Juhannus Linnanmäellä

Julkaistu: 25.7.2014

Kesäinen vierailu Linnanmäellä kuuluu nykyisellään perheemme vakiokohteisiin, siellä viihtyvät yhtä lailla lapset ja aikuiset. Koska mitään vakiintuneita juhannusperinteitäkään ei ole, niin vaihtoehtona maaseudulle pakenemiselle olemme viettäneet jo kolme kaupunkijuhannusta Helsingissä ja nimenomaan Linnanmäellä. Näiden kokemustemme perusteella Linnanmäki on mainio kohde juhannusaaton viettoon, sillä silloin jonoja ei juurikaan ole. Lisäksi heinäkuussa on usein kaikenlaista muuta menoa ja puuhaa, joten ”pakollisen” vierailun ajoittaminen kesäkuulle on toiminut hyvin. Juhannuksen aikaan myös pysäköinti onnistuu helposti jopa kadunvarteen.

Viipurinkadulla on hiljaista.

Tavaksemme on tullut aloittaa huvipuistopäivä heti Linnanmäen auetessa aamupäivällä ja tänä vuonna ensimmäiselle ajelulle päästiin vuoristoradan ykkösvaunuun. Täydellinen päivän aloitus siis! Koska molemmat pojat ovat jo yli 120 cm pitkiä, rajoittaa laitteisiin menoa pikemminkin vanhempien tasapainoelinten kestokyky kuin poikien pituus. Iän kertymisen huomaakin ikävästi siitä, että jo parin tunnin reipastempoisen vatkauksen jälkeen joutui hetkeksi istahtamaan Kehrän jälkeen. Onneksi maailman keinuminen tasoittui nopeasti ja kierrosta saattoi jatkaa 🙂

Tänä vuonna ruokailupaikaksi valikoitui ravintola Jarrumies. Tarjonta Jarrumiehessä on perinteistä ja myös rinneravintoloista tuttua ja taattua korilinjaa; lihapullakoreja, kananuggetteja jne. Kalavaihtoehtona oli lämminsavulohisalaatti, joka osoittautui tällä kertaa aivan liian suolaiseksi valinnaksi. Halpaa ruokaileminen ei Linnanmäen tapaisissa paikoissa ole, mutta vaihtoehtona omien eväiden kantamiselle ravintola on kuitenkin paikallaan, varsinkin kun omien eväiden syömiselle ei sisätiloissa ole paikkaa ja eväsrepusta ei laitteissa olisi kuin haittaa.

Jonoissa ei juhannuksena tarvinnut seistä.

Joskus kesäsää saattaa yllättää, aamupäivän puolipilvinen sää vaihtui iltapäivän rankkasateeseen. Kahtena aikaisempana kesänä sää on suosinut ja aurinko paistanut lähes pilvettömältä taivaalta. Kuten muutkin harrastukset niin myös huvipuistovierailu on varustelaji 🙂

Jos sade ei kastellut vielä tarpeeksi, niin viimeistään Hurjakuru korjasi asian!

Osittain sateen aiheuttaman kastumisen vuoksi vierailumme jäi tänä vuonna noin kahdeksan tunnin mittaiseksi, ensi kesänä uudelleen!

Eurostarilla Lontooseen

Julkaistu: 16.7.2014

Osana kahden kaupungin lomaamme oli tänä vuonna junamatka Englannin kanaalin alittavalla Eurostarilla. Bryssel valikoitui lähtöpaikaksi, koska halusimme viettää siellä muutaman päivän sukulaisten luona. Lontoo kiinnosti muuten vain, joten päätimme yhdistää nämä kaksi kaupunkia samaan lomaan.

Ryhdyimme tutkimaan junamatkatarjontaa pari kuukautta ennen heinäkuulle suunniteltua matkaa. Lippuja oli tuolloin vielä hyvin tarjolla, vaikkakin hintahaitari oli melko suuri. Jos matkustusajankohdasta pystyy joustamaan eikä junan lähtöajalla ole merkitystä, voi junamatkan saada hyvin edullisesti. Me valitsimme lauantain klo 10.56 lähdön Brysselistä, jolloin kahden aikuisen ja kahden lapsen junalippujen hinnaksi muodostui 306 euroa. Liput maksettiin luottokortilla ja tulostettiin omalle tietokoneelle PDF-tiedostoksi ja edelleen paperille.

Matkalle lähtö muistutti jonkin verran toimintaa lentoasemalla, mutta oli huomattavasti sujuvampaa. Eurostarilla on Brysselin Zuid-asemalla (eteläinen asema) oma terminaali, jonka portilla tehtiin check-in näyttämällä tulostetun lipun koodi lukijalle. Tämän jälkeen tarkastettiin passit ja tehtiin turvatarkastus periaatteessa samalla tavalla kuin lentoasemalla. Viimeiseksi olivat Ison-Britannian maahantulomuodollisuudet. Kaikki tämä tapahtui nopeasti, meillä meni aikaa noin kymmenen minuuttia. Junassa ei ollut samanlaisia rajoituksia käsimatkatavaroiden suhteen kuin lentokoneissa, joten omien matkaeväiden tuominen oli mahdollista.

Brysselin eteläisellä asemalla kävimme vielä syömässä perinteiset belgialaiset vohvelit, kuvan ravintola on aseman julkisella puolella ennen Eurostarin lähtöselvitystä.

Junan lähtöä odotettiin tilavassa odotusaulassa, jossa oli mahdollisuus ostaa myös syötävää ja juotavaa. Junaan pääsi noin 20 minuuttia ennen lähtöaikaa. Junahenkilökunta auttoi junan ovilla oman vaunun ja paikan löytämisessä.

Omalla paikalla. 

Omat eväät ja vasta hankittu Lontoon Oyster-matkakortti.

Matkamme alkoi ajallaan ja juna kiihdytti rivakasti yli 200 km/h nopeuteen, suuren osan matkasta nopeus oli noin 300 km/h. Vauhtia ei kyydissä juuri huomannut, maisema kyllä vaihtui nopeasti ja sen vuoksi maaseudun valokuvaaminen oli hankalaa, osittain myös rataa reunustavien korkeiden vallien johdosta. Matkan ainoa pysähdys oli Ranskan puolella Lillessä ja varsin pian sen jälkeen oltiinkin jo Kanaalitunnelin suulla. Varsinainen kanaalin alitus kesti parikymmentä minuuttia eikä sitä huomannut muuten kuin pimeydestä ja nopeuden hidastumisesta 160 kilometriin tunnissa. Ison-Britannian puolella vauhti kiihtyi jälleen kolmannelle sadalle ja perillä Lontoon St. Pancrasin asemalla oltiin tasan kahden tunnin kuluttua lähdöstä. Pääteasemalla oli vielä lentoasemilta tutut tullin vihreä ja punainen linja.

Maisema vaihtuu yli 200 km/h vauhdissa.

Ravintolavaunun menu.

Kokemuksena junamatka oli mukava. Nopeudessa ja tässä tapauksessa myös hinnassa Eurostar oli hyvin kilpailukykyinen vaihtoehto lentämiselle. Hiukan yllättävää oli huomata, että meno-paluulento Helsingistä Brysseliin olisi ollut samaa hintaluokkaa kuin lento Brysseliin, junamatka Lontooseen ja paluu sieltä Helsinkiin. Lentämiseen verrattuna suurimpia mukavuustekijöitä olivat nopeat lähtö- ja paluumuodollisuudet sekä sujuva matkustaminen suoraan keskustasta keskustaan. Lasten kanssakin matkustusmuoto oli hyvin vaivaton ja pojat viihtyivät junassa erinomaisesti. Junan ravintolasta pystyi myös ostamaan Lontoon Oyster-matkakortin, mikä helpotti matkan jatkamista pääteasemalta kohti hotellia.

Perillä Lontoossa.

Kerrospukeutumista

Julkaistu: 02.7.2014

Keväällä laskettelukauden ollessa jo loppusuoralla olin pakkaamassa varusteita seuraavan viikonlopun sukellusreissua varten. Varustekassin sisältöä tarkastaessani huomasin yhtäkkiä miettiväni, että sen sisällössä oli jotain perin tuttua – olin pakannut lähes samat vaatteet kassiin edellisellä viikolla ollessamme valmistautumassa lasketteluviikonloppuun. Asiaa hetken pohdittuani totesin, että todellakin yli puolet pakkaamistani vaatteista soveltuu sekä alppihiihtoon että laitesukellukseen.

Molemmissa lajeissa alimmaksi puetaan kosteutta siirtävä alusasu. Kestävimmiksi ja itselleni sopivimmiksi olen todennut Craftin asut, niitä onkin vuosien varrella kertynyt kaappiin useita. Vaikka asu pestäänkin käytännössä jokaisen käyttökerran jälkeen, kestää se käyttöä pitkään. Yleensä jossain vaiheessa materiaalin elastisuus lopulta katoaa ja asun käytöstä tulee sen vuoksi epämiellyttävää, Craftilla tähän menee kuitenkin kauemmin kuin muilla vuosien varrella käytössä olleilla alusasuilla. Käyttökertoja alusasulle tulee vuodessa karkeasti laskien vähintään viisikymmentä, riippuen siitä miten aktiivisesti käydään rinteessä, sukeltamassa ja kylmemmillä säillä vaikkapa metsäretkillä tai juoksulenkillä.Sukkina käytän useimmiten laskettelusukkia sekä rinteessä että sukeltaessani. Laatikosta löytyy jo useampi pari mm. Bridgedalen pitkävartisia sukkia, jotka ovat lämpimiä ja kuivuvat nopeasti.

Kun ulkoillaan kylmemmillä säillä ja sukelletaan kylmissä vesissä syksyllä, talvella ja keväällä puetaan alusasun päälle jonkinlainen väliasu. Muutama vuosi sitten etsin hyvän aikaa sopivaa väliasua kunnes Partioaitassa sattui kohdalle Warmpeacen ohut fleeceasu. Asun sisäpinta on mukavaa nukkapintaista fleecea (oikea termi taitaa kyllä olla Polartherm polar stretch) ja ulkopinta on sileä, joten seuraava vaatekerros liukuu mukavasti sen päällä. Väliasu on hämmästyttävän ohut; pystyn käyttämään sitä mukavasti pitkien alushousujen sijaan jopa Fjällrävenin Greenland-housujen alla. Poolo-tyyppinen kaulus suojaa myös kaulaa, mutta vetoketju antaa kuitenkin mahdolisuuden avata paitaa reippaasti sitten kun tarvetta ilmenee.

Craft ja Warmpeace ovat mainio taistelupari ympäri vuoden.

Alppihiihdossa ja lumilautaillessa seuraava kerros onkin sitten normaali lasketteluasu. Itselläni on nyt käytössä Haltin kevyellä vuorella ja Drymaxx -kalvolle varustetut takki ja housut. Ne ovat kylmillä säillä – silloin kun hissit vielä pyörivät – juuri sopivan paksut pitämään lämpimänä kun vain pysyy liikkeellä. Lämpötilan noustessa lähelle nollaa alkaa tällä yhdistelmällä tulla kuuma ja toisaalta jos sää on hyvin kylmä niin alkaa tulla vilu; silloin hissitkään eivät todennäköisesti enää kuitenkaan ole käynnissä.

Laitesukelluksen puolella ei päästä vielä päällimmäiseen kerrokseen. Sitä ennen tulee varsinainen alusasu; haalarityyppinen ja jollain tavalla topattu asu, jonka tarkoituksena on pitää sukeltaja lämpimänä sitomalla ilmaa toppauksiin. Kesällä usein riittää, että alusasun pukee suoraan alimman kerroksen päälle ilman väliasua. Itselläni on nyt alun toistakymmentä vuotta ollut käytössä suomalainen Ursuitin alusasu.

 

Päällimmäinen asu sukeltajalla on kuivapuku. Kyseessä on kumista tai esimeriksi trilaminaatista valmistettu vesi- ja kaasutiivis puku, jonka tehtävänä on suojata kastumiselta ja paineelta. Vedenpaineelta suojaudutaan lisäämällä ilmaa pukuun kun laskeudutaan syvemmälle, sama ilma myös muodostaa eristävän kerroksen sukeltajan ja veden väliin pitäen sukeltajan lämpimänä. Kaasutiiviyden johdosta kuivapuku on pinnalla varsin tukala asu varsinkin kesähelteillä; kun vetoketju on suljettu, alkaa ilma puvun sisällä lämmetä nopeasti ja hikoilu kiihtyy samassa tahdissa. Tässä vaiheessa hyvä alusasu nousee arvoonsa, sillä jos se siirtää kosteuden tehokkaasti seuraavaan vaatekerrokseen, on sukeltajalla hyvät mahdollisuudet pärjätä palelematta vedessä, jonka lämpötila on Suomessa kesälläkin yleensä reilusti alle kymmenen asteen.

Kuivapuvut kuivumassa

Sekä alppihiihdon että laitesukelluksen parissa on jo oppinut sen, että hyvät varusteet ja varsinkin vaatteet maksavat usein vähän enemmän, mutta maksavat käyttömukavuudessa ja käyttöiässä itsensä takaisin. Craftin alusasun käyttöikä lienee neljän-viiden vuoden verran, joten käyttökerralle ei tule paljon hintaa, jos asun hankintahinta on jossain 50-80 euron tienoilla. Nyt neljäkymmentä täytettyäni käytössäni on kolmas lasketteluasu lukiovuosien jälkeen, niistä ensimmäinen silloin vielä ruotsalaisen Moverin asu olisi ollut vielä ihan hyvä (ehkä kuosia lukuunottamatta), mutta housut ihmeellisesti kutistuivat kun olivat muutaman vuoden hyvin vähällä käytöllä… Nykyinen Haltin asu ei oikein ole kestänyt ratalaskun aiheuttamaa kulutusta, lähinnä keppien iskut ovat tehneet reikiä lahkeisiin. Siitä ei kuitenkaan voi oikein valmistajaakaan syyttää, ratalaskuun kannattaisi varmasti hankkia ihan omat vaatteet. Joka tapauksessa tämä asu ei tule näkemään kymmenvuotispäiväänsä kuten muutama edeltäjänsä.Tätä Haltia edelsi toinen Halti; ihan täysiverinen kuoriasu, jonka käytin noin kymmenessä vuodessa kirjaimellisesti loppuun. Takin saumat kuluivat puhki ja vetoketjut kuluivat loppuun, myös kaikki kuminauhat menettivät elastisuutensa. Housut ovat kyllä edelleen melko käyttökelpoiset. Kuoriasun ehdoton etu oli sen käyttökelpoisuus vuoden ympäri, alla olevien vaatteiden määrää säätämällä saadaan sopiva lämpötila käyttäjälle. Samalla ohut ulkokuori on myös haitta, sillä kovilla pakkasilla alla täytyy pitää vaatteita todella runsaasti. Jopa siinä määrin, että liikkuminen muuttuu hankalaksi.

J