Talma, Ruka, Vuokatti, Tahko, Himos, Kasurila, Sappee ja muutama Tromssan topptur – 48 laskupäivää kaudelle 2018-2019

Julkaistu: 30.4.2019

Siinä se sitten taas oli, yksi laskukausi elämästä. Etukäteen ajattelin, että tästä tulee jollakin tavalla erityisen ikimuistoinen kausi, olinhan opintovapaalla ja niin ollen aikaa laskuhommiinkin piti olla enemmän. Johonkin ne päivät kuitenkin hupeni kuten muinakin vuosina, ja saldoksi jäi lähivuosille tyypillinen viitisenkymmentä laskupäivää – nyt muutama päivä alle. Eihän se huono määrä laskupäiviä ole, tietenkään, ja paljon hyviä hetkiä mahtui tähänkin kauteen. Erityismaininta sille, että talvi näytti talvelta myös Helsingissä, joten tuli kaivettua myös snowskeitti kellarin perältä ja kaarreltua sillä lähikumpareita alas. Jännää puuhaa sekin noin kymmenen vuoden tauon jälkeen, onneks oli paljon pehmeetä lunta. Aikeissa oli lähteä enemmänkin haikkailemaan lähimäkiä, mutta talven katoaminen kaupungista yllätti nopeudellaan ja suunnitelmaksi jäi.

Talvi oli kaikin puolin hyvä kelien suhteen. Oma laskukausi alkoi ihan hyvissä ajoin marraskuun lopulla, kun Talmassa saatiin streetti auki. Oltiin Laurin kanssa jo etukäteen varmistettu kauden avaus tämän vuoden puolelle ja varattu joulukuulle pitkä viikonloppu Rukalle, mutta nyt olikin jo kuusi laskupäivää Talmassa takana ennen sinne lähtöä. Kivahan se silti oli mennä kauden alkupuolella ihan laskemaankin, Talmassa kun se laskeminen on sellaista omanlaistaan, ei tarvi paljoa käännöksiä tehdä.

Vuodenvaihteessa kävin laskemassa kerran Himoksella ja kerran Kasurilassa , mutta kyllä tää kausi meni miltei kokonaan Talmassa. Siihen on hyvät syynsä, sillä itelle sopivaa laskettavaa riitti koko kauden. Paippi avautui tammikuun loppupuolella, hyndät oli hyviä ja muutaman kerran taisin jotain putkiakin laskea kun sattui inspiraatio iskemään. Isona parannuksena edelliskauteen Talman etulinjan pienempi hyndä eli tuttavallisemmin pikkugäpi oli koko kauden suht maltillisen kokoinen jolloin mäkin uskalsin alkaa hyppiä siitä heti kauden alusta, eikä tarvinnut ensin kuukautta keräillä rohkeutta pohjille kuten viime vuonna.

Maaliskuun alkupäivinä, kauden hauskimman laskupäivän loppumainingeissa tulin Talman pipessä vähän etupainossa alas, jonka seurauksena kantti nappasi ja mäjäytin polven jäiseen kohtaan. Tein täsmälleen saman täsmälleen samanlaisessa tilanteessa samanlaisin seurauksin myös viime vuonna. Mitään isoa vahinkoa ei tapahtunut, mutta limapussi hajosi taas ja vaikeutti harrastamista seuraavat viikot. Sen jälkimainingeissa lähdin Tromssaan, jossa tuli usean vuoden tauon jälkeen kunnolla takamaastoiltua.

Tromssan jälkeen ehdin muutaman kerran vielä Talmaan ennen koko perheen talvilomaa Vuokatissa. Mukana oli myös kavereita ipanoineen. Se oli aikamoista aktiivilomaa aamusta iltaan – pelattiin tennistä, käytiin Superparkissa, hiihdettiin ja toki muutaman kerran käytiin myös laskemassa. Pääosin laskin kavereiden kanssa rinteitä, mutta kerran säädettiin niin, että päästiin Laurin kanssa sessaamaan superpipeä. Toki sitä aina mäessä käytyä muutaman laskun verran tuli laskettua niin, että laskukaverit laskivat rinteen puolelta, mutta on se sen kokoinen laite, että hauskempaa se on toisen kanssa laskea, varsinkin kun edellinen pipekaatuminen vielä jomotteli polvessa ja homma siitäkin syystä vähän jännitti.

Paluumatkalla Vuokatista ajettiin Tahkolle, missä pääsin muutaman välivuoden jälkeen kisaamaan Banked slalomia. Banked-radan laskeminen on aina hauskaa, vaikkakaan ei kovin helppoa. Perjantain tiimikisan harjoituksissa ja kisassa ehdin laskea kuusi laskua, joista kolme radalta ulos. Lauantain henkilökohtaisessa kisassa keskityin pysymään radalla. Sijoitukset ei ollut kovin mainittavia, siihen auttaisi jos laskisi kovempaa, mutta uskalluksen puutehan on yksi tämän blogin pääteemoista, niin mitä sitä muuttamaan.

Tiimikisan teema oli Gone fishing ja meidän tiimi oli nimeltään Kalavale. Puolet tiimistä puuttuu kuvasta.

Kausi päättyi vielä muutaman väliviikon jälkeen Rukan visiittiin ennen vappua. Siellä pääsi laskemaan kevätsohjoa parhaimmillaan, jalat hapotti mutta hullun hauskaa kruisailla pehmeässä parkissa. Lisäksi ehdittiin nähdä ensimmäinen päivä Wappulounaan laskumeininkejä, ja niissähän riittää katsomista. Hirveä polte jäi laskemiseen, mutta onneksi ehdin muutaman kerran käväistä jo skeittaamassa ennen Rukaa ja hauskaa puuhaahan sekin on.

Blogi jää tämän perinteisen päivityksen myötä kesätauolle, palataan taas kun laskupuuhat alkaa olla ajankohtaisia. Hyvää kesää!

 

Takamaastoturistina Tromssassa

Julkaistu: 22.3.2019

Vapaalaskutouhuihin tutustuttiin aikanaan muutamien Ylläksen hiihdonopekavereiden kesken tehden Ruotsin/Norjan loppukauden offarireissuja. Silloin into kompensoi kokemuksen puutetta ja oppirahoja makseltiin sen verran sopivasti, että vieläkin riittää tehdyistä topptureista jutunjuurta. Parhaimmillaan haikattiin kymmenen tuntia ja laskettiin alas pieni pätkä jo jäätynyttä loskaa auringon käännyttyä, sitten taas rämmittiin kamat kainalossa ja jaettiin jäljellä olevat eväsrusinat yksitellen tasan, kun kaikilta oli eväät ja juotavat loppu.

No, omat takamaastotaidot ei ole mitenkään mainittavan erinomaiset edelleenkään, mutta onneksi yksi meidän porukasta muutti Tromssaan ja on paneutunut asiaan muidenkin edestä. Niinpä mun ei tarvinnut kuin pakata kamat kasaan, hypätä koneeseen, (tuntea huonoa omatuntoa lentämisestä), lainata splittiä, jättää kohdepohdinta sen osaaville ja sitten yrittää roikkua perässä.

Oma ongelmani on se, että pidän vapaalaskusta, mutta voisin elää ilman sitä ylöskapuamista, sillä oma kuntoni on mitoitettu Talman kokoisten mäkien nousemiseen – hissillä. Lisäksi oon kohtuullisen tumpelo, joten kaikki kamasäätäminen sormet tunnottomina on musta ihan paskahommaa, toisin kuin kukaan oikea vapaalaskija ajattelisi (ajattelee kuitenkin, ei vaan myönnä).  Ymmärrän ajatustasolla, että takamaastohommat on upea kokonaisuus, jossa käännökset pitää ansaita ja kamppeet ovat loputon spekuttamisen aihe, varsinkin jos jostain on saatu niistettyä 5 grammaa painosta pois. Itsehän laskisin putskuni mieluiten hissiltä käsin, teleporttauskin kelpaisi. Toisaalta kovasti haluaisin olla sellanen reipashenkinen takamaastotaitaja, mutta kumma kyllä musta ei ole sellaista vaan kuoriutunut, vaikka jäätiköllä jatkuvasti ramppaankin (Talma 5500 cm). Pitäis varmaan tehdä joku verensiirto norjalaiselta tai sitten ihan vaan muuttaa sellasiin maisemiin, että toistoja tulisi useammin kuin kerran neljään vuoteen.

 

No enhän mä oikeasti koko aikaa murjota. Tässä vielä yks Ylläs ja pari Talmaa korkeutta eessä 884:lla. Katja edessä, mä takana, kuvan otti Outi.

Toinen ongelma mulla on, että jostain syystä valmistautumiseni vapaalaskureissulle menee aina syystä tai toisesta pieleen. Lähdettiin Japaniin niin ensin teloin skeitatessa polven ja vielä juuri ennen lähtöä sain noron. Viimeksi Norjaan mennessä olin raskaana ja edeltävät viisi viikkoa laatannut joka päivä enkä ollut pystynyt iltaisin tekemään muuta kuin makaamaan vessan lattialla. Nyt kun oli neljän vuoden tauon jälkeen laskukaverini Outin kanssa lennot Tromssaan varattuna, mäjäytin kaksi viikkoa ennen lähtöä polven Talman pipessä niin, että limapussi räjähti (lääkärin käyttämä termi) ja turvotti koko polven palloksi. No, taitava fyssari teippasi polven niin, että pahin paine helpotti ja lääkärikin oli sitä mieltä että mäkeen vaan. Ja kas, kolmen päivän kapuamisen jälkeen polvi on solakampi kuin viikkoihin, jo lähti nesteet liikkeelle. Sopinee uudeksi käypähoito-suositukseksi.

Reissua edeltäneestä epäonnesta päästiin kuitenkin varsin onnistuneeseen lopputulokseen. Sää suosi niin, että vaikea uskoa Norjassa olevansakaan ja valitut määränpäät todellakin oli kohdillaan! Lunta oli tullut sopivasti vähän ennen meidän saapumista, kuitenkin niin, että se oli jo hieman asettunut, että turvallisia vaihtoehtojakin oli riittämiin. Haikattiin kolmena päivänä, ekana tonninen Nordfjellet, tokana vähän reilu tonninen Gorzelvtinden ja kolmantena vähän pienempi mutta erinomainen nimetön 884:seksi korkeuden mukaan kutsuttu huippu. Kaikki oli loistavia laskuja, lumi oli hyvää ja koskematonta baanaa riitti.

Katja Gorzelvtindenillä

Nyt on ainakin tälle kaudelle takamaastot laskettu. Onneksi laskureissuja tähän loppukauteen pukkaa vielä parikin, vaikka Helsinki alkaakin jo vaikuttaa kovin keväiseltä.

 

 

 

 

 

Lumilautailua voi harrastaa vakavasti, vaikka ei olisi tosissaan

Julkaistu: 09.2.2019

Opiskeluja varten mun tarvitsee pykästä joku opettamiseen liittyvä seminaarityö ja hetken pähkäiltyäni päädyin haastattelemaan muutamaa opettajaa, jotka opettavat päätyönä koulussa ja vapaa-ajalla jotain liikuntalajia harrastuspohjaisesti (kuten hiihdonopettaja). Vähän alkuun mietin, onko aihe ihan susi, mutta jos nyt 15 sivua pitää jostain nakuttaa niin hyvähän se on valita aihe, mikä itseä kiinnostaa. Tuli aiheesta pian vastaan ihan teoriakin, ammatillinen sekoittuminen (occupational mesh) joka siis tarkoittaa työn ja aktiivisen harrastuksen välistä yhteyttä suuntaan ja toiseen.

Aihe on osoittautunut ihan loistavaksi, jos mittarina käyttää sitä, kuinka kiinnostavaa aiheesta on lukea lisää ja sitä pohtia. Ihmisten vapaa-aikaa on tietysti jonkun verrankin tutkittu ja on lanseerattu käsite serious leisure. Välillä oon miettinyt, että mitä tää oma harrastaminen on, kun se ei oo yhtään tavoitteellista esim. kisamielessä, mutta kuitenkin niin merkittävä osa omaa olemista, että välillä termi harrastaminen ei tunnu riittävän. Aiheesta aiemmin esim. täällä.  Mutta nyt siis on oma toiminta kategorisoitu, kyse on vakavasta harrastamisesta eikä mistä tahansa harrastamisesta.

Bloggaaminen näköjään ei ole edennyt vakavan harrastamisen tasolle tänä vuonna, pahoittelut siitä jos se nyt ylipäätään jotain häiritsee. Enemmän on kiinnostanut laskeminen kuin siitä kirjoittaminen. Laskupäiviä onkin tälle kaudelle takana ihan ookoot 27 ja toivottavasti vielä saman verran edessä (no se saattaa olla toiveajattelua, jos ulos katsoo). On ollut ihan loistokausi, vaikka kovin paljoa merta edemmäs kalaan en ole lähtenyt. Ja miksi olisinkaan, Talma on ollut ihan huikean hyvässä kunnossa koko kauden. On pientä hyndälinjaa takana, sairaan hyvässä sheipissä oleva pipe ja etupuolella ihan älyttömän hyvä korneri ja maltillisen kokoinen pikkugäpi. Vaikeinta on päättää mihin käytettävissä olevan laskuajan kulloinkin käyttäisi.

Reissuja on kuitenkin tulossa. Maaliskuussa on suunta Tromssaan ja siellä on tarkotus hilpasta muutama lasku takamaastossa. Laitoin neljän vuoden tauon jälkeen lumikengät jalkaan ja kävin vähän tarpomassa. Sen jälkeen laitoin kaverille viestiä, että hyvin kulki – oon täysin valmis hyviin laskuihin, jonne pääsee tunnissa tasamaata pitkin. Vastauksen mukaan pitäisi vielä vähän treenailla, puheli jostain ylämäistä ja muutaman tunnin pidemmistä lähestymisistä…

Myöhemmin keväällä lomaillaan vielä Vuokatissa ja sieltä paluumatkalla on tarkoitus käydä kisakireilemässä Banked Slalomin SM-kisat Tahkolla. Loppukeväälle mahdollisesti sopisi vielä joku pieni käväisy pohjoisessa.

IMG_8269m

Serious haikkaamista Hertsikassa, kuva arkistojen kätköstä

p.s. Valitettavasti kommentointi on poistettu käytöstä, koska roskapostin määrä on räjähtänyt.

p.p.s. Tiedän kyllä, että otsikon sanontaa käytetään yleensä toisinpäin, mutta mun tarkoituksiin se toimi just noin päin

Ilmastoahdistus vaikuttaa jo laskuharrastukseeni – ja niin sen kuuluukin

Julkaistu: 03.1.2019

Ei sillä, etteikö ilmastoasiat olisi jo pitkään ollut mulle tärkeitä, mutta kuten monen muunkin kohdalla, viime syksyn vihdoinkin isosti julkisuutta saanut IPCC-raportti nosti ilmastoahdistuksen uusille leveleille. Suurimman ristiriidan omien arvojen ja toiminnan välillä aiheuttaa lentäminen. Tänä talvena aion alustavien suunnitelmien mukaan lentää laskemisen vuoksi kolme kertaa, kaksi kertaa Suomen sisällä ja kerran Norjaan. Se on tietysti aivan liikaa. Aion päästökompensoida kaikki lennot, mutta pidän sitä enemmän minimisuorituksena huonon omantunnon parantamiseksi – parempi olisi vain olla lentämättä.

ruka2016

Miksi sitten lennän? Viime vuonna otettiin Laurin kanssa laskureissuvalikoimaan uusi termi, luksusreissu. Se tarkoittaa sitä, että ipana jätetään mummolaan ja tehdään 3-4 laskupäivän täsmäisku hyväksi tiedettyyn kohteeseen, viime ja tänä vuonna alkukaudesta Rukalle ja viime vuonna ja ehkä tänäkin vuonna kauden lopuksi Leville. Tuntuu vähintään viikolta, kun ei tarvi vuorotella pulkkamäessä ja olla kahdeksalta illalla majapaikassa keittämässä puuroa. Koska mummolaan ei voi ipanaa dumpata loputtoman pitkäksi aikaa ja koska sitä jopa saattaa hieman tulla ikäväkin, niin lentäminen on helpoin ratkaisu laskupäivien maksimoimiseen minimi poissaololla.

Lisäksi nyt opintovapaalla, kun keväällä on kalenterissa löysää, voisin käväistä Tromssassa hyvän kaverin luona vähän takamaastoja haikkailemassa. Edellisestä vastaavasta reissusta on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta, joten polte on kova. En ihan niin paljoa autolla ajamista rakasta, että köröttelisin autolla 16 h suuntaansa.

Tämä ei tietystikään vastannut suoraan siihen, miksi lennän. Onhan sitä lyhyen tai kohtuullisen ajomatkan päässä paikkoja laskea – välillä jopa kävelymatkan. Talmassa on ehdottomasti puolensa, mutta onhan se kiva tehdä laudan päällä ihan oikeita käännöksiäkin – jopa useampi putkeen. Vastaus lienee jotain sen suuntaista, että laskeminen eri paikoissa vaan on niin siistiä, että en ole vapaaehtoisesti valmis siitä kokonaan luopumaan. Ja toisaalta niin kauan kuin kiinalaiset…vitsivitsi. Huono sellainen.

Itselleni tehokkain tapa toimia ilmaston kannalta järkevästi on se, että muistaa fiilistellä tekemiään oikeita valintoja. Omien arvojen mukaan toimiminen tuo suurta tyydytystä, vaikkakin perille pääsisi nopeammin tai rahaa kuluisi vähemmän jollain toisella tavalla. Jos joku reissu tuntuu sen ristiriidan arvoiselta, niin sitten asian kanssa on elettävä. Kuitenkin yritän tehdä pääosin valintoja, joista voin saada hyvän fiiliksen. Ehkä taas joku päivä on mahdollista asua suoraan pelipaikoilla, mutta siihen asti tulee ehkä välillä tehtyä vähemmän kestäviä ratkaisuja omien mielihalujen tyydyttämisen vuoksi.

Iso-Syöte2017

Hyvää materiaalia ilmastoasioista miettiville laskuharrastajille löytyy helposti Protect Our Wintersin sivuilta. POW esittelee polun talvien pelastamiseen ja ihan järkeviä askeleita siihen on valittu – vaikuta politiikkaan, ole äänessä, opiskele, elä yksinkertaisemmin, syö ilmastoystävällisesti, matkusta fiksummin ja äänestä lompakollasi. Kannattaa lukea aiheista lisää.