Talvi antaa odottaa itseään, ja olosuhteet alppihiihdon harrastamiseen ovat sen mukaiset. Ruka on kuitenkin jo totuttuun tapaan ollut avoinna lokakuun alusta lähtien, ja niinhän siinä taas kävi, että löysin itseni Saaruasta pujottelemassa. Tällä kertaa viiden päivän mittaisesta treenipätkästä jäi positiivinen maku suuhun, vaikka alku ei ollutkaan lupaava.

Maanantai-iltapäivänä aloitimme leirin muutamilla vapaalaskuharjoitteilla lumitykkien pauhatessa vettä. Lämpötila oli pari astetta plussan puolella, ja tykit työnsivät vettä niskaan. Treeni meni ehdottomasti ikimuistoisimpien joukkoon.

Saarua kaikessa kauneudessaan.

Tiistai aamu oli kuitenkin toivoa täynnä, ja tällä kertaa Saarua toimitti. Yläosassa oli vielä pehmeää tykkilunta, mutta alaosa oli hyvässä jäässä. Leirin loputkin päivät olivat parasta, mitä Saarualta voi pyytää. Perjantaina lämpötila alkoi nousemaan nollan yläpuolelle, joten seuraavana päivänä rinne olisi luultavasti ollut aika mössöä. Toisin sanoen, hyvä aika lähteä pois. 

Oma laskeminen tuntuu tällä hetkellä ihan kohtalaiselta. Pujotteleminen on mukavaa, mutta vauhti puuttuu. Kunhan käännöksen aloituksen saa tehokkaamaksi, jalkoja hieman kapeammalle ja toistoja tarpeeksi sisään, niin vauhtikin varmasti löytyy. 

 Muita tapahtumia alppihiihdossa ei ole marraskuussa juurikaan ollut. Sveitsissä ja Itävallassa FIS-kilpailuja on pidetty jonkin verran, mutta esimerkiksi Ruotsissa kaikki kilpailut on peruttu ennen joulua. Suomessa korona tilanne on sen verran hyvä, että joulukuussa kilpailuja riittää. Oikeastaan tarvitaan vain vähän pakkasta ja kourallinen laskijoita Ruotsista tai Norjasta, niin saadaan kunnon mähinät Suomeen joulukuuksi.

Monojen muokkaus onnistui hyvin Skiservicessä Helsingissä.

Sitä odotellessa kerkeää käydä vielä viimeiset frisbeegolf kierrokset.

Kuluu se marraskuu näinkin.

• Jesper