Kolmas ja viimeinen setti matkapäiväkirjaa:

Päivä 9: Havgagielas – Maze

Olipa taas kylmä yö. Vaikka telttatouhut sujuvatkin jo rutiinilla, alkaa viides peräkkäinen yö teltassa riittää. Tämän päivän ehdoton tavoite on Mazen leirintäalue ja mökkimajoitus.

Eilen suoritettiin niin reippaasti, että tehtävä ei tunnu mahdottomalta. Aamu aloitetaan tuttuun tapaan hiihtämällä. Vähän ennen puualueen rajaa saamme vielä menoapua tuulelta ja ajelemme tyytyväisinä parin vaaran yli ja laskeudumme paljakan reunalle. Tuuli ja pehmeä luminen pinta tuntuvat niin hyviltä, että jäämme vielä hetkeksi kikkailemaan tunturiin ennen leijojen laskua.

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mikko.lindholm.3/videos/10155133300378991/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Aika kuvaavaa, että leijahiihtovajarit vaivaavat vaikka olemme leijahiihtovaelluksella!

Lopuksi laskettelemme vauhdikkaasti alas laaksoon Mazen leirintäalueelle. Lämmin suihku, kova lattia ja pehmeä sänky tuntuvat luksukselta. Vessaan pääsee paljain varpain ja viereisestä ravintolasta saa punaviiniä ja hampurilaisia. Fiilistelemme edellispäivien tapahtumia illallisen ääressä miltei tippa linssissä (Tai ehkä se on se punaviini…)

Päivä 10: Maze – Reavvojávri

Kummallista. Kun vihdoin pääsee kunnon sänkyyn, niin nukkuu huonommin kuin kertaakaan koko matkan aikana.

Elämän helppouden vaikutus on yllättävä. Nyt on taas tilaa ja aikaa pikkukivuille ja koti- duunielämän haasteille. Ylhäällä paljakalla missio on selvä. Etenemisen lisäksi tarvitsee vain keskittyä lämpimänä ja ravittuna pysymiseen ja kaikki sitä pienemmät huolet pysyvät loitolla ihan itsestään.

Orastava stressi kalvaa mieltä ja huonot sääennusteet nakertavat motivaatiota. Onko järkeä jatkaa ahkioiden raahaamista ylös tunturiin hiihtoon huonosti soveltuvilla kamoilla? Riittääkö aika varmasti? Pääsiäisen jälkeen tiistaina on pakko ehtiä töihin. Onko ihan pakko leikkiä seikkailijaa, kun kotona lapset sairastaa?

Aika isojakin asioita pohditaan. Tunnelma on alakuloinen. Matkaa päätetään kuitenkin jatkaa.

Reisaelvan kokemuksesta viisastuneena päätämme palkata paikallisen nuoren miehen hinaamaan meidät moottorikelkalla puurajaan. Ahkioiden raahaaminen ylös jyrkänteitä olisi taas vähintään päivän homma. Ilman paikallistuntemusta se voisi olla tekemätön paikka.

Paljakalla aamun huonot fiilikset hälvenevät. Sataa lunta ja TUULEE. Lähdemme hiljalleen liikkeelle. Tuuli puhaltaa mukavasti mutta näkyvyys on todella huono. Maailma on kokonaan valkoinen ja usein on vaikea tajuta ollaanko ylä- vai alamäessä tai edes sitä mennäänkö hiljaa vai lujaa. Tunnelma on oudon aavemainen.

Mikko tuntee whiteoutin konkreettisesti nahoissaan, kun tasaiselta näyttänyt alamäki muuttuukin yllättäen rotkoksi. Yhtäkkiä sekä kuski että ahkiot ovat ilmassa. Puuska tempoo ja leija vetää liian kovaa. Lopulta kuski, ahkiot ja leija tippuvat yksi toisensa perään pehmeään lumeen. Onneksi notkelman pohjalla on tyyntä, ja kamojen ja rohkeuden keräily onnistuu ilman lisäkuumotuksia.

Mitään vakavampaa ei onneksi satu ja matka jatkuu. Tuulikin kääntyy puhaltamaan täydellisestä suunnasta. Iltapäivä mennään todella kovaa. Tuntuu mahtavalta. Juuri tätä fiilistä olemme odottaneet. Tällaista etenemisen pitäisi olla joka päivä. Tekee mieli nauraa ääneen!

Iltaa kohden tuuli kovenee ja muuttuu vastastaiseksi. Telttapaikan löytäminen kovassa tuulessa aavalla tunturilla ei ole helppoa ja yksinäinen lumesta törröttävä kivi saa kelvata ankkuriksi. Se tarjoaa ainakin henkistä suojaa tuulelta. Tänään etenimme hyvin, matkaa edelliseen yöpaikkaan on yli 50 km linnuntietä. Varsinaisia ajokilometrejä tuli huomattavasti enemmmän. Tämä oli meille tärkeä päivä, sillä se myös vahvisti uskoamme, että paremmilla keleillä koko matka olisi ollut tehtävissä parissa viikossa.

Päivä 11: Reavvojávri – Skoganvarre

Aamulla naputtelemme jokapäiväiseen tapaan uudet reittipisteet gps-kelloihimme. Skoganvarren leirintäalueelle on matkaa linnuntietä enää reilu 20 kilometriä. Tänään ei kuitenkaan ole kiire. Tiedämme, että Nuorgamiin olisi ihan mahdollista päästä loppuviikon aikana. Säätiedotusten ja kaiken kokemamme perusteella emme kuitenkaan ole varmoja ehtisimmekö perille ajoissa. Skoganvarren jälkeen reitille ei osu yhtään maantietä tai muuta kohtaa, jossa retken voisi tarvittaessa keskeyttää. Riski tuntuu liian suurelta. Sovimme päättävämme seikkailumme tältä erää Skoganvarreen. Päätös tuntuu järkevältä. Ehkä juuri siksi myös todella vaikealta.

Pumppaamme leijat haikeissa tunnelmissa ja lähdemme liikkeelle. Keli on täydellinen. Miellyttävä tuuli ja mukava kerros pehmeää lunta suksien alla tekee matkasta helppoa. Aurinko paistaa, on ihan hiljaista. Ikään kuin viimeisen päivän kunniaksi Finnmark näyttäytyy meille vielä hetken henkeäsalpaavan kauniina. On vaikea myöntää, että seikkailu on ohi.

Lopulta laskemme alas Skoganvarren leirintäalueelle. Mielen haikeutta saapuu tasoittamaan innostunut suomalaismies, joka ei jaksa lopettaa ällistelyään miten uskomaton sankariteko me ollaan tehty ja kuinka kovia sällejä me nuoret miehet ollaan! Nuoret miehet 🙂

Ilta päätetään saunomalla. Fiilistelylle ei tunnu tulevan loppua. Tuntuu hyvältä purkaa tuntoja ja käydä yhdessä läpi menneitä päiviä. Viimein kömmitään nukkumaan. Taas nukuttaa huonosti. Rasituksesta toipuminen vie varmaan muutaman päivän.

Markku lähtee aamubussilla kohti etelää ja Mikko lyöttäytyy suomalaiseen kalastajaremmiin ja lähtee moottorikelkalla päiväksi takaisin tunturiin.

Kaiken kaikkiaan aivan ällistyttävä retki. Fyysisesti todella vaativa. Käytännössä menimme äärirajoilla heti toisesta päivästä alkaen. Henkistä vaikutusta on vielä vaikea arvioida, mutta onhan se epäilemättä aika tanakkaa mindfullnessia, kun pari viikkoa keskittyy vain perusasioihin ilman mukavuuksia ja kännykkäverkkoja. Ulkopuolisen maailman ongelmat eivät mahdu ajatuksiin, kun mielessä on ainoastaan seuraava reittipiste, seuraava ruoka ja seuraava yösija.

Siistit fiilikset. 11 päivää oltiin perillä. Nuorgamiin pitää jatka toisella kertaa.

Matka on jatkunut vaiherikkaissa merkeissä. Tuulta on edelleen ollut kitsaasti ja leijaseikkailu on muuttunut pikemminkin hiihtovaellukseksi, jota välillä jouduttaa lyhyet leijahiihto-osuudet. Sanomattakin on selvää, että tällä aikataululla ei ehditä Nuorgamiin. Nyt enää jännitetään kummalla Finnmarkia halkovalla tiellä lähdetään takaisin etelään.

Päivä 5. Saitejavri – Reisajavri

Eilisen vesisateen jälkeen herätään miellyttävään auringonpaisteeseen ja -yllätys!- tuuleen, joka puhaltaa vieläpä menosuuntaan nähden oikeasta suunnasta! Hiihdellään järvenrannalta paljakalle ja aletaan posottaa hyvällä vauhdilla sivumyötäisessä kohti Reisajavren tupaa. Välillä mietityttää että mennäänkö liian nopeasti, että maltetaanko jäädä autiotuvalle. Olisi niin houkuttelevaa jäädä lämpimään kahden dramaattisen telttayön jälkeen, mutta toisaalta eteenpäin on mentävä! Haastava maasto pitää kuitenkin huolta että emme pääse yhtään liian nopeasti perille. Poroaitojen ylitykset vie aikaa samoin lyhyet koivikot, jotka on turvallisempaa ylittää hiihtämällä kuin koittaa taiteilla leijojen kanssa risujen välistä. Lopulta päädymme alkuillasta Reisajavrihyttalle vain huomataksemme että ovi on lukossa eikä meidän viimevuotisella avaimella ole enää käyttöä. Havaintoa seuraa reissun toistaiseksi pahin henkinen romahdus. Hiihdämme pari kilometriä tuvalta, pystytämme teltan ja seuraava päivä päätetään levätä. Teltasta ei poistuta kuin kuselle ellei sitten tuule jotenkin erityisen komeasti.

Päivä 6. Reisajavri – Sadgevarri

Aamulla on myrsky. Tuuli on vähintäänkin navakka, lunta sataa vaakasuorassa ja näkyvyys on poikkeuksellisen heikko. Keräilemme rohkeutta ja voimia, tuplatsekkaamme radiopuhelimet ja tuplavannomme että kaveri pidetään koko ajan näkyvissä. Ja lähdemme liikkeelle! Tuulta on riittävästi, harmi että se puhaltaa suoraan vastaan. Sen turvin pääsemme kuitenkin 2-3 tunnissa mukavan 20 km osuuden isojen tunturien ylitse. Hiihtämällä siihen olisi vierähtänyt päivä tai kaksi. Vedämme nopean keittolounaan ja jatkamme matkaa vain huomataksemme että myrsky on vaihtunut auringonpaisteeksi ja tuuli on tyyntynyt. Hiihtelemme hetken ja käymme yöksi. Kylmä yö tulossa, satellittipuhelimen ennuste lupaa -14 astetta.

Päivä 7. Sadgevarri – Carajavri 

Tämän aamun yllätys onkin hieman erilainen. Satelliittipuhelimen datayhteys alkaa vihdoinkin toimia! Aamupäivä vierähtääkin sitten iloisesti somehommissa. Saamme ekan blogipostauksen tehtyä ja Mikko päivittää instagrammia niin että ranteet rytkyy. Pääsemme liikkeelle vasta yhdeltä iltapäivällä, mutta emme pidä sitä ongelmana. Ei tuule, pitää hiihtää. Matka on silkkaa ylämäkeä ja motivaatio on jotenkin hukassa. Päätämme tsempata huomenna paremmin. Hiihdämme hädin tuskin 10 km ja pystytämme teltan vaaran laelle. Ylhäällä on lämpimämpää. On tulossa kylmä yö, ennuste lupaa -23 astetta.

Päivä 8 Carajavri – Havgagielas

Olipa kylmä yö, mutta aamulla on mahtava sää. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja lämmittää mukavasti. Ei tuule, pitää hiihtää. Mutta se ei enää paljoa haittaa. Hiihtämiseen alkaa tottua. Finnmark on uskomattoman kaunis ja tuntuu että olemme todella onnekkaita ja etuoikeutettuja että saamme kokea sen näin täydellisissä olosuhteissa! Tänään olemme myös reippaita. Hiihdämme lähes 20 km, mikä on kova suoritus ottaen huomioon maaston, laskettelukamat ja ahkioiden painot. Suomen puolella vauhti oli aavistuksen nopeampaa, mutta sielläpä oli tikutetut kelkkareitit. Täällä pitää suunnistaa ja suunnittelemme reittiä lennossa niin että nousuja tulisi mahdollisimman vähän. Se on mukavaa puuhastelua matkan aikana ja helppoa koska näkyvyys täysin rajaton. Edessä on viides yö peräkkäin teltassa. Huomenna on tavoitteena päästä mökkimajoitukseen Mazeen. Siellä myös päätämme jatkammeko reissua Karasjohkan tielle vai alammeko etsiä keinoa päästä kotiin. Tuulta pitää olla, hiihtämällä emme enää tämän loman aikana seuraavalle tielle ehdi.

Hyppäsimme juuri junaan. Reissu on siis vihdoin alkanut! Huh. Olipahan taas kiire saada työt ja elämä sellaiseen kuntoon, että voi olla vähän pidempään poissa. Nyt keveä nollaus ravintolavaunussa ja sitten nukkumaan. Huomisesta tulee pitkä päivä.

Tämä on meidän ensimmäinen mobiili-postauksemme. Pitkien postausten näprääminen kännykällä saattaa olla vähän liian työlästä meille, joten siirrymme tässä vaiheessa helpommin päivitettävän median pariin. Jos ja kun saamme satelliittiyhteyden pelittämään, teemme päivittäisiä postauksia Mikon Instagramiin. Tervetuloa seuraamaan reissun edistymistä.

Markun repussa oleva InReach-puhelin päivittää muutaman tunnin välein sijaintiamme tälle kartalle: https://share.garmin.com/seikkailunjokamiesluokka

Kartan käyttöliittymä on viime vuosituhannelta ja jostain syystä se näyttää useamman aktiivisen käyttäjän samalla kartalla. Meidän pisteen nimi on MMastomaki1703. Sitä siis kannattaa seurata. Tosin, ei kannata hätääntyä, jos piste pysähtyy pariksi viikoksi Kilpisjärven retkeilymajan kohdalle, laite on varmaan vaan mennyt epäkuntoon…

Lähtöön on enää muutama päivä. Olemme pakanneet ja purkaneet ahkioita viimeisten päivien aikana moneen kertaan. Vaikka kuinka yrittäisimme viilailla grammoja ja tinkiä kalsareiden määrässä, tavaraa tulee mukaan ihan helvetin paljon.

Tavarat raahaamme ahkioissa. Molemmille lähtee mukaan kaksi ERAPro Expedition Slediä, joista toiseen tulee harrastusvälineet ja toiseen leirikamat. Alustavien punnistusten perusteella leija- ja hiihtokamat painavat hieman yli parikymmentä kiloa ja leirikamat, vaatteet ja ruoka painavat toisen mokoman. Tai vähän päälle. Molemmilla on siis laskutavasta ja lopullisista varustevalinnoista riippuen 45-50 kiloa raahattavaa.

Ja mikäs siinä, jos tuulee. Kaksi rinnan kytkettyä ahkiota uivat lumessa todella nätisti vaikka painoa olisi vielä puolet enemmän. Ongelmat alkavat tuulen tyyntyessä, kun joudumme hinaamaan ahkioita lihasvoimin. Tyyniä päiviä ja metsäisiä katvealueita reitillemme osuu ihan riittävästi, joten yhtään ylimääräistä grammaa ei huvittaisi ottaa mukaan. Edit: Tässä linkki snapshottiin varustelistastamme. Lista on iteraatiota aikaisemmilta reissuilta, siksi kaksikielisyys,

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/markku.mastomaki/videos/10153656993363031/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”0 or 1″]

Tässä tyynen päivän hiihtonäytettä ja leirin pystytystä viime vuodelta Norjan Hardangerviddasta. Sekä tietty #normaalitruokajuomat.

Kolme leijaa eri keleille

Molemmat ottavat mukaan kolme erikokoista leijaa (8, 13 ja 17 neliötä), joita vaihdellaan tuulten mukaan. Pienimmällä mennään kovissa keleissä ja isoimmalla pääsee liikkeelle melkein tyynessä. Varsinaisia myrskyleijoja meillä ei ole, joten jos keli äityy todella kovaksi pidämme leijat pulkissa ja hiihdämme. Tai jäämme telttaan lukemaan Reginaa.

Talvivaelluksilla käytetään usein kevyempiä patjaleijoja. Patjat ovat poskettoman hintaisia, joten lähdemme reissuun hyväksi todetuilla pumpattavilla Crazy Flyn leijoilla, joilla olemme jo useamman vuoden ajaneet. Kiitokset vielä kerran hyvästä diilistä Andreakselle ja Jesaja Sportille. Leijojen lisäksi ahkioon pakataan nousukarvat ja sauvat hiihtämistä varten sekä työkaluja ja paikkausvälineitä odottamattomien tilanteiden varalle.

Molemmat ahkiot ja hiihtoreppu pakattuna. Toivottavasti pakkaaminen ja purkaminen sujuu yhtä ripeästi tunturissa.

Ruokarutiinit

Leijojen jälkeen seuraavaksi tärkein kokonaisuus on ruoka. Ja sitä onkin paljon. Olemme varanneet bufferia muutamalle extra-päivälle, jos jotain odottamatonta tapahtuu ja joudummekin viettämään arvioitua pidemmän ajan tunturissa.

Päivärutiini syömisen suhteen on tuttu edellisiltä reissuilta. Aamulla syödään mysliä tai puuroa lämpimän mehukeiton kanssa ja keitellään termarit täyteen teetä ja pussikeittoa. Lounaaksi vedetään aamulla keitetty keitto, patukoita ja pähkinää. Varsinaista pidempää lounastaukoa emme ainakaan tuulisina päivinä pidä vaan käytämme tuulen mahdollisimman tehokkaasti etenemiseen.

Illalla leirissä lämmitämme loput vedet ruokaa varten. Jos kaikki aamulla sulatettu vesi on päivän aikana juotu, alkaa illallisen valmistaminen veden sulattamisesta. Illalliseksi on varattu heti valmiiden lisää-vain-vesi-pussiruokien lisäksi vähän maukkaampia pastoja ja patoja. Jos pussiruokien maku alkaa tympiä tai tuntuu, ettei niistä lähde tarpeeksi potkua, terästämme niitä voilla, Manchegolla ja metukalla. Ekana iltana paistetaan perinteitä kunnioittaen pihvit.

Kaikki pussiruoat lisukkeineen on teipattu helposti käsiteltäviksi päiväannoksiksi. Pakkaukset vähentävät säätämistä ja helpottavat ruoan menekin seurantaa.

Hädän tullen vedä vivusta

Erämaassa voi tapahtua mitä vain. Avun hälyttämiseksi otamme mukaan kaksi satelliittipuhelinta, joiden avulla pidämme myös päivittäin yhteyttä muuhun maailmaan (eli lähinnä someen). Satelliittipuhelinten akut pidämme latingissa power bankeilla ja ahkion päälle viritettävällä kokoontaitettavalla aurinkopaneelilla. Kiitokset Pentille ja Savantumille konsultoinnista.

Puhelinten lisäksi otamme mukaan hätäraketteja ja -soihtuja, joilla voimme tarvittaessa tehostaa avun perille löytämistä. Tuhdit EA-pakkaukset ja lumiturvallisuusvälineet kulkevat koko ajan hiihtorepussa, jotta ne ovat koko ajan käden ulottuvilla.

Tyyli ratkaisee

Tärkeintä tunturissa on näyttää hyvältä! Tyylikonsultinamme tällä kertaa toimi Tarja ja Arabianrannan Silmäset. Lumisokeutta vastaan taistelemme Oaklyn ja Bollen laseilla, joita käymme sovittamassa keskiviikkona. Ja siis hei, nyt meillä on eka oma kaupallinen yhteistyökumppani. Tästä se lähtee! (ps. kuva tulossa…)

Ja hei, iso kiitos kaikille apua ja vinkkejä tarjonneille!

Haaveena siintää leijahiihtovaellus Grönlannin halki ennen kuin ikävät luonnonilmiöt eli ilmastonmuutos ja kiihtyvä keski-ikäistyminen tekee unelmat tyhjiksi. Tämä reissu on siis osa pitemmän tähtäimen valmistautumista, missä omat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset rajat laitetaan koetukselle

Viime vuonna teimme viikon vaelluksen Norjan Hardangerviddan tasangolla ja se antoi mukavasti rohkeutta (kiimaa) jatkaa suunnittelua. Hardangervidda on mahtava luonnopuisto, mistä löytyy satoja kilometrejä tikutettuja reittejä ja illaksi pääsee lähes aina halutessaan retkeilymajoille lihapatojen ääreen.

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/markku.mastomaki/videos/10153655336893031/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”0 or 1″]

Tänä vuonna halusimme nostaa vaikeusastetta ja jostain kumpusi ajatus, että olisiko mahdollista vetäistä Suomi rajalta rajalle leijalla. Tämähän vaatii reitiltä a) paljakkaa ja b) maltillisia korkeuseroja. Google earthin mukaan paljakkaa löytyy Norjan puolelta. Norgeskart.no:n perusteella reitti on hyvin mäkinen, mutta mahdollisesti tehtävissä. Varmaa tietoa ei ole, emmekä ole löytäneet tietoa, että kukaan olisi taittanut tätä matkaa aikaisemmin leijoilla.

Satelliittikuvia ja Norgeskartia on nyt tutkittu puoli vuotta ja tämän lisäksi olemme saaneet korvaamatonta apua kokeneemmilta lapinkävijöiltä. Kartat on ripustettu olohuoneen seinille ja tiukan tuijottelun seurauksena olemme päätyneet ao. kartan mukaiseen reittivaihtoehtoon. Reitti on suunniteltu mahdollisimman tasaiseksi, mutta ihan oikean tilanteen näkee vasta paikan päällä. Myös olosuhteet kuten tuulen nopeus vaikuttaa siihen mistä pystyy lopulta kulkemaan. Jokien virtaustilannetta eli jään paksuutta on on mahdoton arvioida ja reitin varrella on muutamakin täysin arvoitukseksi jäävä osuus.

Yövymme useimmiten teltassa, mutta tottakai hyödynnämme reitin varrelle osuvat autiotuvat sekä pari ihan miehitettyäkin paikkaa, jotta saamme ladattua akkuja, lihaksia ja sielua sekä ehkä kuivattua myös vaatteita. Reitti on siis monelta osin hyvin epävarma, mutta niin sen kai pitää ollakin. Eihän se muuten olisi seikkailu!

Lapin autiotuvat löytyivät netistä tiedostona, mutta muuten pisteet on naputeltu Norgeskary.no:sta. Varsinainen projektitiedosto on läppärilla Garmin Basecampissa, josta ne ladataan GPS-kelloihin ja puhelimen offline-karttoihin ennen matkan alkua.

Jos blogin lukijoilla on parempaa tietoa tai paikallisuntemusta niin olemme enemmän kuin kiitollisia kaikista tiedonmuruistakin 🙂