Yleinen

Lautailupäiväkirja osa 1: Sompailua Loma-Kolilla

Julkaistu: 06.4.2015

Lähdin pari viikkoa takaperin lauantai-aamuna Loma-Kolille rinnepäivystämään ja alkuperäisenä tarkoituksena oli lasketella ihan suksilla perinteiseen tyyliin Joensuuhun vievään bussiin, eli neljään saakka, mutta heti ensimmäiseksi vuokraamoon mennessä jalkaan tarttuikin lumilauta, ja se oli sitten menoa se. Opin yhdessä päivässä niin paljon, mihin luulin menevän päiviä, innostuin, ajan taju hävisi ja myöhästyin siitä ainoasta bussista.

WP_20150327_15_07_29_Pro

Ensimmäistä kertaa kokeilin lautaa 7 vuotta sitten ja siitä kokemuksena jäi takaraivoon kummittelemaan se, kun takapuoli, selkä ja pää tärähtivät ensimmäisen kauniin kaatumisen myötä pahemman kerran, ja lautailu jäi silloin siihen. Se vain tuntui niin vaikealta ilman opetusta, että ajattelin lautailun olevan turhaa omalla kohdallani.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Olin ollut jo aikaisemmankin päivän päivystämässä ja tiesin, että keli oli plussapitoinen ja rinteet sen myötä hyvin pehmeät ja vaikeat lasketella. Toisaalta mieli oli avoin uudelle laskettelupäivälle, mutta toisaalta harmitti rinteiden huono kunto. Kuin sattumalta heti vuokraamoon mennessäni törmäsin kahteen hiihdonopettajaan ja suustani pääsivät sanat: ”Oon miettinyt jos kokeilisin lautaa tänään, paljonkohan teiltä maksaisi ottaa yksi tunti, jotta oppisi lautailun salat, eikä tarvitsisi hakata päätä seinään?”. No molemmilla oli päivän tunnit täynnä, eikä yhtään hetkeä löytynyt kädestä pitäen opastamiseen, mutta muutamia elintärkeitä vinkkejä tuli. Laitoin vuokraamon kengät ja laudan jalkaan ja lähdin suoraan loivimpaan sompamäkeen kokeilemaan.

20150307_104757s

Kun siteet olivat kiinni, ensimmäisinä ajatuksina tulivat mieleen aikaisemmat huonot kokemukset. Silloin en harjoitellut lainkaan kanttaamista, vaan lähdin vain suoraan vauhdilla kaatuilemaan, mikä ei todellakaan ole kovin fiksua, koska keho ei tiedä, kuinka sen tulisi toimia tuollaisessa tilanteessa. Siispä päätin ottaa rennosti ja aloin ainoastaan liukuilemaan takakantilla mäkeä alas. 50 metriä menivätkin hienosti kaatumatta ja saavuin sompahissin ala-asemalle, jolloin hiihdonopettajan vinkki ”laske ilman hissiä muutama mäki” hävisi mielestäni, kun itsevarmana pikku mäen kanttailun jälkeen halusin jo enemmän. Eikun vaan oikea jalka irti siteestä ja hissiä kohti! En tiennyt yhtään kuinka sommasta tulisi pitää (esim. kitara-asennossa), joten kunhan vain otin molemmilla käsillä kiinni ja päätin jaksaa roikkua siinä. Ja kas kummaa, eka nousu ylös asti kaatumatta.

20150307_104303_HDR

Samaan mäkeen alkoi tulla muitakin lautailun harjoittelijoita opettajien kera, ja seurailin heitä siinä sivussa kun itse harjoittelin. Ekat 5 mäkeä opettelin ainoastaan takakantilla menoa ja sitten kun näin kuinka muut aloittelijat siirtyivät jo pikku hiljaa kääntymään etukantille (pääosin kaatuen), halusin itsekin siinä onnistua. Pehmeässä sohjossa se vaan ei tuntunut millään luonnistuvan, ja syytinkin mielessäni vain keliolosuhteita, minussahan ei voinut olla mitään vikaa. Seuraavat 10 mäkeä menikin polvilleen kaatuillessa, kun etukantille vaihtaminen ei tuottanut tulosta. Luovutin hetkeksi ja päätin mennä kahvioon täyttämään kurnivan mahani. Ensimmäiset pari tuntia olivat täynnä.

Syömässä käynnin jälkeen bongasin samasta sompamäestä lautailun samana päivänä aloittaneen nuoren tytön, joka alkoi jo ihan hyvin onnistua etukantille siirtymisessä ja päätinkin kysyä häneltä, kuinka hän sen tekee. Lautailunopettaja oli painottanut hänelle jo aluksi molemmilla kanteilla erikseen harjoittelua ennen kääntymisen opettelua, koska ilman molempien osaamista kantilta toiselle siirtymistä on lähes mahdoton yrittää. Nämä sanat olivat kultaakin kalliimmat, sillä jo kuin taikaiskusta seuraavien kahden etukanttipitoisen mäen jälkeen siirtymiset onnistuivat jo puoliksi kaatumatta ja fiilis oli sanoin kuvailematon. Kohta sitä tuli jo harjoiteltua piruetteja.

20150307_153855s

Nälkä tottakai kasvoi syödessä, ja pian uskaltauduimmekin tämän nuoren lautailulupauksen kanssa kokeilemaan jo ankkurihissillä nousua. Molemmat pääsimmekin kaatumatta ensimmäisellä yrittämällä ylös, mutta koska rinne oli punainen, eli riittävän vaativa, oli meidän taidoilla vielä pakko tulla mäki alas lähinnä takakanttaillen. Aluksi negatiivisesti ajattelemani rinteen pehmeys ja sohjoisuus osoittautuivatkin erinomaisiksi olosuhteiksi opettelevan lautailijan kannalta, nimittäin ne yli sata kaatumista eivät tuottaneet lainkaan kipua saati mustelmia. Ensimmäiseksi rinteeksi kannattaa myös tietenkin valita sopivan loiva, ja Loma-Kolilla lasten rinne tuntuikin olevan täydellinen sellaiseksi.

Vielä muutama mäki alas lasten somparinnettä, ja päätimme lähteä kokeilemaan Loma-Kolin sinistä rinnettä, joka löytyi toiselta puolelta keskusta. Pitkän toinen-jalka-laudassa siirtymisen jälkeen alkoi ankkurihissinousu, joka päättyi neljännen hissitolpan jälkeen kaatumiseen ja samalla kellon tarkistukseen. Yllättäen pari tuntia oli mennyt onnistumisen riemun saattelemana kuin siivillä, ja tajusin, että ainut kotiin vievä bussi oli juuri lähtenyt. No, mehut olivatkin jo aika mukavasti minusta päivän aikana puristuneet, joten lauta vain kainaloon ja rinnekahviota kohti, jospa sieltä joku kyyti Joensuuhun irtoaisi.

20150307_154321s

Koko oppimisprosessin voisi kuvailla niin, että lautailijan tulee harjoitella ensin molemmat kantit kunnolla ja vasta sitten siirtyminen puolelta toiselle sekä lopuksi motoriikan ja kehon hallinnan hiominen pikku hiljaa erilaisin harjoituksin.  Iso asia oli, kun kehon painopisteen uskalsi siirtää kunnolla oikealle jalalle. Yksin harjoitteleminen oli toisaalta mukavaa omassa rauhassa ilman muiden käskyjä, mutta toisaalta myös haastavaa, kun ei pystynyt ymmärtämään miksi se kantin vaihto ei itsellä onnistunut, kun muut jo samassa ajassa alkoivat sen handlaamaan. Niimpä on todella suositeltavaa, että ottaa mukaan sen hyvin osaavan lautailijakaverin, tai vaihtoehtoisesti parhaimman tuloksen saavuttamiseksi oikean lautailunopettajan, vaikka ihan vain tunniksi.

Huonot fiilikset aikaisemmalta kerralta saivat jäädä unholaan tämän ultraonnistuneen kerran myötä, ja suosittelenkin kaikille toistaitoisille ja aloittamattomille laijn pariin tutustumista, on ehdottomasti sen arvoista! Jos sukset ovat alkaneet käydä jo tylsiksi, niin tästä saa takuulla pitkäksi ajaksi hupia. Minun ajatukseni olivat oikeasti aluksi sellaiset, etten tule varmasti koko lajia oppimaan, mutta 5 tuntia rinteessä meni hujauksessa ja käytännössä tuli opittua homman perusteet todella mukavasti. Loppu on enää hiomista. Pääasia, että voittaa pelkonsa ja uskaltaa kokeilla jotain uutta!

Terkuin Olli.

P.S. Tätä kirjoittaessani Venlakin rohkaistui kokeilemaan ensimmäistä kertaa 10 vuoteen lautaa ja siitä kirjoitus tuonnempana. Niin ja sain kyydin Joensuuhun. 🙂

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *