Pitztal – Jäätikkö Itävallan katolla
Itävallan Tirolissa sijaitseva Piztal on niittänyt nimeä Benjamin Raichin kotilaaksona. Kolmen hiihtokeskuksen kattaus on monipuolinen kruununaan taivaita kurkotteleva jäätikkö.
Alueena Pitztal on viereistä laaksoa, Ötztalia, huomattavasti tuntemattomampi. Sölden vetää puoleensa germaaneja, jotka haluavat hyvien rinteiden lisäksi nauttia vauhdikkaasta iltaelämästä. Piztal sen sijaan on itävaltalaisittain rauhan tyyssija, mutta rinteiltään silti erinomainen.
Alppihiihtäjät ovat löytäneet Pitztalin jäätikön kauan sitten, sillä lähes 3,5 kilometrin korkeudessa rinne pysyy ratalaskua varten oivallisena. Varsinkin ennen kauden alkua monet joukkueet, Suomi mukaan lukien, harjoittelevat kyseisellä jäätiköllä ennen siirtymistään Söldenin maailmancupin avaukseen.
Hochzeiger – Raichin harjoituskenttä
Laaksoon saavuttaessa ensimmäinen keskus on Hochzeiger. Yhdeksän hissiä ei päätä huimaa, mutta kyseessä on pienuudestaan huolimatta varsin kelvollinen keskus.
Korkeuseroa kertyy tasan tonni ja alueelta löytyy vauhdikkaita rinteitä ja mukavaa metsälaskua. Sporttinen laskija nauttii varmasti ja perheille alue on kompaktiutensa ja lastenalueensa ansiosta erityisen hyvä. Haasteita hakeville alueen molemmat reunat kalliokuruineen ja metsäpätkineen ovat herkuttelupaikkoja, joihin paikallinen väki menee harvemmin.
Rinteistä pidetään erityisen hyvin huolta, ilmeisesti paikan imagoa ratalaskuun soveltuvana harjoituspaikkana halutaan pönkittää. Hochzeigerin rinteet viettävät kaikki länteen, joten suurempiin keskuksiin verrattuna varsinaista seikkailukiertomatkaa ei ole tarjolla. Viikonlopun temmeltämiseen paikka on hyvä, mutta viikon mittaisella reissulla elämyksiä on haettava myös muualta.
Rauhallinen Rifflsee
Pitztalin toinen keskus, Rifflsee, sijaitsee jäätikön ovella. Nimensä hiihtokeskus on saanut ylhäällä sijaitsevasta järvestä, jonka ympäri kiertää talvella maastohiihtolatu.
Yläasema on yli 2 800 metrin korkeudessa Grubenkopfilla ja korkeuseroa kertyy parhaimmillaan reilu kilometri, joten Alppien tunnelma on ehdottomasti koettavissa. Näkymät vieressä sijaitsevalle jäätikölle ovat henkeäsalpaavat.
Rifflseen rinteet ovat erittäin vauhdikkaita ja niiden ulkopuolellakin on tilaa. Vaellusvälineillä laskettava maasto laajenee huimasti, sillä pieni hissiverkosto ei kata kuin osan mahdollisuuksista. Puuterin pöllyttely on Hochzeigeriin verrattuna haasteellisempaa ja sen vuoksi lumen liikkeellelähdön kanssa tulee olla tarkkana. Erityisesti ylimmän hissiaseman kupeesta jäätikköä päin lähtevä lasku on pitkä ja melko vaativa, mutta ihanan nautinnollinen. Kun osaa lähteä hyvissä ajoin laskemaan vasemmalle, päätyy pienen sujuttelun jälkeen ala-asemalle vievään rinteeseen. Reissulle ei kannata lähteä huonolla näkyvyydellä.
Pitztalin jäätävä jäätikkö
Pitztalin jäätikölle vievälle hissille ajetaan Rifflseen ala-aseman ohitse ja jatketaan aivan laakson perälle. Jäätikölle vievä juna nostaa valtaisan rinneravintolan kupeeseen, josta varsinainen hiihtoalue alkaa.
Korkealla oltaessa on syytä touhuta rauhallisesti ja hätiköimättä ja pukeutumiseen täytyy kiinnittää talvella enemmän huomiota kuin normaalisti. Yleensä Alpeilla on talvella pikku pakkasia ja laskeminen on mukavaa, mutta tuuli ja korkeus saattavat tehdä kelistä jäätävän kylmän.
Itävallan korkeimmalle yläasemalle ja yleisesti koko jäätikölle kannattaa suunnata vain, jos ilma on hyvä. Näkymät 3 440 metrissä ovat ällistyttävän jäätävät Wildspitzen kunnioittaessa läsnäolollaan yli 3 700 metrissä. Rinteissä on leveyttä ja laskut ovat suhteellisen vauhdikkaita. Lasku ala-asemalle on pitkä ja mukava, mutta ei mitenkään ihmeellinen.
Hyvän lumen aikaan jäätiköltä voi laskea Taschachtaliin offaria pitkin ja palata ala-asemalle eri puolelta vuorta kuin edellä mainittu reitti. Laskemaan päästäkseen on kiivettävä kolmisen varttia nappihissiltä ja näkyvyyden on syytä olla hyvä. Laskuosuus ei ole jäätiköllä, joten railoja ei tarvitse pelätä, mutta kivet ja kalliot tuovat matkaan oman haasteensa.
