varusteet, Yleinen

Lumilaudat isolle perheelle

Julkaistu: 30.3.2018

Lumilautailu on tosiaan meidän perheelle uusi harrastus. Olen lautaillut joskus 2000-luvun alkupuolella, mutta koen itseni tällä hetkellä enemmän aloittelijaksi kuin edistyneeksi. Toki liikeradat lihasmuistista palautui aika nopeasti ja laskuun on tullut jo lisää vauhtia. Muut tässä perheessä ovat aloittelijoita ihan oikeasti. Vaimo on joskus 90-luvulla kerran kaksi kokeillut lumilautailua.

Moni voisi sanoa, että ennen välineiden hankintaa kannattaisi käydä kokeilemassa lajia vuokravälineillä ja jos innostusta piisaa niin sitten hankkii omat välineet. Toisaalta tunnen lapsen ja olin varma, että he innostuvat. Toiseksi käytettyjä lautoja liikkuu paljon ja niitä saa edullisesti. Käytettyjä ne ovat vuokravälineetkin, toki voivat olla parempi kuntoisia ja uudempia. Kolmanneksi omalla laudalla voi mennä laskemaan myös keskusten ulkopuolelle.

Välineiden hankinnasta tulikin monipuolinen kokemus ja varmaan kaikki hankinta kanavat tuli käytetty. Mitenkään merkkiuskollinen en näissä hankinnoissa ole. Kun ajatuksena on pitää hauskaa mahdollisimman pienellä rahalla, niin hinta ja sopivuus tarkoitukseen ovat ensisijainen kriteeri. Uskon, että käytetyillä kamoilla pärjää ihan hyvin, kun ei osta sitä aivan loppuun kulutettua. Alla kokemuksia eri ostoskanavista.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Paikallinen urheiludivari

Paikallisesta urheiludivarista löysin ensimmäiselle pojalla Völkl käytetyn laudan siteineen ja kenkineen. Lauta on käytetyksi tosi hyvässä kunnossa. Poika ei ollut mukana ostaessa ja kengät ostin pelkän kokonumeron perusteella. Tämä oli virhe. En tosiaan muistanut, että lautailukengissä koko on enemmän suuntaa antava ja kengät tulisi aina sovittaa. Ensimmäisellä laskureissulla Kalpalinnaan jouduinkin ostamaan sopivammat kengät, kun jalkoihin sattui liikaa. Olin epäillyt kenkiä pieniksi, mutta poika vakuutti niiden olevan sopivat. Se hyvä puoli useamman lapsen kanssa, että toiselle liian pienet voi olla toiselle jo sopivat. Kengät menivät siis pikkuveljelle.

Samasta paikasta ostin itselleni Völkl easy rocker laudan ja ZOLO kengät. Kengät olivat ihan pilkkahintaiset, mutta ei kovinkaan kaksiset. Onhan niillä tullut laskettua kuitenkin.

Tori.fi kaupat

Toiselle pojalla löysin lumilaudan torin kautta naapuri paikkakunnalta. Sain 40 eurolla vanhahkon Crazy Creekin, mutta aloittelijalle sopivan setin jolla päästä alkuun. Ja kun alkuun oli päästy pistin setin kiertoon 20 eurolla. Torista löysin pojalle myydyn setin tilalle Fireflyn setin. Tällä laudalla laskeekin jo pari seuraavaa kautta.

Facebook kaupat

Facebook on täynnä osto- ja myyntiryhmiä. Lautailulle löytyy myös omansa. Löysin vaimolleni Laminan laudan Burtonin siteillä ja kengät tätä kautta. Jälleen halvalla käytettyä, mutta aloittelijalle sopivaa. Alkuun pääsee ja vaihdetaan sitten mikäli innostusta riittää.

Pyörätaikurit etäkauppaa suomalaisen firman kanssa

Tässä liikkeessä oli ihan uskomattoman hyvä palvelu. Laitoin sähköpostitse tarjouspyynnön illalla klo 21.00 ja sain vastauksen vielä samana päivänä. Transsin 118cm uusi lauta siteineen irtosi 120 eurolla kuljetuksineen matkahuollon kautta. Kaupankäynti sujui hyvin Whatsappin kautta. Asiantunevan oloinen myyjä laittoi useita kuvia ja tuki ostopäätöksen tekoa vastaamalla kysymyksiin nopeasti. Tässäkin kohtaa päädyin uuteen lautaan, koska kaikki sopivalta vaikuttaneet käytetyt myytiin nenän edestä. Osoittaa sen, että käytetty tavara käy hyvin kaupaksi.

Glisshop verkko-osto Euroopasta

Toukokuussa kolme vuotta täyttävä tyttäreni on seurannut sivusta suu mutrussa, kun olen pojille kantanut varusteita kotiin. Melko pian alkoi pyytämään omaa lumilautaa ja pihalla piti päästä seisomaan veljiensä laudoille. Suomesta näytti olevan kaikki pienet laudat loppu ja niitä ei myöskään torissa liikkunut. Päädyin tilaamaan laudan ranskalaisesta Glisshopista. Burtonia monet kehuvat pienille aluille hyviksi, mutta ostin Roxyn muiden merkkien myydessä eioota. Lauta on vielä matkalla suomeen, mutta eiköhän me ensi treenit päästä vielä tänä talvena pitämään.

 

 

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *