Hiihtoloma, Laskettelu, Majoitus, Matkustus, Ruka, Yleinen

Kevätviikko Rukalla

Julkaistu: 05.5.2019

Useasta syystä johtuen emme pystyneet lähtemään talvella 2019 lainkaan hiihtolomalle silloin kuin yleensä, koulujen talvilomaviikoilla helmikuussa. Sen vuoksi päätimme, että lähdemme Pohjois-Suomen kevätlumille noin pääsiäisen aikaan. Alunperin suunnitelmissa oli ajaa Leville, mutta majoituksen varaamisen osalta olimme liian hitaita. Tavoitteena oli jälleen löytää huoneisto tai mökki läheltä rinteitä, jotta autoa ei olisi tarve käyttää loman aikana. Tällä kertaa lisävaatimuksia tuli myös tuoreimman perheenjäsenen, noin puolivuotiaan koiran, suunnalta, koska tarvitsimme majoituspaikan, jonne voisi ottaa koiran mukaan.

Kun Levin majoitukset menivät sivu suun, päätimme suunnata Rukalle, jossa olimme viimeksi koko perheen voimin talvella 2013. Tarpeet täyttävä majoitus löytyi Ski-Inn -huoneistosta (RukaSuites43) aivan Rukankylän keskustasta. Tässäkin oltiin viime tingassa liikkeellä lemmikkihuoneistoa ajatellen, niitä ei kovin montaa ollut enää helmikuussa tarjolla. Matkamme ajoittui pääsiäistä edeltävälle viikolle lauantaista lauantaihin, suuntasimme kotia kohti pääsiäispäivänä.

RukaSuites osoittautui sijainniltaan erinomaiseksi majoituspaikaksi, jossa autoa ei tarvitse jos ei ole asiaa kylän ulkopuolelle. Kaikki Rukankylän palvelut ovat aivan lähietäisyydellä ja rinteisiin pääsee muutamassa minuutissa. Huoneiston varustus on hyvää perustasoa, ei luksusta mutta riittävä loman viettämiseen. Keittiövälineistä kunnollinen veitsi olisi kannattanut ottaa mukaan Rukallekin. Suurin harmin aihe ruuanlaiton kannalta on kuitenkin uunin ja pakastimen tai pakastuslokeron puuttuminen. Jälkimmäistä ongelmaa tosin helpottaa Rukankylän K-Marketin sijainti huoneiston alakerrassa, joten täydennykset hoituvat tarvittaessa muutamassa minuutissa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

RukaSuitesin alla on maksullinen pysäköintihalli, jonne auton olisi voinut vuorokausihinnalla jättää, veimme sen kuitenkin hiihtostadionin pysäköintialueelle. Pysäkönitihallin yhteydessä on myös suksienhuoltotila ja roskahuone. Kerrosta ylempänä on suksien säilytystilat, jonne välineet voi jättää yöksi lukkojen taakse. Kovin montaa paria ei kaappiin kuitenkaan mahdu, joten viikon aikana toimme muutaman parin omalle parvekkeelle säilöön. Saavuimme perille keskelle Ruka Spring Break -tapahtumaa ja tämä vaikutti jossain määrin elämään kylässä ja huoneistohotellissa. Ensimmäinen yö (la-su) oli jonkin verran rauhaton juhlakansan nauttiessa pitkästä after skistä hotellissa ja kylällä, rauhallisin hetki nukkumiseen tuona yönä oli noin 22.30-03.30. Muina öinä ei ollut minkäänlaisia ongelmia tai häiriöitä. Huoneistostamme oli esteetön näköala länteen, joten saimme koko viikon ihailla hienoja auringonlaskuja.

Ensimmäinen laskupäivämme oli sunnuntai ja silloin oli jonkin verran laskettelijoita rinteissä Spring Breakin ja viikonlopun vuoksi. Alkuviikon päivinä oli rinteissä sen sijaan suorastaan tyhjää, Rukan mittava hissikapasiteetti piti huolen siitä, että jonoissa ei aikaa kulunut käytännössä lainkaan. Pilvetön taivas ja aurinko sekä reilusti plussan puolelle noussut lämpötila pitivät huolen siitä, että  kevätkeleistä päästiin nauttimaan koko rahan edestä. Rinteet olivat yöpakkasten jäljiltä loistokunnossa varsinkin heti aamusta, mutta ne kestivät hyvin iltapäivän puolelle saakka. Kohti pääsiäistä yötkin lämpenivät ja rinteet pehmenivät nopeammin, mutta pysyivät silti laskukelpoisina. Asiakasmäärä kasvoi hiljalleen kohti loppuviikkoa ja pitkänä perjantaina alkoivat pääsiäisvieraat täyttämään rinteitä ja hisseihin oli hetkittäin pitkiäkin jonoja.

Olimme nyt ensimmäistä kertaa lomalla koiran kanssa ja Ruka osoittautui mainioksi kohteeksi myös nelijalkaiselle perheenjäsenelle. Meille muodostui aamurutiiniksi aamulenkki hyppyrimäen kupeessa olevalla metsäalueella, jossa oli talvella ollut valaistu jääveistospolku. Nyt veistoksista oli jäljellä vain jäänteet, mutta polku oli edelleen hyvässä kunnossa ja hyvin merkitty. Lunta oli maastossa sen verran, että polulta poikkeaminen johti hangen pettämiseen ja jalka upposi lumeen yli 180 cm mittaisella aikuisellakin reittä myöten.

Muutamana iltapäivänä koiran kanssa lähdettiin pidemmälle metsäretkelle Valtavaaran suuntaan. Tämä onnistuu nykyään helposti Rukan gondolihissin valmistuttua syksyllä 2018. Hissillä pääsee kätevästi suoraan tunturin yli kylästä Saaruan ja Vuosselin väliin, josta lähtee useita polkuja ja latuja eri suuntiin. Gondolin Saaruan puoleisen ala-aseman kupeeseen rakennetaan uutta RukaValleyn aluetta ja onkin mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi uusi alue ajan saatossa muodostuu. Joka tapauksessa uudet majoituskohteet ovat aivan rinteiden äärellä ja suksille pääsee kirjaimellisesti omalta ovelta.

Valtavaaran suunnan lenkki oli jäljistä päätellen ollut talven aikana ahkerassa käytössä ja oli sen vuoksi edelleen helposti käveltävissä. Polku oli nimittäin tallautunut hyvin tiiviiksi, mutta täälläkin polulta poikkeamista seurasi melkein välitön uppoaminen hankeen. Kun reitti vei ensimmäisen harjanteen yli, laskeutui korvia huumava hiljaisuus, joka oli koko talven etelän vilskeessä aikansa viettäneelle todellista lepoa. Evästauon pidimme Valtavaaranlammen nuotiopaikalla, josta olisi ollut vielä jonkin verran kävelymatkaa Valtavaaran huipulla olevalle majalle.

Viikko Rukalla oli jälleen osoitus siitä, milloin talviurheilu on parhaimmillaan. Lumi, aurinko ja suotuisat lämpötilat ovat vastustamaton yhdistelmä, jota on mukava muistella reissun jälkeen alkaneella kesätauolla.

Tutustu myös Lomarenkaan mökkitarjontaan Rukalla: Lomarengas.fi !

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *