Syöte MTB 2019

Julkaistu: 04.8.2019

19.9.2018 kirjoitin näin: ”3.8.2019 järjestetään seuraava Syöte MTB ja siellä aion ajaa 60 kilometrin kisan alle viiteen tuntiin!”

No nyt tuo vuoden projekti on saatu päätökseen! Kunto on kohentunut hurjasti ja kyllähän siinä niin kävi, että viisi tuntia alittui reilusti. Virallisissa tuloksissa loppuaika kirjattiin 4:37.43. Edelliseen vuoteen siis parannusta reilu tunti!

Tässä kirjoituksessa juttua tämän vuoden reitistä ja tuntemuksista. Laitan loppuun linkit sarjan aiempiin kirjoituksiin, niin voit käydä nekin lukemassa jos haluat. Lopussa myös linkki videokoosteeseen päivästä.

Reitti

Reitti muuttui tänä vuonna aika paljon, kun huipun hotelli paloi ja kisakanslia muutti näin ollen alas Pärjänkievariin. Loppunousua ei siis ajettu kokonaan huipulle asti. Noita missattuja nousumetrejä oli kuitenkin kerätty matkan varrelta lisää, joten kokonaisnousu taisi olla aika sama kuin aiempinakin vuosina. Mielestäni reitti ei myöskään helpottunut kyllä periaatteessa ollenkaan, vaan oli taattua rankkaa ajoa. Reitti oli tosi kuiva ja paikoin aika pölisevä kun vettä ei ole tullut aikoihin.

Keli

Sää oli aika otollinen ajamiselle. Ehkä muutaman asteen lämpimämpi olisi voinut olla, mutta ei minulla kyllä missään vaiheessa kylmä tullut. Kymmenen asteen tietämissä liikuttiin, välillä pilvistä, välillä vähän aurinkoa ja muutama pisara vettäkin välillä.

Startti

Lähdin kotoa kohti Syötettä aamulla siinä vähän ennen puoli seitsemää. Numerolappu piti noutaa kisakanslisasta 8:30 mennessä, joten siihen malliin oli oltava liikkeellä. Oma lähtöryhmä lähtisi liikkeelle kello 9:30. Ennen lähtöä vähän pientä lämmittelyä, mutta aika vähäiseksi se aina tuppaa jäämään. Vähän poljin mäkiä siinä ylös, mutta ei siinä nyt varsinaisesti hikeä pintaan saanut.

Lähtövalmisteluja

Startti tapahtui siis 9:30. Pärjänkievarilta ajettiin asfalttitielle ja sitä vähän matkaa, jonka jälkeen siirryttiin hiekkatielle ja siitä Luokan nousuun, joka vei kohti Pikkysyötettä.

Pikkusyöte

Tuo Luokan nousu oli melkosen rankka heti siihen alkuun. Alkumatka oli paljon rankempi nyt kuin aiempina vuosina, jolloin Pikkusyötteelle nousu on ollut kuitenkin kohtuu helppo kovaa tietä ja uraa pitkin. Nyt ajettu ura kun ei ollut vielä kovettunut, vaan oli vähän pehmeää sammalta, heinää mitä lie metsän pohjaa, joka teki ajosta vähän raskaampaa. Vanhaan reittiin yhdistyttiin vähän ennen huippua ja siinä taisi lopulta juuri ennen hotellin pihaan nousua käydä reissun korkeimmat sykkeetkin, kun siinä yritin hakea hyvää väliä laskea ensimmäinen vauhdikas lasku. Pikkusyötteen lasku on aika tekninen ja vauhdikas. Siinä on ne mukavat alaspäin portaina laskevat pitkokset, joilta olen tippunut ja aikamoisella kuperkeikallakin joskus pyörinyt.

Pikkusyötteen alamäkipitkokset

Nyt pääsin hyvään väliin, että oli tilaa laskea niitä ja ne menikin kohtuudella. Eka pitkoksilta jostain syystä lopussa tipahdin, mutta eipä siinä sen pahemmin käynyt. Sitten tietä ja polkua loppumäki alas ja kohti Peikkopolkua.

Peikkopolku – Pitämävaara – Pytkynharju

Ajaminen tuntui hyvältä alusta lähtien. Heti huomasi, että kunto on huomattavasti parempi kuin aikasempina vuosina. Vauhtia pystyi pitämään yllä eri lailla ja syke ei hakannut aivan tapissa koko ajan. Peikkopolku on tosiaan pikku pätkä tuossa alussa ja siitä sitten lähdetään ajelemaan Pitämävaaraa kohden. Siinä on pitkää tasaista nousua ja välillä vähän teknisempiä pätkiä. Ensimmäinen huolto oli nyt aikasemmin kuin ennen, mutta tällä kertaa jätin siinä pysähtymättä, niinkuin näytti tekevän aika moni muukin. Olin varautunut omilla geeleillä ja muutamalla energiapatukalla. Repussa oli kolmen litran juomapussi täynnä urheilujuomaa ja juomapullossa vielä 0.75 litraa vettä. Ajo kulki hyvin, mutta ei ollut oikein sopivaa paikkaa vauhdissa ottaa niitä geelejä, niimpä kun tultiiin vanhalle ensimmäisen huollon paikalle, noin 17 kilometrin kohdalla, pysähdyin ja imaisin yhden geelin ja siitä Pumppaamoon pumppaamaan vauhtia ojan pohjista.

Jossakin täällä main, en muista ihan tarkkaan missä, oli polun varressa pyörää taluttamassa joku fat bike kuski jolta oli ketju katkennut. Minulla oli mukana pikaliitin joten pysähdyin siihen ja kaivelin sen esiin ja annoin hänelle. Hän meinasi, että minun 10-lehtisen pakan ketjun pikaliitin passaisi, vaikka hänellä olikin 11-lehtinen pakka. Toivottavasti matka pääsi jatkumaan ajaen siitä eteenpäin.

Toiseen huoltoon tultaessa 32 km reitti yhdistyi hetkeksi 65 km reittiin ja juuri kun tulin huoltoon tuli myös 32-matkalaisia siihen paljon ja huoltoon muodostui vähän ruuhkaa. Siinä vähän suolakurkkua ja jotain juotavaa ja matkaan. Siinä ajeltiin hetken aikaan melkoista syheröä pitkässä jonossa, kunnes taas reitit erkanenivat ja jatkettiin matkaa taas vähän vähemmällä porukalla.

Kun sitten Pytkynharjua lähdettiin eka kertaa nousemaan, jossain siellä 30 kilsan paikkeilla, niin eiköhän vanhat tutut krampit ruvenneet vaivailemaan. Takareisi rupesi kiristämään nousussa, mutta kuitenkin pystyin tasaisella pyörittämisellä ajamaan aika hyvin vielä ja sain krampin loppumaan.

Ylös Pytkynharjulle

Pytkynharjulla vauhdikasta laskua ja jyrkkää nousua ja kohti Kellarilampea ja kolmatta huoltopistettä. Siellä suolaa ja sipsiä ja suklaata naamariin ja eteenpäin. Jossain vaiheessa oli ideana, että olisin ajanut ohi enemmänkin huolloista, mutta kun totesin, että en saa vauhdissa niitä geelejä oikein syötyä tarpeeksi, niin päätin, että stoppaan huoltoihin syömään jotain ja samalla voi syödä sen geelin myös. Muutamia pätkiä tuolla on kun mennään hetki soratietä ja niillä pätkillä toki sitten ajaessa voi sen geelin syödä, mutta niitä kohtia on niin vähän, että olisin sipannut jos en olisi huolloissa syönyt lisää.

Kolmannesta huollosta eteenpäin ja sittenhän siinä kierretään Pytkynharjua ylös ja alas vähän joka suunnasta. Kramppeja tuli ja meni. Tosi kivuliasta aina välillä. Sitten vähän ennen neljättä huoltoa on se tasaisempi pätkä, jossa ei nousua ole mutta juurakkoa sitäkin enemmän. Se oli toisaalta ihan tervetullutta, koska juurakkoa ja kivikkoa kotona tulee ajettua eniten joten sitä osaa ajaa, mutta nuo mäet on kyllä myrkkyä.

Pärjänjoen rantabulevardi

Aika pian neljännen huollon jälkeen lasketaan jyrkkä rantatörmä alas Pärjänjoen varteen ja aletaan lähestyä maalia. Reilu kymppi jäljellä. Tuo rantabulevardi oli vielä muutama vuosi sitten reitin teknisin pätkä mielettömällä kivikollaan, mutta nyt se on soraistettu niin, että se on kohtuu helppo ajaa. Toki siinäkin jyrkkiä nousuja on, jotka minä suosiolla talutin. Se on jännä tunne, kun takareidet kramppaa kun yrittää nousta mäkeä ylös, sitten kun nousee taluttamaan niin kramppaakin etureidet. Siinä sitten tasapainoillaan, että miten päin tässä olisi. Tuossa rantabulevardilla aloin olla kohtuu varma, että viisi tuntia alittuisi. Kun sykemittarin mukaan maaliin oli noin 10 kilometriä oli aikaa kulunut vähän alle neljä tuntia. Ajattelin, että pakkohan se viimeinen kymppi on alle tuntiin mennä.

Loppunousu

Lopulta kurvattiin alas suon laitaan ja eteen tuli loppunousun kyltti. Tarkkaan en ollut katsonut kartasta, että minne asti sitä noustaan. Käsitys oli, että pari kilometriä ehkä. Ensin ensimmäinen kilometri luontokeskukselle, joka meni kohtuudella. Siitä sitten taas polulle ja eteenpäin. Hiihtosiltaa pitkin tien yli ja sitten käännyttiin uudelle reitillä. Normaalisti on jatkettu suoraan, mutta nyt käännyttiin oikealle kiertämään lenkki, jotta sitten lasketaan sitä vanhaa nousureittiä tuolle hiihtosillalle ja siitä kohti maalia. Tuolla lenkin varrella oli tosi pahoja nousuja, jotka suosiolla talutin. Viimein sitten lähdettiin laskemaan kohti maalia. Pieni mutka polkuja pitin frisbeegolf alueen läpi ja siitä kurvaus kohti Pärjänkievaria. Samaa tietä jota lähdettiin liikkeelle tultiin myös maaliin. Ja maalissa tosiaan alle viiden tunnin! Vuoden mittainen projekti onnellisesti maalissa. Mahtava fiilis! Ja niinkuin tällä kertaa kuuluttajana toiminut Soinin Kyösti siinä kuuluttukin, niin tässäpä nyt se blogi tämän kertaisesta reissusta.

Maalissa

Loppufiilikset ”projektista”

Täytyy sanoa, että silloin vuosi sitten kun kirjoitin eka kirjoituksen, että ajan alle viiteen tuntiin tänä vuonna, niin kyllähän se jännitti ja mietitytti semmoista kirjoittaa julkisesti esille. Mitäs jos ei onnistukkaan? Mitäs jos treeni ei maistu? Mitäs jos ja jos? Mutta kyllä kannatti. Treenaamiseen tuli paljon lisää järkeä ja kunto kasvoi kohisten. Kuntotestin minulle pitänyt Hannu Kaikkonen kirjotti raporttiin, että ”Syötteellä tavoite väh. 4:30”. Aika lähelle hän veikkauksessaan osuikin.

Pitää nyt katsoa, että vieläkö sitä jotakin muitakin tapahtumia kävisi ajamassa. Pyhä-Luosto MTB olisi kuun lopussa ja se voisi olla yksi vaihtoehto. Kempele MTB on sitten syyskuun alussa, sitäkin voisi harkita. Mutta nyt ensin vähän lepoa.


Syöte MTB alle 5 tuntia muut jutut:

https://www.lumipallo.fi/alankoulkoilee/category/syote-mtb-2019/

Videokooste reitistä löytyy täältä: https://youtu.be/PDKQTdCb3kc

Aiemmat Syöte MTB kirjoitukset:

2017

2018

2 kommenttia

Lyngen kesällä

Julkaistu: 12.7.2019

Lyngen on kesällä aivan loistava lomakohde! Luonto on lähellä ja maisemista saa nauttia. Luonto on ehkä hieman karumpaa kuin Lofooteilla, eikä paratiisihiekkarantoja ole, mutta maisemia kyllä riittää ja meren rantaa muissa muodoissa. Nyt oltiin toista kertaa kesällä perheen kanssa käymässä Lyngenissä.

Tänä kesänä mentiinkin poikkeuksellisesti AirBnB majoitukseen, eikä lähdetty asuntoautolla liikenteeseen. Liikkuminen paikasta toiseen helpottui kyllä näin aika paljon ja majoitus toimi tosi hyvänä basecamppina retkille. Toisaalta asuntoauton kanssa on siinä mukavasti lähempänä luontoa, mutta tällä kertaa nyt näin. Osansa ratkaisuun sanoivat myös meidän teinit, jotka olivat ainakin aivan tyytyväisiä tähän AirBnB ratkaisuun 🙂

Mitä tehdä Lyngenissä kesällä?

Päiväretket / vaeltaminen

Lyngen on täynnä vuoria, joten tottakai siellä voi kiipeillä niille vuorille. Olen kuullut muiden kertovan, että se kiviaines siellä ei ole parasta mahdollista kalliokiipeilyyn, mutta muunlaiseen kiipeilyyn ja vaelteluun se sopii kyllä. Lyngen Alps -kirja on varmaan se kattavin teos, josta löytyy myös kesäreittejä, vaikka kirja pääosin keskittyykin lasketteluhommiin. Me ei olla tehty kuin päiväretkiä tuolla, mutta tottakai vuorilla yöpyminen teltassa olisi myös joskus kiva kokeilla. https://visit-lyngenfjord.com/en/tourist-information tuolta löytyy paljon infoa lisää.

Kalastaminen

En ole oikein kalamiehiä itse, eikä meillä tällä reissulla ollut edes virveleitä mukana, mutta tottakai, kalastaminen on suosittua Norjan vuonoilla. Merestä saa kalastaa kuka vaan ilman kalastuslupaa, mutta joille ja järville tarvii lupia. Monista paikoista voi vuokrata veneen ja oppaan jolloin pääsee varmasti isojen kalojen ääreen, mutta myös rannalta voi kyllä turskaa narrata. Jälleen hyvä kohde etsiä lisätietoa on Visit Lyngenfjord sivusto.

Maastopyöräily

Monet vuoret ovat jyrkkiä, mutta myös helpommin ajettavia polkuja löytyy. Jälleen täytyy luottaa toisen käden tietoon, koska itse en ole Lyngenissä pyöräillyt kuin aivan muutamia pikku pätkiä. https://visit-lyngenfjord.com/mtb

Siinä muutamia vinkkejä mitä siellä voisi tehdä, mutta nyt meidän reissun pariin.

Lyngeniin

Minulla alkoi loma perjantaina, niin heti lauantaiaamuna kahdeksan aikaan lähdettiin ajamaan kohti Norjaa. Matkaa majoitukseen oli 760 km, joten haluttiin olla ajoissa menossa, ettei mene aivan iltamyöhään. Keli muuttui pilvipoudasta vähän sateiseksi aika nopeasti. Pellossa pidettiin Jopparissa ensimmäinen tauko, Karesuvannossa seuraava ja sitten tultiinkin jo pian Kilpisjärvelle. Saana oli täysin pilvien huputtama.

Porukkaa tuntui olevan paljon liikenteessä Kilpparilla. Huoltoaseman pihaan ei meinannut mahtua tankkaamaan ja retkeilykeskuksen ravintola oli myös melkoisen täynnä. Siinä kuitenkin lounas ja sitten rajan ylitykseen. Alas Skibotniin, siitä Otereniin ja sitten kohti Lyngseidettia. Lyngseidetista jatkettiin vielä eteepäin kohti Svensbyta ja siitä vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen.

Majoitus meillä oli Lenangsoyrassa, eli Lyngenin pohjoisosissa. AirBnB:stä löytyi Lyngen Sea Lodge, joka osoittautui oikein mukavaksi nukkumapaikaksi. Majapaikkan isäntäväki asui talon yläkerrassa ja alakerrassa oli omalla sisäänkäynnillä huoneisto, jossa oli yks makuuhuone ja iso olohuone-keittiö-oleskelutila jossa oli kaksi vuodesohvaa, eli lapsilla oli siinä omat nukkumapaikat. Kellarikerroksessa oli vielä vessa ja suihku. Kaikki tarpeellinen siis.

Meidän huoneisto oli tuossa alakerrassa.

17. hääpäivä

Johannan kanssa vietimme tuolloin lauantaina, Eino Leinon päivänä, 17. hääpäivää. Pääosin se kului siis autossa, mutta illalla juhlistimme sitä majoitukseen kuuluvan rantarakennuksen laiturilla, missä oli nuotiopaikka ja hienot näkymät vuonolle ja vuorille. Aluksi vuoria ei kylläkään näkynyt, mutta kun ilta eteni alkoi keli pikku hiljaa kirkastumaan ja vastapäiset vuoret rupesivat näyttäytymään. Siinä istuskeltiin sohvalla porukalla ja katseltiin vuonoa ja vuoria pikku kynsitulien loisteessa. Oikein mukava hääpäivän ilta!

17 vuotta naimisissa!

Kun vastapäiset vuoret tulivat paremmin näkyviin, kirkastui myös seuraavan päivän suunnitelma. Vastapäätä kämppää nousi vuori joka näytti oikein passelilta pikku haikkaukselle. Tasaista, kohtuu loivaa nousua ja lopussa vähän jyrkempää, jos huipulle asti haluaisi. Kartasta katseltiin korkeuksia ja loivemman nousun päällä oleva tasanne oli noin 550 metrissä ja koko vuoren huippu noin 900 metriä, mutta sitä ennenkin olisi noin 800 metrissä eräänlainen huippu. Sovittiin että lähdetään sitä kohden aamulla.

Veidalsfjellet / Erikaksla

En oikein päässyt käsitykseen, että mikä tuo Erikaksla on, mutta kaippa se oli se tasanne ennen huippua tai jotain. Kartassa se luki isosti. Joka tapauksessa aamupäivällä lähdimme kiertämään autolla vuonon toiselle rannalle. Matkan varrella oli Blåvattnetin reitin lähdön parkkipaikka ja näin sunnuntaina se olikin erittäin suosittu. Autoja oli kymmenittäin kahdella kohtuu kokoisella parkkipaikalla. Meidän majapaikan isäntäväki kovasti myös suositteli meille tuota, että siellä on pakko käydä (niinkuin myöhemmin kävimmekin), mutta jotenkin ”tuhansien järvien maasta” tulevana retki järvelle ei kiinnostanut ollenkaan samalla lailla kuin lähteä kiipeämään ylös vuorille.

Sör-Lenangenin koulun vierestä löytyi parkkipaikka ja koulun takaa lähti polku, joka varmaankin on hiihtolatu talvella. Näin päättelimme valoista jotka polun varteen oli laitettu. Polkua pääsi jonkin matkaa, mutta sitten piti siirtyä kohtuu tiheään pusikkoon.

Lampaita on Lyngenissäkin joka puolella. Tässä valaistulla ladulla.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuonne metsään ei tuullut yhtään, joten meno oli kohtuu tukalaa. Paita kastui nopeasti ja odotteli vaan, että pääsee puurajaan, josko siellä tuulisi edes hieman. Pieniä kärpäsiä oli liikenteessä myös aika tuhottoman paljon, tunkivat joka paikkaan. Ehkä vähän reilun tunnin metsässä tarpomisen jälkeen päästiin puurajaan, mutta eipä siellä pahemmin tuullut, kärpäsiä riitti siis koko nousulle.

Tuolla käytiin. Lopussa kun jyrkkenee tuo mäki niin sitä ei enää noustu. Olis pitänyt vaihtaa tuohon oikeeseen reunaan, niin siitä ois kenties päässyt, mutta ehkä joku toinen kerta.

Nousu oli aika lailla semmoinen kuin oli ajateltukin, tasaista sopivan loivaa nousua. Kohtuu nopeaa etenemistä. Ei toki yhtä nopeaa kuin meidät jo aika alkumatkasta ohittaneella polkujuoksupariskunnalla. He katosivat näköpiiristä aika nopeasti. Noin 550 metrissä, kun tultiin tasanteella Aleksi totesi, että ei aio huipulle asti mennä. Johanna totesi myös, että hänkin jää siihen. Heidin kanssa päätimme, että käydään vielä vähän katsomassa lähempää kuinka jyrkästi se jyrkempi kohta lähtee nousemaan. Ensin syötiin eväät ja sitten lähdettiin Heidin kanssa kiipeämään harjanteelle, huippunousun vasemmalla puolelle, kurkistamaan sen yli ja jos näyttää sopivalta niin vielä siitä ylöspäin kohti huippua.  Harjanteen takaa paljastui kohtuu iso lumikenttä. Jatkettiin vielä vähän matkaa kohti huippunousua, mutta tältä reunalta se oli niin jyrkkä ja semmoista vähän irtonaisen oloista lohkaretta, että minä päätin että emme siitä jatka. Se aiemmin näkemämmä pariskunta tulikin samaan aikaan alas sen huippunousun toista reunaa mistä olisi pitänyt mennä jos huipulle olisi mielinyt. Mutta siirtyminen sille reunalle ja sitten taas ylös päin nouseminen, niin päätettiin että tuo 650 metrin kohta riittää meille.

Lumikenttä harjanteen takana

Luisteltiin lumilampareita takasin Aleksin ja Johannan luo ja lähdettiin porukalla laskeutumaan. Kyllä tuli monta kertaa suksia ikävä. Nouseminen on helppoa, mutta ilman suksia alas tuleminen on kyllä raskasta! Etureidet aivan puhki päästiin kuitenkin lopulta alas ja siitä autolla majoitukseen. Illalla pikku kävely siinä vuonon rantaa ja vähän kortin peluuta ja uni tulikin mukavasti.

Alarinteiden metsää.

Lyngstuva

Aamulla päivä valkeni jälleen aurinkoisena. Ei pilviä ja ehkä vielä lämpoisempi kuin edellisenä päivänä. Ennustekin lupaili koko päiväksi niin hyvää keliä, että jätettiin kaikenlainen ylimääräinen kama pois repuista tällä kertaa. Ohuet takit ja juotavaa ja vähän evästä mukaan ja matkaan.

Tällä kertaa aivan Lyngenin pohjoiskärkeen Russelvin kylään josta lähtee muutaman kilometrin polku kohti pohjoiskärkeä ja siellä olevaa tupaa ja majakkaa. Matka sinne oli oikein mukava, paljon kivilohkareita joilla kiipeillä ja yhdenlaista lohkeralabyrintti suunnistustakin loppumatkasta, että perille löysi. Toinen reitti olisi vienyt tasaisempaa reittiä perille, mutta olihan tuo mukava reitti vähän seikkailla lähempänä rantaa.

   

Suomalaisporukoita nähtiin usemapiakin tällä reissulla. Yksi porukka oli ollut edellisenä päivänä juuri siellä aiemmin mainitselmallani Blåvatnetilla ja sanoi, että se oli kyllä melkoinen väenpaljous mitä siellä oli liikenteessä. Neljä vuotta sitten kun olimme asuntoautolla Lyngenissä juuri samaan aikaan yövyimme yhden yön tuolla parkkiksella jolta Blåvattnetille lähdetään ja siinä ei näkynyt silloin ketään muita. Vaikuttaisi siis, että myös Lyngeniin on löytämässä enemmän ja enemmän porukkaa. Silloin neljä vuotta sitten kun kävimme tässä pohjoiskärjen parkkipaikalla ei sielläkään näkynyt ketään muita. Nyt sielläkin oli vajaa kymmenen autoa ja telttailijoita myös muutamia.

Lyngstuva ja majakka, sekä rantaan ajatunutta romua.

No mutta samaa labyrinttia palattiin kohti autoa ja lähdettiin ajelemaan kohti majoitusta. Tuolla Lenangsoyrassa on myös pieni kauppa, joten ei tarvinnut lähteä ajamaan Lyngseidettiin asti kauppaan vaan paikallinen Joker tarjosi tarvittavat aamupalatarvikkeet yms. Hinta toki oli aika norjalainen. Ei mitenkään isot ostokset ja rahaa meni 90 euroa. Siinä mietittiin, että oliskohan 50-60 euroa mennyt Oulussa samaan ostoskassiin. Jotenkin naurettavia oli myös leikkelepaketit. Yhdessä leikkelepaketissa oli 8 (kahdeksan) leikkelesiivua! Yksi paketti per ruokailu siis nelihenkiselle perheelle…

Illalla vielä autoajelu toiselle puolelle tuota niemeä jolla asuttiin katsomaan kuulemma tromssalaisten kalliita loma-asuntoja. Ja olihan siellä varsin hienon näköisiä kämppiä mäen päällä katsomassa kohti auringonlaskua. Ja pieni viihtyisän näköinen kyläidylli, Ravik nimeltään.

Tromssa ja Blåvattnet

Myös tiistaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Nyt oli tarkoitus lähteä käymään Tromssassa ja sieltä palatessa käydä katsomassa se kovasti kehuttu Blåvattnet. Aamulla siis vähän ennen yhdeksää autoon ja kohti Svensbytä josta lähtisi lautta vuonon yli mistä olisi sitten noin 50 km Tromssaan.

Tromssa oli oikein mukavan näköinen pikkukaupunki, mutta eipä sieltä nyt mitään erityistä meille tällä kertaa löytynyt. Käveleskeltiin katuja edes takaisin ja pyörittiin muutamissa kaupoissa, mutta sitten iltapäivästä lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Lyngeniä.

  

Blåvattnetin parkkipaikka oli taas aika täynnä, mutta se toinen siinä noin sadan metrin päässä oli aika lailla tyhjillään. Auto siis siihen parkkiin ja kaupunkikengät vaihdettiin paremmin maastoon sopiviksi ja lähdettiin kävelemään vähän reilun neljän kilometrin matkaa siniselle järvelle. Aika puuduttava on tuo kävely. Kivipeltoa marssitaan ja välillä tuntuu että kaukaisuudessa siintävä kivimuuri ei lähesty ollenkaan.

Kivipeltoa kohti Blåvattnettia

Lopulta kuitenkin päästiin perille ja olihan se hienon näköinen järvi. Jäätikön sulamisvedet Lenangsbreeniltä valuvat siihen ja mikä lie mineraali antaa järvelle sen todella sinisen värin. Store Lenangstinden nousee majesteetillisesti järven takana ja oikealla puolella on Nordre Jägervasstinden.

Store Lenangstinden ja Blåvattnet

Uikkarit oli mukana, joten ne päälle ja nopea pulahdus järveen. Henkeä salpaavan kylmää oli vesi.

Nopeasti kuivaa ylle ja vähän pähkinöitä ja karkkia evääksi ja sama puuduttava marssi takaisin autolla. Kannattaa tuolla ehdottomasti käydä, mutta kyllähän se vähän hermoja raastavaa kivikkomarssia on 🙂

Kämpällä ruokailut ja vähän pakkailua, niin se meni nopeasti taas tämäkin reissu!

Levi ja alamäkipyöräily

Aamulla sitten olikin ensimmäinen pilvinen aamu ja kelikin kylmeni. Mieletön tuuri kelien suhteen! Kamat autoon, siivoilut ja auton nokka kohti Suomea ja Leviä. Leviltä oli varattu hotellihuone ja tarkoitus seuraavana päivänä testata alamäkipyöräilyä.

Levillä oltiin alkuillasta ja huoneessa käynnin jälkeen lähdettiin katsomaan olisko mikään kauppa auki. Eipä ollut, muut kuin muutama tuliaiskauppa ja K-marketti. No vähän hotellissa pötköttelyä ja Classic Pizzeriaan syömään. Hyvät pitsat oli.

Aamulla sitten kympiltä gondolin ala-asemalle ja pyörien vuokraukseen. Minä ja lapset otettiin pyörät ja suojat kolmeksi tunniksi ja lähdettiin hissillä ylös. Erittäin hauskaa hommaa!

Heidi

Aleksi

Kerran aiemmin olen Ylläksellä ajanut DH:ta, mutta silloin keli oli niin märkä ja liukas, että se oli vähän kuin eri laji. Vaikeaahan tuo on ja tarkkana pitää olla, helposti lähtee pyörä lapasesta. Videota päivän ajoista löytyy täältä: https://youtu.be/JES1vr7ZVD8

Kolme tuntia meni nopeasti, kuusi mäkeä taidettiin keretä laskea. Lounas vielä siinä ala-asemalla ja sitten kohti kotia.

 


Sinua voisi kiinnostaa myös tämä juttu Lofooteista parin vuoden takaa: https://www.lumipallo.fi/alankoulkoilee/2017/07/16/lofootit-2017/

Kommentoi

Syöte MTB alle 5h päivitys – Kuntotesti vuoden jälkeen

Julkaistu: 13.6.2019

Syöte MTB se vaan lähestyy ja treeniä tehdään. Kävin vähän vajaa vuosi sitten elämäni eka kerran kuntotestissä ja nyt päätin, että käyn uudestaan jotta näkee onko mitään kehitystä tapahtunut.

Testi

Tein testin vuosi sitten ja tänä vuonna samassa paikassa, Mediterapialla. Alun perin päädyin tuonne kun kävin Rokua MTB porukan järjestämällä maastopyöräkurssilla jonka kautta sain hyvän tarjouksen tuonne. Vetäjänä kurssilla toimi siis tuon testin tekijä Hannu Kaikkonen. Jotenkin myös Mediterapia ja Rokuan kuntoutuskeskus ovat yhteydessä, mutta enpä sitä ole sen enempää tutkinut.

Testi tehdään siis kuntopyörällä ajaen. Liikkeelle lähdetään kohtuu kevyellä vastuksella ja (nyt en ole varma oliko kahden vai kolmen minuutin välit) tietyin välein merkataan ylös syke ja otetaan sormenpäästä verta, josta katsotaan kuinka maitohappoa rupeaa kehoon muodostumaan. Samalla vastusta nostetaan aina 30 wattia. Tätä jatketaan sitten niin kauan, että pyöritysnopeus tippuu alle 70 kierrosta per minuutti, periaatteessa siinä samalla hyytyy ihan täysin ja enää ei jalka liiku. Ihan maksimit otetaan siis irti.

Kuntotesti 2018

Vuosi sitten testissä kävi ilmi, että minun pitää lisätä matalasykkeistä ja pitkäkestoista treeniä. Silloin kunto oli itselle ehkä vähän yllätys, että se ei ollut mitenkään hyvä. Hapenotto oli keskinkertaisella tasolla (41,3 ml/min/kg) ja siitä kuntoluokaksi tuli neljä seitsemänportaisella asteikolla. Vähän testin jälkeen oli Syöte MTB ja siellä kyllä kävi ilmi, että kunto ei ollut huipussaan. Ja siitä sitten harmistuneena tämä koko alle viiden tunnin projekti lähti liikkeelle.

Vuosi sitten sain maksimitehoiksi 367 wattia. Aerobinen kynnys saavutettiin sykkeellä 132 jolloin tehoja oli 180W, maitohappoa oli kertynyt 2,2 mmol/l. Anaerobinen kynnys taas oli sykkeellä 154 ja tällöin tehoja oli 270W ja maitohappoa 5.1. Ja maksimisyke oli 183 ja tehot tuo 367W ja maitohappoa 13,3 mmol/l.

Vuosi treeniä

Päätin alkaa tosiaan lisäämään reilusti matalasykkeistä treeniä ja pitempiä lenkkejä. Painoa oli tarkoitus samalla pudottaa. Minkälaisia treenimääriä sitten kertyi? Kirjoitin blogiin tästä haasteesta ensimmäisen kerran 19.9. Syöte MTB 2019 alle 5 tuntia! niin jospa aloitetaan tarkastelu syyskuusta:

Syyskuu 2018: Treenejä 28, 32h 29min

Lokakuu 2018: Treenejä 24, 35h 39min

Marraskuu 2018: Treenejä 25, 27h 56min

Joulukuu 2018: Treenejä 14, 32h 42min

Tammikuu 2019: Treenejä 10, 7h 37min (erikoinen kuukausi, taisin sairastaa ainakin jonkin verran)

Helmikuu 2019: Treenejä 9, 19h 34min (laskettelu näkyy tässä hyvin, taisi olla kylmää, ettei paljon muuta ole tullut tehtyä)

Maaliskuu 2019: Treenejä 21, 38h 5min

Huhtikuu 2019: Treenejä 20, 37h 15min

Toukokuu 2019: Treenejä 25, 47h 31min (Norjan pitkät randoreissut näkyvät kestossa, ja muutenkin pyörällä rupesi pääsemään kunnolla maastoon pitkille lenkeille)

Kesäkuu 2019 tähän mennessä: Treenejä 7, 12h 6min

Yhteensä siis: 185 treenikertaa, 293h 55min. Näistä matalimmalla syketasolla 46%, kakkostasolla 30%, kolmosella 15%, nelosella 5% ja maksimitasolla 4%. Sykkeet ovat siis pysyneet kohtuu hyvin tuolla matalammilla tasoilla. En osaa sanoa tuosta tuntimäärästä, että onko se paljon vai vähän. Varmaan ihan kohtalaisesti, mutta varmasti moni treenaa paljon enemmänkin.

Treeneistä 22% on takamaastohiihtoa, 21% maastopyöräilyä, 13% rinnelaskettelua ja 10% koripalloa. Varmaan ihan kaikkia treenejä, ainakaan rinnelaskettelu, ei ole mittarilla mitattu ja tallennettu. Muut on aika hyvin.

No mitäs tämä sitten näkyy testissä?

Kuntotesti 2019

Tosi hyvin näkyy testissä. Paino oli tippunut 9.2kg. Samalla kuitenkin maksimiteho oli noussut 423 wattiin. Aerobinen kynnys saavutettiin lähes samalla sykkeellä, eli 134, mutta tehoja tuolla sykkeellä sain irti 240W, eli 60W enemmän kuin vuosi sitten! Maitohappoja kertyi 1.5 mmol/l. Anaerobinen kynnys oli sykkeellä 162 ja tehoja irtosi 330W, eli taas 60W enemmän tehoa samalla kynnyksellä. Ja maitohappoja 4,5. Ja maksimit sitten 186 syke ja tehot 423W, eli taas melkein 60W enemmän ja happoja 13.6 mmol/l. Hapenotto oli myös parantunut hurjasti ollen nyt 51,3 ml/min/kg joka minun ikäisiin verrattuna on huippu ja kuntoluokka siinä samalla seitsemänportaisella asteikolla nousi sinne parhaimpaan eli seiskaan.

Huikea parannus siis! Erittäin tyytyväinen olen kyllä näihin tuloksiin. Hyvä tästä on jatkaa treeniä vielä reilu kuukausi kohti Syötettä. Muutama kilo vielä painoa pois, niin se helpottaa aina. Ainoa mietinnän aihe on kun Syötteellä se hotelli paloi talvella niin on mahdollista, että loppunousua ei samanlaisena voida ajaa kuin aiemmin. Se toki tekee vertailun vähän hankalaksi aikasempiin aikoihin, mutta eipä sille voi mitään.

Voin kyllä suositella tuota kuntotason mittausta. Itselle ainakin antoi lisää motivaatiota taas kun nyt oikeasti näki selvästi sen, että treenillä on ollut juuri sen suuntainen vaikutus kuin mitä olen halunnutkin.

Hyvillä mielin tästä eteenpäin!

 

Kommentoi

Lyngen 2019

Julkaistu: 10.5.2019

Lyngeniin iski myöhäisen pääsiäisen aikaan melkoinen lämpöaalto. Lumet suli ja vyöryi, vyöryvaroitukset oli korkealla. Me tutkimme sääennustuksia tarkasti, koska oma reissumme oli tulossa vasta vapun jälkeen 1.-5. toukokuuta. Vaikutti, että kylmä aalto olisi tulossa. Ja kun lumivyöryvaarakin tippui ykköseen muutama päivä ennen lähtöä tuntui aika selvältä, että melkoista betonia tulee mäessä olemaan. Ja sitäkin saatiin, mutta myös monenlaista muuta.

1.5. Keskiviikko, vappupäivä

Meidän seurueemme reissulle saapui monista eri paikoista, kuka lentäen Rovaniemelle ja sieltä eteenpäin ja kuka mistäkin päin ajaen. Oulusta Lyngeniin matkaa tulee vähän reilu 700km ja matkaan lähdettiin 7:30 vappupäivän aamuna. Suunnitelmana oli, että illalla vielä käytäisiin iltamäessä Lyngenissä ja vielä haaveena, että päästäisiin laskemaan edellisellä reissulla väliin jäänyt Sofiatindenin Sofiarenna laskevan auringon punertavassa valossa.

Vappupäivänä tiet olivat aamusta tyhjät ja matka eteni hyvin. Pellossa juotiin toiset aamukahvit ja jatkettiin matkaa. Karesuvannossa taas välikahvit ja kohti Kilpisjärveä. Kilpisjärvellä keli oli erittäin tukkoinen eikä maisemia juuri näkynyt. Saana oli kadonnut pilviverhoon. Kilpishalliin siis ostoksille. Meillä oli kaksi mökkiä varattuna ja mökkikunnittain oli sovittuna vähän mitä ostetaan. Ostokset mukaan ja kohti Norjaa. Kilpparilta ei tarvitse kauan ajaa, niin maisemat muuttuu radikaalisti, saavutaan vuorien keskelle. Alas Skibotniin ja kohti Oterenia, mistä sitten Lyngenin puolelle ja kohti Lyngseidettia. Majoitus meillä oli Svensbyssä, joka on vielä Lyngseidetista parikymmentä kilometria eteenpäin länsipuolelle Lyngenin niemeä. Sofiatinden tulee tuossa välillä vastaan ja kun Sofiatindenin kohdalla oltiin oli keli täysin ummessa ja lunta satoi. Katseltiin siinä hetki levikkeellä tilannetta ja todettiin, että ajetaan nyt ensin majoitukseen ja vaihdetaan kamppeet ja lähdetään ihmettelemään mitä tehdään.

    

Kun majoituksen vuokraaja kuuli, että me olemme samaa porukkaa jotka olimme vuokranneet kaksi mökkiä niin saimmekin käyttöömme koko ison talon, mikä passasi hyvin. Kaksi keittiötä, kaksi suihkua ja kaksi vessaa, kolmessa kerroksessa ja kaikille omat sängyt kahden tai kolmen hengen makuuhuoneissa.

 

Kamojen vaihto ja takaisin autoon ja kohti Sofiatindeniä. Sama pilvi ja lumisade oli edelleen jumissa siinä kohdassa, joten teimme päätöksen, että lähdetäänkin Kjostindenille, missä keli oli ainakin avoimempi.

Store Kjostindenin huippu nousee aina 1500 metrin korkeuteen. Sinne ei ollut tavoitetta näin iltamäessä, vaan ennemminkin käydä vähän tutustumassa olosuhteisiin ja lumeen. Jäätikölle kun lähdetään nousemaan on tuossa ensin pikku kävely kivikossa ja sitten kohtuu jyrkkää skinnausta, että päästään moreenin reunan yli jäätikölle, jossain muistaakseni noin 600 metrin korkeudessa.

Kiivetään moreenia jäätikkö kohden

Kello oli tässä vaiheessa jo kahdeksan pinnassa, joten mitään kovin kummoista nousua ei enää ajateltu tehdä. Päätettiin lähteä nousemaan siihen vasemmalla näkyvää kurua kohden Urdtindenin huipun viereen. Loivalla osalla jäätikköä muutaman sentin uuden lumen alla oli tasainen pohja, mutta kun lähemmäs kurua päästiin oli vanhan vyöryn debris melkoista jääpaakkua. Hiihdettiin vyörypohjan toiselle reunalle ja pistettiin sukset reppuun ja kiivettiin vielä vähän matkaa ylöspäin. Kuru itsessään näytti oikein mukavaprofiiliselta. Joskus voisi käydä sen laskemassa kun pohja on paremmassa kunnossa. Jossain vajaassa 900 metrissä katsottiin sopiva paikka vaihtaa sukset jalkaan ja laskettiin ensin varovasti vyörypohjalta tasaisemmalle alustalle ja sitten tasaisempaa alustaa jäätikön reunalle. Siitä sitten varovaisesti kiviä väistellen niin alas kuin lunta riitti ja viimeiset sadat metrit kävellen takaisin autolle. Aikaa meni kaikkinensa vähän yli 3.5 tuntia ja nousua tosiaan se vähän alle 900 metriä. Ei muuta kuin majoitukseen ja ruokaa syömään ja seuraavan päivän mäkiä miettimään.

Ilta-aurinko osui hienosti vastapäiseen seinään

2.5. Torstai, seikkailupäivä

Aamu valkeni kohtuu samanlaisena kuin edellinenkin päivä, eli puolipilvistä ja hyvin vaihtelevaa. Välillä lumisadetta ja välillä aurinkoa. Porukka jakaantui nyt kahtia, osa lähti vierestä lähtevällä lautalla vuonon toiselle rannalle ja osa meistä lähti nyt kuitenkin sinne Sofiatindenin suuntaan vaikka se aika säkitettynä olikin. Auto parkkiin tien varteen ja jo tutusta paikasta aidan yli pellolle ja marssien kohti lunta. Viimeksi päästiin autolta suoraan skinnaamaan, nyt piti louhikossa kiivetä melko korkealle ennen kuin lumelle päästiin.

Kävelymatkaa on vielä, että lumelle pääsee

Lumet sulaa ylhäältä

Tuonne noustessa noustaan ensin suuren bowlin pohjalle josta pääsee useammalle huipulle, kuten tuo Sofiatinden ja vastapäätä oleva Sultinden. Molemmilla huipuilla olen käynyt, mutta se toiselle puolelle laskeva Sofiarenna oli siis nyt tähtäimessä.

Nousemassa ylemmäs. Pilvet tuli ja meni.

Nousu sujui kohtuu hyvin. Tuuli yltyi aika kovaksi huipun lähestyessä, mutta keli aukesi kuitenkin niin, että näkyväisyys oli aivan hyvä. Terävä huippu on varsin ilmava ja siellä pitää olla tarkkana.

Sofiatindenin huipulla

Sofiarennan lähtö löytyy huipun itäpuolelta vähän kiertämällä. Mentiin sinne katselemaan kun oli ensin vähä tankattu ja pistetty lämmintä päälle ja jääraudat jalkaan. Lähtöön oli tuuli kasannut melkoisen lumikasan, mutta kuru itsessään näytti aivan hyvältä. Päätettiin virittää köysi ja käydä vähän kaivelemassa lunta, että miltä se vaikuttaa. Kasaantunut lumi ei ollutkaan juuri siihen tullutta vaan jo aiemmin siihen kerääntyny kasa joka oli tosi stabiili eikä ollut siitä liikkeelle lähdössä.

Sofiarenna

Päätettiin lähteä laskemaan kurua. Alku on erittäin jyrkkä ja sidesteppaamalla ja luisuttelemalla siitä pääsi nurkan taakse mistä itse kuru aukeaa. Lumi oli erittäin kovaa, jopa jäistä. Menin itse ekana ja minulla lumi oli vielä ihan kohtuullista, mutta kaikki uusi lumi lähti aika lailla samantien ja viimeisillä laskeutuminen oli jo aika jäistä. No lähdetiin siitä laskemaan, pohja oli kovaa, paikoitellen jäässä ja päällä oli uutta lunta muutamasta sentistä pariin kymmeneen senttiin joka ei ollut pohjassa kiinni periaatteessa ollenkaan. Ajatuksena oli kuitenkin, että eiköhän se siitä parane.

Parin sadan metrin laskun jälkeen tuli ensimmäinen kruksipaikka. Kuru kapenee hiukan ja vasemmassa laidassa oli iso kivi näkösällä. Lähdin varovasti hakun kanssa sitä kohti liuttelemaan, mutta kuru muuttui aivan jäiseksi ja lisäksi kurun toisesta reunasta oli mennyt vyöry joka oli kaivanut sen kiven toisen puolen viereen metrin leveän ja varmaan puoli metriä syvän ojan joka oli nyt uutta lunta täynnä. Tätä ei ylempää näkynyt. Hankalalta tuntui ja epäilytti minkälaista edempänä olisi. Siinä mietintämyssyt päähän ja ensimmäisenä todettiin, että raudat jalkaan ja ehkä laskeudutaan tuosta kohdasta ohi katsomaan tilannetta. Vinkkinä voin kertoa, että kannattaa miettiä miten jyrkällä ja jäisellä alustalla otetaan sukset pois niin että ne eivät karkaa. Oli vähän ongelmia itsellä. Ankkuroin itseni hakulla ja lehmänhännällä rinteeseen ja yläsuksen ylsin hyvin irroittamaan. Alasuksi olikin hankalampi kun ei siihen oikein siinä asennossa meinannut yltää. Sain suksen kärjen kautta ujutettua slingin suksen alle jalan kohdalle jolla sain suksen pidettyä paikallaan kun aukaisin takasiteen.

Suksen irrottelua Sofiarennassa (kuva GoProsta joka unohtui päälle joksikin aikaa). Kallion vieressä näkyy vasemmalla kivi jota piti kiertää ja jos tarkasti katsoo niin myös pienenä painaumana se vyöryoja joka on täynnä uutta unta.

Nyt vähän helpotti kun sukset oli tallessa. Jääraudat sain monoihin kun monoilla sain jo pienet hyllyt potkittua rinteeseen. Tässä vaiheessa oli todettu, että helpommalla päästään kun kiivetään takaisin ylös. Ja näin tehtiin. Noin puoli tuntia kiipeämistä ja oltiin huiputettu Sofiatinden toistamiseen sille päivälle. Ja nyt on jo vähän laskettu Sofiarennassa, jos ei nyt vielä koko ränniä laskettukaan…

Hyvä oppima tästä oli, että suunnitelmia pitää pystyä muuttamaan kesken kaiken tilanteiden muuttuessa. Tämä oli nyt ainoa oikea vaihtoehto tuolle kelille. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisi pitänyt jo aiemmin hoksata, että ei ollut järkeä laskea edes noin pitkälle.

No mutta aurinko tuli esiin ja päästiin laskemaan hienossa kelissä mukavan pehmeää rinnettä toiselle puolella alas vuorelta. Loppuun vielä aivan ihana louhikkokävely alaspäin ja melko puhki oli kun autolle pääsi. Kaikkine sekoiluineen päivän reissusta tuli 9.5 tuntia pitkä ja vähän yli 1200 metrin vuorta noustiin yhteensä 1535 metriä. Varmasti hieno mäki olisi tuo Sofiarenna kunhan vaan lumiolosuhteet osuvat paremmin kohdalleen. Ehkä siellä joutuu vielä ainakin kolmannenkin kerran käymään.

Aika puhki, tässä kohdassa reilun 9 tunnin liikkeellä olon jälkeen.

3.5. Perjantai, rennompi päivä

Perjantaiaamu oli taas samanlainen norjalainen puolipilvinen, eli ihan mitä vaan oli luvassa. Välillä aurinko paistoi, välillä satoi lunta ja välillä vuonon vastaranta katosi täysin näkyvistä. Sääennuste oli sen verran heikko, että päätettiin lähteä lauttailemaan vuonon yli ja siellä erääseen laaksoon, missä ainakin pääsisi suoraan autosta lumille eikä tarvitse louhikossa kävellä askeltakaan. Aamukahvit parinkymmenen minuutin lauttamatkalla ja sitten saman verran autoilua ja oltiinkin todella lumisessa laaksossa. Tien penkat olivat täällä vielä metrin korkuiset. Jännä kuinka paljon vähän eri puolella kun kiertää niin lumen määrä voi muuttua tosi radikaalisti.

Lautalla vuonon yli

Autolta päästiin tosiaan skinnaamaan kohti Nakkefjellettia. Pilvet roikkuivat alhaalla eikä huippua näkynyt. Lähdettiin nousemaan jäistä pintaa jonka päälle oli satanut muutaman sentin uutta lunta.

Nakkefjellet vasemmalla. Tuosta välistä noustiin ylös.

Aluksi vähän jyrkemmin ja sitten loivemmin kohti huippua. Huipulle veisi pitkä loivasti nouseva pelto, mutta tässä vaiheessa näkyväisyys katosi niin täysin, että ei jatkettu huipulle vaan jossain 800 metrin korkeudessa irrotettiin skinit ja laskettiin takaisin autolle.

White out

Lasku oli aivan mukava, kun oli se ehkä 10 senttiä uutta lunta kovan pohjan päällä ja sopivasti viettävä mäki. Tällä kertaa autolta autolle reissu kesti vain noin 3 tuntia joka edellisen päivän rasituksen päälle olikin aivan sopiva. Ruuan laittoon ja suihkuun ja taas niitä karttoja ja kirjoja tutkimaan. Illathan tuolle menee spekuloidessa seuraavan päivän mäkiä ja suunnitellessa ilman varsinaista tietoa, että minkälaista keliä missäkin on ollut. ”Yhen kaverin kaverit oli käyneet jossain siellä päin, en tiijä ihan tarkkaan missä, mutta siellä oli ollu kuulemma hyvä!” Ja sitten sen tiedon pohjalta tehdään kovasti päätöksiä joita sitten pikku hiljaa pyörretään ja mietitään mieluummin niiden omien aikaisempien päivien kokemuksien perusteella jotain. Ja ollaan valmiina muutoksiin.

4.5. Lauantai, jäätikköpäivä

Ja niinhän se aamu valkeni perinteiseen puolipilviseen keliin. Porukka oli jakautumassa taas pienempiin osiin ja lähdössä vähän eri paikkoihin omien mielihalujen mukaan. Meillä oli selvänä suunnitelmana, että jäätikölle mennään ja mikäpä sen parempi paikka siihen kuin Koppangen. Koppangenissa oltiin pari vuotta sitten laskemassa Store Koppangstinden vapun iltamäkene ja kerran aiemmin siellä on käyty jäätikön reunalla kääntymässä kun keli tuli päälle ja näkyväisyys meni. Nyt oli suunnitelmana lähteä katsomaan tilannetta ja jos mahdollista niin suunnistaa kohti Tafeltindenia. Lyngenin itärannalla keli oli hieman kirkkaampi kuin länsirannikolla, mutta kun Koppangenia kohden ajettiin, niin siellä näytti vähän pilviseltä.

Lyngseidet

Lyngseidetistä kuva vuonon yli.

Tie päättyy Koppangeniin ja siellä tien päässä on parkkipaikka, joka on ollut maksuton. Ilmeisesti porukkaa käy kuitenkin sen verran, että parkkipaikan vieressä olevan talon asukkaat ovat kyllästyneet jatkuvaan autopaljouteen ja P-paikan viereen oli tullut kyltti yksityisestä pysäköinnistä ja maksu on 100 kruunua tai 10 euroa. Yhdellä meistä oli jopa käteistä mukana, 20 euron seteli, ja vaihtorahaakin löytyi talosta, niin saatiin auto parkkiin. Korttimaksu ei kelvannut, jokin norjalainen VIPPS mobilepay systeemi olisi käynyt, mutta eipä siinä tiedetty kukaan edes, että mikä tämmöinen VIPPS on. Juuri äsken sen muistin vasta Googlesta tarkistaa. Myös kielimuuri oli varsin vahva, talon isäntä ei ymmärtänyt sanaakaan englantia ja omakin ruotsi on varsin ruosteessa. No raha vaihtoi omistajaa ja lähdettiin skinnaamaan.

Melko vähissä oli lumi alkumatkasta, mutta heti autolta päästiin kuitenkin suksille. Meitä ennen oli mennyt yksi porukka, joka teki latua, kiitos heille siitä. Uutta lunta oli tullut aivan reilusti, parikymmentä senttiä tuolla alhaallakin joten helpottaa kummasti menoa kun latu on valmiina.

Vesiputous, alkumatkan ensimmäinen jyrkempi kohta. Oikealta puolelta ylös ja kohta jäätikköä.

Putousselfie

Nousu oli nyt varsin helppo, joskus tuossa alussa on taikinoitu pitkäänkin kun on ollut jäistä latua ja monenmoista ongelmaa. Nyt oli hyvä latu ja ei muuta kuin skinnasi menemään. Isoja lumivyöryjä oli laaksoon tullut lämpöaallon aikana, en ennen tuossa ole moisia nähnyt. Auton kokoista murkulaa oli laakson pohjalla. Jäätikölle kun päästiin niin keli kylmeni ja lumi kuivui. Täällä uuden lumen määrä vaan lisääntyi ja kelikin oli tässä vaiheessa auennut. Aurinko paistoi ja ainoastan jäätikön perällä olevat huiput, kuten se Tafeltinden olivat pilvessä.

Tafeltinden jäätikön perällä

Koska päämäärä näytti olevan niin hupussa, niin tässä vaihessa kävimme pikku mutkan Store Koppangstindenin suuntaan, mutta sinne taas aurinko lämmitti niin kovasti, että siinä sohjossa ei tehnyt mieli lähteä kiipeämään. Noin tunnin kestäneen lenkin aikana myös Tafeltinden rupesi välillä näkymään pilvien seasta.

Ketunlenkin varrelta näkyi hyvin jäätikön reuna ja luola sen reunassa. Nousulatu tuossa yläpuolella.

Nyt seurueeseen liittyi pari muuta suomalaista joista toinen oli käynyt vuotta aiemmin Tafeltindenin huipulla ja rupesikin tekemään nyt vuorostaan latua meille koskemattomaan hankeen. Muut jäätiköllä olleet porukat suuntasivat muille huipuille. Lumen määrä vaan lisääntyi, sitä alkoi olla semmonen 40 senttiä, aivan kuivaa puuteria. Tafeltindenin huippua kohti menee aika pitkä tasainen pätkä jota tässä lumimäärässä ei olisi mitenkään voinut laskea. Noustiin siis eräänlaiseen skier’s toppiin josta oli hyvä lähteä laskemaan. Skinit pois ja alaspäin. Aivan uskomatonta puuterin pöllytystä.

Alas Tafeltindeniltä. Kuvan otti Mika Hirvonen.

Eipä tuommosta monesti pääse laskemaan. Ja tämmöisen erikoisen lumitalven viimeinen lasku oli siis 1200m puuterissa. Ei hassummin! Lasku kokonaisuudessaan, välillä toki nopeutettuna, löytyy täältä: https://youtu.be/r6UJv5dGbVA

Autolle asti pääsi suksilla ja niin oli talven laskut laskettu. Mahtava oli päättää kausi Lyngeniin ja vielä näin loistavaan reissuun.

Yhteenvetoa

Lyngen on mahtava paikka. Suosittelen siellä käymistä kaikille. Talvella ja kesällä. Tärkeää on muistaa myös, että nuo ovat oikeasti isoja vuoria ja niihin täytyy suhtautua siten. Hankiraudat ovat ehdottomat, niitä tarvitsee lähes joka nousulla ja jäärautojakin tarvitsee usein. Tottakai riippuu mäestä mille olet menossa. Majoitusta löytyy ympäri niemeä aivan kohtuuhintaan. Myös näin myöhään reissu onnistui hyvin. Yritimme aiemmin mennä jo käymään helmikuussa, mutta silloin satoi vettä korkealle vuorille asti ja jätimme silloin reissun väliin. Nyt tuli sitten lunta ihan reilusti ja vaikuttaa, että kelit ovat siellä jatkuneet varsin talvisina.

The Lyngen Alps -kirja vaan tilaukseen jos semmoista et vielä omista ja reissua suunnittelemaan.

Jos joku asia Lyngenissä mietityttää (tai missä vaan), niin pistä ihmeessä kysymystä vaikka tuosta kommenttien kautta. Yritän vastata ja tuttuja on monia, jotka sieltä ja muualta tietävät vielä paljon enemmän asioita, joilta voin kysyä lisää.

 



Kommentoi

Pyhä Pääsiäinen

Julkaistu: 23.4.2019

Pääsiäinen oli tänä vuonna melko myöhään. Tämä tarkoitti, että rinteissä sohjoa riittäisi ja yöpakkasia toivottiin kovasti. Torstai-iltana oli muitakin liikenteessä matkalla kuka minnekin. Tänä talvena on pääosin kuljettu Pyhälle Pudasjärvi-Ranua-Kemijärvi reittiä ja Pudasjärvelle asti madeltiinkin jonossa melko hitaasti. Pudasjärveltä kohti Ranuaa käännyttäessä jono jatkoi kohti Syötettä ja Rukaa ja loppumatka saatiinkin ajaa kaikessa rauhassa.

Pitkäperjantain randoilua ja piknikkiä

Pyhällä oli vaunualue melkolailla täynnä ja lumi näytti vähentyneen reippaasti. Lämpötila kuitenkin pikkuhiljaa tippui alaspäin ja toiveissa oli, että perjantaina aamusta voisi päästä vielä randolla käymään. Aamulla kun heräsin, niin tarkistin heti Pyhän sivuilta huipun lämpötilan ja onneksi lämpötila oli muutaman asteen miinuksella. Pistin yhdellä kaverille viestin, että kiinnostaisiko Kuorinkikurun reissu ja kun kiinnostusta oli, sovittiin, että lähdetään kymmenen aikaan sinne päin hiihtelemään.

Kuorinkikurun päässä. Tuosta oikealta lasketaan kurun pohjalle sopivaksi katsomastaan kohdasta. Ja lopuksi voi sitten vaikka hiihdellä kurun pohjaa Karhunjuomalammelle.

Kuorinkikuru on pohjoisen puolella Noitatunturia ja sieltä löytyikin vielä aivan pakkaslunta. Kurun seinä on lyhyt, mutta kohtuu jyrkkä ja mukava oli käydä tuo laskemassa. Tämä oli vasta toinen kerta minulle tuolla, vaikka seitsemättä talvea jo Pyhällä vietetäänkin.

Tuosta reissusta lyhyt video löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=tYSwytWf4wQ

Muistahan samalla tilata kanava, niin et missaa tuleviakaan videoita 🙂

Aamusta kun lähdettiin reissuun, niin lounasaikaan oltiin jo takaisin. Lounaan ja pikku lepäilyn jälkeen lähdettiin kaveriporukan piknikkiin vanhan tuolihissin linjan viereen. Siellä olikin tarjoilut kohdallaan kun iso Weberin pallogrillikin oli roudattu paikalle!

Rinteet menivät nopeasti sohjoksi ja odotettua kevään huippuhetkeä, sohjokumpareikkoa, sai laskea oikeen tosissaan. Yöpakkasia ei enää tullutkaan joten muina päivinä en edes miettinyt skinnaamaan lähtemistä, vaan keskityin enempi juuri tuohon sohjokumpareikkoon.

sohjokumpareikko

Kultakerorinteen sohjokumpareikkoa

Lankalauantai

Lauantaiaamu oli melko harmaa ja tasavaloinen. Rinteen muotoja ei meinannut erottaa, mutta onneksi lounaan jälkeen aurinko rupesi vähän pilkistelemään ja niin se muuttui riemuksi taas laskeminen. Laskettiin ihan pitkä päivä ja illalla vielä kaveriperheen kanssa pienet grillibileet meidän vaunulla. Meidän matkagrilli on aika pieni, mutta kyllä siinä monenlaista saatiin yhdeksälle hengelle grillattua, kanat, makkarat, parsat, juustot, katkaravun pyrstöt jne. Mukavaa kevätillan viettoa.

Pääsiäispäivän pakopeli – The Crystal Quest

Sunnuntaille varattiin aamupäiväksi pakohuonepeli. Vuosi sitten tuommoinen oli eka kertaa tunturissa ja tänä talvena se sama peli oli ensin hiihtolomien aikaan ja nyt huhtikuussa on uusi peli pelattavissa. Tämän kertaisen pelin nimi oli The Crystal Quest. Peli oli toteutettu jälleen yhteistyössä Escape Room Helsingin kanssa. Juonena oli lyhykäisyydessään, että Pakkasakka ihmettelee kuinka lumen luominen tunturiin on vuosi vuodelta vaikeampaa, ja Huttu-ukon kanssa keskusteltua käy ilmi, että Pakkaskristalli on pois paikoiltaan. Merkkejä seuraamalla kristallin voi löytää ja ihmiset voivat tässä auttaa.

Siitä sitten ratkomaan tehtäviä ja yrittämään pelin ratkaisua. Peliin oli aikaa kolme tuntia. Lähtö tapahtui hotellilta ja kolmen tunnin päästä oli määrä palata sinne ratkaisu mukana ja finaali olisi sitten hotellilla. Pelaajaryhmiä lähti matkaan vartin välein ja me satuimme useammalle tehtäväpaikalle yhtäaikaa muiden ryhmien kanssa jolloin vähän piti odotella vuoroaan. Ehkä liikkuminen tunturissa oli meille nopeampaa kun tunsimme reitit ja sen takia sitten saimme edellä meneviä porukoita kiinni. Mutta eipä se mitään. Tehtävät saatiin ratkaistua ja lounaallakin kerettiin käydä ennen kuin kolme tuntia oli kulunut. Hotellilla sitten finaalitehtävän ratkaisu ja toivottavasti sitten ensi talvena lunta saadaan jo aikasemmin.

Crystal Quest tehtävää ratkomassa Graffititalossa

Peli oli nyt huomattavasti helpompi kuin vuosi sitten. Tämä oli ehkä enemmän suunnattu alakouluikäisille. Tehtäviä ei tarvinnut juurikaan miettiä, vaan ratkaisut löytyivät helposti. Suosittelen kyllä testaamaan peliä jos kohdalle osuu. Mukavaa vaihtelua, varsinkin kun nyt vähän vettä sateli ja keli ei aivan parasta tarjonnut, niin tuo kuitenkin houkutteli rinteeseen. Ehkä pitäisi olla jollain tavalla modifioitavissa peli pelaajien iän mukaan tai jotain. Kenties ensi vuonna?

Sunnuntai oli kauden viimeinen laskupäivä Pyhällä. Siksipä pakopelin jälkeen ei vielä todellakaan oltu lopettelemassa, vaan suunnattiin takaisin mäkeen. Aleksi treenasi reilejä ja Johannan ja Heidin kanssa laskettiin muuten vaan. Vähän haikein mielin, mutta jalat jo kohtuu väsyneenä kumpareikon laskemisesta neljän aikoihin lopeteltiin kuitenkin. Callessa after ski ja sitten saunaan.

Oikein mukava kausi on ollut taas kerran Pyhällä. Lumitilanne oli koko talven vähän outo. Ensin lunta ei tullut ollenkaan ja yhtäkkiä hiihtoloman loppupuolella sitä tuli aivan valtavasti muutamassa päivässä. Nyt sitten kevät tulikin niin kohinalla, että lumi meinaa hävitä yhtä nopeasti kuin se tulikin. Toivottavasti ensi talvena lumi tulee aikasemmin ja saadaan takamaastoihin kunnon pohjat jo alkutalvesta.

Laskupäivä yritin tässä laskea, mutta aivan tarkkaa määrää en nyt varmaksi osaa sanoa. Suunnilleen näin ne menivät: Rukalla kolme, Ylläksellä neljä ja Pyhällä sain laskettua varmaksi ainakin 25, todennäköisesti 27. Tällöin kokonaismäärä olisi 34. Itse olen vielä lähdössä vappupäivänä Lyngeniin, niin melkein 40 laskupäivää tulisi tällekin kaudelle.

Hauskaa kevättä!

Kevätsohjoa ilmoille

 



Kommentoi

Keväthiihto on parasta!

Julkaistu: 17.4.2019

Puuterin laskeminen on aivan loistavaa ja kun sitä lunta silloin tällöin tulee niin onhan se mahtavaa. Mutta kyllähän tuo keväthiihto on aivan mielettömän mukavaa. Nautin aivan suunnattomasti siitä loskakumpareikoista. Ja kun vielä yöpakkasten aikaan pääsee rinteen ulkopuolelle, niin siellä jotenkin pääsee vielä enemmän leikkimään kuin keskitalven pakkasilla.

Viime viikonloppuna ensin lauantaina käytiin vähän randoilemassa ja saatiin hyvät laskut Ukonhatulla, mutta sunnuntaina keli vasta hellikin. Yöllä kävi pikkupakkanen ja aamun pieni pilvikerros haihtui aamupäivän myötä ja päästiin nauttimaan todella mainiosta aurinkoisesta laskupäivästä.

Tässä enemmän kuvien muodossa päivän satoa. Aleksi toimi kuvaajana kun laskettiin Saunakurun takapuolta, eli Persettä ja etsittiin sieltä mukavia hyppypaikkoja. Aittakurussakin käytiin ja ehkä se kuumottavin hyppy oli siellä siihen vähän kovaan rinteeseen.

Mutta nyt niitä kuvia.

Kun Sinisestä rinteestä mennään Saunakuruun on tämä se perusdroppipaikka. Tässä on helppo tehdä toistoja vaikka kuinka paljon. Dropin korkeutta voi itse säätää siirtymällä eri kohtaan ihan 10 sentistä aina muutamiin metreihin.

 

Saunakuru ja Tajukankaan jääkiipeilyseinä jäävät tässä tuohon taakse. Taustalla näkyy Pyhän keskusta.

 

Persettä kun siirrytään alaspäin tulee monenlaisia kalliomuodostelmia. Niistä löytyy hyvä hyppypaikkoja.

 

Sama paikka kuin yllä, kesällä. Aleksi seisoi tuon kallion päällä kun otti kuvan. Aika paljon lumi muovaa muotoja.

 

Tämä on hauska kanjoni jo aika alaosassa mäkeä. Aleksi onnistui tässä kyllä aivan loistavasti kuvan otossa!

 

Aittakurussa on siinä keskilijalla tuommoinen kolmion muotoinen kivi. Se on aika iso ja alastulo jyrkkä ja usein vähintäänkin kova, ellei jäinen, nyt se oli vain kova, mutta kyllä jarruja piti lyödä aika kovasti päälle, että laskun sai taas haltuun. Piti psyykata itseään aika kovasti, että edes uskalsi hypätä. Kuva on jo sen verran kaukaa otettu, että vähän laatu kärsii, mutta tämä oli näistä hypyistä se ”hurjin”, vaikkei ehkä näytäkään siltä.

 

Oli hieno viikonloppu. Huomenna takaisin kohti Pyhää pääsiäisen viettoon. Toivottavasti vielä saadaan yöpakkasia, jotta vähän rinteen ulkopuolellakin pääsisi käymään, mutta jos ei, niin sitten nautitaan loskakumpareikosta rinteessä!

Kommentoi

Syöte MTB 2019 alle 5 tuntia, tilannekatsaus

Julkaistu: 03.4.2019

Talvi on kääntynyt kevään puolelle ja Syöte MTB lähestyy. Talven aikana oli tavoite lisätä matalasykkeisten lenkkien määrää ja mielestäni aika hyvin suunnitelma on onnistunut. Varmasti enemmänkin olisi voinut treenata, mutta onpa nyt kuitenkin jotain tullut tehtyä. Pääosin treeni on koostunut murtomaahiihdosta, perinteisellä tyylillä, kävelystä ja laskettelusta, sekä randoilusta. Näiden lisäksi korkeamman sykkeen treeniä on tullut koripallosta. Painokin on pikkuhiljaa tullut vähän alaspäin, vielä ei neuvolasarjaan ole päästy, mutta kyllä se pitäisi helpostikin olla mahdollista kesään mennessä. Uskoisin, että nykykunnolla ja vielä vähän painoa pudottamalla pitäisi kyllä alle viiteen tuntiin päästä. Mäkien nouseminen kuitenkin helpottuu niin paljon kun tuommoisen 10-15 kiloa painoa saa pois. Yksi ylimääräinen polkupyörä jää kyydistä pois, niin onhan se helpompaa 🙂

Kiinnostavaa olisi myös tehdä kuntotesti uudestaan nyt tuossa kesällä, että onko jotain kehitystä tullut talven mittaan.

19.9.2018 kirjoitin ekan kerran tästä tavoitteesta blogiin, niin listataampa sieltä lähtien mitä on tullut tehtyä. Suurin osa treeneistä on sykemittarin kanssa tehtyjä, mutta koripalloa ja laskettelua puuttuu aika paljon. Ainakin kaikki pelit olivat semmoisia missä en mittaria pitänyt ja myös jotkut treenit. Mutta eiköhän tästä aika hyvin saa kuvan.

Yleistä:

  • Treenikertoja kaikki lajit mukaan luettuna: 122 kpl
  • Treenitunteja yhteensä: 183h 12min
  • Kaloreita palanut: 114417 kcal

Lajit:

Koripallo:

  • 16 kertaa, mutta tästä puuttuu noin 5 peliä ja ainakin saman verran treenivuoroja.
  • 25h 42min

Murtomaahiihto:

  • 11 kertaa (aika vähän lopulta kuitenkin)
  • 11h 53min
  • 119,3km

Pyöräily:

Tässä on työmatkat ja maastolenkit syksyltä mukana.

  • 38 kertaa
  • 39h35min
  • 556km

Randoilu:

  • 10 kertaa
  • 37h10min
  • Nousumetrejä 5260m

Laskettelu:

Näitä ei ole mitattu kuin ihan murto-osa. Kaikkineen laskettelua on tullut noin 25-30 päivää.

  • 8 kertaa
  • 27h 33min

Hölkkä

  • 5 kertaa
  • 3h 45min
  • 25,3km

Uinti

  • 2 kertaa
  • 1h 18min
  • 2km

Kävely/patikointi

  • 22 kertaa
  • 26h 20min
  • 123,1km

Keskiarvoja ja huippuja

Keskimäärin on tullut liikuttua vähän alle 6,5h per viikko. Ihan tyytyväinen olen tuohon määrään. Välillä on tullut reilusti yli 10 tunnin viikkoja ja välillä, ainakin sairastellessa, on oltu lähellä nollaa. Jos kaikki laskettelut ja koripallot olisi myös tallennettu, niin määrä nousisi tuosta varmaan aika paljon vielä. Ehkä lähelle kahdeksaa tuntia per viikko. Toisaalta laskettelu ei paljon sykettä nosta, joten ihan ok, että ne eivät kaikki tässä mukana olekaan. Siinä hississä levätessä laskee syke kuitenkin aina sinne 70 paikkeille, niin ei se nyt niin rankkaa ole. Randoilu sitten toki erikseen, se on ihan kunnon kuntoilua.

Pitkäkestoisin treeni oli Ylläksellä kun skinnattiin ja laskettiin Ylläkseltä lähtien ensin Kellostapuli, sitten Kesänki, Lainio ja vielä Kukastunturi. Aikaa meni 6,5h, matkaa kertyi 18,6km, keskisyke oli 117 ja nousumetrejä 1115m.

Siinäpä ne liikunnat tässä noin puolen vuoden ajalta. Vielä on laskettelukautta jäljellä, mutta kohta myös pyöräilykausi alkaa.

Syöte MTB alle 5h -sarjan aiemmat jutut:

 

 

 

 

 

Kommentoi

Pyhän takamaastot hiihtolomalla

Julkaistu: 08.3.2019

Alotettiin hiihtoloma käymällä Noitatunturilla kolmen sukupolven voimin, minä, Heidi, Aleksi ja minun isä. Tilanne takamaastoissa on aika haastava lumen vähyyden takia mutta hauskaa retkeilyä nyt kuitenkin ja pari odotukset ylittänyttä laskua. Tällä kertaa enempi videon muodossa:

Kommentoi

Bolle Nevada -lasit ja Bolle Beat -kypärä

Julkaistu: 28.2.2019

Sain alkukaudesta testattavaksi Bollelta lasit ja kypärän. Nyt on sen verran laskupäiviä ja myös randopäiviä takana noiden kanssa, että uskaltaa jonkinlaista arviota kirjoittaa.

Bolle Nevada -lasit Phantom linssillä

Aloitetaan laseista, ehkäpä siksi, että nämä olivat itselle aika iso yllätys siinä kuinka yhdellä linssillä pärjää noin hyvin. Minulla oli aiemmin Oakleyn lasit joissa oli kahdet linssit, kellertävä ja sitten selkeästi tumma linssi aurinkoiseen keliin. Ne oli helppo vaihtaa vaikka hissinousun aikana, edellyttäen, että vaihtolinssi oli mukana. Tämän Phantomlinssin kanssa en ole kaivannut kertaakaan vaihtolinssiä ja on menty aivan sumuisesta todella surkeasta näkyväisyydestä ihan kunnon kirkkaaseen auringonpaisteeseen.

Bolle Nevada on kaudelle 2019 tullut uutuus lasi. Etupinnassa ei ole kehystä näkyvillä, mikä minun mielestä näyttää hyvältä. Lasit istuvat erinomaisesti minun naaman muotoihin, joten niitä on mukava pitää päässä ja lasit ovat tarpeeksi suuret, etteivät blokkaa näkökenttää minnekään päin. Pehmuste on mukavan pehmeä ja tuntuu mukavalta poskilla. Nämä nyt toki ovat aika perusjuttuja laseja valitessa ja varmasti kaikissa laadukkaissa laseissa on nämä hommat kunnossa.

Se mihin itse tykästyin oli siis tuo linssi erityisesti. Ensimmäistä kertaa kun olin laskemassa nämä päässä oli pilvinen keli ja erittäin tasainen valo. Normaalisti minulla silloin katoaa rinteen muodot aika helposti ja laskemisesta tulee hankalaa. Tällä linssillä näin selkeästi paremmin kuin millään aiemmilla laseillani. Tässä minun saamassani Nevada mallissa on siis Phantom niminen linssiteknologia, joka on kolmen teknologian summa. Materiaali on NXT-materiaalia, josta nyt en sen enempää osaa sanoa kuin, että toivottavasti se kestää. Ilmeisesti samaa materiaalia on alunperin käytetty taisteluhelikoptereiden tuulilaseissa, että jospa se kestäisi. Ne kaksi muuta teknologiaa taas huomaa helpommin, eli  linssi tummuu UV-valossa photochromic-teknologian ansiosta, mikä tottakai auttaa tuossa aiemmin jo mainitsemassani yhdellä linssillä pärjäämisessä. Linssi tummuu kategorioiden 1 ja 3 välillä. Aiemmissa laseissani ne kahdet eri linssit olivat juurikin näin, että toiset olivat kategoria 1 ja toiset kategoria 3 linssit. Lisäksi Phantom-teknologiaan kuuluu kontrastia parantava kalvo, tai suodatin, joka korostaa värejä ja parantaa näin näkemistä ja tämän avulla hahmottaa rinteen muodot paremmin kun joka puolella on tasaisen harmaata tai valkoista. Tästä voit käydä itse tutustumassa Phantom-teknologiaan.

Rukalla joulun aikaan.

Lasien mukana tuli perinteinen suojapussi, joka toki suojaa laseja, mutta vähän ehkä jäin kaipaamaan Oakleyn mukana tullutta suojaavampaa koteloa, erityisesti matkustaessa kun lasit ovat laukussa. No olen pyrkinyt pitämään lasit sitten aina kypärän sisällä suojassa, niin eiköhän ne niin säily hyvin. Nämä lasit olivat kyllä erittäin positiivinen yllätys ja voin kyllä suositella näitä laseja jos olet uusia hankkimassa!

Bolle Beat -kypärä

Testasin aluksi kahta eri kypärää. Tätä Beat-mallia, sekä Instinct-mallia. Tuosta Instinctistä on myös MIPS-versio joka olisi kiinnostanut, mutta tuo Instinct ei harmillisesti minun päähän istunut. Vaikka mittataulukon mukaan suurimman koon olisi pitänyt minulle riittää, niin kypärä ei ikäänkuin korkeussuunnassa istunut päähän. Se tuntui siltä kuin ei olisi mennyt tarpeeksi syvälle päähän, vaikka periaatteessa päähän mahtuikin. No mutta se Instinctistä ja siirrytään Beat-malliin.

Beat mallissa suurin koko taas riittää aivan erinomaisesti. Kypärä istuu hyvin päähän ja niskan pyöritettävästä kiristysruuvista sen saa sopivalle kireydelle. Itse tykkään pitää pantaa kypärän alla ja senkin kanssa tämä istuu hyvin. Tuo niskan kiristysruuvi tulee kohtuullisen alas, eli kannattaa koittamisvaiheessa huomioida se, että mikä on oikea koko, jottei tuo ruuvi paina niskaan. Kypärässä on hyvät tuuletusaukot ja sisällä irroitettava ja näin ollen pestävä vuori. Korvaläpät voi myös irrottaa, ensimmäisellä kerralla meinasi tosin usko loppua, että niinköhän ne irtoavat, mutta kyllä ne lopulta sieltä kohtuullista voimaa käyttäen irti lähtivät. Kenties kevätkeleillä tulee ilman korvaläppiä laskettuakin. Beat-malli ei ole mikään pieni ja kevyt randoilukypärä, vaan ihan kunnon laskettelukypärä. Semmoisena se on vähän kookas randoiluun, mutta toisaalta olen saanut kypärän ihan hyvin mahtumaan reppuuni päällimmäiseksi avoin puoli ylöspäin jolloin kypärän pohjalle olen laittanut ensin lasit ja siihen päälle kuoritakin, niin ovat siitä helposti saatavilla kun laskumoodiin vaihdon aika tulee.

Talven pakkasilla tällä kypärällä ainakin tarkeni hyvin. Reilun parin kympin pakkasessa ei ollut mitään ongelmaa. Samoin pitkä laskupäivä sujuu hyvin tämä päässä. Pisin päivä taitaa olla kun laskin Pyhällä 10000m korkeuseroa yhden päivän aikana. Aikaa meni reilu 6 tuntia ja lounaan aikaan hetkeksi käytin kypärää pois päästä, muuten se oli koko ajan päässä ilman ongelmia. Minun käyttööni siis hyvin toimiva kypärä.

Nevada ja Beat yhdessä

Tärkeää kypärää ja laseja valittaessa on miten ne toimivat yhdessä. Tässä Nevada ja Beat kyllä onnistuvat erinomaisesti. Otsalle ei jää pienintäkään rakoa ja muutenkin lasit istuvat kypärän muotoihin erinomaisesti. Kypärässä on otsalla tuuletusaukot, jotka auttavat myös lasien tuulettamisessa. Lasien hihnan sisäpinnassa on silikonisuikale joka pitäa hihnan hyvin paikallaan kypärän pinnalla ja kypärän takana on perinteinen nepparilla suljettava varmistus jonka alta lasien hihna kulkee.

Pallaksella. Kypärän ja lasien muoto istuu todella hyvin yhteen otsalla, eikä siihen jää rakoa ollenkaan.

Yleisesti ottaen olen erittäin tyytyväinen molempiin ja erityisesti laseihin. Voin suositella! Kiitoksia Neonsun ja Bolle, että sain lasit ja kypärän testiin.

—————-

Kannattaa ottaa seurantaan myös minun Youtube-kanava, sinnekin tulee materiaalia tässä talven mittaan.

Kommentoi

Pallas ja Ylläs skinnaten

Julkaistu: 18.2.2019

Keskiviikkona 13. helmikuuta piti lähteä Norjaan Lyngeniin laskemaan. Säätiloja seurattiin tarkasti ja koko ajan näytti vähän huonolta. Keli oli hyvä ennen reissua ja reissun jälkeen, mutta meidän aikaikkuna torstai, perjantai, lauantai näytti huonolto. Lämmöt nousisivat reilusti ja alhaalla tulisi vettä kaatamalla ja ylempänä vuorilla näin ollen lunta todella paljon. Ja kovan tuulen kanssa tottakai. Eli mitään ei oikein voisi tehdä. Ylös ei uskalla lumivyöryvaaran takia mennä ja alhaalla sataa vettä. Loppuun asti seurattiin ennusteita, mutta lopulta maanantai-iltana peruttiin majoitus ja todettiin, että ei sinne kannata nyt lähteä ajamaan.

No mitäs sitten keksitään. Aika nopeasti tuli idea, että lähdetään Ylläkselle. Yhdellä porukasta on siellä mökki ja onhan sitä mäkiä sielläkin. Ainakin jotain ulkoilua voi harrastaa. No niimpä sitten torstai-iltana nähtiin kaverin mökillä. Oulusta meitä tuli suoraan mökille kaksi kun taas kaksi muuta olivat aamulla ajaneet Korouomalle jääkiipeilemään ja tulivat sieltä mökille. Siinä sitten sauna lämpiämään ja miettimään, että mitäs tehdään. Pallaksen Pyhäkuru oli ollut mielessä ja päätettiin lähteä sinne perjantaina katsomaan tilannetta. Tiedossa oli, että keskiviikkona kyseisessä kurussa oli ollut melko iso lumivyöry. Meillä ideana oli, että lasketaan Lehmäkeron puolelta jyrkempää seinää kuruun. Edellyttäen, että se laskukunnossa on.

Pallas ja Pyhäkuru

Hotelli Pallas

Aamulla ei kauheaa kiirettä pidetty, vaan lähdettiin kohti Pallasta siinä aamupäivän mittaan. Perillä ensimmäisenä silmiin osui leijalijoitten suuri määrä rinteillä. Siellä oli ollut leijaviikko ja ilmeisesti toista sataa leijailijaa oli siellä ollutkin ja vieläkin oli useita jäänyt taitojaan hiomaan. Hissit eivät vielä auki olleet, vaikka jo heti seuraavana päivänä ne olikin tarkoitus avata kun ensimmäinen hiihtolomaviikko alkaa. Laitoimme skinit suksiin ja lähdimme skinnaamaan kohti Pyhäkurua Pallas-Hetta vaellusreitin merkkejä seuraillen. Tuo on aika mukava ja helppo skinnaus. Nousua tulee kolmisensataa metriä ja matkaa nelisen kilometriä.

Kohti Pyhäkurua

Aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta, mutta Pyhäkurun suunnalla näytti hieman pilvisemmältä. Siinä noustessa välillä siellä näytti enemmän pilviseltä ja välillä pilviverho näytti repeilevän. Mitenkään paksulta pilviverho ei kuitenkaan näyttänyt missään vaiheessa. Pidimme palaveria siinä nousun puolivälissä, että miltä näyttää, jatketaanko, vai annetaanko olla. Silloin näytti siltä, että taivas kenties siitä enemmän kirkastuisi ja päätimme jatkaa perille katsomaan mikä on tilanne.

Hetta-Pallas vaellusreitti, Pyhäkuru lähtee tuonne taakse vasemmalle.

Tunti ja viisi minuuttia noustuamme olimme harjanteella josta Pyhäkuru lähtee alas laskemaan. Sillä hetkellä Lehmäkero ja meidän laskureitti näkyi kohtuullisesti, mutta muutamassa minuutissa Lehmäkero katosi kokonaan. Päätimme syödä vähän evästä ja odotella ja katsella mikä on tilanne. Sovimme, että emme lähde lähestymään lähemmäs ennen kuin olemme nähneet koko mäen, että näyttääkö se laskukuntoiselta. Vähän leipää ja lämmintä teetä termarista maistui oikein hyvältä. Välillä Lehmäkero vähän vilahti pilvien lomasta, mutta ei monesti. Pilvet työntyivät Lehmäkeron yli ja jäivät jotenkin jumiin siihen.

Lehmäkero on tuolla vasemmalla sumussa

Toisella puolella harjannetta oli paljon kirkkaampaa ja aurinko paisteli. Mietimme vaihtoehtoja, tiedossa oli, että noin viiden aikaan pitäisi olla takaisin ylhäällä, jotta ennen pimeää kerkeeä. Toki meillä oli otsalamppuja mukana, että ei sinällään sen pimeän kanssa ollut ongelmaa. Tiedossa oli myös, että kun siitä harjanteelta lähdemme kohti Lehmäkeroa, niin menee ainakin puoli tuntia, ennen kuin olemme valmiina laskemaan. Meillä oli yksi köysi mukana jonka kanssa laskureittiä voi mennä lähempää tutkimaan ja lumivyöryriskiä arvioimaan tai kenties tiputtamaan lunta reunalta. Näitä siinä aikamme mietittyä totesimme, että eiköhän oteta pakit ja lähdetä takaisin kohti autoa. Aikaa olisi todennäköisesti ollut, mutta kun näkyväisyys oli kohtuullista vain muutaman minuutin tai parin kymmenen sekunnin jaksoissa, niin totesimme, että ei kannata mennä. Mäki kyllä siellä säilyy seuraavaankin kertaan.

Kamat laskumoodiin ja alaspäin.

No eipä se sitten auttanut kuin kävellä siitä pikku pätkä takaisin päin ja lähteä laskemaan Vatikuruun. Siinä on ensin laakeaa peltoa ja sitten mäki vähän jyrkkenee kohti Vatikurun pohjaa. Lumi oli vaihtelevaa. Tuulen tekemää kantta ja välillä vähän pehmeämpää lunta. Ei kovinkaan kummoinen lasku, mutta tulipahan laskettua. Lopuksi vaellusreittiä pitkin takasin hotellin pihaan ja hotellin ravintolaan syömään erinomaiset burgerit. Ja sitten taas takaisin kohti Yllästä. Välillä tämän harrastuksen parissa käy näin, että on suunnitelmia, mutta niitä pitää olla valmis muuttamaan olosuhteiden mukaan. Mökillä taas sauna lämpiämään ja seuraavan päivän suunnitelmien pariin.

Ylläs ja neljän tunturin talutus

Aika nopeasti hyväksyttiin ehdotus, että käydään lauantaina kiertämässä neljä Ylläksen huippua. Eli ensin kertanousu Y1:ltä ylös huipulle, sieltä Keskisen laen kautta Kellostapulille josta lasku alas kohti Kesänkijärveä, sitten Kesänki ylös ja lasku pohjoisseinää kohti Lainiota ja Lainio ylös ja lasku Lumikurun reunaa kohti Kotamajaa ja sieltä hiihtolatua hiihdellen pois Kukastunturin yli. Aamulla pitäisi olla ajoissa liikkeellä jotta kerkeäisimme ajoissa Kotamajalle ja sieltä saisi kenties jotain syötävää. Päivästä tulisi pitkä, ainakin 6 tuntia arvioitiin reissun kestoksi.

Aamulla n. 9:30 olimme liikkeellä ja veimme toisen auton Navettagallerian parkkipaikalle odottamaan ja ajoimme toisella autolla Y1:n parkkipaikalle. Tuuli oli melkoinen ja kertanousuja ostettaessa myyjä kysyi, että tiedättehän, että huippuhissit eivät ole auki. No otettiin kuitenkin nousut, mutta kun tajuttiin, että vain alaosan lastenhissit ovat auki, niin meinattiin palauttaa liput. Rahatkin olisi saanut takaisin, mutta sitten ajateltiin, että noustaan nyt sitten se parikymmentä metriä ylöspäin ja otetaan pitkä poikkari kohti Kellostapulia. Tuuli oli melkoinen jo tuolla tunturin alaosassa ja tulisi yltymään vielä moninkertaiseksi.

Skinnattiin Kellostapulille, mutta ei sen huipulle menty, koska se oli niin kivillä, että ei mitään järkeä olisi ollut sieltä laskea. Kovassa tuulessa skinit pois pohjista suksen kärjet alaspäin. Lumi oli karmeaa. Tuulen tekemää kantta joka välillä murtui alta ja aaltopeltiä ja vaikka mitä. Lumivyöryennuste oli kolmosessa joten varoivaisesti piti hiihtää muutenkin. Tuosta laskusta ei paljon jäänyt kerrottavaa, lähinnä se oli siirtyminen ylhäältä alas. Ja alhaalla pikku hiihtely latua pitkin Kesängin keitaalle jossa munkista vähän lisäenergiaa. Siellä meillä kerrottiin, että Kotamaja menisikin jo kolmelta kiinni meidän olettaman neljän sijaan ja todettiin, että eväillä pitäisi sitten pärjätä, kolmeksi ei sinne kerettäisi millään. No mutta siitä Pirunkurua ylös kohti Kesängin lakea. Pirunkuru nousee kohtuu jyrkästi paikoitellen, mutta pito oli nyt niin hyvä, että ei ollut mitään ongelmia. Kurussa tuli myös melko kuuma kun aurinko sinne pohjalle suoraan porotti ja tuulikaan ei sinne sopinut.

Pirunkurun yläpäässä

Pirunkurun yläpäästä jatkettiin suoraan eteenpäin kohti Kesängin oikeaa huippua jonne on aika pitkä matka tasamaata hiihdeltävänä. Tuuli oli valtava. Jälkeenpäin kuultiin, että siellä 25-30 m/s olisi ollut puuskissa ja siltä se tuntuikin. Välillä tuuli oikeasti horjutti miestä. Mutta samalla se joudutti kyllä matkan tekoa. Joka potkulla parikymmentä senttiä ylimääräistä liukua niin se tuossa muutamalla tuhannella potkulla tekee jo aika pitkän matkaa. Aurinko kuitenkin paisteli ja keli ei ollu kylmä niin eipä tuo myötätuuli siinä kauheasti haitannut.

Kesängin lakea skinnaten kohti huippua.

Kesängin topissa sitten taas tuulinen kamojen vaihto. Ja siteet jäässä. Niitä ei saanut kunnolla kiinni. Tuntui muillakin olevan samaa ongelmaa. Napakoilla sauvan iskuilla jäät sieltä Kingpinin joistain väliköistä kuitenkin tippuu ja sukset jalkaan ja menoksi. Kierrettiin huippua vähän eteenpäin vähän suojaisemmalle puolelle, josko sieltä vähän lunta löytyisi. Reissun paras lasku olikin tämä ja jos olisi voinut laskea huipulta asti, niin laskulle olisi mittaakin kertynyt mukavasti. Nyt yläosassa piti vaan väistellä kiviä. Puurajassa lumi muuttui jo puuterin kaltaiseksi, mutta raskaammaksi. Hyvässä takapainossa kun päästeli, niin ei ongelmia. Alhaalla sitten vähän eväitten syöntiä ennen nousua Lainiolle. Tuossa välissä ylitetään kyllä myös latu jota pitkin myös pääsisi pois, mutta todettiin, että mennään nyt koko matka kun keli näytti aivan mukavalle tuulesta huolimatta. Lainiolle ei mennyt valmista latua ja siellä oli metsän puolella varmasti metri puuteria joten siinä matkan teko hidastui. Melkoista rämpimistä ja kahlaamista oli eteneminen kunnes puurajassa lumen pinta rupesi vähän kovettumaan. Tuo metsä olisi varmasti hyvä lasku. Nyt se oli tosin aika hasardin oloinen, reilu puoli metriä puuteria ja alla ihan sokeria ja sitten maan pinta. Ei pohjia siis ollenkaan ja tuommoinen patja sokerin päällä voi helposti vähän siirtyä.

Lainion metsästä näkymä kohti Kesängin pohjoisseinää

No siitä taas skinnaus yhä yltyvässä tuulessa Lainion toppiin ja kamojen vaihto. Siinä kypärää päähän laittaessani pistin aurinkolasin sangan suuhun ja pidin niitä siinä. No tuuli tarttui niihin saman tien ja katosivat näköpiiristä saman tien. En kerennyt edes yrittää ottaa niitä kiinni niin vauhdilla ne lähtivät. Kamojan vaihto laskuasentoon ja pikku koukkaus lasien lähtösuuntaan ja ihme ja kumma noin 100 metrin päässä lasit olivat hangessa sangat vähän lumeen uponneena. Enpä uskonut että niitä laseja olisin enää nähnyt. Lainiolta ei tuonne suuntaan oikein mainittavaa laskua ole, vaan siinä Lumikurun reunaa pitkin luisuteltiin alas. Lumikuru kerää kuulemma normaalisti Suomen mittapuun mukaan valtavan lipan talven mittaan, mutta nyt semmoista ei ollut havaittavissa. Alhaalla oltiin ehkä 15 minuuttia vaille kolme ja eläteltiin toiveita, että Kotamajalla olisi vielä muita asiakkaita ja se olisi näin ollen vielä auki. Nopeasti skinit pohjaan ja latua pitkin sinne päin. Ja olihan se auki. Neljään asti niinkuin alunperin oli ajateltukin. Eli hyvin kerettiin ja porokeitto maistui oikein hyvältä tuossa vaiheessa. Syötiin rauhassa ja vähän yli neljä lähdettiin jatkamaan matkaa, nyt latua pitkin ensin Kukastunturin huipulle ja siellä skinit pois ja latua pitkin laskien ja muutamilla luistelupotkuilla aina autolle asti. Neljän tunturin talutus oli suoritettu.

Kukastunturin huippu. Taustalla Ylläksen rinteiden valot. Ja näkyyhän siinä meidän reittiäkin. Noita huippuja pitkin hiihdeltiin oikealta vasemmalle.

Aikaa meni Kotamajan ruokailuineen vähän yli 6.5 tuntia, matkaa kertyi parikymmentä kilometriä ja korkeuseroa kertyi noin tuhat metriä. Ihan kunnon ulkoilupäivä siis.

Tässä vielä videota näistä reissuista: https://youtu.be/BrK914EcLss

Kannattaa tilata kanava, niin ei mene ohi tulevatkaan videot.

 

Kommentoi