Venla tässä moi! Aika liitää. Kesä on ylittänyt reilusti puolen välinsä, joten kohtapa mennäänkin jo viimeisiä lomaviikkoja ja viimeistä kesäkuukautta. Ollaan ennätetty jo tehdä vaikka mitä, mutta silti tuntuu, että aikaa on liian vähän ja se loppuu kesken. Ehkä juuri ja juuri ennätetään tehdä kaikki, mitä on suunniteltukin (no joo, vähän ehkä ylimääräistäkin), mutta tässä touhottamisessa ja paikasta toiseen juoksemisessa ei sitten meinaa jäädä aikaa siihen, mitä lomalta ehkä kuitenkin raskaan opiskeluvuoden jälkeen odottaa loppupeleissä eniten: oleilua ja rentoutumista. Käytännössä siis sitä, että ei ole aikatauluja. Toisaalta kuitenkin tuntuu, että jos vaan möhöttää ja löhöttää, niin kallisarvoinen aika menee hukkaan. Siksi pitää mennä ja tehdä nyt kun voi, ja se taas vaatii suunnittelua. Hmh, kaksipiippuinen juttu.

First world problems, tiedän. Olen nyt tullut kuitenkin siihen lopputulokseen, että saa olla onnellinen, kun voi nauttia tästä Suomen (ja ehkä muidenkin maiden) kesästä. Kun edes on sitä lomaa! Moni meidän kavereistakin on töissä koko kesän. Me ollaan pyritty pelaamaan korttimme niin, ettei meidän tarvitse. Mulla ainakin hajoaisi pää. Viime vuosina olen tehnyt kesäopintoja aina sen verran, että rahaa tulee, mutta lomaakin jää. Tälle kesälle mulla on ollut ja on gradu. Muutaman viikon olen uhrannut sille, ja palaan sen pariin kunhan Ollilla alkaa koulu. Pakko, jos aikoo joskus valmistuakkin. Ollilla taas kävi töiden suhteen hyvä munkki; muutama intensiivinen viikko ja hyvät rahat, ja lopun voi lomailla.

Eniten harmittaa, ettei mökkeilylle jää aikaa enempää. Juhannukselta reilu viikko ja pari viikonloppua ei oikein tunnu riittävältä. Sielläkin ois niin paljon kaikkea tekemistä! Vaellusreissukin taitaa jäädä tänä kesänä tekemättä, jos sitten alkusyksystä ei lähdetä. Jostain pitää kuitenkin karsia, ja yleisesti se on eri hauskuuksien kesto ja eri aktiviteettien määrä. Ilosaarirokki-hommissakin meni viikko, vaikka huippu viikko olikin! Nyt tultiin eteläiseen Suomeen sukuloimaan ja hengailemaan. Olli on ollu tän viikkoa töissä, ja minulla nyt on oikeestaan ollut sellainen viikko, kun on ollu aikaa tehdä ristikoita, lukee kirjaa, ottaa aurinkoa(jos se paistais), kiertää kirppareita, syödä jätskiä, kirjottaa tänne(!) jaaa kerätä marjoja. Onhan sekin kaikki oleskelua tavallaan. Eli oikeastaan mulla ei ainakaan olis oikeutta valittaa, etten muka kerkiä tehdä mitään taikka rentoutua. Joten höpspöps, pistän siitä suuni kiinni loppukesäksi.

Kaiken lisäksi me päästään vielä kunnon reissuunkin elokuussa (eliii kohta!). Vaikka tuo Eurooppa ja sen suurkaupungit sinänsä ei matkakohteena niin paljon varmaan nyt monia houkuttelekaan, meidän mielestä on turha antaa pelolle valtaa. Mites sen nyt yksi kaverimme asian hyvin ilmaisikaan; taitaisi olla todennäköisyyksiltään käänteiden eurojackpotin voitto joutua jonkun pöllöily-iskun kanssa edes samaan kaupunkiin. Joten me lähetään Barcelonaan, Pariisiin, Normandiaan ja vähän muuallekin sinne suunnille. Kätsyä, kun Ollilla on nyt noita vaihtarikavereita ympäri Eurooppaa, niin voi hyödyntää heitä reissatessa. Aikas siistiä!

Vielä yksi juttu tähän blogiin liittyen. Olen tässä mietiskellyt, että aktiivinen bloggaaminen on aika haastava harrastus. Silloin kun sormet syyhyäisi ja juttuideoita ja aiheita riittäis, ei ole aikaa kirjottaa (lähinnä pitää kirjoittaa jotain muuta kuten esseitä jne…). Kun taas ois aikaa kirjottaa, ei ole juttuideoita. Tai sitten pitää tehdä kaikkea muuta kun kerta voi. Vähän kuin toi edellämainitsemani lomailu-juttu. Kirjoittaminen on yleensä mukavaa, kun saa kirjoittaa jostain aiheesta, mistä on jotain sanottavaa. Nautittavaa suorastaan! Siksihän me tää blogi alotettiinkin. Joskus se kuitenkin tuntuu pakkopullalta, juurikin siksi, että aika on kortilla, ja vieläpä jos niitä kirjoittamattomia juttuja alkaa kertyä rästiin. Postauksissakin haluaisi sitten säilyttää jonkinlaisen tason, kuvien ja muidenkin suhteen, että edes joku jaksaa kiinnostua. Se taas saattaa stressata ja sitten ei saa sitäkään vähää aikaan. Se on aika hassua sinänsä. Omasta halustahan tätä kuitenkin tekee. Siispä ei auta kuin suhtautua bloggaamiseenkin rennoin mielin, ja tehdä tätäkin siinä mielessä ja tahdissa, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Toki hyötynäkökulmakin on aina houkutteleva, ja sellaisten juttujen takia voi vähän vaivaakin nähdä, mutta pääpaino pidetään vastakin omassa innostuksessa ja sen jakamisessa silloin kun tuntuu, että on jotain jaettavaa. Joten, palataan! 🙂

Mukavaa loppukesää kaikille! Nautiskelkaa työläiset, työttömät ja lomalaiset, kaikki omalla tavallanne niin hartaasti kuin suinkin voitte. 🙂

-Venla