Kesähuveja: Täyttä elämää täyttömäessä

Julkaistu: 19.6.2014

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin juoksuharrastusta ja sen aloittamisen vaikeutta. Kirjoituksen jatkoksi haluan esitellä yhden mieliharjoittelupaikoistani: Malminkartanonhuipun. Kyseessä ei varmasti ole mitenkään optimaalisin harjoittelupaikka, saati lajin kannalta paras, mutta korkeiden paikkojen ystävänä nautin joka kerta päästessäni katselemaan huipulta avautuvia näkymiä. Toisekseen paikalla on lähes aina melko paljon väkeä, mikä on mukavaa vastapainoa kaltaiselleni yksinäisestä harjoittelusta nauttivalle.

Mikä sen nimi olikaan?

Helsingin Malminkartanon kupeessa, lähellä niin Espoon kuin Vantaankin rajaa sijaitsevalla Malminkartanonhuipulla on monta nimeä. Virallisen nimensä lisäksi huippua kutsutaan usein yksinkertaisesti ”täyttömäeksi”, ”paskamäeksi” tai ”jätemäeksi”. Itse olen tottunut käyttämään jälkimmäistä. ”Lähdenpä tästä jätemäkeen”, tokaisen yleensä suunnistaessani Malminkartanoon harjoittelemaan.

”Jätemäki” onkin aiheellinen nimitys, sillä mäki on vuosina 1976–1996 koottu lähinnä rakennustyömaiden ylijäämämassoista. Lisäksi mäen sisällä asustaa muun muassa autonrenkaita ja kulutuselektroniikkaa.

Haudattuja suunnitelmia, taakse jäänyttä toimintaa

Mäkeä oli aiemmin tarkoitus laajentaa, mutta suunnitelmista on sittemmin luovuttu. Lisäkorkeudesta ei toki olisi haittaa, mutta nykyiselläänkin 90 metrin korkeudelle merenpinnasta ulottuva mäki on jo Helsingin kaupungin korkein kohta. Korkeuseroa portaiden alapäästä mäen laelle on noin 65 metriä.

Huipulta avautuu mukavia näkymiä kolmen kaupungin alueelle.

Noin 15 vuotta sitten mäki oli myös virallisesti laskettelukäytössä ja paikalla oli hiihtohissi ja kahvila. Toiminta oli kuitenkin kannattamatonta, eikä hiihtokeskuksen historia jäänyt pitkäksi. Hiihtohissin nousulinja on kuitenkin edelleen nähtävissä.

Monia mahdollisuuksia ja tähtien loistetta

Monipuolisena ulkoilupaikkana Malminkartanonhuippu kerää monien eri lajien harrastajia. Tarjolla on mahdollisuuksia niin porrasjuoksuun ja -kävelyyn kuin rauhallisempaan harjoitteluun erilaisilla kävelyreiteillä. Lisäksi paikalla on usein muun muassa leijan lennättäjiä, maastopyöräilijöitä ja alamäkiajon harrastajia. Jostain syystä paikka tuntuu myös keräävän paljon monenlaisia julkimoja tv:n laihdutusohjelmien ”tähdistä” NHL-kiekkoilijoihin.

Portaiden lisäksi huipulle pääsee kävelyteitä pitkin.

Yhä ylös yrittää

Täyttömäen suosituin paikka ovat huipulle vievät portaat. Portaissa on 426 askelmaa, ja parhaimmillaan niin ylös kuin alaskin on matkalla väkeä jopa ruuhkaksi asti. Lepäilyyn ja maisemien katseluun on kaksi tasannetta. Portaissa on kaide ainoastaan vasemmalla puolella, joten harjoittelun tiimellyksessä kannattaa pitää sen verran varansa, ettei putoa oikealla puolella sijaitsevaan pöheikköön. Lähellä huippua portaiden kaiteessa on hauskana yksityiskohtana muutamia lemmenlukkoja, joita rakastavaiset nykyään tapaavat lempensä kestävyyden turvaamiseksi kiinnittää milloin minnekin.

Suosituin harjoittelupaikka: portaat

Ravintoa myös sielulle

Ylhäällä avautuu yllättävän hieno näkymä pääkaupunkiseudun kaikkien kaupunkien alueelle. Viihtyvyyden lisäämiseksi huipulla on myös ympäristötaideteos Tuulen suunnat, joka koostuu lipputangoista ja maahan kalkkikivestä ja marmorista rakennetuista nuolista. Mainittu marmori on vieläpä peräisin Finlandia-talon entisistä marmorilaatoista, joten kyseessä on todellinen kulttuurin kierrätys.

Osa huipun taideteosta: lipputankoja tuulipusseineen

Talvisten reittien tutkintaa

Viimeistä käyntiäni täyttömäelle en tehnyt pelkästään kuntoilun vuoksi vaan myös blogini varsinaista aihealuetta sivuavasti. Malmikartanonhuippu on muun nimittäin muun toimintansa ohella talvisin suosittu vapaalaskupaikka, jossa sopivien ilmojen sattuessa parhaimmat puuterit korkataan nopeastikin. Mielenkiintoisia, haasteiltaan ja esteiltään vaihtelevia reittejä lähtee mäen laelta useisiin suuntiin, ja jos vadelmapuskien ja muiden esteiden väistely ja liukkaiden portaiden kapuaminen eivät haittaa, Malminkartanonhuipulta käsin on mahdollista saada mukavia, joskin tietysti lyhyitä laskukokemuksia.

Ensi talvi mielessäni katselin jo mahdollisia kiinnostavia linjoja. Jos tuleva kausi tuo mukanaan edes muutaman kunnollisen lumisateen, toivon löytäväni itseni jonain aamuna muiden joukosta kiipeämässä sukset selässä portaita kohti odottavia urbaaneja lumikenttiä.

– Niko

P.S. Kesästä huolimatta palaan myös seuraavassa kirjoituksessa lumisiin aiheisiin. Luvassa on juttua Kauniaisissa järjestetystä Urheilijan polku -teemaillasta.

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Kesähuveja: Juoksumotivaatiota etsimässä

Julkaistu: 17.6.2014

Laskettelukauden päättymisen jälkeen eteen tuli taas tuttu ilmiö: liikuntatyhjiö. Maailma on toki pullollaan muitakin lajeja kuin alppihiihto, mutta laskukauden jälkeen on usein vaikea saada motivoiduksi itseään kesälajien pariin. Vuosi vuoden jälkeen vaikeinta tuntuu aina olevan alkuun pääseminen. Vaikka olen harrastanut kestävyysjuoksua enemmän tai vähemmän säännöllisesti vuosien ajan, pitkän talvikauden jälkeen ei ole helppoa aloittaa jälleen alusta. Voi toki aiheellisesti kysyä, miksen juokse ympäri vuoden. Muutamana talvena olen niin tehnytkin, mutta sittemmin laskettelu on vienyt talvisin vapaa-ajastani niin ison osan, etten ole kyennyt tai viitsinyt löytää juoksuharrastukselle sen vaatimaa aikaa.

Vaikeuksien kautta

Pitkän juoksutauon yksi ikävimmistä puolista on se, että jos erehtyi edes kuvittelemaan juoksun olevan alusta lähtien helppoa ensimmäiset lenkit palauttavat aina tehokkaasti maan pinnalle: ei kerta kaikkiaan kulje, eikä varmasti tunnu ainakaan hyvältä. Mielialaa ei myöskään kohota tietoisuus siitä, että juoksukunnon ja -nautinnon löytäminen vie aina aikansa.

Pois kaapista pölyä keräämästä

Oman hankaluutensa tuo lisäksi juoksuvammojen välttäminen. Onneksi ikävät kokemukset takavuosilta ovat samalla tuoneet kokemusta siitä, mitä harjoittelun alussa kannattaa tehdä, ja etenkin siitä, mitä ei kannata tehdä. Aikoinaan ilman näitä tietoa koin niin muutaman penikkataudin kuin ylikunnonkin. Sen jälkeen olen hiljalleen omaksunut tavan, jossa ennen varsinaisen juoksuharjoittelun aloittamista totutan ensin jalkojani pitkillä reippailla kävelylenkeillä ja muilla totuttavilla harjoituksilla, kuten porraskävelyllä.

Muistoja kaapin pohjalta

Tänä keväänä lopullisen sysäyksen harjoittelun aloittamiseen antoi vaatekaapin pohjalta löytynyt pino vanhoja juoksutapahtumien paitoja, joita olen vuosien varrella saanut. Ne herättivät taas monia muistoja siitä, millaista iloa onnistuneista juoksuista voi saada, puhumattakaan niistä tunteista, joita voi kokea, kun juoksee mukavaa tietä hienoissa maisemissa ja voi vielä jossain 15 km:n kohdalla tuntea, kuinka askel tuntuu kevyeltä ja koko ajan huvittaisi vain lisätä vauhtia entisestään. Sitä odotellessa voi ja kannattaakin kärsiä ne epämukavuuden ja pienten vastoinkäymisten tunteet, joita harjoittelun alussa aina tulee vastaan.

Muistutus siitä, että olen juossut menneinäkin vuosina, jopa Turussa.

Koska aloitin harjoittelun tänä vuonna melko myöhään, en ole asettanut itselleni mitään suuria tavoitteita. Jo motivaation ylläpitämiseksi on kuitenkin hyvä tähdätä jonnekin. Niinpä ajattelin vaatia itseltäni 2 tunnin alitusta puolimaratonilla jossain syksyn juoksutapahtumassa. Suuremmat saavutukset jääkööt myöhemmiksi vuosiksi.

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Kesähuveja: Lounasvaellus Solvalla–Pirttimäki–Solvalla

Julkaistu: 12.6.2014

Edellisessä kirjoituksessani kerroin vierailustani pääkaupunkiseudun tyhjiin laskettelurinteisiin. Osittain niistä saamieni kokemusten innoittamana palasin uudestaan Solvallan maisemiin. Tällä kertaa tarkoituksenani ei tosin ollut rinteen hiljaisuuden bongailu vaan pieni vaellusretki Solvallan ja Pirttimäen välillä. Olin kulkenut saman reitin aikaisemminkin, koska se kuului kaukana viime vuosituhannella yläasteeni liikuntapäivien vakio-ohjelmaan. Tuolloin reitin kulkeminen ei tosin ollut kovin hauskaa, sillä yläasteikäisen piti tietysti ainakin ajatuksissaan vastustaa kaikkea koulun tarjoamaa, jopa mahdollisuutta kiireettömään ulkoiluun raittiissa ilmassa. Nyt sen sijaan saatoin lähteä liikkeelle seesteisemmin ajatuksin.

Selvin suunnitelmin

Lähdin kotoani aamulla kymmenen tienoilla. Matkavarusteiksi ja -seuraksi pakkasin mukaan repun ja vaimon. Ajomatka kotoamme lähtöpisteeseen eli luontokeskus Haltian pysäköintipaikalle vie vain parikymmentä minuuttia, joten saatoimme aloittaa vaelluksemme puoli yhdentoista tienoilla. Liikkeelle lähteminen reilusti ennen puoltapäivää olikin järkevää, sillä Haltian pysäköintipaikka oli jo pullollaan autoja. Ainakin erilaisia työporukoita näytti olevan paikalla runsaasti, ilmeisesti nauttimassa sekä ulkoilusta että eväistä. Erilaisia ulkoilureittejä ja -mahdollisuuksia onkin alueella paljon, niin kesäisin kuin talvisin. Itse suuntasimme kohti Pirttimäkeä, jonne oli opasteiden mukaan matkaa 8,5 km. Tarkoituksenamme oli käydä Pirttimäessä syömässä ja palata takaisin sitten samaa reittiä takaisin. Aikaa koko retkeen laskin kuluvan noin neljä tuntia.

Haltian kulmille halusivat muutkin.

Suunnitelmaan kuulumaton kierros

Matkan ensimmäiset vastoinkäymiset kohtasimme jo heti alussa. Olin pikaisesti katsonut kartasta, mihin suuntaan meidän tulisi ensimmäiseksi suunnata, mutta ilmeisesti joko minussa tai kartassa oli toivomisen varaa, sillä lähdimme heti liikkeelle väärää reittiä. Valitsemaamme reittiä pääsimme kuitenkin Pirttimäkeen johtavalle reitille, joskin vasta kierrettyämme ylimääräisen parin kilometrin lenkin.

Reitin alku kulki kauniissa mutta paikoin melko raskaassa maastossa. Jyrkkiä mäkiä reunustivat kallioiset ja mäntymetsäiset näkymät.  Kun edellisen kerran yli 20 vuotta sitten kuljin samoja reittejä, matka Pirttimäkeen taittui pitkälti polkuja pitkin, mutta nyt koko matkan saattoi kulkea melko leveää ja hyväkuntoista sora- ja hiekkapohjaista kävelytietä.

Matkalla oli mutkiakin.

Polkuja tallattaviksi, pyitä bongattaviksi

Useat reitit toimivat talvella latuina. Varsin haastavia mäkiä tuli vastaan useita, joten ensi tutustuminen murtomaahiihtoon kannattanee tehdä jossain muualla. Edistyneemmät harrastajat taas varmasti löytävät Solvallan seuduilta sopivia haasteita. Myös maastopyöräilyyn on tarjolla paitsi kävelyteitä myös monenlaisia kiinnostavan näköisiä polkuja. Päästyämme hieman kauemmaksi Solvallasta koko matkalla vastaamme tuli kuitenkin vain muutamia ihmisiä, joten ilmeisesti pääkaupunkiseudun luontoliikunnanharrastajat olivat suunnanneet jonnekin muualle. Paikalliseen eläimistöön emme myöskään juuri tutustuneet, vaikka tiettävästi Nuuksiossa liikkuu niin karhuja kuin hirviäkin. Ainoa mainitsemisen arvoinen eläinhavainto oli eräs kummallisesti käyttäytynyt lintu, jonka vaimoni väitti olevan peltopyy.

Kaunista ja hyväkuntoista tietä kelpasi tallata.

Hieman alle kahden tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Pirttimäkeen. Tauko alkoikin olla paikallaan niin levontarpeen kuin nälänkin puolesta. Solvallan tavoin myös Pirttimäessä oli melko paljon väkeä nauttimassa niin ulkoilusta kuin kauniista säästäkin.

Pirttimäen maalaismaisemaa

Tervetullut tauko 

Bodominjärven kupeessa sijaitseva Pirttimäki on suosittu ulkoilukohde. Kauniilla ja suojaisalla paikalla sijaitsevalla alueella on muun muassa jalkapallokenttä, grillikatoksia, eväsretkeilyyn sopivia kauniita nurmikenttiä ja kahvila. Lapsille on myös mukava leikkipaikka, jonka vetonaulana on hauska pieni köysirata. Talvisin alueella lähtee myös paljon latuja eri puolille Espoota.

Leikkimahdollisuuksia leikki-ikäisille ja -haluisille

Söimme lounaan viihtyisässä kahvilassa, joka kesäaikaan on maanantaipäiviä lukuun ottamatta auki päivittäin klo 10–16. Kahvilan ruoka oli maittavaa ja edullista. Lounas tuoreine sämpylöineen maksoi 7 euroa. Ruoan lisäksi tarjolla oli monenlaisia tuoreita, reilun kokoisia leivonnaisia. Lounaan päälle ostamistamme isoista korvapuusteista riittikin myös matkaevääksi ja kotiinviemisiksi.

Kahvilarakennus on ilo silmälle.

Täysin mahoin, hellin jaloin

Tulomatkan rasitukset ja juuri nautittu lounas alkoivat paluumatkan alussa jo tuntua jaloissa, ja lämpötilakin alkoi lähestyä hellerajaa. Jaksoimme kuitenkin mukavasti pitää yllä reipasta kävelyvauhtia, kun pidimme aina parin kilometrein välein muutaman minuutin hengähdystauon. Menomatkan tavoin myös tulomatkalla kovimmat koitokset jyrkkine mäkineen olivat lähellä Solvallaa.

Aurinko helli paluumatkallakin.

Noin puolentoista tunnin kävelyn päätteeksi istuimme jälleen Haltian pysäköintipaikalla autossamme, jonka sisälämpötila oli auringonpaisteessa kohonnut hyvin lämmitetyn saunan lukemiin. Kun olimme saaneet ilmastointilaitteen laskemaan ajoneuvon lämpötilan jotakuinkin siedettäväksi oli aika tarkastella retkemme numeerisia yksityiskohtia. Sports Trackerin mukaan matkaa pienelle vaelluksellemme kertyi kaikkiaan 18,1 km ja kävelyaikaa noin 3 tuntia 15 minuuttia.

Jatkoa seuraa?

Saamiemme mukavien kokemusten pohjalta päätimme, ettei retkemme Nuuksion alueelle jää varmasti viimeiseksi. Hyvin luultavasti teemme samanlaisen retken pian uudestaan, siten että valitsemme lähtöpisteeksi Pirttimäen. Uskallamme suositella Solvallan ja Pirttimäen välistä reittiä muillekin. Reitti sopii hienosti päiväretkeksi kaikille vähintään normaalikuntoisille, jotka haluavat nauttia liikunnasta ja erämaamaisemista lähellä Helsinkiä. Mitään eränkävijän taitoja matkalla ei tarvita, ja niin Solvallassa kuin Pirttimäessä on mukavat palvelut, joten muonituspuolenkin voi halutessaan jättää ammattilaisten huoleksi.

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com