Oma lapsi täytti juuri puoltoista ja laskee pulkalla. Stigan rattiin ei vielä kädet yletä penkiltä ja liukurista ei osaa pitää kiinni. Tyyppi ei myöskään osaa vielä juurikaan puhua, mutta osaa hokea viikonloppuaamuisin vanhempien mukana, että ”Talmaan, Talmaan”. Tosin se välillä kuulostaa, kuin se hokisi että ”kaljaa, kaljaa”. Mieluista kuitenkin lähteä lumelle peuhaamaan, ja sehän on hyvä asia.

Jossain vaiheessa ehkä tulee ajankohtaiseksi vaihtaa pulkka johonkin muuhun laskuvälineeseen. Oon ollut sitä mieltä, että lapsen kannattaa ensin opetella laskemaan suksilla, koska suksien kanssa pääsee nopeasti omatoimiseksi. Oppii käyttämään hissejä ja voi kävellä sukset jalassa itse eteenpäin.

Kuva muutaman vuoden takaa Rukalta veljenpojan opetushetkestä.

Nyt oon kuitenkin kiinnittänyt huomiota, että tosi monet tutut lautailijat opettaa suoraan lapsensa laskemaan laudalla ilman välivaihetta suksilla. Tokihan se on luontevinta, jos ei itse laske suksilla ollenkaan. Mulla kuitenkin on sukset itsellä, vaikka aika harvoin niillä tulee enää laskettua, etelän rinteissä ei ollenkaan. Oon alkanut harkita takinkääntöä – kuitenkin lautailu on se oma laji, josta on oíkeasti innostunut ja sitä se lapsikin on jo pienen ikänsä katsellut vanhempien tekevän. Myös lasten laudat on käsittääkseni viime vuosina kehittynyt ja saatavuus on parantunut.

Toki se lapsi sitten aikanaan itse päättää harrastuksensa, mutta eihän sitä omaa lajia löydä, jos ei ensin kokeile vähän kaikenlaista. En itsekään harrasta samaa lajia kun vanhempani, mutta kyllä heidän mielenkiinnon kohteistaan kuitenkin jotain tarttui itsellekin. Suunnistuksesta ja lapsuudessa käydyistä oravapolkukouluista ehkä jäi se, että pitää luonnossa liikkumisesta. Käsityö- ja askartelumahdollisuuksia oli kotona aina tarjolla, ja edelleen välillä tuntuu, että kiva tehdä jotain konkreettista käsillä – jos ei muuta, niin uusi grippi skeittilautaan pitää aina tuunata itse.

 Tai siis aiemmin tuunasin gripin itse, nykyään taiteellisen vaikutelman luo nuorempi artisti.