Blogimme kirjoittamisen myötä tuli tarve ryhtyä myös ottamaan kuvia tekstien tueksi. Aikaisempina vuosina oli rinteessä otettu kuvia ja videoita omaksi iloksi lähinnä kännykkäkameroilla. Nyt kuitenkin heräsi kiinnostus aktivoida hiukan vähemmälle käytölle jäänyt digitaalinen järjestelmäkamera laskettelukuvien ottamiseen.
Kauden aikana tuli kyllä muutamakin valokuvaamiseen liittyvä perusasia palautettua mieleen ns. kantapään kautta. Tässä niistä tärkeimmät.
Mene lähelle
“If your photos aren’t good enough, then you’re not close enough” – Robert Capa
Kuuluisa sotakuvaaja Robert Capa sanoi sen ääneen jo viime vuosisadan alkupuoliskolla: jos kuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole ollut riittävän lähellä. Sama pätee myös laskettelijoiden kuvaamiseen, hyvin helposti kuvauskohde jää vain pieneksi pisteeksi suuressa kuvassa.
Ilman valoa ei tule kuvaa
Suomen talvi on lopultakin aika harvoin pelkkää auringonpaistetta. Tavallisempaa on koko taivaan peittävä harmaa pilvisyys, puhumattakaan keskitalven pimeistä arki-illoista, jolloin ollaan keinovalon varassa. Harmaalla säällä ei oikein ole värejä ja maisema latistuu, taitava kuvaaja tosin osaa ottaa siitäkin ilon irti. Joskus vähäisellä valolla saa ihan vauhdikkaitakin kuvia…
Kuvattavan vaatteet
Omia lapsia kuvattaessa tuli sitten päätettyä, että seuraavaksi hankittava takki ei ole musta. Hämmästyttävällä tavalla taustalla oleva lumeton metsä syö mustatakkisen pojan. Tai ainakin hänen päänsä, jossa on musta kypärä. Jos puissa olisi lunta, niin tilanne olisi toinen, mutta kun aina ei ole.
Kamera vastaa yhtä ylimääräistä lasta
Joskus kaupunkilomalla on tullut mieleen, että järjestelmäkameran kuljettaminen ja käyttäminen vastaa yhdestä lapsesta huolehtimista. Sama tuli mieleen myös rinteessä. Kamera varusteineen ei mahdu mihin tahansa pussukkaan ja kaatumisten varalta jonkinlainen suojattu laukku olisi tarpeen. Kameran käyttökuntoon säätäminen ja linssien vaihtaminen vastaavat hyvin syöttämistä ja vaipanvaihtoa. Akkujen vaihdosta puhumattakaan, akkuja kun ei selvästikään ole suunniteltu Suomen talveen, koska kapasiteetti loppuu hyvin nopeasti, jos lämpötila on pakkasen puolella.
Nopeaa näppäilyä sinne tänne – niinkö todella?
Jokainen järjestelmäkameran käyttäjän kanssa matkannut tietää, että kuvaaja jää aina jonnekin zoomailemaan, haarukoimaan valotusta ja etsimään parempia kuvakulmia. Ja jokainen järjestelmäkameran kanssa hyviä kuvia metsästänyt tietää, että muilla on aina kiire eteenpäin eikä olisi aikaa jäädä hieromaan maisemakuvia samaan paikkaan pitkäksi aikaa.
Kuvaajan ja kohteen kannattaisi keskustella suunnitelmista ja puhua samaa kieltä
”Laske ton puun vierestä ja sitten tonne…” Ei se laskenutkaan SEN puun oikealta puolelta vaan vasemmalta ja sitten se meni ihan väärään suuntaan. Ja lähti liikkeelle väärään aikaan… ”No mut kun mä luulin että sä näytit jo sen merkin… ja niitä puita oli siellä aika paljon…”. Kommunikoinnin lisäksi tarvitaan toistoja, juuri koskaan hyvä kuva ei tule ensimmäisellä yrityksellä paitsi ehkä vahingossa. Usein otetaan parikymmentä tärähtänyttä, hassusti rajattua tai muuten epäonnistunutta tai ”epäonnistunutta” kuvaa. Vaikuttaa nimittäin myös siltä, että kriittisyys omia otoksia kohtaan kasvaa koko ajan.