Ruka
lumilautailu, parkkilaskeminen

Mitä jos hauskuus laskemisesta katoaa?

Julkaistu: 18.12.2017

Kun olin aloittanut lumilautailun, mua muutaman seuraavan kauden alun jännitti, osaanko enää laskea kesän jälkeen. Sitten huomasin, että kyllähän sitä osaa. Tottakai tatsi katoaa, mutta sellanen perustaito on jo pysyy.

Sitten mulle iski jokasyksyinen pelko, että entäs jos laskeminen ei enää olekaan hauskaa. Kuulostaa ehkä mitättömältä, mutta noin vuosikymmenen olin joka syksy vähän paineissa siitä, että jos laudalle paluu ei olekaan hauskaa, niin mitä mä sitten teen elämälläni. Kuitenkin niin paljon suunnittelin vuotta aina laskemisen tai ainakin tunturissa olemisen ehdoilla, että olisihan siinä pasmat mennyt sekasin, jos yht´äkkiä ei vaan olis enää huvittanut laskea.

Ja vuosi toisensa jälkeen se hetki, kun ekan kerran pääsi taas lumelle, oli myös vähän helpotus, kun huomasi, että hauskaahan se on. Vasta muutaman viime vuoden oon pystynyt suhtautumaan kauden alkuun oikeasti rennosti. Jos jostain syystä laskeminen ei olisi hauskaa, niin ehtisipä tehdä jotain muutakin vapaa-ajalla. Mutta joka syksy vaan alkaa katselemaan erinäisiä valkoisen kullan peittämiä kohteita, matkakuume nousee, laskuleffat alkaa taas kiinnostaa ja niin eespäin.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Rukan tuolihissi

Tosiaan tämä kausi alkoi viime viikonloppuna Rukalla. Lapsi meni mummolaan ja mä lähdin parhaan laskuseuran eli Laurin kanssa kohti Kuusamoa. Pe-ilta tuli tykiteltyä rinteitä. Mitkään rinteenvierustat puhumattakaan isommat koukkaukset metikköön ei houkuttanut, kun lunta oli kyllä kauniin näköisesti, mutta ei kovinkaan paksusti. Lauantaina oli ihan älytön mäihä kelin suhteen, oli nättiä valoa ja pientä pakkasta eikä tuulikaan osunut. Streetiltä löytyi tarpeeksi hauskoja pikkujuttuja linjassa, että siellä viihtyi. Sunnuntai oli vähän tylsempi valon suhteen, mutta kruisailtiin rinteitä ja aina välillä vähän streettiä. En usko, että jaksaisin vuodesta toiseen Suomen keskuksia hinkata, jos en tykkäisi laskea parkkia. Vaikka toki oma unelmalasku sisältää piiiitkää putskupätkää, niin kyllä pieni neppailu yhtä lailla jaksaa melkein aina viihdyttää. Eikä siihen välttämättä tarvita yhtä hyvin aseteltua muoviputkea kummempaa, vaikka toki enemmän on enemmän ja Rukan kaltaista parkkia, missä saa 7 obstaakkelia yhteen runiin, on erittäin mukava laskea.

Oli siis hauskaa päästä takasin laudalle, jälleen kerran. On mahdollista, että tästä tulee laskupäivien määrän suhteen huonoin kausi ikinä, jos pakkasia ei ala kuulua, joten paras onkin fiilistellä jokaista päivää lumella.

Avainsanat:
,