Isompien iloinen haastaja: Nauders

Julkaistu: 31.3.2014

Kolmen Serfaus-Fiss-Ladisissa viettämämme päivän jälkeen halusimme kokeilla, mitä alueen muilla keskuksilla olisi tarjottavanaan. Keskuksen valinta ei ollut aivan helppoa, sillä tarjontaa alueella on enemmän kuin runsaasti. Päätimme kuitenkin jättää suuret keskukset, kuten Ischglin ja St. Antonin, tällä kertaa väliin ja tehdä valintamme hieman pienempien keskusten joukosta. Pienen miettimisen jälkeen kohteeksi valikoitui noin 40 kilometrin päässä sijainnut Nauders.

Helposti lähestyttävä

Kolmesta erillisestä hiihtokeskuksesta koostuva Nauders ei ole Suomessa kovin tunnettu, mutta etenkin ulkomaisilla keskustelupalstoilla sitä koskevaa tietoa oli tarjolla riittämiin. Aivan Itävallan ja Sveitsin rajalla sijaitsevassa Naudersissa on 120 rinnekilometriä ja 24 hissiä. Alueella on myös laaja snowpark. Pääosa rinteistä on tuttuun itävaltalaiseen tapaan punaisia, mutta joukkoon mahtuu myös joitakin sinisiä ja mustia rinteitä. Parhaiten Nauders soveltuu perheille ja keskitasoisille laskijoille. Ekspertit sen sijaan kolunnevat muutamat haastavat rinteet melko nopeasti läpi. Keskuksen eri rinnealueiden välillä on hiihtobussiyhteys.

Matkan Kaunertalista Naudersiin taittui noin 40 minuutissa. Suurin osa matkareitistä kulkee leveää laakson pohjalla loivasti mutkittelevaa valtatietä pitkin. Loppumatka Naudersiin taitetaan pienempää tietä, joka hienoista maisemistaan huolimatta ei ole mikään tyypillinen hiihtokeskukseen vievä serpentiinitie vaan varsin leppoisa ajettava. Hieman ennen Naudersia aivan tien varressa on mielenkiintoisen näköinen linnoitus, joka toimii nykyisin museona. Joskus paremmalla ajalla voisi olla mukava tutustua rakennukseen tarkemmin, mutta tällä kertaa laskuhalut veivät selvän voiton.

Helpot muodollisuudet

Pysäköinti Naudersissa oli Serfausin tapaan helppoa. Aivan kabiinihissin ala-aseman kupeessa on laaja pysäköintialue, ja pysäköinninvalvojat huolehtivat asianmukaisesta järjestyksestä. Ala-aseman yhteydessä on myös lipunmyyntipiste, kahvila ja välinevuokraamo. Ilmeisesti suuri osa laskijoista oli ostanut hissilippunsa etukäteen, koska suurin osa väestä suuntasi lipunmyynnin sijasta suoraan hissille ja saimme ostaa omat lippumme jonottamatta lainkaan.

Pysäköintipaikalta ei tarvinnut pitkälle talsia.

Ala-asemalla vallinneesta lähes 20 °C:n lämmöstä siirryimme kabiinihissillä kohti varsinaista hiihtoaluetta. Lähes viivasuoraa linjaa kulkeva hissimatka on pitkä: aluksi hyvin loivassa mutta myöhemmin jyrkkenevässä maastossa kulkeva matka vie lähes 10 minuuttia. Mitä ylemmäs hissi eteni, sitä enemmän ympärillä näkyi myös luonnonlunta, mikä oli lumettomien laaksojen jälkeen piristävää ja lupauksia herättävää. Suurin osa alueen rinteistä sijaitsee yli 2000 metrin korkeudessa, mikä takaa kauden jatkumisen pitkälle kevääseen.

Ylös toiseen maailmaan

Kabiinihissin yläasemalla kesäkeleistä ei ollut tietoakaan vaan ympärillä levittäytyi kaunis ja ennen kaikkea hyvin talvinen maisema. Valittavana olivat lasku alas takaisin kabiinin ala-asemalle tai nousu ylöspäin tuolihissillä. Pienen laskumatka päässä oli tarjolla myös kaksi muuta tuolihissiä, joilla pääsi viereisille huipuille. Jo lähimmän tuolihissin rinne näytti kuitenkin niin houkuttelevalta, ettemme lähteneet etsimään laskuonneamme kauempaa. Päätös osoittautui hyväksi: loistavassa kunnossa ollut leveä rinne oli varsinainen carving-paratiisi. Vaikka väkeä oli paikalla melko paljon, kaikille riitti muutaman kilometrin pituisessa rinteessä yllin kyllin tilaa. Rinne myös säilyi hyväkuntoisena läpi koko päin.

Leveillä rinteillä riitti tilaa.

Myös kabiinihissin ala-asemalle vievä rinne oli hieno, joskin lämpimän sään vuoksi lumen laatu heikkeni kapeahkolla rinteellä tasaisesti iltapäivää kohden. Monia melko loivia osuuksia sisältävä noin 5 kilometrin pituinen ruuhkaton rinne tarjosi rentoa menoa mukavien ja vaihtelevien maisemien läpi. Oman mausteensa näkymiin toivat lukuisat lihasvoimalla ylös rinnettä nousukarvojen avulla kivunneet laskijat. Kuntoilun lisäksi kapuajille oli yli 800 metrin korkeuseron kapuamisesta tarjolla rahallistakin etua, sillä ylärinteiden hissejä saattoi käyttää ilman hissilippujakin: ainoa hissilippujen lukulaite oli kabiinihissin ala-asemalla.

Ala-aseman kesäiseen lämpöön sai viilettää takki auki.

Ihmettelyä puolin ja toisin

Valtaosa Naudersin asiakaskunnasta vaikutti olevan paikallisia tai saksalaisia. En ainakaan kertaakaan kuullut rinteissä tai hisseissä mitään muita kieliä kuin saksaa. Oma suomenkielinen pölötyksemme herättikin monta kertaa muiden ihmisten huomiota, ja saimme useasti tehdä muille hissimatkustajille selkoa kotipaikastamme. Kuten monissa muissakin paikoissa myös Naudersissa monet kyselivät, millaisia rinteitä Suomessa on ja miksi olimme valinneet matkakohteeksemme juuri Tirolin. Ihmetys oli sikäli molemminpuoleista, ettemme olleet ajatelleet, että suomalaiset Alpeilla olisivat jotenkin ihmettelemisen arvoinen asia.

Tuhtia ruokaa ja tuhiseva täti

Naudersin rinneravintolat osoittautuivat hyviksi ja kohtuuhintaisiksi. Väkimäärään nähden ravintoloissa oli myös mukavan ruuhkatonta. Tarjolla oli hyvin tavanomaisia rinneravintolaruokia, kuten pastaa, keittoja, salaatteja, leikkeitä ja muita liharuokia. Lisäksi makeannälän taltuttamiseksi oli valittavissa monennäköisiä kakkuja, torttuja, munkkeja ja muita, erittäin makeita leivonnaisia. Moniin muihin paikkoihin verrattuna Naudersin rinneravintolaruoka oli mielestämme maukasta ja kotiruokamaista. Palvelukin oli oikein ystävällistä, lukuun ottamatta erästä ravintolan kassalla palvellutta täti-ihmistä, jonka sanavarasto tuntui koostuvan vain äänenkorkeudeltaan ja -voimakkuudeltaan vaihtelevista tuhahduksista.

Suunnitelmat uusiksi – nyt ja tulevaisuudessa

Alun perin tarkoituksenamme oli viettää Naudersissa vain yksi päivä. Hienot laskukokemukset saivat meidät kuitenkin muuttamaan heti suunnitelmiamme ja vietimme lopulta Naudersissa kolme täyttä laskupäivää. Saimme lähes koko ajan nauttia pilvettömästä ja aurinkoisesta säästä. Vain viimeisen päivän iltapäivänä alkoi puhaltaa navakka tuuli, joka enteili seuraavana päivänä alkanutta lumisadetta.

Näihin maisemiin saamme toivottavasti vielä palata.

Saamiemme hyvin kokemusten pohjalta päätimme, että käynti Naudersissa varmasti kuuluu myös tulevien vuosien matkojemme ohjelmaan, varsinkin kun osa rinteistä ja kokonaisista alueista jäi meiltä vielä kokematta. Siihen asti päällimmäisinä muistoinamme mukavista laskupäivistä säilynevät hienot hetket hyvin hoidetuilla rinteillä, joita helli lähes taukoamaton auringonpaiste.

Ohessa hieman kuvamateriaalia aurinkoisista päivistämme Naudersin rinteillä:

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lempeä jättiläinen: Serfaus-Fiss-Ladis

Julkaistu: 26.3.2014

Ensimmäinen laskupäivämme Itävallassa alkoi heti mitä parhaimmissa merkeissä. Taivas oli täysin pilvetön, ja lämpömittari kipusi tasaisesti lähes kohti hellelukemia. Nopean aamupalan jälkeen suuntasimme auton nokan kohti alamäkeä pois Kaunertalin laaksosta, koska halusimme päästä hyvissä ajoin hoitamaan hissilippujen hankinnan ja siten ensimmäisten joukossa rinteisiin. Täysin tyhjä ja hyväkuntoinen tie kieltämättä houkutteli painamaan kaasua tavallista reilummin, eivätkä molemmilla puolilla auringossa kylpeneet vuoret suinkaan heikentäneet mukavia tunnelmia.

Sininen taivas tervehti lähtijöitä.

Ylös kolmentoista mutkan kautta

Suunnitelmiemme mukaisesti päätimme aloittaa lomamme laskettelurupeaman tuttuakin tutummasta paikasta: Serfaus-Fiss-Ladisista, joka sijaitsee vastapäätä Kaunertalia. Ajomatkaa perille kertyi 25 km eli hieman alle 30 minuuttia. Tien mielenkiintoisin osuus alkaa laakson pohjalta sijaitsevan kylän läheisyydestä, josta lähtee hieman yli 10 km:n pituinen serpentiinitie kohti Serfausin, Fissin ja Ladisin kyliä. Erittäin hyväkuntoista tietä on miellyttävä ja vuoristotieksi paikoin suorastaan leppoisa ajaa, ellei ahdistu takapuskuriin toisinaan liimautuvista, hurjaa vauhtia ajavista paikallisista autoilijoista. Erikoisena yksityiskohtana on, että tien kaikki 13 mutkaa on numeroitu, joten niin kuljettaja kuin matkustajatkin voivat helposti seurata, kuinka paljon matkaa on kulloinkin jäljellä.

Tehokkuutta jo pysäköintipaikalla

Serfaus-Fiss-Ladisin pysäköintipaikat sijaitsevat Serfausia lukuun ottamatta hyvillä paikoilla hissien ala-asemien vieressä. Tarjolla on neljä vaihtoehtoa: Ladisin kylä, Fissin kylä, Waldbahn-kabiinin ala-asema ja Serfausin kylä. Kaikilla pysäköintipaikoilla on liikenteenohjaajat, joten vapaata paikkaa ei tarvitse etsiä itse. Muutenkin toiminta pysäköintipaikoilla on järjestetty helpoksi ja toimivaksi, ja pysäköinti on kaikkialla maksutonta. Hissilippujen osto hoituu kätevästi ala-asemilla olevissa, yleensä täysin ruuhkattomissa lipunmyyntipisteissä. Ainakaan omalle kohdalleni ei koskaan ole osunut minkäänlaisia jonoja. Monien Suomen keskusten tapaan lipputuotteet ladataan pantilliselle Key Cardille. Viiden euron pantin voi lunastaa takaisin palauttamalla vierailun päätteeksi Key Cardin takaisin lipunmyyntiin.

Pysäköintikin sujui sutjakkaasti.

Hellettä karkuun

Lämpimän sään vuoksi aloitimme laskemisen tutuilta alarinteiltä. Tiedossa oli, että niiden kunto alkaisi suuresti heiketä ensimmäisten laskutuntien jälkeen. Ehdimmekin laskea muutamia erinomaisia laskuja auringossa kylpevissä alarinteissä, joista suurin osa on leveitä ja leppoisia. Rinteiden vieressä alppiniityt heräilivät jo kevääseen, ja ensimmäiset kukatkin näyttivät uhmaavan mahdollisia tulevia lumisateita. Korkealle kohonneen lämpötilan vuoksi siirryimme kuitenkin pian kohti ylärinteitä.

Alarinteillä riitti tilaa ja aurinkoa.

Selätetyt ruuhka- ja lumettomuusongelmat

Monia keskuksia vaivaavat aamuruuhkat eivät Serfaus-Fiss-Ladisissa juuri ole ongelma, koska ensimmäisiin nousuihin on tarjolla yhteensä kuusi tehokasta kabiinihissiä. Pisimmilläänkin ensimmäistä nousua joutuu yleensä odottamaan alle viisi minuuttia. Myös lumetusjärjestelmä on hyvin tehokas, mikä mahdollistaa kaikkien rinteiden pitämisen auki myös lämpiminä ja vähälumisina aikoina. Kausi jatkuukin koko rinnealueella vähintään huhtikuun loppupuolelle.

Hississä oli tilaa jopa poseerata.

Helposti moneen suuntaan

Alueella on 87 rinnettä ja 70 hissiä ja rinnekilometrejä kaikkiaan noin 250. Rinteistä valtaosa on punaisia, mutta varsinkin Komperdellbahnin yläaseman läheisyydessä on runsaasti helppoja sinisiä laskettavaksi niin perheen pienimmille kuin aloittelijoille. Lisäksi alueella on muutamia mukavia leveitä ja melko helppoja punaisia rinteitä, jotka sopivat nautiskeluun hieman edistyneemmille. Myös Serfausin kylään pääsee laskemaan helpohkoa sinistä rinnettä, joskin aivan rinteen loppupäässä on noin 100 metrin mittainen hyvin jyrkkä osuus, joka tuottaa monille hankaluuksia. Halutessaan kylään voi toki palata myös hissikyydillä.

Tekemistä myös osaaville

Vaikka Serfaus-Fiss-Ladis on selvästi profiloitunut perhekohteeksi, myös mustia rinteitä ja haasteita arvostaville on alueella riittävästi tahkottavaa ainakin pariksi päiväksi. Myönteistä on, että mustat rinteet ovat jakautuneet eri puolille keskusta, jolloin isompikin seurue voi liikkua samoilla alueilla ja valita kullekin mieleisiä ja sopivia rinteitä. Suurin mustien rinteiden keskittymä on Lazidbahnin yläaseman ympärillä. Mielestäni paras musta on kuitenkin Obere Scheidbahn -tuolihissin yläasemalta lähtevä rinne, joka tarjoaa riittävästi leveyttä ja mukavan 500 metrin korkeuseron 2600 metristä 2100 metrin korkeuteen.

Vaihtoehtoja haasteiden ystäville

Tuhkimon uusi koti?

Tunnetuin alueen rinteistä on Schöngampbahn-tuolihissin yläasemalta lähtevä Frommesabfahrt. Laskulle alas Ladisin kylään on mittaa yli 10 km, ja maisemat rinteessä ovat mitä parhaimmat. Rinteeseen onkin toisinaan aika paljon tunkua jo heti aamusta. Itsekin aloitimme aamumme usein juuri Frommesabfahrtista. Yllättävänä yksityiskohtana mainittakoon, että sekä tänä että viime vuonna rinteessä sattui erikoinen tapaus. Molemmilla kerroilla, kun ensimmäisenä laskupäivänämme ensi kertaa lähestyimme rinteen puolivälissä sijaitsevaa rinneravintolaa, kuulimme tutun sävelmän: kaiuttimista raikui Dingon Levoton Tuhkimo. En tiedä, kuka ravintolaan on Dingon levyn toimittanut, mutta kyseinen kasarihitti nauttii ilmeisesti suurta suosiota, vaikkei suomalaisia juuri paikalla näkynytkään.

Täältä alkaa hauskanpito.

Parhaat paikat laidoilla

Frommesabfahrtin lisäksi rinnealueen oikeassa laidassa on paljon mukavaa laskettavaa: rinteet ovat pääosin leveitä ja hyväkuntoisia punaisia. Alue ei myöskään ole yhtä aurinkoinen kuin muut, joten lämpimälläkin säällä rinteet pysyvät yleensä mukavassa kunnossa. Lumilautailijoille ja new school -laskijoille on myös tarjolla suuri parkki.

Vierailumme aikana alueella oli koko ajan poikkeuksellisen lämmin sää: ala-asemilla lämpöä oli jopa yli 20 °C ja yli 2000 metrin korkeudessakin usein yli 10 °C. Apua ongelmaan tosin tarjosi muun muassa Masnerin alue, joka sijaitsee kauttaaltaan yli 2300 metrin korkeudessa. Alue oli olosuhteiden vuoksi melko ruuhkainen, mutta upea auringonpaiste ja vielä upeammat maisemat korjaisivat asiaa.

Masnerin alue voi ylpeillä maisemillaan.

Bönde vs. metro

Alueen kolmesta kylästä mielenkiintoisin on Serfaus, joka on mukava yhdistelmä menneisyyttä ja nykyaikaa. Menneisyyttä edustavat paitsi kauniit vanhat rakennukset myös keskellä kylää sijaitsevista navetoista kantautuvat äänet ja tuoksut. Nykyaikaisen kylästä puolestaan tekee Serfausin suuri erikoisuus: oma metro. Kylä on lähes täysin rauhoitettu autoliikenteeltä ja pysäköintipaikalta kylään ja kabiinihissien ala-asemalle siirtymiseen käytetään ilmaista maanalaista kulkuyhteyttä. Metroon pääsee samanlaisista porteista kuin hiihtohisseihinkin, ja hissikortti toimii pääsylippuna. Toinen Serfausin toimivista nykyaikaisista ratkaisuista on se, ettei lasketteluvälineitä raahata hotellien suksivarastoihin vaan ne jätetään kylästä lähtevien hissien ala-asemilla sijaitseviin suuriin säilytystiloihin, joissa kaikilla hotelleilla on vierailleen omat säilytyskaapit.

Serfausissa on runsaasti ravintoloita, mutta riehakkuuden sijaan tunnelma on pikemmin leppoisa, epäilemättä etenkin lapsiperheiden suuren määrän vuoksi. Kovempaa after skitä arvostaville on kuitenkin myös tarjolla muutamia sopivia paikkoja. Ravintoloiden lisäksi lapsiperheet on huomioitu kylässä monin tavoin. Tarjolla on muun muassa luistinrata ja sisäleikkihalli.

Lapsille ja vähän isommillekin on tarjolla monenlaisia teema-alueita.

Jonoja vain hiihtokouluissa

Kokemustemme mukaan Serfaus-Fiss-Ladis on yksi parhaista Itävallan lapsiperhekohteista. Lukuisat leikkipaikat, teema-alueet ja taitotasoiltaan erilaisille lapsille tarkoitetut laskureitit tarjoavat lapsille muun laskemisen ohella paljon mukavaa tekemistä. Taitojensa hiomisesta kiinnostuneille lapsille on tarjolla myös lukuisia hiihtokouluja. Pienten keltaliivisten laskijoiden letkat ovatkin tuttua tutumpi näky varsinkin kabiinihissien yläasemien läheisyydessä.

Leveät rinteet sopivat nautiskeluun.

Vähiten alueella lienee annettavaa vapaalaskusta ja todella kovista haasteista nauttiville, mutta edes heistä kukaan tuskin ehtii alueella päivässä tylsistyä. Kuten kaikilla suurilla alueilla myös Serfaus-Fiss-Ladisissa on paljon myös tylsähköjä siirtymärinteitä, mutta niiden vastapainoksi tarjolla on myös todellisia helmiä, kuten Frommesabfahrt. Rinneravintoloita on ripoteltu alueelle varsin tasaisesti, eikä ravintolakäynti puolenpäivän ruuhkahuippua lukuun ottamatta juuri vaadi aikaa eikä hermoja. Iltapäivän alkaessa ravintoloiden terassit täyttyvät uudelleen auringosta ja asiaankuuluvista juomista nauttivista.

Kokemustemme perusteella suosittelen Serfaus-Fiss-Ladisia etenkin lapsiperheille ja keskitasoisille aikuisille. Alue on myös suosittu kesämatkailukohde, joten kyliin ja rinteisiin tutustumisen voi halutessaan aloittaa myös lumettomina vuodenaikoina.

Ohessa vielä hieman sekalaista kuvamateriaalia laskupäivistämme Serfaus-Fiss-Ladisissa:

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Kaunertalin kainalossa

Julkaistu: 21.3.2014

Kevään odotettu matkamme Alpeille alkoi säiden puolesta hieman erikoisella tavalla. Suomessa oli jo useita viikkoja eletty ennenaikaista kevättä, kun taas Alpeilla säät olivat olleet hyvin epävakaiset. Juuri ennen lähtöämme asiat kuitenkin kääntyivät sikäli ylösalaisin, että Suomeen oli yllättäen luvassa kovia pakkasia ja Alpeille vihdoin aurinkoisia päiviä. Omalta kannaltamme tämä käänne oli suorastaan täysosuma: luvassa olisi hieno matka ja sen jälkeen vielä kauden jatkumista Suomessa.

Edellisen vuoden melko lyhyestä Itävallan-lomasta viisastuneina ja sisuuntuneina olimme tällä kertaa varanneet 10 päivän matkan. Tavoitteena oli saada laskea sydämiemme kyllyydestä ja mahdollisesti käyttää yhden päivän myös johonkin muuhun mieleiseen toimintaan. Kohteena oli meille ennestään tuttu Tirolin alue.

Laskeutuminen ehjin jarruin

Lähtömme 14.3. sujui rauhallisissa merkeissä. Kotimaisen lentoyhtiön lento Müncheniin pääsi perille turvallisesti, toisin kuin seuraavan päivän vastaava lento, joka jarrujärjestelmän oletetun tietoteknisen vian vuoksi pääsi iltapäivälehtienkin kansiin. Sää Münchenissä oli lupauksia herättävä: lämpöä oli kuin tavallisena suomalaisena kesäpäivänä. Teilläkään ei juuri ruuhkaa ollut, koska pääsimme ajomatkalle mukavasti arkiaamuna: kohdalle osui vain yksi pieni Stau, ja pääsimme Innsbruckiin alle kolmessa tunnissa.

Ajoneuvomme Etelä-Saksan niittymaisemissa

Pyrähdys olympiakaupungissa

Olympiakaupunkinakin tunnettu Innsbruck oli jo aikaisemmilla matkoillamme osoittautunut mukavaksi taukopaikaksi, joten luotimme siihen tälläkin kertaa. Vuorten ympäröimä kaupunki on yleisilmeeltään eläväinen ja urheilullinen, joskin myös melkoinen sekamelska uutta ja vanhaa. Monien Itävallan ja Saksan kaupunkien tavoin vanhojen historiallisten rakennusten välissä on monenlaisia lasikyhäelmiä ja muita moderneja luomuksia. Syy tähän on tuttuakin tutumpi: viime sodan aikana Innsbruck oli tärkeä lentotukikohta, minkä vuoksi kaupunkiin putoili taivaalta usein muutakin kuin lunta ja rakennuskanta kärsi huomattavia vaurioita.

Myös monille pakettimatkalaisille Innsbruck on tuttu vähintään linja-auton ikkunasta, koska suuri osa Itävallan länsiosien ja Pohjois-Italian laskettelumatkailijoista lentää suorilla lomalennoilla juuri Innsbruckiin. Noin sadan kilometrin säteellä kaupungista on lukemattomia laskettelukeskuksia, niin pieniä kuin suuriakin.

Näkemistä myös itse kaupungissa riittäisi paljonkin, mutta mielemme teki päästä määränpäähän mahdollisimman pian, joten tyydyimme pieneen kävelyretkeen keskustassa ja matkaseurueen mahojen tankkaamiseen. Ruoaksi nautimme epäurheilijamaisesti koko sivistyneen maailman kansallisruokia: pizzaa ja kebabia.

Ei fine diningia tällä kertaa

Päätieltä kohti lumia ja navetantuoksuja

Matka Innsbruckista määränpäähämme, Kaunertalissa sijaitsevaan Feichteniin, vei alle tunnin, koska käännyimme päätieltä vasta noin 10 kilometriä ennen perille pääsemistä. Kaunertalin laaksossa kulkeva tie on melko helppo ajaa: varsinaista serpentiinitietä on tarjolla vasta Feichtenista eteenpäin. Maisemiltaan tie sen sijaan on elämyksellinen. Laakso on paikoitellen erittäin kapea, ja usein tuntuu että jyrkät vuoret alkavat suoraan kapean tien kummaltakin puolen. Myös näkymä laakson pohjukassa sijaitsevalle Kaunertalin jäätikölle on varsinkin auringonpaisteessa todella upea. Tie myös nousee koko ajan siinä määrin, että alhaalla vallinnut keskikesäinen sää vaihtui Feichteniin tullessamme hieman kylmemmäksi ja tien varsilla alkoi näkyä yhä enemmän myös lunta.

Melkein perillä

Sellaisille laskettelumatkalaisille, jotka haluavat suhauttaa rinteisiin suoraan hotellinsa ovelta, Feichen ei varmasti ole sopivin vaihtoehto, mutta kylätunnelmaa arvostaville ja eri laskettelukeskuksiin tutustuville tarjolla on sitäkin enemmän. Siedettävien ajomatkojen päässä on monia mielenkiintoisia keskuksia. Suurimmista mainittakoon noin 25 kilometrin päässä sijaitseva Serfaus-Fiss-Ladis ja noin 45 kilometrin päässä sijaitsevat St. Anton ja Ischgl. Lisäksi lähietäisyydellä on lukuisia pienempiä keskuksina ja sokerina pohjalla (tai huipulla) laakson pohjukassa sijaitseva Kaunertalin jäätikkö.

Majapaikkanamme toimi kotoisa huoneistohotelli. Ennen kuin ehdimme nähdä pihalla ainuttakaan ihmistä, pääsimme tekemään tuttavuutta pihalla tepastelleisiin kahteen hanheen ja yhteen kissaan. Myös naapurirakennuksessa toimivan navetan sangen maanläheiset tuoksut loivat heti kuvan kylästä, jossa ei liikoja hienostella mutta viihdytään sitäkin paremmin.

Palveluita ja pikkutarkka Bademeister

Kylän palveluista vastaavat yksi ruokakauppa, kaksi (!) isoa urheiluliikettä ja kulttuuri- ja urheilukeskus, joka lomamme aikana osoittautui todella miellyttäväksi illanviettopaikaksi. Lisäksi lähietäisyydellä on muun muassa leipomo ja hotellien tiloissa palvelevia ravintoloita ja kahviloita. Ruokakaupasta meille ei tosin juuri iloa ollut, koska siellä ei hyväksytä mitään tavallisia luotto- tai muita kortteja vaan ainoastaan Maestro, jota Suomessa tuskin juuri kukaan käyttää. Vankkumattomina muovirahan käyttäjinä hoidimmekin ostokset aina eräässä suuremmassa kaupassa, kun palasimme päivän laskuretkiltämme.

Kulttuuri- ja urheilukeskuksen palveluista nautimme sitäkin enemmän. Kylässä majoittuvat nimittäin saavat käyttää rakennuksessa sijaitsevaa uimahallia veloituksetta. Pieni ja siisti uimahalli oli mukava paikka rentouttaa rinteissä rasittuneita lihaksia, eivätkä altaalta avautuneet upeat näköalat ympäröiville vuorille suinkaan vähentäneet kokonaisnautintoa. Kävimmekin uimahallissa melkein joka ilta.

Uimahallin vahtimestarin, rahastajan, hengenpelastajan jne. virkaa hoiti herrahenkilö, joka t-paidassaan olleen tekstin mukaan osoittautui paikan Bademeisteriksi. Joka kerta saapuessamme halliin sanottu Bademeister tarkasti huolellisesti hotellilomakkeemme, joka oikeutti ilmaisiin hallivierailuihin. Ilmeisesti kolmihenkinen suomea puhuva seurueemme ei millään jäänyt hänen mieleensä tai sitten hänen työpäivänsä ei muuten vain sisältänyt riittävästi toimintaa.

Majapaikkamme vuorten sylissä

Lumisten päivien odotusta

Uimahalleja ja kauppoja tärkeämpää olivat toki luvassa olevat laskettelupäivät. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan aioimme viettää ensimmäiset kolme päivää aikaisemmilta matkoiltamme tutussa Serfaus-Fiss-Ladisissa ja suunnata sitten halujen ja kiinnostuksen mukaan muihinkin keskuksiin. Sääennusteiden lupailema jatkuva auringonpaiste ei suinkaan vähentänyt innostusta, vaan polte rinteisiin oli jo ensimmäisenä iltoina koko seurueellamme kova.

Juttua kokemuksistamme Tirolin aurinkoisista rinteistä on luvassa piakkoin.

– Niko

Lupo homini lupus?

Julkaistu: 17.3.2014

Ennemmin tai myöhemmin tulee aina aika päästää vanhasta irti ja siirtyä uuteen, myös välineasioissa. Olen yleensä aika laiska päivittämään välineitäni, mutta hiljalleen oli alkanut käydä ilmi, että pitkään palvelleiden Fischer-monojeni oli jo syytä päästä ansaitsemalleen eläkkeelle. Niin kotimaan kuin ulkomaiden keskuksia kolunneet jalkineet olivat huolestuttavasti alkaneet menettää niitä ominaisuuksiaan, joiden vuoksi olin niitä pitkään käyttänyt.

Sovitusta ja taustatutkimusta

Vaihto-operaatio sai ylimääräistä vauhtia, kun sain mukavan mahdollisuuden sovittaa tarjolle tulleita uusia Dalbello-monoja kotirinteessäni Kauniaisissa. Mahdollisuus oli hyvin mielenkiintoinen, koska tarjolla olleet monot olivat suoraan Dalbellon tuotevalikoiman kärkipäästä: huomattavaa huomiota maailmalla herättäneet Dalbello Lupo S.P.:t. Dalbello oli minulle sikäli jo entuudestaan tuttu merkki, että perheeni muilla jäsenillä oli jo Dalbellot ja olin saanut heiltä paljon myönteistä palautetta etenkin monojen istuvuudesta.

Jo ennen sovittamista luin myös paljon Lupoja koskevia arvioita netistä. Etenkin ulkomaisilla keskustelupalstoilla aiheesta oli runsaasti juttuja. Myös YouTubessa oli Lupoja koskevia esittelyvideoita, mikä oli myönteinen yllätys.

Vapaalaskumiehen kädenjälki

Lupojen suunnitteluun on osallistunut vapaalaskija, monenlaisista elokuva- yms. projekteista tuttu Sean Pettit, mistä myös juontavat juurensa monojen nimessä olevat nimikirjaimet S.P. Nimi Lupo puolestaan on italiaa ja tarkoittaa sutta. Pettitin tausta näkyy myös monojen ominaisuuksia koskevissa valinnoissa: tarkoituksena on, että Lupot jalassa voi mukavasti paitsi laskea myös seisoskella, kävellä, kiivetä ja odotella. Esimerkiksi pohjien muoto ja materiaali on valittu siten, ettei Lupojen käyttäjä varmasti liukastu, kun ensimmäinen liukasta pintaa muistuttava kohta osuu jalkojen alle.

Vapaalaskuun ja muihin vaativiin oloihin tarkoitetut Lupot ovat jäykät. Saatavilla on kaksi flex-vaihtoehtoa: 110 ja 130. Sisäkengässä taas ei ole tavanmukaista kieltä, vaan se on muodoltaan spiraalimainen, mikä ainakin minulla paitsi paransi sopivuutta ja tiukkuutta myös helpotti monojen vetämistä jalkaan.

Välineiden ulkonäön merkitys vaihtelee käyttäjittäin paljon: toisille se on hyvin tärkeä ja toisille taas lähes merkityksetön. Itse kuulun yleensä enemmän jälkimmäiseen joukkoon, mutta Lupojen ulkonäkö teki silti vaikutuksen. Räyhäkkä väritys ja muotoilu antavat varsin urheilullisen kuvan ja epäilemättä miellyttävät monien muotitietoistenkin silmää.

Kelvollinen catwalkille?

Sehän sopii

Jo sovituksessa Lupot istuivat hienosti jalkaan. Tuntuma oli tiukka muttei yhtään epämukava. Varsinkin kapea lesti sopi minulle erittäin hyvin. Aikaisemmin olin useissa monoissa hieman kärsinyt liiallisesta leveydestä, mutta Lupoissa oli tarpeeksi leveyssuunnan tiukkuutta riukusäärisenkin kuluttajan kapoiseen koipeen. Myös erittäin tärkeä kantapäätuntuma oli mukavasti kohdallaan. Kun keskimmäisen soljen kiinnitti kireästi, kantapää oli kuin naulattuna monon pohjaan.

Lämpömuokkausta ja sohvankulutusta

Monojen lämpömuokkauksessa kävin Mankkaan Suksihuollon tiloissa. Vaikka laskeminenkin on toisinaan hikistä touhua, laskuasennossa seisominen kuumat monot jalassa oli kieltämättä vielä kuumempi suoritus. Orastava flunssa ja muokkauksen aikana nauttimani kuuma musta kahvi myös epäilemättä lisäsivät muutenkin runsasta lämmön tunnetta. Mutta kärsivällisyys ja pieni kärsimys myös palkittiin: jo ennestään erittäin hyvin istuneet monot istuivat entistäkin paremmin.

Flunssa aiheutti laskemisiini kaikkiaan reilun viikon tauon. Yritin kuitenkin olla vaipumatta synkkyyteen vaan muokkasin Lupoja vielä jaloissani kotisohvalla melkein joka ilta, samalla kun haaveilin tulevista laskuista. Muokkaus oli siten hoidettu erittäin huolellisesti ennen ensimmäistä todellista käyttökertaa.

Tuntumaa tulikokeessa

Lupojen ensimmäisenä testipaikkana sai toimia tuttu kotirinteeni, kunniakas Kauniaisten hiihtokeskus. Jo ensimmäisellä laskulla tunsin, että jalassa olivat vähän tavallista paremmat töppöset. Aloitin tietysti testauksen varovaisesti, mutta muutaman laskun jälkeen aloin jo lisätä niin vauhtia kuin kuormitustakin. Saman tien kävi ilmi, että Lupot tarjoavat loistavan tuntuman lumeen. Lisäksi huomio kiinnittyi monojen herkkyyteen ja tarkkuuteen: pienetkin liikkeet välittyivät loistavasti sukseen, niin hyvässä kuin pahassakin. Kontrolli oli erinomainen, ja käännösten aloitus tuntui nautittavan helpolta. Myös käännöksen aikana, kun suksi oli tiukasti kantillaan, Lupot eivät menettäneet tippaakaan tukevuuttaan eivätkä mukavuuttaan. Yksi pääsyistä lienee se, että Lupojen flexi on jäykkä kuin suomalaisen miehen käytös ja sai aiemmat mononi tuntumaan tukevuudeltaan jotakuinkin kaupan muovikasseilta.

Myöhempää testausta eksoottisissa oloissa: korkeutta 2060 metriä, lämpöä +18 °C.

Monia mahdollisuuksia

Epäilemättä Lupot pysyvät kyydissä myös erittäin kovassa menossa ja lisäävät terveellä tavalla laskijan uskallusta. Itse olen toistaiseksi laskenut Lupoilla vain hoidetuilla rinteillä, mutten hetkeäkään epäröisi käyttää niitä muuallakaan. Kuten muutkaan välineet Lupotkaan eivät toki tee laskijaa paremmaksi, mutta ne taatusti helpottavat elämää ja antavat mahdollisuuksia. Myyjä kommentoikin varsin osuvasti: ”Laskeminen on muutenkin ihan riittävän vaikeaa. Ei sitä kannata erikseen vielä välineillä vaikeuttaa.”

Nyt, kun olen päässyt ulkoiluttamaan Lupoja kotirinteeni lisäksi Kolilla ja Alpeilla, voin huoletta todeta: ”Tämä susi ei ole ihmiselle susi.”

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Itämaista kylpemistä ja karjalaista kapuamista: vapaa-ajan viettoa Kolilla*

Julkaistu: 12.3.2014

Pitkien laskupäivien jälkeenkin on usein mukava tutustua hiihtokeskusten oheispalveluihin. Jos viihdykkeeksi ei ole tarjolla muuta kuin hotellihuoneen televisio ja näkymä pysäköintipaikalle, aika käy helposti kovin pitkäksi. Kolilla tätä ongelmaa ei ollut. Pikemminkin ongelmana oli se, että vierailun lyhyyden vuoksi monet kiinnostavat asiat jäivät kokematta. Onneksi kuitenkin ehdin tutustua kahteen minua eniten kiinnostaneeseen kohteeseen: Ukko-Kolin huippuun ja Relax Spahan.

Nousu hiljaisuuteen

Kolin muutenkin hulppeat maisemat kirjaimellisesti huipentuvat Ukko-Kolin huipulla. Rinteessä väsyneiden jalkojen helpotuksesi matka huipulle ei ole pitkä. Aivan hotellin kulmalta huipulle on kävelyreittiä pitkin vain noin 300 metriä. Huipulle pääsee myös lyhempää reittiä portaita pitkin, mutta nyt talviaikaan portaat olivat suljettuna. Lisäksi huipulle järjestetään lumikenkäretkiä, jotka varmasti ovat kokemisen arvoisia, mutta päätin kokeilla onneani aivan tavallisilla kengillä.

Nousu oli joka askeleen arvoinen. Sattumalta huipulla ei ollut samaan aikaan ketään muita, joten sain nauttia maisemien lisäksi myös hiljaisuudesta. Takaisin päin kävellessäni huipulle oli kapuamassa useitakin ryhmiä.

Kolmeen ilmansuuntaan avautuvia näkymiä on varsin turhaa edes yrittää kuvailla sanallisesti. Riittänee todeta, että maisemat ovat hienoimmat, mitä olen Suomessa nähnyt. Mietin kuitenkin, että näkymä saattaa olla kesällä vielä hienompi, kun nyt jäässä ollut järvi hohtaa sinisenä ja luonnon värit pääsevät paremmin esiin. Monissa muissakin paikoissa Suomessa on hienoja näkymiä, mutta Kolilla ”vuoret” ja vesi yhdistyvät tavalla, joka tuo mieleen lähinnä Norjan.

Polun alkupään kupeessa, hotellin vieressä sijaitsee myös Luontokeskus Ukko, joka esittelee Kolin kansallismaisemaa sekä itäsuomalaista vaaraluontoa ja kulttuuria. Ajanpuutteen vuoksi tutustuin Ukkoon vain ulkopuolelta. En ole arkkitehtuurin asiantuntija, mutta lasista ja betonista rakennettu rakennus sointui mielestäni ympäröivään luontoon varsin mukavasti. Jollain toisella kerralla olisi mukava käydä sisälläkin.

Ukko ulkopuolelta

Pala Kaukoitää keskellä Pohjois-Karjalaa

Toisena iltana päätin kokeilla hotellissa sijaitsevan Relax Span palveluita. Hotellin sauna oli minulle jo tuttu, mutta Spassa oli saunomisen lisäksi odotettavissa myös altaita ja muita mukavuuksia. Kylpylän poikkeuksellinen toimintaidea ilmeni jo alusta lähtien. Käynnin aluksi kävijä hakee erityisen kylpykiulun, joka sisältää ihonhoitotuotteita. Tarkoituksena on, että kävijä voi kulkea kiuluineen mieltymystensä mukaan erilaisia reittejä. Tarjolla on viisi reittivaihtoehtoa, minkä lisäksi on tietysti mahdollista myös vain nauttia saunoista, suihkuista ja altaista tavalliseen tapaan.

Kiintoisa kiulu

Day spa –tyyppisessä, tunnelmallisesti valaistussa kylpylässä soi rauhallinen itämainen musiikki. Tunnelma viittasikin Pohjois-Karjalan sijasta lähinnä Kaukoitään. Tarjolla oli erilaisia saunoja ja vaihtelevan lämpöisiä altaita, niin poreellisia kuin poreettomiakin. Sisäaltaiden lisäksi terassilla oli ulkoaltaita, mutta niitä en uskaltautunut kokeilemaan. Saunomisen ja altaissa käynnin lomassa kylpyläkävijöille on tarjolla rentoutumishuone, jossa on mukavia tuoleja ja virvokkeita. Vietin kylpylässä mukavan parituntisen. Yleisvaikutelmaksi jäi, että kylpylä on kaikin puolin laadukas ja omalaatuinen. Vesipuistomaista riehakkuutta ei ollut tarjolla mutta mahdollisuuksia rentoutumiseen ja rauhoittumiseen sitäkin enemmän.

Peruspalveluita ja lopputunnelmia

Kolin alueella ovat saatavilla kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut. Rinteiden käyttäjiä palvelevat välinevuokraamot, hiihtokoulut ja mukavat rinneravintolat, ja ruokakauppaan on vain parin kilometrin matka. Majoituksista on puolestaan tarjolla niin hotelli- kuin muutakin majoitusta.

Hiihtokeskusten rinteet ovat hyvät ja monipuoliset. Rinteiden määrän osalta Koli ei kamppaile Lapin keskusten kanssa, mutta toisaalta rinteet sellaiset, ettei kenenkään kävijän varmasti tarvitse lähteä tyytymättömänä kotiin. Etenkin riittävää korkeuseroa ja haasteita arvostaville Koli on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Pitkä viikonloppu Kolilla hurahtaa mukavasti, mutta viikonkaan vierailu tuskin tuntuisi liian pitkältä. Valinta vuoden hiihtokeskukseksi vuonna 2013 ei kokemusteni perusteella ole syntynyt sattumalta eikä väärin perustein.

Kolin vahvuuksia ovat myös siedettävä ajomatka pääkaupunkiseudulta ja Ukko-Kolin ainutlaatuinen sijainti kansallispuistossa. Varsinkaan Ukko-Kolilla ei olla lähellä luontoa vaan todella keskellä sitä. Muutenkin paikan omaleimaiseen tunnelmaan tutustuttuani en ihmettele, että Koli on ollut suosittu matkailukohde jo yli vuosisadan ajan.

Toivottavasti ensi kerralla pääsen näkemään, miltä näkymä Pieliselle näyttää jonain kauniina kesäpäivänä.

– Niko

*Kirjoittaja sai Kolilta majoituksen ja hissiliput veloituksetta vastineeksi blogikirjoituksista.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lomatunnelmaa ja lisähaasteita: Loma-Koli*

Julkaistu: 08.3.2014

Ukko-Kolilla viettämäni onnistuneen laskupäivän jälkeen suuntasin toiseksi päiväksi Kolin toiseen keskukseen: Loma-Kolille. Kyseessä oli ensimmäinen vierailuni Loma-Kolin rinteillä, joten jo sinne pääseminen herätti pientä uutuuden viehätystä. Lisäksi odotuksia lisäsi hieno sää: hetkittäin maisemaa koristi jopa kirkas auringonpaiste!

Ukko-Kolin ja Loma-Kolin välinen etäisyys on noin 10 km, ja niitä yhdistävä tie kulkee mukavan kumpuilevan maaston läpi. Myös Loma-Koli sijaitsee Pielisen rannan lähellä olevalla vaaralla. Runsaat opasteet pitävät huolen siitä, että myös heikompinäköinen matkailija löytää varmasti perille.

Jo pysäköintipaikalla kävi helposti ilmi, että Loma-Koli on enemmän perhepaikka. Näkymiä hallinneet Werneri-hiihtokoulun kyltit, makkaranpaistolaavu ja lapsille sopiva sompahissi kertoivat, että myös perheen pienimmät kuuluvat tärkeään asiakaskuntaan. Muutenkin ympäristö oli avara ja selkeä.

Lempeää ja julmaa

Loma-Kolin korkeusero on suurimmillaan 140 metriä eli pienempi kuin Ukko-Kolin. Rinteitä on kaikkiaan 6, joista 2 on lastenrinteitä. Ylös pääsemisestä puolestaan huolehtivat kaksi ankkurihissiä ja sompahissi. Aloitin rinteisiin tutustumisen helpoimmasta vaihtoehdosta eli Pitkähiisi-nimisestä rinteestä. Loiva ja helppo rinne oli erinomaisessa kunnossa ja sopii hyvin etenkin aloittelijoille mutta myös kiireettömästä laskusta pitäville nautiskelijoille. Helppoutensa vuoksi Pitkähiisi on myös hyvä vaihtoehto ensimmäisiin ”oikeiden” rinteiden kokeiluihin lastenrinteiden jälkeen.

Myös Loma-Kolilta avautuu hieno näkymä Pieliselle.

Vaikka Loma-Kolia pidetään erityisesti perhepaikkana, kokeneidenkaan laskijoiden ei tarvitse lähteä paikalta tyhjin käsin. Siitä pitävät huolen Mustarintanen- ja Hiidenhäntä-nimiset rinteet sekä etenkin Julmahiisi-niminen musta rinne. Jo ensimmäinen Julmahiisi-kokeiluni paljasti, ettei rinteen julmuus ollut vain sanahelinää: rinteessä sai tehdä tosissaan töitä. Muutenkin rinteissä oli hyvät mahdollisuudet urheilulliseen laskutapaan.

Innokkuutta ja iloisia ilmeitä

Kovin kuhina Loma-Kolilla kävi lasten sompahissin ympärillä. Paikalla oli varsin paljon hiihtokoululaisia, mutta eniten kävijöitä näytti keräävän lasten oma parkki: Junior Snowpark. Helpot ja kooltaan lapsille sopivat suorituspaikat houkuttelivat niin kokeneempia lapsia kuin ensimmäistä kertaa parkkitaitojaan kokeilevia. Iloisista ilmeistä oli helppo huomata, että hyppyrit ja muut temppupaikat ovat hyvin monien lasten suosikkeja sukupolvesta toiseen.

Yksiä parkin innokkaimmista käyttäjistä olivat Tuomas, Meeri, Karoliina, Siiri ja Fanni. Kuopiosta hiihtoloman viettoon saapuneet sisarukset nauttivat myös keskuksen muusta tarjonnasta. Kotirinteinään Tahkoa ja Kasurilaa pitävät reippaat lapset kertoivat lisäksi käyneensä hiihtämässä murtomaahiihtoa ja vierailevansa myös Ukko-Kolilla. Loma-Kolin parhaita puolia heidän mielestään olivat hienot maisemat ja rinteiden haasteet. Etenkin Julmahiisi oli jyrkkyytensä ja haastavuutensa vuoksi mieleinen. Rohkeutta sisaruksilta ei siis ainakaan puuttunut! Kysyessäni, puuttuuko Loma-Kolilta heidän mielestään jotain olennaista, vastauksena oli ensin hiljaisuus. Sitten Tuomas pienen miettimisen jälkeen totesi hymyillen, että ehkä rinnetarjonta voisi olla vieläkin laajempi – ja jyrkempi.

Tuomas, Meeri, Karoliina, Siiri ja Fanni viihtyivät Junior Snowparkissa

Paljon myös isommille

Pienten parkkitaitureiden lisäksi Loma-Koli palvelee myös isompia harrastajia. Siitä pitää huolen toinen parkki: Snow Park, jonka valikoimissa on muun muassa hyppyreitä, bokseja, reilejä. Väkeä suorituspaikoilla ei ollut kovin paljon, joten innokkaimmilla oli hyvin tilaa ja aikaa suorituksilleen.

Koska en itse lukeudu parkkiharrastajiin, päätin täälläkin hieman jututtaa asiaa paremmin ymmärtäviä. Asiantuntevaa apuaan tässä tarjosivat joensuulaiset Ilona ja Juho. Hiihtolomaa viettävät nuoret kertoivat viettävänsä Kolilla koko lomansa ja suosivansa Loma-Kolia etenkin sen hyppyreiden vuoksi. Nuoret kehuivat Snow Parkia, koska sen tarjontaan kuuluu niin isoja kuin pienempiä hyppyreitä. Heidän mukaansa Loma-Kolilla on muutenkin kaikki tarvittava ja ehkä vain ekspertit saattavat kaivata enemmän ja suurempia suorituspaikkoja.

Ilonalle ja Juholle oli Snowparkissa riittävästi kaikkea.

Toisiaan täydentävät keskukset

Loma-Kolin maisemat ovat hienot mutteivät aivan yhtä jylhät kuin Ukko-Kolin: ympäristöä hallitsevat näkymät Pieliselle ja ympäröivään vaara-maisemaan. Tunnelma oli myös rennompi ja palvelutarjonta enemmän lapsiperheiden tarpeiden mukaan suunniteltu. Kokonaisuutena Loma-Koli ja Ukko-Koli täydentävät hyvin toisiaan, ja epäilemättä molemmilla on omat kanta-asiakasryhmänsä. Loma-Kolille on varmasti mukavaa saapua viettämään aikaa lasten kanssa niin laskettelun kuin muun oheistoiminnan parissa, ja tekemistä alueella riittää helposti useaksi päiväksi. Myös kokeneemmille rinnelaskijoille Loma-Koli on vierailemisen arvoinen paikka, etenkin haastavimpien rinteidensä osalta.

Seuraavassa kirjoituksessani käsittelen kokemuksiani Kolin alueen muusta tarjonnasta ja palveluista.

– Niko

P.S. Tänään 8.3. blogilleni tuli täyteen 10 000 lukukertaa. Lämmin kiitos kaikille lukijoille! Tästä on mukava jatkaa.

*Kirjoittaja sai Kolilta majoituksen ja hissiliput veloituksetta vastineeksi blogikirjoituksista.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Kovia haasteita komeissa maisemissa: Ukko-Koli*

Julkaistu: 07.3.2014

Keskiviikkoaamun maisemantäyteisen aamiaisen jälkeen oli vihdoin aika päästä jälleen kokemaan Ukko-Kolin rinteet. Niinpä kävin nopeasti kokoamassa laskuvarusteeni, jotta ehtisin rinteisiin ensimmäisten joukossa. Rinteiden huipulle oli lisäkseni ehtinyt vain muutamia aamuvirkkuja tai muuten vain kaltaisiani aamurinteiden ystäviä. Pääsimmekin näin jokainen jättämään ensimmäiset suksenjäljet sileiksi ajettuihin rinteisiin. Myös sää vaikutti tämän talven moniin muihin nähden myönteisen poikkeukselliselta: ulkona oli pikkupakkanen ja pilvistä mutta sateetonta.

Musta, mustempi, Ukko-Kolin musta

Tuolihissin yläasemalta lähtee kolme rinnettä: Pielinen, Välirinne ja Ukko-Kolin musta. Korkeuseroa rinteillä on kaikkiaan 212 metriä. Rinteistä kaikki olivat erinomaisessa kunnossa, mikä varmasti johtui paitsi hyvistä olosuhteista myös siitä, että laskijoita oli varsin vähän. Iltapäivää kohden väkeä oli jo enemmän, mutta jäisiä kohtia ja muhkuroita ei juuri päässyt syntymään.

Profiililtaan mukavasti aaltoileva, alhaalla siintävän järven mukaan nimetty Pielinen sopii hyvin carvingiin ja vähintään keskitasoisille harrastaneille. Kuuluisa Ukko-Kolin musta puolestaan on todella vaativa ja tarjoaa haasteita erittäin kokeneillekin laskijoille. Myös rinteen maisemat ovat todella hienot. Hieman ennen kaikkein jyrkimmän pätkän alkua edessä oleva näkymä näyttää siltä kuin rinne katoaisi alta ja edessä olisi pudotus kohti edessä siintävää Pielistä.

Kuin rinne katoaisi alta

Rinteen haasteet ja mahdollisuudet ovat selvästi muidenkin kuin vain harrastajien tiedossa, koska varsin pian rinteiden avaamisen jälkeen jokin valmennusryhmä rakensi rinteeseen tiukan suurpujotteluradan. Ryhmäläisten suorituksia katsellessa teki välillä jopa mieli laittaa silmät kiinni: rinne oli hurja mutta laskijoiden vauhti vielä hurjempi. Iltapäivään mennessä muutkin pääsivät nauttimaan rauhassa rinteestä, tosin varmasti myös rauhallisemmalla vauhdilla.

Ukko-Kolin musta tarjoaa mahdollisuuksia myös kovaan kilpaharjoitteluun.

Ukko-Kolin tuolihissi ei edusta moderneinta hissitekniikkaa, eikä sen vauhtikaan päätä huimaa. Vastapainoksi hissimatkan aikana saa nauttia hienoista maisemista jylhine kallioineen. Muutenkin tuolihissi on ainakin omasta mielestäni kaikkein mukavin hissityyppi, koska siinä jalat saavat mukavasti lepoa ja jalkojen käyttäjä saa nauttia maisemista korkealla ja ulkotiloissa. Lisäksi hissin henkilökunta oli todella mukavaa ja ystävällistä. On aina miellyttävää, että henkilökunnalta riittää muutama sananen kaikille asiakkaille. Kuten ennenkin olen kirjoittanut, mielestäni tällaisilla pienillä asioilla on iso vaikutus paikan kokonaistunnelmaan, ja sen luomisessa Ukko-Koli onnistui hyvin.

Rauhallista hissikyytiä metsän siimeksessä

Nössö vai ei?

Tuolihissin lisäksi Ukko-Kolilla on kaksi vierekkäin kulkevaa ankkurihissiä. Ne kuljettavat matkustajansa hieman erityyppisille rinteille. Valittavana ovat Ipatin jyrkkä, Yhdysrinne ja Ipatin kierto. Korkeuseroa rinteillä on kaikkiaan 230 metriä. Tultuani ensimmäistä kertaa ankkurihissillä ylös ajattelin aloittaa helpoimmasta rinteestä, 1500 metrin pituisesta Ipatin kierrosta. Sitten yhtäkkiä muistin, kuinka kerran Kolia käsitteleviä YouTube-videoita katsellessani törmäsin jyrkkään kommenttiin ”Vain nössöt kiertää Ipatin!” Koska en halunnut tulla luokitelluksi nössöjen luokkaan, aloitinkin Ipatin jyrkästä. Rinne tarjosi hyvää, joskin hieman lempeämpää kyytiä kuin Ukko-Kolin musta. Profiililtaan rinne on myös hieman tasaisempi ja suorempi.

Nössöt eivät käänny vasemmalle.

Uuden ankkurihissimatkan jälkeen pääsin hyvällä omallatunnolla kokeilemaan myös Ipatin kiertoa. Mukava, varsin leppoisa ja loiva rinne antoi mahdollisuuden rentoon nautiskeluun. Ipatin kierto sopiikin varmasti hyvin niin helppoa ja rauhallista laskemista arvostaville kuin lapsiperheille. Vaikka Ukko-Kolia pidetään enemmän kokeneiden laskijoiden paikkana ja Loma-Kolia perhepaikkana, mielestäni jo Ipatin kierron takia myös vähän laskeneiden kannattaa ehdottomasti harkita myös Ukko-Kolille tuloa.

Oma tunnelmansa

Ukko-Kolin maisemia hallitsevat kauniit lumiset kuusimetsät ja näkymät Pieliselle. Tunnelmassa on maisemien lisäksi muutenkin jotain erityistä. Tarjolla ei ole karnevaalimenoa, kiirettä eikä ruuhkaa. Sen sijaan tunnelma on rauhallinen ja rauhoittava, osittain varmasti ympäröivän luonnonkin vuoksi.

Parhaiten Ukko-Koli varmasti sopii kokeneille laskijoille. Rinteissä on tarjolla paljon haasteita, eikä loivia siirtymiä ja muita tylsiä pätkiä juuri ole. Toisaalta myös jo perustaidot hankkineille laskijoille Ukko-Kolilla on tarjolla mielenkiintoista laskettavaa, ja vaikkei laskeminen olisi ykkösasia, jo ympäristönsä vuoksi Ukko-Kolilla käynti on kokemus, jota ei mahdollisuuden tarjoutuessa kannata jättää väliin.

Seuraavassa tekstissä on luvassa tarinaa Kolin toisesta keskuksesta: Loma-Kolilta.

– Niko

*Kirjoittaja sai Kolilta majoituksen ja hissiliput veloituksetta vastineeksi blogikirjoituksista.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Paluu Kolille*

Julkaistu: 06.3.2014

Viime vuoden puolella juuri ennen uuttavuotta pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni tutustumaan Kolin rinteisiin. Tuolloin, keskellä talven kaikkein synkintä ja lämpimintä jaksoa lähes kaikki Etelä-Suomen rinteet olivat lumipulan vuoksi kiinni. Vaikkeivät Kolinkaan kaikki rinteet olleet vielä auki, päivän vierailu Ukko-Kolin maisemiin oli hieno kokemus. Lähtiessämme pienessä vesisateessa pois tuolihissin ala-aseman pysäköintipaikalta ajattelin, että Kolille olisi hienoa palata ehkä jopa kuluvan kauden aikana.

Uuteen Kolin-vierailuun tuli kuin tulikin mahdollisuus, kun Lumipallon ja Kolin yhteistyösuhteen myötä pääsin palaamaan Kolin tuttuihin hienoihin maisemiin. Majoitusta ja hissilippuja vastaan lupauduin kertomaan kokemuksistani Kolin molemmista keskuksista: Ukko-Kolilta ja Loma-Kolilta.

Läpi lumettoman maan

Kotoani Espoosta on matkaa Kolille 518 km, joten ajoaikaa kului noin seitsemän tuntia. Matkan aikana oli helppo havaita todeksi uutiset siitä, että koko Etelä- ja Keski-Suomi ovat parhaillaan lähes lumettomia: lunta alkoi näkyä hieman enemmän vasta Varkauden jälkeen. Lumipulan lisäksi kärsin matkan aikana myös hieman juttuseuran puutetta, koska tällä kertaa matkustin yksin ja siten ilman tuttua vierestä ja takapenkiltä kuuluvaa pulinaa. Toisaalta yksin ajelussa oli se mukava puoli, että tauot saattoi kerrankin ajoittaa oman nälän ja tauontarpeiden mukaan.

Noin kahdeksan tunnin yksinäisen mutta leppoisan matkan jälkeen pääsin jälleen näkemään Kolin seudun hienoja pohjoiskarjalaisia maisemia. Sää ja muut olosuhteet näyttivät hyvin lupaavalta, koska Joensuun pohjoispuolella lämpötila laski pakkaslukemiin ja tietojeni mukaan kaikki Kolin rinteet olivat auki. Meneillään oleva pohjoiskarjalaisten hiihtolomaviikko olisi siten voinut osua huonompaankin aikaan.

Eksotiikkaa jo ensi hetkillä

Saapuminen Ukko-Kolin Break Sokos Hotel Koliin on jo itsessään kokemus. Tie kiemurtelee serpentiinimäisesti vaaraa ylöspäin kuin Alpeilla ikään, ja korvatkin saattavat herkimmillä mennä nousun vuoksi helposti lukkoon. Seuraava nähtävyys on tarjolla jo pysäköintipaikalla. Hotellille asti saa ajaa vain huoltoajoa, kun taas hotellivieraiden ja muiden matkailijoiden käytössä on erikoinen kiskohissi, joka nostaa asiakkaat pysäköintipaikalta ylös hotellille.

Hotellille noustaan kiskohissin kyydillä.

Kirjauduttuani hotelliin tein uuden retken kiskohissillä alas ja kävin hakemassa autossa odottaneet laskuvarusteeni. Välinevarasto sijaitsee hotellin 1. kerroksessa, ja siellä on mukavan väljät kaapit välineiden säilyttämiseen ja kuivattamiseen. Pitkän matkan jälkeen päätin viettää loppuillan lähinnä lepäillen ja lykätä Relax Spa -kylpylässä käyntiä myöhempiin päiviin. Sen verran jäseneni kuitenkin kaipasivat lämpöä ja virkistystä, etten malttanut olla käymättä hotellin saunassa. Isossa saunassa oli vähän väkeä mutta sitäkin paremmat löylyt matkan pölyjen karistamiseen, joten pääsin aloittamaan vierailuni Kolilla puhtaasti ja rennosti.

Huoneestani avautui komea näkymä, mikä tosin paljastui vasta aamulla. Illalla ikkunasta ei vielä näkynyt juuri muuta kuin pieni pätkä rinnettä ja lumikissa työssään. Tein kuitenkin pienen kävelyn tuolihissin yläasemalle, johon on välinevarastolta mukavasti vain parinkymmenen metrin matka. Ilmaus ”ski-in-ski-out” on siis Ukko-Kolilla enemmän kuin totta.

Tuolihissin yläasema on aivan kulman takana.

Maisemia ja makeaa mahantäytettä

Huoneessa unta ei pitkän matkan ja saunomisen jälkeen tarvinnut pitkään odotella, mikä oli tervetullutta, koska olin pannut herätyskellon herättämään aikaisin aamulla päästäkseni ensimmäisten joukossa rinteisiin. Mukavasti nukutun yön jälkeen luvassa oli yksi elämän pienistä suurista iloista: hotelliaamiainen. Astuessani ravintolasaliin ihmettelin ensin, miksi kaikki paikalla olijat ovat tiiviisti salin oikeassa laidassa. Pian asia selvisi: näkymä ikkunapöydistä alas parisataa metriä alempana siintävälle Pieliselle oli silmiä hivelevä.

Hotellin sijainnissa ei ole maisemien kannalta moittimista.

Pitkää laskupäivää varten tarvitaan kuitenkin maisemien lisäksi myös ruumiinravintoa, ja sitäkin riitti. Tarjolla oli mukava valikoima niin suolaista kuin makeaa suuhunpantavaa. Jälleen hieman harmittelin, että olin matkalla ilman tytärtäni, koska tavanomaisten aamiaisruokalajien lisäksi tarjolla oli erikoisempiakin herkkuja, kuten vaahtokarkkeja. Tällaisia pieniä yllätyksiä etenkin lapsivieraat epäilemättä arvostavat kovasti.

Aamiaisen jälkeen lähdin saman tien kokoamaan laskuvarusteitani, koska halusin päästä rinteisiin klo 9.30, jolloin hiihtohissit käynnistyivät. Ukko-Kolin rinteistä kerron tarkemmin seuraavassa jutussani, koska mukava laskupäivä komeissa maisemissa ansaitsee aivan oman kirjoituksensa.

– Niko

*Kirjoittaja sai Kolilta majoituksen ja hissiliput veloituksetta vastineeksi blogikirjoituksista.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com