Lautailupäiväkirja osa 2: Kestääkö kantti?

Julkaistu: 19.4.2015

Ollin onnistuneen lautailupäivän innoittamana minäkin löysin itseni lumilauta kourasta paria viikkoa Ollin ensikokeilua myöhemmin. Viimeksi olin koskenut moiseen tappovekottimeen suunnilleen kymmenen vuotta sitten, yläasteikäisenä. Siihen aikaan sukset oli ihan nössöjen vehkeet, joten massaan sulautuakseni minäkin kävin kerran pari talvessa kavereitten kanssa istumassa rinteessä lauta jalassa. Etukantti oli mulle yhtä vieras termi kuin kypäräkin, joita siihen aikaan näkyi rinteessä yllättävän vähän. Hyvä, ettei mitään pahempaa koskaan sattunut! Lautailemaan en siis koskaan oppinut, ja siitä syystä vaihdoinkin myöhemmin laskuvälineeni takaisin yhdestä kappaleesta kahteen.

20150327_144148

Mikä tää on?

Joku siinä ajatuksessa nyt kuitenkin monen suksivuoden jälkeen alkoi taas kiehtomaan, varsinkin kun Olli hehkutti päivät pääskytysten, miten siiiiiistiä oli oppia uutta! Hieman hirvitti lähteä vain lautailun juuri aloittaneen mieheni oppien varassa mäkeen, mutta luotin siihen (tai ainakin toivoin), että selviän samoilla vinkeillä ilman aivotärähdystä. Näin nimittäin itseni sielujen silmin takomassa päätäni rinteeseen, kun mikään ei onnistu, ja Ollin hehkuttamassa vieressä, miten helppoo se kääntyminen onkaan. Päätin kuitenkin niellä ylpeyteni ja heittäytyä osaamattomaksi, ottaa kuin mies sen, mitä vastaan tulee. Vielä kun Loma-Koli tarjosi mulle rinnepäivystäjän seuralaisena ja bloggaajana lipun ja lautavuokran, niin ei auttanut muu. Lauta jalkaan ja menoks!

20150327_153050

Ja ihan kuin en olisi ikinä lautaan koskenutkaan! oli ekat fiilikset kaksi jalkaa samaan lautaan lukittuna. Olo oli ihan totaalisen urpo siinä lasten rinteen puolivälissä. Miten tästä pääsee edes ylös? Onneksi aurinkoisen perjantain kunniaksi väkeä ei rinteessä liion ollut. Saipa yrittää rauhassa! Takakantilla alas ja sompahissillä ylös. Jes, onnistuin. Olli kehotti vaan kanttaamaan muutaman mäen, mutta en tainnut malttaa. Kyllähän multa tää takakanttaus onnistuu, vanhasta muistista! Entäs etukantti? Sitä harjoittelin jonkin aikaa, kunnes sekin kävi tylsäksi. Seuraavaksi piti voittaa se kuuluisa pelko, painoko pitäis laittaa etujalalle? Kääntyminen tuntui jonkin aikaa ihan utopistiselta, kunnes yhtäkkiä, etukantilta takakantille, jes! Ja hississäkään en ollut kaatunut kertaakaan. Varalta irroittelin kuitenkin aina takajalan, ainakin siksi, että pääsin edes koko hissiin.

20150327_154314

Parin tunnin jälkeen takapuolessa ja polvissa tuntui jo aika mukavasti, ja nälkäkin hiipi. Takakantilta etukantille siirtyminen tuotti vielä hieman hankaluuksia, mutta piruetit onnistuivat jo ekstraloivalla ihan hyvin toiseen suuntaan. Pitkän ja maittavan ruokatauon jälkeen maha oli niin täynnä, että ajattelin jatkamisen olevan mahdotonta. Täysi vatsa kuitenkin unohtui saman tien, sillä riemastuin siitä, että tauko oli tehnyt tehtävänsä myös muussa suhteessa, nimittäin olin ottanut tauolla ison harppauksen eteen päin! Onnistumisen elämyksestä toiseen, kääntymiset menivät nimittäin jo aika hyvin! Muutama tunti hujahti nopeaan, mäkeä mäen perään. Lopulta uskalsin jo ihan lastenrinteen ylhäältä ”jyrkältä” asti kääntyillä alas. Ja tajusin olevani nopeampi kuin Olli! Jes, on se riemullista voittaa toinen, vaikkei tää mikään kilpailu kai ollutkaan… 😉

20150327_153744

Hienointa oli kokemus siitä, ettei se lauta ollutkaan enää niin pelottava. Vaikka vielä en ollutkaan niin (uhka)rohkea kuin Olli ja Ollin lautailukamu mennessään ekana päivänä ankkurilla ”aikuistenmäkiin”, olin silti aika ylpee itestäni. Opin jotain ihan uutta! Tuntuu, että tällaisia kokemuksia saa nykyään ihan liian harvoin, kun pyörällä ajojen ja hiihtämisien ja pianonsoittojen alkeet on jo opeteltu pienenä. Sain kyllä oikeesti kunnon flow-kokemuksen tuolla rinteessä kovasti keskittyessäni, enkä taatusti koko päivänä aatellut mitään kouluhommia tai tekemättömiä töitä. Toki suksillakin laskiessa hyvänä päivänä kaikki maailman murheet karisee harteilta ja aina oppii jotain uutta, mutta lautailun alkeittein opettelu vei kyllä mennessään vielä eri tavalla.

20150327_155731

Toinen kerta laudalla viime viikonloppuna laskukautta päättäessä oli onnistunut sekin, ja uskaltauduin jopa aikuisten oikeeseen rinteeseen ja ankkurihissiin. Ja itseasissa se menikin jopa paremmin kuin lasten rinteessä. Aina pieni lisähaaste saa keskittymään vielä vähän paremmin ja sen seurauksena taidon oppimisessa harppailee eteenpäin yleensä sitä mukaa, kun uskaltaa itseään haastaa. Kauden päätös sai aikaan sen, että malttamattomana jo odottelen ensi kautta ja lautailun salojen kaivelemista lisää! Huippua! Toki suksianikaan en aio unohtaa… 🙂

Kevätterkuin, Venla

20150412_161547

Kommentoi

Miniloma ja Pitkäperjantai Paljakassa

Julkaistu: 11.4.2015

Meidän Pääsiäisen kahden päivän minilaskuloma Vuokatin kautta Paljakkaan sujui suht leppoisissa, joskin tehokkaissa merkeissä. Kiirastorstaisen Vuokatin melko lattean laskupäivän jälkeen pitkäperjantai Paljakassa yllätti erittäin positiivisesti! Ensinnäkin keli oli huomattavasti mukavampi ja toiseksi, nihkeän luistonkin unohtamalla, Paljakan rinteissä oli Vuokattiin verrattuna jopa ihan laskemista.

Odotukset olivat Vuokattia kohtaan toki korkeammalla Paljakkaan nähden, onhan kyseessä huomattavasti suositumpi keskus, jossa rinteiden lukumääräkin antaa odottaa paljon. Vain Venla oli käynyt Vuokatissa viimeksi viitisen vuotta takaperin, josta tällöin vasta juuri uudelleen laskuharrastuksen aloitelleena laskijana mielikuvaksi oli jäänyt hitusen erilainen ajatus, kuin todellisuus olikaan. Vuokatti on varmasti oiva paikka juuri aloitteleville laskijoille, lapsiperheille, kaveriporukalla hengailuun, after skihin ja pipen ja slopestylen harjoitteluun, mutta kunnon (suksi)laskuja tai haastetta sieltä (etenkin huonolla kelillä) on vaikea hakea rinteiden loivan profiilin takia. Laskeminen jäi siis laskeskeluksi. Mietittiin ovatko itärinteet kenties saaneet nimensä (Himskatti, Perskatti, Pirskatti) siitä, kun jollain on päässyt muutama kirosana lykkiessä rinnettä alas…no ei vaan, esim. lautailun harjoitteluun rinteet olisivat sopineet kyllä loistavasti. 😉

WP_20150402_13_01_39_Pro

WP_20150402_13_28_01_Pro

Harmaa keli Vuokatissa…

Seuraavana päivänä suuntasimme sitten Paljakkaan (ks. Lumipallon esittely), jossa oli jo syksyn mönkkäriajeluista asti suunniteltu haluavamme myös talvella pistäytyä. Rinteiden suhteen odotuksissamme oli jotain Ukkohallan kaltaista hyvää, joskin hieman pienempää. Paljakassa oli vielä täysi talvi, ja lunta ainakin näytti kinoksissa riittävän. Alkuiltapäivästä räntää tulikin taivaan täydeltä kuuroina ensimmäiset pari tuntia, eikä laskemisesta tullut maksimaalisen surkean luiston takia mitään, vaan sai jatkuvasti pelätä töksäyttävänsä nenälleen.

20150403_143623

WP_20150403_14_35_39_Pro

Rinteet vaikuttivat kivoilta, mutta nauttimaan ei pystynyt millään happo-jaloilla takakenossa laskemisen lomassa. No, ruokapaussilla apua ongelmaamme tarjosi vuokraamo, jossa törmäsimmekin tuttuun naamaan viime talven Ukkohallan reissultamme. Tämä ystävällinen jantteri lupasikin pistää suksemme kuntoon, jotta saataisiin kunnon kuva Paljakan rinteistä. Kiitokseksi Ollikin vetäisi taas punahilkan ylleen, sillä offilaskuista ei (utopistisista toiveistamme huolimatta) ollut toivoakaan suojalumella.

20150403_131751a

Tauon jälkeen alkoi aurinko paistaa! Ihan kirjaimellisesti ja myös kuvainnollisesti. Aurinko toden totta pilkisteli pilvien lomasta ja suksiemme luistossa oli ero niinkuin yöllä ja päivällä. Vatsakin oli täysi hyvän lounaan ansiosta. Fiilis oli heti ihan eri! Seuraavat kolme tuntia hujahtivatkin vauhdin hurmasta ja uskomattoman kauniista maisemista nauttiessa, muutamia kuvaustaukoja unohtamatta. Lempparirinteiksi (rinnekartta) osoittautuivat pääankkurin tuntumassa olevat punasininen Ukonmäki (1020m) sekä (sini)musta Jyrkänparras (1340m). Mukavan korkeuseron (190m) ja vauhdikkuuden lisäksi rinteet ovat mukavan pitkiä, ilman liian loivia ja turhia loppupätkiä. Keskimmäisellä ankkurilla sijaitsevat mustat rinteet Louhenrinne ja Hiidenrinne olivat muuten ihan mukavat, mutta tällä kelillä melko mössöiset ja loppupätkiltä tökkivät, joten keskityttiin parhaassa kunnossa oleviin päärinteisiin.

20150403_173517

20150403_173336s

Iltaa kohden keli alkoi hieman pakastua, joten luisto parani loppua kohden entisestään. Viimeiset mäet olivatkin ne parhaat, vaikka jalat melko hapoilla kovin tykityksen ja pehmeiden rinteiden jäljiltä olivatkin. Onnistunut päivä! Väsyneinä, mutta tyytyväisinä jaksoimme vielä ajella yöksi ja viikonlopuksi Kuopioon. Pääsiäisen laskut olivat tällä kertaa siinä, mutta huomenna pitää lähteä vielä Kolille kautta lopettelemaan…ääk!

20150403_181443

Pähkinän kuoressa: Paljakka on ehdottomasti meidän listalla myös ensi talvena! Jos haluaa kunnolla laskemista luonnon rauhassa välittämättä niinkään kaikenmaailman palveluista ja afterski-meiningeistä, kannattaa kohteeksi kyllä ottaa Ukkohalla-Paljakka. Näistä keskuksista löytyy laskemista ihan hurumykky, hintatasokin on kohtuullinen (päivälippu 31e)! Puuterikeleillä offia riittää ja hoitamattomia rinteen pätkiä Paljakalla on useampia, mutta myös pelkkään rinnelaskuun Paljakka on erinomainen, se tuli nyt testattua. Parkkia ja sellaista taas löytyy enemmän Ukkohallasta. Lapsille on Paljakassakin laskettavaa kolmen sompahissin muodossa. Pitäkäähän muutkin mielessä ensi kauden varalle!

20150403_173157

Kevättä rinnassa,

O&V

HuOm! Jos tykkäätte meistä, muistakaahan tykkäillä meistä myös Facebookissa ja seurailla Instagrammissa, jou!

WP_20150403_13_59_16_Pro

Kommentoi

Lautailupäiväkirja osa 1: Sompailua Loma-Kolilla

Julkaistu: 06.4.2015

Lähdin pari viikkoa takaperin lauantai-aamuna Loma-Kolille rinnepäivystämään ja alkuperäisenä tarkoituksena oli lasketella ihan suksilla perinteiseen tyyliin Joensuuhun vievään bussiin, eli neljään saakka, mutta heti ensimmäiseksi vuokraamoon mennessä jalkaan tarttuikin lumilauta, ja se oli sitten menoa se. Opin yhdessä päivässä niin paljon, mihin luulin menevän päiviä, innostuin, ajan taju hävisi ja myöhästyin siitä ainoasta bussista.

WP_20150327_15_07_29_Pro

Ensimmäistä kertaa kokeilin lautaa 7 vuotta sitten ja siitä kokemuksena jäi takaraivoon kummittelemaan se, kun takapuoli, selkä ja pää tärähtivät ensimmäisen kauniin kaatumisen myötä pahemman kerran, ja lautailu jäi silloin siihen. Se vain tuntui niin vaikealta ilman opetusta, että ajattelin lautailun olevan turhaa omalla kohdallani.

Olin ollut jo aikaisemmankin päivän päivystämässä ja tiesin, että keli oli plussapitoinen ja rinteet sen myötä hyvin pehmeät ja vaikeat lasketella. Toisaalta mieli oli avoin uudelle laskettelupäivälle, mutta toisaalta harmitti rinteiden huono kunto. Kuin sattumalta heti vuokraamoon mennessäni törmäsin kahteen hiihdonopettajaan ja suustani pääsivät sanat: ”Oon miettinyt jos kokeilisin lautaa tänään, paljonkohan teiltä maksaisi ottaa yksi tunti, jotta oppisi lautailun salat, eikä tarvitsisi hakata päätä seinään?”. No molemmilla oli päivän tunnit täynnä, eikä yhtään hetkeä löytynyt kädestä pitäen opastamiseen, mutta muutamia elintärkeitä vinkkejä tuli. Laitoin vuokraamon kengät ja laudan jalkaan ja lähdin suoraan loivimpaan sompamäkeen kokeilemaan.

20150307_104757s

Kun siteet olivat kiinni, ensimmäisinä ajatuksina tulivat mieleen aikaisemmat huonot kokemukset. Silloin en harjoitellut lainkaan kanttaamista, vaan lähdin vain suoraan vauhdilla kaatuilemaan, mikä ei todellakaan ole kovin fiksua, koska keho ei tiedä, kuinka sen tulisi toimia tuollaisessa tilanteessa. Siispä päätin ottaa rennosti ja aloin ainoastaan liukuilemaan takakantilla mäkeä alas. 50 metriä menivätkin hienosti kaatumatta ja saavuin sompahissin ala-asemalle, jolloin hiihdonopettajan vinkki ”laske ilman hissiä muutama mäki” hävisi mielestäni, kun itsevarmana pikku mäen kanttailun jälkeen halusin jo enemmän. Eikun vaan oikea jalka irti siteestä ja hissiä kohti! En tiennyt yhtään kuinka sommasta tulisi pitää (esim. kitara-asennossa), joten kunhan vain otin molemmilla käsillä kiinni ja päätin jaksaa roikkua siinä. Ja kas kummaa, eka nousu ylös asti kaatumatta.

20150307_104303_HDR

Samaan mäkeen alkoi tulla muitakin lautailun harjoittelijoita opettajien kera, ja seurailin heitä siinä sivussa kun itse harjoittelin. Ekat 5 mäkeä opettelin ainoastaan takakantilla menoa ja sitten kun näin kuinka muut aloittelijat siirtyivät jo pikku hiljaa kääntymään etukantille (pääosin kaatuen), halusin itsekin siinä onnistua. Pehmeässä sohjossa se vaan ei tuntunut millään luonnistuvan, ja syytinkin mielessäni vain keliolosuhteita, minussahan ei voinut olla mitään vikaa. Seuraavat 10 mäkeä menikin polvilleen kaatuillessa, kun etukantille vaihtaminen ei tuottanut tulosta. Luovutin hetkeksi ja päätin mennä kahvioon täyttämään kurnivan mahani. Ensimmäiset pari tuntia olivat täynnä.

Syömässä käynnin jälkeen bongasin samasta sompamäestä lautailun samana päivänä aloittaneen nuoren tytön, joka alkoi jo ihan hyvin onnistua etukantille siirtymisessä ja päätinkin kysyä häneltä, kuinka hän sen tekee. Lautailunopettaja oli painottanut hänelle jo aluksi molemmilla kanteilla erikseen harjoittelua ennen kääntymisen opettelua, koska ilman molempien osaamista kantilta toiselle siirtymistä on lähes mahdoton yrittää. Nämä sanat olivat kultaakin kalliimmat, sillä jo kuin taikaiskusta seuraavien kahden etukanttipitoisen mäen jälkeen siirtymiset onnistuivat jo puoliksi kaatumatta ja fiilis oli sanoin kuvailematon. Kohta sitä tuli jo harjoiteltua piruetteja.

20150307_153855s

Nälkä tottakai kasvoi syödessä, ja pian uskaltauduimmekin tämän nuoren lautailulupauksen kanssa kokeilemaan jo ankkurihissillä nousua. Molemmat pääsimmekin kaatumatta ensimmäisellä yrittämällä ylös, mutta koska rinne oli punainen, eli riittävän vaativa, oli meidän taidoilla vielä pakko tulla mäki alas lähinnä takakanttaillen. Aluksi negatiivisesti ajattelemani rinteen pehmeys ja sohjoisuus osoittautuivatkin erinomaisiksi olosuhteiksi opettelevan lautailijan kannalta, nimittäin ne yli sata kaatumista eivät tuottaneet lainkaan kipua saati mustelmia. Ensimmäiseksi rinteeksi kannattaa myös tietenkin valita sopivan loiva, ja Loma-Kolilla lasten rinne tuntuikin olevan täydellinen sellaiseksi.

Vielä muutama mäki alas lasten somparinnettä, ja päätimme lähteä kokeilemaan Loma-Kolin sinistä rinnettä, joka löytyi toiselta puolelta keskusta. Pitkän toinen-jalka-laudassa siirtymisen jälkeen alkoi ankkurihissinousu, joka päättyi neljännen hissitolpan jälkeen kaatumiseen ja samalla kellon tarkistukseen. Yllättäen pari tuntia oli mennyt onnistumisen riemun saattelemana kuin siivillä, ja tajusin, että ainut kotiin vievä bussi oli juuri lähtenyt. No, mehut olivatkin jo aika mukavasti minusta päivän aikana puristuneet, joten lauta vain kainaloon ja rinnekahviota kohti, jospa sieltä joku kyyti Joensuuhun irtoaisi.

20150307_154321s

Koko oppimisprosessin voisi kuvailla niin, että lautailijan tulee harjoitella ensin molemmat kantit kunnolla ja vasta sitten siirtyminen puolelta toiselle sekä lopuksi motoriikan ja kehon hallinnan hiominen pikku hiljaa erilaisin harjoituksin.  Iso asia oli, kun kehon painopisteen uskalsi siirtää kunnolla oikealle jalalle. Yksin harjoitteleminen oli toisaalta mukavaa omassa rauhassa ilman muiden käskyjä, mutta toisaalta myös haastavaa, kun ei pystynyt ymmärtämään miksi se kantin vaihto ei itsellä onnistunut, kun muut jo samassa ajassa alkoivat sen handlaamaan. Niimpä on todella suositeltavaa, että ottaa mukaan sen hyvin osaavan lautailijakaverin, tai vaihtoehtoisesti parhaimman tuloksen saavuttamiseksi oikean lautailunopettajan, vaikka ihan vain tunniksi.

Huonot fiilikset aikaisemmalta kerralta saivat jäädä unholaan tämän ultraonnistuneen kerran myötä, ja suosittelenkin kaikille toistaitoisille ja aloittamattomille laijn pariin tutustumista, on ehdottomasti sen arvoista! Jos sukset ovat alkaneet käydä jo tylsiksi, niin tästä saa takuulla pitkäksi ajaksi hupia. Minun ajatukseni olivat oikeasti aluksi sellaiset, etten tule varmasti koko lajia oppimaan, mutta 5 tuntia rinteessä meni hujauksessa ja käytännössä tuli opittua homman perusteet todella mukavasti. Loppu on enää hiomista. Pääasia, että voittaa pelkonsa ja uskaltaa kokeilla jotain uutta!

Terkuin Olli.

P.S. Tätä kirjoittaessani Venlakin rohkaistui kokeilemaan ensimmäistä kertaa 10 vuoteen lautaa ja siitä kirjoitus tuonnempana. Niin ja sain kyydin Joensuuhun. 🙂

Kommentoi