Ruka

Mitä jos hauskuus laskemisesta katoaa?

Julkaistu: 18.12.2017

Kun olin aloittanut lumilautailun, mua muutaman seuraavan kauden alun jännitti, osaanko enää laskea kesän jälkeen. Sitten huomasin, että kyllähän sitä osaa. Tottakai tatsi katoaa, mutta sellanen perustaito on jo pysyy.

Sitten mulle iski jokasyksyinen pelko, että entäs jos laskeminen ei enää olekaan hauskaa. Kuulostaa ehkä mitättömältä, mutta noin vuosikymmenen olin joka syksy vähän paineissa siitä, että jos laudalle paluu ei olekaan hauskaa, niin mitä mä sitten teen elämälläni. Kuitenkin niin paljon suunnittelin vuotta aina laskemisen tai ainakin tunturissa olemisen ehdoilla, että olisihan siinä pasmat mennyt sekasin, jos yht´äkkiä ei vaan olis enää huvittanut laskea.

Ja vuosi toisensa jälkeen se hetki, kun ekan kerran pääsi taas lumelle, oli myös vähän helpotus, kun huomasi, että hauskaahan se on. Vasta muutaman viime vuoden oon pystynyt suhtautumaan kauden alkuun oikeasti rennosti. Jos jostain syystä laskeminen ei olisi hauskaa, niin ehtisipä tehdä jotain muutakin vapaa-ajalla. Mutta joka syksy vaan alkaa katselemaan erinäisiä valkoisen kullan peittämiä kohteita, matkakuume nousee, laskuleffat alkaa taas kiinnostaa ja niin eespäin.

Rukan tuolihissi

Tosiaan tämä kausi alkoi viime viikonloppuna Rukalla. Lapsi meni mummolaan ja mä lähdin parhaan laskuseuran eli Laurin kanssa kohti Kuusamoa. Pe-ilta tuli tykiteltyä rinteitä. Mitkään rinteenvierustat puhumattakaan isommat koukkaukset metikköön ei houkuttanut, kun lunta oli kyllä kauniin näköisesti, mutta ei kovinkaan paksusti. Lauantaina oli ihan älytön mäihä kelin suhteen, oli nättiä valoa ja pientä pakkasta eikä tuulikaan osunut. Streetiltä löytyi tarpeeksi hauskoja pikkujuttuja linjassa, että siellä viihtyi. Sunnuntai oli vähän tylsempi valon suhteen, mutta kruisailtiin rinteitä ja aina välillä vähän streettiä. En usko, että jaksaisin vuodesta toiseen Suomen keskuksia hinkata, jos en tykkäisi laskea parkkia. Vaikka toki oma unelmalasku sisältää piiiitkää putskupätkää, niin kyllä pieni neppailu yhtä lailla jaksaa melkein aina viihdyttää. Eikä siihen välttämättä tarvita yhtä hyvin aseteltua muoviputkea kummempaa, vaikka toki enemmän on enemmän ja Rukan kaltaista parkkia, missä saa 7 obstaakkelia yhteen runiin, on erittäin mukava laskea.

Oli siis hauskaa päästä takasin laudalle, jälleen kerran. On mahdollista, että tästä tulee laskupäivien määrän suhteen huonoin kausi ikinä, jos pakkasia ei ala kuulua, joten paras onkin fiilistellä jokaista päivää lumella.

Karsintaa kauden alkua odotellessa

Julkaistu: 12.12.2017

Lapsi lopetti juuri ensimmäisen harrastuksensa. Käytiin melkein kaksi vuotta vauva- ja perheuinnissa, mutta kolmatta laskukautta en enää kyllä uhraa lauantaiaamuja uimahallissa. Hoidetaan se polskiminen jatkossa joinain sellaisina ajankohtina, jolloin se ei ole suoraan laskemisesta pois. Toki mäessä tuli lauantaisinkin käytyä, mutta altaassa lilluttelu sopii huomattavasti paremmin laskupäivän jälkeen kuin sitä ennen (tämä pätee varsinkin Japanissa, oih onseneita). Lapsi tietysti tykkäsi uimisesta kovasti, mutta pitäähän sitä pienestä pitäen oppia tekemään uhrauksia vanhempien harrastamisen eteen.

Onsen

Onsen Hakubassa

Reiluuden nimissä karsin myös omia harrastuksiani talven tullen. Oon nyt syksyn ajan käynyt viikoittain ratsastamassa. Tällainen ohjattu ja aikataulutettu harrastaminen on vaatinut vähän totuttelua, mutta onhan siinä puolensakin. Toki ulkokauden loputtua myös skeittaus on tavallaan aikataulutettua, kun hallivuorojen mukaan tarvii toimia, mutta eri mittakaavassa kuitenkin. Eikä tuo laskeminenkaan täyttä vapautta ole – jos ei about heti lähde kun töistä pääsee kotiin, ei arki-iltana mäkeen ehdi.

Nyt on siis kalenteri siivottu, että voisi sen laskukauden aloittaa. Ja alkaahan se, perjantaina nimittäin lähtö Rukalle! Viime vuonna tähän aikaan olikin jo useampi Talma-päivä takana, joten korkea aika päästä lumelle.

 

 

 

 

 

 

Arktinen valonpilkahdus

Julkaistu: 04.12.2017

Laskukauden aloitus odotuttaa vielä itseään, mutta tulipa katsottua ensimmäinen lumilautailuun liittyvä leffa tälle syksylle. Antti Autin vapaalaskudokkari Arctic Lights löytyy Vimeosta maksullisena* ja oli ihan hyvä tapa viettää räntäsateinen ilta kotisohvalla. *Ilmaisena Yle Areenasta alkaen 17.12.

Dokkari käsittelee Autin hivenen pakkomielteistä suhtautumista hyvien käännösten metsästykseen. Laskemista on jonkun verran, siitä alun putskuiloittelut Pyhällä tuo ihan järjettömän poltteen päästä laskemaan. Sen jälkeen on sitten isompaa kukkulaa ensin Björklidenissä ja Abiskossa, lopuksi Huippuvuorilla. Huippuvuorilta leffassa on turhan paljon maisemakuvaa, vaikka hienolta siellä toki näyttää. Muutenkin leffassa olisi ollut vähän tiivistämisen varaa tai sitten asiaa olisi voinut tuoda enemmän – pituus sinänsä oli sopiva, reilu tunti. Toisaalta viipyilevä luontokuvaus ehkä toi juuri halutunlaisen tunnelman, sitähän se vapaalasku pääosin on, luonnossa olemista, eihän ne käännökset oikeassakaan elämässä ole kovin montaa minuuttia koko vapaalaskupäivästä.

Kohteiden tuttuus ja saavutettavuus Huippuvuoria lukuunottamatta tuo katsomiskokemukseen plussaa, kaikissa noissa mainituissa on itsekin tullut takamaastoissa kivuttua, vaikkakin vähän eri profiilin laskulinjoilla.

Katsoessa tuli todella vahvasti fiilis, että pitäiskö sitä kuitenkin yrittää livahtaa takamaastotouhuihin taas jossain välissä. Just joku Abisko-Riksgränsen alue olisi melko helposti saavutettava. Toisaalta dokkarissa tuotiin esiin niitä varjopuoliakin, eli odotteluksi saattaa mennä kelien puolesta ja laskut ei aina ole nautinnollisia vaan lumiolosuhteet saattaa olla ihan karmeata jäätä, korppua ja tömpyrää.

Björkliden 2007

Kuva Björklidenistä 2008. Minä, Anssi ja Katja kivutaan, Outi otti kuvan.

Lisäksi iski sellanen semi stressi, että jos nyt iskisi lumikengät jalkaan ja laskukamat selkään, niin kuinka nopeasti alkaisi puuskututtaa? Leffassa Autti näytti painelevan pääosin lumikengillä eikä splitillä, ja mikäs siinä kun kerran kunto riittää. Tuli jotenkin välitön tarve lähteä lenkille kyselemään rapistuneen pohjakunnon perään ja kakkosvaihtoehtona tutkailla vähän Jonesin splittivalikoimaa.