SONY DSC
Ajankohtaista, Laskettelu, Lumilautailu, Rinnemuoti, Varusteet

Leville uudenlainen Stadium Ski –myymälä

Leville avattu Stadium Ski  –myymälä tarjoaa laajan valikoiman erityisesti lasketteluun ja lumilautailuun liittyviä tuotteita.

Leville avattu liike on Pohjoismaiden johtavan urheilutuotteita- ja vaatteita myyvän kauppaketjun ensimmäisen uuden konseptin mukainen myymälä Suomessa.

Stadium Ski –konsepti on saanut hyvän vastaanoton Ruotsissa

Suomen ensimmäinen Stadium Ski –myymälä avattin Levillä 15. lokakuuta. Ruotsissa menestykseksi osoittautunut konsepti tarjoaa lasketteluun ja lumilautailuun liittyvän asiantuntemuksen ja varusteiden lisäksi myös paljon inspiraatiota.

– Stadium Ski on saanut erittäin hyvän vastaanoton Ruotsissa, minkä johdosta tuntuu mahtavalta avata ensimmäinen myymälä myös Suomeen. Panostuksemme tarkoituksena on täydentää Levin jo valmiiksi monipuolista tarjontaa. Aktiivisesta elämästä nauttivat ihmiset ja perheet saavat nyt hyvän hintaisia ja moneen aktiviteettiin sopivia tuotteita, kertoo Stadiumin Suomen maajohtaja Jaakko Soini.

Stadiumin myymälä mahdollistaa uusien suksien ja lumilautojen kokeilun Levin rinteillä ilmaiseksi ennen ostopäätöstä. Suksien lisäsi myymälästä löytyy myös laaja valikoima muita lautailu- ja lasketteluvarusteita, kuten takkeja, housuja, hanskoja, monoja, lumilautoja ja kypäröitä. Kesällä liikkeen valikoima keskittyy ulkoiluvaatteisiin ja -varusteisiin sekä erittäin nopeasti suosiotaan kasvattavaan polkujuoksuun.

Stadium Ski sijaitsee Levillä osoitteessa on Torikuja 5. Liike on avoinna talvikaudella maanantaista sunnuntaihin klo 9:30–19:00. Kesällä ja matalasesongin aikana myymälä on auki klo 10:00–17:00. Uuteen myymälään palkataan yhteensä kahdeksan työntekijää.

Levin lisäksi Stadium Ski –liikkeitä on tällä hetkellä Ruotsissa kaksi: toinen Åressa ja toinen Sälenin tunturialueen Lindvallen-hiihtokeskuksessa.

Lähde ja kuva: Stadium


Avainsanat:
, , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Leville uudenlainen Stadium Ski –myymälä SONY DSC
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3,67/5 - 6 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*