andreas-romar-syoksylaskija
Alppihiihto, Persoonat

Andreas Romar – supertähden syntyminen on lähellä

Alppilajien maailmancup, valkoinen sirkus, on varsinkin Keski-Euroopassa monin tavoin rinnastettavissa formulasirkukseen, erityisesti puhuttaessa kuningaslajista, syöksylaskusta. Uuteen kauteen valmistautuva Suomen ykköstykki Andreas Romar jakoi Lumipallon toimitukselle ajatuksiaan lajista, kaudesta ja urastaan.

Andreas ’Andy’ Romar on jo muutaman kauden ajan kolkutellut syöksylaskussa maailman 30 parhaan muodostaman kärkiryhmän portteja. 30 joukkoon pääseminen avaisi hänelle sauman absoluuttisen kärjen, ja supertähden aseman, tavoittelemiseen. 30 laskijan kärkiryhmässä erot laskijoiden teoreettisessa fyysisessä ja teknisessä suorituskyvyssä ovat melko mitättömiä. Ensimmäinen voitto tai jopa palkintopallisijoitus poikii monesti menestysputken. Tällä tai ensi kaudella Andylta voi hyvinkin tärähtää huipputulos ihan milloin vain. Siitä taas voi varsin mainiosti seurata nopeaan tahtiin isoilla kirjaimilla kirjoitettavaa suomalaista alppihiihtohistoriaa.

Saavutukset

2009
Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen alppihiihdon MM-mitali syöksylaskussa: nuorten MM-pronssia Saksan Garmisch-Partenkirchenissa.

2012-2013
Romar aloitti kauden todella lupaavasti, ollen 16. Lake Louisen syöksylaskussa, ja seuraavana päivänä käydyssä super-G:ssä 7. Joulukuussa Andy laski 14:nneksi Bormion syöksylaskussa.

Schladmingin MM-startit tuottivat kaikkien aikojen parhaan suomalaissijoituksen (5.) MM-syöksylaskussa sekä superalppiyhdistetyn 4. sijan (0,17 sekuntia pronssista).

Parhaat vuodet käsillä

27-vuotias Andy alkaa olla pikkuhiljaa saapumassa siihen ikään jossa parhaat tulokset vauhtilajeissa yleensä syntyvät. Urheilijana hänen tavoitteensa on edelleen selkeä ja yksinkertainen, olla maailman paras. Helmikuisesta loukkaantumisestaan hyvin toipunut Andy jättää vielä kauden avaavat Lake Louisen ja Beaver Creekin kisat väliin, ja tekee paluunsa tositoimiin näillä näkymin alkuvuodesta Eurooppa Cup -starttien kautta. Sen jälkeen meillä katsojilla onkin lupa jännittää, sillä kaikki läpimurron edellytykset ovat olemassa, kaikki tarvittava työ on tehty, ja Romarin asenne on raudanluja.

Kun Andylta kysyy onko joku kisa ylitse muiden, se jonka voittaminen olisi jotenkin enemmän, on vastaus odotettu: Kitzbühelin syöksy. Legendaarinen Hahnenkammin Streif on asemaltaan kuin Monacon GP, mutta aivan kuten formuloissa jokainen osakilpailu on loppujen lopuksi kuitenkin täysin samanarvoinen keskenään. Kokonaisvoitto on se mitä tavoitellaan.

Andyn muut lajit

Alppiyhdistetyn osalta Andy nostaa esiin viileän tosiasian, sen voittaja on paras alppihiihtäjä, eikä vain paras pujottelija, suurpujottelija tai syöksylaskija. Syöksylaskusta ja pujottelusta koostuva laji on perinteinen, nykymuodossaan varsin viihdyttävä yleisölaji, jota lajiin vihkiytymätönkin pystyy helposti seuraamaan väliaikojen ansiosta. Pujotteluun Andy ei ole juurikaan ehtinyt panostamaan viime aikoina, mutta tässäkin lajissa on lupa odotella komeata suoritusta kaiken osuessa kohdalleen.

1970-luvun jälkipuoliskolta 80-luvun alkupuolelle Ingemar Stenmark oli niin murskaavan ylivoimainen pujottelussa ja suurpujottelussa että voitti maailmancupin kokonaiskilpailun kolmesti peräkkäin vaikka ei osallistunut lainkaan syöksylaskuun. Stenmarkin kiusaksi keksitty supersuurpujottelu, tuttavallisemmin Super-G, on Andyn mielestä lunastanut vuosien saatossa paikkansa muiden lajien joukossa löytämällä selkeästi oman luonteensa syöksylaskun ja suurpujottelun välistä.

Alppilajien tulevaisuus

Alppilajien fanikunta on ikääntymässä selkeästi, ja painottumassa samalla yhä vahvemmin Keski-Eurooppaan ja lajin sydänmaille. Nuorempia katsojia ja laajempaa maantieteellistä peittoa kaivataan. Andy näkee että laji voisi parhaiten löytää kasvua panostamalla voimakkaasti Aasian suuntaan, lisäämättä kuitenkaan samalla kisojen kokonaismäärää. Spektaakkelin tuntua ei tule laimentaa liian turpealla kisakalenterilla.

Samalla tulisi miettiä erilaisia käytännön keinoja panostaa myös siihen että lajin tähdistä tehdään staroja, todellisia rocktähtiä. Tuodaan esiin persoonallisuuksia, jotka houkuttelevat nuorempaa seuraajakuntaa ja uusia sukupolvia lajin pariin.

Andy ei realistina lämpene heitolleni yhdistää ski cross syöksyyn lähettämällä nippu laskijoita yhtäaikaisesti vuoren huipulta syöksyradalle, joka olisi näyttävyyden lisäksi kieltämättä järjenvastaisen vaarallista toimintaa. Paripujotteluhan on mainio ’sisäänheittolaji’ tuodessaan näyttäviä kisoja kaupunkeihin, mutta tv-lajina se on kyllä aika kehno.

Läpimurtoa odotellessa

Täysipäiväisen ammattiurheilu-uransa ohella Andy ylläpitää kuitenkin tuntumaansa opintoihin, varmistaakseen ettei kilpaurheilu-uran aikanaan päättyessä joudu liikaa ihmettelemään kuinka vaikeata tämä opiskelu nyt onkaan monien vuosien tauon jälkeen. Se tavoiteltu supertähteys kun ei toteutuessaankaan tuo mukanaan mielekästä tekemistä lopuksi ikää. Nyt Andyn fokus on kuitenkin siinä että parin vuosikymmenen jatkuvasti tiivistynyt työnteko tuottaisi sen komeimman mahdollisen hedelmän.

Lumipallon toimitus uskoo ja toivoo että jo tulevana talvena rävähtää kunnolla,

Go Andy!

#väistäkää #eioojarruja

Teksti: Juha Palotie
Kuva: Teemu Moisio


Avainsanat:
, , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Andreas Romar – supertähden syntyminen on lähellä andreas-romar-syoksylaskija
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 6 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*