hiihtokeskus_uutuudet_suomi_1
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Yleinen

Top 5 -uudistukset Suomen hiihtokeskuksissa 2013-2014

Kotimaan hiihtokeskuksissa on kesän aikana paiskittu töitä ja valmistauduttu tulevaan hiihtokauteen. Lue Lumipallon katsaus tulevan kauden merkittävimpiin uudistuksiin ja laskijoita palveleviin parannuksiin.

1. Parkkiin panostetaan voimakkaasti

Parkkilaskun suosion kasvaessa satsaavat sekä pohjoisen suuret keskukset että Etelä- ja Keski-Suomen pienet ja keskisuuret lähimäet erityisesti parkkiin. Kesällä tehtyjen maatöiden ansioista parkit pärjäävät vähemmillä lumimäärillä ja alueet saadaan aikaisemmin käyttöön.

Pyhällä parkin avaustavoite on hyvissä ajoin ennen joulua. Kesän aikana parkkiin on kärrätty autolasteittain maata ja muokattu alueen maapohjaa, kertoo Pyhätunturin paikallisjohtaja Seppo Saarinen.

-Parkista tulee entistä monipuolisempi, fiksumpi ja tyylikkäämpi, Saarinen lupaa.

Myös Jyväskylän Laajavuorella ja Rukan Batteryparkissa maatyöt ovat olleet koko kesän käynnissä. Laajavuorella Parkin pohjaa on profiloitu uudelleen maatöillä ja lumen tultua muokkaaminen jatkuu.

-Uusia reilejä on esimerkiksi tulossa neljä kappaletta. Parkkikone hankittiin jo viime vuonna, kertoo Laajavuoren rinnepäällikö Pasi Kuhmonen.

Rukalla taas Batteryparkin molempia ylähyppyreitä on muotoiltu ja parkin puoliväliä muokattu reileille sopivaksi. Lisäksi alahyppyrin vauhdinottoa on nostettu. 

2. Suunnittelussa huomioidaan kaiken tasoiset ja ikäiset laskijat

Erityisesti parkkien kehityksessä näkyy hiihtokeskusten halu tarjota kaikentasoisille asiakkaille laskettavaa. Esimerkiksi Rukalla Miniparkki on siirretty haastavamman Batteryparkin viereiseen rinteeseen. Rukalta luvataan, että alue tulee näin muodostamaan laajan ja monipuolisen kokonaisuuden parkkilaskijoille vasta-alkajista ammattilaisiin.

Myös vuoden hiihtokeskukseksi edellisellä kaudella valitun Kolin rinnepäällikkö Janne Jetsonen korostaa, ettei hyppyreiden koko ole parkissa enää pääasia. Kiinnostus parkkilaskua kohtaan kasvaa kaiken ikäisten ja tasoisten joukossa ja suorituspaikkoja on suunniteltava jokaiselle jotakin -ajatuksella

-Kehittelemme parkkia siten, että se tarjoaa laskettavaa new schoolista kiinostuneille vasta-alkajista kokeneisiin.

3. Uusia rinteitä avataan ja profiileja parannetaan

Kesällä keskuksissa on ollut aikaa laittaa myös rinteitä uuteen kuosiin. Esimerkiksi Messilässä avataan kokonaan uusi, 600 metriä pitkä rinne päärinteen hissilinjan toiselle puolelle.

-Rinne otetaan ensimmäisinä talvina käyttöön päivä- ja sesonkirinteenä, sillä noin 100 000 euron valaistusinvestointi jätetään vielä odottamaan tulevia kausia, kertoo rinnepäällikkö Sami Mattiniemi.

Levillä taas vanhoja rinteitä on muokattu, levitetty ja loivennettu uuteen uskoon. Esimerkiksi lapsiperheiden suosimaa etelärinnettä on levitetty 30:sta metristä 55:een metriin ja rinteen juurelle on kasattu Suomen ensimmäinen katettu, 50 metriä pitkä mattohissi.

Vuokatin liiketoimintajohtaja Lauri Suutarinen kertoo, että Vuokattiin rakennettiin uusi, FIS-kriteerit täyttävä superpipe jo viime kaudella, mutta täyspitkä slopestyle-rinne vasta osittain.

-Tulevalla kaudella slopestyle-rinne viimein avautuu kokonaisuudessaan.

Keskukset hankkivat myös uutta kunnossapitokalustoa. Esimerkiksi Tahkon kaksi uutta rinnekonetta takaavat sen, että vanhatkin rinteet ovat tulevalla kaudella entistä paremmassa kunnossa (useammin).

Levillä lumetettiin lokakuussa 2012

4. Lumetusta tehostetaan kausi kaudelta

Lumetusjärjestelmiä laajennetaan kausittain lähes kaikissa Suomen hiihtokeskuksissa. Tavoitteena on jatkaa hiihtokautta molemmista päistä; aikaistaa ja tehostaa kauden aloitusta sekä luoda jo syksyllä rinteisiin hyvä pohja, joka pidentää kautta keväällä.

Tulevaa kautta varten suurimmat lumetusinvestoinnit on tehty Levillä ja Vuokatissa. Levin etelärinteeseen on rakennettu 36 tykkinen, automatisoitu lumetusjärjestelmä ja Vuokatin lumetustehokkuus kolminkertaistuu muun muassa uuden pumppaamon ja osittaisen automatisoinnin ansioista.

5. Vuokraamo- ja ravintolapalveluita uusitaan maltillisesti

Vuokraamo- ja skishop- sekä rinneravintola- ja kahvilapalveluiden uudistaminen on tulevan kauden osalta maltillisempaa. Osittain tähän vaikuttaa taloudellinen tilanne, mutta myös se, että viime vuosina tehtyjen satsausten ansiosta uusiin palveluihin ei ole ollut välttämätöntä tarvetta.

Pienempiä investointeja sen sijaan on tehty. Vuokatissa esimerkiksi laajennetaan vuokraamoa ja Ylläksellä Sport Resortin vanhoihin vuokraamotiloihin on rakennettu uusi Head Ski Rent -vuokraamo. Lisäksi vuokraamon yhteydessä toimiva Ski Shop on uudistunut.

Messilän Bistroon on tehty iso ravintolaremontti ja Laajavuoren rinneravintolaa on laajennettu tilanpuutteen takia. Ylläksellä avataan kokonaan uusi rinneravintola Hesburgerin viereiseen ravintolatilaan vanhan Hissibarin tilalle.

Lue Lumipallo hiihtokeskusesittelyt:

>Pyhä
>Laajavuori
>Ruka
>Koli
>Messilä
>Vuokatti
>Tahko
>Ylläs

Teksti: Veera Argillander / Kuvat: Simo Vunneli ja Levin Hiihtokeskus


Avainsanat:
, ,
Arvostele artikkeli:
Top 5 -uudistukset Suomen hiihtokeskuksissa 2013-2014 hiihtokeskus_uutuudet_suomi_1
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,50/5 - 2 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*