Kauniaisista kajahti

Keskiviikko 20.11. oli tutun pimeänharmaa ja kolea. Sadekin kasteli Kauniaisten katuja niin, että ajoreitin tuttuudesta huolimatta teki mieli hidastella jokaisessa vähänkin jyrkemmässä mutkassa.

Mistään lasketteluun liittyvästä oli Etelä-Suomessa vielä turha muuta kuin haaveilla, mutta tuona iltana oli tarjolla yksi kauden avausrituaaleista: tyttären ilmoittaminen GrIFK Alpinen hiihtokouluun. Viime vuonna hoidin ilmoittautumisen vasta joulukuussa, mutta tänä vuonna päätin seuran nettisivujen ilmoituksen nähtyäni hoitaa asian varsinaisena ilmoittautumispäivänä.

Olin kuullut ja lukenut, ettei ilmoittautumispäivä ole mikään pienimuotoinen tilaisuus, mutta hämmästyin silti väenpaljoutta melkoisesti. Kun saavuin paikalle tasan klo 17.30, jolloin tilaisuus virallisesti alkoi, ilmoittautumishaluisten jono ulottui kiemurtelevana läpi koko pihan ja pysäköintialueen. On vaikea arvioida, kuinka monta ihmistä jonossa oli, mutta epäilemättä heitä oli vähintään 500. Tällöin ehdin jo nopeasti miettiä, riittäisiköhän paikkoja edes kaikille jonossa olleille. Onneksi riitti, ja paljon jäi vielä ylikin, kiitos valtavan opetustarjonnan. Löydettyäni jonon pään ja ihmeteltyäni väenpaljoutta edessäni seissyt mies totesi: ”Tässä menee ainakin pari tuntia. Viime vuonna oli ihan samanlaista.” Oikeassa hän olikin, mutta onneksi nuo pari tuntia sai viettää sisätiloissa, kun ovet yleisölle avattiin.

Kasavuoren koulukeskus oli minulle vanhastaan tuttu paikka, koska itsekin hankin siellä opillista sivistystä 90-luvun alussa. Sitten viime käyntikertani rakennuksen ulkomuoto oli kovasti kohentunut ja omani rapistunut, mutta tutuilla käytävillä oli vielä entisensä tunnelma. Tiedon portaiden kapuajille on Suomessa ikävämpiäkin kouluja.

Suuren maailman tapaan

Ilmoittautumisjärjestelyjä oli selvästi mietitty tarkasti, sillä suuresta väkimäärästä huolimatta kaikki sujui toimivasti ja järjestelmällisesti. Heti ulko-oven sisäpuolella oli jonotusnumeroiden jakelupiste, jossa annettiin myös tarvittavia ohjeita. Koulun ruokalassa oli toinen infopiste, jossa vastailtiin kysymyksiin ja pidettiin yllä listaa, josta kävi ilmi, mitkä kurssit olivat ehtineet täyttyä.

Tillilihan sijasta ruokalassa oli tarjolla kahvia ja informaatiota.

Järjestävän seuran väkeä oli kaikkiaan paikalla epäilemättä ainakin kolmisenkymmentä, seuran junioreista eläkeikäisiin seura-aktiiveihin. Ruokalaan oli pystytetty myös kahvila, ja aulassa oli kamapörssi, jossa oli myytävänä monenlaisia välineitä pienten lasten varusteista aikuisten kilpavälineisiin.

Varsinainen ilmoittautuminen oli kolmivaiheinen. Ensin jonotettiin jonotusnumeroilla ilmoittautumispisteisiin. Vuorossa olevien ilmoittautujien numerot näkyivät seinillä olleilta valokankailta. Tilanne muistuttikin pitkälti pankissa tai virastossa asiointia. Puheensorinan täyttänyt tunnelma tosin toi enemmän mieleen kyläjuhlat: vain olutteltta ja haitarinsoittaja puuttuivat.

Jonotusnumeroiden näkemiseen ei tarvinnut kiikareita.

Ilmoittautumisen jälkeen jonotettiin toiseen pisteeseen, jossa hoidettiin maksaminen. Kurssi oli mahdollista maksaa käteisen lisäksi myös luottokorteilla, mikä varmasti helpotti niin ostajia kuin järjestäjiäkin. Maksun jälkeen kolmannessa pisteessä jaettiin oppilaskortit.

Suosituimpia tunteja tuntuivat olevan arkisin klo 16:n jälkeen pidettävät tunnit. Niistä osa täyttyikin varsin nopeasti. Aikaisemmin, klo 14–16, pidettäville tunneille oli paljon enemmän tilaa, mikä onkin ymmärrettävää, koska suurin osa asiakaskunnasta on työssäkäyviä aikuisia ja heidän koulua käyviä lapsiaan. Opetusta on myös viikonloppuisin, eikä viikonlopputunneille ilmoittautuvien jonokaan näyttänyt kärsivät väen vähyydestä.

Pienen mäen suuret kuviot

Asiakkaiden ja järjestävän henkilöstön paljouteen nähden on hämmästyttävää, että seura ja hiihtokoulu toimivat yhdessä Suomen pienimmistä laskettelukeskuksista. Oikeastaan sanan ”laskettelukeskus” käyttö on Kauniaisten rinteen tapauksessa jopa koominen, koska hissikalustoon kuuluu yksi sompahissi (ja lyhyt naruhissi lapsille) ja korkeuseroa on tarjolla 48 metriä.

Kauniaisten hiihtokeskus on selvästi profiloitunut hiihdonopetukseen. Viime vuonna oppilaita oli tiettävästi noin 800. Rinteessä ei ole välinevuokraamoa, mikä varmasti vähentää satunnaisten käyttäjien määrää, mutta muutama vuosi sitten valmistuneen kahvilarakennuksen myötä muut palvelut ovat kunnossa.

Hissitilanteeseen on luvassa huomattavaa kohennusta kaudella 2014-2015, kun rinteeseen saadaan toinenkin sompahissi. Asiaa koskeva päätös saatiin hiljattain valmiiksi Kauniaisten kaupunginvaltuustossa. Uudistus on erittäin tervetullut, koska varsinkin ruuhkaisimpina hetkinä jonot ainoaan sompahissiin ovat olleet välillä ikävän pitkiä.

Rinne avautuu yleisölle arkisin klo 17. Sitä ennen klo 14–17 koko rinne on yksinomaan hiihtokoululaisten käytössä, mikä onkin heidän määränsä puolesta järkevä ratkaisu. Laaja hiihtokoulu- ja valmennustoiminta myös näkyy ja kuuluu. Seurasta nousee jatkuvasti menestyneitä kilpalaskijoita, nykyisistä tunnetuimpana Marcus Sandell.

Kurittoman sukupolven kurinalaiset laskijat

Jos lukuja on uskominen, lasten lasketteluharrastus voi pääkaupunkiseudulla erinomaisesti. Sivusta seuranneena Werneri-hiihtokoulu on onnistunut kokonaisuus, jossa lapset omaksuvat vaihtelevien harjoitusten ja leikkimielisen toiminnan myötä hyvät peruslaskutaidot. Opetus on innostavaa ja osaavaa, mikä lasten parissa toimittaessa onkin kaiken onnistuneen toiminnan edellytys. Lapset ovat vaativia kuluttajia: jos asiat eivät toimi ja opetus on huonoa, innostuskin laantuu nopeasti. Taitojensa kehittyessä lapset siirtyvät vaativampiin ryhmiin, minkä jälkeen innokkaimmat jatkavat valmennusryhmiin.

Pian tässäkin viilettää taas satoja hiihtokoululaisia.

Voihan Werneri!

Oma tyttäreni innostui kovasti laskettelusta viime talven Werneri-kurssin myötä ja taitaa juuri nyt odottaa talvea vielä kovemmin kuin vanhempansa. Myös tulevia SuomiSlalom-kisoja odottelemme jo malttamattomina. Tytön urasuunnitelmat ja -unelmat ovat ainakin vielä hyvin lapsenomaisen selkeät: voittajaksi. Elämänsä ensimmäisen kilpailun jälkeen tyttö lausahti: ”Isi, kuinka paljon pitää harjoitella, että voi voittaa? Mä haluaisin voittaa!”

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lumipesu Blogilistalla: http://www.blogilista.fi/blogi/lumipesu-asiallisen-asiattomia-tarinoita-kauniaisten-ja-kaunerta/114201