Hauskuus ja hyödyllisyys samassa paketissa – Maastopyöräily laskijan silmin
Usea laskija viettää kesällä aikaansa metsäpoluilla maastopyörän selässä. Missä piilee maastopyöräilyn viehätys ja vetovoima? Selvitimme asiaa aktiiviselta harrastajalta.
Antti Ruohonen on talvisin innokas laskettelija ja telemark-hiihtäjä. Vähintään yhtä aktiivinen liikkuja hän on myös kesäisin. Lumien sulaessa sukset vaihtuvat maastopyörään.
Takaisin maastoon laskukavereiden houkuttelemana
Aktiivista harrastamista maastopyöräilyn parissa Antilla on takanaan vasta muutama vuosi, mutta lajiin hän on hurahtanut lyhyessä ajassa varsin totaalisesti. Kilometrejä maastopyörän selässä Antille kertyy sulan maan aikaan kunnioitettava määrä, kesäkuun lopulla kasassa oli jo 700 kilometriä vaihtelevia polkuja Etelä-Suomen metsissä.
– Oma innostus lajiin syttyi tosissaan vasta niin sanotusti aikuisiällä, kun kesäisin lenkkeily ja juokseminen rupesivat maistumaan täysin puulta. Aktiivisemmin olen nyt ajellut toista kesää. Olen toki ajellut maastopyörällä nuorempanakin jonkun verran, mutta muutaman omalle kohdalle sattuneen fillarivarkauden jälkeen innostus maastopyöräilyyn lopahti, Antti raottaa harrastuksensa taustoja.
Harrastuksen pariin Antti ajautui perinteisesti kaverien houkuttelemana. Lenkkitossujen tökkiminen ja motivaation puute juoksemiseen oli laskukavereiden tiedossa ja niinpä he houkuttelivat Antin mukaan maastopyöräilyn pariin. Perinteinen oli myös hänen ensimmäinen pyörähankinta – käytetty pyörä kaverilta ostettuna.
– Hommasin aluksi muutamalla satasella kaverilta vanhemman täysijoustoisen Trekin, mutta siitä taisi vanhuuttaan antaa runko periksi. Sen jälkeen pistin vähän reilummin pääomaa kiinni uuteen pyörään ja se on kyllä kannattanut. Jos innokkuutta poluille löytyy, niin suosittelen hommaamaan täysjousitetun pyörän, sen kanssa eteneminen on enemmältikin kiinni omasta uskalluksesta ja taidoista kuin pyörän ominaisuuksista, Antti vinkkaa.
Hyvää fiilistä lähiseudun metsistä
Antti pyöräilee säännöllisesti, maastossa tulee käytyä pyörän kanssa useita kertoja viikossa. Pääosan lenkeistä hän ajaa yksin, mutta erityisesti viikonloppuisin metsään mennään myös isommalla porukalla.
– Oma ajelu koostuu pääsääntöisesti 1 – 3 kertaa viikossa yksin tehdyistä arkilenkeistä, kesto näissä on yleensä reilusta tunnista aina kolmeen tuntiin saakka. Viikonlopuiksi pyrimme kavereiden kanssa suunnittelemaan vaihtelevia 4 – 6 tunnin ja 40 – 60 kilometrin lenkkejä. Usein tällöin napataan fillarit kyytiin, autoillaan esimerkiksi johonkin kansallispuistoon ja pyöräillään sitten sopiva lenkki maaston mukaan. Näille reissuille pakkaan reppuun myös tulukset ja vähän makkaraa, fiilis on tällöin kuin talvisin päivärandolle lähtiessä, Antti kertoo pyöräseikkailustaan metsissä.
Lähimetsien ja kansallispuistojen lisäksi maastopyöräilemään pääsee hyvin myös monessa hiihtokeskuksessa. Osassa hiihtokeskukisssa on mahdollisuus myös alamäkipyöräilyyn.
– Toistaiseksi en ole itse käynyt hiihtokeskuksissa ajelemassa fillarilla, mutta tarkoitus olisi käydä kokeilemassa alamäki- ja enduropolkuja loppukesästä Keski-Suomessa. Aika hyvin tuntuisi olevan tarjontaa etelässäkin esimerkiksi Messilän, Sappeen ja Calpiksen bike parkeissa, Antti jatkaa.
Vaikka maastopyöräilyä myydään usein vauhdikkaan ja vaarallisenkin lajin maineella, on todellisuus kuitenkin toinen.
– Harrastuksen kalleuden lisäksi myös lajin luonteen suhteen ihmisillä on harhaluuloja. Äitini esimerkiksi kuvittelee, että tässä ajellaan jatkuvasti täysillä alamäkeen hengenvaarassa, kun taas samaan aikaan nuorison mielikuvissa rullaillaan vihellellen pitkin metsäautoteitä – todellisuus on jotain siltä väliltä, paljastaa Antti.
Harrastamaan suoraan kotiovelta
Hupi ja hyöty tiivistävät Antin mielestä maastopyöräilyn hyviä puolia laskijan näkökulmasta.
– Hyviä puolia ovat ehdottomasti maastopyöräilyn hauskuus ja hyödyllisyys samassa paketissa. Jo arkisin peruslenkki on noin 2 – 3 tuntia vaihtelevaa intervallia hauskoja polkuja ylös ja alas sahaten. Pyöräily ja mielestäni erityisesti maastopyöräily vahvistavat hienosti laskemiseen tarvittavia lihaksia jaloissa sekä varsinkin vaihtelevassa maastossa ajettaessa myös keskivartaloa, listaa Antti maastopyöräilyn hyviä puolia.
Maastopyöräilyä voi harrastaa helposti kaikkialla eikä harrastus vaadi varsinaisesti erityisiä suorituspaikkoja.
– Paras puoli maastopyöräilyssä on mielestäni se, että täällä Etelä-Suomessakin on todella paljon polkuja! Omalta kotioveltani olen parhaimmillaan ajellut yli 60 kilometriä pelkkää polkua ympyrälenkin muodossa ja maasto on todella vaihtelevaa. Maastopyöräilyn osalta parasta laskutouhuihin verrattaessa on, että jo oman kotiseudun luonto ja puitteet sallivat täysipainoisen harrastamisen. Laskuhommien osalta ei voi sanoa samaa, koska vuoria ei juuri kotimaasta löydy ja lumitilannekkin on välillä haastava. Nyt, jos talvi on vähäluminen, niin voin lähteä ajelemaan ulos fillarilla, Antti sanoo.
Maastopyöräilyn huonona puolena Antti nostaa ensisijaisesti esiin välineet.
– Kyllähän maastossa ajaminen on täysin välineurheilua – huonoilla vehkeillä ei jaksa eikä kiinnosta harrastaa, eikä halvat ja huonot vermeet myöskään kestä kovaa menoa. Varsin yleinen harhaluulo on, että maastopyöräily on kallista, mutta käytettynä saa hyvän pyörän kohtuuhintaan. Lisäksi fillaria pystyy aika pitkälle ihan omatoimisestikin pitämään kunnossa. Jollain tapaa huonona puolena maastopyöräilyssä voisi pitää myös lumen puutetta, kaatuminen kivikkoon on nimittäin huomattavasti tuskaisempaa kuin talvella hankeen, Antti virnuilee.
”Metsissämme piilee kultaakin arvokkaammat pyöräilymaastot”
Laskukunnon ylläpitämisen lisäksi maastopyöräily hyödyttää talvista harrastusta myös muuten. Kehittyminen ja oivallukset maastopyöräilyssä kehittävät nimittäin usein myös omaa laskemista.
– Vapaalaskun ollessa talvisin lähellä sydäntä olen huomannut, että suurin yhtäläisyys maastopyöräilyn ja vapaalaskun välillä on vauhti. Mitä reilummalla vauhdilla uskaltaa ja pystyy etenemään, sitä jouhevammin ja helpommin homma etenee. Niin maastossa ajaessa kuin murtolumessa laskiessakin homma tökkii pahasti ja paikat väsyvät, jos hidastelee liikaa. Myös maaston lukeminen varsinkin vieraassa maastossa nopealla temmolla edetessä on ratkaisevaa sekä pyöräillessä että laskiessa, paljastaa Antti oivalluksiaan ja lajien välisiä yhtäläisyyksiä.
Maastopyöräilystä kiinnostuneitä Antti neuvoo suuntaamaan rohkeasti tuttuun lähimetsään.
– Omat kotiseudut tulevat hyvin nopeasti tutuiksi, kun koluaa lähimetsiä ja muutaman kerran jopa eksyy niihin. Jos polut ovat vieraita, niin ei muuta kuin rohkeasti tutkimusmatkalle. Metsissämme piilee kultaakin arvokkaammat pyöräilymaastot, ne vaan pitää löytää. Alkuun pääsee jo pelkällä fillarilla sekä kypärällä. Jo perusmarkettifillarilla voi ajella kangasmetsissä tasaisempia polkuja ja saada tuntumaa hommaa, mutta kovempaan ryskytykseen olisi hyvä olla hieman jämympi fillari, josta löytyy ainakin etujousitus. Lisäksi useista pyöräliikkeistä saa lainaan testipyöriä, ohjeistaa Antti lajista kiinnostuneita.
Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: Antti Ruohonen
Seuraa Antin blogia
Lue lisää maastopyöräilystä
Tutustu alamäkipyöräilyyn