on jälleen kuusi kuukautta elämää lumen maailmassa, lumen ehdoilla. Jokaisilta kasvoilta tunturissa paistaa innostunut ilo.

Pyhätunturin kausi alkoi tänä vuonna aiemmin kuin koskaan ennen, marraskuun 11. päivä. Se tarkoittaa, että on kuusi kuukautta aikaa käydä täällä. Jättää kiireinen Helsinki hetkeksi.

En osaa selittää sitä, miksi olen tunturissa niin onnellinen. Kuva: Miia Alapeteri

Kun pääsemme Miian kanssa mäkeen lauantaina, pakkasta on kaksitoista astetta. Kylmyys kipristää nenää ja monot tuntuvat hassuilta jalassa. Lähteminen ulos on loputonta sähellystä, niin kuin aina kauden ensimmäisenä laskupäivänä. Kaikki laskuvarusteet näyttävät pitkän tauon jälkeen aavistuksen vierailta. Jos vaatteet ovat jääneet kesän korvalla pesemättä, niiden taskuista löytyy aarteita. Viime kauden rinnekarttoja tai afterski-kuitteja. Muistoja hyvin käytetyistä talvipäivistä. Itse löysin myös puoliksi syödyn suklaalevyn. Mikä mahtava ylläri!

Ylhäällä tunturissa lunta riittää. Kuva: Miia Alapeteri

Vielä suksia jalkaan kiinnittäessä tunne on omituinen. Kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa. Mutta kun lykkää ne matkaan ja tekee ensimmäisen käännöksen, kuluneet kuusi kuukautta unohtuvat. Tekee mieli huutaa ilosta. Huudan. Se olkoon tervetuliaishuuto tälle tunturille, josta kuin vahingossa on tainnut tulla melkein kuin toinen kotini.

Yhteistyössä: Pyhätunturi, Halti, Mons Royale

Millaisia ulkoilukenkiä käytän?

Julkaistu: 08.11.2016

Yhteistyössä: Merrell Finland

Minulle tarjoutui tänä syksynä tilaisuus testata erilaisia Merrellin malleja, joita kutsutaan myös ”speed hiking” -kengiksi. Tämä oli minulle aivan uusi aluevaltaus, sillä en ole käyttänyt tällaisia kevyempiä retkeilykenkiä aiemmin.

Ulkoilukengät sinänsä ovat tuttu teema, sillä työskentelin lukion jälkeen aika pitkään Partioaitan myymälässä Yrjönkadulla. Partioaitalla oli silloin myymälä kellarissa, jonne mentiin ajoluiskaa pitkin. Tämän lisäksi katutasossa oli 2000-luvun alkuvuosina pieni kenkämyymälä, jossa tein aika paljon vuoroja. Se oli hauskaa, sillä kenkien myyminen oli kuitenkin aivan erilaista hommaa kuin muiden varusteiden. Jokaiset jalat ovat erilaisia!

Partioaitan aikojen jäljiltä minulla oli yli kymmenen vuoden ajan nahkaiset, painavat ja jäykät vaelluskengät. Ne tulivat kuitenkin jo tovi sitten tiensä päähän. Mietin, että mitä ihmettä sitten laitan jalkaani. Olisiko tällaisista kevyistä kengistä haastajiksi?

Tykästyin näihin mataliin lenkkarimaisiin kenkiin heti kun vedin ne jalkaan. Varsi ylttää hieman yli nilkan, niin että kostea kanervikko ei kastele sukkia. Lisäksi kengässä on Gore tex -kalvo, jonka turvin saattoi hyppiä yli kosteiden sammalmättäiden. Käytin näitä syksyn ajan mökillä, töihin pyöräillessä kun satoi, kävelin niillä koko tunturivalokuvauskurssin ajan Kiilopäällä, glamping-retkellä Teijossa sekä kiipesin Lofoottien vuoret. Pohjassa on niin hyvä pito, että se ansaitsee erikoismaininnan. En tiedä onko se kiinni pohjan materiaalista, vai mallista – pohjan reunat leviävät ikään kuin hieman alaspäin ja tuntuu melkein, että ne pitävät sinua maassa imukuppien tavoin. Lestin istuvuus on napakka ja aika matala, mutta kärjessä on hyvin tilaa räpylävarpailleni.

(Malli: Merrell Moab FST Mid Waterproof Wmns)

Näissä ihanan sinisissä kengissä on enemmän nilkkatukea, ja kenkä on astetta jämäkämpi muutenkin. Nämä ovat lestiltään huomattavasti reilummat kuin Moabit, ja niihin mahtuu hyvin paksu villasukka. Katsotaan, miltä ne tuntuvat nyt talvikeleissä! Paino 850 grammaa per pari.

(Malli: Merrell Capra Mid Waterproof Wmns)

Näitä rakastan. Barefoot-kengät ovat siis nimenomaisesti paljasjalkajuoksuun tehdyt. Olen koittanut totutella hiljakseen niillä juoksemiseen, mutta käytän niitä myös kiipeillessä oleilu- ja varmistuskenkinä sekä aika usein muutenkin. Ne istuvat kuin se kuuluisa hanska ja tuntuma maahan on ihana. Ja painavat 230 grammaa per pari.

(Malli: Merrell Bare Access Arc 4 Wmns)

Last but not least! Juoksin Pyhän tunturipuolikkaan Merrellin kevyellä All Out Crush -mallilla, mutta päädyin kuitenkin lopulta maastojuoksukengässä tähän astetta jämerämpään All Out Charge -malliin (kuvassa). Siinä on paksumpi pohja ja tukevampi lesti. Nämä istuvat samantapaisesti kuin Moabit, lesti on napakka ja matala, mutta varpaista leveä. Täydellistä.

Olen juossut näillä myös lyhyitä kuuden-seitsemän kilometrin asfalttilenkkejä silloin tällöin. Suunnitelmissani on asentaa kenkään nastat talvitreeniä varten.

(Malli: Merrell All Out Charge Wmns)

Merrells with a view! Tämän syksyn testin perusteella nämä kevyemmät retkeilykengät menevät jatkoon.

Seikkailujen bucket list

Julkaistu: 05.11.2016

Kuva: Sampsa Sulonen

Unelmat eivät toteudu, jos niitä ei suunnittele, sanoi äitini kun kävin hänen luonaan viime viikolla. Olin juuri todennut, miten hassulta tuntuu olla yhtäkkiä mukana lyhytelokuvakilpailussa, jota olen aina katsonut katsomosta, miettien ”kunpa minäkin jonain päivänä”.

Äiti taitaa olla ihan oikeassa. Suunnittelemisen ensimmäinen askel on haaveiden ylös kirjoittaminen. Tai kuvittaminen, miten vain. Sen jälkeen tarvitaan sinnikkyyttä. Ei yhtä isoa päätöstä, vaan monta pientä.

Niin kävi lyhytelokuvanikin kanssa. Sanoin ajatuksen ääneen itselleni ensimmäistä kertaa vuosi sitten, jolloin se konkretisoitui. Se oli kuitenkin kytenyt takaraivossa jo pidempään. En tarkoita pelkästään lyhytelokuvakilpailua, vaan kaikkea sitä, mitä se on edellyttänyt: laskutaitojen kehittämistä, uskaltamista sekä laskemisen että itsensä esille laittamisen suhteen. Valo- ja videokuvaamisen opettelemista. Monet pienet päätökset veivät minua pikkuhiljaa haluamaani suuntaan. Olen tehnyt monena vuonna päätöksen käyttää kaikki vuosilomani talvella. Kesällä olen päivittänyt tyhjässä toimistossa verkkosivuja, katsellessani aurinkoisessa kesäsäässä kylpeviä lomalaisia Facebookista. Kompastellut tavaroihin miniyksiössämme, jossa on halpa asua, polkenut räntäsateessa töihin säästääkseni bussilipuissa. Olen hankkinut kameroita, jolla kuvata ja kiikuttanut niitä mukanani ylös vuorille. Ladannut akkuja, alustanut muistikortteja ja palelluttanut sormia niitä räplätessäni. Skrapannut jäätä splittini siteistä huipulla jäätävässä tuulessa, irroittanut ja kiinnittänyt nousukarvoja aina uudestaan. Olen pelännyt ylös kiivetessä ja alas laskiessa, ja joka hetki sillä välillä. Olen kierinyt laudan kanssa kuperkeikkaa ja kerännyt irronneita telemark-suksiani ylärinteestä. Herännyt aamuisin treenaamaan ennen töitä, jotta pysyisin seuraavalla kaudella taas kundien perässä. Näiden pikku päätösten lisäksi tähdet taisivat olla tänä syksynä oikeassa asennossa, kun odotin lyhytelokuvakisan finaalissa voittajaleffan nimeä. Sieltä se tuli, minun elokuvani!

Seikkailujen bucket list

1. Himalaja

Kuva: Wikimedia Commons

Haluaisin mennä käymään näiden jättiläisten äärellä. Ne ovat vuori-ihmisten New York: paikka, jonka olet nähnyt miljoona kertaa kuvista, mutta joka pitää kokea itse. Ja kyllähän sinne pääsisi, mutta en ole vielä lähtenyt koska en oikein tiedä, mitä siellä haluaisin tehdä. Kenties kiivetä jonkun niistä jättiläisistä? Se on pitkä tie, eikä sinne voi lähteä ihan suoraan Pyhätunturilta. Enkä ole ihan varma, mitä järkeä siinä on.

2. Antarktis

Kuva: Wikimedia Commons

Haluaisin joskus mennä puoleksi vuodeksi töihin jonnekin Etelämantereen tutkimusasemalle. Ehkä hiihtää Etelänavalle?

3. Mt. Kinabalu

Kuva: Wikimedia Commons

Tämä Borneon huiputus on astetta käytännöllisempi haave, jonka toteuttaminen on ollut jo mimmiporukallamme puheissa.

4. Svalbard

Kuva: Wikimedia Commons

Tämäkään haave ei ole enää se kaikista kaukaisin. Norwegianin lennoilla pääsee Huippuvuorille, kun lähtee vaan. Ehkä tästäkin puuttuu vielä se konsepti: mitä menisin sinne tekemään? Laskemaan, hiihtämään, valokuvaamaan?

5. Amazonin viidakko

Kuva: Wikimedia Commons

”Because it’s there.”

6. Kiipeilyreissu Yosemiteen

Kuva: Wikimedia Commons

Minun pitäisi kehittyä kiipeilijänä vielä aika paljon, ennen kuin tuonne olisi järkeä lähteä. Mutta jonain päivänä.

7. Oppia surffaamaan

Kuva: Wikimedia Commons

Surffaaminen on uskomattoman vaikeaa. Olen tahkonnut sitä sen verran, että osaan suurinpiirtein pysyä vedessä pois muiden tieltä, ja onnistun saamaan muutaman hyvän aallon per reissu. Mutta siihen se jää. Haluaisin oppia lajia ihan oikeasti, mutta en tiedä, riittääkö sinnikkyyteni siihen.

8. Hiihto- ja randoreissu Käsivarren erämaahan

Kuva: Otettu Saanan huipulta viime huhtikuussa.

Tämä on ollut jo muutamana talvena mielessä, mutta aika ei ole ollut oikea. Tänäkään talvena en kerkeä, mutta kenties ensi vuonna.

9. Pacific Crest Trail

Kuva: Wikimedia Commons

Kalliovuorten vaellusreitti Cheryl Strayedin jalanjäljissä! Jos ette ole lukeneet kirjaa Wild tai katsoneet elokuvaa, kannattaa ehdottomasti. Tosin kannattaa varautua siihen että reitti ilmestyy omallekin bucket-listalle.

10. Laskureissu Kaukasukselle

Tämä on ehkä listan ensimmäisiä asioita, joka toteutuu! Olemme varaamassa reissua Georgiaan näillä näppäimillä. Jännittää!

BONUS Joku muu, mikä?

Seikkailut riippuvat aina myös seikkailukavereista. Käytännön elämässä ihmisten toiveet ja haaveet täytyy sovittaa yhteen, joten bucket-listalleni ilmestyy uusia asioita myös sitä kautta. Jonkun toisen haaveesta voi tulla myös minun unelmani.

Kuva: Mt. Kenyan huipulla yhdessä Helin kanssa jouluaatonaattona 2012. Meillä on ollut useita yhteisiä bucket-listan asioita: Kebnekaise, Sarek sekä Mt. Kenya.

Syksyn huoltotauolla Hotelli Nuuksiossa

Julkaistu: 01.11.2016

Milloin viimeksi ollessasi retkellä pysähdyit hetkeksi metsän keskelle, suljit silmäsi ja kuuntelit luonnon ääniä? Vedit sisään metsän rikastuttamaa happea ja annoit mielen rauhoittua?

Oma vastaukseni on: liian kauan sitten. Liikun paljon luonnossa, hiihtäen, vapaalaskien, retkeillen, vaeltaen, marjassa tai juoksulenkillä. Myönnän sen, metsäkokemukseni ovat täynnä suorittamista: enää 8 kilometriä seuraavalle autiotuvalle, enää 300 vertikaalimetriä huipulle, enää yksi tunturi juostavana ennen maalia. Vielä puoli ämpärillistä puolukoita.

Kävin tutustumassa pari viikkoa sitten Hotelli Nuuksioon, ja pitkästä aikaa olin luonnon äärellä ilman mitään suoritettavaa.

Hotelli Nuuksio sijaitsee Siikarannassa Nuuksion kansallispuiston eteläreunassa.

Hotellilla on vuokrattavana riippumattoja sekä katoksia, joiden avulla voi kokeilla yöpymistä riippumatossa, jossei omaa vielä omia välineitä. Minä olin jättänyt omani kotiin, ja testasin lainavarusteita.

Sain vinkkejä melontatekniikkaan Hymyilevän Punaketun testikierroksella Siikajärvellä. Olen kyllä melonut eri näköisiä kanootteja, mutta yhtäkään kurssia ei ole tullut koskaan käytyä. Sen kuulemma huomaa tekniikassa.

Tämä Punaketun telakalla ollut kanootti suorastaan kutsuu melontaretkelle! Niin söpö.

Muistelen käyneeni Nuuksion kansallispuistossa ensimmäistä kertaa vuonna 1994. Aika paljon ovat polut siitä tallautuneet!

Aktiviteettien lomassa marssin täysihoidon valmiiseen ruokapöytään aamupalalla, lounaalla ja illalla. Tämä oli erilainen tapa nauttia luonnosta, kuin mihin olen yleensä tottunut – ja on myönnettävä, että ihan mukava sellainen.

Voimaannuttavalla metsäkävelyllä keskityttiin erilaisiin tekniikoihin, joilla metsästä voi saada rauhaa kiireisen arjen keskelle.

Sapattivuoden seikkailut olivat aika hektisiä, ja tämä syksy on töihin paluun lisäksi kasannut stressiä Helsinki Adventure Nightin esiintymisen ja kaiken maailman elokuvakilpailujen muodossa. Lisäksi töissä toimeenkuvaani kuuluu uutena asiana valokuvausta, josta kyllä nautin, mutta jota tehdessäni koen edelleen olevani mukavuusalueen ulkopuolella. Hätäännyn, kun joku on niin sanotusti ”tilannut jotain”, eli kuvaan jotakin muuta kuin itseäni tai omaa blogiani varten, eikä oikeaa kuvakulmaa tai hetkeä tahdo heti löytyä.

Yhden viikonlopun mittainen huoltotauko oli siis ihan paikallaan. Aina välillä on ok vain nauttia siitä, mitä lähiympäristö tarjoaa. Kuten saunoa Hotelli Nuuksiossa ja käydä hieronnassa, jossa hieroja Kari Issakainen selvitti minulle, että oikean puolen selkälihakset ovat niin juntturassa että oikea jalka oli 1,5 senttiä korkeammalla kuin toinen! Kokeilin myös elämäni ensimmäistä kertaa akupunktiota. Kielessäni oli kuulemma todella paljon merkkejä stressistä. Ei minusta nyt sentään siltä tunnu, mutta ehkä se on perfektionistille niin pysyvä olotila, etten edes huomaa sitä. Muuten se oli tosi jännän tuntuista. Ihmettelin erityisesti sitä, miten pelkästään neulojen avulla aina kohmeiset sormeni ja varpaani lämpenivät kuin itsestään.

Milloin sinä viimeksi kiinnitit luonnossa huomiota yksityiskohtiin?

Yhteistyössä: Hotelli Nuuksio

Varusteyhteistyössä: Halti, Superyellow Headwear, Merrell

Kuntokuuria takana kaksi viikkoa – mikä fiilis?

Julkaistu: 29.10.2016

Sain ensimmäisen treeniohjelman Levi Wellness Clubin treenariltani Laura Peipolta reilu kaksi viikkoa sitten. Ensimmäiseksi pisti silmään, että siinä oli kaksi lepopäivää. Myönnän ajatelleeni, että ei varmaan haittaa jos käyn kuitenkin silloin vaikka kiipeämässä vähän. Sehän on hyvää aikaa tehdä kaikkea sitä kivaa, mitä ohjelmaan ei ole merkitty!

Tässä on yksi treenaamiseni ydinongelma: aikaa on rajallisesti ja kalenterissani ei koskaan ole tyhjää tilaa vaan mahdollisuuksia mennä hyppimään trampoliineilla, heittämään vaikka keihästä, mikä nyt sattuu milloinkin huvittamaan. Sohvalla istumisen tai kirjan lukemisen suunnittelu ei onnistu, eli juuri sellaisen ajan joka palauttuaisi paitsi kroppaa, myös mieltä. Toisaalta saatan taas jäädä sohvalle istumaan silloin, kun olin suunnitellut tekeväni jotain muuta. Olen toivottaman impulsiivinen.

Tällä kertaa tein HIIT-treenin torstaina, kun se oli merkattu ohjelmaan tiistaiksi. Olen tehnyt HIIT-treeniä Merrellin barefoot-tossuilla, ne antavat kivan ja sähäkän tatsin mäkeen.

Ajatus siitä, että viikko-ohjelmani olisi kalenteriin sidottu (maanantaina sali, tiistaina HIIT, keskiviikkona juoksulenkki…) tuntui alkuun omituiselta. Entä jos haluan mennä maanantaina juoksemaan, tiistaina kiipeämään ja keskiviikkona juoda viiniä?

Eihän se nyt tietenkään niin vakavaa ole, mutta rytmityksessä on pointtinsa. Ei tule kiusausta vaihtaa vähiten mieluista treeniä kivempaan lajiin, kun sille on oma päivänsä. Näinpä olenkin nyt kiltisti koittanut noudattaa ohjelman aikataulua. Yhtään treeniä en ole jättänyt väliin, vaikka olenkin joutunut niitä välillä hieman siirtelemään päivältä toiselle.

Lokakuun kirpeät kelit ovat ihania ulkona treenaamiseen. Käsittämätöntä, että tänä syksynä ei ole satanut juuri laisinkaan.

Pientä aikataulukapinointia lukuunottamatta kuntokuurin aloittamisessa ei ole ollut ongelmia. Päinvastoin, on ihanaa, että jokin syy treenata ja joku, joka on miettinyt, paljonko mitäkin on hyvä tehdä. Mulla on ollut aina haasteena se, että lihas ei meinaa millään tarttua kiinni. Tykkään aerobisista lajeista, jotka korkeintaan sitkeyttävät sen sijaan, että saisin lisää voimaa. Niveleni ovat kuitenkin yliliikkuvat ja ne kaipaisivat tuekseen huomattavasti nykyistä enemmän lihaksia.

Työkaverini kanssa otimme tavaksi juosta töihin kerran viikossa, välillä suorinta reittiä, välillä pidempää. Tämä maisema oli toissa viikolla Kaivarissa, kun kiersimme pisimmän mahdollisen reitin Helsingin rantoja pitkin. Yhdeksän kilometriä ennen auringonnousua, jo on aikoihin eletty. Aamuheräämisestä ei tulisi mitään, jollei olisi sopinut treffejä kaverin kanssa. Olisin aivan varmasti jättänyt menemättä jokainen kerta, jos olisin ollut lähdössä vain yksin.

Ruokailun suhteen kaikki on sujunut oletettua paremmin. Eli katastrofin sijaan ihan ookoosti. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja valmistanut kotona ruokaa ja kiltisti kiikuttanut kaupasta erilaisia proteiinin lähteitä. Makeita herkkuja en syö juuri muutenkaan, mutta kerran paistoin popocornia. Muutama cocktail tuli myös juotua viime viikonloppuna.

Viime viikonloppuna ystävämme järjestivät tupaantuliaiset, joiden ohjelmaan kuului kymmenen kilometrin yhteislenkki, ja osallistujat saivat valita joko juoksujengin tai huoltojoukon. Yllättäen jako meni niin, että naiset juoksivat ja kundit joivat kaljaa huoltopisteellä. Mutta mahtava idea kerrassaan! Idean takana Heidi, jonka kiipeily- ja retkeilyaiheista blogia voi seurata täällä. Kuvassa Tiia, minä ja Heidi starttiviivalla.

Tämän kuntokuurin alussa minulla oli ajatuksia sellaisista mageista kuntosalikuvista, joita näkee vaikkapa fitness-blogeissa. Noh, totuus on lähempänä Rocky Balboan meininkiä, verkkarit jalassa ja kanamunat taskuun. Meillä on taloyhtiön alakerrassa kuntosali, jossa käyn yleensä sen näköisenä, ettei sellaisia kuvia voi lainkaan ottaa, jossa näkyy naama.

Yhteistyössä: Levi Wellness Club, Superyellow Headwear, Merrell

Vapaa vuosi -lyhärin usein kysytyt kysymykset

Julkaistu: 28.10.2016

Kiitokset kaikille, jotka olette äänestäneet minua tähän mennessä jo Relaan lyhytelokuvakisassa! Se merkitsee paljon <3 Jos vielä haluatte antaa äänen mimmivapaalaskulle, sen voi tehdä täällä (nro 13): http://bit.ly/2f37tiH

Olen myös saanut ihanan paljon kysymyksiä leffasta, laidasta laitaan, joten ajattelin että kirjoitan ne näin blogimuotoon, olkaa hyvät.

Kuinka kauan elokuvan tekeminen kesti?

Kuvaamiseen käytettyä aikaa on mahdoton sanoa. Koko talvi? Go pro oli mukana käytännössä jokaisena laskupäivänä (100). Editoimiseen kului itseltäni noin 20 tuntia, minkä lisäksi Sampsan viimeistely noin kolme tuntia.

Millä elokuva on editoitu?

Adobe Premiere Pro -ohjelmalla.

Editointinäkymä. Muistan kun eka kertaa pari vuotta sitten avasin Premieren. Muistaakseni suljin sen samantien, koska en edes tajunnut miten pääsen alkuun.

Mikä tietokone sinulla on?

Asus Zenbook Pro (ja jotain numeroita).

Osaatko käyttää editointiohjelmaa?

Hyvin ohuesti. Mutta onneksi on Youtube!

Miten laskut on kuvattu?

Minulla on kypärässä kiinni Go pro -action kamera, mallia Hero vuodelta 2015. (Se on siis nelossarjaa, mutta nelossarjan yhteydessä Go pro toi markkinoille tuollaisen karvalakkimallin, jonka nimi on vaan ”Hero”.)

Niissä pätkissä, joissa go pro on ns. kepin varassa, käytän Saksan amazonista tilaamaani selfietikkua.

Onko selfiekepissä vakaaja?

Ei ole.

Mikä on taustalla soiva musiikki?

Musiikki on Miau-nimisen yhtyeen kappale War of Hearts, jonka sain käyttööni tätä lyhytelokuvaa varten. Kappale on ilmestynyt yhtyeen Trinity-levyllä. Kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa, sanoin ystävälleni Hennalle, joka soittaa ja laulaa bändissä, että ”tämä biisi sopisi täydellisesti johonkin laskuelokuvaan”. No, lopulta löytyi sopiva elokuva!

Erityisen hienoa on, että mimmivapaalaskusta kertovassa elokuvassa on myös kappale, joka on naisten käsialaa. Miaun Anu, Henna ja Susanna tekevät musiikkinsa itse ja soittavat myös kaikkia instrumenttejä. He kaikki myös laulavat, mistä syntyy Miaun omintakeinen soundi.

Miau on ollut keikoilla mm. Flowssa ja heidän biisinsä ”God/Drug” oli ehdolla UMK-kilpailussa Suomen Euroviisu-ehdokkaaksi.

Millä ilmasta otetut kuvat on kuvattu?

Ystäväni, valokuvaaja Sampsa Sulonen on kuvannut ne kaukosäätimellä käytettävällä Dji-merkkisellä kuvauskopterilla. Kopteria pitää kuljettaa ylös vuorille repussa, sillä sen akku kestää vain noin 20 minuuttia eli juuri sen ajan kun lasketaan.

Missä elokuva on kuvattu?

Norjan Lyngenissä ja Itävallan Zillertalissa. Yksi klippi taitaa olla myös Achenseeltä, ja timelapset ovat Salzachgeierin hyttereissulta.

Lasketko sinä elokuvan kuvissa itse?

Kyllä.

Oletko sinä joka on uimassa?

Kyllä.

Eikö sinua pelottanut laskea noin jyrkkää mäkeä?

Pelotti!

Yhdessä kohtauksessa ohitsesi valuu lunta, onko se lumivyöry?

Ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Jyrkissä paikoissa on tyypillistä, että lumen päällä valuu ensimmäisten käännösten jälkeen vähän nk. irtolunta. En ole ihan varma miten tieteelliset termit menevät, mutta lumivyöryllä tarkoitetaan yleensä sitä, kun yksi tai useampi lumikerro irtoaa laattana lumen päältä, jolloin lunta on liikkeellä paljon enemmän kuin kuvassa.

Mikä reppu sinulla on?

Ortovoxin ABS-Freerider 24 lumivyöryreppu.

Näkyvätkö ekassa kohtauksessa telemark-sukset?

Eivät, ne on splibpoardin, eli halkaistavan lumilaudan puolikkaat. Splitboardin etu on siinä, että sitä voidaan ylösmennessä käyttää kuin suksia, joiden pohjaan kiinnitetään nousukarvat.

Mikä lumilauta sinulla on?

Roxy Banana Smoothie 155 Splitboard. Lisäksi hissipuuteripäiviä varten vanha Burton Feather 152W.

Mitkä siteet sinulla on?

Karakoram Split 30 -siteet.

Tuollainen lankku. Minulla on siihen viha-rakkaussuhde, se ei missään nimessä oo mikään sellainen iisi puuterilankku kuin vaikkapa Burtonin Anti-Social naisten splitti jota ei tarvi ku vähän ohjailla sinnepäin. Tää on tosi äkänen twin tip, ei hirveen jäykkä, mutta tosi vikkelä kantilta kantille ja kanttaa helposti sinne sun tänne jos ei keskity. Ai miksi mulla on se? No alunperin siksi koska se oli halpa ja sillä oli ihana nimi (Banana Smoothie! <3) ja sen jälkeen siksi koska tykkään kai tehdä asiat välillä vaikeemman kautta. Ei sieltä mistä aita on matalin, vaan korkein tietenkin! Poikaystäväni Valtteri aina nauraa, ette me emme voisi olla tässä suhteessa erilaisia, koska hän väittää aina menevänsä sieltä, missä aitaa ei ole.

Miaun musavideo

Tässä vielä Miaun huikea God/Drug -musavideo by Teemu Keisteri. Loppukohtauksessa saattaa vilahtaa tutun näköinen tyyppi naamioituneena viiksien taa.

MIauta voi kuunnella Spotifyssa. Mun suosikkibiisit, joita luukutan aina autossa on juurikin tämä War of Hearts, God/Drug ja ihan huikee versio Ramonesin Pet Sematary-biisistä.

http://www.youtube.com/watch?v=nxmd1hBOe4k

Äänestä mun lyhytelokuva Vapaalaskuiltamien finaaliin!

Julkaistu: 25.10.2016

Kuva: Sampsa Sulonen

Olen monesti istunut jokasyksyisten Vapaalaskuiltamien yleisössä Vanhalla ylioppilastalolla ja miettinyt, että olisipa näytillä enemmän mimmilaskuleffoja.

Toimeliaana henkilönä päätin tehdä asialle jotain sieltä päästä mistä se on helpointa: peilistä. Tulos on nyt viimein julkaistu: Vapaa vuosi -niminen lyhyelokuva! Se on esillä Relaa.com-sivustolla, ehdolla vuoden laskulyhäriksi.

Vapaavuoden aikana tuli laskettua mitä ihanimpia (ja pelottavimpia) mäkiä. Useimmiten juuri se hermoileva pää ja pelosta hulluna hakkaava syke olivat niitä, joiden aisoissa pitäminen vei eniten voimia. Jalat kyllä hoitivat homman, jos niille antoi mahdollisuuden. Toivon, että lyhytelokuvani innostaa muita mimmilaskijoita kiipämään vielä vähän korkeammalle, ja laskemaan vielä hitusen kovempaa.

Olen istunut kaksi päivää kuin tulisilla hiilillä, kun olen jännittänyt millaisen vastaanoton pikkuklippini saa.

Käykää siis katsomassa ja äänestämässä meikäläisen 2 minuutin klippiä Relaa.comin sivulla! Äänestys päättyy jo perjantaina.

Yleisöäänestyksen perusteella 19 elokuvasta pääsee finaalin kolme sekä kaksi tuomariäänin. Finaalin voittaja äänestetään paikan päällä Vapaalaskuiltamissa 4.11.

Elokuvan upeat ilmakuvat kuvasi Sampsa Sulonen. Itse laskin ja kuvasin kaiken muun. Erityisesti mieltä lämmittää, että mimmilaskuleffassa myös musiikki on naisten käsialaa: nauttikaa Miaun ihanasta biisistä War of Hearts ja käykää kuuntelemassa Spotifyssa https://open.spotify.com/track/2X3aEkZOKqkx7NqK4gsB4U!

Ja muistakaa äänestää! (Leffan nimen yläpuolella oleva pallukka, lista on vähän epäselvä)

Lokakuinen Pallas sulattaa sydämen

Julkaistu: 20.10.2016

Nämä maisemat! Joka kerta kun matkustan Lappiin ja näen tunturit ensimmäistä kertaa, tulee suunnattoman hyvä fiilis.

Olen miettinyt, mistä se johtuu. Lapsuudessani matkustimme pohjoiseen kerran talvessa, ja muistan tuon tunteen jo niiltä ajoilta. Autossa piti huutaa tunturin nähdessään aina sen nimi.

Tunturit tuovat aivan erilaisen fiiliksen kuin vuoret. Ne ovat pyöreitä ja lempeitä. Tuntureista huokuu ajan kiertokulku. Ne antavat meidän kiiruhtaa, ja tuulien tuivertaa paljaita lakiaan.

Vietimme pari viikkoa sitten ihanan viikonlopun Villa Sivakassa. Siitä on matkaa Pallakselle vajaa tunti, ja olimme kaikki yksimielisiä päiväretkikohteen valinnasta. Tottakai Pallakselle. Pallaksen Taivaskero on 809 metriä korkea ja sen ”takana” sijaitseva Pyhäkuru yksi Lapin jylhimmistä paikoista. Tunturijono jatkuu pitkälle pohjoiseen kohti Hettaa.

En ole käynyt Pallaksella usein. Vuonna 2007 olimme hiihtovaelluksella Hetasta Ylläkselle (kyllä, minulla oli isän 70-luvun Järviset ja nahkamonot). Hiihtelimme tunturijonon poikki ja poikkesimme Hotelli Pallaksella syömässä hampurilaiset.

Seuraavan kerran olin Pallaksella vasta 2014, kun kävimme Sarvijärven laavulla viettämässä pääsiäistä ja laskemassa Pyhäkurua.

En ole koskaan ollut siellä lumettomana aikana. Oli korkea aika siis! Lähdimme hotellilta kiertämään Pyhäkeron kaakkoisreunaa. Kiersimme sen ympäri ja tulimme Pyhäkurun juurelle, juuri parahiksi lounasaikaan. Keittelimme lounaat ja lähdimme kiipeämään ylös Pyhäkurua. Tuntui hassulta ajatella, että olin laskenut siitä joskus alas. Ilman lumipeitettä paikat näyttävät niin erilaisilta.

Palasimme takaisin pääreitille Pyhäkeron luoteispuolella ja lompsottelimme sitä alas takaisin hotellille. Koko reissuun meni yhteensä viisi tuntia. Näimme paljon poroja!

Lähdimme kulkemaan vanhoja pitkospuita pitkin.

Komeasarvinen poro!

Ja sen kuvaaja. Kuva: Miia Alapeteri

Pyhäkeron kaakkoispuolella kulkeva kuru on nimeltään Palkaskuru.

Miia ja maisemat

Voi mitä metsää!!

Ja pinkkiä varvikkoa!

Minä keittelemässä lounasta.

Jälkkärinä oli Mongoliasta tuttuja Cocovi-herkkuja!

Sitten lähdettiin kapuamaan. Pyhäkuru on varjoisa paikka – aurinko ei osu sinne kovin usein, mutta tuuli puhaltaa ylhäältä. Oli kylmä päivä ja minullakin oli kaksi untuvatakkia softshellin päällä. Toisen untsikan saattoi sentään ottaa pois kiivetessä. Repussa on kiinni myös sauvanpalanen, jonka keräsimme tunturista mukaan. Jäimme vain miettimään sitä hiihtäjäparkaa, jonka sauva oli Palkaskurun laskussa katkennut. Toivottavasti ei käynyt pahasti. Kuva: Miia Alapeteri

Maisemat pohjoiseen päin.

Vaellusystävät. Kuka kulkee milloinkin yksin, kuka jutustelee, kuka pitää perää.

Porot tulivat vielä moikkaamaan ennen kuin laskeuduimme alas tunturista!

Varusteyhteistyössä: Halti, Superyellow Headwear, Merrell, Jetboil

Lukijatarjous Villa Sivakkaan!

Julkaistu: 16.10.2016

Kävin pari viikkoa sitten tutustumassa Villa Sivakkaan Äkäslompolossa. Ihastuin paikkaan täysin, ja nyt myös teillä on mahdollisuus tutustua mökkiin pienellä alennushinnalla. Lokakuun mennessä tehdyistä varauksista saa 10% prosentin alennuksen, alla ohjeet.

Mökin isännän Juhan terveiset:

“Pipo silmillä -blogin lukijat saavat jokaisesta airbnb-varauksesta 10% alennuksen! Saat alennustarjouksen laittamalla airbnb:n kautta viestiä “Ota yhteyttä majoittajaan”, lisäämällä vierailusi päivämäärät ja mainitsemalla blogin nimen. Tervetuloa!”

Meidän viikonlopusta voi lukaista lisää täältä, jutussa myös kuvia.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Yhteistyössä: Villa Sivakka

Kuntotesti kertoi totuuden: lihaskunto katosi vuoden aikana

Julkaistu: 15.10.2016

Kerroin aikaisemmin, että aloitan kuntokampanjan Levi Wellness Clubin personal trainer Laura Peipon kanssa. Vuoden aikana kaikki muu paitsi aerobinen treeni on jäänyt, ja sen myös huomaa paitsi silmin, myös kiipeilyseinällä. Vaikka tekniikkani on parantunut, kiipeän edelleen samoja reittejä joita vuosi sitten kiskoin pelkällä voimalla ylöspäin.

Tässä ennen-jälkeen -kuvat. Vasemmalla Laosissa 11 kuukautta sitten otettu kuva, oikealla heinäkuun lopussa Ukkohallassa. Tässä siis kuvallinen esimerkki siitä, mitä sapattivapaa tekee ihmiselle! Epäsäännöllinen ruokailu, nolla kuntosalitreeniä, pelkkää skinnaamista viisi kuukautta putkeen. Vähemmästäkin häviää muskelit. Ainoa mikä pysyy vuodesta toiseen, on yhtä sotkuinen tukka.

Kävin pari viikkoa sitten pohjoisessa ollessani Lauran kuntotestissä, ja sen tulos kertoi asian, jonka kyllä jo oikeastaan tiesinkin. Yläkropan lihaskunto on heikko, eikä jaloissakaan kehumista ole. Keskivartalon lihakset lienevät ok-kunnossa paljon vaeltelun ja kiipeilyn ansiosta.

Kuntotestin tulokset

Lihaskunto:

Vatsalihakset 20kpl/30s – Erittäin hyvä
Kyykyt 17/30s – Välttävä
Punnerrus 12/30s – Heikko
Selkälihakset 30/30s – Erittäin hyvä
Roikunta 2min 5s. – Hyvä
Lankkupito 2min 44s. – Hyvä

Kehonkoostumus:

Paino 64,7kg
Painoindeksi 22.1
Perusaineenvaihdunta 1394 kcal
Visceraalinen rasva 4
Kehon rasva (+/- 5%) 30%

Tästä on siis suunta vain ylöspäin. Omalla kohdallani suurin haaste on ehdottomasti syöminen. En ole ollenkaan keittiöihmisiä. Kunnollisen proteiinipitoisen ruoan laittaminen tulee olemaan suurin haaste.

Matkalla kuntotestiin. Minun on tarkoitus osallistua kisan päätteeksi Levi Arctic Challenge winter -kisaan. Maaliskuussa roudataan siis sitä kuuluisaa pölliä umpihangessa jos johonkin suuntaan.

Kuntotestin jälkeen kävimme läpi ohjelmaani tulevat liikkeet.

Tästä se lähtee!

Videolla fiiliksiä ja eka oma treeni

Yhteistyössä: Levi Wellness Club

Varusteyhteistyö: Merrell, Suunto, Poc, Halti, Superyellow Headwear