Edessä on kauan odotettu paluu mäkeen. Tutustu vinkkeihin, kuinka saat ensimmäisistä laskukerroista eniten irti!
Laskettelu, Lumilautailu

Takaisin mäkeen – vinkit alkukauden laskuihin

Edessä on kauan odotettu paluu mäkeen. Tutustu vinkkeihin, kuinka saat ensimmäisistä laskukerroista eniten irti!

Edellisestä laskukerrasta viime kaudella on jo kulunut aikaa. Mäkeen ei kannata rynnätä suin päin vaan käyttää hetki asioiden kertaamiseen ja mieleen palautteluun. Hiihdonopettaja Pepe Vanninen Sveitsin hiihtokoulusta Hyvinkäältä antaa vinkkejä, kuinka saat ensimmäisistä laskukerroista eniten irti.

1. Tarkista välineesi

Laskettelu ja lumilautailu ovat välineurheilua. On siis tärkeää, että välineesi ovat kunnossa ja, että osaat käyttää niitä oikein.

- Ennen rinteeseen menoa on hyvä katsoa, että laskuvälineesi ovat hyvässä kunnossa. Jos unohdit edellisen kauden päätteeksi huoltaa suksesi tai lautasi, niin viimeistään nyt on oikea aika tehdä se. Terävät kantit ja hyvin luistavat pohjat helpottavat huomattavasti paluuta rinteisiin, vinkkaa Vanninen.

Kanttien ja pohjien lisäksi myös siteiden toimivuus ja säädöt on tärkeää tarkistaa. Kauden alussa on hyvä myös kokeilla monojen istuvuutta. Jo lyhyellä kokeilulla jalkasi muistuttavat mahdollisista ongelmakohdista. Päivitä tarvittaessa välineesi sopiviksi ennen kauden avausta.

2. Lähde varovasti liikkeelle

- Kun välineesi ovat varmuudella kunnossa, voit suunnata hyvillä mielin ensimmäistä kertaa mäkeen. Hiihtokauden alussa on hyvä varmistua, että välineesi toimivat moitteetta. Ensimmäisillä laskukerroilla rinteessä on hyvä tunnustella varovasti varusteiden toimivuutta, jotta et kohtaa ikäviä yllätyksiä ja päädy päistikkää nurin ensimmäisessä käännöksessäsi, sanoo Vanninen.

Suuntaa kauden alussa siis suksesi tai lautasi suosiolla itsellesi riittävän helppoihin rinteisiin. Hae hyvää lumituntumaa ja varmuutta välineisiisi vaikkapa ensi alkuun lastenrinteistä tai helpoista sinisistä laskuista. Ensimmäisten onnistuneiden laskujen jälkeen voit lisätä vauhtia ja siirtyä asteittain kohti haastavampia mäkiä.

- Hiihtokauden ollessa aluillaan kroppa vaatii jälleen pientä herättelyä, että mistä tässä mäenlaskussa onkaan kyse. Hyvä vinkki kaikille laskijoille ja lumilautailijoille on, että alkukauden ensimmäiset laskut kannattaa aloittaa ihan rauhassa ja selkeästi helpommissa rinteissä kuin mihin normaalisti kykenet, neuvoo Vanninen.

3. Laske omien taitojesi mukaan

Ole rehellinen itsellesi, arvioi alkukaudesta laskutaitosi mieluummin alakanttiin turhien haaverien välttämiseksi.

- Valitettavan usein törmää laskijoihin, joilla on jostain syystä hirveä näyttämisen halu. Monelta alkukauden turhalta onnettomuudelta ja läheltä piti –tilanteelta vältyttäisiin, kun muistettaisiin laskea omien taitojen mukaisesti. Eli lasketaan mieluummin alkukaudesta niitä itselle hivenen liian helppoja rinteitä kuin asteen liian vaativia, tiivistää Vanninen neuvonsa rinneonnettomuuksien välttämiseksi.

Alkukaudesta on hyvä, että saat mahdollisimman paljon toistoja. Lyhyet ja helpot lähimäen rinteet soveltuvat siis mainiosti kauden alkuun harjoituspaikaksi.

4. Nouse uudelle tasolle hiihtokoulun avulla

- Hyvä keino uuden kauden alussa päästä jälleen sinuiksi suksien tai laudan kanssa on varata tunti tai kaksi hiihtokoulusta. Jos olet päivittänyt laskuvälineesi, niin on järkevää päivittää myös laskutaitosi uusien välineiden tasolle. Uudet välineet maksavat useita satoja euroja, kun taas opetus ainoastaan muutamia kymppejä. Saat lyhyessä ajassa takuuvarmasti vinkkejä ja neuvoja, jotka hyödyttävät laskemistasi koko kauden ajan, sanoo Vanninen.

Hiihtokoulu ei ole pelkästään aloittelijoita tai lapsia varten. Myös hyvät harrastajat ja ekspertit saavat takuulla hiihtokouluun sijoittamalleen rahalle vastinetta.

5. Kokeile jotain uutta

Kun laskeminen alkaa tuntua jälleen tutulta, on hyvä hetki kokeilla jotain uutta. Lasku- ja lumituntumaa saa myös muilla välineillä.

- Haasta itsesi. Jos lasket normaalisti suksilla, kokeile nyt lumilautaa tai päinvastoin. Vaikka välineet ovat erilaiset, on niissä kuitenkin jotain yhteistä. Kaikki laskeminen välineistä riippumatta parantaa ja helpottaa  laskemistasi omilla välineilläsi, neuvoo Vanninen.

Kokeile siis jotain uutta. Aina ei tarvitse kokeilla täysin toista lajia, sillä myös uusien ja itselle erilaisten välineiden kokeilu opettaa uutta.

- Ja nykyisilläkin välineillä voi kokeilla uutta. Jos lasket normaalisti kovaa rinteessä, mene muutamaksi tunniksi leikittelemään parkkiin. Hypi pienistä hyppyreistä ja kokeile rohkeasti myös muita haasteita. Rohkeasti katsomaan ja kokeilemaan uusia juttuja alkukaudesta, kun rinteissä ei ole vielä ruuhkaa, vinkkaa Vanninen.

Teksti ja kuva: Antti Hurskainen


Avainsanat:
,
Arvostele artikkeli:
Takaisin mäkeen – vinkit alkukauden laskuihin Edessä on kauan odotettu paluu mäkeen. Tutustu vinkkeihin, kuinka saat ensimmäisistä laskukerroista eniten irti!
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,67/5 - 3 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*