Paljon lähempää kuin uskoisi

Laskettelun yksi mukavimmista puolista on jakaa se tavalla tai toisella muiden kanssa. Tietysti joskus on mukavaa pöllyttää rinteitä ihan omaankin tahtiin, mutta yksin laskiessa tulee aina ennemmin tai myöhemmin tunne, että olisi mukava edes välillä päästä kommentoimaan hyvin tai huonosti sujunutta laskua tai jotain muuta asiaa jollekulle heti eikä vasta kotiin tulon jälkeen. Tämä kirjoitus kertoo siitä, kuinka elämäni muuttui, kun koko perheeni alkoi harrastaa laskettelua yhdessä.

Monina aikaisempina vuosina laskin lähinnä yksin ja toisinaan kavereideni tai veljeni perheen kanssa. Myös laskettelumatkoilla kävin muiden kuin oman perheeni kanssa. En ollut asiasta iloinen, mutta ymmärsin sen syyt. Kun perheeseeni kuuluivat lisäkseni vaimo, jolla ei ollut aikaisempaa laskettelukokemusta ja lisäksi vielä hankala korkeanpaikankammo, ja lapsi, joka oli varsin epävarma liikkumisessaan ja pelkäsi kaikenlaisia kovia vauhteja ja mäkiä, en osannut unelmoidakaan, että meistä koskaan mikään lasketteluperhe tulisi. Nyt voin ilokseni todeta, että olin enemmän kuin väärässä.

Pohtiessamme, miten saisimme tyttäremme rohkaistumaan liikkumisessa ja saamaan hyödyllistä ja monipuolista liikuntaa, keksimme laskettelun hieman vahingossa. Emme asettaneet asiaa kohtaan mitään suuria tavoitteita vaan ajattelimme vain, että laskettelukoulussa tytär ehkä saisi hieman lisää liikuntakokemuksia isällekin tutun lajin parissa. Sopiva rinnekin sijaitsi lähellä, joten harrastamisen aloittamisen kynnys oli matala.

Pienten alkuvaikeuksien jälkeen tyttären harrastus lähtikin käyntiin paremmin kuin olimme kuvitelleet. Tyttö innostui kovasti ja kävi laskettelukoulun lisäksi paljon laskemassa kanssani. Ahkera harjoittelu myös tuotti hyvin tulosta, ja tyttö oli kovin ylpeä voidessaan kerrankin sanoa, että oli ryhmänsä parhaimmistoa, ellei lopulta jopa paras. Innostus siivitti tytön heti kokeilemaan myös leikkimielistä kilpailemista SuomiSlalomissa, ja heti ensimmäinen kilpailu onnistui todella mukavasti. Sen jälkeen tyttö onkin toistuvasti kysellyt, milloin kilpailuihin taas pääsee ja kuinka paljon harjoittelua niissä menestyminen vaatii.

Ensimmäisissä kilpailuissa isän kanssa

Tyttären yllättävä innostus ja menestys eivät kuitenkaan jääneet perheessämme ainoaksi, sillä seuraavan yllätyksen tarjosi vaimoni, joka ilmoitti menevänsä itsekin laskettelukurssille. Olin asiasta sen verran ällikällä lyöty, etten osannut juuri muuta kuin ilmaista kannattavani asiaa. Kaukonäköisesti vaimoni ei missään vaiheessa edes ehdottanut, että olisin itse opettanut häntä. Avio- ja perheonnen turvaamiseksi ratkaisu varmasti olikin oikea. Urheasti vaimoni suorittikin alkeiskurssin, vaikka joutuikin heti kamppailemaan paitsi lajiteknisten haasteiden myös korkeanpaikankammon kanssa.

Parasta laskuseuraa

Saman talven aikana kävimme jo lukuisia kertoja koko perheen voimin laskettelemassa. Eräänä maaliskuun alun iltana, kun olimme laskeneet koko päivän upeassa säässä Påminnessa, vaimoni totesi, että tätä lajia olisi kiva päästä kokeilemaan isommissakin ympyröissä. Vastasin siihen heti, ettei juuri mieluisampaa ajatusta itsellänikään olisi kuin päästä oman perheen kanssa laskettelumatkalle. Sen verran ajatus hankkeen toteuttamisestakin alkoi kutkuttaa, että vaimoni kysyi myös pian, milloin matka olisi mahdollista toteuttaa. Säntäsin heti tietokoneen ääreen, ja noin kymmenen minuutin kuluttua saatoin kysyä: ”Lähdetäänkö vajaan kolmen viikon kuluttua?”

Vaikka olin ennenkin järjestänyt omatoimimatkoja, matkan järjestäminen parin viikon varoitusajalla maaliskuun ruuhkaisille Alpeille ei ollut ihan yksinkertaista, mutta ajattelin, ettei tämän matkan toteuttamista saa mikään estää. Ankaran lentolippujen- ja majoituksenmetsästyksen tuloksena matkustimmekin 24.–28.3. Itävaltaan Serfaus-Fiss-Ladisin laskettelukeskukseen.

Sää Itävallassa ei ollut parhaimmasta päästä, paitsi viimeisenä laskupäivänämme, mutta se ei kuitenkaan menoa eikä varsinkaan iloa haitannut. Epäilemättä muistan lopun elämääni, kuinka laskimme ensimmäistä kertaa yhdessä Fissin tunnetun Frommesabfahrtin. Kun laskun jälkeen lepäsimme auringonpaisteessa Ladisin ala-asemalla, en voinut kuin ajatella: ”Aikamoisia laskijoita nämä perheenjäseneni!”

Voin sanoa, että yhteinen harrastus on tuonut todella paljon iloa elämääni, varsinkin kun kaikki tapahtui niin yllättäen. Talvi ei enää ole pelkästään pimeä vuodenaika, joka mahdollistaa yhden perheenjäsenen harrastuksen vaan yksi vuoden kohokohdista, jolloin on tarjolla paljon mukavaa yhdessäoloa, yhteistä matkustelua ja mukavaa liikuntaa. Seuraava pitkä laskettelumatka Alpeille on toki myös tilattuna. Yhdeksän päivän Itävallan-matkaa odottaa innoissaan koko perhe.

Olen katsonut monia kertoja muutamia alppihiihdon suosikkikilpailujani YouTubesta. Etenkin Kalle Palanderin uskomaton nousu seitsemänneltä sijalta ensimmäiseen maailmanmestaruuteen on yksi videopätkä, jonka katselemiseen en väsy. Sama koskee Didier Cuchen Hahnenkamm-laskujen videoita. Näiden ja monien muiden rinnesankareiden edesottamuksia ihailen.

Omat suurimmat sankarini kuitenkin löysin paljon lähempää kuin uskoisi.

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com

Lumipesu Blogilistalla: http://www.blogilista.fi/blogi/lumipesu-asiallisen-asiattomia-tarinoita-kauniaisten-ja-kaunerta/114201