49 laskupäivää

Julkaistu: 24.4.2018

Tämä kausi hävisi viime kaudelle laskupäivien määrän suhteen vaivaisella kahdella päivällä. Se on aika vähän, tuntui nimittäin, että en tällä kaudella juurikaan edes käynyt laskemassa kuin viikonloppuisin.

lr-2628

Ruka joulukuussa

Kausi alkoi lyhyellä Rukan visiitillä joulukuun puolivälissä. Mikä sen parempaa alkukaudesta, kun saada sekä rinnekruisailua että pientä parkkilaskemista samoille päiville! Sen jälkeen kausi jatkui kuitenkin hieman yskähdellen. Talmassa oli auki vain harjoittelurinne presseineen. Siellä tuli muutaman kerran käytyä. Myöskään Sappeen kausarista ei ollut iloa alkukaudesta, tarjonta vielä vuodenvaihteessa oli kaistale eturinnettä ja muutama pressi. Enemmän laskemista samoihin aikoihin tarjosi päiväreissu Himokselle.

Kun Talma vihdoin aukesi, etustreetin nokat näyttivät ihan liian isoille omaan laskutatsiin suhteutettuna. Onneksi heti perään ilmestyi myös pieniä hyndiä, jolloin turhautuminen omaan pelkuruuteen vähän helpotti. Paippi saatiin auki helmikuun puolessa välissä, ja se oli samantien todella hyvässä sheipissä. Kuukausi myöhemmin samaisessa ojassa tuli myös kauden ainoaksi isommaksi osumaksi jäänyt polven kolhaisu, joka kuitenkin haittasi koko loppukautta. Fyssarikaveri mäestä epäili imusolmukkeiden saaneen osumaa ja suositteli hoidoksi runsasta uimahallissa käyntiä, jolloin veden paine toimisi lymfaterapian tavoin. Se alkoikin nopeasti auttaa, mutta vasta ihan viimeisinä laskupäivinä pystyi laskemaan niin, ettei polvi muistuttanut itsestään.

Polven turpoilusta huolimatta todella onnistunut viikonloppu vietettiin maaliskuun lopussa Himoksella, jossa tuli sekä rinnelaskua että pienistä hyppyreistä otettua haltuun tämän kauden ainoita uusia juttuja temppupuolelta eli etukantin caba satku. Temppu on oikeinpäin oikein luonteva, mutta switchinä en ole ennen saanut sitä oikein lähtemään.

Yksi kauden parhaita laskupäiviä oli vuosittainen päivä Serenassa pääsiäisenä. Aurinkoinen keli, hyvä seura ja kaikkea itselle sopivaa laskettavaa, mitäpä sitä muuta laskemiselta kaipaa.

Levillä huhtikuussa

Loppuun käytiin Laten kanssa vielä neljän laskupäivän erinomainen Levi-visiitti, jonka jälkeen Talma hemmotteli vielä parilla aurinkoisella kevätpäivällä.

Siinä taas yksi kausi paketissa. Nyt laskukamat ja blogi kesäksi hyllylle, palataan taas kun lumihommat alkaa olla ajankohtaisia!

 

Voisiko lumilautailija omistaa vain sata tavaraa?

Julkaistu: 15.4.2018

Nykyään on aika paljon puhetta tavaramääristä. Itselläni ei ole tarvetta konmaritukseen, sillä en tykkää edes tarpeellisen tavaran ostamisesta puhumattakaan turhan tavaran hamstraamisesta. Mutta sitten kun mennään nextille levelille, kuten esimerkiksi sadan tavaran omistamiseen, oon miettinyt että mulla tulee se tavaramäärä täyteen jo pelkästä harrastuskamasta. Ja niistä luopuminen ei tuottaisi mulle minkäänasteista tyydytystä, ei vaikka kuinka olisi loput tavarat värijärjestyksessä tilavissa kaapeissa.

Koska alkaa olla aika pakata laskukamat joka tapauksessa pois silmistä, päätin laskea, kuinka monta lumilautailuun liittyvää tavaraa omistan. Tämän laskelmanhan voi tehdä hyvin erilaisilla rajauksilla, mutta pyrin laskemaan mukaan tavarat, jotka minulla on, koska tarvitsen/olen joskus hankkinut ne päätarkoituksena lumilautailun harrastaminen. Käytän toki vaikkapa ristipäätä siteiden laittoon, mutta minulla olisi sellainen joka tapauksessa, joten en laske sitä mukaan. Minulla on untuvatakki, jota käytän välillä muutenkin, mutta olen ostanut sen offareille taukotakiksi ja niistä ominaisuuksista maksanut enemmän rahaa kuin kaupunkivaatteesta, joten sen lasken mukaan. Lisäksi en laske vaikkapa kypärää ja kypäräpussia erillisiksi. Lisäksi en käytännössä omista näistä kaikkia itse, esimerkiksi lautabägi ja voitelukamat ovat Laurin, mutta minulla on ollut sellaiset ennen kuin muutimme saman katon alle, olen vain myynyt omani tarpeettomina tuplakappaleina.

Tällä tavoin laskin omistan 67 lumilautailuun liittyvää asiaa. Ilman offarikamoja minulla on 42 asiaa ja offarikamoja siihen määrällisesti 9 mutta tilaahan ne vie merkittävästi. Loput 15 asiaa on turhia, osa harmittomia ja osa sellaisia, mistä voisi hankkiutua eroon.

Laskuvarusteita:

Lauta
Siteet
Kengät
Lautabägi
Hanskat
Paksummat kintaat
Kypärä
Kypärän aluspipo
Gogglet
Lautapussi
Tukeva polvituki
Kevyet polvituet
Selkäpanssari
4 Hissikortit
Takki
Goretakki
Tekninen ruutupaita
4 laskusukat
5 merinovillakerrastovaatetta
3 Kauluria (eripaksuisia)
Paksummat laskuhousut
Kevyemmät laskuhousut
Kenkäkuivain
Voitelutelineet
Sikli
Huoltopussukka
Rauta
Voiteet
Lautalukko
Kypärän vaihtopehmusteita pussi

Offarivarusteita:

Putskulauta
Piippari
Sondi
Lapio
Reppu
Lumikengät
Sauvat
Radiopuhelimet
Untsikka

Ja sitten tämä kyseenalainen osasto:

Vanha kypärä (koska se ei varsinaisesti ole rikki, vaan huononmallinen)
Edelliset siteet (menossa ehkä veljelle jos muistais hoitaa asian)
Vanhat hanskat (vara)
Vanhat kintaat (vara)
5 muuta kerrastovaatetta, joita en juuri käytä
Kolmannet laskuhousut, vaihtelu virkistää ja ostettu kaverilta käytettynä
2 vanhoja goggleja
Cortinan hissilippukotelo (jos joskus vielä Japaniin…)
Jojo (olisko jossain vielä tarve!)
Karkuremmi

IMG_2132m

Roinaa lojumassa. Kuva Lauri

Kun googletti sadan tavaran haasteen, vastaan tuli pääosin haasteita, että luopuisi sadasta tavarasta. Itselläni siinä ei olisi mitään järkeä (jos nyt puhun siis koko omistamastani tavaramäärästä, alle sadasta ei toki sataa edes pysty vähentämään), koska en ole missään vaiheessa täyttänyt kaappejani tavaralla mitä en tarvi. Lisäksi se itsessään, että tavaran saa pois omista kaapeista, ei ole ympäristöteko. Toki juuri nuo muutamat tavarat – kypärä, siteet ja gogglet -jotka on jo saaneet korvaajat, pitäisi laittaa uusiin koteihin, missä ne olisivat käytössä.

Sadan tavaran kanssa eläminen tähän laskukamppeeseen silti aika hyvin kaatuisi, sillä vaikka hankkiutuisin tuosta ylimääräisestä kamasta eroon, 51 olisi mittarissa jo pelkistä laskuvarusteista. Siinä jäisi aika vähän muuta tavaraa.

Toisaalta myös kappaleiden määrä on sinänsä epäoleellista, koska vaikka minulla olisi vaan yksi hissikortti (joka on mahdotonta tässä keydata/access/snowcard -hiihtokeskusten maassa), säästyvällä tilalla ei tee mitään. Yhdet lumikengät vähemmän niin siitä jo tulisi tilaa! Lisäksi tavaroiden merkitys ei ole pelkkä käyttötarkoitus. Varmaan pärjäisin yksilläkin sukilla, mutta olisiko vielä reissuseuraa jatkossa?

Onkohan tämä perusmäärä laskukamaa nurkissa? Puolitatko vai tuplaatko omalla tavaramäärälläsi?

Leppoisasti Levillä

Julkaistu: 10.4.2018

Reilu pari vuotta ehti vierähtää ilman Levin visiittiä, mutta nyt ennätin loppukauden pitkän viikonlopun sinnekin. Kyseessä oli luksusreissu, sillä ipana jäi mummoa ja vaaria viihdyttämään. Neljä laskupäivää, joista yksi iltapäivän saapumis- ja toinen puolen päivän lähtöpäivä oli ihan hyvä setti tähän väliin kautta. Kelikin oli monipuolista. Perjantain sumussa ei nähnyt muuta kuin metsässä, mutta onneksi sieltä löytyi laskematonta lunta. Lauantai ja sunnuntai laskettiin kirkkaassa auringonpaisteessa, maanantaina rinteessä odotti puolestaan kymmenisen senttiä kevyttä lunta, joka riitti kelluttamaan lautaa sen verran, että tuntui ihan putskun laskemiselta. Ja kirkastuikin vielä ensimmäisen puolen tunnin jälkeen.

Levi on mun suosikkikeskuksia sen takia, että rinteitä on moneen suuntaan ja aika monien niistä välistä löytyy pientä metsälaskua. Jos jossain päin on lumet lähtenyt tuulen mukana, ne todennäköisesti löytää jostain toisesta suunnasta tunturia kunnon kerroksena.

Visiittiin innosti myös South park eli etelärinteen uusi parkkialue. Se olikin kiva ja monipuolinen, jokaiselle jotakin. Parasta oli kornerit molemmille puolille samaan laskuun! Leppoisa tuolihississä istuskelu jäi kylläkin ajatuksen tasolle, sillä loiva loppulosottelu parkin jälkeen tuolihissille on niin pitkä, että ei maksa vaivaa mennä sinne asti, kun ankkurihissilläkin pääsee.

Lisäksi oli todellakin ollut ikävä Lappiin, ihan vaan tunturimaisemaa katselemaan. On se rauhoittavaa.

Aktiivisen harrastamisen ja fanaattisuuden raja

Julkaistu: 02.4.2018

Laskupäivämittari näyttää päälle neljääkymmentä. On päiviä – kuten tänään – kun mietin, meneekö homma fanaattisen puolelle. Että voisiko vaan jäädä kotiin, jos järkikin sanoo että valmiiksi väsyttää ja kelikin on ihan karmea.

Kävin pääsiäisenä joka päivä laskemassa, kolmena päivänä Talmassa ja yhtenä Serenassa. Tänään tosiaan satoi lunta ihan kunnolla. Silti oli pakko lähteä iltapäivällä vielä ajelemaan Talmaan, vaikka oikeastaan ei edes huvittanut lähteä. Mutta kun kausi loppuu kohta! Perillä oli odottamassa lumipöperöä ja huono näkyvyys. Ei mennyt ikimuistoisten laskukertojen joukkoon.

Fanaattisuudesta tuli kuitenkin mieleen, että on ollut aikoja kun oon ollut ihan oikeasti vältellyt kauden loppumista. Vaikka vietin talvisin pitkiä pätkiä Lapissa, talven pituus ei riittänyt. Niinpä tein loppuvaiheissa opiskeluja päätöksen, että kesää ei ole pakko lusia jos ei halua, koska toisella puolen maapalloa on samaan aikaan talvi. Pakkasin Suomen laskukauden lopuksi kamat lautabägiin ja lensin Uuteen-Seelantiin.

Ihan kokonaan en kesältä välttynyt silloinkaan, sillä 8 kk visiitin aikana ehti vuodenajat vaihtua ja talvi oli jo ihan kunnolla käynnissä, kun tammikuussa palasin Suomeen. Yksi tärkeimmistä havainnoista kyseisellä reissulla olikin juuri se, että en ollut ainoa talven perässä reissaaja, vaan maailmassa sitäkin populaa riittää, jotka kauden tultua päätökseen pakkaavat kimpsunsa ja vaihtavat manteretta tehdäkseen taas uuden kauden duunia lautaopeina tai kissakuskeina. Siinä porukassa tunsi itsensä ihanan tavalliseksi.

Queenstown1

Maisemia The Remarkablesin hiihtokeskukselta käsin

Minulla reissaaminen jäi kuitenkin yhteen kauteen. Yksi syy oli varmaan, että sillä reissulla innostuin taas enemmän skeittaamaan, jolloin kesä ei ajatuksena enää tuntunut täysin turhakkeelta.

Vielä on varmaan kuitenkin pari viikkoa kautta ja yksi Levin reissu edessä, joten ei kesästä sen enempää.