Oppiminen, Turkki, Yleinen

Istanbulissa ja Izmirissä

Julkaistu: 23.6.2018

AFS Intercultural Programs (American Field Service) on kansainvälinen vaihto-oppilas järjestö, jonka toiminnassa olen ollut mukana jo pitkään. Olin aikoinaan Australiassa vaihto-oppilaana, jonka jälkeen olen ollut järjestön toiminnassa mukana vapaaehtoisena, niin isäntäperheenä kuin tukihenkilönä sekä erinäisissä muissakin tehtävissä. Järjestön vapaaehtoisten toimintaan kuluu myös Eva -vaihdot, jotka on tarkoitettu vapaaehtoisille aikuisille naisille. Tarkoituksena on jakaa kulttuurivaihtoa eri maiden välillä. Itselleni tämä oli kuudes Eva -vaihto ja nyt kohteena oli Turkki. Perusidea vaihdossa on se, että lähdetään toiseen maahan ja tutustutaan siellä kulttuuriin, elämään ja asutaan ”oman” Eva -rouvan luona. Matkakustannukset jokainen hoitaa itse, mutta taas elämisen kustantavat aina kyseisen maan emännät. Toki omiin ostoksiin ja muihin pikku kuluihin kuluu aina jonkin verran rahaa.. Erittäin avartavaa, kasvattavaa ja mielenkiintoista ovat olleet nämä vaihdot, joista olen oppinut paljon enemmän kuin mistään turistikirjoista tai omatoimimatkailusta sekä olen saanut lisää ystäviä ympäri maailmaa.

Meidän ryhmämme koostui viidestä AFS vapaaehtoisesta rouvasta pk-seudulta. Osa meistä oli käynyt Turkissa aikaisemmin ja muutamalle Turkki oli täysin uusi tuttavuus. Tästä syystä päädyimme vähän poikkeavaan ratkaisuun ja teimme vaihdon ns. kaksiosaisena eli olimme ensin yksipuolisessa vaihdossa Istanbulissa kolme päivää ja sen jälkeen viikon Izmirissä, joidenka Evat tulevat Suomeen elokuun puolessa välissä, jos vain saavat kaikki viisumiasiansa kuntoon (Turkissa on erilaisia passeja, riippuen onko valtiolla töissä vai ei.).

Lähdimme matkaan perjantaina 25.5.2018 suoralla Turkish Airlinesin lennolla Istanbuliin. Lennolla saimme jo ensin kosketusta tulevasta hyvästä ruuasta ja palvelusta. Perille saavuttuamme jonotimme tunnin verran passintarkastuksessa, jonka jälkeen tapasimme ensimmäiset kaksi Eva -rouvaamme. Perjantai-iltapäivän ruuhkissa sitten matkasimme kolmen metron seikkailulla (ajallisesti 1h 40 minuuttia) yhden Eva- rouvan luokse illalliselle. Istanbulin viiden viehättävän Eva-rouvan ja meidän välillemme syntyi heti ystävyys ja avointa keskustelua. Kaikki olivat olleet eritavoin mukana AFS:n toiminnassa ja erittäin hyvän englannin kielen ansioista keskustelu sujui vaivattomasti. Pääasia kuitenkin illassa oli, että pääsimme maistelemaan Turkkilaista kotiruokaa. Ruokaahan oli aivan valtavasti. Paljon oli kasviksia, niin lämpiminä kuin kylminä, keittoja, tuoretta leipää, liharuokia, hedelmiä, makeita leivonnaisia, juustoja ja hyvää turkkilaista viiniä. Sekä totta kai oli mustaa teetä.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

 

 

 

 

 

Lauantaipäivä alkoi yhteisillä treffeillä laivarannassa Aasian puolella, jossa menimme lautalla Bosporin salmen yli Euroopan puolelle. Matkalla nautimme perinteiseen tapaan teet lasikupeista. Koska Turkissa vallitsee edelleen ns. kriisitila, vuoden 2016 tapahtumien jälkeen, turismi on laskenut 80-90% siitä mitä se oli aikaisemmin. Tämän seurauksena moni historiallinen kohde oli restauroinnin alla. Koimme sen, että vaikka olimme megapolissa, niin minnekään ei ollut ruuhkaa tai jonoja. Toki asiaan vähän vaikutti myös Islamin uskoisten ramadan aika. Osa ravintoloista oli päivisin kiinni. Meidän emäntämme kertoivat olevansa muslimeja, mutta heidän näkemys islamin uskosta oli hyvinkin vapaamielinen ja suhtautuivat uskontoon  omien sanojensa mukaan ”järkevästi”. Vierailimme remontin alla olevassa moskeijassa, jossa vain osa historiallisista koristeellisista laatoista oli näkyvissä, maustetorilla oli melkein autiota, Basilica Cisternin upeat vesivarastojen pilarit oli vaikuttava kokemus. Hagia Sophia (Ayasofya) oli osittain restauroinnin alla, mutta oli näkemisen arvoinen mitenkä eri aikakaudet ja suuntaukset olivat muokanneet rakennusta.

 

 

 

 

 

Lounastauolla tutustuimme paikalliseen tapaan syödä ja varsinkin lämpimällä säällä jugurtin ja veden sekoitusjuoma oli erittäin suosittua janojuomaa. Itse vehnä- ja maitoallergisena opin, että pihlavariisi on monesti tehty voihin ja Turkkilaisissa lihapullissa on aina gluteiinia. Keittiöstä löytyi silti helposti minulle sopivaa ruokaa ja olin tästä erittäin onnellinen koko reissun ajan. Rukousajan jälkeen vierailimme Sinisessä moskeijassa, joka oli tavallaan pettymys, koska moskeijasta suurin osa oli kiinni restauroinnin takia. Kattokupoleita peittivät lakanat, joista sai nyt jonkinlaisen käsityksen sinisen värin upeudesta. Enemminkin me istuimme huivit päässä lattioilla ja pidimme lepotaukoa katsellen turistivirtaa.

Opimme jo ensimmäisen kokonaisen päivämme aikana Turkissa, että päivään kuului vähintään yksi tai useampi tee/kahvi tauko ja nämä tauot täyttyivät aina puheensorinasta ja saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi. Lopulta vierailimme uudehkossa museossa Museum of Turkish and Islamic Arts, joka oli jopa meidän emännillekin uusi tuttavuus. Taidemuotona monet museossa olleet esineet ja kirjoitukset olivat vieraita, mutta emäntämme kertoivat meille mukavasti asioita omasta näkökohdastaan. Mattogalleria oli henkilökohtaisesti minusta hieno, samoin itse rakennus sisäpuutarhoineen oli upea.

 

 

 

 

 

Olimme esittäneet toiveen päästä risteilemään Bosporin salmeen. Tämähän toiveemme toteutuikin täysin yli odotustemme. Rouvat olivat vuokranneet moottoriveneen, jossa meille tarjoiltiin hyvää turkkilaista ruokaa ja rouvat olivat tuoneet mukanansa vielä viinejä. Välillä illan aikana tuli muutama sadekuuro, mutta näimme silti kaunista salmea, rakennuksia, joista meille kerrottiin useita eri tarinoita. Alitimme kaksi/kolmesta silloista, jotka ylittivät salmen iltavalaistuksessa. Yhteisen illan kunniaksi rouvat pistivät vielä illan päätteeksi tanssiksi. Mahtava risteily kaiken kaikkiaan, kerrassaan oli upea kokemus.

Sunnuntaina nukuimme ja söimme hyvin perheemme luona aamiaista ja keskustelimme maailman asioista. Kävelimme hyvin modernilla Kadikoyn alueella Aasian puolella ja söimme yhteisen lounaan, jonka jälkeen alkoi metromatkamme takaisin lentokentälle. Lensimme ”vaatimattomasti” kotimaanlennon Boeing 777-300 koneella Izmiriin. Saimme ”iltapalaa” koneessa lyhyestä lennosta huolimatta. Eväspaketista, josta löytyi mm. kuppikuumaa -tyylistä keittoa ja voileipää ym. Turkish Airlinesin palvelu ei taaskaan pettänyt.

Izmirissä meitä odottikin meidän Eva -vaihtorouvamme kukkapuskien kanssa. Meidät otettiin jännityksen ja ilon vallitessa vastaan. Saimme nimilaput rintaamme, jotta oppisimme toistemme nimet. Kummatkin osapuolet totesivat, että toistemme etuniemien lausuminen oli haasteellista. Suomalaisten oli helppo lausua Özlem, Meltem ja Nesrin, mutta taas Çiğdem ja Aysel tuottivat meille vähän vaikeuksia. Vastavuoroisesti Carita ja Ina olivat helppoja Turkkilaisille, mutta Päivi, Eila ja Erja tuottivat vaikeuksia. Me kaikki asuimme vähän eri puolilla Izmiriä. Miljoonakaupunki on rakennettu lahdenpohjan ympärillä oleville kukkuloille, joten välimatkoja kertyi ja aikaa liikkumiseen tarvittiin. Osa meistä käytti laivoja viikon aikana useampaankin kertaan, kun taas itse asuin lähellä lentokenttää, niin metromatkailu tuli tutuksi.

Izmirin julkinen liikenne oli erittäin edullista, aikataulut pitivät, kulkuvälineet olivat moderneja, istumapaikka annettiin aina vanhemmille henkilöille tai sitä tarvitseville. Aina esim. metroon mentäessä käveltiin metallinpaljastimen läpi ja kassit läpivalaistiin tai sitten ne muulla tavoin kontrolloitiin. En kertaakaan koko matkan aikana tuntenut olevani vaarassa tai minua olisi yritetty ryöstää tai kukaan olisi käyttäytynyt uhkaavasti. Toki Turkissa vallitsevan tilanteen takia, meidän tuli kantaa passejamme mukana, jotta tarvittaessa olisimme voineet todistaa henkilöllisyytemme ja kansalaisuutemme. Näitä tilanteita 10 päivän aikana tuli pari. Kaikki ruoka mitä meille tarjottiin oli ensiluokkaista. Hygieniataso ja siisteys olivat asioita, jotka todella yllättivät meidät monellakin tavalla positiivisesti. Toki kulkukoiria ja -kissoja oli kaikkialla, mutta suurimmasta osasta kaupunki tai vapaaehtoiset huolehtivat ja eläimillä oli korvakorut näistä tunnisteina.

Vaihtomme aikana opimme yhteisiin aamiaisiin tai enemmänkin brunsseihin. Tarjolla oli niin lämpimiä munakkaita, lihoja kuin kasviksia aina perinteisempiin kroissantteihin, juustovalikoimiin, kuivattuihin hedelmiin, hilloihin, hunajaan, keitettyihin kananmuniin, vaaleaan tuoreeseen leipään ja tietysti teehen. Opin syömään munakasta hunajakennojen kera, joka ei ollut yhtään hullumpi vaihtoehto. Aamiaisen aikana teetä kului montakin kupillista. Itse en ole mikään teen tai kahvin ystävä. Teetä juon kun on ns. ”pakko” ja kahvia en juo ollenkaan. Päivän numero 7 kohdalla itselläni oli vuoden teekiintiö jo täysin täynnä. Mustaa teetä haudutettuna oli aina tarjolla, jopa välillä täysin odottamattomissakin paikoissa. Muutama meistä oli kunnon teenjuoja ja he taas nauttivat tästä mahdollisuudesta pitää teehetkiä. Turkkilainen kahvi on taas hyvin vahvaa ja ”kahvinporojen” katsominen oli oma ajanviete/taikuutensa.

Ensimmäisenä päivänä Izmirissä aloitimme vierailulla yksityiskoulussa. Kaikilla perheillä, joilla on mahdollisuus panostaa lastensa koulunkäyntiin käyttävät yksityiskouluja, joissa on huomattavasti pienemmät luokat ja opettajilla enemmän mahdollisuuksia tukea opetusta ja tehdä erilaisia asioita. Tässä pienessä ns. ala-asteen koulussa oli oma hevostalli, sisäuima-allas, kasvitarha ja luokkakoot vaihtelivat 10- 20 oppilaan välillä. Kouluvuosi maksoi vanhemmille koulusta riippuen 4 000 – 10 000€/ välillä. Julkisissa kouluissa luokkakoot olivat kuulemma suuria yli 30 oppilasta per luokka ja yksilöllisyyden huomioiminen oli puutteellista sekä opetusmateriaali oli kuulemma suppeampaa ja valtion sanelemaa. Suomen loistavista Pisa-tuloksista tiedettiin kaikkialla ja meidän koululaitostamme arvostettiin suuresti. Itse toivon, että Suomalainen opetus jaksaisi pysyä kehityksessä mukana ja edelleenkin kannustaa oppilaamme Suomessa oppimaan. Jouduimme kylläkin ”romuttamaan” vähän liiankin upeaa kuvaa suomalaisesta koululaitoksesta. Varsinkin Suomessa kaupunkialueilla monikulttuurillisuus on tuonut uusia piirteitä koulumaailmaamme sekä erilaiset digitaaliset välineet ovat muuttaneet opetusta niin opettajilla kuin oppilailla. Teknologian myötä käsialakirjoitustaito on hävinnyt ja itse ole työelämässä törmännyt monesti asiaan kun nuoret eivät osaa edes tehdä allekirjoitusta omalla käsialalla.

 

 

 

 

 

Turkissa häät ovat iso asia. Häihin on tarkoitus kutsua koko suku, ystävät, työ- ja opiskelutoverit ym. Normaalisti häissä voi olla 200 – 600 vierasta. Yhden rouvistamme pojalla oli syksyllä häät tulossa ja tästä syystä pääsimme vierailemaan kyseiseen hotelli/terveyskylpylään missä häitä oltiin juhlimassa 300 hengen voimin. Uskontonsa vuoksi hääpari ei voi asua yhdessä ennen avioliittoa ja tästä syystä häiden merkitys on paljon erilaisempi kuin meillä. Häiden jälkeen yhteisen kodin perustaminen kokonaisuudessaan on iso investointi ja siksi vierailta odotetaankin lahjoja. Avioero viekin vähintään kolme vuotta ja edelleenkin täytyy löytää ”se” syy avioeroon. Toki Turkkikin muuttuu ja asuinalueista riippuu, ovatko kaikki arvot enää niin tärkeitä. Suurimmissa kaupungeissa ei välttämättä olla, niin tarkkoja perinteistä kun taas itäisessä Turkissa sitäkin enemmän. Olimme siis yötä Balcova Termal Izmir -hotellissa ja nautimme heidän terapia-altaista, Turkkilaisesta hammamista (vaikka meille edelleenkin jäi vähän epäselväksi kuinka siellä olisi tullut toimia?). Yhteisestä illallisesta, jossa pöytäämme koristivat Suomen ja Turkin liput, joka tietysti sopi meille vielä kun oli Suomen lipun 100 vuotispäivä. Kommelluksia sattuu, koska hotelli oli kuntoutus kylpylähotelli hotellihuoneissa oli myös SOS – painikkeet. Illalla rouvani kanssa etsimme mistä kattovalon voi sammuttaa ja väsyneinä osuimme SOS-painikkeeseen. Totesimme nauraen kuinka nopeasti apua ja palvelua sai.

 

 

 

 

 

Viikon aikana tutustuimme erilaisiin Turkkilaisiin taidemuotoihin. Vesitaide (Turkish Paper marbling) oli yksi mielenkiintoisimmista. Erinäisten kemikaalien ja veden sekoituksen päälle maalasimme ja siirsimme tämän maalauksen paperille. Vanha tekniikka, jota edelleen käytettiin paljonkin. Basaareissa törmäsimme tämän taidemuodon taiteeseen useastikin. Myös keramiikka ja savesta käyttöesineiden tekeminen oli yleistä, vierailimmekin savipajalla Menememissä. Erilaisia käsityökoruja oli monessakin paikassa myynnissä mitä erikoisimmilla teknikoilla tehtynä. Basaarit olivat pullollaan koruja ja ihmiset myös käyttivät hyvin näyttäviäkin käsityökoruja, ei pelkästään hopeaa ja kultaa vain myös muista materiaaleista tehtyjä.

 

 

 

 

 

Turkin perustaja Mustafa Kemal Atatürk on palvottu ja arvostettu henkilö. Atatürkin elämänvaiheita ja sattumuksia Izmirin seudulla pääsimme näkemään  useammassakin museossa Atatürk Müsesi ja Latife Hanım Köşkü. Muistomerkkejä sekä henkilökuvia Atatürkista oli lähes kaikkialla. Ataturkin merkitys ihmisille ja nyky Turkille on ollut suuri. Varsinkin nyt Turkin vaikeana poliittisena aikakautena Atatürkin arvostus on ilmeisimmin noussut entisestään. Ihmiset käyvät omaa hiljaista protestiaan muistuttaen mikä voisi olla parasta Turkin maalle. Kesäkuussa järjestettävissä ennenaikaisissa presidentin vaaleissa on kaikilla Turkin kansalaisilla äänestysvelvollisuus sakon uhalla.

Henna – juhla eli naisen polttarit osoittautuivat isoksi asiaksi, mihin viikon varrella törmäsimme useasti. Meille oli järjestetty oma pienimuotoinen henna – juhla Izmirin AFS:n toimistolle. Minusta tehtiin morsian ja sain ylleni perinteisestä vaatetusta, henna -tatuointeja jne. Turkkilaiset Evat lauloivat ja tanssivat henna – juhlaan kuuluvia perinteisiä kappaleita. Mukava kokemus oli nähdä pala tätäkin perinnettä. Myöhemmin viikolla vierailimme Etnografian museossa, jossa pääsimme oppaan johdolla erityisesti kiertämään osastoa missä oli henna- ja hääjuhlien vaatteita eri vuosisadoilta. Basaareissa kuin kaupungillakin törmäsimme täysin erilaiseen häämuotiin kuin meillä Suomessa on totuttu ja ”hääbusineksen” suuruuteen.

 

 

 

 

 

Izmir kuten koko Turkki on täynnä arkeologisia kaivauksia ja vanhoja historiallisia nähtävyyksiä. Agora oli aivan Izmirin keskustassa sijaitseva vanha kaupunkialue. Tuntui jotenkin hassulta seisoa niin vanhojen rakennelmien luona, kun taas Suomessa elettiin kaukana sivistyksestä vielä tuohon aikaan. Kuitenkin hienoimmat muistot viikon ajalta tuli upeasta antiikinkaupungista Efesos:sesta, joka on Unescon maailmaperintökohteita. Meillä piti olla jo ryhmän kokomme puolesta ammattiopas mukana, joka kertoi upeasti tästä antiikin Kreikan kaupungista. Kierros Efesoksessa oli mahtava ja varsinkin kun turisteja oli todella vähän, vaikkakina polttava kuumuus antiikinraunioiden keskellä oli hiukan rankkaa.

 

 

 

 

 

Basaareja oli joka kaupungissa. Izmirin vanha basaari oli katettu ja mielenkiintoinen. Koruille, hää- ja hennajuhla vaatteille oli omat alueensa, vaatteita, kotitaloustarvikkeita, mausteita, ruokaa, hedelmiä, kirjoja jne. kaikkea oli saatavilla taas omilla alueillaan. Tuotteen hinnasta keskustelu tietysti kuului asiaan. Itse ostin basaareista muutamia vaatteita, nahkaisia käsilaukkuja ja mausteita. Euron ja Turkin liiran vaihtokurssit olivat edulliset, joten ostokset olivat meille varsin halpoja. Kävimme myös isolla Forum Bornovan ulkoilmakauppakeskuksessa, jossa olisi voinut viettää monta tuntia, varsinkin kun Turkissa tehdyt vaatteet olivat erittäin edullisia. Viikon aikana vierailimme myös lähellä olevien pienempien kaupunkien, Şirince, Foca ja Urla basaareissa, jossa erilaista käsityötarjontaa oli valtavasti. Sirincen kylässä pääsimme maistelemaan myös paikallisia marjaviinejä. Marjoista tehdyt viinit eivät olleet oikein makuumme, niistä puuttui se jokin? Vaikka marjaviineissä oli alkoholiprosentteja 11 %, niin ne maistuivat lähinnä marjamehuille.

Ainoa paikka missä matkamme aikana törmäsimme todella tiukkoihin turvatoimiin oli Meryem Ana Evi (House of the Virgin Mary), Mt. Koressos. Tämä katollisten sekä muslimien pyhättö, aiheuttaa sen, että se saattaisi olla hyökkäysten kohteena, joten kaikkien henkilöllisyydet tarkistettiin tarkastusasemalla sekä bussit tutkittiin. Poliiseja näkyi katukuvassa ja heillä oli jykevätkin aseet mukana, mutta mielestäni se luo enemmän turvallisuutta kuin pelkoa.

Ryhmämme yhdellä rouvalla on yleensä toivomuksena päästä näkemään hautausmaita edes vilaukselta, koska hautausmaat kertovat monesti paikallisesta kulttuurista ja tottumuksista. Tämä pyyntömme tuli vähän yllätyksenä emännille ja samoin yllätyksenä tuli meille myös hautausmaa mihinkä meidät vietiin. Eli päädyimme sotilaiden vartioimalle Şehit Kubilay – muistomerkille Menemen – kaupungin kukkulalle, josta oli upeat näköalat. Tämä muistomerkki oli pystytetty vuoden 1930 tapahtumille, jolloin käytiin vielä taisteluja Turkin tasavallasta. Samaisen muistomerkin luokse oli haudattu Menemen kaupungin nuoria asevelvollisia/sotilaita, jotka olivat kaatuneet suorittaessaan Turkissa kaksi vuotta kestävää asevelvollisuuttaan. Asiasta ei sen  tarkemmin puhuttu.

Olimme toivoneet pääsyä meren rannalle, koska meillä meri, lämpö ja aurinko ovat luksusta. Pääsimme pienelle veneretkelle Focassa, joka oli nautinnollisen rentouttavaa ihailla merta ja pienempää lomakohdetta. Focan rantakaduilla oli monia upeita kalaravintoloita, yhteen niistä päädyimme illalliselle ja söimme loistavasti valmistettua kalaa ja upeine lisukkeineen. Viimeisenä päivänä pääsimme myös ihan oikealle hiekkarannalle Cesmessa ja uimaan Aigeianmerelle. Vaikka oli kesäkuun alku, meri oli mukavan lämmintä meille (+24C), mutta taas paikallisille liian viileää eikä normaalisti vielä kesäkuussa käyty rannalla löhöilemässä…

Olimme esittäneet ennakkoon muutamia toiveita mitä toivoisimme kokevamme tai näkevämme viikon aikana. Yksi toiveistamme oli päästä näkemään tai oppimaan vatsatanssia (oriental dance). Meille oli järjestetty Karsiyakassa yksityinen tanssitunti yhden rouvan kansantanssi klubilla. Tunnin verran opettelimme perusliikkeitä vatsatanssista sekä vähän myös muustakin tansseista. Hauska kokemus kaiken kaikkiaan. Emäntämme olivat erittäin innostuneita tanssista ja heidän tuntemistaan kappaleista, joten laulu raikui.

Viikkoon vielä mahtui erinäisiä museo = yliopistojen tutkimuskohde vierailuja, joissa meillä oli opas johdattamassa kierrokselle turkin kielellä. Onneksi rouvamme käänsivät nämä käynnit meille englanniksi. Yksi mielenkiintoisista paikoista oli Oliiviöljytehtaan historialliset kaivaukset Urlassa. Izmirissä taas oli löydetty 2003 uusia merkkejä sivilisaatiosta antiikinaikoina ja näiden kaivausten viereen oli pystytetty Yesilova Höyük – museo/tiedekeskus.

Päivämme olivat pitkiä, informaatiota tuli paljon Turkkilaisuudesta. Koimme ja näimme paljon, kokemukset olivat positiivisia vaikka turnausjaksaminen oli muutaman kerran koetuksella lyhyiden yöunien takia. Varsinkin nuoriso puhui hyvää englantia ja ihmiset olivat kiinnostuneita kuulemaan Suomesta sekä erityisesti mitenkä me olimme kokeneet Turkin. Itselleni tuli kiinnostus lähteä uudestaan reissuun Turkkiin ja oppia lisää Turkkilaisuudesta! Varsinkin ruoka sopi  vatsalleni ja makuhermoilleni loistavasti! Ryhmäselfietä tuli paljon! Pitkät yhteiset illalliset olivat hieno tapa jakaa erityisesti kulttuurivaihtoa. Nyt vain odotamme Eva -rouvia vastavierailulle Suomeen!


Avainsanat:
, , , ,

Kommentoi blogikirjoitusta

  • furtdsolinopv sanoo:

    I’ve learn several good stuff here. Certainly price bookmarking for revisiting. I wonder how so much attempt you set to create this kind of great informative site.

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *