Mökkihöperyyttä muun muassa

Julkaistu: 16.3.2014

Katselin tiistaina haikeana ulos yliopiston kirjaston ikkunasta. Voi että mikä auringonpaiste! Taisimpa siinä sitten soittaa saman tien Ollille: mennäänkö Mustavaaralle laskemaan? Vastaus oli kielteinen: 100 sivua tenttiin lukua. Blaah, ajattelin. Sitten tajusin, että munkin täytyy jatkaa opiskelua.

Näin nämä viikot nyt vaan tuntuu menevän, vaikka viikonloput koitetaankin ottaa rentoutumisen ja laskemisen kannalta. Ja pitää se nyt edes yrittää ottaa lopputalvesta kaikki irti mitä lähtee! Meidänhän oli tarkoitus lähteä nyt viikonloppuna Ukkohallaan nauttimaan lumesta, mutta tuli vähän mutkia matkaan ja reissu peruuntui. No, tämä viikonloppu meni sitten ihan vaan mukavasti kotosalla Joensuussa. Tuli puunattua koti ja käytyä stiga-ostoksilla. 😉 Olli onkin jo uutta mustaa oriamme testaamassa Mustavaaralla. Minä taas kävin tänään perheeni siivellä katsomassa ampumahiihtoa Kontiolahdella aurinkoisen pikkupakkassään kunniaksi. Ja Suomihan se vei kun muut vikisi, hyvä Kaisa! Oli muuten siistiä käydä pitkästä aikaa haistelemassa vähän talvista huippu-urheilu-meininkiä ja kisafiilistä. Ensi vuoden mm-kisoja siis odotellessa!

Viime viikonloppu meillä meni mukavasti mökkeillessä Kolilla. Näitä Koli-aiheisia postauksia näyttää nyt tulvivan muutenkin, mutta minkäs teet, kun on niin hienosta paikasta kyse! Jätän nyt kuitenkin suosiolla sunnuntain (taas yhden erityisen onnistuneen) rinnereissun kertaamisen hieman vähemmälle; Kolin rinteistä ja palveluista kannattaa lukea tarkemmin muiden Lumipallon bloggaajien postauksista. Sen verran pitää mainita, että rinteet oli niin hyvässä kunnossa, että minäkin uskalsin laskee bleideillä mustaakin mustemman Ukko-Kolin yli 10 vuoden tauon jälkeen! Yksi pelko siis taas voitettu. 🙂 Joitakin kuvia oli pakko räpsiä kumminkin.

Todistusaineistoa…

Hempeetä!

Meidän mökki tosiaan on siis Kolin lähistöllä, siksi meille Koli on tuttu ja turvallinen (ja paras!!) paikka rinteiden, luonnon, maisemien ja muiden (omatoimisten) aktiviteettien osalta. Siellä tulee vietettyä erityisesti kesäisin paljon aikaa. Ei ole montaa parempaa asiaa, kuin pohjois-karjalainen järvimaisema ja rantasauna. Sekä kesällä että talvella. Olli-pikkuhippi taas nauttii erityisesti siitä, että saa pestä tukan järvivedellä ja juoda lähdevettä! Mökkihöperyyttä parhaimmillaan. Muutenkin me molemmat tykätään mökkeilystä ja nautitaan luonnonrauhasta. Minähän siellä olen lapsuuden kesänikin viettänyt, ja sitä kauttahan tuo Ollikin Koliin hurahti. Taidettiimpa mennä naimisiinkin siellä kesällä 2012. 😉 Koli-aiheisia juttuja meiltä saa siis odotella jatkossakin.

Maisema muuttunut kahdessa viikossa.

Mökkimme on siis rannalla, joten lumet olivat vähissä sielläkin. Lauantai-päivän räntäsateen (ja ahkeran lautapelailun) jälkeen ilma kirkastui, ja päätettiin lähteä etsimään lunta (ja haukkaamaan happea) vähän korkeammalta. Lumikenkiäkään ei tarvittu, kumpparit sopivat plussakeliin paremmin. Tuulen takia lunta ei kuitenkaan ollut kertynyt Jauholanvaaran huipullekaan, mutta Pielisen puoleisella rinteellä sitä oli onneksi paikoin jopa puolen metrin verran. Lunta siis löydettiin, vaikkakaan ei parhailta mäenlaskupaikoilta. Reissun kohokohdaksi osoittautui hieno auringonlasku!

Ikävä kyllä talven viimeiset mökkikelit oli luultavasti siinä. Perinteiset lumikenkäilyt ja jäähiihdot kuten myös vapaalaskemiset taisivat jäädä tältä talvelta kokonaan välistä. No, sovitaan niin, että ensi talvi on sitten ainakin sen kymmenen kertaa lumisempi! Kauden laskupäivätkin meinaavat näyttää vielä kovin vähäisiltä. Lähikeskuksessakaan (Mustavaara) ei ole ollut niin suurta motivaatiota lähteä käymään (muuten kuin pulkkailumielessä), kun kaikkein paras puoli eli metsässä laskeminen ei tänä vuonna näillä korkeuksilla onnistu laisinkaan. No mutta, kerkii sitä vielä tänäkin talvena kunnon rinteissä käymään!

Ensi viikonloppuna ois luvassa Kuopio ja Tahko. Siitäpä lisää sitten! Tämän ajatuksen voimalla taas uutta opiskeluviikkoa aloittamaan…

-Venla (ja Olli)

Kommentoi

Myönteistä mieltä metsästämässä

Julkaistu: 02.3.2014

Katsoinpa tuossa kalenteria lauantai-aamuna. Ei ei ei ei ei ei ei. Ei VOI olla vielä maaliskuu. Tämän jälkeen päässäni on ollut vain kaksi ajatusta: MISSÄ talvi ja MINNE nämä viikot oikeen häviää?! Viimeiset pari-kolme vai jopa neljä (ei pysty sanomaan) viikkoa on taas huvetettu ”lumihankia” täällä p-karjalassakin. No, ei sillä ettäkö olympialaisten aikaan olisi hirveesti ulos kerinnytkään. Mutta että oikeasti mitä ihmettä! Tiet on sulat, ei oo lunta, ja aurinkokin jo lämmittää. Kevättä siis ilmassa ennen kuin talvi on kerinnyt kunnolla alkaakaan. Melkein tekis mieli sanoo niinkun antskubantsku, että ”nyt mie romaaahan”. Mutta empä sano, sillä etelä-Suomessa tilanne taitaa olla vielä kaksin verroin huonompi. Täällä sentään on (suurimmaksi osaksi) valkoista. Että osanotot etelään!

Ohho, onko päässyt asennevamma syntymään? Ei ehkä pahemmin sittenkään. Pakko nauttia siitä mitä on, vaikka kaiholla katselenkin muiden Lumipallon bloggaajien kuvia ja videoita keski-Euroopasta ja ties mistä. Positiivisuutta ja myönteistä asennetta pitää siis koittaa metsästää täällä koto-Suomessakin jostain muualta kuin lumisista metsistä. Onneksi rinteissä lumi vielä pysyy ja se lohduttaa.

Kyllä se hymy vielä hiihtohississä irtoo.

Kolilla tuli siis pari viikkoa sitten Ollin kanssa käytyä, ja siitä reissusta ei kyllä ole valituksen sanaa! Vaikka keli oli nollassa, ylhäällä oli lumisen näköistä, ei satanut vettä, ei tuullut, ei ollut ruuhkaa ja rinteet oli täydellisessä kunnossa! Ai että sitä tunnetta kun sai pudotella Ukko-Kolin suhteellisen vaativia rinteitä ilman huolen häivää jäisistä kohdista, möykyistä tai alle jäävistä sunnuntai-suhareista. Harvinaista herkkua pikkusuksilla laskijoille! Kolia voi muutenkin suositella kaikille harrastajille ja eksperteillekkin, ”our favorite place” (ja vuoden hiihtokeskus 2013). 🙂

Tässäpä muutamat talviset kuvat Kolilta:

Ehkäpä Suomen hienoimmat rinnemaisemat.

Lumi lisääntyi mitä ylemmäs nousi.

Vähän punnerruksia ennen mustaa.

Illalla käytiin vielä parit mäet Loma-Kolilla. Plussaa parkista, jossa voi fiilistellä musiikin tahdissa ylhäältä asti.

Tänään sitten suuntasimme Maarianrinteille Kaaville kera veljeni Villen. Maarianvaara on suhteellisen pieni keskus itä-Suomessa, suunnilleen Kuopion ja Joensuun puolivälissä. Me tykätään Maarianvaaran rinteistä, koska niillä on kuitenkin jonkin verran pituutta verrattuna suurimpaan osaan pikkukeskuksista, ja vaikkei rinteet vaativia olekaan, ne ovat lähes aina huippukunnossa. Niin myös tänään. Maarianrinteet ei ole myöskään hinnalla pilattu, sillä päivälipun saa 25 eurolla. Vapaata laskumaastoa Maarianvaaralta löytyy yleensä erinomaisesti, ainakin jos olisi kyseessä mikä muu talvi tahansa. Tänään ei paljon metsään ollut menoa. Päivä oli kuitenkin jees, rinteitä oli laskukunnossa 6/8 ja jonkin laisen parkinkin olivat saaneet sinne väsättyä. Kelikin tuntui talviselta, kun lunta hipsi ja viima oli aika pureva. 🙂 Muutama kuva tuli sieltäkin napsastua:

Tyhjää oli Maariallakin.

Kyllä se hymyilyttää kun saapi sukset jalkaan.

Maarialla on siisti kelkkamäki, jota on mukava suksillakin pudotella.

Ja nyt lopuksi on pakko vielä hehkuttaa: Ukkohallan reissu nro 2 lähestyy!! Ystävämme Jennihän siis voitti viime reissullamme uuden Ukkohallan reissun neljälle siitä kyseisestä Ilmaseksi -kisasta, joten kahden viikon päästä pääsemme uudestaan lumiseen Kainuuseen! Pääsee taas laskemaan metsään! Ja kun viime reissu oli ihan mieletön, niin sitäkin suuremmalla innolla odotamme seuraavaa. 😉

Uuuulalaa. Tän videon avulla sitten vaan fiilistellään ja odotellaan…

Ja sitä paitsi; onhan se kiva ettei palele. Ja on valoisampaa. Ja enemmän aikaa opiskelulle. Ja että kesä tulee. Kadonnut positiivisuus siis löydetty ja asennevamma poistettu!(?)

Näin siis kevät-masennuksesta jo ehkä hieman toipuneena, pikkiriikkistä talven toivoa vielä herätelleenä, Venla (ja Olli)

Ps. Ja voi kun kerkiisi nyt päivittää tätä blogiakin useammin. Mutta kun hukun kouluhommiin (ja Olli on laiska)! 😛

Kauden 13-14 laskupäivät:

Pyhä: 2, Luosto: 1, Ukkohalla: 3, Kasurila: 1, Koli: 1, Maarianrinteet: 1

Kommentoi