Ski Saariselkä

Etusivu Foorumit Kohteet Pohjois-Suomi Ski Saariselkä

Tämä aihe sisältää 12 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Juhani Lampola 6 kuukautta, 2 viikkoa sitten.

Esillä 3 viestiä, 7 - 9 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #44915

    Teha

    Vain kertaalleen tullut täällä käytyä, koska on ”kaukana”.

    Jos lentämällä tulisi Suomea kierrettyä, niin asia olisi eri, mutta edellyttäisi asumista HKin kulmilla.

    Reissun aikaan tuli asuttua Lahdessa ja matka tehtyä bussilla, joten 18 h istumista on tasan 18 h.

    Lumivarmuus mahtaa olla suurin valtti. Sijainti ei ainakaan länsirannikolla asuvaa motivoi tänne matkustamaan, koska edellyttää kaikkien muiden alalla olevien ohi ajamista ja matkan jatkamista edelleen.

    Rinteissä ei tuolloinkaan (1996) ollut mitään vikaa, mutta numerojen valossa näin kauas ei kannata lähteä.

    Toki kun kauas matkustaa, niin usein ruuhkakin sulaa matkan varrella. Tosin tunnettu fakta on myös hurjat monotanssit, jne.

    Jokunen vuosi sitten ankkurin korvannut 3-hlön tuoli on tietty mukavuustekijä, vaikkakin tekniikaltaan hissi onkin kiinteä eli huomattavasti nykyaikaisia irrottavia hitaampi ja siten myös ”kylmempi”, jos kelit viileitä.

    #50600

    Rossi Kaija

    Paras kaikista Ski Saariselkä

    #52530

    Airi

    Hei kaikki Saariselällä asuvat ja siellä lomailevat: missä kunnossa ladut ja rinteet oikeasti ovat? Öisin näyttää olevan pikkupakkasta, päivisin menee plussan puolelle. Lapsiperheenä ei ihan helposti selviä heti aamusta rinteeseen. Kysymys kuuluukin: ovatko ladut & rinteet sellaisessa kunnossa, että aivan aloittelija siellä pärjää? Kun jäinen ei ole hyvä – eikä perunajauhokaan… Kommentoikaa, kiitos 🙂

Esillä 3 viestiä, 7 - 9 (kaikkiaan 13)

Alueelle ‘Pohjois-Suomi’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.