Jouluterkut Hemavanista!

Julkaistu: 26.12.2014

Ihanaa joulua kaikille täältä talven ihmemaasta! Lunta riittää ja säätäkin on ollut joka lähtöön, lumituiskua ja aurinkoista kirpakkaa pakkasta; täydellistä joulukeliä! Rinteeseen ja tunturiinkin on päästy, ja kyllä on uni illalla maistunut, kuten myös jouluherkut. Mökki, tai tarkemmin huoneisto, on hyvin varusteltu ja loistavalla paikalla, rinteeseen pääsee suoraapäätä.

Eilen aattona käytiin koko porukalla kiipeämässä lähitunturiin aivan loistavan kirkkaassa pakkassäässä, maisemat oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Tässä pieni kuvakooste eiliseltä:

Me otettiin tänään vähän rennommin ja käytiin ihmettelemässä Tärnabyta lähemmin lähinnä auton ikkunoiden läpi, pakkanen nimittäin meinasi puraista nenän irti. Osa porukasta taas ajeli Kittelfjällin vapaalaskuparatiisiin asti metsästämässä vähän puuteria, kun sielläkin avautui hissi. Tuntuihan tuota löytyneen:

Nyt toivomme, että pariksi vikaksi päiväksi täällä aukeaisi lisää hissejä! Tähän asti auki on ollut vain keskushissi. Erityisesti huipulle menevän Kunkkuhissin (Kungsliften) puolesta pidetään peukkuja! Ei pitäisi olla enää lumesta kiinni, sitä kun on tässä muutamassakin päivässä jo satanut lähes parikytä senttiä. No, huomenna nähdään!

Me nautitaan vielä viimeiset päivät täällä, nauttikaa myös te siellä kotimaassa!

Jouluterkuin,

Venla ja Olli sekä muut

Ps. Edelleen kannattaa seurata meitä myös facessa ja instassa!

Kommentoi

Joulu Ruotsin alamäissä – lähtötunnelmia

Julkaistu: 20.12.2014

Lähtöpäivä häämöttää nyt jo ihan tosissaan lähellä! Huomis-aamuna varhain olis tarkotus lähteä ajelemaan Hemavania kohti…vajaa tonni ajomatkaa ja about 12 tuntia plus pysähdykset. Jos päästäs kuuden aikaan aamulla lähtemään niin hyvällä tsägällä ja suht kompakteilla pysähdyksillä oltas varmaan ilta kahdeksaan mennessä perillä. Sit ruotsalainen bastu sihisemään ja nukkumaan! Ja maanantai-aamuna suoraa päätä rinteeseen. That’s the plan! Kuulostaa aika hyvältä. 🙂

Vähän harmillisesti lumitilanne ei Hemavanissakaan näytä ihan niin hyvältä kuin edellisvuosina tähän aikaan, joten huono tuuri. Onneksi ylempänä lunta kuitenkin pitäisi riittää, ja alempanakin vähintään 30 cm. Alkuviikosta näyttäisi satavan näillä näkymin lisää. Rinteitä ei vielä kovin montaa ole auki, mutta peukut pystyyn, että ensi viikolla aukeais lisää! Muuten joudutaan kohottamaan (rapa)kuntoa kiipeämällä itse joka päivä tunturiin. 😉 Hissilippujenkin hinnat tuntuvat olevan sen verran kirpaisevia (noin Suomen hinnoissa per päivä), ettei parin rinteen takia raaski suorilta koko viikoksi lippuja ottaa. Pakkastakin on nyt luvannut parille päivälle yllättävän paljon, jopa yli kahtakymmentä, hrr!

Nyt on ainakin Kuopiossa tullut lunta ihan mukavasti…

Loppujen lopuksi päädyttiin siihen, että lähdetään matkaan kolmella autolla. Meitä lähtee matkaan seitsemän, joten periaatteessa kahteenkin autoon olisi ehkä ollut mahdollisuuksia ahtautua. Tultiin kuitenkin siihen lopputulemaan, että kaikille mukavampi, jos ei tarvitse ihan niin sillit suolassa matkustaa, ja mahtuupahan enemmän tavaraakin mukaan, esimerkiksi lumikenkiä. Suksibokseja kun meillä ei kuitenkaan ole kuin yksi. Koto-Suomesta lähtee mukaan myös kasa perinteisiä joululaatikoita ja kahdeksan kilon kinkku! Sekin pitäisi siis viikossa tuhota (ei liene ongelma). Paisto taisi onnistua aika hyvin…tuossa jo ensimmäiset siivut maisteltiin. 😉

Julskinka!

Koska edessä on sen verran pitkä automatka, ollaan varauduttu siihenkin erinäisin konstein. Aamulla ajamattomat saavat toki nukkua, mutta myöhemmin itseään voi viihdyttää esimerkiksi katsomalla How I met your motheria tai Big bang theorya läppäriltä. Kännyköissä Spotifyt ja pelit ja vehkeet. Ja Venlalla neulepuikot! Jos vaikka säärystimet saisi matkalla synnytettyä. Kuskia vaihdellaan sitten aina sopivin parin tunnin väliajoin. Reitin näkee vielä TÄSTÄ. Isompia pysähdyksiä meillä on suunnitteilla ainakin ehkä ruokailu Nelosparkissa Oulun ja Tornion välissä ja shoppailu-stoppi Ruotsin puolella Luulajassa.

Tuossa katseltiin vähän kieli poskella moottorikelkkojen vuokria, johonkin 160 euroon päivältä tuntuvat menevän, ja sellaisella ainakin pääsisi ylös asti, jos hissit eivät alkuviikosta vielä huipulle vie, höhö. 😉 Porukalla voisikin ehkä harkita joksikin päiväksi sellaisen vuokrailevansa ihan hyvin vuoksi, saapi nyt nähdä. Kelkkareitit tuntuisivat melko kattavia Hemavanissa olevan. Moottorikelkka-syyhyn saivat aikaan youtubesta löytyneet videot Hemavanista, esimerkiksi TÄMÄ ja TÄMÄ. Ehkei ihan meidän taidoille…

Joka tapauksessa ajellaan varovasti, lasketaan ahkerasti ja nautitaan ruottalaisesta joulusta (suomalaisin eväin)!

-Olli ja Venla plus muut reissuun lähtijät

Ps. Seuratkaahan reissuamme instagramissa!!

 

Kommentoi

Isojen poikien pulkkamäki

Julkaistu: 17.12.2014

Mitä aikuiset miehet tekevät keskenään mäessä pulkkien ja stiigojen kanssa? No pitävät hauskaa! Päätettiin extempore lähtee Joensuun viereiselle kukkulalle, Mustavaara-laskettelukeskukseen pulkkailemaan aamupäiväksi. Se kun on auki vain viikonloppuisin näin vähillä lumilla, niin sama meidän oli mennä sinne rinteitä täyttämään. Ja käsis… lapasistahan se lähti!

Oikea syyhän sinne oli lähtee testailemaan uusia välineitä Ruottin reissua varten, jotta vähän tietäis mitä on luvassa. Samassa sai vähän hölmöillä, koska siitähän tässä elämässä on kyse? Oli luksusta kiivetä ylös ihan talvikengillä, koska noi uudet monoset on niin kevyet ja mahtuivat mukavasti reppuun. Ylhäällä vaan monot jalkaan ja menoks.

Aikuisten pulkkaillessa mäet on isompii sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita enemmän! Kannattaakin kysyä lupa joltakin henkilöstöstä ennen rinteeseen kapuamista, ettei tule myöhemmin sanomista. Meille tuli… 😀

Stiga keulimaan!

Joka tapauksessa hauskaa oli ja suosittelemme isompien pulkkamäkien laskemista kaikille vauvasta vaariin! Piristää kummasti tuo huipulle kiipeeminen ja itsesuojeluvaiston hetkellinen kadottaminen. 🙂

Tapille tappisukset!

Laskukausikin tuli epävirallisesti avattua minun osalta, Venla se painaa viimeisten kouluhommien kanssa vielä huomiseen. Sit alkaa LOMA!

Mäenlasku-terkuin

Olli, Aki ja Heikki

Kommentoi

Eka blogi-vuosi pulkassa!

Julkaistu: 05.12.2014

Vuosi on meilläkin nyt vierähtänyt bloggaamisen merkeissä! Tämä uusi harrastus on vaatinut yllättävän paljon työtunteja. Ei nämä postaukset aina ihan itsestään synny, varsinkin kun tuota tekemistä riittää koulun ja kaiken muun elämän kanssa muutenkin. Toisaalta, on tullut oikeasti innostuttua, tehtyä ja panostettua vielä enemmän myös rakkaaseen laskuharrastukseen kuin aiemmin. Talvi ja mäki tuntuu olevan vielä kaksin verroin enemmän mielessä kuin ennen. On tullut lähdettyä, koettua ja pidettyä hauskaa sekä mäessä, että mäen ulkopuolella, ottaen huomioon hieman surkean viime talven. Ollaanhan me harrastettu talvilajeja ja laskettu ja pidetty hauskaa aiemminkin, mutta nyt sillä tuntuu olevan jollain lailla enemmän jotain laajempaa merkitystä, kun jakaa näitä asioita ihan julkisesti. Rahaakin on toki mennyt enemmän, etenkin nyt kun innostuttiin vähän uusia välineitäkin ostamaan kärvisteltyämme piiitkän aikaa käytetyillä. Toisaalta ollaan saatu paljon takaisinkin; pari ilmaista reissua ja paaaljon hyvää fiilistä! Harrastuksesta ja tullut harrastus isolla Hoolla. Bloggaaminen siis jatkuu! Meidän ihka-ensimmäisen blogi-postauksen voitte lukea täältä.

Kolilla vähän mutustelemassa talven tuloa.

Niin ja niistä välineistä piti vissiin jotain mainita. Me ostettiin sukset. Ihan ekat ihka oikeet sukset, jotka ei enää mee bleidi-mittoihin! Okei, ei lähimainkaan täyspitkiä, mutta suksiksi niitä voi sanoa. Kyseessä on Völklin 12-13 vuoden junnu-twinit, jotka saatiin saksalaisesta Bittlistä niin halvalla siteineen, että pakkohan ne oli ostaa. Ollaan kuitenkin niin pieniä ja kevyitä, että ne käyvät meille ainakin rymysuksina ihan loistavasti, vaikkei ihan parasta laskutuntumaa varmasti ammattilaisten silmissä ainakaan rinteessä saa. Kahdet sukset siteineen kuitenkin kustansivat meille yhteensä vain vaivaiset 160e, niin ei kauaa nokkaa tarvinnut tuhistella päätöksenteossa. Ihan täyspitkien suksien ostoon meillä ei ehkä rahkeet olisi vielä riittäneet, niin monta vuotta ollaan molemmat alle metrin pikku-suksilla laskettu ja niiden ketteryys ollut meille kaikki kaikessa. Näillä uusilla suksilla päästään sit mukaan vähän lumisemmillekin off-pisteille, pituutta kuitenkin on sen verran, ettei ihan totaalisesti pitäisi upahtaa (ammattilaisilla toki saattaisi tähänkin olla jotain sanomista 😉 ). Saa nähdä, miten nää käytännössä pelaa, kunhan päästään testaamaan. Onneksi ei tiedetä paremmastakaan, niin ei voida verrata. 😀 Sukset on muuten aika hyvän näköset!

”Park & pipe starter for freestyle girls.” Hmm… 😀 😀

Toinen jutska: ostettiin myös monot. Ne nyt olikin ihan varsinaisella ostos-listalla, meillä kun molemmilla on ollut vähän huonot monot käytössä jo pidempään. Etenkin Venlan vanhat vuokramonot ovat sen verran loppuunkulutetut, että pakko oli vähän panostaa. Laskukavereiksi päätyivät Salomonin Guest Access x70 monot, eli hyvät perus harrastajatason monot, joista löytyy hike-vipu takaa, mikä helpottaa siis monotjalassakävelyä. Monot ovat myös uskomattoman kevyet meidän vanhoihin verrattuna, melkeen kilo per mono lähti painosta pois! Vähän noloa, mutta meillä on siis nyt myös samanlaiset monot. Ollilla on niin pieni jalka, ettei miesten mallissa löytynyt sopivia kokoja, eikä mitkään muut kelvanneet, kun näitä oli kerran kokeillut. Kokojen kanssa meinaa aina olla vähän ongelmia, kun puolikkaita numeroita ei näissä monoissa ollut, mutta toivotaan, että valittiin oikein! Nyt meillä on sitten tyttöjen sukset ja naisten monot molemmilla, hahhaa. 😉

Nää on sentään ihan oikeet monot. 😉

Vielä yksi ostos tehtiin tuossa jo aiemmin syksyllä kavereiden kanssa, ostettiin porukalla Contourin action-kamera (jonka saa ainakin tällä hetkellä edullisesti netanttilasta). Sekin oli vähän tämmönen ”ostetaan kun nyt halvalla saadaan” -tyyppinen ostos, mutta on osoittautunut yllättävän hyväksi valinnaksi! Tarkoituksena olisi saada hyviä videoita tässä lähiaikoina kasaan, mutta kuten muillakin, niin myös meillä on ollut hieman ongelmia editointi-motivaation etsimisessä. 😛

Joku muukin on varmaan huomannut, että aika menee jostakin syystä nopeemmin kuin koskaan. Enää kaksi viikkoa naapurimaan Joulua viettelemään! Joten saattaa olla, ettei ehditä kiireiltämme edes rinteeseen kamoja testaamaan ennen sitä. Mutta mitäs väliä sillä, positiivisia huolia vaan! Täältä tullaan Ruotsi!

Odottavaisin tunnelmin, o & v.

P.S. Muistakaahan meidät myös instagramissa ja facebookissa!!

2 kommenttia

Heja Hemavan! Tj 35

Julkaistu: 16.11.2014

Wuhuu! Möksä varattu ja reilu kuukausi enää lähtöön. Meitä nimittäin oottaa jul i Sverige! Tänä jouluna matkakohteena onkin siis Suomen lapin sijasta naapurimaan lappi ja Hemavan-Tärnaby. Valintaan vaikutti erityisesti kohteen lumivarmuus sekä hinta! Varaamamme mökki (Kungsbacken) on iso ja hyvin varusteltu sekä hyvällä sijainnilla ihan Hemavanin rinteiden tuntumassa, eikä jouluviikon majoitukselle hintaa tullut kuin reilu 500e. Suomen jouluhinnoilla samaan olisi saanut lisätä yhtä suuren setelinipun lisää. Näin ollen, vaikka automatkaa hieman enemmän tuleekin, ei reissu tule suhteessa kalliimmaksi, kuin Suomen lapin reissu. Nyt on siis edessä ensimmäinen joulu, ja samalla ensimmäinen laskureissu ulkomailla!!

Tärnabyn lähistöllä heinäkuussa 2013.

Matkakohteen valintaan vaikutti hinnan lisäksi myös sijainti. Vaikka toisaalta mieli olisi tehnyt vähän suurempaan kohteeseen etelämmäs, esimerkiksi Åreen, Säleniin, Vemdaleniin tai jopa Norjan Hemsedaliin, käytännössä reissulle hintaa olisi tällöin tullut paaaljon enemmän. Ensinnäikin siksi, että näissä kohteissa hinnat ovat muutenkin suuremmat sesonkiaikaan, ja toiseksi siksi, että näihin kohteisiin olisi kannattanut mennä etelän kautta ja laivalla Itämeren yli. Ja jostain kumman syystä jouluaikana myös laivavuorojen hinnat olivat tavallista korkeammat. Kukkaron lisäksi piti ajatella myös sitä, että täältä korpikuusen kannon alta on yhtä pitkä matka Tornioon kuin Turkuun. Tässäpä vertailukohtaa: https://goo.gl/maps/HbU3M.

Hemavan ja Tärnaby on myös kohteena jollakin tavalla tuttu meille jo ennestään. Mukaan reissuun lähtevät sukulaispojat ovat käyneet siellä pari vuotta sitten kesäaikaan, ja myös me vietimme kesällä 2013 Tärnabyssa yhden yön ajellessamme sitä kautta Norjaan. Hemavan-Tärnaby sijaitsee tosiaan Torniosta lähes suoraan länteen päin lähellä Norjan rajaa, ja samalla se on Pohjois-Ruotsin suurin laskettelu- ja hiihtoalue, vaikkakin vähemmän tunnettu. Välimatkaa keskusten välillä on parisen kymmentä kilometriä. Ajomatkaa Hemavaniin meillä tulee suunnilleen se 1000 km, joten siinäpä se ensimmäinen päivä vierähtääkin, ajellessa. 🙂

Telttailua jokamiehen oikeuksilla.

Hemavan-Tärnaby tarjoaa ihan mukavasti rinteitä (50 kpl) ja korkeuseroakin n.600m, kun Levillä on ”vain” 350m ja Ylläksellä 460m. Lisäksi itse kylät sijaisevat noin 600 metrin korkeudella jo valmiiksi, joten laskemista pitäisi löytyä jo joulun aikaan ihan mukavasti. Hemavanin huippu-hissinkin 1250 metriin (Kungsliften) pitäisi näillä näkymin aueta 26.joulukuuta, joten näihinkin rinteisiin olisi mahdollisuus loppupäiviksi päästä. Ja kyllähän meidän porukalta varalta löytyy lumikenkiä ja skinnailuvehkeitäkin, jos huipulle ei muuten pääse. Hemavanissa ja erityisesti Tärnabyssa offarilaskemiseen pitäisi olla hyvät mahikset. Jopa me päästään ekaa kertaa kunnolla kokeilemaan ensi talvena vapaalaskua, kun hommattiin molemmille hivenen pidemmät sukset vähän niinkuin siihen tarkoitukseen. 😉 Tärnabysta löytyy myös vähän vaativampaa (vähän liiankin vaativaa?) rinnelaskemista, jos Anja Pärsonin mukaan nimetty ”Anjaliften” ennättää jouluviikolla aueta.

Tärnaby.

Nyt vaan pitäisi vielä malttaa ja jaksaa kuukauden mittainen rutistus kouluhommia, sitten päästään (veronpalautuksilla) ansaitulle joululomalle! Kiva olis päästä kausi aloittamaan tässä jo ennen reissua, jotta ekat päivät rinteessä ei menisi ihan pelkästään laskutuntuman hakemisessa, mutta katsotaan, milloin tässä lähellä aukeaa ekat rinteet. Toki Vuokattiin ei hyvin pitkä matka olisi, joten siellä pistäytyminen ainakin on harkinnassa. Saa nähdä, milloin Tahko avataan, sekin olisi varteenotettava vaihtoehto kauden avaukseen!

Kyllä varpaat ja sormet jo syyhyää…

-O&V

Ps. Käy tykkäämästä meistä Facebookissa!

Pps. Seuraa meitä nyt myös Instagramissa!!

Kommentoi

Haaveeksi jäi

Julkaistu: 02.11.2014

Noniin. SkiExpo-viikonloppu ja missäs me ollaan…450 km:n päässä hiihtomessuista eli kotona Joensuussa. Mites tässä näin kävi? Kovat oli nimittäin aikomukset lähtee ekaa kertaa skiexpoilemaan pääkaupungin sivistykseen, hommattiin jopa bloggaajapassit, joilla oltais päästy ilmatteeksi ihmettelemään messujen meininkiä. Venla suunnitteli tulevansa sieltä kotiin ehkä jopa uusien monojen kanssa, vähintäänkin parit Ski.fi-kortit ja vähän muuta krääsää taskussa. Mutta eipä tuo matkaan lähtö ihan niin yksinkertaista ole täältä kaukaa. Ei oikeen saatu ketään mukaan bensoja jakamaan, joten reissu olis tullut turhan kalliiksi, samoin ajamista olis tullut se 1000km, joka yhtenä päivänä ei oikeen houkutellut, yöpaikkaa kun ei saatu aikaiseksi tarpeeksi ajoissa keltään kysellä. Kotiinjäämispäätökseen vaikutti myös se, että meillä molemmilla oli rankka viikko takana, joten katsottiin paremmaksi jäädä lepäämään ja nauttimaan vapaasta viikonlopusta.

Kyllä. Joensuussa, ei SkiExpoilla.

Kyllähän tuo vähän kirpaisee lueskella messujen meiningistä täältä Lumipallosta, mutta eipä tuo auta itkeä. Ehkä ensi vuonna suunnitellaan lähtö vähän paremmin! Monoja pitää ruveta nyt toden teolla metsästämään jostain muualta. Suksi- ja kamerahankintojahan me tehtiinkin tuossa jo joku aika sitten, mutta niihin palailemme toisessa postauksessa vähän tarkemmin.

Tää viikonloppu siis meni lähinnä lepäillessä ja siivoillessa, näitä kahta asiaa kun harvoin on aikaa tehdä. Ja ihan kivaahan tääkin on ollut. Eilen oli nätti syyssää ja käytiin vähän heittää kiekkoo, tänään pyryttää näköjään, ah, lunta. Tätä talvista tunnelmaa latistaa vaan hieman se, että huomisesta alkaen on koko viikoksi luvattu kunnon plussakeliä. Talvi ei siis ole vielä tulossa, vaikka vähän uhkaileekin. Parempi kuitenkin, että edes uhkailee. 🙂

Toivottavasti nautitte messu-tunnelmasta meidänkin edestä!

Terkuin hieman kateudesta vihreät, Venla ja Olli

P.S. Käy tykkäämässä Facebook-sivustamme 😉

Kommentoi

Venlan varvassukkavertailu

Julkaistu: 18.10.2014

UUUUUU, ulkona pakkasta, Rukalla avattiin eilen eka rinne ja tossa Kontiolahdellakin pääsee jo hiihtämään!! Se tietää sitä, että laskukausi lähestyy! Siiiiiistiä! Kun ei nyt vielä tuota lunta näytä täällä tulevan, niin kääriydympä viltin alle kera kahvikupposen ja mietin hetken, mitä laitan tulevana talvena monojen sisään. Sukkia siis. Tarkemmin, varvassukkia. Kyllä. Myönnän joo, varvassukat oli muodissa ehkä 10 vuotta sitten. Saatan siis olla vähän old-fashion, mut mun mielestä ne on ehkä paras keksintö ikinä! Siksipä jaan vähän kokemuksiani varvassukkien ihmeellisestä maailmasta.

Itse olen siirtynyt kokonaan varvassukkiin ainakin näistä syistä: ne ei paina varpaita lyttyyn -> vapaus, ne ei hiosta, eikä varpaat hierry toisiaan vasten kovemmassakaan rasituksessa tai vaikka sukat ois märät. Yleensä niiden kanssa saa myös vähän lisähuomiota osakseen, tiedä sitten onko se aina pelkästään hyvä asia… 😉 Joka tapauksessa olen ollut varvassukkien kokoaikaiskäyttäjä nyt noin puolisen vuotta, eikä takaisin ole paluuta. Innostuin varvassukista siis lähinnä vaivasenluu-ongelmieni takia, sillä pitkään tavallisessa sukassa ja esimerkiksi monossa ollessaan se vähän tuppaa kipeytymään. Tavallinen kireämpi sukka (myös urheilusukka) kun yleensä pikkuhiljaa kiristyy varpaista ja näin haittaa varpaiden vapaata liikkumista ja niiden jumppaamista (esim. kipristys-harotus), mikä edesauttaisi esimerkiksi verenkiertoa varpaissa. Varvassukkien kanssa varpaat saavat olla vapaasti, ja näin ne ovatkin huomattavasti helpottaneet jalkaongelmiani.

Ensimmäisten varvassukkien etsiminen oli hieman haastavaa, sillä Joensuun kokosessa kaupungissa urheilukaupoistakaan niitä ei enää löytynyt, vaikka moni sanoi niitä kyllä aiemmin olleen. Kysyntä ei siis ole ollut viime vuosina kovin suurta, vaikka esimerkiksi Vibramin Fivefingersien suosio on kasvanut. Kyseessä on kuitenkin vielä aika marginaalituote. Näimpä päädyin/jouduin tilaamaan sukkia netistä, jossa selvästi nopein ja paras tarjonta ja palvelu on ollut sukat.comissa.

Feelmaxin sukkia

Varvassukkani keskittyvät lähinnä kahteen merkkiin (eipä niitä monia muita taida ollakaan); Feelmaxeja minulla on useammat erilaiset ja lisäksi omistan yhdet Injinjin sukat, jotka viettelivät minut Partioaitassa, vaikka hinta olikin suolainen. Mitkäs sukat nyt ovat sitten osoittautuneet parhaimmiksi? Sukkia on testattu juostessa, vaeltaessa sekä kaupunki-, koti- ja koulukäytössä. Tämän hetken top-3 kesäkäytössä taitaa nyt olla tässä:

1. Feelmax Cool Sport

Sukka on mukava ja ainakin omaan jalkaani liukuva koko 36-41 on aivan passeli (kengänkokoni on 38-39). Isompikin jalka mahtuu, mutta pienempään saattaa olla vähän turhan iso. Sukka pysyy hyvin paikallaan urheillessa ja vähän kostuessaan ei tunnu jalkaan märältä eikä hankaa. Sopivan ohut kesäurheiluun, eikä hikoa juurikaan, vaikka jalkani ovat kovat hikoilemaan. 😉 Näin ollen se on ihanteellinen urheilun lisäksi myös vapaa-ajan kengissä, jos jalat joutuvat olemaan niissä koko päivän. Vähän miinusta siitä, ettei pidempivartinen sukka ole kovin pitkävartinen sekään, esim. vaelluskenkään tai laskettelumonoihin saisi olla sukka olla vielä pidempivartinen. Yläresori on myös turhan paksu, tulee painaumia. Nilkkamalli on kuitenkin kesäksi ihan super!

2. Injinji Lightweigth

Injinjiltä löytyy laatu-varvassukkia monia malleja moniin tarkoituksiin. Partioaitassa tarjolla oli vain yhtä mallia, ja olihan ne pakko ottaa kokeiluun. Lightweight nilkkasukka on tarkoitettu erityisesti juoksemiseen ja peruskäyttöön, ja on näin ollen todella istuva ja napakka sukka. Materiaali on ihanan pehmeää, joskin yllättävän nopeasti nukkautuvaa (ei ole kuitenkaan haitannut). Nilkkaosa ei myöskään paina eikä hankaa. Nää sukat on mun mielestä jokapäiväisessä käytössä ihan ykköset mukavuudessa, joskin hikoavat vähän enemmän kuin Feelmaxit ylipäätään. Nilkkamallin huonopuoli on se, että kyseessä on todellakin kesäsukat.

3. Feelmax Charcoal

Sama homma koon ja varren pituuden suhteen Cool Sporttiin verrattuna. Charcoalit on kuitenkin suunniteltu erityisesti hikoileville jaloille puuvillaan lisätyn puuhiilen ansiosta, ja näin ollen ovat myös hieman Cool Sportteja paksummat. Mitä hikoiluun tulee, en ole edellisiin verrattuna huomannut Charcoalien olevan ratkaisevasti Cool Sportteja raikkaammat, mutta paksuuden ja jämäkkyyden ansiosta ovat paremmat esimerkiksi vaelluskenkään tai syksy-talvikeleille. Vähän miinusta siitä, ettei värivaihtoehtoja ole harmaankirjavan lisäksi muita. Näissä sukissa myös huomaa, jos ne kastuu.

Nyt tässä lunta odotellessa nettikauppaunelmoin näiden hyvien kesäsukkien lisäksi talvikäyttöön sopivista varvassukista. Tällaisista esimerkkinä esimerkiksi pitkävartiset villaa sisältävät Injinjin Snow Midweight sukat monoihin, tai Feelmaxin merinovillaiset Tundra -sukat. Näitä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä ollut suomalaisissa nettikaupoissa myynnissä, joten pitänee tilailla ulkomailta. Muutoinkaan esimerkiksi Injinjin sukkia ei kovin suurella rintamalla ole Suomessa myytävänä, vaikka malleja olisikin olemassa joka lähtöön. Minusta harmillista, etteivät urheiluvarvassukat ole saavuttaneet ainakaan vielä suomalaisten kuluttajien tietoisuutta, eikä kauppojen hyllyjäkään. Joten tässäpä sitä nyt olen ainakin muutamaa lukijaa sivistänyt! Suosittelen kokeilemaan, vaikka hintaa onkin hieman tavallisia sukkia enemmän. 🙂

-Wenla the Warvassukka

Ps. Nyt voit tykätä meistä myös Facebookissa!! GO: https://www.facebook.com/lumenlumoissa

4 kommenttia

Ruskareissu Ukkohalla-Paljakkaan

Julkaistu: 03.10.2014

On toi Ukkohalla kyllä aika jees paikka, ei voi muuta sanoo. Ajomatka ei oo lainkaan mahdoton, mutta sitä lappimaista tunnelmaa on silti Hallassa havaittavissa. Viikonlopuksi kehtaa hyvinkin lähtee, ja kerkee vielä tekemäänkin yllättävän paljon! Meillä oli kyllä taas ihan mielettömän hauska reissu. Ja säätkin suosivat! 🙂

Mehän siis oltiin porukalla laskemassa Ukkohallassa viime tammikuussa, jolloin Jenski voitti toisen ilmaisen viikonloppureissun niistä kuuluisista Ilmaseksi-kisoista. 😉 Nyt, kun viimeinen käyttöpäivä alkoi uhkaavasti lähestyä, päätettiin lähtee Jukan ja Jennin kanssa neljälleen Hallaan vähän vaeltamaan, kun ruskakin alkoi olla parhaimmillaan. Samalla ajatuksena oli kattella, millaista tekemistä ja näkemistä Ukkohallan ja Paljakan alueella on ruska-aikaan syksyllä, kun kaapeli-wakeboardi ja saunamaailmakin oli suljettu.Todettiin, että ois sitä tekemistä riittänyt vähän pidemmäksikin aikaa!

Ukkohalla ja Paljakkahan tosiaan yhdistivät rinnetoimintansa keväällä, kun Paljakalla loppui rahat huonon kevätkauden ja ties minkä takia. Veikkaamme, että idea on oikein fiksu, sillä paikat kuitenkin sijaitsevat lähekkäin (väliä n. 25km), vaikka eri kuntiin kuuluvatkin, ja ovat kuitenkin aika keskikokoisen pieniä keskuksia erillään. Ukkohalla-Paljakka palvelee jatkossa 30 rinteen, 10 hissin ja 3 parkin voimin, mikä tekee siitä jo suhteellisen ison hiihtokeskuksen Suomen mittapuulla. Molemmista paikoista löytyy erilaisia palveluita myös kesäaikana, joten yhdistyminen helpottaa varmasti molempia. Lisää tästä voi lukea Lumipallon artikkelista. Joka tapauksessa tämänkin vuoksi ajateltiin samalla tutustua siis myös Paljakkaan.

Ukkohalla-Paljakka -kone

Alun perin suunnitelmissa oli tosiaan keskittyä lähinnä vaeltamiseen. Alueella vaellus- ja retkeilyreittejä vaikutti olevan ihan kohtuullisesti, ja tarkoituksena oli kiertää Vorlokin kierros (eli entinen Pieni-Tuomivaaran luontopolku) (13km) Ukkohallassa ja Paljakan polku (20km) Paljakassa. Valittavana olisi ollut myös 60 km:n Köngäskierros, mutta viikonloppu oli siihen hieman liian lyhyt aika tuhlata. Maastopyöräily alkoi kuitenkin houkutella vähän enemmän, joten Jenni ja Jukka ottivat omat pyörät mukaan ja me otettiin selvää vuokrausmahdollisuuksista, jollainen löytyi Paljakasta. J&J kävivät jo vähän perjantaina ajelemassa Ukkohallan polkuja, mutta kovin hyviä maastopyöräreittejä ei ainakaan ensietsimällä löytynyt. Suunnattiin siis lauantaina auton nokka kohti Paljakkaa ja Paljakan Loma-asunnot Oy:tä, josta olimme pyörät varanneet aamulla. Siellä päin tuntui reittejä olevan vähän enemmänkin. Autossa saimme kuitenkin vuokrauspaikasta puhelun, että joku isompi porukka oli käynyt vuokraamassa kaikki pyörät yhtä lukuunottamatta, koska olivat muka varanneet ne ennen meitä. Ja me oltiin vaan luotettu siihen, ettei siellä kuitenkaan oo porukkaa. Eipä näköjään kannata luottaa, vaan varata hyvissä ajoin. 😀

Kalastuspuistoa heti Paljakka-talon edustalla.

No, lähettiin eväsostoksille Paljakka-talon kioskille ja mietittiinpä siinä sitten, mitä tehtäs. Paljakassa on selvästi erilaisempaa aktiviteettia kuin Ukkohallassa, esim. liikuntahalli, josta saa leffateatterin, kalastuspuisto sekä safari-toimintaa myös kesällä. Siitäpä Olli vissiin sen idean saikin, että vuokrataankin mönkijät! Kukaan ei oikeen kerinny ku vähän naureskella idealle, ja yhtäkkiä ne olikin siinä meijän nenän eessä parin puhelinsoiton jälkeen. Eikä voi muuta sanoo, kun että kyllä kannatti! Eikä muuten harmittanu yhtään, että jäi maastopyörät saamatta. 😀 Saatiin vuokrauksesta vielä vähän alennustakin, kun kerrottiin olevamme Lumipallon bloggaajia. 😛

Pelon sekaista naurua vissiin ennen matkaan lähtöä… 😉 

Kaksi mönkijää, kaksi tuntia. Ja aika meni kyllä siivillä! Ihan huippuhauskaa. Meillä kellään ei ollut ennestään paljoa kokemusta mönkkäreistä, mutta nopeasti sen oppi ja sai tuntuman, miten se kulkee ja höykyttää ja möykyttää. Paljakan huipulle menee todella hyviä mönkkärireittejä, samoin sieltä moneen suuntaan ristiin rastiin; metsäteitä ja pieniä hiekkateitä oli meidän mielestä mukavin pudotella. Samoin rinnettä pääsee ajelemaan ylös ja alas. Reitistö onkin Suomen pisin.

Testattiin pikkupätkä myös mönkkäreille tehtyä taitoreittiä, joka kokeneemmille kuskeille tuo varmasti haastetta. Taitoreitti on yhteensä 4,5 km ja sisältää monenlaista möykkyä, mäkeä ja mutkaa. Me ei siitä hirveesti itse innostuttu, koska oli mukavampi, että toiset pystyi istumaan kyydissä ja kuvaamaan toisten ajaessa. Taitoreitillä se ei olisi ollut mahdollista. Saatiin tosiaan lupa ajella mönkijöillä kahdestaan, kun toiset meistä (lue: me) oli niin pieniä. 😀 Paljakalle plussaa ehdottomasti myös siitä, että mönkijöitä voi vuokrata omatoimiseen ajoon, joka ei ole monessakaan paikassa edes mahdollista. Myös opastettuja safareita toki järjestetään mielestämme ihan kohtuullisin hinnoin.

Kaikki tyytyväisiä parin tunnin ajon jäljiltä.

Vaikka mönkkäriajelu jäi reissusta päällimmäisenä mieleen, tehtiin me muutakin. Käytiin heittää frisbeegolffit Ukkohallan 18 väyläisellä radalla, joka on tehty rinteisiin. Rata on AA1 luokituksen rata, eli ihan pro-rata, ja vaihtelevuutta löytyy. Rata nousee ensin välitellen Ukkohallan huipulle, jonka jälkeen se pikkuhiljaa laskee sieltä alas. Kuntoilua siis tulee samalla! 😀 Radalta löytyy sekä mukavan lyhyitä, että puuduttavan pitkiä väyliä, siis kaikille jotakin.

Eka väylä – siitä se sitten lähtee!

Saatiin nauttia hienosta auringonlaskusta huipulta käsin.

Golffin jälkeen päästiin vielä testaamaan keilaamista uudessa Hallaukon keilahallissa Ravintola Saagan yhteydessä. Ukkohalla tarjosi meille keilaliput, viime reissulla kun emme päässeet vielä keilaamaan, sillä rakennushommat olivat silloin vielä kesken. Keilahallissa on 6 rataa, joten ruuhka-aikoina kannattaa varata keilaus etukäteen netistä, jotta pääsee varmasti. Mekin jouduimme hieman odottelemaan, kun varausta ei oltu siihenkään etukäteen tehty. Hallissa on Brunswickin keilaussysteemit, jotka meillä ainakin toimivat hyvin, ja hohtokeilaustunnelma oli myös luotu mukavasti, ja pallojakin oli riittävästi. Yksi pikku vinkki: kannattaa tarkistaa aukioloajat muina kuin sesonkiaikoina jostain muualta kuin online-varaussivulta, sillä siellä ei näy päiväkohtaiset aukioloajat. Meille kävi vähän huonosti perjantaina, kun oltiin kymmeneltä menossa keilaamaan, mutta huomattiinkin, että Ravintola ja halli olikin menneet kiinni juuri silloin. Onneks ennätettiin lauantaina!

Kaatuu kaatuu

Sunnuntaina nautittiin aurinkoisesta säästä ja ruskasta Pieni-Tuomivaaran luontopolulla, joka näytti tosiaan nykyään kantavan nimeä Vorlokin kierros, ja joka lähtee Ukkohallan keskuksen tuntumasta ja palaa samaan pisteeseen. Matkaa kertyy se 13 km. Reitti on suhteellisen helppokulkuinen (vaikka vaativaksi merkitty), ja opasteet ovat reitillä ihan uunituoreet, kunhan polun ensin löytää. Meille oli annettu vanha vaellusreittikartta, jossa lähtöpiste oli rinteiden toisessa päässä, kuin se oikeasti oli, joten hivenen meni harhailussa aikaa, ennen kuin löydettiin polulle. Ukkohallan päältä alkaen opasteet olivat ihan selkeät. Tarkistakaa, että karttanne on ajatasalla. 😀 Polun alkupistekin olisi toki voitu merkitä vähän paremmin.

Päänähtävyys tämän polun varrella on Vorlokin kalliohalkeama, tai rotkolaakso ehkä ennemmin. Rotko on melko vaikuttava jatkuessaan varmaan puolen kilometrin verran polun vierellä. Halkeaman jälkeen polku kulkee Paskonkosken vartta, jossa oli kyllä kaunista ainakin näin ruska-aikaan. Loppumatkalla nähtiin soita sekä mäntykangasmaastoa; polku kulkee pitkän matkaa ison harjun reunaa pitkin. Hieman harmillisesti mänty- ja muuta havupuumaastoa oli niin paljon, ettei ruska oikein reitille näkynyt, vaikka sitä muuten olisi ollut ihan kohtalaisen kivasti. Eli ei ehkä ihan paras ruska-aika-reitti, vaikka muuten ihan jees olikin. Matkan varrella on ainakin yksi varaustupa ja uusi iso laavu Paskonkoskella.

Vorlokin halkeama.

Lepotauko.

Siinäpä sitä taas reissutarinaa kerrakseen. Pahoittelut pituudesta. Ois tietty ihan fiksua blogata silleen, että saisi useamman pienen postauksen vaikka ihan jo matkanvarrelta, mutta tää vaatii kuitenkin aina vähän aikaa, ja viikonloppu on lyhyt! Näimpä siis jäkikäteen on mukavampi kirjotella reissuromaaneja. 😀

Suosittelemme kohteeksi siis Ukkohalla-Paljakkaa kyllä ihan kaikkina vuodenaikoina! Tekemistä riittää ja maisemat on ihanat. Syväjärvi Ukkohallan sydämessä tuo paikkaan ihanan tunnelman, ja Paljakkakin yllätti tarjonnallaan. Kovasti tekis mieli ensi talvenakin siellä pistäytyä! Paljakan rinteillä ei ole ikinä käyty laskemassa, ja Ukkohallassakin monta rinnettä jäi vielä testaamatta. Reissu ois kiva tehdä siis vähän keväämmällä, kun lunta on enemmän.

Kiitti vielä Jukka ja erityisesti Jenni tästä reissusta ja huipusta seurasta! Taidetaan ottaa Halla vakio-kohteeksi… 😉

– Oltsu ja Vensku sekä Juksu ja Jenski

Kommentoi

Kesä-Koli vol.2

Julkaistu: 19.9.2014

Mmoi taas! Me vähän niinkuin tuossa taannoisessa Kesä-Koli -postauksessamme lupailimme vielä toista postausta kesäisestä Kolista, joten tässäpä tätä sitten olisi, vaikka syksyhän tässä on jo ennättänyt saapua. Lomilta ollaan palattu arkeen jo vähän pidempikin tovi sitten, joten toisaalta onkin ihan hyvä hetki vielä palautella kesää ja Kolin parhaita puolia mieliin. Sitä paitsi, kohtahan tuo alkaa olla jo ruska-aika, joten Kolille ruskaretkeä suunnitteleville näistäkin pikkuvinkeistä ehkä saattaa olla vielä jotain hyötyä. Muutoin nämä voi pistää korvan taakse vaikkapa ensi kesää varten. Tämän jälkeen ajateltiin, että ehkä voitais hetkeksi vähän hillitä tätä ainaista Koli-hypetystämme, ettei lukijat ihan totaalisesti kyllästy. 😀

4. Loma-Kolin frisbeegolf

Frisbeegolfista innostuneet pääsevät myös Kolilla lomaillessaan pitämään taitoaan yllä Loma-Kolin rinteiden läheisyydessä sijaitsevalla 9-väyläisellä frisbeegolf-radalla. Rata on tehty vaihtelevaan maastoon mäntykankaalle, ja tästä syystä se onkin yksi omista suosikeistamme. Mäntykankaassa on se hyvä puoli, ettei kiekot häviä niin helposti, koska pusikoita ja pitkiä heinikoita ei ole. Aikaa ei siis hukkaannu kiekkojen turhaan etsimiseen. Ainoastaan yhdellä väylällä (7) kiekko voi kadota kivien koloihin, ja kärsivällisyys joutua hieman koetukselle, jos ei nää, mihin oma heitto menee. Kyseinen väylä on pitkä, ja suosittelemmekin jonkun menevän hieman alemmas vaikka katsomaan, minne muiden kiekot lentävät välttyäkseen turhalta kolojen kaivuulta. Väyliä Loma-Kolilla on sekä ylä- että alamäkeen, joten monenlaista heittoa pääsee harjoittelemaan. Myös väylien pituudet vaihtelevat, mutta pääosin ne ovat melko lyhyitä, eli mukavia myös hieman kokemattomammille heittäjille. Sopivaa haastetta tuovat männyt, joita täytyy osata väistellä. Opasteet puuttuvat, joten kartta kannattaa olla esim. kännykässä mukana.

Osuukohan? Tää on 7. väylältä.

5. Autolautta Lieksaan

Kolin satamasta kulkee kesäisin autolautta järven toiselle puolelle Lieksaan ja takaisin päivittäin, joten maakuntamatkailusta innostuneet voivat tehdä vaikka pienen päiväretken sinne. Autolautta lyhentää myös ajomatkaa Lieksaan melkein 80 kilometrin edestä, joten esimerkiksi Ruunaan koskille sillä pääsee Kolilta ainakin toiseen suuntaan kätevästi. Samalla voi nauttia sisävesiristeilystä ja kauniista Pielisestä. Talvisin oikoreitti Kolilta järven toiselle puolen kulkee Suomen pisintä jäätietä pitkin Vuonislahteen.

Kolin satamassa on Alamaja, josta saa kahvia ja hyvää ruokaa sekä voi vuokrata kokoustiloja taikka kanootteja ym.

Itse autolautasta ei olla näköjään tajuttu ottaa kuvia.

6. Elontila

Elontila oli meillekin tänä kesänä ihan uusi tuttavuus, eikä itse ollakaan siihen sen tarkemmin vielä tutustuttu, sillä luonnonrauhaa olemme tähän mennessä löytäneet Kolilta itsekin. Elontila kuitenkin tarjoaa varmasti unohtumattomia elämyksiä erityisesti kaupungista tuleville, etenkin jos kaipaa lomallaan maalaismaista tunnelmaa ja luonnonrauhaa, mutta myös järjestettyä ohjelmaa, jossa nämä seikat on otettu huomioon. Elontila toimii Mattilan tilalla Kolin kansallispuistossa ja tarjoaa majoituspalveluiden lisäksi kesäisin erilaisia retkiä Kolin ympäristöön sekä esimerkiksi luontokoulutoimintaa. Meilläkin oli kyllä kesällä tarkoitus käydä villivihannesretkellä Elontilan ympäristössä, mutta taisimme saada rohtoja tarpeeksi ilmankin, joten se jäi. Ainakin kaikki ekoilijat ja viherpiiperöt ynnä muut pikkuhipit ovat varmasti Elontilalla kuin kotonaan! 😉

Keskikesällä myös Kolin ahot ovat näkemisen arvoisia kukkaloistossaan. Tämä kuva on Havukanaholta, jonne on eksynyt vähän muitakin kuin luonnonkukkia.

7. Maisemahissi

Tämä nyt ei ole mikään mieletön vinkki, mutta suositeltava kokemus joka tapauksessa. Ukko-Kolin rinteiden tuolihissi on käytössä myös kesäisin maisemahissinä! Jeee! Alaspäin kaksinistuttavalla hissillä on vielä jännempi mennä, ja maisemat ovat kyllä huippuluokkaa. Hissiin voi hypätä kyytiin Koli-hotellin vierestä, ja vaikka jäädä alhaalla pois ja patikoida pari kilometriä ylös nauttien samalla kansallispuiston nähtävyyksistä sekä laskettelurinteiltä avautuvista kesäisistä maisemista. Näyttää ne rinteet ja hissit vähän eriltä talvella ja kesällä.

Ipatin jyrkällä näkymät on vähän erilaiset kesällä.

Maisemahissistä ei olekaan arkistoissamme kesäkuvaa, joten tässä ankkurihissin kuilu 🙂

Tällaista tällä kertaa. Oli kyllä ihanan lämmin kesä, eipä voi muuta sanoa. Pielisessäkin oli lämpimämmät vedet kuin moneen moneen vuoteen. Tarkeni jopa testailla home-made vesisuksia ja muita veto-viritelmiä. Kaikki kokeilut eivät oikein ottaneet tuulta(tai vettä) alleen. Ensi kesäksi harkitaan vakavasti ihan oikeita vesisuksia, jotta säilytään ehjänä. 😀

Tässä taitaa kokeilussa olla joku istuinalusta…

Siellä ne Kolit siintää.

Onneksi syksykin on jees, kun tietää, että kohta on talvi tulossa… toivottavasti tänä vuonna lumisempana! Muuten muutetaan sinne missä pippuri kasvaa ja lumi sataa maahan asti. 😉

-V&O

Ps. Seuraavana viikonloppuna lähetäänkin Ukkohallaan tutustumaan vähän alueen retkeily- ja vaellusreitteihin ja nauttimaan toivon mukaan myös ruskasta. Siitä myöhemmin lisää!

 

Kommentoi

Tiilikkajärveltä Virvatulia metsästämään

Julkaistu: 04.8.2014

Tunnetusti emme ole mitään maailman parhaita pakkaajia, joten saimme nautiskella oikein olan takaa ylipainavista rinkoistamme parin päivän vaellusreissullamme Rautavaaralla ja Tiilikkajärven kansallispuistossa. Onneksi vaellusseuranamme olleet Jukka ja Jenni (sekä Rommi-koira) olivat hoitaneet homman hitusen paremmin, joten Jenni kantoi meidän telttaa melkein koko matkan. Suurkiitos siitä. 😀 Huonoista pakkaustaidoistamme huolimatta vaelluksemme sujui oikein mukavissa ja leppoisissa merkeissä sekä hyvissä keleissä; helteet helpottivat sopivasti hieman juuri reissun ajaksi, eikä Forecan lupailema ukkosmyrskykään yllättänyt. Hyvä fiilis jäi, eikä kenenkään tarvinnut pistää itseään liian koville.

Vaellukseen valmistautuminen jäi meillä vähän viimetippaan, sillä kotiuduimme Etelä-Suomen reissultamme vasta reilua vuorokautta aiemmin. Toisaalta, meillä oli jo kaikki vehkeet valmiina ja lista tarvikkeista, joten sinällään ei ollut paniikkia. Vähän jännitti vaelluskenkien sisäänajamattomuus, sillä ollaan niin tykästytty paljasjalkailuun, ettei uusia kenkiä ollut montaa kertaa tullut kokeiltua pidemmällä matkalla, hupshups… Mutta päätettiin ottaa varakengiksi Fivefingersit, jos Meindlin kengät olisivat ongelma. Ruokaa tuli ostettua melkoisesti, varsinkin kun ei ollut varmaa, kuinka monta päivää metsässä viettäisimme.

Sopiva retkiaamiainen.

Näin jälkikäteen viisastuneena, ruoan määräkin kannattaa vaeltamaan lähtiessä optimoida aika tarkkaan, koska parikin kiloa liikaa painoa rinkassa tuntuu selässä jo yllättävän paljon. Myös rinkan säätämiseen kannattaa käyttää aikaa jo ennen matkaan lähtöä, jottei ensimmäiset kilometrit mene tuskaisesti oikeita säätöjä etsiskellessä. Tavan tallaajan olisi varmaan myös fiksua käydä ihan asiantuntijan puheilla siitä, miten rinkka ylipäätään kannattaisi säätää ja mihin paino kannattaa suunnata. Nettiohjeilla emme nimittäin päässeet asiassa kovin pitkälle, joten emme tunne olevamme asiassa asiantuntijoita. Se voidaan sanoa, että jokatapauksessa suurin osa painosta kannattaa suunnata lantiolle hartioiden sijaan.

Tiilikkajärvi (kartta) on melko pieni kansallispuisto aivan Pohjois-Savon pohjoisosassa Kainuun rajamailla Rautavaaran ja Sotkamon kunnan alueilla. Siellä on suota, järveä sekä hienoja hiekkaharjuja ja -rantoja. Vaelluksemme alkoi Sammakkotammelta, josta kipittelimme ensimmäiseksi yöksi Tiilikkajärven rannalle Venäjänhiekalle telttojamme virittelemään ja nautiskelemaan kirkastuneesta illasta ja lämpimästä vedestä. Venäjänhiekka on nimensä mukaisesti pitkä hiekkaranta ja osoittautui aivan loistavaksi yöpymispaikaksi.

Olli Venäjänbiitsillä.

Iltapalaa ja pannu kuumaksi.

Aurinkoinen aamu.

Seuraavana päivänä päätimme vetäistä Tiilikkajärven ympäri keveästi ilman rinkkoja, ihan vaan siksi, että se oli mahdollista. Noin 12,5 km:n reitillä oli yksi kahlauspaikka, joten rinkkojen kanssa se olisi ollut melko mahdotontakin ylittää; ”kahlaus”paikalla oli nimittäin parhaimmillaan kainanoihin asti vettä, ja tämänkin oikean reitin etsimiseen meni hieman aikaa. Vaatteet, kengät kännykät ja koira kulkivat mukavasti harteilla ja pään päällä. Ihanan virkistävä kokemus kyllä! Oltiin tyytyväisiä myös siitä, että otettiin viisivarpaiset mukaan, sillä niillä tämä kierros oli paljon miellyttävämpi. Olli käppäili muutaman kilometrin jopa ihan oikeasti paljain jaloin!

Ja tästä yli!

Onneksi ei ollut rinkkoja mukana.

Uiton kämpällä viettämämme ruokatauon jälkeen heivasimme rinkat taas selkään ja lähdimme jatkamaan kohti Virvatulten polkua pois kansallispuistosta Metsäkartanolle päin. Jos Tiilikkajärven ympäristö, reitit ja nuotiopaikat vessoineen olivat hyvin hoidettuja ja saivat meiltä vain positiivista palautetta, niin Virvatulten polusta ei voi aivan samaa sanoa. Polku kulkee Natura 2000 -luonnonsuojelualueiden halki, ja reitillä on paljon soita ja pitkospuita.

Reitti oli kuitenkin etenkin alkumatkasta hieman umpeenkasvanut ja pitkospuut lähes koko reitin ajan kapeimmasta ja lahoimmasta päästä, mitä missään ollaan kuljettu. Suomaisema oli kuitenkin todella kaunista, vaikka virvatulia ei näin kesäaikaan päästykään näkemään. Yö vietettiin Pankalammen laavulla, joka oli ihan kelpo paikka, vaikka yöllä hieman aavemainen mustine vesineen ja pientä metsälänttiä ympäröivine soineen. Luovasti laitoimme teltat laavuun sadekuuron yllätettyä meidät juuri kun saavuimme Pankalammelle.

Kaunis ilta Virvatulten polulla.

Nuotiolettuja Pankalammella, teltat kivasti sateensuojassa.

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Metsäkartanoa Pumpulikirkon luonnonsuojelualueen kautta. Virvatulten polun hienoin nähtävyys oli oikeastaan Pumpulikirkon suuri hiidenkirnu. Pumpulikirkon jälkeen polku jatkoi jonkin matkaa kanjonissa, joka oli vaikeakulkuista louhikkoa etenkin rinkan kanssa. Tien tukkeista ja muista kuitenkin selvittiin, ja viimeinen ruokatauko olikin Yrttilammella, jossa lumpeet kukkivat. Sieltä soitimmekin Metsäkartanolle ja varasimme  illaksi oikeen rantasaunan ja telttapaikat leirintäalueelta (joka ei kovin hyvää arvostelua meiltä saanut).

Pumpulikirkon hiidenkirnu.

Ruokaa Yrttilammella.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli vielä kiertää Metsäkartanolta lähtevä Liimatan taival, mutta aikataulun venymisen ja Jukan rakkojen takia päätettiin tällä kertaa päättää reissu tähän. Matka oli oikeastaan aika sopiva, eikä muuttunut missään vaiheessa tuskien taipaleeksi, vaikka tottumattomalla vaeltajalla toki alkoi jaloissa ja kaikissa muissakin raajoissa tämäkin matka tuntua melko mukavasti. Reitillemme tuli kokonaisuudessaan matkaa kutakuinkin 40 kilometriä.

Yli-Keyritty auringon laskiessa. Tämän järvi jäi vielä kiertämättä.

Ensi kerralla sitten vähän pitempää reissua ilman aikatauluja! Kiire on meistä suurin syy, millä vaelluksen saa helposti maistumaan puulta. Nautiskelu kuuluu olennaisena osana asiaan, vaikka välillä on toki mukava haastaakin itseään. Telttojen vedenpitävyyttä ei päästy vieläkään testaamaan, mutta parempi niin. Kengätkin yllättivät positiivisesti, ei hiertymän hiertymää. Eipä muuta kun kiitoksia vielä taas kerran loistavalle matkaseuralle! Ensi kesänä ehkä Karhunkierros? 🙂

– Vensku ja Olli, matkassa mukana Jukka, Jenni sekä Rommi

Onnellisesti Metsäkartanolla! Jea.

Kommentoi