lasten kanssa, Vuokatti

Pirskatti, Perskatti ja Himskatti, hiihtoloma osa 2

Julkaistu: 20.3.2019

Hiihtoloma alkoi ja päättyi Kolin rinteisiin. Välipäivinä oleiltiin mökillä ja käytiin kahdesti Vuokatissa. Mökillä  oli myös siskoni perheineen ja hyvin viihdyttiin, vaikka tupa oli täynnä. Lapset rakenteli lumilinnoja ja olivat lumisotaa. Pulkat oli myös ahkerassa käytössä. Käytiin lasten kanssa katsomassa paikallisessa leffateatterissa Risto Räppääjä ja pullistelijat. Isä oli ostanut moottorikelkan ja reen. Sillä hän kyyditsi lapsia järven jäällä. Lapset pääsivät mukaan myös kokemaan verkkoja ja kotiin viemiseksi saatiin kuhaa, haukea ja matikkaa.

Mutta asiaan eli lautailuun. Lapsista Vuokatin rinteiden nimet ovat hauskat ja hauskaa oli myös rinteillä kurvailla. Laskukavereina oli jälleen serkkuja. Vaimo laski ensimmäisenä päivänä lasten kanssa, kun itse opetin tytärtä ja veljen poikaa laskemaan. Kolmen tunnin jälkeen tehtiin vaihto ja vaimo suuntasi tyttären ja veljen pojan kanssa kylpylään muiden lomalaisten seuraan. Itse jäin neljän lapsen kanssa rinteisiin. Kello oli jo neljä, kun suuntasin kohti huippua räntäsateessa. Sää oli plussan puolella ja meno vähän tahmeaa. Hauskaa meillä silti oli. Lapsista parhaimmat rinteet olivat Pirskatti, Perskatti ja Himskatti ja ihan mukavathan ne on laskea. Alakatin punainen reitti on minun mieleeni myös. Tenavarinteissä lapset kävivät harjoittelemassa reilejä ja hyppyreitä. Pingviinikävelyä pojat ovat harjoitelleet myös ahkerasti ja se alkaa jo sujumaan.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Vauhdin hurmaa.

 

Vauhti hiipui, mutta käy se näinkin.

Seuraavana päivänä lähdin poikieni ja heidän kahden serkun eli viiden lapsen kanssa yksin rinteisiin. On nämä jo sen verran isoja ja taitoakin alkaa löytymään, että hyvin sujui laskut paria kommellusta lukuun ottamatta. Isommat laskivat jo vähän keskenäänkin ja itse laskin pienimmän tahtiin. Päivä oli todella tuulinen ja paikoitellen lapsista tuntui etteivät meinaa päästä eteenpäin mäessä tuulen puuskien vuoksi. Perskatti, Himskatti ja Pirskatti olivat parhaiten tuulelta suojassa. Kun siellä meni hissit kiinni, siirryttiin länsirinteiden puolella, mutta sitten kylmä ja väsymys alkoi viedä voiton ja lähdettiin kuuden aikoihin ajamaan takaisin mökille.

Molemmat laskupäivät olivat aika pitkiä, noin kuusi-seitsemän tuntisia, mutta lapset saavat kummasti lisää energiaa kavereista. Oman perheen kesken ollessa yleensä kolmen-neljän tunnin jälkeen alkaa ensimmäiset puheet kotiin lähdöstä.

Meillä lapset innokkaasti kokeilevat taitojaan ja  aika usein siinä käy niin, että kaatuvat. Ja uusia taitoja harjoitellaan just niillä tasaisemmilla osuuksilla ja kaatumisen myötä vauhdit hiipuu. Aika paljon mä jouduin näiden päivien aikana odottelemaan ja se vähän rassasi mun väsyneitä hermojani. Pitää kuitenkin antaa tilaa ja aikaa lapsille harjoitella uusia taitoja. Noiden kaatumisten myötä  pakka myös helposti hajoaa. Se on välillä vähän stressaavaa, kun ei tiedä missä mukulat ovat menossa. Olen yrittänyt sitten huutdella ja ohjeistaa odottamaan hissin ylä- tai ala-asemalla. Toki lasten kaatumiset säikäyttää joka kerta oli ne pieniä tai suuria. Sitä kelaa päässään, että kuinka nyt kävi ja meniköhän luita poikki. Nyt kun vauhtia alkaa olemaan enemmän ja uskallusta laskea jyrkempiä ja haastavampia mäkiä niin ne kaatumiset säikäyttää vielä enemmän. Pari aika hurjankin näköistä kaatumista oli, mutta niistä on selvitty ihan mustelmilla.

Ollaan myös sovittu tapaamispaikka eksymisten varalle. Kuulin mielestäni hyvän vinkin, että kannattaa laittaa lasten hihataskuun vanhempien puhelinnumerot. Oli sitten kyse onnettomuudesta tai muusta avun tarpeesta niin voivat pyytää henkilökuntaa soittamaan tarvittaessa vanhemmille.

Lauta lähtee alta ja poika saa melkein pelastettua tilanteen, mutta meni nurin kuitenkin ja liukuu useamman metrin rinnettä alas.

 

Kaatuminen ohi ja lapsi keräilee itseään rinteessä. Muut lapset jatkavat matkaa eivätkä tiedä tapahtuneesta mitään.

Kolilla oli myös sellainen tilanne, että pieni alle kouluikäinen lapsi oli jäänyt tasolleen liiaan jyrkkään rinteeseen jumiin. Ei uskaltanut laskea sitä alas eikä oikein liikkua mihinkään. Vanhempi oli jo alhaalla ja huuteli neuvoja. Paikkakin oli sellainen etteivät ylhäältä tulevat näe onko mäessä joku edessä vai ei. Jäin siihen päivystämään ettei kukaan laskisi lapsen päälle. Silti kävi läheltä piti tilanne, kun hetkeksi katsoin omien lasteni perään. Lapsi oli sillä välin liukunut keskeltä rinnettä kohti sivua ja samaan aikaan tuli hurjaa vauhtia toinen laskija rinnettä alas. Kaverilla oli onneksi taitoa ja sai täpärästi väistettyä lapsen. Oli ihan senteistä kiinni ettei laskenut lasta päin. Vanhemman olisi aina hyvä pyrkiä varmistamaan ylhäältä käsin, että lapsi uskaltaa ja osaa laskea rinteen. Ja kanssa laskijoiden rohkeasti auttaa pulaan joutunutta lasta/vanhempaa. Näitä tilanteita vain sattuu, koska elämä ei ole mustavalkoinen.

Pitkän laskupäivän päätteeksi on ihan parasta raahata viluinen kroppa hirsisaunan lämpöisiin löylyihin. Ennen löylyjä tulee kuitenkin tehdä tulet kiukaaseen ja pataan sekä nostaa saunavedet järvestä. Mökillä elämä on aina jotenkin kiireetöntä ja näistä askareista nauttii ihan eri tavalla kuin arjessa. Saunassa olutta hörpiessä olen pohtinut, että voisikohan noilla Karjalan vaaroilla lähteä laskemaan offareita. Lumikengätkin löytyisi varastosta. Lomakolin pari vuotta sitten suljettuihin rinteisiin ainakin voisi mennä kokeilemaan. Vai pitäisikö hankkia suosiolla liukulumikengät vaaroilla samoilua varten?

 

Saunavesien hakuun tehty avanto.

 

Löylyä lissää, eihän täällä tunnu vielä missään.

 

Saunajuoma.

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *