Mitä jos vapaalasku pelottaa?

Julkaistu: 25.12.2016

Vapaalasku pelottaa monia, myös minua. Minulta kysytään usein, miten uskallan laskea. Onkin nyt heti alkuun sanottava, että laskeminen on minulle jatkuvaa pelkojen kanssa kamppailua. Joku voi olla kanssani eri mieltä, kun väitän, että niin sen kuuluukin olla.

Vapaalaskuun liittyvistä peloista puhutaan harvoin, vaikka se on ainakin itselleni yksi suurimmista lajiin liittyvistä möröistä. Tiedän myös lähipiirissäni monia, jotka kamppailevat saman tuskan kanssa: harrastus on rakas, mutta uskaltaako sitä harrastaa? Olkoot klisee, mutta vanhenemisen myötä riskit harrastuksessa kuin harrastuksessa ovat alkaneet näyttää erilaisilta.

Tässä kiipeän kohti elämäni ensimmäistä kurua. Pelotti, mutta jatkoin.

Monia voi myös peloittaa huipulta ”putoaminen”. Paikat, jossa varusteita joutuu kasaamaan, ovat joskus melko jyrkkiä. Kuva Zillertalista viime vuodelta.

Sosiaalisessa mediassa vapaalaskusta näkyy usein tämä puoli. Selfieissä hymyillään, ja niitä seuraavat upeat laskukuvat. Niin teen itsekin. Mutta harvoin tulee puhutuksi siitä, miten paljon matkalla pelotti. Tällä reissulla kävimme tosi paljon keskustelua siitä, jatkammeko matkaa ja osa porukasta päättikin kääntyä puolimatkassa pois. Kuva Achenseeltä viime kaudelta.

Mikä siinä sitten pelottaa? Lumivyöryt, vastaa moni. Rinteiden ulkopuolella laskiessa se on aina riski, piste. Pelko on täysin aiheellinen. Sen lisäksi pelkoa voivat aiheuttaa kaatumisen tai kiveen laskemisen riski, ehkä eksyminenkin.

Minulla oli ilo tavata syksyn tapahtumissa ammattilumilautailija Miikka Hast, joka puhui Adventure Night – esityksessään siitä, miten kasvanut perhe on vaikuttanut riskien sietokykyyn. Oli lohdullista kuulla, että ammattilaistakin pelottaa. Emme ole pelkojemme kanssa yksin, vaikka välillä siltä tuntuu. Mielestäni onkin hyvä sääntö, että jos pelottaa, kerro se laskukavereillesi, vaikka miten nolottaisi.

Luin jostakin, että vapaalaskijan ja vuorilla liikkujan pitäisikin pelätä aina hieman. Se on ainoa tapa, jolla riskit tulevat huomioiduksi riittävällä tasolla.

Vaikka pelot useimmiten liittyvät lumivyöryihin, voi rinteiden ulkopuolella sattua muutakin. Tämä kuva on viime vuodelta Norjasta, kun ystäväni laski vaikeissa lumiolosuhteissa puuta päin. Ehdin säikähtää, kunnes Katan eleet onneksi vinkkasivat, että tilanteessa ei käynyt kuinkaan.

Hyvä ja huono pelko

Minä jaan pelon kahteen näkökulmaan. Pelko voi olla hyvää, jolloin se on edellämainitun kaltaista: se saa minut suhtautumaan nöyrästi luonnonvoimiin. Huono pelko taas on sellaista, joka estää tekemästä asioita, joista nauttii. Jotta tietäisin, kummasta vinkkelistä pelkotilaa tulisi tarkastella, yritän ottaa olosuhteista mahdollisimman paljon selvää ja tehdä omat johtopäätökseni, sen lisäksi että kuuntelen ystävien mielipiteitä. Viime kädessä päätöksen riskin ottamisesta tulee olla jokaisen oma, vaikka se tehtäisiinkin yhdessä.

Tässä pohditaan porukalla päivän keliä ja reittivalintaa. Kuva viime alkukaudelta Zillertalista.

Olen joitakin kertoja kääntynyt takaisin reitiltä (silloin kun se on ollut turvallista tehdä). Olen myös ollut porukassa, jossa on tehty yhdessä kääntymispäätös. Se on aina vaikeaa, sillä usein se tarkoittaa, että koko päivän retki menee hukkaan. On herätty aikaisin, pakattu reput ja kenties jo noustukin johonkin korkeuteen. Vaatii itsekuria lopettaa, kun vaistot sanovat niin.

Mutta joskus pitää myös uskaltaa. Yritän arvioida tilannetta aina rauhallisin mielin. Liioitteleeko mieleni riskejä? Mielikuvitukseni on vilkas, joten näin käy usein. Silloin viilennän pääni ja päätän jatkaa. Viime kaudella sellaisia tilanteita oli monia. Pelon kanssa oppii myös olemaan. Tärkein askel itselleni oli hyväksyä se, että se on läsnä. On ok pelätä. Se ei aina tarkoita, että pitää kääntyä takaisin.

Lumipakan tutkimista Zillertalissa.

Pelkotila vaikuttaa myös laskemiseen, ja se on asia, joka minun on pitänyt opetella. Mitä jyrkempi huippu, sen jännittyneempi on olo huipulla. Siitä huolimatta on kasattava kamppeet tehokkaasti, toimia järkevästi ja lähteä lopulta laskemaan alas, vaikka jalat tärisisivätkin. Se on erilaista laskemista kuin se, joihin tottuu rinteissä. Pelkän laskemisen lisäksi on hallittava myös mieli.

Vapaalaskuun liittyvät turvavälineet ovat yksi keino hallita pelkoja. En tarkoita, että niiden luomaan turvaan voi tuudittautua, mutta itseäni auttaa, kun tiedän että turvanani ovat mahdollisimman hyvät välineet.

Ostin oman ensimmäisen lumivyöryreppuni jo joitakin vuosia sitten, ja suurin syy siihen oli, että se auttoi minua hallitsemaan pelkojani. Se voi kuulostaa jonkun mielestä typerältä, mutta jos se auttaa minua pysymään rakastamani lajin parissa, en välitä.

Tälle kaudelle päivitin turvallisuusvarusteeni yhteistyössä Ortovoxin kanssa. Vanhakin reppuni on Ortovox, mutta viime kaudella Ortovox vaihtoi aiemmin käyttämänsä ABS-järjestelmän itse kehittämäänsä Avabagiin. Avabag toimii myös kaasupatruunalla, mutta kahvassa ei ABS:n tapaan ole räjähdettä, vaan se on mekaaninen, mikä tarkoittaa, että sen käyttöä voi harjoitella. Itse yllätyin ensimmäisen kerran ABS:n laukaistessani (vuosittaisessa tsekissä), miten paljon voimaa se itseasiassa vaati.

Avabag on ilmeisesti myös markkinoiden pienin ja kevyin ilmatyynyjärjestelmä, alle 700 grammaa. Uusi Ascent 30-reppuni on 30-litrainen ja sinne mahtuvat tarvittaessa myös yöpymiskamppeet. Ortovox sai innovaatiostaan viime vuoden ISPO-messuilla ”vuoden tuote” -maininnan.

Lisäksi päivitin vanhan piipperini Ortovoxin 3+ malliin. Se on yksinkertainen käyttää, mutta siinä on patentoitu antennijärjestelmä, jolloin lähetin osaa valita parhaassa asennossa olevan antennin onnettomuustilanteessa.

Uudessa Beast-lapiossa on teleskooppivarsi, joka helpottaa lapion käyttöä. Lapio on turvallisuusvarusteista, se jota tarvii usein ihan normaaleissakin tilanteissa; milloin sillä haluaa tutkia lumipakkaa, kaivaa lounastauoksi suojakuoppaa tai vaikkapa autoa ojasta.

Turvallista talvea kaikille!

 

Yhteistyössä: Ortovox

 

176 kommenttia

Miten laiska kokki selviää kuntokuurin ruokahaasteesta

Julkaistu: 22.12.2016

Aloitin syksyn alussa kuntokuurin Levi Wellness Clubin omistavan personal trainer Laura Peipon kanssa. Otaksuin jo ennakkoon, että ruokapuoli tulisi olemaan suurin haaste. Tykkään ja innostun monista jutuista, mutta ruoanlaitto ei kuulu niihin.  Toisaalta, en ole myöskään ruoan suhteen kranttu: kaikki menee, kunhan siinä on energiaa. En kaipaa juurikaan sokeria tai herkkuja.

Ruokavalion saatuani kauhistelin lähinnä sitä, miten ehdin syömään niin usein, kun siinä oli määrätty? Ei auttanut kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa mättää avokadoa pakasterasiaan. Tuorepuurot, smoothiet ja muut ”pikaruoat” ovat tulleet tutuksi. Lisäksi olen opetellut käyttämään uunia: yleensä uuniin menee bataattikasan päälle myös pakkasesta otetut kanafileet – siinäpähän sulavat samalla. Olen saanut hyviä uuniruokavinkkejä ystävältäni Miia Alapeteriltä, ja ainoa aiheeseen liittyvä blogi, jota luen säännöllisesti on hänen sisarensa Pian elämänmakuinen ruokablogi Lyhyenä hetkenä.

Toinen ongelma ruokavalion suhteen on matkustaminen. Kotona vielä selviän jotenkuten, mutta kunnollinen (ja tarpeeksi usein) syöminen on tien päällä hankalaa. Vaikka välipalapatukat eivät ole kenties pt:n unelmaruokaa, olen yrittänyt valita niistä terveellisemmät retkireppuun.

AAMUPALA

Olen aamupalaihminen, ja herään yleensä aamuisin kurnivaan nälkään täysin riippumatta siitä, mitä olen edellisenä iltana syönyt. Aamuuni kuuluukin tukeva kaurapuuro tehtynä soija-, kaura-, riisi- tai kookosmaitoon (tai näiden sekoitukseen). Laitan puuroon pienen määrän proteiinijauhetta, koska muuten se ei pidä nälkää. Banaania, pakastemarjoja, kookoshiutaleita ja pähkinöitä päälle. Keitän puuron liedellä, sillä siitä tulee samalla vaivalla kahdelle, ja kun ostaa pikakaurahiutaleita, ne tulevat kaasuliedellä aivan hetkessä.

Pyöräilen töihin, joten yleensä jo siinä vaiheessa, kun olen päässyt työpaikalle on nälkä. Teen usein aamulla mukaan vihersmoothien tätä silmällä pitäen.

Tänä syksynä minulla oli ilo tutustua töideni kautta myös Aamupala-kirjan kirjoittaja Hanna Stoltiin, ja olen tutkaillut kirjaa uteliaana. Yhteiset työasiamme eivät ole liittyneet tähän kirjaan, ja onkin ollut hauska törmätä ihmiseen, jolla on erialaisen työn ohella mielenkiintoinen maailma harrastuksen ympärillä – vaikka harrastuksemme ovatkin ihan erilaiset.

En omista keittokirjoja, ja kuten sanottu, keittiö ei ole varsinainen intohimon alueeni. Mutta aamupala, se motivoi minua. Kirja, jossa on mikromukiohjeita, nerokasta!

LOUNAS JA PÄIVÄLLINEN

Lounaaksi pakkaan mukaan salaatin, jonka valmistaminen on niin yksinkertaista, että jopa minä selviän siitä. Leikkaan jäävuorisalaattia, kurkkua, pikkutomaatit ja avokadott päällekäin liiskaantumaan. Päälle kanapalat ja vähän siemeniä ja pähkinöitä.

Illallinen näyttää usein tältä. Tämän yksinkertaisempaa saa hakea. Perunaa, lehtikaalia, tofua. Kastikkeisiin menee aivan liikaa aikaa, joten olen hylännyt ne kokonaan.

Tässä perunaa, porkkanaa, tofua ja raejuustoa. En yritäkään väittää, että tämä maistuisi joltain, mutta valmistuu itsekseen ja pitää nälkää. Se riittää.

VÄLIPALAT MATKOILLA

Tutustuin kesällä Ukkohallan wakeboard-reissullamme kaverini firman kehittelemään juotavaan ateriaan, Ambroniteen. Se on luontaisista aineksista tehty jauhe, joka voidaan sekoittaa kylmän veteen. Ravintoarvollisesti se toimii kevyenä lounaana tai erinomaisena välipalana. Painonsa puolesta se on myös helppo ottaa mukaan.

Ambronite-välipala Lofooteilla Dunes Beachilla, jonne otimme vain minimaalisen määrän tavaraa mukaan.

Ambronite on kätevä välipala myös kiipeilyretkellä. Kuvassa ollaan Haukkakalliolla.

 

Lopetin marraskuussa kahvinjuonnin, vaikka sitä ei Lauran ohjeissa pyydettykään. (Täältä voi lukea, miltä maistui kahviton marraskuu.) Olen juonut enemmän teetä, ja CoCoVin pakuriteetä maistoin Pallaksella.

Se vähä, mitä herkkuja tekee mieli syödä, olen mutustellut CoCoVin raakasuklaahedelmiä. (Okei, vähän oikeatakin suklaata). Mutta nämä ovat olleet kiva naposteltava retkellä.

Kuten joku kenties muistaa, voitin Vanhan lyhärikilpailussa vuoden Clif bar -randopatukat. No, ne olivat kirjaimellisesti vuodeksi, ja niitä on nyt koko pahvilaatikollinen. Arvaatte varmaan, mitä mulla on tänä talvena laskurepun täytteenä?

Tässä keitellään välipalakeittoihin vettä Pallaksella. Vaikka retkeillessä takuulla kuluttaa ihan kaiken mitä syö, ei silti ole yhdentekevää, mitä se on. Miia on luvannut kirjoittaa vieraskynän vaellusruokailusta; hän kuivasi ensilumivaellukselle lähtiessään kaikki gluteenittomat retkiruokansa itse. Odotan itsekin innolla tätä vieraskynää!

 

Yhteistyössä:

Ambronite, Levi Wellness Club, CoCoVi

 

 

 

120 kommenttia

Mini glamping -pikkujouluretki Porkkalanniemeen

Julkaistu: 20.12.2016

Minulla on ollut tänä vuonna yhdet pikkujoulut, ja ne pidettiin Porkkalanniemessä tähtitaivaan alla. Hassua sinänsä, että olin ollut Porkkalanniemessä viimeksi vuonna 2005 – silloinkin pikkujouluissa.

Suosittelen Porkkalanniemeä pikkujoulupaikkana lämpimästi! Ei taksijonoja, eikä tarvitse pukeutua pikkumustaan.

Koska kaikkien aika on joukukuussa kortilla, emme tehneet täysimittaista glamping-retkeä. Lähdimme Helsingistä lauantai-iltana, kun oli jo pimeää, ja palasimme sunnuntaina iltapäivällä. Ehdimme nauttia nuotion ääressä muun muassa Blossaa, kuumennettua Ginger Joe -inkivääriolutta, hehkuviiniä sekä salmarikaakaota. Kunnon pikkujoulutarjoilut siis!

Miia tekee tulia puukossa olevalla tuluksella.

Illalla viritettiin tietenkin kisakatsomo Saara Aallon X-Factor -finaaliesitystä varten.

Yöksi minä viritin itselleni riippumaton ja Miia ja Heli teltan. Taivas oli kirkas ja mollottava kuu valaisi niin, ettei otsalamppua juuri tarvinnut.

En ole nukkunut riippumatossa aiemmin talvella, mutta se sujui oikein mukavasti. Leveämpi makuualusta olisi kyllä hyvä, sillä riippumaton ylöspäin kaartuvat reunat painavat makuupussia hieman kasaan.

Vaikka riippumaton katos ei lämmitä samalla tavalla kuin teltta, oli se kuitenkin aamulla ihan huurtunut minusta hohkavasta lämmöstä.

Hyvää huomenta! Ulkoilmasta on aina kiva herätä.

Kun nukkuu riippumatossa, on minun aina ollut vaikea päättää, mihin kengät laitetaan. Ne kostuvat helposti aamuyön tunteina, mutteivät ne oikein mahdu riippumattoonkaan. Onko jollain tähän hyviä vinkkejä?

Aamulla keiteltiin puuro-, kahvi- ja teevettä Jetboililla. Lämpötila oli edelleen -8.

Mini glamping -menu piti sisällään mansikoita ja kookoshiutaleita aamupuuroon. Kiitos Heli! Minä olin myös sekoittanut omiin puurohiutaleihini hieman suklaanmakuista proteiinijauhetta jo kotona, joten tämä retkipuuro maistui parhaimmilta naismuistiin.

Mums!

Olen mukana Roskattomien vaelluskummien toiminnassa. Vaelluskummina numero kolme velvollisuuteni on kerätä maastosta pois kaikki näkemäni roskat (niitä ei tällä kertaa onneksi ollut!) sekä siistiä tulipaikat hyvään kuntoon. Pilkoin seuraaville tulijoille puita, tein kiehisiä ja lakaisin katetun tulipaikan puulattian.

Veimme tuomamme roskat tietysti mennessämme, mutta eipä niitä kovin paljoa tällä kertaa tullutkaan.

Sunnuntaipäivä oli kaunis ja kävimme niemen kärjessä ihastelemassa merimaisemaa.

Meren poukama oli jäätynyt ihanaksi palapeliksi.

Kerrassaan mainiot pikkujoulut!

Lisää aiheesta:

Talviretkeilyn varustelista

Talviretkeilyyn sopivan makuupussin ja makuualustan valinta

 

Yhteistyössä

Halti, Merrell, Superyellow Headwear, Halti, Vandernet (Jetboil, Ticket to the moon, Petzl, Morakniv, Camelbak)

296 kommenttia

Talviretken varustelista

Julkaistu: 16.12.2016

Minulta on monesti kysytty, miltä näyttää talviretken varustelistani. Lähdimme viime viikonloppuna Porkkalanniemeen teltta- ja riippumattoretkelle, ja kirjasin ylös kaiken mitä otin mukaan, poislukien ruoat! (Lopussa varusteet listamuodossa)

Talviretkeilyyn sopiva makuupussi ja makuualusta; ks. erillinen postaus (Tämä on sen verran iso kokonaisuus, että päätin kirjoittaa sitä oman juttunsa. Käy kurkkaamassa!)

Päälle merinovillakerrasto!

Päälle paksu merinohuppari. Riippuu tietysti vähän käyttäjästä, mutta tätä ja kerrastoa ei tarvitse riisua laisinkaan, jos retki on 1-3 yötä pitkä.

Jalkaan alussukat, ja niiden päälle paksummat. Vasemmalla raidalliset merinot ja oikealla perinteisemmät.

Kengissä pitää olla riittävästi tilaa villasukalle. Minulla näihin Merrellin kenkiin mahtuu hyvin myös villasukat, ja nämä ovat myös hyvät kävelyyn ja näillä jaksaa ajaa autoa pidemmän matkan. Jos kävelymatka ei ole pitkä, hyvä vaihtoehto ovat vaikka perinteiset Kuoma-töppöset tai reilut kumisaappaat, jonne mahtuu useampi villasukka. Omat ensimmäiset talviretkeilyä varten hankkimani toppasaappaat olivat kokoa 44, koska halusin että sinne mahtuu varmasti tarpeeksi villasukkia.

Jalkaan retkihousut ja aivon lämmikkeeksi paksu pipo. Lisäksi buffi kaulaan (ei kuvassa). Optimaalista on, jos pipossa on käännettävä reunus, jolloin sen voi nukkuessa kääntää silmille ettei valo häikäise. Esimerkiksi viime viikonloppuna Porkkalassa kuutamo valaisi niin paljon, että riippumaton katoksen alta välillä ihmettelin, onko joku tullut telttapaikalle valonheittimen kanssa.

Iltaoleskelua varten hankin kymmenisen vuotta sitten nämä North Facen Primaloft-taukotoppahousut. Niissä on koko lahkeen mittaiset vetoketjut sivuissa ja ne saa kätevästi päälle kengät jalassa. Nykyään näitä löytyy kenties myös untuvatäytteellä eli vähän kevymepiä – aikanaan tämä miesten M-koko oli ainoa mitä löytyi.

Oleskelua varten tarvitaan myös paksu untuvatakki. Tämäkin on vuosikertaa, monesta kohdasta jo paikattu Haltin tosi kevyt mutta paksu untsikka. Näistä kevytuntuvatakeistahan voisi myös kirjoittaa oman postauksensa. Mulla on niitä kolme, yksi tosi ohut, jossa ei ole huppua, yksi keskipaksuinen ja yksi paksu. Käytän niitä monesti myös päällekäin, ja ohut minulla oli mukana esimerkiksi kesällä trans-Siperian ja Mongolian matkalla.

Pakkaan taukovaatteet aina vedenpitävään pussiin, jolloin vesivahingon sattuessa on kuivat, lämpimät vaatteet.

Riippumattotarvikkeet eivät vie paljon tilaa. Vasemmalla on narupaketti, keskellä katos ja oikealla Ticket to the Moonin king size -riippumatto. Talvella ei tarvi itikkaverkkoa!

Lämpimät hanskat ovat myös kaiken a ja o. Nämä ovat olleet retkihanskoina sekä kylmän kelin hiihtohanskoina, sillä niissä on lämmin toppaus ja windstopper-kalvo. Usein viima on juuri se, joka jäädyttää sormet. Näiden lisäksi minulla oli mukana ohuemmat hanskat, joista ei tullut kuvaa.

Kevyelle viikonloppuretkelle valitsin mukaan pienen Jetboil-keittimen. Pidemmille talvivaelluksille ottaisin bensakeittimeni, joka on toimintavarma vaikka -40 asteessa. Se on kuitenkin iso ja painava, joten yhä useammin huomaan valitsevani reppuun tämän Jetboilin MicroMo:n. Ja mikäs siinä, -10 asteessa Jetboilin talvikaasu toimi oikein hyvin. (Kaasut saattavat kerrostua kovalla pakkasella, jolloin niitä ei saa syttymään. Nykyaikaiset neljän vuoden ajan sekoitukset kuitenkin toimivat todella hyvin, mutta nekin kannattaa ottaa telttaan tai makuupussiin yöksi). Muuten keittiötarvikkeet rajoittuivat sporkkiin ja kuksaan.

Otsalamppu on kaamosaikaan tärkeä. Kuvassa on Petzlin ladattava ja reaktiivinen Tikka RXP, jota olen käyttänyt nyt reilu puolitoista vuotta. Kuva on arkistokuva, koska lamppu on ollut hukassa siitä lähtien kun kävimme Pyhällä revontuliretkellä. Jos joku näkee tällaista siellä Pyhätunturin suunnilla, se on minun! Porkkalaan sain lainaan samasta lampusta uudemman mallin.

Muita varusteita: silkkilakana, puukko jossa on mukana tulukset (se on kätevä erityisesti talvisin kun tikut kastuvat helposti). Matkatyyny, varavirtalähde, kompassi, tulitikut, nessuja ja laastaria.

Vettä on hyvä aina olla, vaikka lumisilla keleillä sitä saa toki sulatettua lumesta. Minulla on yleensä aina kolmen litran camelbak-leili täynnä, sekä lisäksi yksi litran pullo, jossa on mittamerkinnät.

Tällaiseen pakettiin nämä menivät. Reppu on 40 litrainen, joka riittää mainiosti tällaiselle retkelle. Toiselta puolelta pilkistää sivuun kiinnitetty kamerajalusta, ja tämän lisäksi mukana oli kamera ja toinen objektiivi.

Päälle vielä kuoritakki!

VARUSTELISTA:

  • makuupussi
  • makuualusta
  • merinokerrasto
  • merinohuppari
  • retkihousut
  • kuoritakki
  • pipo
  • buffi kaulaan
  • lämpimät kengät (tarpeeksi isot)
  • lämpimät housut oleskeluun
  • lämmin takki (untuva) oleskeluun
  • lämmin pipo
  • lämpimät rukkaset
  • ohuemmat hanskat
  • majoite (teltta tai riippumatto – muista myös riippumaton narut sekä katos)
  • keitin + polttiaine
  • otsalamppu
  • spork + muki (+lautanen jos et aio syödä keittimen kattilasta)
  • silkkilakana (lisälämpöä makuupussiin)
  • puukko
  • tulitikut
  • kompassi (+kartta)
  • laastari + muuta lääkettä/ea-välinettä
  • varavirtalähde (miten sitä muuten voi somettaa..?)
  • matkatyyny
  • nenäliinoja
  • vesileili + vesipullo
  • istuinalusta (ei ollut minulla nyt mukana, koska se on hukassa)
  • reppu, johon nämä mahtuvat

Huomioitavaa syvällä lumella

  • jos yövyt teltassa, sille pitää usein kaivaa paikka lapiolla
  • teltan narujen kiinnittämiseen tarvitsee suksia / sauvoja / muita pitkiä elementtejä, jotka saa lumihankeen (vaakatasoon, naruihin suhteessa poikittain)
  • liikkuminen lumihangessa: sukset tai lumikengät ovat välttämättömät
  • lumi peittää kaikki reittimerkinnät, usein myös puihin merkityt väripallukat

 

Unohtuiko jotain?

 

Yhteistyössä

Merrell, Mons Royale, Superyellow Headwear, Halti, Vandernet (Petzl, Camelbak, Jetboil, Cocoon, Morakniv)

 

423 kommenttia

Makuupussin ja makuualustan valinta talviretkeilyyn

Julkaistu: 12.12.2016

Minulta on kysytty paljon neuvoja makuupussin hankintaan. Minkälaisella makuupussilla nukun talvella? Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon makuupussia ostaessa? Makuupussi on yksi talviretkeilyn kynnyskysymyksistä, jota kannattaa hankkia harkiten.

Talvipussien materiaalina suositaan untuvaa. Sen lämmöneristävyys suhteessa painoon ja pakkautuvuuteen on parempi kuin keinokuidun. Käytännössä talvikäyttöön tarkoitetut keinokuituiset pussit veisivät puolet rinkan tilasta ja painavat kilokaupalla.

Mikä on tarpeeksi lämmin?Tämä riippuu täysin nukkujasta. Olen liikkunut paljon useissa eri retkiseurueissa, enkä ole koskaan tavannut ketään, joka palelisi nukkuessaan enemmän kuin minä. Joten tarvitsen hyvin lämpimiä varusteita talvella retkeillessä.

Viikonloppuna pakkasin mukaan avopuolisoni juuri ostaman uuden makuupussin, koska halusin testata sitä. Sen mukavuuslämpötila naisille on -4, ja limit-arvo miehille -10. Tämä tarkoittaa sitä, että neljässä pakkaasteessa keskiverto naishenkilö nukkuu yönsä mukavasti, ja -10 asteessa mieshenkilö hieman palellen.

Tämä Haglöfsin Leo -10 -makuupussi on erikoinen, sillä siinä ei ole kokopitkää vetoketjua, vaan lyhyt vetskari suuaukon kohdalla, josta pujahdetaan sisään. Se on tavallista makuupussia kapeampi ja nukkujan maksimipituus on 175cm. Olemme molemmat avopuolisoni kanssa 171-172cm pitkiä, joten tämä sopii meille juuri ja juuri. Hyöty sopivasta koosta on se, että mukana ei ole mitään turhaa. Kyseinen pussi taisi ollakin suunniteltu erityisesti vuorikiipeily- ja muita vuoristolajeja silmälläpitäen, jossa jokainen gramma merkkaa.

Viime viikonloppuna Porkkalanniemellä pakkanen tipahti ainakin -10 asteeseen. Riippumatossa pysyi nenä raikkaana!

Pussin tiedoissa oleva luku ”fillpower” kertoo untuvan laadusta, eli siitä, miten paljon eristävää ilmaa yksi untuva sitoo itseensä ja miten hyvin se säilyttää pöyheytensä. Karkeasti ottaen, arvon olisi hyvä olla yli 600. Tämä riippuu toki siitä, miten paljon on halukas sijoittamaan makuupussiin. Avopuolisoni pussissa fillpower-arvo on 800, mikä on erinomainen. Kun siihen lisää vielä nuo edellämainitut seikat, joilla pussin painoa on pyritty laskemaan, ovat kyseisen makuupussin lämpöarvot erinomaiset ottaen huomioon sen painon 0,99kg.

Oma vanha talvipussini on Joutsenen Ruka, ja se painaa noin 1,5kg. En muista enää sen tarkkoja arvoja, mutta extrem-arvo miehille on -34, kun se tuossa Haglöfsin pussissa on -29. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pussissa olemalla pitäisi tuossa lämpötilassa selvitä 8 tuntia hengissä. Nukkumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Mt. Kenyan basecampissa nukuttiin sisällä basecampin parakissa, mutta muistelen, että Suunto näytti aamuyöllä reilua pakkaslukemaa. Silloin mukana oli Joutsenen Ruka.

Makuupussin hintaan, painoon ja kestävyyteen vaikuttavat myös kankaat. Esim. Pertexin kankaat ovat yleisiä monissa laatupusseissa – ne ovat kevyitä mutta silti kestäviä eivätkä repeydy helposti risuihin tai tikkuihin. Lisäksi makuupussia valitessa pitää ottaa huomioon sen koko. Makuupussi ei saisi olla liian iso, mutta liian pieni pussi voi ahdistaa. Nukkujan ympärille pitää myös jäädä eristävää ilmaa. Talvimakuupussissa on hyvä myös olla lämpökaulus, eli erikseen kaulan ympärille kiristettävä osa, joka estää kylmän ilman pääsemisen pussiin. Tällöin makuupussin varsinaista suuaukkoa ei tarvitse sulkea kokonaan. Joskus kovin kylmillä keleillä tosin löydän itseni kokonaan makuupussin sisältä, vaikka lämpökaulus olisikin käytössä.

Makuupusseja voi yhdistää, jolloin on tärkeää miettiä, kummalle puolelle vetoketjun haluaa. Monissa erimerkkisissäkin makuupusseissa on yhteensopivat vetskarit, joten jos vaikkapa puolisolla on jo olemassa makuupussi, se kannattaa ottaa mukaan ostoksille.

Miten sitten tietää, mitkä lämpöarvot makuupussiinsa haluaa? Tämä riippuu paitsi henkilöstä, myös siitä missä nukkuu. Esimerkiksi avolaavulla lämpötila on melko tarkalleen sama kuin ulkolämpötila. Teltassa lämpötila puolestaan on useita asteita lämpimäpi, koska ihmiset lämmittävät pienen tilan nopeasti.

Tässä ollaan laavulla Urho Kekkosen kansallispuistossa. Yön aikana satoi ensilumi ja lämpötila tipahti jonnekin -10 asteen tuntumille. Tuolloin mukana oli Joutsenen Ruka -makuupussi ja Thermarestin NeoAir -makuualusta, jotka näkyvät kuvassa laavun nurkassa.

Peukalosääntönä sanoisin, että talvimakuupussin mukavuuslämpötila pitäisi olla vähintään -5 (nämä arvot ilmoitetaan erikseen naisille ja miehille). Minulle se tarkoittaa että pärjäisin makuupussissa mukavasti +5 asteen kelissä, koska palelen paljon. Jos haluaisin oikeasti pärjätä makuupussissa mukavasti -5 lämpötilassa, mukavuuslämpötilan pitäisi olla noin -15. Mutta, mikäli haluaa pärjätä yhdellä makuupussilla vuoden ympäri, ei noin painava makuupussi ole välttämättä käytännöllinen.

Ja siitä päästäänkin mielenkiintoiseen asiaan, eli siihen miten makuupussiin kuuluu, saa tai voi pukeutua.

Tästä asiasta on monta koulukuntaa. Aikanaan partiossa opetettiin, että makuupussiin pitää mennä mahdollisimman vähissä vaatteissa, jotta kehon lämpö lämmittää pussin kunnolla. En koskaan ole ymmärtänyt tätä, johtuen ehkä siitä, että sellaista makuupussia ei olekaan, jossa tarkenisin talvella ilman vaatteita. Nukun siis makuupussissa merinovillaisissa vaatteissa ja usein talvisin untuvatakki ja kevyet primaloft toppahousut päällä. Ne tuovat lisäeristettä makuupussiin. Koska untuvatakki ja toppahousut ovat talvella mukana joka tapauksessa, voi niiden avulla säästää hieman makuupussin painossa. Halutessaan makuupussiin voi laittaa silkkilakanan, jolla saa lämpöasteita hilattua pari pykälää alemmaksi. Se myös auttaa pitämään makuupussia puhtaampana jos esimerkiksi kesäisin nukkuu vähemmissä vaatteissa.

Tämä on siis tapa, miten itse toimin eikä se välttämättä sovi kaikille. Mutta jos paleleminen on ongelma, kannattaa kokeilla kaikkia keinoja, vai mitä?

Kuvassa mainio yökkäri talviretkelle! Merinovillaiset Mons Royalen pitkikset ja kerrastopaita, joiden päällä paksu merinohuppari. Nämä ovat yleensä lyhyillä talviretkillä vaatekerta, jota en riisu kertaakaan. No paitsi kengät tietysti, niitä ei kannata laittaa makuupussiin. Mitä päähän tulee, nukun yleensä kaikki yöt pipo silmillä, niin ei kuunkajo tai muut valoilmiöt häiritse.

Makuualusta on puolet lämmöstä

Makuupussin ohella nukkumiseen vaikuttaa makuualusta. Se on lähes yhtä tärkeä, ellei tärkeämpikin varuste. Talvella makuualustan pitää eristää joko lumisen maan, jäätyneen puisen laavulaverin tai riippumatossa pakkasilman kylmyys pois siltä kohdin, jossa makuupussin untuva on littanana ihmisen alla. Pelkät ilmatäytteiset alustat eivät eristä mitään, eivätkä oikeastaan ohuet solumuovisetkaan. Nykyään on olemassa puhallettavia ilma-alustoja, joissa on eristävä rakenne. Toinen vaihtoehto on itsestään täyttyvä alusta, jonka eriste on tiivimpää ja paksumpaa. Minulla on käytössä molemmat (Thermarestin). Useimmiten mukana on puhallettava versio, koska se menee kolmanneksen pienempään tilaan kuin tässä kuvassa oleva ProLite.

Itsestääntäyttyvät makuualustat ovat kookkaampia kuin puhallettavat, koska niissä on enemmän eristettä. Ne saisi kyllä pakattua pieneen tilaan, mutta en ikinä jaksa, koska se on aika vaivalloista. Varsinkin Thermarestin alustat ovat niin hanakoita täyttymään (mikä puolestaan on hyvän alustan merkki), ettei niitä tahdo saado mitenkään pieneen pakkauspussiin. Siispä usein menenkin tällä tyylillä. Jos luvassa on sadetta, kiedon alustan ympärille muovipussin.

No mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa käytännössä?

Pakkasin viikonlopun retkelle mukaan, kuten jo sanottu, Haglöfsin Leo -10 makuupussin sekä Thermarestin ProLite -itsestääntäyttyvän makuualustan. Minulla on myös puhallettava talvikäyttöön sopiva Thermarest, mutta koska aioin nukkua riippumatossa, sopi itsestääntäyttyvä alusta siihen paremmin.

Lämpötila Porkkalanniemessä oli yöllä varmaan noin -10 tai hieman kylmempi, koska se puolen päivän aikaan autolle tullessa oli vielä -7. Tiesin, että makuupussi oli minulle hieman liian viileä, minkä takia jätin suosiolla toppahousut ja untuvatakin merinovillakerraston ja merinovillaisen hupparin päälle.

Alkuillasta oli melko viileä, ja mietin, saankohan unen päästä kiinni.  Lopulta nukuin ihan hyvin, vaikka riippumaton reunoilta puski kylmää ilmaa – niiltä kohdin, joista riippumaton reunoivat painoivat makuupussia kasaan eikä välissä ollut makuualustaa. Aamulla heräsin siihen, että varpaat olivat jäässä, vaikka muuten lämpötila oli hyvä. Omassa talvimakuupussissani olisin luultavasti nukkunut täysin ongelmitta. Mutta -4 mukavuuslämpötilan pussissa pärjäsi siis kaltaiseni palelevakin nukkuja untuvavaatteet päällä, vaikka lämpötila droppasi paljon kylmemmäksi ja riippumaton katoksen alta pääsi vähän tuulemaan riippumattoon.

Riippumaton katos suojaa tuulelta, mutta ei lämmitä samalla tavalla kuin teltta.

Mitä sitten, jos on tosi kylmä?

Olen muutaman kerran nukkunut laavulla ja teltalla siten, että pakkasta on ollut yli 20 astetta, liki 30. Silloin minun on suosiolla pakattava mukaan kaksi makuupussia sekä kaksi makuualustaa. Laitan itsestääntäyttyvän Thermarestin alle, ja puhallettavan päälle. Sujautan kesäpussini talvimakuupussin sisään (tässä kohtaa taas on hyötyä, jos pussi on hieman reilu), ja ryömin sen uumeniin.

Tiivistettynä, makuupussia valitessa kannattaa miettiä, onko pussia tarkoitus käyttää ympäri vuoden vai vain talvisin ja miettiä itselle sopivat lämpötilalukemat sekä paino. Ja lopuksi silmät kiinni ja luottokortti tiskiin. Lähtöhinnat hyvissä talvipusseissa ovat yli neljäsataa euroa, ja tavallinen hinta lienee kuudensadan paikkeilla. Jos löytyy jostain halvempi, siinä on luultavasti jotain vikaa. Alennukset ovat toki asia erikseen.

Lopuksi peliin musta hevonen: Viime vuosina ovat yleistyneet peitot, jotka kiinnitetään makuualustan reunoihin. Niiden etu on se, että mukana ei ole ollenkaan sitä ”turhaa” osaa, joka jää nukkuessa litteäksi makuualustaa vasten, eikä lämmitä. Peitot pakkautuvat huisin pieneen tilaan, ja niitäkin löytyy eri paksuisia. Olen harkinnut sellaisen hankkimista kesäkäyttöön, mutta talvikäytössä hieman epäilyttää, miten hyvin reunukset pitävät lämpöä. Jos nämä kiinnostavat, niitä voi kurkkia vaikka täältä Cumuluksen sivuilta.

Eipä sitten muuta kuin lämpimiä retkiä!

 

Yhteistyössä: Ticket to the Moon, Mons Royale, Superyellow Headwear, Merrell

3 552 kommenttia

Vaahtokarkin värinen laskuloma Rukalla

Julkaistu: 07.12.2016

Alkutalvi on pohjoisessa ihanaa aikaa. Niin ihanaa, että joka vuosi kalenteriin ilmestyy yksi ensilumenreissu lisää. Myönnän, että välillä tuntuu hullulta ostella heinäkuussa liukuhihnalta lento-ja junalippuja eri pohjoisen kaupunkeihin. Mutta silloin niitä saa edullisesti, vaikkapa viidelläkymmenellä eurolla menopaluu.

Kun marraskuu saapuu, ja pohjoisen kaamos alkaa, ei tullu enää hullulta. Viikonloput lumilla ovat parasta lääkettä kaamosmasennukseen, sillä pohjoisessa ei ole pimeää vaan lumensinistä. Viimeistään itsenäisyyspäivän aikaan pakkanen ritisee kaksinumeroisissa lukemissa ja matalalta paistava aurinko värjää taivaan vaahtokarkkien väriseksi.

Itsenäisyyspäivän tienoilla muutamalla vapaapäivällä on mahdollista tehdä hieman viikonloppua pidempi reissu, jolla pohjoisen rytmiin ehtii jo hetkeksi pysähtyä. Tämän vuoden itsenäisyyspäivän matka Rukalle oli meille jo neljäs putkeen, eli olemme tainneet luoda tästä uuden perinteen. Mukana on tällä reissulla aina myös murtsikat, koska Rukalla on ollut hyvin lunta laduilla tähän aikaan vuodesta. Tänä vuonna hiihtelyt jäivät tosin vähäiseksi kovan pakkasen takia. Tai tarkemmin, suksivalintani oli väärä: pakkasin mukaan luistelusukset, kun oikeat sukset yli kymmenen asteen pakkasiin olisivat ehdottomasti olleet pertsat!

Rukan metsissä riittää seikkailtavaa.

Tänä vuonna reissu jännitti erityisen paljon, sillä alla oli uudet sukset! Extrem on ruotsalainen suksifirma, jonka sukset tehdään käsityönä Åressa. Sain omani vasta viime viikolla, ja ne oli tehnyt Patrik Söderlund (terveisiä vaan!). Valitsin mallistosta toisiksi leveimmät ja kevyimmät, eli mallin Opinion Carbon 108, pituus 179cm.

Rukalla löytyi avaamattoista rinteistä ja niiden vierustoilta sen verran pehmeää lunta, että saatoin todeta sukset ihaniksi! Nappivalinta.

Asuimme kaksikerroksisissa Karhunvartija-kämpissä, jotka sijaitsevat kongressikeskuksen ja Aurinkorinteen välissä.

Aamulla terassilta saattoi kurkkia hiljalleen oranssiksi muuttuvaa taivasta. Tänä aamuna tosin olimme hieman myöhässä, koska säätiedotus oli luvannut lumipyryä ja ajattelimme kerrankin nukkua pitkään. Tämän näkymän nähtyämme tuli likkojen niveliin liikettä.

Yhtenä päivänä kiipesimme Mastolle tarkastamaan, josko avaamattomista rinteistä löytyisi pehmeää. Löytyihän sitä! Kuvassa Miia.

Lunta löytyi myös Pessarista. Heli huutaa jiihaata.

Tätä näkymää ehdittiin tuijotella useaan otteeseen. Vasemmalta Miia, Heli ja minä. Heli pitää urheasti perinteisen telemark-siteen puolia, siinä missä itse siirryin NTN:ään viitisen vuotta sitten ja Miia lopulta tänä syksynä. Miian mukaan laskutuntumassa ei jäykkään Black Diamondin siteeseen verrattuna ollut kovin paljoa eroa. Olennaisin ero lieneekin suksien jalkaan laittaminen. NTN:n-siteiden kanssa on paljon kivempi pitää vessataukoja.

Lähtöpäivän aamuna ehdimme parahiksi ylös katsomaan tulipunaista nousevaa aurinkoa.

Lähtöpäivänä pakkanen kiristyi jo yli viidentoista asteen ja varpaita oli käytävä lämmittelemässä tuon tuosta. (Ps. älkää kertoko kenellekään, mutta se on salmarikaakao.)

Viiden päivän reissu tuntui melkein siltä, kuin olisi ollut viikon lomalla. Luulenpa, että jatkamme perinnettä ensi vuonna. Kenties Pyhätunturilla, joka tänä vuonna aukesi myös ennätysaikaiseen?

Näitä kuvia katsellessa jaksaa täällä etelän pimeydessä taas vähän aikaa.

Tässä viikonlopun paras kuva: hyppäsin juurakon yli mutta sauva jäi jumiin!

 

Varusteyhteistyö

Extrem, Poc, Halti, Mons Royale

1 101 kommenttia

Miltä maistuu kahviton marraskuu?

Julkaistu: 28.11.2016

Tiistaina 1. marraskuuta minun ja avopuolisoni herätyskellot soivat yhtäaikaa. Nousin ylös ja keitin meille aamupuuroa. Ajattelin, että torkuttamaan jäänyt puoliso kohta nousee keittämään kahvin, niin kuin yleensä. Ensimmäinen marraskuun aamu väsytti ja kahvihammasta kolotti.

Jostain syystä hän ei noussutkaan heti, ja odottelin kahviani turhaan. Tein etätöitä ja päätä särki. Laiskotti, enkä jaksanut lähteä keittämään kahvia itse. Olkoot koko kahvi sitten, mietin. Lopetan sen juomisen kokonaan.

Aamuihini on kuulunut kahvikupillinen yli viidentoista vuoden ajan. Oppiiko sitä enää uusille tavoille?

Että mitä? Olen juonut kahvia joka aamu siitä saakka kun olin viisitoista. Toisin kuin monilla, minulla ei ole ollut sen kanssa minkäänlaista kädenvääntöä. Elämänfilosofiani mukaisesti niin kahvia kuin kuohuviiniä (silloin tällöin jalluakin) voi nauttia, jos se sattuu huvittamaan, eikä siitä aiheudu itselle tai lähipiirille liialti  haittaa. Pysyy nuttura vähän löysemmällä!

Mutta hetken mielijohteesta päätin unohtaa koko kahvin. Tai ainakin kokeilla, miltä kofeiinin vähentäminen tuntuu.

No miltä se sitten tuntuu? Ensimmäinen viikko oli aika sumuista. Päätä särki koko ajan, lukuunottamatta hetken helpotusta mate-kupillisen jälkeen. Parin viikon jälkeen huomasin, että tavasta oli vaikeampi päästä eroon kuin itse kofeiinista. Päänsärky katosi, mutta kesti kauan totutella hakeutumaan lounaan jälkeen teeastialle kahvikoneen sijaan.

Kahviton elämä, parempi elämä?

Mielenlujuuttani koeteltiin, kun viikko sitten tiistaina olin jalan keskustassa, matkalla kohti satamaa ja Tukholman-laivaa. Ai niin, Starbucks! En käy juuri koskaan keskustassa, joten joululahjaksi saamallani Starbucks-lahjakortilla oli vielä arvoa. Eikä tiskillä ollut edes jonoa. Hykertelin tyytyväisenä. Kunnes tajusin, etten voi juoda kahvia. Mitä olinkaan mennyt tekemään? Epäilyksen aalto iski: mitä väliä sillä on kenellekään, juonko kahvia vai en? Mitä väliä on millään.

Ryhdistäydyin hetkellisestä maailmantuskastani ja tilasin tiskillä ensin kofeiinittoman kahvin. Vaihdoin sen samantien tavalliseen, koska se kuulosti niin typerältä. Onneksi myyjä katsoi arpomistani niin kummaksuen, että päätin vaihtaa vielä kolmannen kerran. Kofeiinittomana, kiitos. Selvisin.

Mitä tekee enää kahviloissa, jos ei juo kahvia?

Monet ovat kysyneet, nukunko paremmin. Ehkä hieman. En merkittävästi. Suurimman vaikutuksen olen huomannut nestetasapainossa. En luultavasti vieläkään juo tarpeeksi vettä, mutta olo on vähemmän nestehukkainen kuin aiemmin.

Muilta osin en osaa oikein sanoa, mikä tuntuu erilaiselta. Olen nukkunut enemmän siksi, että ilman kahvia en pysty sinnittelemään hereillä väsyneenä. Tästä syystä silmäpussit ovat säilyneet marraskuun yli maltillisina. Ja olo on jollain lailla freesimpi. Siitä laitan suuren osan paremman nestetasapainon piikkiin.

Loppu lienee henkistä. Iloa siitä, että sain pidettyä itseni kurissa. Pääsen aamuisin heti liikenteeseen eikä tarvitse käyttää aika kahvinjuomiseen tai reissussa miettimiseen, mistä sitä saa, onkohan se pahaa (useimmiten on) ja riittääkö se viemään väsymyksen pois.

Luulen, että jatkan kahvittomalla linjalla. Satunnaisia herkutteluhetkiä varten ostan kotiin kofeiinitonta kahvia tai käyn Starbucksissa. Lahjakortillakin on vielä arvoa. (Siinä muuten oiva joululahjavinkki kahvihirmuille!)

 

Kuvat Tukholma / Pyhätunturi

3 802 kommenttia

Rukan tunnelmaa lapsuuden kuva-albumeissa

Julkaistu: 22.11.2016

Ruka on kuin vanha rakkaus. Se, jonka kanssa kasvoit ja koit monet seikkailut ennen kuin niitä tallennettiin Instagramiin. Se, jonka tavatessa tulee edelleen hauska, nostalginen fiilis.

Vaikka olen kotoisin Helsingistä, lähes kaikki laskuoppini ovat peräisin Rukalta. 80-luvulta lähtien olen kavunnut nyt jo edesmenneen vanhan Skibistron rappusia, jotka olivat kolmevuotiaalle silloin kovin korkeat. Ravasimme perheen kanssa Rukalla, ja opin ulkoa rinteiden mutkat ja metsien montut. Perhelomat vaihtuivat jossain vaiheessa opiskelijamatkoihin, Tellu Nightin hämyiset tunnelmat uudenkarheaan Piste-ravintolaan ja ne edelleen ystävien ensilumenreissuihin.

Vaikka laskureissuni kotimaassa tätä nykyä suuntautuvat useimmiten toisaalle, Ruka tuo aina lämpimän mielen. Aivan kuin se eksä, jonka nähdessäsi mietit, miten paljon on vuosien saatossa muuttunut, ja toisaalta, miten paljon säilynyt ennallaan.

Tyylikäs skimbaaja Rukalla vuonna 1989.

…Ja vuonna 2016. Väritkin säilyneet aika samana!

Minä ja äiti Vuosselin ala-asemalla. Ehkä vuosi 1990.

Tauolla. Oltiin usein parkissa joko Saaruassa, Vuosselissa tai Mastolla. Istuttiin serkkujen kanssa autojen vieressä maassa ja mutustettiin mökillä tehtyjä voileipiä ja kuumaa mehua termareista.

Huomatkaa ketunhäntä!

Laskutyyliä Rukalla marraskuussa 2016.

Lentokenttäbussissa vuonna 1989. Hieno paita!

Paljon on muuttunut, mutta maisemat tunnistaa aina! Kuva Rukalta marraskuussa 2016.

699 kommenttia

Videoblogi: Toiset treenit personal trainer Laura Peipon kanssa

Julkaistu: 18.11.2016

Treenikuuriani kohti Arctic Challenge Winter -kisaa on kulunut hieman yli kuukauden. Minulla oli väliaikatreffit pt Laura Peipon kanssa viime viikolla.

Treenien aloittaminen lokakuussa tuntui tovin aikaa tyhjäkäynniltä, eivätkä lihakset oikein reagoineet treeniin. Viimeisten parien viikkojen aikana kävi tapahtui kuitenkin jotain ja yhtäkkiä punttitreeni alkoi tuntua taas hauskalta. Tämähän menee eteenpäin kuin Suomen jääkiekkomaajoukkue!

Oli myös kiva kuulla Lauran kommentit, kun saavuin Levi Wellness Clubille. Hän sanoi että näytän freesimmältä kuin edellisen kerran tavatessamme. Ja siltä tuntuu oma olokin. Säännölliset rutiinit, järkevä syöminen ja treeni tekevät tehtävänsä, vaikka aloitusohjelmani oli melko kevyt. Sitä ei voi sanoa uudesta ohjelmasta…

”Kun aloitettiin, muistutit huojuvaa heinäkortta. Nyt näytät pajulta, ja tarkoitus olisi tehdä sinusta kelohonka”, Laura virkkoi.

Videolla palasia uuden ohjelmani toiminnallisesta osuudesta.

 

Yhteistyössä: Levi Wellness Club, Suunto, Merrell, Mons Royale, Superyellow Headwear

30 kommenttia

Vinkit revontuliretkelle Pyhätunturiin

Julkaistu: 16.11.2016

Vannoin, ettei minusta tule koskaan revontuliharrastajaa. Äkkiseltään ei tule mieleen hommaa, joka sopisi huonommin iltauniselle tyypille, jonka varpaat ovat kesälläkin kohmeessa. Toisekseen ajattelin, että hyviä revontulikuvaajia on vaikka kuinka, eikä minulla olisi kekoon kovin paljoa kannettavaa.

Niinpä niin. Minkäs teet, kun valokuvaaminen on niin kivaa? Öiset, lumiset maisemat ovat upeita, ja kamera tuo ainakin itselleni niiden katselemiseen hauskan ulottuvuuden; se antaa syyn valvoa ja kiivetä tunturin huipulle keskellä yötä. Mitä siitä, että näitä kuvaa joku muukin? Itseni takiahan minä tätä teen.

Varpaatkin pysyy lämpimänä kun laittaa tarpeeksi monta villasukkaa.

 

Viime viikonlopun lauantaiaamu valkeni Pyhällä kirkkaana, mutta iltapäivästä tunturi peittyi sumuun. Niin kuin tähän vuodenaikaan yleensä, pimeä laskeutui jo neljän maissa, jonka jälkeen kävimme Miian kanssa vielä Hotelli Pyhätunturin kuntosalilla sekä saunassa, syömässä hotellin uudessa Colorado-ravintolassa sekä loikoilimme hotellihuoneessa.

Iltapäivästä sumu hiipi pikkuhiljaa tunturiin.

Pakkanen kiristyi ja illalla mittari näytti jo -16. Parhain aika nähdä revontulia on yleensä myöhään illalla, vaikka niitä periaatteessa voi nähdä milloin vain, kun on pimeää. Ennusteen mukaan näytti kuitenkin siltä, että kovin hiukkasmyrsky sattuisi vasta puolenyön maissa.

Ja ulkonakin oli sumuista. Jaksaisiko sitä ollenkaan lähteä? Pyhätunturin hotelli ja lähestulkoon kaikki majoitukset sijaitsevat tunturin eteläpuolella. Revontulet näkyvät yleensä pohjoisella taivaalla, varsinkin mitä etelämpänä ollaan. Pyhällä se tarkoittaa, että pitää kiivetä lihasvoimin tunturin huipulle nähdäkseen revontulia kunnolla.

Kellon lähestyessä kymmentä tarkistimme vielä huipun kamerakuvista säätilanteen. Alhaalla oli täysin sumuista, mutta kas kummaa: ylhäällä näytti olevan kirkasta. Kysäisin vielä Kiilopäällä revontulikuvauskurssia pitämässä olleelta ystävältäni Sampsa Suloselta, miltä keli näytti parisataa kilometriä pohjoisemapana. Sain viestin, että revontulia näkyi, mutta sielläkin oli pitänyt kiivetä sumuisilta metsämailta ylös tunturiin.

Ei siinä sitten ollut vaihtoehtoa. Pakkasimme päälle kiipeämiseen sopivat vaatteet ja reppuun paljon lämmintä. Valokuvaus on siitä vaikea harrastus, että joutuu olemaan paljon paikoillaan, jolloin tulee helposti kylmä. Olen toivoton palelija, siispä tungin reppuuni kamerakamppeiden lisäksi vielä kokonaisen untuvaparkatakin. Eipä sinne sitten juuri muuta enää mahtunutkaan.

Lähdimme kiipeämään jalan, sillä Miia ei ollut ehtinyt päivittää vielä skinejään uusille suksille. Helpoin tapa kiivetä huipulle olisi varmaankin pitkin huipulle kiertävää huoltotietä. Me päätimme kuitenkin kiivetä suoraan Piste Palander -rinteen vierustaa. Se oli aika jäinen, ja paikoin valuin alas metrikaupalla kun mikään ei pitänyt jäisessä ja jyrkässä rinteen vierustassa. Olisi tarvinnut jäähakkua! Harmi kun Bliss Adventure -tiimin kaverit olivat vielä etelässä, heiltä olisi kenties saanut vuokralle hakun. Team Bliss järjestää myös ohjattuja revontuliretkiä Pyhän maisemissa, joihin kuuluu kamerajalustan laina sekä opastusta kuvaukseen.

Kiipeämiseen hotellilta huipulle kului meiltä vajaaa 40 minuuttia (ks. Suunnon reitti). Kävelimme Pyhä Expressin yläaseman ohi, sillä halusimme pois rinteiden valoista. Olimme ottaneet mukaan myös otsalamput, mutta niitä ei superkuun valossa todellakaan tarvittu.

Nämä ilmaantuivat näkyviin heti, kun pääsimme pois valojen alta.

 

Kun pääsimme pois keinovalon piiristä, alkoi silmä heti erottaa taivaanrannassa vihreitä loimuja. Pysähdyimme kuvaamaan niitä, ja muutaman minuutin kuluttua taivas lehahti suoraan yläpuolellamme vihreän ja punaisen eri sävyihin. Lieskat tanssivat nopeampaa kuin olen koskaan nähnyt, eikä kamera tehnyt oikeutta näkymille.

”Mitä täällä tapahtuu”, kysyi Miia kun päidemme yläpuolella alkoi loimuta. Toisin kuin revontulet yleensä, nämä olivat paljain silmin vielä hienompia kuin kuvaan tallentuneet hetket.

Pää ei meinannut edes kääntyä niin moneen suuntaan kuin missä revontulia näkyi!

Pyhä Expressin yläasema ja revontulet.

 

Oli käsittämätön fiilis olla yksin tunturin huipulla, keskellä valkoisia hankia. Revontulet tuntuivat olevan niin lähellä, että niitä olisi voinut koskettaa.

Mieletöntä näytöstä kesti noin vartin verran, jonka jälkeen leiskat siirtyivät kauemmas taivaanrantaan. Kävelimme kohti Kultakeron luoteisrinnettä, paikkaan josta näki Isokurun ja kauniit, kuun valossa kylpevät Pyhä-Luoston kansallispuiston tunturit.

Kuunvalossa näkyi kauas Luostolle saakka.

 

Vihreitä lieskoja vaan riitti ja riitti!

Kuvailimme aina välillä leimahtavia revontulia, kuuntelimme hiljaista tunturia ja katselimme maisemia. Yhtäkkiä tajusimme, että olimme olleet huipulla melkein puolitoista tuntia. Jalat alkoivat pikkuhiljaa kylmettyä ja päätimme lähteä takaisinpäin.

Ohitimme paluumatkalla vanhan tuolihissin, jonka jäätyneet istuimet näyttivät todella aavemaisilta kuunvalossa, taustalla vihreät revontulet. Oli vaikea käsittää, että tällaista voi olla – ja että olimme ainoat henkilöt koko Pyhän huipulla sitä todistamassa.

Need a ride?

 

Lopulta raaskimme lähteä, ja kävelimme alas tunturin reunaa. Olimme iloisia siitä, että sinnikkäästi lähdimme kokeilemaan onneamme, vaikka oli riski, ettei ylhäällä näkyisi mitään. Olen tehnyt muutamia revontuliretkiä aiemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kohdalle osui jättipotti.

 

Yhteistyössä: Pyhätunturi

4 687 kommenttia