Arkistot vuoden mukaan: 2015

Karavaani saapuu Lyngeniin

Julkaistu: 15.5.2015

Jo ensi näkymät Lyngenissä kertoivat, ettemme olleet turhaan kuluttaneet istumalihaksiamme 1340 kilometrin verran. Hienojen vuonomaisemien ja kymmenien huippujen Lyngen tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia niin vapaalaskuun kuin muuhun ulkoiluun. Paikka on varsinkin suomalaisten vapaalaskijoiden suosiossa, mutta tiensä Pohjois-Norjaan löytää vuosittain väkeä ympäri Euroopan. Monipuolisuuden puutteesta Lyngeniä ei ainakaan voi moittia, sillä valittavana on monenlaisia mäkiä melko helpoista erittäin vaativiin. Meillä oli onneksi mukana erinomainen opaskirja Ski Touring in Troms, joka helpotti sopivien kohteiden valintaa ja oli muutenkin erinomainen tiedonlähde. Kirjasta ilmenivät niin nousureitit ja niiden kuvaukset kuin tiedot lumivyöry- yms. vaaroista.

Lyömätön yhdistelmä: meri ja vuoret

Laskukokemuksia kirjallisesti nautittuna

Seurueemme ehti valloittaa kaikkiaan kolme huippua: Storhaugenin, Giilavarrin ja Russelvfjelletin. Omalta osaltani Lyngen-avaus tosin sujui pahimmalla mahdollisella tavalla: ehdin hikoilla ensimmäistä nousua vain parin sadan korkeuserometrin verran, kun kroppa alkoi ilmoitella kummia. Epämääräiset tuntemukset keuhkoputkissa muistuttelivat viikkoa aikaisemmin sairastetusta flunssasta, ja sykekin kohosi epänormaalisti. Ei auttanut mikään muu kuin todeta katkerasti, ettei vuoren huipulle asti ollut vielä tällä kertaa asiaa. Palasin siis matkailuautoomme särkylääkettä nauttimaan. Melko synkissä tunnelmissa odottelin matkakumppaneitani vuorelta ja lueskelin samalla opaskirjasta, millaisen huipun olin menettänyt. Toisaalta yritin ajatella positiivisesti, että reissumme oli vasta alussa ja monta hienoa laskupäivää odotti vielä edessä.

Oppaamme Henrik Storhaugenin juurella

Kansainvälisiä tunnelmia

Ensimmäisen yön vietimme hienolla paikalla vuonon rannassa sijaitsevassa Manndalen Sjøbuerissä,  jossa oli maisemien tarkkailun lisäksi mahdollisuus myös saunomiseen. Lyngenin kansainvälinen ilmapiiri puolestaan ilmoitteli itsestään naapurimökistä kantautuvana italiankielisenä pulinana.

Manndalenin viehättäviä mökkejä*

Manndalenissa vietetyn yön jälkeen siirsimme majapaikkamme Svensby Tursenteriin, jossa oli saunan ja muiden perusmukavuuksien lisäksi yllätykseksemme tarjolla myös After ski -baari. Vähemmän yllättävästi täälläkään ei päässyt karkuun suomalaisia eikä suomen kieltä, vaan baarissa kokemuksiaan kertaamassa oli useitakin suomalaisryhmiä.

Oikein varustein, järkevin mielin

Emme toki olleet tulleet Lyngeniin vain saunomaan ja suomea kuuntelemaan, vaan pääasiana oli tietenkin laskeminen – ja siihen Lyngen on kuin tehty. Oli myös mukava huomata, että ensikertalaistenkin on helppo pärjätä Lyngenissä ja löytää sopivia paikkoja. Kun varusteet ovat kunnossa, päässä on riittävästi järkeä ja käsitykset omista taidoista eivät ole liialliset, mahdollisuudet onnistuneeseen ja mahdollisimman turvalliseen vapaalaskuun ovat Lyngenissä mitä parhaimmat. Paikallisten ja kokeneempien neuvoja sekä sääennusteita tulee aina myös kuunnella tarkasti.

Hyviä vaihtoehtoja kaikentasoisille

Yksi ensikertalaisille erinomainen vaihtoehto ensimmäiseksi nousuksi on Russelvfjellet, jonka itse pääsimme viimeisenä Lyngenin-päivänämme valloittamaan erinomaisessa säässä. Nousun lähtöpaikalle on varsin helppo löytää, sillä reitti lähtee aivan vuonon rannasta, jonne myös auton saa mukavasti pysäköidyksi. Ellei paikalla satu olemaan muita, kannattaa yrittää silmäillä, mistä kohden lähtee suksenjälkiä loivaa peltoaukeaa ylös päin.

Alkumatkan helppoa nousua

Noin 800 korkeuserometrin nousu sopii hyvin myös sellaisille harrastajille, joilla kunnonkohotus on jäänyt viime tippaan tai jopa puolitiehen. Nousun alku on nimittäin hyvin lempeä ja loiva, ja hieman tiukempaa kapuamista on luvassa vasta loppuvaiheessa. Rauhallisen nousun aikana pääsee myös nauttimaan mukavista maisemista keskellä kaunista harvaa vaivaiskoivikkoa.

Bloggaaja levähdyspaikalla nousun puolivälissä*

Mitään erityisvarusteitakaan ei Russelvfjelletin valloitukseen tarvitse, vaan nousukarvat ja asianmukaiset lumiturvallisuusvälineet riittävät. Mukaan on toki hyvä varata myös syötävää ja juotavaa, joiden nauttimiseen on matkan varrella mukavia paikkoja.

Niin maisemat kuin laskuolot hipoivat parhaimmillaan täydellistä.*

Huipulle kavunneita tervehtivät upeat maisemat, joista kannattaa jäädä hetkeksi nauttimaan, vaikka veri kuinka vetäisi nauttimaan laskemisesta. Nousun tavoin Russelvfjellet tarjoaa mukavan leppoisan laskukokemuksen. Alun hieman jyrkemmän osuuden jälkeen voi hakea mukavia ja nautinnollisia linjoja vaivaiskoivujen välistä. Sopivan laskureitin voi valita hyvin leveältä alueelta, joten koskematontakin lunta lienee helppo löytää, vaikka edellisestä lumisateesta olisi jo vierähtänyt tovi.

Pienehkö kaatuminen

Etuajassa säitä pakoon

Alun perin olimme suunnitelleet viettävämme Lyngenissä neljä laskupäivää, mutta viimeisen päivän osalta sääennustukset näyttivät niin huonoilta, että jätimme Lyngenin päivää suunniteltua aikaisemmin. Tämä oli toki järkevä ratkaisu jo turvallisuuden kannalta: huonossa säässä ja epävarmoissa oloissa ei kannata lähteä valloittamaan tuttujakaan vuoria, saati tuntemattomia. Vaikka tunsimme, että jouduimme lähtemään Lyngenistä liian aikaisin, aikaistetun lähtömme ansioista saimme kuitenkin mahdollisuuden tutustua yhteen ennalta suunnittelemattomaan kohteeseen: Pallastunturiin.

– Niko

*Kuva: Simo Vunneli

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

 

Kaikkien kaverit matkalla Lyngeniin

Julkaistu: 24.4.2015

Kaikki mukava päättyy aikanaan – niin myös tämäkin laskukausi. Vaihtelevan kehno sää Etelä-Suomessa ei talven mittaan juuri hurraahuutoja herättäneitä elämyksiä tarjonnut, mutta onneksi vastapainoksi pääsin kauden aikana monelle mukavalle laskumatkalle: ensin joulukuussa Leville, sitten tammikuussa Ruotsiin ja helmikuussa Itävaltaan. Kauden kruunuksi sain vielä yllättäen mahdollisuuden päästä koluamaan niin Pohjois-Norjaa kuin Suomen Lappia.

Matkan tarkoituksena oli käydä kolmen hengen porukalla katsastamassa ja kuvaamassa Saariselkää ja Sallaa sekä – pohjoiseen kun matkasimme – vierailla vapaalaskun merkeissä Norjan Lyngenissä. Kiertueemme ensimmäisenä ja etukäteen kutkuttavimpana kohteena oli Lyngen, jossa meidän oli tarkoitus viettää neljä laskupäivää. Suunnitelma tosin säiden vuoksi myöhemmin hieman muuttui.

Ratkaisu tavarapaljouteen: Hobby

Koska kolmen körilään kuusine suksineen ja muine varusteineen oli turha edes kuvitella lähtevänsä matkaan millään pikkuautolla, olimme hankkineet käyttöömme Hobby-matkailuauton. Jo ensitutustuminen menopeliin oli myönteinen: espoolaisen alan liikkeen pysäköintipaikalla auton tavaratilaan sujahtivat sujuvasti niin laskukamppeet kuin muut tarpeelliset matkatavarat.

Tulevien päivien kotimme Etelä-Suomen lumettomissa maisemissa.

Pikaisen pakkaamisen jälkeen suuntasimme kohti pohjoista. Mitään pikapyrähdystä perille ei ollut luvassa, sillä navigaattori osoitti Lyngeniin olevan matkaa vaatimattomat 1340 km. Koska lähdimme liikkeelle vasta yhdeksän maissa aamulla, emme toki edes ajatelleet pääsevämme perille kertarysäyksellä vaan ajattelimme rennosti ajavamme kerralla sen verran pitkälle kuin jaksamista ja ajohaluja riittäisi ja viettävämme yön jossain Suomen Lapissa.

Ostoksia ja vuorojärjestelyjä

Reissun ruokatarvikkeet hankimme Heinolasta. Suuresta kauppakeskuksesta löysimme sujuvasti kaiken, mitä etukäteen laadittuun pitkään ostoslistaan oli merkitty, kuten pullon iäkästä viskiä. Jo matkan alkuvaiheessa suoritimme myös ajojärjestys- ja nukkumapaikka-arvonnat. Reilun perin hengessä asia ratkaistiin perinteisellä ”kivi, paperi, sakset” -menetelmällä. Omalta osaltani matka saikin kivikkoisen alun, sillä huono onni tai puutteellinen strategia soi minulle sekä viimeisen ajovuoron että huonoimman nukkumapaikan. Mukavissa menotunnelmissa en kuitenkaan antanut asian häiritä vaan nautin niin mukavan tasaisesta kyydistä kuin vähäisen yöunen jälkeen tarpeellisista nokosista.

Caravan-hengessä pohjoista kohti

Hobby osoittautui oikein mukavaksi ajettavaksi. Ajotuntuma oli hyvin henkilöautomainen, lukuun ottamatta korkeuden tarjoamaa erinomaista näkyvyyttä. Tärkeintä oli vain muistaa ottaa huomioon auton suurehkot ulkomitat. Lisäksi uutena kokemuksena ja muistettavana seikkana oli muiden vastaantulevien matkailuautoilijoiden moikkaileminen. Pidimmekin yhteisvoimin huolta siitä, että kuskina toiminut huomasi käden heilautuksella huomioida vastaan tulleet caravan-veljemme ja -sisaremme.

Valoa väsyneille

Kuten kaikki Lapin-kävijät tietävät, alkumatka Etelä-Suomesta päätietä pitkin ei juuri nähtävää tarjoa. Ennen Oulua merkityksellisin ”nähtävyys” lienee Kärsämäki, johon on huomiota herättävästi jotenkin onnistuttu rakentamaan kolme melkein peräkkäin sijaitsevaa kiertoliittymää. Päästäksemme mahdollisimman pian mielenkiintoisempien maisemien äärelle ajoimme yhteen soittoon Oulun pohjoispuolelle, jossa nautimme lounas-välipala-illallisen jossain Ideaparkin melko persoonattomassa mutta asiansa ajaneessa syöttölässä.

Ruokailun jälkeen oli edelleen mukava jatkaa matkaa, sillä kevään ansiosta aurinkoa riitti vielä yhdeksältä illalla. Pimeys kuitenkin hiljalleen laskeutui jatkaessamme yhä pohjoisemmaksi. Yhdentoista aikaan pääsimme Olostunturille, jossa päätimme yöpyä. Matkaa saimme päivän aikana taitetuksi hieman yli 1000 km, joten seuraavaksi päiväksi ei enää ollut tiedossa kuin noin 300 km:n osuus. Pitkän ajomatkan jälkeen uni tuli kullekin meistä nopeasti: tuskin ehti kulua puolta tuntia, kun Hobbyn seiniä jo tärisytti maantien kuoppien sijasta kuorsaus.

Malttamattomina jälleen matkaan

Aikaisin aamulla jatkoimme pikaisen aamiaisen jälkeen kohti Lyngeniä, koska tarkoituksenamme oli päästä tekemään ensimmäinen vuorenvalloituksemme jo samana päivänä. Mukavan aurinkoisessa säässä saimme nauttia hienoista Lapin maisemista. Tuntureista erityisen vaikuttavana mieleeni jäi Kilpisjärven Saana, joka hallitsee majesteetillisesti ympäristöään. Toinen käsivarren mielenkiintoinen pieni nähtävyys oli Suomen tiestön korkein kohta: 565,6 metriä merenpinnasta.

Upea Saana auringonpaisteessa. Kuva: Simo Vunneli

Hyvissä ajoin pääsimme myös jo Norjan puolelle, jossa maisemat muuttuivat entistäkin komeammiksi. Navigaattorin pienoisesta sekoilusta ja matkustajien ajoittain huonoista neuvoista huolimatta pääsimme Lyngenvuonolle (suom. Yykeänvuono) jo ennen puoltapäivää. Keskittymistämme taisivat tosin herpaannuttaa myös mykistävät näkymät: Norjan vuorten ja meren yhdistelmä on jotain, jonka kaltaiseen kauneuteen harvat paikat maapallollamme yltävät.

 

Viimein perillä lumisten huippujen äärellä. Kuva: Simo Vunneli

Sopimuksen mukaan tapasimme keskipäivän aikaan oppaamme Henrik Solbergin, joka opasti autollemme paikan, kyseli toiveistamme ja kertoili seudun monista laskumahdollisuuksista. Nopean varusteiden kokoamisen jälkeen lähdimmekin saman tien Henrikin opastamana kohti ensimmäisen nousumme lähtöpaikkaa…

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Haastattelu: Hiihdonopettajan mietteitä Kauniaisista

Julkaistu: 18.3.2015

Vaikka Etelä-Suomen talvi on edellisen kauden tapaan jättänyt laskettelun harrastajan kannalta toivomisen varaa, halukkaille riittää lunta suksien alle vielä kaikissa rinteissä. Myös kotirinteessäni Kauniaisissa on edelleen hyvät mahdollisuudet laskemiseen. Innokkaimpien aikuisten lisäksi rinteessä näkyy erityisesti lapsia: laajasta hiihdonopetuksestaan tunnetussa rinteessä sadat hiihtokoululaiset uhmaavat lämpimiä säitä ja toisinaan haastaviakin olosuhteita. Tämän pohjalta ei liene väärin, että lähiseutuni hiihdonopetus saa blogissani oman kirjoituksensa.

Vesisateiden vastapainoksi hiihtokoulussa on välillä päästy nauttimaan myös hienosta kevätsäästä.

 

Koska oma kosketukseni hiihtokoulutoimintaan on rajoittunut lähinnä tyttäreni kuljettamiseen ja kahvilassa lämmittelyyn, päätin kysyä hiihtokoulun ja yleensäkin hiihdonopetuksen kuulumisia asiaa paremmin tuntevalta. Hyvän mahdollisuuden tähän tarjosi Kauniaisten rinteessä aktiivisesti opettava GrIFK Alpinen Marja Salokangas, joka varmasti on tuttu näky lähes kaikille Granin hiihtokoululaisille vanhempineen. Myös omaa tytärtäni innostavasti opettanut Salokangas lupautui avuliaasti vastaamaan kysymyksiini ja jakamaan kokemuksiaan hiihtokoulutoiminnasta monen vuosikymmenen ajalta.

 

1. Miten itse aloitit laskemisen?

Kalpalinnassa Osmo Kalpalan järjestämällä Lauttasaaren Lionsien matkalla, jossa olin isäni kanssa 1970-luvulla. Lukioaikoina Kalpalinna oli minulle kuin toinen koti. Vietin siellä ahkerasti vapaa-aikaa ystävieni kanssa.

2. Millainen on ollut oma kilpaurasi lapsena, nuorena ja aikuisena?

Niin sanottu kilpaurani laskettelussa alkoi vasta Masters-luokassa naiset yli 45 vuotta, ja se on jatkunut toistaiseksi.

3. Miten ryhdyit opettajaksi?

Kävin Rukan hiihdonopettajakurssin vuodenvaihteessa 1979–1980 ja sen jälkeen Suomun ja Vuokatin kurssit. Se oli sen ajan ”lifestyle”, ja monet ystäväni suorittivat saman polun. Päivitin koko hiihdonopettajaohjelman Vuokatin Skilat-koulutuksen myötä ja suoritin ISIA:n (kansainvälinen hiihdonopettajatutkinto) loppuun keväällä 2014.

4. Missä olet opettanut (Suomi, ulkomaat)?

Suomessa olen opettanut Kauniaisissa, Herttoniemessä, Paloheinässä, Salmen Kartanossa ja Malminkartanossa, jossa oli muinoin hiihtohissi ja aivan loistava rinne. Olen myös hiihdonopettajana Tahkolla. Lisäksi olen opettanut Kalpalinnassa ja muutamissa tapahtumapäivissä Vihdissä. Ulkomaan kohteista olen vetänyt ryhmiä Itävallan Saalbachissa hiihtävänä oppaana.

5. Miten opetus on vuosien mittaan muuttunut opettajan ja oppilaan
näkökulmasta?

Oppilas on aina ollut keskiössä, mutta keinot ovat muuttuneet ja oppilaslähtöisyys näkyy kaikessa opettamisessa. Laskeminen on keskiössä, ja toistojen määrä on lisääntynyt. Mennään oppilaan ehdoilla ja kannustetaan motorisesti lahjakkaita eteenpäin ja samoin hitaammin edistyviä. Toimintaympäristöä (rinnealuetta) pyritään hyödyntämään opetuksessa (kummut, hyppyrit ym.). Kaikki haluavat oppia, eivät tulla opetetuksi. Yksityistuntien suosio on myös kasvanut. Opetusohjelma on työväline, ja keinoja opettamiseen ovat kaikki asiat, joita tunnin aikana tehdään. Tavoitteena on saada oppilaita oman tasonsa mukaan nauttimaan kokonaisvaltaisesti laskettelusta niin, että huomioidaan turvallisuus, koko rinnealueen hyödyntäminen ja yhdessä kokemisen ilo, esimerkiksi antaa hiihtokoulussa olevalle perheenjäsenelle valmiuksia harrastaa lajia perheen ja ystävien kanssa eri rinne- ja lumioloissa. Lasten osalta turvallisuus on asia numero yksi, ja sen jälkeen mennään heidän ehdoillaan. Rinteessä on oltava hauskaa, ja oppimisen tulee tapahtua kannustavien onnistumisten kautta. Yksilölliset erot lasten motorisissa valmiuksissa on huomioitava, koska jokaisella lapsella on omat vahvuutensa edetä laskettelussa. Opettajien vuorovaikutustaidot ovat myös parantuneet, ja nyky-yhteiskunta kannustaa avoimeen kommunikointiin.

Marja Salokangas ja hiihtokouludiplomistaan ylpeä kirjoittajan tytär

 

6. Missä olisi vielä kehitettävää?

Kehitettävää löytyy aina, ja hyvä hiihdonopettaja on valveutunut: hän seuraa alan kehitystä, kouluttaa itseänsä jatkuvasti sekä jakaa kokemuksia puolin ja toisin muiden hiihdonopettajien kanssa. Opettajan ammatissa vastavuoroisuus kehittää, ja hyvä opettaja oppii itse jatkuvasti opettaessaan. Kiinnostus lajiin säilyy, kun olet avoin uudistumiselle.

7. Millaisia lapset ovat oppilaina?

Lapset ovat rehellisiä, ja opettaja saa palautteen välittömästi. Jokainen lapsi on yksilö, ja heillä on erilaiset oppimisvalmiudet ja kehityspolkunsa, mikä pitää huomioida ryhmässä. Lapsilla on myös erilaiset oppimistavat. Yleensä matkiminen ja toistot toimivat. On myös lapsia, jotka haluavat teknisesti tarkat suoritusohjeet. Lapset ovat opettamisen suola, ja tärkeintä opettajalle on olla läsnä jokaista lasta varten ja huomioiden lapsen omat lähtökohdat ja vahvuudet. Onnellinen lapsi on paras palaute opelle.

8. Mitä hyvältä opettajalta vaaditaan?

Rakkautta lajiin ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen, hyviä pedagogisia valmiuksia ja kykyä luoda turvallinen oppimisympäristö, mutta laskijan vahvuuksia vaalien.

9. Mihin Kauniaisten menestys niin hiihtokouluna kuin kilpalaskijoiden
tuottajana perustuu?

Lähirinne ja kotimäki ovat historian saatossa luoneet oman kulttuurin ja yhteenkuuluvaisuuden. Laskijoita on jo kolmessa sukupolvessa. Vuosien saatossa vahva pohja on toiminut kannustimena ja toiminta on laajentunut, mikä on luonut hiihtokoululle mahdollisuuden opettaa entistä enemmin lähialueiden lapsia. Viikkokurssit, joissa on 10 opetuskertaa kauden aikana, sitouttavat, ja niiden myötä perheiden on helpompi suunnitella lasten harrastusaikatauluja. Hiihtokoulun tarjoama polku aloittelevasta LumiWerneristä Marcus Sandell Racing Schoolin kautta aina valmennusryhmiin on saanut paljon kiitosta. GrIFK Alpine on myös ennakkoluuloton
edelläkävijä niin hiihdonopetuksessa kuin ratavalmennuksessa. Päävalmentaja Mikko Heiskasen opit on jalkautettu valmennusryhmiin ja hiihtokouluun.

10. Millaisena pidät suomalaisen alppihiihdon tulevaisuutta?

Suomen menestyminen alppihiihdossa edellyttää, että harrastajamäärät kyetään pitämään mahdollisimman suurina mahdollisimman pitkään, koska alppihiihto vaatii imua ja laajaa pohjaa.

Määrän lisäksi menestys edellyttää entistä parempaa tekemisen laatua, eli lapsia pitää jo
pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaan. Oppiminen, onnistumisen kokemukset ja vauhdin lisääntyminen ovat parhaita motivaation lähteitä. Kun oikeat perusteet opitaan ja ymmärretään jo nuorella iällä, alppihiihtäjän polku tasoittuu huomattavasti.

Kompaan seuraavalla esimerkillä päävalmentajaamme Mikko Heiskasta:

Hyvänä esimerkkinä toimii Victor Malmström, joka on ollut viime vuodet enemmän kuin epäonnekas. Viimeiset kolme vuotta ovat Victorilla menneet jalkaa kuntouttaessa, ja hänen laskumääränsä ovat jäänet todella vähäisiksi. Siitä huolimatta Victor on onnistunut nousemaan aina takaisin huippukuntoon – myös tänä vuonna. Loppukaudesta on odotettavissa erittäin hyvä. Suurin syy vauhdin nopeaan löytymiseen on siinä, että Victor tietää, miten tulee harjoitella, mitä laskussa tulee hakea ja miltä teknisesti oikea käännös tuntuu. Ymmärrys on paras valmentaja – tosin ymmärryksen kasvattaminen vie vuosia. Siksi työ kannattaa aloittaa jo nuorena.

 

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lännen lumille V: Monipuolinen Järvsöbacken*

Julkaistu: 03.3.2015

Aloitimme päivän nopealla aamiaisella, minkä jälkeen lähdimme heti rinteisiin, jotka aukesivat klo 9.30. Rinteille päästäkseen ei pahemmin tarvinnut rehkiä, sillä mökiltämme pääsi laskemaan tietä pitkin lähes tuolihissin ala-asemalle. Silmänruokaa matkan varrella tarjosivat talvilaitumella olleet hevoset.

Varhaisen lähtömme ansiosta pääsimme ensimmäisten joukossa korkkaamaan rinteitä, jotka olivat yöllisen lumisateen myötä saaneet jälleen uuden tuoreen lumikerroksen. Onneksemme lumisade oli kuitenkin hieman laantunut, ja näkyvyys oli edellistä päivää parempi.

Rinteitä peitti jälleen tuore lumikerros.

Monia vaihtoehtoja

Järvsöbackenin rinnealue on varsin monipuolinen. Rinteitä on kaikkiaan 19, joista 2 on mustia, 7 punaisia, 6 sinisiä ja 4 vihreitä. Lisäksi laskijoiden käytettävissä on 3 snowparkia. Ylöspääsystä puolestaan huolehtii 8 hissiä, joista 2 on tuolihissejä. Korkeuseroa Järvsöbackenissa on suurimmillaan 220 metriä eli suunnilleen saman verran kuin Suomessa esimerkiksi Kolilla ja Tahkolla.

Järvsöbackenin rinnetarjontaa. Kuva: Järvsöbacken.

Erilaisia suosikkeja

Rinteet olivat erinomaisessa kunnossa, eikä väkeä ollut yhtä paljon kuin edellisenä päivänä. Pidin erityisesti punaisesta rinteestä numero 3, joka oli mukavan leveä ja antoi mahdollisuuden koviinkin vauhteihin. Perheemme pienintä taas viehätti varsinkin rinne numero 1, joka on mukavan pitkä sininen. Rinne sopikin mukavasti ”syöksylaskuun” ja laajojen käännösten harjoitteluun. Kävimme myös pohjoisrinteiden puolella, jossa oli hieman tuulisempaa. Siellä suosikkimme oli rinne numero 15, joka on suojainen ja mukavan pitkä, helpohko punainen.

Pitkät ja loivat rinteet houkuttelivat vauhdinpitoon.

Kaakaota intiaanien tapaan  

Keskipäivän lähestyessä liikunta ja pakkanen alkoivat vaatia niin syötävää kuin kuumaa juotavaa. Mukavan taukopaikan tarjosi etelärinteillä sijaitseva, suurta tiipiitä muistuttava telttakahvila. Tunnelmallisessa tiipiissä oli myös mahdollisuus lämmitellä avotulen ääressä. Tiipii tuntui olevan varsinkin lapsiperheiden suosiossa paitsi ulkomuotonsa myös tuotevalikoimansa puolesta: hodareita ja kaakaomukeja kannettiin tasaisena virtana tiskiltä perheiden nuorimmaisten lämmikkeeksi.

Hauska tiipiikahvila oli varsinkin lasten suosikki.

Kaiken ikäisiä uskalikkoja

Lämmittelytauon jälkeen kävin laskemassa myös kaikki eteläpuolen rinteet. Eteläpuoli houkutteli paljon nuorisoa ja lapsiperheitä, koska siellä sijaitsevat lastenrinteet ja parkki. Monet nuoret olivat uskaltautuneet myös rinteiden ulkopuolelle, mihin Järvsöbackenissa vaikutti olevan varsin mukavat mahdollisuudet, varsinkin jos kiinnostuksen kohteena ovat metsässä laskeminen ja pienet dropit hissilinjojen vieressä. Rinteissä oli paljon myös kaiken ikäisiä aloittelijoita. Näyttääkin siltä, että laskettelu on saamassa Ruotsissa uusia harrastajia paitsi lasten myös aikuisten joukossa, mikä on tietysti ilahduttava asia.

Harjoittelu maistui monen ikäisille.

Aikaiset hyvästit

Noin klo 13.30 lähdimme mökkiin lounasta syömään, minkä jälkeen meidän pitikin jo lähteä kotimatkalle, koska tiedossa oli, että vaikea sää hidastuttaisi matkantekoa. Aikainen lähtö jäi hieman kaivelemaan mieltämme, koska olisimme varmasti viihtyneet Järvsöbackenissa paljon pidempäänkin. Päätöksemme oli silti viisas, sillä lumisade jatkui koko ajan eivätkä nopeudet teillä hurjiksi nousseet. Jopa Tukholmaan vievällä moottoritiellä autojonot matelivat paikoin hyvin hitaasti. Ehdimme kuitenkin hyvissä ajoin lentokentälle ja kotiin.

Moneen makuun

Saamiemme kokemusten perusteella voimme lämpimästi suositella Järvsöbackenia suomalaisille matkailijoille. Kuten Hasselan myös Järvsöbackenin valtteina ovat hyvät liikenneyhteydet, hyvä palvelu ja mukavan rento tunnelma. Lisäksi monipuolinen rinnetarjonta ja oheispalvelut takaavat, että Järvsöbackenissa riittää mukavasti tekemistä koko perheelle vaikka koko hiihtolomaksi

Järvsöbackenin plussia ja miinuksia:

 

+ tuolihissit

+ mukava, helposti hahmotettava rinnealue

+ hyvät alueet lapsille ja aloittelijoille

+ samoita hisseiltä tavoitettavissa sekä helppoja että haastavia rinteitä

+ hyvä palvelu

+ palvelutarjonta kylässä

 

– osa rinteistä melko kapeita

– hieman vaatimaton korkeusero

Lämpimät kiitokset koko perheemme puolesta Visit Swedenille, Hassela Ski Resortille ja Järvsöbackenille mukavista päivistä Ruotsin rinteillä!

– Niko

 

*Kirjoittaja perheineen sai Visit Swedeniltä ja Järvsöbackenilta veloituksetta matkat, hissiliput, majoituksen ja oheispalveluita.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lännen lumille IV: Vilkasta menoa Järvsöbackenissa*

Julkaistu: 24.2.2015

Kahden mukavan Hasselassa vietetyn päivän jälkeen oli aika lähteä kohti matkamme toista kohdetta: Järvsöbackenia. Yö oli taas ollut lumisateinen, ja aamulla saimme etsiä auton tuoreen lumikerroksen alta. Säätiedotuskin lupaili lumisateen jatkuvan vielä useita päiviä, joten tiedossa oli, ettei lumipulaa ollut luvassa tulevinakaan päivinä. Ennen lähtöä kävimme vielä aamiaisella ja luovutimme mökin avaimet.

Matkaa Hasselasta Järvsöhön on 79 km, joten kovin paljon kallista laskuaikaa emme joutuneet autossa viettämään.  Reitti kulki pienehköjä teitä pitkin lumisten maalaismaisemien. Suuria taajamia ei matkan varrella juuri ollut, lukuun ottamatta Ljusdalia, jossa oli enemmän kauppoja ja palveluita.

Lumisateinen matka ja lämmin vastaanotto

Matkaan kului noin puolitoista tuntia, koska lumisade hidasti hieman matkantekoa. Navigaattori kuitenkin löysi helposti perille Järvsöhön, joka oli vilkkaan tuntuinen pikkupaikkakunta. Huomasi helposti, että oli lauantai, koska liikkeellä oli paljon hiihtokansaa suksibokseineen. Aivan kylän kupeessa sijaitsevan Järvsöbackenin laskettelukeskuksen pysäköintipaikkakin oli melkein täynnä, mutta löysimme paikan läheltä pohjoisrinteiden ala-asemaa. Suuntasimme keskuksen suurehkoon päärakennukseen, jossa sijaitsevat suksivuokraamo, ravintola, välinemyymälä ja infopiste. Sopimuksen mukaan tapasimme infopisteessä Järvsöbackenin omistajaperheeseen kuuluvan Peter Augustsonin, joka otti meidät ystävällisesti vastaan ja luovutti meille kahden päivän hissiliput. Samalla hän kertoi rinteistä ja antoi hyviä suosituksia parhaista laskupaikoista.

Järvsöbackenin päärakennus tarjoaa niin ravintola- kuin muitakin palveluita.

Hyväkuntoisia rinteitä ja uusia mukavia ravintolayllätyksiä

Ehdimme muutamaksi tunniksi rinteisiin, joissa oli melko paljon väkeä ja vielä enemmän lumisadetta. Ehdimme mukavasti tutustua alueen rinnetarjontaan ja myös käväistä lounaalla rinneravintolassa, jossa oli paljon varsinkin lapsiperheitä. Ruotsalaiseen tapaan Järvsöbackeninkin ravintolaruoka oli hyvää ruokaa ja terveellistä: pelkän pikaruoan sijasta tarjolla oli muun muassa keittoja ja pinaattilasagnea.

Sää jatkui vielä lumisateisena.

Rinteet olivat erinomaisessa kunnossa, ja ehdimme käydä pikaisesti läpi koko laskualueen, joka jakautui pohjois- ja etelärinteisiin. Nautimme kovasti laskemisesta, vaikka lumisade ja sumu peittivätkin näkyvyyttä siinä määrin, että huipulta avautuvia maisemia sai toistaiseksi vain arvailla. Erityisen hyvin viihdyimme tuolihissien läheisyydessä sijaitsevissa rinteissä, joissa oli valittavana niin helppo sininen kuin vaativampia punaisia ja mustia rinteitä. Melko runsaasta väkimäärästä huolimatta hissijonoja ei juuri ollut, ja mukavan ja uudehkon tuolihissin kyytiin pääsi korkeintaan pari minuutin jonotuksella.

Mukavassa tuolihississä kelpasi matkustaa.

Pieni perhe ison perheen mökissä

Muutaman tunnin laskemisen jälkeen kävimme hakemassa meille varatun mökin avaimen Järvsön juna-asemalla sijaitsevasta Turistbyrosta. Ajomatka käyttöömme annetulle mökille ei päätä huimannut: iloksemme huomasimme, että mökki sijaitsi aivan etelärinteiden ja eläinpuisto Järvzoon naapurissa.

Hauskan näköisessä mökissä riitti sekä valoa että tilaa.

Mökkimme oli ilmeisesti tarkoitettu 6–8 hengelle, joten meille oli ruhtinaallisesti tilaa. Avarassa mökissä oli myös muun muassa takka ja puulämmitteinen sauna, jota tosin emme ajan puutteen vuoksi valitettavasti jaksaneet lämmittää. Mukavuuksiin kuuluivat myös muun muassa langaton internetyhteys, uusi televisio ja pienelle lapsella aina mukavin yllätys: mahdollisuus nukkua ylävuoteessa.

Lepäillen kohti tulevaa päivää

Kotiuduttuamme lähdimme käymään ruokakaupassa Järvsön kylässä, jonne oli mökiltämme matkaa vain kilometrin verran. Kylässä on paitsi hyvin varustettu ruokakauppa myös paljon muita palveluita, kuten ravintoloita. Illan vietimme rennosti mökissä ruokaa laitellen ja lepäillen. Lepo olikin tarpeen, sillä seuraavana päivänä luvassa oli paljon laskemista ja perusteellisempaa tutustumista Järvsöbackenin koko rinnetarjontaan.

– Niko

*Kirjoittaja perheineen sai Visit Swedeniltä ja Järvsöbackenilta veloituksetta matkat, hissiliput, majoituksen ja oheispalveluita.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lännen lumille III: Koko perheen Hassela*

Julkaistu: 16.2.2015

Aamun valjetessa sää oli selkeytynyt. Koska yöllä oli satanut vielä hieman lisää lunta, olosuhteet hyvälle laskupäivälle olivat ihanteelliset. Jopa aurinko vilahteli puotapilvien lomasta. Ennen rinteisiin lähtöä kävimme vielä runsaalla aamiaisella hotellissa. Käynti olikin elämys, sillä aamiainen oli valehtelemassa paras, jonka olemme rinnehotelleissa syöneet. Valikoima ei tosin ollut kovin laaja eikä sisältänyt mitään ihmeellisyyksiä, mutta kaikki ainekset olivat tuoreita ja todella herkullisia.

Aamiaispöydän raikkaita antimia

Mukavasti tarjontaa

Täysin vatsoin lähdimme tutustumaan Hasselan rinnetarjontaan, josta edellisenä päivänä olimme saaneet vasta pintaraapaisun. Laskettavaa riittikin mukavasti, sillä tarjolla on kaikkiaan 15 rinnettä ja 8 hissiä ja korkeuseroa on mukavat 310 metriä. Hisseistä 4 on ankkurihissejä, 3 sompahissejä ja 1 taikamatto. Hotelli, mökkikylät ja asuntovaunualue sijaitsevat aivan hissien ala-asemien tuntumassa, joten rinteisiin pääsy hoituu hyvin kätevästi. Lähin ruokakauppa tosin sijaitsee noin 10 minuutin ajomatkan päässä Hasselan kylässä.

Aurinkokin pilkahteli

Laskimme läpi kaikki Hasselan avoinna olleet rinteet. Hasselan hyvä puoli on se, että kaikki rinteet ovat mukavasti samalla alueella ja samoilta hisseiltä pääsee niin mukavan jyrkkiin punaisiin kuin erittäin helppoihin sinisiin ja siirtymärinteisiin. Korkeuseronsa puolesta Hassela pärjää hyvin Suomen Lapin kohteille, ja huipulta avautuvat hienot erämaamaisemat. Rinteiden profiili on myös hyvä, eikä tylsiä osuuksia juuri ole.

Hyväkuntoiset ja ruuhkattomat rinteet houkuttelivat.

Lapset kunniavieraina

Aloittelijat on Hasselassa otettu mukavasti huomioon, sillä tarjolla on helpoilla sompahisseillä varustettuja leveitä loivia rinteitä. Rinteet ovat myös hyvin metsän suojassa, joten tuuli ei ole haitaksi. Isoin kohderyhmä ovat kuitenkin lapsiperheet, mikä näkyy kaikessa. Vieraiden käytössä on muun muassa mukavia sisätiloja omien eväiden syöntiin ja lämmittelyyn. Asiat on muutenkin tehty lapsiperheille helpoksi. Pienen paikan etuna myös se, että kaikki on lähellä: alle sadan metrin säteellä pysäköintipaikasta voi hoitaa niin hissilippujen oston, välineiden vuokrauksen kuin ruokailunkin.

Oma sisäänkäynti pienimmille

Jälleen mukava ruokayllätys

Lounaan nautimme Ski Loungessa. Sportlunchiksi kutsutulla lounaalla oli tarjolla muutamia ruokalajeja noutopöydästä. Nakit ja ranskanperunat loistivat täälläkin poissaolollaan, ja niiden tilalla oli muun muassa aurinkokuivatuilla tomaateilla ja basilikalla höystettyä pastaa. Puhuimmekin monta kertaa, että Ruotsissa ollaan laskettelukeskusten ruokakulttuurissa monta askelta Suomea edellä. Kevyen lounaan jälkeen laskukin tuntui heti mukavalta, eikä ruoan päälle tehnyt mieli lähteä mökkiin ähkystä toipumaan.

Mäkeen piti päästä koko iltapäiväksikin.

Intoa riitti

Rinteissä oli lounaan jälkeenkin hyvin vähän väkeä, koska viikonlopun viettäjät olivat vasta tulossa. Saimme siten nauttia hyväkuntoisista rinteistä sulkemisaikaan asti. Pidempäänkin olisimme viihtyneet ja mielessä kävi, ettei muutama tunti valaistuissa iltarinteissä olisi ollut pahitteeksi, jos mahdollisuus siihen olisi ollut tarjolla. Hissijonottoman päivän aikana saimme tosin muutenkin kerätyksi mukavan määrän rinnekilometrejä.

Illalla perheen pienimmän mieli paloi tietysti vielä takaisin kylpylään. Tällä kertaa väkeä oli kylpylässä paljon edellisiltaa enemmän. Näkyi selvästi, että viikonlopun viettäjät olivat saapuneet. Viikonlopputunnelmaa lisäsivät kaiuttimista raikuva musiikki ja lasten nauru ja kiljunta. Altaisiin sopi kuitenkin mukavasti sekaan, ja jopa suositussa porealtaassa tehtiin ystävällisesti tilaa pienimmille uimareille.

Hyvät muistot

Pian uinnin jälkeen oli jo aika lähteä mökkiin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli edessä lähtö kohti seuraavaa kohdetta. Hieman haikein mielin jätimme Hasselan. Muutaman päivän lisää olisimme mieluusti viettäneet niin mukavien rinteiden kuin muun toiminnan parissa.

Kokemustemme mukaan Hassela on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Koska Tukholmasta on helppo ajomatka perille, Hasselassa käynti on helposti yhdistettävissä myös esimerkiksi laivareissuun. Suomessa Helsingistä joutuisi vastaavasti ajamaan yli kaksi kertaa pidemmän matkan päästäkseen vastaavan tasoiseen tason paikkaan. Mukava ilmapiiri, perheystävällisyys ja ystävällinen palvelu ovat myös valtteja, jotka tekevät Hasselasta varteenotettavan vaihtoehdon etenkin perhematkailijoille.

 

Lämmittelypaikat ja muut palvelut sijaitsevat aivan rinteiden kupeessa.

Hasselan plussia ja miinuksia:

+ hyvä korkeusero

+ lumivarmuus, tuulettomuus

+ hyvinhoidetut, mielenkiintoiset rinteet

+ hieno paikka lapsiperheen lasketteluun ja lomanviettoon

+ hyvä palvelu

 

– ei tuolihissejä

– eksperteille melko vähän laskettavaa

 

Seuraavassa kirjoituksessa kerron kokemuksistamme toisesta lähiseudun keskuksesta: Järvsöbackenista.

– Niko

 

*Kirjoittaja perheineen sai Visit Swedeniltä ja Hassela Ski Resortilta veloituksetta matkat, hissiliput, majoituksen ja oheispalveluita.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lännen lumille II: Puuteria ja pulikointia Hasselassa*

Julkaistu: 12.2.2015

Sakenevasta lumipyrystä huolimatta löysimme helposti perille Hasselaan, mistä kuuluu kiitos selkeille opasteille, jotka eivät jättäneet erehtymisen varaa. Aivan rinteiden alapuolella sijaitsevan hotellin pysäköintipaikkakin oli mukavan tyhjä, joten emme saaneet pakkoliikuntaa lumessa tarpomisesta. Hotellin aulassa tapasimme Hasselan markkinoinnista ja myynnistä vastaavan Anneli Öströmin, joka jakoi meille kaiken tarvittavan tiedon niin majoituksesta, rinteistä, ruokailuista kuin oheistoiminnasta. Jälleen tuli esiin ruotsalainen tapa: asiat hoidetaan todella täsmällisesti, ja jos jotain kysyy, asian on yleensä jo hoidettu.

Hotellin päärakennus lumisateen tauottua

Innokkaasti lumipyryn sekaan

Meille järjestyi mökki muutaman sadan metrin päästä hotellista. Mökissä oli kaikki tarvittavat mukavuudet, ja kotoisaa tunnelmaa loivat muun muassa suomalaiset Iittalan astiat. Emme kuitenkaan ehtineet kauan ihmetellä ruotsalaista mökkikylää tai suomalaisia mukeja, koska meillä oli mahdollisuus ehtiä vielä pariksi tunniksi rinteisiin.

 

Mökki sijaitsi mukavan lähellä rinteitä.

Pikaisen tavaroiden purkamisen jälkeen lähdimme laskuvarusteinemme kohti läheisten hissien ala-asemaa. Samoihin aikoihin lunta alkoi sataa yhä rajummin, ja saimmekin paikoitellen kahlata paksussa tuoreessa lumessa. Väkeä ala-asemalla ei ollut juuri lainkaan. Ilmeisesti sakea lumipyry oli pelästyttänyt muut laskijat, tai he olivat jo siirtyneet illanviettoon.

Jatkuva lumisade toi rinteisiin paljon uutta lunta.

Pikaisia puuterikokemuksia

Helpon ja jonottamatta hoituneen ankkurihissikyydin jälkeen pääsimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa Hasselan rinteitä. Ylhäältä avautuvia hienoja maisemia ei vielä toistaiseksi näkynyt. Rinteissä taas oli houkutteleva paksu kerros tuoretta lunta. Leveiden suksien omistajana laskukokemus lähes koskemattomassa lumessa oli mukava, ja muukin perhe selvisi onnellisesti alas. Muutaman laskun jälkeen oli kuitenkin jo aika palata mökkiin, koska rinteet sulkeutuivat klo 16. Tämä ensimmäisen päivän laskettelu toimikin lähinnä nopeana sisäänajona tulevia päiviä varten.

Rinteissä ei juuri tarvinnut muita väistellä.

Kylpylän lämpöön

Vaikka ensimmäisen Hassela-päivämme laskut jäivät vielä lyhyiksi, ohjelma ei suinkaan ollut ohitse. Siitä pitivät huolen käynti hotellissa sijaitsevassa kylpylässä ja Hasselan tarjoama illallinen. Koska kylpeminen täysin vatsoin ei ole kovin järkevä saati mukava vaihtoehto, lykkäsimme illallista myöhemmäksi ja aloitimme kylpylästä.

Hotellin yhteydessä sijaitsevaan kylpylään pääsee vapaasti hissilipulla. Välillä hyiseksikin  äityneessä ulkoilmassa vietettyjen tuntien jälkeen jo kylpylän ilman lämpötila tuntui mukavalta. Myöhemmin asia osoittautui vielä miellyttävämmäksi: harva asia tuntuu yhtä ikävältä kuin hytistä lastenaltaan reunalla ja hoputtaa uimisesta innostunutta lasta siirtymään johonkin lämpimämpään paikkaan. Hasselan kylpylässä tämän ongelman kanssa ei ollut tarvetta painia.

Kylpylässä on kaikki tavalliset ja tarpeelliset mukavuudet: saunat, uima-allas, poreallas, rentoutumishuoneita, baari, solarium jne. Mukavan lisän taas toivat esimerkiksi uima-altaassa olevat suuret vesilelut, jotka käyttöasteestaan päätellen olivat suuresti lasten mieleen. Viihdyimme kylpylässä pari tuntia. Perheemme pienin tosin olisi varmasti viihtynyt paikalla pidempäänkin, mutta lupasimme palata takaisin seuraavana päivänä.

Kulinaarinen yllätys

Pian kylpylässä käynnin jälkeen siirryimme illalliselle hotellissa sijaitsevaan ravintola Ski Loungeen. Viihtyisä ja tunnelmallinen Ski Lounge olikin mukava paikka rentoutua pitkän päivän päätteeksi. Hotellin vastaanoton tavoin ystävällinen palvelu oli ravintolassakin heti vastassa. Sisustukseltaan paikka oli myös hyvin miellyttävä, eikä toiminnassa ollut massaruokinnan tai ketjuravintolan tylsyyden häivääkään. Jos rinteissä väkeä ei ollut nimeksikään, ravintolassa sitä oli huomattavasi enemmän. Paikalla oli monia erilaisia seurueita lapsiperheistä aikuisryhmiin, ja puheensorina ja nauru täyttivät tilan.

Meille tarjotun kahden ruokalajien illallisen alkuruoka sisälsi peuraa ja kantarelleja. Kaunis ja erittäin maukas annos oli hieno yllätys. Osasimme odottaa, että ruoka olisi hyvää, mutta Ski Loungen tarjonta oli paljon lähempänä fine diningia kuin tavanomaista maukasta ravintolaruokaa. Pääruokakaan ei joutunut alkuruokaan nähden kalpenemaan: ilmakuivattuun kinkkuun käärityn ruijanpallaksen, valkoviinikastikkeen ja parsan yhdistelmä oli suussa sulava. Tästä olivat kanakorit kaukana! Tyttärellemme järjestyi vielä jälkiruoaksi maukkaita lettuja, asianmukaisesti hillolla ja kermavaahdolla koristeltuina.

Kohti tulevaa päivää

Pitkä matkustaminen, laskettelu, kylpeminen ja syöminen alkoivat jo illallisen loppuvaiheessa painaa yhden jos toisenkin perheenjäsenemme silmiä siinä määrin, että päätimme seuraavaksi siirtyä pikaisesti unten maille, ettemme olisi ihan ravintolapöytään kuukahtaneet. Toiveenamme oli myös päästä heti aamulla tutustumaan kunnollisesti ja rauhassa Hasselan rinnetarjontaan, joka jo pikaisen tutustumisen jälkeen oli vaikuttanut lupaavalta. Näistä ja muista kokemuksistamme Hasselassa kerron seuraavassa kirjoituksessani.

– Niko

 

*Kirjoittaja perheineen sai Visit Swedeniltä ja Hassela Ski Resortilta veloituksetta matkat, hissiliput, majoituksen ja oheispalveluita.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lännen lumille I: Kohti Ruotsin perhekohteita*

Julkaistu: 06.2.2015

Viime kevään mukavan Åren-matkan jälkiseuraamuksena sain tänäkin vuonna Visit Swedenin kautta mahdollisuuden tutustua länsinaapurimme Ruotsin laskettelukeskustarjontaan. Tällä kertaa matkan tarkoitus ja ohjelma olivat kuitenkin hieman erilaiset: matkustimme koko perheen voimin tarkoituksenamme vierailla ruotsalaisissa perhekohteissa Hassela Ski Resortissa ja Järvsöbackenissa. Aikaa lystiin oli varattu pitkän viikonlopun verran.

Aiemmin monta kertaa Åressa käyneenä oli mielenkiintoista päästä katsomaan muitakin ruotsalaiskohteita. Perhematkailijoita houkuttelevat Hassela ja Järvsöbacken eivät olleet minulle entuudestaan kovin tuttuja, mutta saamieni tietojen perusteella odotukset olivat korkealla. Uskalsin odottaa lumivarmoja, koko perheelle sopivia rinteitä ja mukavaa tunnelmaa, enkä joutunut pettymään.

Ruuhkatta matkaan

Aloitimme matkamme varhain arkisena torstaiaamuna. Suurin osa Ruotsiin laskettelutarkoituksessa matkustavista matkustanee meren yli laivalla ja omalla autolla, mutta meille oli tarjolla lentämisen ylellisyyttä, mikä toki oli myös ajankäytön kannalta loistava asia. Aikainen lähtö mahdollisti sen, että pääsimme jo samana päivänä niin rinteisiin kuin muun ajanvietteen pariin.

Viime vuosien lentokettäkokemukset mielessämme lähdimme Helsinki-Vantaan lentokentälle hyvissä ajoin. Kentällä meitä kuitenkin kohtasivat oudot näyt: niin lähtöhalli kuin turvatarkastuskin olivat lähes tyhjänä. Saimme siis kaikessa rauhassa kävellä suoraan lähtöselvitystiskin kautta kansainväliselle puolelle, mikä antoi myös mahdollisuuden rauhalliseen aamiaisen nauttimiseen.

Lähtöä odotellessa riitti aikaa lukemiseenkin.

Puuttuvia osia ja pikaista kahvittelua

Lentokentän tavoin myös lentokoneessa oli yllättävän tyhjää. Lähtömme kuitenkin viivästyi vajaan tunnin, koska kävi ilmi, että koneeseen piti asentaa jotain uusia, lentämisen kannalta tärkeitä osia. Tieto asiasta nostatti koneessa melkoista kuhinaa, ja mietimmekin, että taisimme olla koko koneen ainoat matkustajat, jolla ei ollut kiire jatkolennolle jonnekin päin maailmaa.

Huoltotoimien jälkeen pääsimme mukavasti ilmaan, ja lentomatka sujui joutuisasti. Tukholmaan lentäessä ei muutenkaan ehdi tylsistyä. Jos kaukokohteisiin lentäessä ongelmana on, että joutuu tuijottamaan toisten valitsemia elokuvia tai lukemaan lentoyhtiön aikakauslehden läpi kahdeksan kertaa, Tukholmaan lentäessä kohtaa päinvastaisen positiivisen ongelman: kahvikupin ehtii hädin tuskin juoda tyhjäksi, kun se jo tullaan laskeutumisen lähestyessä viemään pois.

Vuokraamo vailla muodollisuuksia

Arlandan lentokentällä Tukholmassa oli hieman vilkkaampi meno, mutta kaikki sujui nopeasti ja matkatavaramme pyörivät jo hihnalla odottamassa, kun ehdimme niitä hakemaan. Toisin kuin monilla muilla lentokentillä autovuokraamot eivät Arlandassa sijaitse terminaalien yhteydessä vaan erillisellä alueella, jonne matkustetaan bussilla. Ratkaisu onkin hyvä, koska se vähentänee ruuhkia melkoisesti. Paikalle pääseminenkään ei ole turhan vaivalloista, sillä terminaalien, pysäköintialueiden ja autovuokraamoalueen välillä sukkuloi busseja alle kymmenen minuutin välein.

Lyhyen bussimatkan jälkeen saimme autovuokraamosta meitä odottaneen auton, jälleen ilman minkäänlaista jonotusta. Münchenin lentokentän saksalaiseen järjestelmällisyyteen tottuneena odotin, että vuokraustilanteeseen olisi kuulunut enemmänkin muodollisuuksia, mutta Arlandassa homma hoitui vähintään puolet nopeammin. Pian ajokortin näyttämisen jälkeen pääsimme etsimään autoamme, joka osoittautui tilavaksi farmari-Avensikseksi.

Joutuisasti läpi tihkusateen

Navigaattorin mukaan Arlandasta Gävleborgin läänissä sijaitsevaan Hasselaan oli matkaa 330 kilometriä. Koska tiestä suurin osa on mukavaa moottoritietä, ajoaika perille on vain kolmisen tuntia. Jo tässä vaiheessa ajattelinkin hieman kateellisena, että Tukholman seudun asukeilla on korkeuseroltaan varsin vaikuttavia laskupaikkoja noin puolet lähempänä kuin esimerkiksi helsinkiläisillä.

Matka moottoritietä pitkin eteni vähäisen liikenteen ja 110 km/h:n nopeusrajoitusten ansiosta leppoisasti ja joutuisasti, joskin taivas oli pilvien peitossa ja tasainen tihkusade kasteli tuulilasia. Tie Hasselaa kohti kulkee lähes perille asti rannikkoa myötäillen. Maisemillaan Tukholman pohjoispuolen seutu ei juuri pääse kehumaan, mutta matkan varrella on muun muassa tunnettu Uppsalan kaupunki, joka on vierailemisen arvoinen, jos historia ja kulttuuri kiinnostavat. Etelä-Suomen tavoin lunta ei paljon maassa ollut, vaan paikoin tien varsilla näkyi jopa nurmikkoa.

Pyttipannun voimalla perille

Matkan varrella iskeneen nälän taltutimme Hakkegård-nimisessä tienvarsiravintolassa. Ruotsissa kun olimme, valitsimme ruoaksi pyttipannua. Tienvarsipaikaksi ruoka oli yllättävän hyvää, ja pääasia oli, että kaikki hoitui ripeästi, sillä mieli paloi jo Hasselan suuntaan.

Ruotsalaista tienvarsiarkkitehtuuria: Hakkegård

Noin 40 km ennen Hasselaa käännyimme pois päätieltä. Samalla vesisade alkoi vaihtua tiheäksi lumisateeksi, mikä tietysti lupasi hyvää. Muutenkin ympärillä alkoi yhtäkkiä näkyä paljon enemmän lunta, joten Hasselan lupauksille lumivarmuudesta näytti olevan katetta. Maastokin muuttui mäkisemmäksi, ja melko pian esiin ilmestyi vaikuttava vaara, jonka arvasimme olevan Hasselan hiihtokeskus.

– Niko

*Kirjoittaja perheineen sai Visit Swedeniltä, Hassela Ski Resortilta ja Järvsöbackenilta veloituksetta matkat, hissiliput, majoituksen ja oheispalveluita.

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Levi V: Hot or not?

Julkaistu: 02.2.2015

Aloitimme viimeisen laskupäivämme Levillä nukkumalla tavallista pidempään. Hitaan heräämisen ja rauhallisen aamiaisen jälkeen pääsimme rinteisiin noin klo 11:n jälkeen. Lähtöhalujamme vähensi myös sää, joka oli vielä edellistäkin päivää tuulisempi. Oli jopa lähellä, että gondoli olisi suljettu liian kovan tuulen vuoksi. Niin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut. Lisäksi rinteitä peitti kova sumu ja taivaalta tipahteli tasaisesti lunta.

Levi näytti sumuisetkin puolensa.

 

Viimasta takkatulen lämpöön

Laskimme pääosin eturinteillä, jossa olot olivat parhaimmat. Ensimmäistä kertaa reissumme aikana kylmyys kuitenkin vaivasi sen verran, että tavallista tiheämmät tauot tulivat tarpeeseen. Niiden viettämiseen tarjosi onneksi mukavan mahdollisuuden rinneravintola Horizont. Muiden, hieman kliinisen tuntuisten taukopaikkojen vastapainoksi Horizontissa oli aitoa tunnelmaa. Jo hirsiseinät ja takkatuli loivat mukavat puitteet pidempäänkin istuskeluun.

Välillä pakenimme Horizontin lämpöön.

Viimeiseen asti

Säästä huolimatta rinteissä oli hieman enemmän väkeä kuin edellisinä päivinä. Suureen karnevaalitunnelmaan ja hissijonoissa kärvistelyyn oli kuitenkin vielä paljon matkaa: pisin näkemämme hissijono taisi olla 8 hengen mittainen. Väen vähyyden ansiosta rinteetkin pysyivät edelleen huippukunnossa, joten jatkoimme laskemista klo 16:een asti, kunnes alkoi jo olla aika palata hotellille valmistautumaan Hot-joogaan.

Vesikin virtasi

Koska joogaamaan ei parane lähteä täysin mahoin, emme syöneet rinnepäivän jälkeen mitään vaan lykkäsimme illallista joogan jälkeiseen aikaan. Päätöksemme osoittautuikin oikeaksi, sillä Hot-jooga oli varsin rankka kokemus. Jo joogasalin lämpötila, 38 °C, oli omiaan viemään mehut keski-ikäistyvästä laskijasta. Kuumuuden vaikutuksen huomasi myös veden kulutuksesta: vesipulloa sai täytellä tiheään. Laskin juoneeni puolitoistatuntisen joogatunnin aikana noin pari litraa vettä, eikä muiden tunnille osallistuneiden juomatahti näyttänyt sen harvemmalta.

Kehoa säästämättä

Itse tunti oli rankkuudestaan huolimatta antoisa ja mielenkiintoinen. Jos edellisen päivän Yin-jooga oli ollut rentouttava ja palauttava, nyt ei pahemmin palauteltu: liikkeitä oli enemmän ja ne olivat paljon vaativampia voimankäytön puolesta. Tunnin aikana käytiin läpi koko keho, ja liikkeiden tarkoituksena on parantaa niin lihasvoimaa kuin hapenottokykyä. Se olikin helppo havaita, sillä niin lihakset kuin hengitys olivat paikoitellen kovalla koetuksella.

Jotkut osaavat, toiset eivät. Ida näyttää mallia.

Puolentoista tunnin hikoilun välkeen olo oli väsynyt mutta samalla yllättävän hyvä. Kahden joogakerran kokemusten perusteella voinkin sanoa, että liikunnan lisäksi jooga tarjoaa jotain sellaista hyvää oloa, jota en oikein ole muista liikuntamuodoista löytänyt. Olipa syy joogan satojen vuosien historian varrella hioutuneessa kokonaisuudessa tai jossakin muussa, mieleen jäi ajatus, että samanlaisen tunteen haluaisin kokea myös tulevaisuudessa.

Palkintopizzaa ja hienoa palvelua

Pitkän syömättömyyden ja reilun liikunnan jälkeen päätimme palkita itsemme jälleen pizzalla tutussa paikassa, Ristorante Rennassa, jossa naapuripöytiin kannetut pizzat olivat jo edellisenä iltana herättäneet kiinnostuksemme. Paikalle päästyämme saimme myös havaita, ettemme olleen ainoat Rennan pizzoista kiinnostuneet vaan väkeä oli paikalla lähes täysi salillinen.

Ruuhkan vuoksi saimme odotella pizzojamme varsin kauan, mutta odotus palkittiin. Rennan pizzat eivät olleet mitään tusinalättyjä vaan hyvistä raaka-aineista koottuja ja erittäin maukkaita. Samaa voi sanoa pahimpaan nälkäämme alkupalaksi kiskomistamme valkosipuolileivistä. Oli myös mukava havaita, että ilmeisestä kiireestä huolimatta Rennan henkilökunta jaksoi koko ajan olla hymyilevää ja ystävällistä, vailla teennäisyyden hiventäkään. Vastaavaa soisi näkevän muuallakin.

Aamun virkut

Koska meitä odotti seuraavana päivänä pitkä ajomatka, päätimme mennä aikaisin nukkumaan. Molemmilla meistä oli myös työkiireitä odottamassa heti maanantaiaamuna, joten halusimme lähteä niin aikaisin, että ehtisimme kotiin ennen myöhäisiltaa. Laitoimme siis kellon herättämään jo ennen aamuviittä.

Aamulla könysimme joogan ja laskettelun jäykistämin jäsenin ylös ja lähdimme sovitusti liikkeelle tasan viideltä. Muut hotellivieraat eivät selvästi olleet samanlaisin ajatuksin liikkeellä, eikä käytävillä joutunut väkeä väistelemään. Lähes ainoa elämän merkki oli eräs taksista noussut seurue, joka selvästi vielä vietti iltaa siinä missä me vietimme aamua.

Luonto tuli lähelle

Matka pitkin öistä Lappia sujui mukavasti ja joutuisasti. Kohtasimme tosin erään luonnon tarjoaman hidasteen: eräällä suoralla pimeästä auton valokeiloihin ilmestyi kaksi poroa, jotka jäivät seistä töröttämään aivan keskelle tietä. Onneksi ehdimme tehdä rajun mutta hallitun jarrutuksen, eikä yhteentörmäyksestä ollut pelkoa. Sen verran lähellä tilanne kuitenkin oli, että mietimme jonkin aikaa, miksi kyseiset vaatimet suorastaan vaatimalla vaativat päästä tekemään tuttavuutta puskurien ja konepellin kanssa.

Kotiin halki Suomen

Myöhemmin päivän valjetessa keli muuttui vaikeammaksi: lunta satoi, eikä näkyvyydessäkään ollut hurraamista. Ajoimme kuitenkin monen tunnin pätkiä ilman pitkiä taukoja. Ensimmäisen pidemmän tauon pidimme vasta Jyväskylässä, ja pääsimme lopulta onnellisesti kotiin noin 14 tunnin ajon jälkeen.

Kaikkiaan vierailu Levillä oli monella tapaa hieno kokemus. Jo ajomatkan puolesta reissu tuntui eksoottiselta, sillä en ollut koskaan aiemmin matkustanut autolla vastaavaa matkaa yhdellä kertaa. Mukavia kokemuksia karttui myös niin hienoista rinteistä kuin ensimmäisistä  joogakokemuksista. Pidempäänkin olisimme varmasti viihtyneet. Sen takasivat Levin laaja rinnetarjonta ja mittavat oheispalvelut.

Kiitos vielä Lumipallolle, KuruYogalle ja Hullulle Porolle matkan mahdollistamisesta ja Mondayskierille mukavasta matkaseurasta!

– Niko

*Kirjoittaja sai KuruYogalta ja Hullulta Porolta veloituksetta majoituksen, hissiliput ja hyvinvointi- ja liikuntapalveluita.

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Levi IV: Kohti kohokohtia*

Julkaistu: 08.1.2015

Toisen laskupäivämme aamu Levillä käynnistyi asianmukaisesti runsaalla aamiaisella. Jo pian tulomme jälkeen olimme havainneet, että hotellin muista vieraista valtaosa oli brittejä, ja se tietysti näkyi myös aamiaispöydän valikoimissa. Tuttujen karjalanpiirakoiden ja puurojen sijaan tarjolla oli myös saarivaltakunnan asukkien suosimia paistettuja makkaroita, papuja tomaattikastikkeessa, pekonia ja muuta suomalaiseen makuun varsin raskasta evästä. Itse suosin kevyempiä vaihtoehtoja mutta seurasin sekä kiinnostuneena että lievästi kauhistuneena, kuinka naapuripöydän britit pikkulapsista vanhuksiin siirtelivät valtavia papumääriä suihinsa.

Rauhallisesti liikkeelle

Koska olimme edellisenä päivänä huomanneet, että tähän vuodenaikaan parhaat laskuhetket tuntuivat olevan iltapäivisin, otimme aamun rennosti ja lähdimme rinteisiin vasta noin klo 11. Päätöstämme varmasti edisti myös se, että aamu oli varsin sumuinen ja tuulinen ja pakkanenkin oli kiristynyt. Mukava yllätys sen sijaan oli, että yöllä oli satanut uutta lunta ja lumisade jatkui edelleen päivän mittaan.

Levin keskusta tummansinisen taivaan alla

Päädyimme pian jälleen World Cup -alueelle, jonka olimme havainneet meille mieluisimmaksi laskualueeksi. Rinteet olivat edelleen erinomaisessa kunnossa, epäilemättä hyvin vähäisen laskijamäärän ansiosta. Taivaalta tipahdelleeseen höyhenenkevyeen lumeen sai vielä iltapäivällä monin paikoin piirrellä omia jälkiään.

Kahviloita ja kaunista taivasta

Tutussa Tuikussa vietetyn ensimmäisen kahvitauon lisäksi kävimme iltapäivällä vielä lämmittämässä luitamme Café Tanja -nimisessä kahvilassa, joka – kuten arvata saattaa – oli koristeltu monin Tanja Poutiaisen urasta kertovin kuvin ja esinein. Muilta osin Café Tanja ei juuri eronnut tyypillisistä turistien suosimista tehokkaista mutta kovasti toisiaan muistuttavista laskettelukeskusten kahviloista.

Lyhyen lämmittelyn jälkeen jatkoimme laskemista vielä pari tuntia. Iltapäivän laskut olivatkin jälleen päivän hienoimmat, koska sää oli seljennyt ja upea öinen taivas ja rinteiden kirkkaat valot loivat hienon yhdistelmän lumiseen maisemaan. Kellon lähestyessä viittä oli kuitenkin aika lopettaa onnistunut laskupäivä ja siirtyä kohti matkamme ehkä odotetuinta ja mielenkiintoisinta osuutta: vierailua KuruYogan studiolle joogatunnin merkeissä.

Kengittä Kuruun

Olimme onneksi saaneet hyvät ja selkeät ohjeet tunnille valmistautumiseen. Riitti, että toimme paikalle itsemme, kevyet liikuntavaatteet ja juomapullon. Kaikki muu oli luvassa talon puolesta. Matkaakaan ei ollut liikaa taitettavaksi, sillä KuruYogan studio sijaitsi hotelli Hullun Poron yhteydessä olevassa rakennuksessa.

Sovittuun kellonaikaan astuimme sisään studion ovesta ja riisuimme kenkämme, sillä varsinaisissa studion tiloissa liikutaan aina ilman kenkiä. Vaatteiden vaihdon jälkeen menimme modernisti sisustetun studion vastaanottotiskille, jossa ohjaajamme Ida otti meidät ystävällisesti vastaan. Ennen tunnin alkua ehdimme vielä hieman katsella studion tiloja ja hakea tarvitut joogamatot ja pyyhkeet.

Mukava vastaanotto KuruYogan vastaanotossa

Lämpimästi rennoksi

Ensimmäinen joogatuntimme oli Yin-joogaa, joten pääsin aloittamaan joogaurani melko lempeällä vaihtoehdolla. Ensimmäiset tuntemukset myös joogasaliin siirtymisen jälkeen olivat miellyttävät: sali oli lämmitetty 32 °C:n lämpöiseksi, mikä ei pakkasessa vietetyn päivän jälkeen tuntunut lainkaan hullummalta. Saatuamme joogamattomme ja pyyhkeemme levitetyiksi siirryimme itse asiaan ja aloitimme tunnin.

Joogasaliin tuotettiin koneellisesti niin lämpöä kuin kosteuttakin.

Jälkeen päin olin tyytyväinen, että joko hyvän onnen tai KuruYogan edustajien viisauden ansiosta ensimmäinen tuntimme oli juuri Yin-joogaa, koska se toimi hyvänä tutustuttajana joogan maailmaan. Tunti sisälsi pitkiä ja rauhallisia venytyksiä, jotka oli ohjaajan ohjeiden perusteella helppo omaksua. Kaikkiaan tunnin aikana tehtiin vain noin kymmenkunta asanaa eli joogaliikettä, mistä voi päätellä, ettei kyse ollut mistään pikavenytyksistä

Horjumista ja hyvää oloa

Osa asanoista tuntui yllättävän helpoilta, osa taas paikoitellen hyvin haastavilta. Tunteeni vaihtelivatkin tunnin aikana hyvästä ja rentouttavasta olosta pienoiseen epätoivoon siitä, miten ihmeessä onnistuisin pitämään yllä sellaisen tasapainon, että voisin kaatumisen välttämisen sijasta keskittyä rentouttavaan venymiseen. Onneksi liikkeiden helpottamiseen saattoi käyttää myös salissa tarjolla olleita joogatiiliä: parinkymmen senttimetrin kokoisia tukia, jotka osoittautuivat monissa liikkeissä hyvin hyödyllisiksi. Ohjaajamme kehottikin meitä käyttämään niitä aina, kun se vain tuntui meistä tarpeelliselta.

Muutamista vaikeista hetkistä huolimatta Yin-jooga ei pettänyt odotuksia. Niin tunnin aikana kuin sen jälkeenkin tunsin oloni parhaimmillaan todella hyväksi. Lämpö, rauhallinen musiikki ja keskittyminen vain omaan kehoon veivät ajatukset mukavasti pois kaikesta muusta kuin juuri silloisesta hetkestä.

Tunnin jälkeen mietin – tietysti – myös sitä, miten jooga ja laskettelu sopivat yhteen ja mahdollisesti hyödyttävät toisiaan. Vastaus oli kovin helppo, sillä lajien myönteinen yhteys on kiistaton. Aina hyödyllisen venyttelyn lisäksi jooga takuulla kehittää tasapainoa, mistä on laskettelusta suurta hyötyä. Väheksyä ei myöskään sovi sitä, että jooga on hieno ja eksoottinen tapa rentoutua laskupäivän jälkeen ja samalla kehittää lihaskuntoa.

Rentoina rentoon tunnelmaan

Niin ruumiiltamme kuin mieliltämme virkistyneinä palasimme hetkeksi hotelliin, minkä jälkeen olikin aika tutustua Levin ravintolatarjontaan. Koska joogaan ei sovi mennä täysin vatsoin, olimme muutenkin jo sopivan nälkäisiä. Nopean googlailun jälkeen valitsimme illallispaikaksi Ristorante Rennan, joka sijaitsee aivan Levin keskustassa.

Hyvin ansaittu ruokahetki täytti niin vatsat kuin odotukset.

Punatiiliseinäinen, ruudullisin pöytäliinoin sisustettu kodikas Renna osoittautui heti mukavaksi paikaksi. Väkeä oli paikalla vielä varsin vähän, ja saimme heti mukavan ja välittömän vastaanoton. Ruoassakaan ei ollut moitteen sijaa. Päinvastoin, etenkin alkupalaksi nauttimamme valkosipulileipä maistui erinomaiselta. Jo kesken syömisen päätimmekin palata Rennaan myös seuraavana iltana, koska tilaamamme pastan lisäksi myös naapuripöytään kannetut pizzat näyttivät ja tuoksuivat herkullisilta.

Pakoton kierros

Koska ilta oli vielä nuori, halusimme edes yhtenä iltana tehdä myös pienimuotoisen baarikierroksen. Aloitimme kierroksemme Oliver’s Corner -nimisestä irlantilaispubista. Melko täynnä ollut pubi oli mukava illanviettopaikka. Asian olivat selvästi havainneet myös britit, sillä heitä tuntui olevan valtaosa asiakkaista. Epäilemättä he saattoivat tuntea olonsa kotoisaksi tumman oluen, biljardin ja dartsin parissa napapiirin takanakin Edes Valioliigaa ei Oliver’s Cornerissa päässyt pakoon, vaan kuningaslajia oli tarjolla useista televisioista.

Pala vihreää saarta napapiirin pohjoispuolella

Yksien lasillisten jälkeen päätimme katsastaa myös legendaarisen Pub Hölmölän, joka sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä. Melko pian havaitsimme kuitenkin tehneemme virheen, sillä Hölmölässä ei ollut juuri ketään. Suosittu paikka selvästi vielä odotteli varsinaisen sesongin alkua ja juhlimishaluista kansaa. Jätimmekin toistaiseksi Hölmölän hölmömmille ja suuntasimme takaisin Oliver’s Corneriin.

Tunnettu hölmöilypaikka

Unen voitto

Reilusti ennen puoltayötä hotellin sänky ja uni alkoivat jo houkutella yhä enemmän, vaikka ilo pubin muun asiakaskunnan joukossa rupesi olemaan ylimmillään. Pitkän laskupäivän, joogan, syömisen ja iltaelämään tutustumisen uuvuttamina suuntasimme siten takaisin hotellillemme, jossa unta ei taaskaan juuri tarvinnut houkutella. Lepo olikin tarpeen, sillä seuraavasta päivästä oli myös luvassa  tapahtumantäyteinen. Paitsi lasketteluun aioimme tutustua myös toiseen joogatuntiin, astetta Yin-joogaa raskaampaan Hot-joogaan. Tästä kerron lisää seuraavassa kirjoituksessani.

– Niko

*Kirjoittaja sai KuruYogalta ja Hullulta Porolta veloituksetta majoituksen, hissiliput ja hyvinvointi- ja liikuntapalveluita.

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Swinging on the hill

Julkaistu: 02.1.2015

Levin-matkaani käsittelevien juttujen väliin sopinee näin uuden vuoden kunniaksi juttu hieman lähempänä sijaitsevasta hiihtokeskuksesta. Viime viikkojen pakkasten ansiosta Etelä-Suomen keskuksetkin ovat yksi kerrallaan avautumassa, eikä tämänkertaisen vierailuni kohde ollut poikkeus: Pohjois-Espoon Nuuksiossa sijaitseva Swinghill avasi kautensa pari päivää sitten.

Halusin jo viime kaudella kirjoittaa jutun Swinghillistä, mutta heikko lumitalvi ja aikainen kevät pääsivät yllättämään siinä määrin, että keskus ehti sulkeutua ennen kuin pääsin toteuttamaan aikomukseni. Tänä talvena en halunnut toistaa samaa virhettä, joten hankkiuduin paikalle jo vuoden ensimmäisenä päivänä. Koko perheelläni sattui olemaan vapaapäivä, ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin vierailla vanhassa tutussa hiihtokeskuksessa. Toinen hyvä syy Swinghillissä vierailemiseen oli uuteen sompahissiin tutustuminen. Kyseisen hissin edeltäjästä ja siihen liittyvistä muistoistani ehdinkin kirjoittaa jo viime vuonna yhdessä ensimmäisistä blogikirjoituksistani.

Mukavien mutkien kautta perille

Matkamme kohti Swinghilliä alkoi lauhan sään saattelemana, mutta onneksi vesisade antoi vielä odottaa itseään. Reitin loppuosa tarjoaa parhaimmillaan ehkäpä koko Espoon hienoimmat maisemat, mutta tällä kertaa niistä ei sumun vuoksi näkynyt juuri mitään. Reitti on muutenkin mukava: tie on mutkitteleva ja mäkinen, mutta muutamia vuosia sitten tehtyjen levennysten ansiosta määränpäätä kohti ei hieman tavallista huonommallakaan kelillä tarvitse ajaa koko ajan aivan kieli keskellä suuta. Toista oli menneinä vuosikymmeninä, jolloin tie oli todella kapea ja usein hyvin liukkaassa kunnossa eikä luistonestoja ja lukkiutumattomia jarruja juuri ollut kuin ehkä Ritari Ässän autossa.

Ruuhkattomasti ja kiireettömästi

Rinteiden huipun kupeessa sijaitsevalla pysäköintipaikalla oli puolenpäivän aikaan vasta hyvin vähän väkeä, mikä tietysti tiesi laskijan kannalta hyvää. Aivan pysäköintipaikan vieressä olevassa uudehkossa rakennuksessa sijaitsevat niin suksivuokraamo kuin lipunmyynti.  Aikaisemmin liput ostettiin pienestä kopista kilparinteen alapäästä.

Lipunmyynnissä ei ollut lainkaan jonoa, vaan pääsimme saman tien tekemään ostoksemme. Vapaapäivä kun oli, ostimme päiväliput. Paikalla ollut henkilökunta palveli meitä hyvin ystävällisesti, mistä tuli heti hyvä mieli. Palvelussa pienet asiat ovat usein ratkaisevia, mikä selvästi oli Swinghillissä ymmärretty. Kiireettömän palvelun ja hyvän laskupäivän toivotusten jälkeen oli mukava siirtyä kohti rinteitä.

Sumuinen sää peitti osan maisemista.

Kovaa ja korkealta

Keskuksen kolmesta hissistä vain sompahissi oli toistaiseksi auki, kun ankkurihissi ja lasten naruhissi odottivat vielä aukeamistaan. Emme kuitenkaan jääneet muita hissejä kaipaamaan, sillä uusi ja hyvä sompahissi palveli molempia päärinteitä: kilparinnettä ja perherinnettä.

Molemmat rinteet olivat mukavassa kunnossa, joskin suojasään vuoksi paikoin hieman raskaita laskea. Laskimme pääosin perherinteessä, joka on Etelä-Suomen mittakaavassa mukavan pitkä. Swinghillissä onkin pääkaupunkiseudun suurin korkeusero: noin 75 metriä. Profiililtaan rinteet ovat mukavia, eikä niissä ole Etelä-Suomen rinteille tyypillisiä turhahkoja siirtymärinteen tyyppisiä hyvin loivia osuuksia. Perherinteessäkin voi siten halutessaan päästellä mukavaa vauhtia.

Uusi sompahissi tarjosi nopeaa ja hyvää kyytiä.

Kahvia ja tunnelmia

Koska hissille pääsi aina laskemaan suoraan, saimme jo lyhyessä ajassa laskea suuren määrän laskuja. Parin tunnin laskujen jälkeen jalat alkoivatkin jo kaivata lepoa ja mahat täytettä. Näihin tarpeisiin Swinghillillä on onneksi tarjota mukava paikka: varmasti yksi koko Suomen tunnelmallisimmista rinnekahviloista.  Kahvila ei ole suuri, mutta tuoreen pullan tuoksu, hirsiseinät ja toisinaan myös takkatuli tekevät sen tunnelmasta ainutlaatuisen. Vierailupäivänämme kahvilassa ei keskuksen lyhyen aukiolon vuoksi ollut tarjolla ruoka-annoksia, mutta nautimme pizzapalat ja tietysti pullakahvit. Sielunravintoa puolestaan tarjosi tv:stä tullut Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonsertti.

Tunnelmallinen kahvipaikka

Innokkaasti loppuun asti

Virkistystauon jälkeen jatkoimme laskua. Vaikka laskutunteja oli jo takana useita, myös perheemme pienin jäsen jaksoi aina vain. Hoputtipa hän vielä vanhempiaankin, jotka välillä seisahtuivat hetkeksi vetämään henkeä. Jälleen oli mukava huomata, kuinka valtavasti pienikin lapsi parhaimmillaan jaksaa, kun innostusta on vaikka muille jakaa. Tämän innon saattelemina jatkoimme laskemista aina sulkemisaikaan asti.

Hymykin oli herkässä.

Laskupäivän päätteeksi oli helppo todeta, että saimme rahoille todella vastinetta, sillä laskimme kaikkiaan kuusi tuntia. Rinteetkin säilyivät vähäisen laskijamäärän vuoksi hyvässä kunnossa läpi koko päivän. Päivän ainoa varsinainen miinus oli hieman sumuinen sää, joka heikensi jonkin verran näkyvyyttä ja peitti osan komeista maisemista.

Läpi vuosikymmenten

Lempinimellä ”Espoon Chamonix” tituleerattu Swinghill osoitti olevansa edelleen maineensa veroinen. Vaikka keskus sijaitsee hieman syrjässä, siellä kannattaa tilaisuuden tullen ehdottomasti käydä, koska kyseessä on nimenomaan laskijan paikka. Kaikki peruspalvelut ovat myös kunnossa, joten paikalle voi helposti tulla koko päiväksi. Lisäksi keskus sopii mukavasti eritasoisille laskijoille. Perherinteestä voivat nauttia perheet ja aloittelijat. Rinteen yläosassa on myös lastenrinne naruhisseineen. Kilparinteessä taas kovempikin tykittäjä saa halutessaan hapot reisiinsä.  Olen käynyt Swinghillissä nyt jo neljällä eri vuosikymmenellä, ja toivottavasti sama perinne jatkuu vielä monena tulevanakin vuosikymmenenä.

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com