Tiilikkajärveltä Virvatulia metsästämään

Julkaistu: 04.8.2014

Tunnetusti emme ole mitään maailman parhaita pakkaajia, joten saimme nautiskella oikein olan takaa ylipainavista rinkoistamme parin päivän vaellusreissullamme Rautavaaralla ja Tiilikkajärven kansallispuistossa. Onneksi vaellusseuranamme olleet Jukka ja Jenni (sekä Rommi-koira) olivat hoitaneet homman hitusen paremmin, joten Jenni kantoi meidän telttaa melkein koko matkan. Suurkiitos siitä. 😀 Huonoista pakkaustaidoistamme huolimatta vaelluksemme sujui oikein mukavissa ja leppoisissa merkeissä sekä hyvissä keleissä; helteet helpottivat sopivasti hieman juuri reissun ajaksi, eikä Forecan lupailema ukkosmyrskykään yllättänyt. Hyvä fiilis jäi, eikä kenenkään tarvinnut pistää itseään liian koville.

Vaellukseen valmistautuminen jäi meillä vähän viimetippaan, sillä kotiuduimme Etelä-Suomen reissultamme vasta reilua vuorokautta aiemmin. Toisaalta, meillä oli jo kaikki vehkeet valmiina ja lista tarvikkeista, joten sinällään ei ollut paniikkia. Vähän jännitti vaelluskenkien sisäänajamattomuus, sillä ollaan niin tykästytty paljasjalkailuun, ettei uusia kenkiä ollut montaa kertaa tullut kokeiltua pidemmällä matkalla, hupshups… Mutta päätettiin ottaa varakengiksi Fivefingersit, jos Meindlin kengät olisivat ongelma. Ruokaa tuli ostettua melkoisesti, varsinkin kun ei ollut varmaa, kuinka monta päivää metsässä viettäisimme.

Sopiva retkiaamiainen.

Näin jälkikäteen viisastuneena, ruoan määräkin kannattaa vaeltamaan lähtiessä optimoida aika tarkkaan, koska parikin kiloa liikaa painoa rinkassa tuntuu selässä jo yllättävän paljon. Myös rinkan säätämiseen kannattaa käyttää aikaa jo ennen matkaan lähtöä, jottei ensimmäiset kilometrit mene tuskaisesti oikeita säätöjä etsiskellessä. Tavan tallaajan olisi varmaan myös fiksua käydä ihan asiantuntijan puheilla siitä, miten rinkka ylipäätään kannattaisi säätää ja mihin paino kannattaa suunnata. Nettiohjeilla emme nimittäin päässeet asiassa kovin pitkälle, joten emme tunne olevamme asiassa asiantuntijoita. Se voidaan sanoa, että jokatapauksessa suurin osa painosta kannattaa suunnata lantiolle hartioiden sijaan.

Tiilikkajärvi (kartta) on melko pieni kansallispuisto aivan Pohjois-Savon pohjoisosassa Kainuun rajamailla Rautavaaran ja Sotkamon kunnan alueilla. Siellä on suota, järveä sekä hienoja hiekkaharjuja ja -rantoja. Vaelluksemme alkoi Sammakkotammelta, josta kipittelimme ensimmäiseksi yöksi Tiilikkajärven rannalle Venäjänhiekalle telttojamme virittelemään ja nautiskelemaan kirkastuneesta illasta ja lämpimästä vedestä. Venäjänhiekka on nimensä mukaisesti pitkä hiekkaranta ja osoittautui aivan loistavaksi yöpymispaikaksi.

Olli Venäjänbiitsillä.

Iltapalaa ja pannu kuumaksi.

Aurinkoinen aamu.

Seuraavana päivänä päätimme vetäistä Tiilikkajärven ympäri keveästi ilman rinkkoja, ihan vaan siksi, että se oli mahdollista. Noin 12,5 km:n reitillä oli yksi kahlauspaikka, joten rinkkojen kanssa se olisi ollut melko mahdotontakin ylittää; ”kahlaus”paikalla oli nimittäin parhaimmillaan kainanoihin asti vettä, ja tämänkin oikean reitin etsimiseen meni hieman aikaa. Vaatteet, kengät kännykät ja koira kulkivat mukavasti harteilla ja pään päällä. Ihanan virkistävä kokemus kyllä! Oltiin tyytyväisiä myös siitä, että otettiin viisivarpaiset mukaan, sillä niillä tämä kierros oli paljon miellyttävämpi. Olli käppäili muutaman kilometrin jopa ihan oikeasti paljain jaloin!

Ja tästä yli!

Onneksi ei ollut rinkkoja mukana.

Uiton kämpällä viettämämme ruokatauon jälkeen heivasimme rinkat taas selkään ja lähdimme jatkamaan kohti Virvatulten polkua pois kansallispuistosta Metsäkartanolle päin. Jos Tiilikkajärven ympäristö, reitit ja nuotiopaikat vessoineen olivat hyvin hoidettuja ja saivat meiltä vain positiivista palautetta, niin Virvatulten polusta ei voi aivan samaa sanoa. Polku kulkee Natura 2000 -luonnonsuojelualueiden halki, ja reitillä on paljon soita ja pitkospuita.

Reitti oli kuitenkin etenkin alkumatkasta hieman umpeenkasvanut ja pitkospuut lähes koko reitin ajan kapeimmasta ja lahoimmasta päästä, mitä missään ollaan kuljettu. Suomaisema oli kuitenkin todella kaunista, vaikka virvatulia ei näin kesäaikaan päästykään näkemään. Yö vietettiin Pankalammen laavulla, joka oli ihan kelpo paikka, vaikka yöllä hieman aavemainen mustine vesineen ja pientä metsälänttiä ympäröivine soineen. Luovasti laitoimme teltat laavuun sadekuuron yllätettyä meidät juuri kun saavuimme Pankalammelle.

Kaunis ilta Virvatulten polulla.

Nuotiolettuja Pankalammella, teltat kivasti sateensuojassa.

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Metsäkartanoa Pumpulikirkon luonnonsuojelualueen kautta. Virvatulten polun hienoin nähtävyys oli oikeastaan Pumpulikirkon suuri hiidenkirnu. Pumpulikirkon jälkeen polku jatkoi jonkin matkaa kanjonissa, joka oli vaikeakulkuista louhikkoa etenkin rinkan kanssa. Tien tukkeista ja muista kuitenkin selvittiin, ja viimeinen ruokatauko olikin Yrttilammella, jossa lumpeet kukkivat. Sieltä soitimmekin Metsäkartanolle ja varasimme  illaksi oikeen rantasaunan ja telttapaikat leirintäalueelta (joka ei kovin hyvää arvostelua meiltä saanut).

Pumpulikirkon hiidenkirnu.

Ruokaa Yrttilammella.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli vielä kiertää Metsäkartanolta lähtevä Liimatan taival, mutta aikataulun venymisen ja Jukan rakkojen takia päätettiin tällä kertaa päättää reissu tähän. Matka oli oikeastaan aika sopiva, eikä muuttunut missään vaiheessa tuskien taipaleeksi, vaikka tottumattomalla vaeltajalla toki alkoi jaloissa ja kaikissa muissakin raajoissa tämäkin matka tuntua melko mukavasti. Reitillemme tuli kokonaisuudessaan matkaa kutakuinkin 40 kilometriä.

Yli-Keyritty auringon laskiessa. Tämän järvi jäi vielä kiertämättä.

Ensi kerralla sitten vähän pitempää reissua ilman aikatauluja! Kiire on meistä suurin syy, millä vaelluksen saa helposti maistumaan puulta. Nautiskelu kuuluu olennaisena osana asiaan, vaikka välillä on toki mukava haastaakin itseään. Telttojen vedenpitävyyttä ei päästy vieläkään testaamaan, mutta parempi niin. Kengätkin yllättivät positiivisesti, ei hiertymän hiertymää. Eipä muuta kun kiitoksia vielä taas kerran loistavalle matkaseuralle! Ensi kesänä ehkä Karhunkierros? 🙂

– Vensku ja Olli, matkassa mukana Jukka, Jenni sekä Rommi

Onnellisesti Metsäkartanolla! Jea.

Kommentoi