Portsmouthista Cuxhaveniin purjein

Julkaistu: 11.7.2019

Kuluneen parin vuoden aikana olin seurannut suomalaisten naisten upeaa projektia osallistua marraskuussa 2018 ARC -kilpailuun. Tämä naisisto kutsui itseään Ocean Ladies. He olivat vuokranneet projektillensa Svan 411 -purjeveneen, vuosimallia 1980, s/y Carissan. Nämä kahdeksan naista olivat ensimmäinen kokonaan suomalainen naisisto, joka purjehti kilpaa Atlantin yli. Hyvä ystävättäreni oli ollut heidän mukanaan siirtopurjehduksella Lissabonista – Madeiralle, kun purjevenettä oli viety kohti kilpailun lähtösatamaa Las Palmasia Gran Kanariaa. Minulle tarttui mahdollisuus osallistu veneen takaisin tuonti legille Englannin Portsmouthista Saksan Cuxhaveniin. Merimaileja tälle legille kertyi n. 450 mpk.

Monilla voi olla erilaisia mielikuva purjehtimisesta. Purjehditaan lämpimässä auringon paisteessa ja vene etenee mukavan leppoisten tuulien vallitessa. Kauniita satamia, hyviä unia veneen hiljalleen keinuessa satamassa kuin kehdossa nukkuisi, maukasta ruokaa rantaravintoloissa jne. Tallaista purjehtiminen varmasti onkin Karibialla tai Kroatian saaristossa, jopa Turun saaristossa tai Ahvenanmaalla jne. Mutta, tämä siirtopurjehdus oli vähän toisenlainen.

s/y Carissa Pohjanmerellä

10 päivää 8 ventovieraasta ihmistä reilun 14 metriä pitkässä purjeveneessä. Keulassa ja perässä oli hytit kahdelle ja loput neljä nukkuvat salongin sohvilla ja meripunkilla. Omaa yksityisyyttä ei ollut kuin WC:ssä. Suihkuun pääsi satamissa. Vahtivuorot pelasivat 3 tunnin vuoroissa. Eli 3 tuntia oltiin ajovuorossa, 3 h lepovuorossa ja 3 h ”stand by” vuorossa eli valmiina avustamaan purjeiden laittamisessa ja tehden ruokaa miehistölle ja siivotessa jne. Yöllä, jos osuit ”prinsessavuoroon”, niin sait nukuttua klo 24-06 välisen ajan, hyvällä onnella. Muutoin lepo oli pätkissä nukkumista. Aamupalaa sai klo 8, lounasta klo 12 ja päivällistä klo 17 ja iltapalaa/yö voileipiä oli tarjolla klo 22 jälkeen.

s/y Carissa Ocean Lady, Swan 441, 1980, Gosport Marinassa ennen legille lähtöämme

Meitä oli tällä legillä 7 naista ikähaarukassa 38 -73 vuotta ja yksi 40 vuotias mies. Purjehduskokemukset vaihtelivat muutamasta vuodesta koko eliniän kokemuksiin. Veneen päällystönä olivat kippari Raija, joka oli koko Ocean Ladies projektin ”äiti”/koordinaattori ja perämiehenä Paula, kummatkin kuuluivat tähän Ocean Ladies naisistoon.

Itse lensin paria päivää aikaisemmin Lontooseen ja pidin ihan omaa lomaa Lontoossa. Kävelin Towerin alueella. Kuljin Thamesiä vesibussilla Greenwichin alueelle, jossa vierailin merimuseossa ja klipperi Cutty Sarkissa sekä kävin ihmettelemässä 0 meridiaania.

 

Muun naisiston tapasin Gatwickin lentokentällä ma 10.6.2019, josta hyppäsimme junaan kohti Portsmouthin satamaa. Junamatkan aikana tutustuimme toisiimme. Itse en päässyt osallistumaan talvikauden töiden takia Vuorovesi -navigointikurssille, jossa muu naisisto oli käynyt. Samalla kippari haastatteli tarkemmin meidän erilaisia purjehdustaitojamme ja jakoi meidät vahtipareihin taitojemme perusteella. Eli jokaisessa vuorovahdissa olisi sellainen, jolla oli enemmän yöpurjehdus- ja kipparointikokemusta. Itse sain parikseni puuveneillä ja folkkareilla kisanneen Hannan, jolla oli ratakisoista kilpapurjehduskokemusta, mutta vähemmän taas isommista veneistä ja matka- ja yöpurjehduksesta. Itse olen ollut veneessä 10 kk iäisestä lähtien. Vanhemmillani oli ollut purjevene jo  ennen syntymääni. Isäni oli kova kilpailemaan purjehduksessa. Isäni mm. osallistui vuonna 1981 Helsingissä järjestettyihin 1/2 tonnareiden MM-kilpailuihin, vuoden 1978 Jon33 -purjeveneellä, joka on minulla nykyisin ja olen kipparoinut kyseistä venettä vuodesta 2002 lähtien. Olen viettänyt lähes kaikki kesät merellä ja kilpaillutkin jonkin verran. Minulle tärkeintä on merellä hiljaisuus ja meren kauneus, mutta merta pitää osata myös kunnioittaa.

 

 

 

 

 

Ensimmäinen vuorokausi meni veneen kunnostamisessa ja ruokavarastojen täydentämisessä. Vene oli tullut Azoreilta aika kovien tuulien vallitessa ja kosteutta löytyi veneen sisältä enemmänkin. Englannin tyypillinen kesä sää = sade ei yhtään helpottanut veneen kuivattamista Gosport Marinassa.

Lähtö merelle koitti tiistaina 11.6.2019 klo 11.30 aikaan, jolloin vuorovedet olivat suotuisat päästääksemme satamasta merelle. Tuuli oli sen verran heikkoa, että ajelimme koneella sekä totuttelimme vene-elämän rytmiin. Ensimmäisestä ateriasta alkoi ns. miehistön ”kokkisota” eli tee ruokaa niistä ruoka-aineista mitkä ovat menossa ensimmäisenä huonoksi ja koita arvioida miehistön nälän määrä. Meille muodostui ns. oma kilpailu, ettei haluttu jättää ns. ”juurta” seuraaville ruuan valmistajille, jotka muutoin joutuivat jatkamaan ”juuriruokaa”. Toki ruuanlaittoon vaikutti vielä merenkäynti eli monellako kaasulevyllä pystyi laittamaan ruokaa. Täytyy myöntää, että tällä purjehduksella söimme erittäin monipuolista maukasta ruokaa ja upeita jälkiruokia. Koko miehistö myös oppi lukemaan ruokien etikettejä löytyikö niistä gluteenia tai maitoa parin allergisen gastin takia. 

 

 

 

 

 

Olin itse ensimmäistä kertaa ajovuorossa klo 15-18. Saimme huomata, että veneen plotterissa oli vähän ”omituinen” kartta, jossa ei näkynyt tuulipuistoja. Seuraavalla ajovuorolla klo 00-03 tämän plotterin kartta ”pelästytti” oikein kunnolla, kun yön pimeydessä ja tihkusateessa rupesi näkymään välkkyviä valoja, joita karttaplotterissa ei ollut. Välkkyvät valot osoittautuivat poijuiksi, mitkä taas paperikartasta ja iPadin Navionicsin kartasta löytyivät. Plotterissa oli vuoden 2005 kartta, joka oli siis ”vähän” vanhentunut. Englannin eteläpuolella oli isoja kalastusalueita, jossa sai olla todella tarkkana verkkomerkkejä  tähystellessä. Klo 20 aikoihin ohitimme nolla meridiaanin lännestä itään ja sen kunniaksi skoolasimme lasit kuohuviiniä ja päällystö piti meille pienet juhlat!

 

 

 

 

 

Ensimmäinen yö Englannin kanaalissa oli ajamista verkkomerkkien seassa ja toisella puolella purjevenettä oli jatkuva laivojen ”highway”. Laivojen valot kimaltelivat yön sateessa. Aamiaisen valmistettuamme olimme ajovuorossa klo 9-12, jolloin ylitimme Englannin kanaalin Ranskan puolelle. Ylitys tapahtui kunnon mainingeissa ja rankassa vesisateessa. Elämänlangassa oli hyvä olla kiinni.

Minä nostamassa Ranskan kohteliaisuuslippu saalinkiin. Kuva: Hanna Pekkola

Meillä oli veneessä ehdoton sääntö, että ulkona oltiin aina pelastusliivit eli paukkuliivit päällä ja öiseen aikaan ehdottomasti elämänlangassa kiinni sekä päivällä sään niin vaatiessa. Turvavaljaat pitävät purjehtijan veneessä kiinni. Elämänlangat (köydet) kulkevat veneen kannella, joihin voi turvavaljailla kiinnittäytyä ja samalla pystyy liikkumaan eteenpäin veneen kannella. Päivä jatkui Ranskan rannikkoa pitkin aina Dunkerquen, joka on Ranskan kolmanneksi suurin satamakaupunki. Calaisin ja Dunkerquen välinen alue on vilkkaasti liikennöity, mutta satama ei ole mitenkään kaunis teräs- ja muun teollisuuden takia, vaikka kippari kertoikin vievänsä meidät ”beautiful harbouriin”. Tunnelmaa ei yhtään edesauttanut rannikolla ollut kova ukonilma. Päästessämme satamaan oli sataman satamakonttori mennyt jo kiinni, joten emme päässeet suihkuun taikka saaneet maasähköä. Joten miehistö ratkaisi asian menemällä läheiseen pub Kilimanjaroon tutustumaan toisiinsa paremmin ja nauttimaan halpaa viiniä.

Dunkerque, Ranska ”the beautibul harbour”

Aamulla 13.6.2019 meillä oli ohjelmassa aamupalan jälkeen pikainen vierailu operaatio Dynamon museossa. Vuonna 1940 touko-kesäkuun vaihteessa Dunkerquesta evakuoitiin n. 340 000 Englantilaista ja Ranskalaista sotilasta Saksalaisten tieltä Englannin kanaalin yli Englantiin. Museo oli vaikuttava, itselleni jäi kotitehtäväksi vielä katsoa elokuva Dunkirk (2017), jota perämiehemme Paula kovasti suositteli. Vuorovesien ollessa suotuisat satamasta piti irrottautua klo 12. Mutta purjeveneemme moottori ei käynnistynytkään. Kaikista hyvistä yrityksistä huolimatta moottori ei vain startannut. Siitä alkoikin moottorikorjaajan metsästys. Päällystö kävi satamakonttorissa hakemassa neuvoa ja sen jälkeen lähikorjaamoilla etsimässä Perkinsin koneelle korjaajaa. Meitä lähti neljä naista tutustumaan Dunkerquen merimuseoon sekä kaupunkiin moottoriongelmien tieltä. Merimuseossa käynti avasi positiivisesti satamakaupungin tärkeyttä sekä herätti keskustelua merien saastumisesta. Hieno museo, vaikka ihan kaikkea ei ranskantaidoton ymmärtänytkään. Klo 18 aikaan veneelle saapui Volvo Pentan korjaaja Oliver oppipoikansa kanssa. He totesivat veneen starttimoottorin rikkoutuneen. Eli seuraavana aamuna siis jatkuisi moottorin korjaukset. Illalla söimme veneessä pitkänkaavan mukaisesti ja pohdimme purjehduksia ja takaiskuja. Meillä oli jo aikamoiset Plan B ja C suunnitelmat, jos moottori ei tulisikaan heti kuntoon eli mitenkä kuluttaa aikaa Ranskassa tai Euroopassa.

 

 

 

 

 

Tasan klo 8 perjantaina 14.6.2019 Oliver tuli oppipojan kanssa veneelle korjaamaan starttimoottoria. Päällystöä lukuunottamatta muu miehistö lähti juoksemaan tai rannalle kävelemään. Itse kuuluin tähän hiekkarannalla kävelevään ryhmään. Rannalla oli kauniita simpukoita ja merenelämiä. Ehdimme ihailla upeaa rantaa ja nauttia aamupäiväkahvit rantakahvilassa, kunnes käsky kävi takaisin veneelle; kone käy. Diesel tankkauksen jälkeen lähdimme merelle. Satamasta ajaessamme ulos olimme ”vähän” konttilaivan tiellä, siitä selvittiin kuitenkin pienellä väistöliikkeellä.

 

 

 

 

 

Mukava sivumyötäinen tuuli kuljetti meitä eteenpäin. Jokainen rentoutuu aina eritavoin lepovuorollaan. Yhtäkkiä olin lukemassa ääneen naisistolle Idiootit ympärillä -kirjaa, josta tulikin meidän ihmistyyppi analyysi -teema, mihinkä purjehduksen aikana palasimmekin useampaankin otteeseen. Illan tullessa oli aivan mahtava auringonlasku. Horisontissa oli tuulivoimalapuistoja ja paljon laivoja. Maininkia oli reippaasti. Puolella gasteista oli korvan takana matkapahoinvointilaastarit varmistuakseen, ettei pahoinvointi yllättäisi. Näitä laastareita pitää vaihtaa 3 päivän välein ja suurin osa heistä luopui kokonaan pahoinvointilaastareista 6 päivän jälkeen. Itse en ole koskaan voinut pahoin veneessä, mutta pari-kolme yötä on taas keinuttanut pidempien reissujen jälkeen, nukkuessa kotona omassa sängyssä.


Illan hämärtyessä kuutamo oli aivan fantastinen. Oma yöllinen ajovuoromme oli taas 24-03, jolloin jouduimme pariinkin otteeseen manöveraamaan  purjeita tuulen yltyessä pienemmiksi. Isoilla merillä näitä ”vendoja” tehdään vähän harkiten. Samaan kompassisuuntaan saatetaan ajaa tunteja tai päiviä. Meidän päästessä nukkumaan, oma punkkani oli karttapöydän vieressä salongissa. Karttapöydällä oleva AIS:in (Automatic Identification System) hälytin soi aika monta kertaan, kun lähestyimme Antwerpeniin ja Rotterdamiin meneviä laivaväyliä. Kalastusveneitä piti väistellä pariin kertaan ja ankkurissa olevia rahtilaivoja. Yöllä satoi kaatamalla ja aallokko heittelehti venettä, niin että sängyssä pysyminen oli haaste, vaikka kaiteet olivatkin punkissa. Vuoroparini oli yöllä miettinyt, että mihinkä veneen nitinään ja tavaroiden lentelyyn piti milläkin tavoin suhtautua ja milloin oikein tarvitsisi nousta sängystä tarkistamaan tilannetta?

 

 

 

 

 

 

 

Aamun sarastaessa oli naisistolla päällä litimärät sadevaatteet ja usean vaatteen kerrospukeutuminen, tarkoittaen vähintään kolme kerrosta housuja ja neljä-viisi kerrosta puseroita-takkeja. Kajuutassa yritti kuivua märkiä hanskoja ja vaatteita siellä  sun täällä. Aamulla tuuli oli alkanut moinata. Itse olin yöllä satuttanut nukkuessani vanhoja kylkiluuvammojani, olin kipuinen ja väsynyt.

 

Aamupalaa, vaatteita kuivumassa salongissa.

Nukuinkin oman vahtivuoroni jälkeen kannella ja istumalaatikossa pikku torkkuja. Ulkona oli vain parempi hengittää (sisällä oli kosteaa). Iltapäivällä saavuimme Hollannin IJMuidenin missä oli ihana auringon paiste ja menimme nauttimaan juotavat rantaravintolaan sekä söimme herkulliset jäätelöt. Suihku- ja ruokahuollon jälkeen kävimme vielä ihastelemassa auringonlaskua ja täysikuuta hiekkarannalla. Ihmetystä herätti hollantilaiset kesämökit.

 

 

 

 

 

Sunnuntaina 16.6.2019 nautimme loistavan aamupalan Apollo Hotel IJmuiden Seaport Beach hotellissa, jonka jälkeen lähdimme päiväretkelle Amsterdamiin paikallisella bussilla ja junalla. Mitä merenkävijät tekevät Amsterdamissa? -> No, hyppäävät hop on – hop off vesibussiristeilylle. Suurin osa miehistöstämme ei ollut koskaan käynyt Amsterdamissa, näin ollen tämä oli varmasti paras vaihtoehto tutustua kaupunkiin lyhyellä vierailullamme. Lounaalla kävimme Sushisambassa. Iltapäivä kahvit nautimme perinteisessä hollantilaisessa ”lättypaikassa”. Kesäinen päivä Amsterdamissa oli oikein mukava.

Ocean Lady -crew menossa kanavaristeilylle Amsterdamissa.

Satamaan saavuttuamme huomasimme, että joku oli päivän aikana käynyt vaihteeksi irrottamassa meidän maasähköjohdon (oli tapahtunut jo edellisenä iltana ja yöllä) ja käynyt sitomassa meidän tuuligeneraattorin. Ilmeisesti se oli pitänyt ”häiritsevää” ääntä? Merelle lähtiessä puimme taas päälle perinteiset merinovillat, edessä oli reilut 200 mpk Cuxhaveniin.

IJMuidenin satamassa joku oli sitonut tuuligeneraattorimme.

Itselläni oli ”prinsessa vuoro”, jolloin saisimme nukkua upeat 6 tunnin yöunet. Eli ajovuoroa oli klo 21-24. Ilta oli taas fantastinen auringonlaskuineen. Upea kuutamo tuli valaisemaan kulkuamme. Yö meni vähän pätkittäin nukkuessa. Aamun ajovuorossa klo 6-9 ajoimme läheltä ohi öljynporauslauttaa. Aamiaisen suhteen oli ”pientä” draamaa ilmapiirissä, kun olimme tottuneet saamaan aamiaisen klo 8. ”Stand by” vuorossa olleet taas halusivatkin nukkua pidempään, joten olivat luoneet oman aikataulunsa aamiaiselle, niin että söivät itse ensin ennen omaa ajovuoroaan klo 9-12 ja muut voisivat syödä klo 9 jälkeen. Tiivisti oleminen ventovieraiden kanssa vaatii kaikilta osapuolilta voimia ja tahtoa jaksaa ja jakaa sekä erityisesti ottaa toiset huomioon. Säännöt tai vuorot on laadittu yhteisen hyvän takia, mutta ymmärrän, että joskus niitä olisi mukava oikoa ja nauttia itse pidemmistä unista. Loppu hyvin, huumorilla tästä selvittiin lopulta ja pienillä ”piikittelyillä”. Sitähän se vene-elämä pienessä yhteisössä on..

 

 

 

 

 

Päivästä tuli lopulta lämmin ja tuulikin tyyntyi,  sadehousut alkoivat vaihtua shortseihin. Kippari päätti, että nyt olisi aika uimiselle Pohjanmerellä. Tyynessä laskimme purjeet ja uimaportaat + turvaköyden jonka päässä oli lepuuttaja. Kuusi meistä uskaltautui uimaan ja pesulle. Ihanaa oli hetken olla muissakin vaatteissa kuin merinovilloissa. Tuulen ollessa heikkoa ajelimme koneella. Tuuli nousi iltaa myöten ja nostimme purjeet. Yön pimetessä tuulivoimaloiden valot antoivat taivaan rantaan ”diskovalomeiningin”. Nautin jokaisesta hetkestä purjehtiessamme Pohjanmerelle. Se hiljaisuus ja ”vapauden” tunne olla merellä, poissa hektisestä maailmasta. Yöllä ollut vuoro näki delfiinejä sekä kasviplankgonin biolumienssin meren aalloissa.

 

 

 

 

”Viimeistä” meriaamiaista tehdessä oli haikea tunne, kaikki mukava loppuu aikanaan. Vielä oli kuitenkin matkaa jäljellä. Päivän lämmetessä vaatteet vaihtuivat kevyempiin. Ajelimme koneella ison purjeen ollessa ylhäällä. Laivoja oli ankkurissa ja muitakin purjeveneitä näkyi. Aamun aikana näimme muutamia hylkeitä. Lähestyessämme Elbe -joen suuta, vuoroveden virta välillä vei meitä jopa yli 9,5 solmua ja taas virran vaihtaessa suuntaa hiljensi vauhtiamme 3 solmuun. 

 

 

 

 

 

Aurinko porotti taivaalta. Olin ruorissa, kun kippari kertoi, että moottori ei tahdo kunnolla ladata akkuja ja akkujen virta alkaa vähentymään. Tuulta ei ollut tarpeeksi tuuligeneraattorille. Teimme moottorille buustin, jonka seurauksena moottorin hihna katkesi. Palaneen kumin haju oli hirveä. Ei muuta kuin purjeet ylös ja sisällä alkoi hihnan vaihto. Heikko tuuli ja vuoroveden virta pitivät meidät aikatavalla paikallaan. Tyynestä merenpinnasta ei huomannut vuoroveden virtauksia, mutta ne huomasi oikein hyvin reimareiden luona. Samaten ihailimme veneen vierellä uiskentelevia pikkudelfiinejä ja hylkeitä sekä ohi meneviä laivoja. Hihna saatiin vaihdettua ja matka jatkui koneen voimin kohti päätössatamaamme Cuxhaveniin.

Vuoroveden virtaukset Elben suulla.

Satamaan saavuttuamme alkoikin ”juhlat” veneen päällystöllä. Heidän osaltaan projekti alkoi olla lopussa ja varmasti olivat ansainneet kaiken mahdollisen rentoutumisen. Koko veneen miehistö oli ollut ensikertalainen Englannin kanaalissa purjeveneellä ja olimme selvinneet siitä hyvin. Englannin kanaali ja Pohjanmeri olivat näyttäneet positiivisen puolensa meille, vaikkakin kylmää ja sadetta oli ollut. Merinovillat olivat todella olleet tarpeen sekä kerrospukeutuminen.  Samalla aloittelimme veneen siivoamista ja auringon paistaessa alkoi patjojen ja vuodevaatteiden kuivatus. Omalle kohdalle tuli vielä illallisen valmistaminen niillä ruoka-aineilla mitä veneessä vielä oli. Parini taas loihti upean jälkiruuan. Cuxhavenin pursiseuran huoltorakennuksessa oli 4 minuutin suihkut, jotka tuntuivat jollekin liian lyhyeltä ajalta, aika alkoi siitä kun luki kortin lukijaan. Eli piti riisuutua jo valmiiksi. Maailmalla osassa paikoissa on vain minuutin tai kahden suihkut ja kyllä siinäkin ajassa peseytyy. Ymmärrän toki pitkällä tukalla voi tulla ”kiire” pesulla. Elämä vaan en erilaista maailmalla ja se pitää ottaa kokemuksena. Illalla lähdimme vielä etsimään paikallista pubia, jossa paransimme reissuamme hetken aikaa yhteistuumin.

 

 

 

 

 

 

Keskiviikkona 19.6.2019 aamusta oli veneen loppusiivous ja kannenpesu sekä huoltotoimenpiteitä ennen seuraavan miehistön saapumista ja meidän palaamistamme kotiin Hampurin lentokentältä. Tässä vaiheessa jo yli puolet miehistöstä söi ”sinisiä pillereitä” eli allergialääkkeitä tukkoisuuteen yön jäljiltä. Veneen kuivatus oli edelleen kesken. Joukomme kuopus hinattiin mastoon korjaamaan Vindex oikeaan asentoon ja ottamaan meistä vielä ”loppu” kuvat veneen kannalla. Ilma oli alkanut lämmetä kunnon helteen puolelle ja hiki virtasi miehistön vaihtoa tehdessä. Meidän legin miespuolinen gasti jäi vielä jatkamaan matkaa aina Hankoon asti (Hän oli aloittanut reissun jo Karibialta.). Me = 7 naista sullouduimme edulliseen taksiin kohti Hampurin lentokenttää. Taksimatkassa ei ollut sinänsä mitään muuta vikaa kuin, taksissa ei ollut ilmastointia ja istuimme vajaat kolme tuntia kuin saunassa, ulkona oli vain +34C. Lentokentälle saavuttuamme olimme nälkäisiä ja erittäin ”väsyksissä”.  Finnairin lennolla kohti Helsinkiä uni maistui makeasti.

19.6.2019 Cuxhaven, Saksa, kuva Hanna Pekkola

Purjehdus oli erittäin opettavainen monellakin tavoin. Itse opin paljon erilaisia asioita ja nautin joka hetkestä merellä, vaikka väsymys painoikin välillä ja keskittyminen olennaiseen oli koetuksella. Miehistön yhteen toiminen vaatii paljon kapteenilta ja päällystöltä ja itse miehistöltä = naisistolta. Kuinka päällystö neuvoo/opettaa gastit veneen kulttuurin & tapoihin, köysiin ja hyviin purjehdustapoihin uudessa veneessä, vaatii kärsivällisyyttä tai paljon itseoppimista? Käskyn jako ja luottamuksen rakentaminen toisiin on yksi tärkeimmistä asioista mielestäni veneessä, jokaisessa miehistön jäsenessä on ne parhaat puolet ja omat erikoisosaamisensa, joita pitää kunnioittaa ja arvostaa! Tärkeintä oli, että mitään ”kamalaa” ei tapahtunut, kukaan ei pahemmin loukkaantunut tai sairastunut. Naurulla ja positiivisuudella selviää, panikointia ei kannata harrastaa, koska aina on oltava se plan B. Kiitoksia kippari Raijalle ja perämies Paulalle sekä muille gasteille, oli ilo ja kunnia purjehtia kanssanne. Minne seuraavaksi? 

Minä Pohjanmerellä ajovuorossa. Kuva: Hanna Pekkola

Kommentoi