Levi Nuolet
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Lappi, Tapahtumat

Levillä valmistaudutaan aktiiviseen kesään

Levi panostaa kesän monipuoliseen tapahtumatarjontaan.

Kulunut talvi sujui Levillä hyvin sekä kävijämäärissä että myynnissä mitattuna. Ulkomaisten kävijöiden määrät kasvoivat ja hissilippumyynnissä oli selvää kasvua edelliseen kauteen verrattuna. Kesän osalta odotetaan kasvua kävijämäärissä.

Levi24-maastopyöräilytapahtuma avaa Levin kesän

Hyvin sujuneen talven jäljiltä Levillä odotetaan jo innolla tulevaa kesälomakautta. Odotukset kesävieraiden suhteet ovat kovat – tavoitteissa on nostaa kesän kävijämääriä erityisesti monien erilaisten aktiivisten tapahtumien avulla.

– Kesän osalta odotamme pientä kasvua nimenomaan tapahtumien osalta. Levi on tunnettu monipuolisena talvikohteena, mutta tunturista löytyy huikeasti tekemistä myös kesäaikaan. Levin kesän yksi vetovoimatekijä on monipuolinen tapahtumatarjonta, jonka ansiosta Levillä vierailee kesällä hyvin monia eri kohderyhmiä, kertoo Levin tapahtumista vastaavan Oy Levi Events Ltd:n toimitusjohtaja Janne Pelkonen.

Levin kesä starttaa perinteisesti 12. – 13. kesäkuuta järjestettävällä Levi24-maastopyöräilytapahtumalla.

– Levi24-maastopyörätapahtuman idea on hyvin yksinkertainen, ajaa 24 tunnin aikana mahdollisimman pitkälle. Tapahtumassa pisimmän kokonaismatkan ajanut voittaa, ajomäärä ja haasteellisuus ovat täysin riippuvaisia omasta tahdosta. Levi24:sen voi polkea yksin tai joukkueessa. Lisäksi osallistua voi hyväntekeväisyyssarjassa, jonka osallistumismaksuista puolet ohjataan Lapin keskussairaalan lastenosastolle. Vuonna 2014 lahjoitussumma oli noin 10 000 euroa, jatkaa Pelkonen.

Kesän päätapahtumana uusi Levi Outdoor Fest

Heinä-elokuun vaihteessa järjestetään Levillä uusi, Suomen oloissa ainutlaatuinen, Levi Outdoor Fest –tapahtuma.

– Levin alueella on yli 50 ohjelmapalveluyritystä, loistava golfkenttä, Suomen paras Bike Park alamäkiajajille, monipuoliset maastopyörä- sekä patikointireitit ja lapsille loputtomasti puuhaa ja seikkailuja. Halusimme tarjota ihmisille mahdollisuuden helposti lähestyttävässä muodossa kokeilla tätä kaikkea, sanoo Pelkonen.

Tapahtuman tavoitteena on Pelkosen mukaan tuoda konkreettisesti esille Levin kesämahdollisuudet Lapista, Levistä, kilpailuista, liikunnasta, ulkoilusta sekä mukavasta koko perheen tekemisestä kiinnostuneille ihmisille. Tavoitteena on myös aktivoida paikallisia yrityksiä ja ihmisiä.

– Toivomme, että paikalliset yrittäjät sekä Levin alueen kumppanit pystyisivät tuomaan omia palveluja entistä paremmin esille sekä erityisesti koko Lapin ja Kittilän lapset ja nuoret saataisiin aktivoitua liikkumaan entistä monipuolisemmin. Levi Outdoor Fest on tarkoitettu koko perheen mahdollisuudeksi tehdä asioita yhdessä sekä innostua uusista kokemuksista.

Myös monta muuta tapahtumaa

Kesän aikana vierailla on mahdollisuus myös monipuoliseen tekemiseen Levin viikko-ohjelman puitteissa, ohjelmassa on esimerkiksi kuntoilua, kulttuuria ja karaoketansseja. Mielenkiintoista ohjelmaa tarjoaa lisäksi esimerkiksi Levin Juhannus. Perinteisten juhannusaktiviteettien lisäksi on tällöin laskemisesta kiinnostuneille ohjelmassa mahdollisuus Pallaksen Pyhäkurun valloittamiseen ohjatusti.

Levi Outdoor Festin yhteydessä järjestetään samalla myös Levi Golf Week, jonka ympärillä on viitenä päivänä kilpailuja, klinikoita sekä mahdollisuus pelata kentällä ilman green cardia.

Erilaisten liikunnallisten aktiviteettitapahtumien lisäksi Levillä on kuluvana kesänä myös monenlaista muuta tapahtumaa. Esimerkiksi 6.-8.8. järjestetään motoristien oma Levi Wild Ride.

Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: Levi Outdoor Fest


Avainsanat:
, , , , ,
Arvostele artikkeli:
Levillä valmistaudutaan aktiiviseen kesään Levi Nuolet
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 3 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*