Swinging on the hill

Levin-matkaani käsittelevien juttujen väliin sopinee näin uuden vuoden kunniaksi juttu hieman lähempänä sijaitsevasta hiihtokeskuksesta. Viime viikkojen pakkasten ansiosta Etelä-Suomen keskuksetkin ovat yksi kerrallaan avautumassa, eikä tämänkertaisen vierailuni kohde ollut poikkeus: Pohjois-Espoon Nuuksiossa sijaitseva Swinghill avasi kautensa pari päivää sitten.

Halusin jo viime kaudella kirjoittaa jutun Swinghillistä, mutta heikko lumitalvi ja aikainen kevät pääsivät yllättämään siinä määrin, että keskus ehti sulkeutua ennen kuin pääsin toteuttamaan aikomukseni. Tänä talvena en halunnut toistaa samaa virhettä, joten hankkiuduin paikalle jo vuoden ensimmäisenä päivänä. Koko perheelläni sattui olemaan vapaapäivä, ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin vierailla vanhassa tutussa hiihtokeskuksessa. Toinen hyvä syy Swinghillissä vierailemiseen oli uuteen sompahissiin tutustuminen. Kyseisen hissin edeltäjästä ja siihen liittyvistä muistoistani ehdinkin kirjoittaa jo viime vuonna yhdessä ensimmäisistä blogikirjoituksistani.

Mukavien mutkien kautta perille

Matkamme kohti Swinghilliä alkoi lauhan sään saattelemana, mutta onneksi vesisade antoi vielä odottaa itseään. Reitin loppuosa tarjoaa parhaimmillaan ehkäpä koko Espoon hienoimmat maisemat, mutta tällä kertaa niistä ei sumun vuoksi näkynyt juuri mitään. Reitti on muutenkin mukava: tie on mutkitteleva ja mäkinen, mutta muutamia vuosia sitten tehtyjen levennysten ansiosta määränpäätä kohti ei hieman tavallista huonommallakaan kelillä tarvitse ajaa koko ajan aivan kieli keskellä suuta. Toista oli menneinä vuosikymmeninä, jolloin tie oli todella kapea ja usein hyvin liukkaassa kunnossa eikä luistonestoja ja lukkiutumattomia jarruja juuri ollut kuin ehkä Ritari Ässän autossa.

Ruuhkattomasti ja kiireettömästi

Rinteiden huipun kupeessa sijaitsevalla pysäköintipaikalla oli puolenpäivän aikaan vasta hyvin vähän väkeä, mikä tietysti tiesi laskijan kannalta hyvää. Aivan pysäköintipaikan vieressä olevassa uudehkossa rakennuksessa sijaitsevat niin suksivuokraamo kuin lipunmyynti.  Aikaisemmin liput ostettiin pienestä kopista kilparinteen alapäästä.

Lipunmyynnissä ei ollut lainkaan jonoa, vaan pääsimme saman tien tekemään ostoksemme. Vapaapäivä kun oli, ostimme päiväliput. Paikalla ollut henkilökunta palveli meitä hyvin ystävällisesti, mistä tuli heti hyvä mieli. Palvelussa pienet asiat ovat usein ratkaisevia, mikä selvästi oli Swinghillissä ymmärretty. Kiireettömän palvelun ja hyvän laskupäivän toivotusten jälkeen oli mukava siirtyä kohti rinteitä.

Sumuinen sää peitti osan maisemista.

Kovaa ja korkealta

Keskuksen kolmesta hissistä vain sompahissi oli toistaiseksi auki, kun ankkurihissi ja lasten naruhissi odottivat vielä aukeamistaan. Emme kuitenkaan jääneet muita hissejä kaipaamaan, sillä uusi ja hyvä sompahissi palveli molempia päärinteitä: kilparinnettä ja perherinnettä.

Molemmat rinteet olivat mukavassa kunnossa, joskin suojasään vuoksi paikoin hieman raskaita laskea. Laskimme pääosin perherinteessä, joka on Etelä-Suomen mittakaavassa mukavan pitkä. Swinghillissä onkin pääkaupunkiseudun suurin korkeusero: noin 75 metriä. Profiililtaan rinteet ovat mukavia, eikä niissä ole Etelä-Suomen rinteille tyypillisiä turhahkoja siirtymärinteen tyyppisiä hyvin loivia osuuksia. Perherinteessäkin voi siten halutessaan päästellä mukavaa vauhtia.

Uusi sompahissi tarjosi nopeaa ja hyvää kyytiä.

Kahvia ja tunnelmia

Koska hissille pääsi aina laskemaan suoraan, saimme jo lyhyessä ajassa laskea suuren määrän laskuja. Parin tunnin laskujen jälkeen jalat alkoivatkin jo kaivata lepoa ja mahat täytettä. Näihin tarpeisiin Swinghillillä on onneksi tarjota mukava paikka: varmasti yksi koko Suomen tunnelmallisimmista rinnekahviloista.  Kahvila ei ole suuri, mutta tuoreen pullan tuoksu, hirsiseinät ja toisinaan myös takkatuli tekevät sen tunnelmasta ainutlaatuisen. Vierailupäivänämme kahvilassa ei keskuksen lyhyen aukiolon vuoksi ollut tarjolla ruoka-annoksia, mutta nautimme pizzapalat ja tietysti pullakahvit. Sielunravintoa puolestaan tarjosi tv:stä tullut Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonsertti.

Tunnelmallinen kahvipaikka

Innokkaasti loppuun asti

Virkistystauon jälkeen jatkoimme laskua. Vaikka laskutunteja oli jo takana useita, myös perheemme pienin jäsen jaksoi aina vain. Hoputtipa hän vielä vanhempiaankin, jotka välillä seisahtuivat hetkeksi vetämään henkeä. Jälleen oli mukava huomata, kuinka valtavasti pienikin lapsi parhaimmillaan jaksaa, kun innostusta on vaikka muille jakaa. Tämän innon saattelemina jatkoimme laskemista aina sulkemisaikaan asti.

Hymykin oli herkässä.

Laskupäivän päätteeksi oli helppo todeta, että saimme rahoille todella vastinetta, sillä laskimme kaikkiaan kuusi tuntia. Rinteetkin säilyivät vähäisen laskijamäärän vuoksi hyvässä kunnossa läpi koko päivän. Päivän ainoa varsinainen miinus oli hieman sumuinen sää, joka heikensi jonkin verran näkyvyyttä ja peitti osan komeista maisemista.

Läpi vuosikymmenten

Lempinimellä ”Espoon Chamonix” tituleerattu Swinghill osoitti olevansa edelleen maineensa veroinen. Vaikka keskus sijaitsee hieman syrjässä, siellä kannattaa tilaisuuden tullen ehdottomasti käydä, koska kyseessä on nimenomaan laskijan paikka. Kaikki peruspalvelut ovat myös kunnossa, joten paikalle voi helposti tulla koko päiväksi. Lisäksi keskus sopii mukavasti eritasoisille laskijoille. Perherinteestä voivat nauttia perheet ja aloittelijat. Rinteen yläosassa on myös lastenrinne naruhisseineen. Kilparinteessä taas kovempikin tykittäjä saa halutessaan hapot reisiinsä.  Olen käynyt Swinghillissä nyt jo neljällä eri vuosikymmenellä, ja toivottavasti sama perinne jatkuu vielä monena tulevanakin vuosikymmenenä.

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com