Ajattelin jakaa ihan vaan fiilistelyn vuoksi kuvia ja tarinoita edelliseltä kaudelta. Kuvat ovat Vuokatista, Hyvinkään Sveitsistä ja Kalpalinnasta.

Keskimmäisen tyylinäyte Vuokatissa.

Vuokatin ankkurihissiä opeteltiin keskimmäisen kanssa kantapään kautta. Keskimmäinen ei aiemmin ollut noussut rinnettä ylös ankkurilla ja joskushan se on pakko opetella. Poikaa selkeästi jännitti ja ei ensin halunnut lähteä kokeilemaan. Sain jännityksestä huolimatta pojan kanssani hissiin. Nousuhan menikin ihan mallikkaasti ylös asti, mutta pois lähdön kanssa olikin sitten ongelmia. Ankkuri jäi pojan jalkojen väliin enkä saanut sitä pois. Tarttuiko se jotenkin haalariin vai mikähän siinä oli. Poika lensi selälleen ja jäi hissin vietäväksi. Tokihan valvomo pysäytti hissin ja ystävällisesti kuulutti, ettei henkilökunta auta hissistä poistumisesta, vaan siitä tulee poistua itse. Poikahan säikähti tuosta niin paljon, että en saanut häntä suostuteltua edes tuolihissiin. Hän vietti päivän mattohissin kanssa ja täysin tyytyväisenä. Niin hyvin viihtyi, että olisi halunnut jatkaa laskemista, kun me muut oltiin jo valmiita lähtemään pois.

Vuokatin huipulla.

Tykkylunta Vuokatin huipulla.

Tuolihissi antaa pienen tuokion, jolloin ehtii jututtaa lasten kuulumisia ja kuunnella mietteitä. Tai sitten ihan vain käyttää ajan kuvien ottamiseen, niinku mä tässä. Poikia tuolihissit hieman jännitti, kun ne kulkevat välillä niin korkealla. Hissiä kuljettavat vaijerit ovat kuulemani mukaani liian ohuen näköiset ja pelottaa, että ne pettävät. Kerroin, että hissit tarkastetaan määrätyin välein ja niiden valmistajat ovat tehneet tarkat laskelmat sekä testanneet hissit ennen käyttöönottoa. Peloista huolimatta oli mukava katsoa jäisiä kallioita ja lumisia puita. Nähtiin myös eläinten jälkiä sekä roskia. Pojista oli ikävää, että ihmiset roskaavat.

Esikoiset tuolihississä ja pakkasta parikymmentä astetta.

Eräänä iltapäivänä kävi niin onnellisesti, että tuli eteen tilaisuus lähteä vaimon kanssa kahdestaan ulkoilemaan. Rinteeseen suunnistettiin harjoittelemaan laudan hallintaa. Ehdittiin kaikessa rauhassa nauttia myös kuumat kaakaot kahvilassa.

Vaimon kanssa kaakaolla.

Otin tavaksi käydä yhden lapsen kanssa kerrallaan mäessä saadakseni yhteistä aikaa lapsen kanssa kahden. Eräällä käynnillä Sveitsissä toinen kaksosista totesi minulle: ”Lumilautailu on vaan niin siistii. Mä tykkään siitä. Ja se tunne, kun olet siellä päällä ja tuuli puhaltaa kasvoihin ja vaan katot niitä maisemia, mä tykkään olla siellä korkeella.” Jaan pojan tuntemukset ja kyllä nämä pojat pitää viedä vieläkin korkeammalle!

Tuuli pöllytti lunta Sveitsin huipulla.

Kalpalinnassa on sopiva sompahissi harjoitteluun ja siinä kävin jokaista lasta harjoituttamassa hissillä kulkemiseen. Jätkillä syntyi pieni kisakin, että kuka pääsee ylös asti kaatumatta. Yllättäen se poika, joka Vuokatin ankkurissa jäi hissin vietäväksi pääsi heti ensimmäisellä kerralla ylös asti pystyssä ja hissistä poiskin.

Maisema Kalpalinnan huipulta.

Ja toisen suunnan maisema Kalpalinnan huipulla.

Keskimmäisen mielestä lumilautailussa on hauskaa vauhti ja jarruttaminen sekä videoiden tekeminen ja niiden katsominen. Minusta näytti, että hänestä oli myös kivaa spinnailla laskiessa. Hän opetti temppua minullekin, sillä seurauksella, että törmättiin ja kaaduttiin molemmat. Mitään vahinkoa ei kuitenkaan käynyt.

Isän ja pojan yhteistä aikaa.

Hissi treeniä Kalpalinnassa.