Uusi lauta tuli, ei tosin mulle

Julkaistu: 29.12.2019

Kotiin tuli uusi lauta, mutta jotain meni pieleen – se ei ole se, minkä tilasin, eikä myöskään mulle. Late nimittäin inspiroitui myös ajatuksesta ostaa uusi lauta ja ei kun tuumasta toimeen. Laten valinta oli Vimanan Team 150 ja kun sen Shreddingtonista tilasi, laudan sai kuljetuksena suoraan Talmaan seuraavana päivänä (kun oli hieman hyvää tuuria mukana).

Koomista on se, että kun mä etsin uudelta laudalta vähän enemmän jämäkkyyttä, Late puolestaan halusi entiseen verrattuna lisää leikkisyyttä ja jibbailtavuutta. Nähtäväksi jää, oliko kriteeristö ja valinta molemmilla onnistunut. Vielä tänään spekulaation tasolla, mutta ehkä jo huomenna tiedetään tämän osalta soveltuvuus ainakin Talma-laskemiseen. Toivottavasti se omakin tilaus lähipäivinä saapuu, joululoman aikana on tarkoitus lähteä vielä muutamaksi päiväksi Himokselle, niin pääsisi myös testaamaan rinnelaskuominaisuuksia.

Onnellisen uuden laudan omistajan laudanpintaselfie

Asuu meillä myös yksi tyyppi, ketä ei uudet laudat kiinnosta. Ipana on täysin ihastunut suksilla laskemiseen ja laski tänään Talman harjoittelurinteen moneen kertaan hallitusti kaarrellen alas. Myös pysähdys kovemmistakin vauhdeista onnistuu jo. Tosi mukavaa olla porukalla mäessä, kun intoa laskemiseen löytyy.

Laudan valinnan tuska ja ahdistus

Julkaistu: 23.12.2019

Joulu on jo ovella ja oon tietysti ollut tosi kiltti, joten aloin miettiä että uus lauta vois olla kiva joululahja itseltäni itselleni. Vanha on nyt neljä kautta laskettu ja siinä alkaa tietyt ominaisuudet oleen mun osalta nähty – jollekin kevyemmälle ja lepposempaa laskemista arvostavalle ihan kelpo peli toki vielä. No, laudan ostohan on hankalaa puuhaa, sillä vaihtoehtoja löytyy ja täydellisiä ei ole, joten tarvii aina miettiä, mistä ominaisuuksista voi tinkiä. Toki siis täydellisiä lautojakin varmaan on, jos laskee vaikkapa pelkästään putskua tai reilejä, mutta kun ite laskeskelen vähän kaikkea, niin pitää valita, mitä ominaisuuksia ainakin haluaa. Ainoa reunaehto mulla on, että laudan on oltava camber, eli kun lauta on maata vasten, keskikohdan on irrottava lumesta. Lisäksi tiedän, että haluan mieluummin kiertojäykän kuin löysän, mutta laudan on kuitenkin oltava helppo käsiteltävä. Lauta ei saa olla liian äkänen kääntymään, mutta ei liian hidaskaan. Edellisessä laudassa (Nitro Fate 2016 pituudessa 153) plussaa on keveys ja käsiteltävyys. Toisaalta lauta on ollut mulle ehkä hiukan liian lyhyt mun pituuteen (176) ja/tai painoon (71) nähden. Mitä muutaman kerran laskin sillä rinteiden ulkopuolella, upposin kyllä kuin kivi järveen heti jos ei saanut vauhteja pidettyä ja lisäksi mulla oli monesti paippia laskiessa sellanen tunne, että kippaan nosen kautta ympäri sen kanssa. Mulla on myös niin leveä stanssi kuin lautaan sai, ja se oli omaan makuun hitusen liian kapea.

Vertailun vuoksi laskin tänään Talmassa Laten Jones Aviatorilla (2016). Varsinaisia rinnelaskuominaisuuksia en päässyt testaamaan, sillä oli ties monetta päivää jotain +6 ja rinne niin pehmeenä, ettei sit vasten mitään kanttia voinut kunnolla painaa. Laskin kuitenkin parkin hyndälinjaa, ja siinä se oli tosi mukavan tuntuinen ja selkeesti omaa lautaa vakaampi. Alkoi sen myötä vähän mietityttää, onko nykyinen mieltymykseni vetää lähinnä kaikista pienimpiä hyppyreitä oikeastaan osaksi kiinni laudasta, joka on itelle vähänkin kovempaa laskien aika epävakaa.

Tällä taustalla marssin Forumin Blue Tomatoon, jossa onneksi oli Talma-tuttu Jussi tiskin takana. Jussi oli mulle edellistäkin lautaa suositellut sekä tietää myös, miten ja mitä lasken. Käytiin valikoimaa läpi ja sieltä sitten nousi esiin Nitron Team, mitä sai mulle sopivissa pituuksissa 152 tai 155. Sitäkin jouduin vielä hetken arpomaan, mutta koska mua on hämännyt nykyisessä laudassa se lyhyen tuntu, päädyin pidempään versioon. Laudassa pitäisi olla jämäkkyyttä ja poppia, mutta myös käsiteltävissä mun kokoiselle laskijalle.

Tarina ei nyt kerro, oliko valinta hyvä, sillä kyseistä lankkua ei hyllyssä ollut oikeassa pituudessa ja lähti vasta tilaukseen. Totuus valkenee sitten joskus joulun jälkeen, toivottavasti osui valinta kohdalleen.

Nelivuotias on hauskaa exposeuraa

Julkaistu: 17.11.2019

Ei oikeastaan ollut suunnitelmissa mennä expoille, mutta sitten muistin pitkän listan puutteita lapsen varustepuolella ja visiitti Kamapörssissä alkoikin kiinnostaa. Nelivuotias oli innostunut tulemaan mukaan, sillä toissa vuonna tapahtumasta sai mukaan Polaroid-kuvan ja viime vuonna Lumilautaliiton riglet-parkilta lumilautavärityskuvan. Oletan, että siellä jotain muutakin viime vuosina tapahtui, mutta nämä muistuivat mieleen.

Aikasemmin messuilla käyminen ipanan kanssa on ollut kaaottista säntäilyä, mutta tänä vuonna oli jo tolkkua hommassa. Myös väkeä oli sen verran vähän, että vähän tumpelompikin sai pidettyä lapsen tallessa. Messut on parhaista päivistä kutistunut merkittävästi, mutta toisaalta siinä on puolensakin, käytäville on saatu leveyttä ja ei oo niin hälyistä. Tekemistä kuitenkin oli kivasti. Käytiin tänäkin vuonna riglet-parkissa, missä hinasin pikkutyyppiä narulla kumpujen yli. Myös gräpien opettelupeli oli hauska, joskin keskeytyi melko alkuunsa koska paikalle tuli kauan kaivattu Werneri, jota piti päästä halaamaan.

Lumilautaliiton standilla opastusta gräbeihin

Protect Our Wintersin ständillä sai kirjata talteen oman lempilumileikkinsä. Meidän panos aiheeseen oli ”lyliukko”, kun kuuli muutaman kirjaimen väärin (ei siis osaa kirjoittaa vaan piirtää kirjaimet sanelusta). Siinä on Unescon lautakunnalle vähän mietittävää, onko lyliukot säästämisen arvoisia. Voiko sellaista säästää, mitä ei ehkä ole edes olemassa? No, monia muita lumijuttuja vielä on eli käyhän allekirjoittamassa vetoomus täällä.

Mikä messuilla sitten tänä vuonna oli parasta? Kuulemma se, kun sai ilmapallon (kiitti Saariselkä).

Late kävi hakemassa ipanan muihin rientoihin ja mä päätin jäädä vielä hetkeksi pyörimään ja treffaamaan kaveria. Odotellessa istahdin vähän randomisti kuuntelemaan keskustelua lavalla elämästä urheilijauran jälkeen ja se olikin tosi kiinnostava. Ei ehkä juuri otsikon aiheen osalta, vaan yleisesti kun puhuttiin lumilautailun kehityksestä ja siitä, voiko nykyään aloitteleva lumilautailija samaistua triplakorkkeja tekeviin kisalaskijoihin. Satu Järvelä, joka tuomaroi kansainvälisiä kisoja, vähän raapasi pintaa siitä, että tuomaroinnilla yritetään vähän puuttua siihen jumppakehitykseen, mikä ainakin ittee lajin kehityksessä hämää – voimistelut kun on omia lajejaan.

Niin ja siihen varsinaiseen syyhyn mennä messuille, mukaan tarttui ipanalle sekä laskettelu- että hiihtomonot että ei ollut senkään puolesta turha reissu. Kannatti mennä.

”Suksilla on hauskempi laskea kuin laudalla”

Julkaistu: 15.11.2019

Otsikon sitaatti ei ole mun suusta, vaan nelivuotias pääsi kokeilemaan ekaa kertaa suksilla laskemista. Käytiin viime viikonloppuna koko perheellä Talmassa ja nappasin mukaan kaverilta saadut sukset ja monot sekä Uudessa-Seelannissa lasten opetuksessa käytetyn ja sieltä aikanaan tuomani edgie wedgien eli letkunpätkän, mikä helpottaa aurausta alkuun ihan pienillä.

Ensin ipana laski laudalla Laurin kanssa ja ihan hyvin sekin näytti menevän, sellasta könyämistähän se toki on.

Hississä hymyilyttää

Kun mä olin laskenut tarpeekseni pikkuparkkia, vaihdettiin ipanalle sukset alle. Sehän olikin laudalla laskemisen jälkeen helppoa nyt kun nelivuotiaana jaloissa on jo potkua aurata kunnolla. Lapsi oli ihan fiiliksissä kun sai mennä vauhdikkaasti. Vastasi varmaan enemmän näköhavaintoja siitä, millaista laskemisen pitäisi olla. Lautailussa on alkuun vähän vaikea ymmärtää, miksi pitää mennä poikittain, kun kuitenkin muut mäessä olijat menevät nokka alaspäin.

Tässä vielä lähikuvassa edgiewedgie. Ilmankin pärjää, mutta onhan tuo kiva lisä muutaman ekan laskun ajan, jonka jälkeen homman idea on selvillä.

Ja tosiaan Talma on auki (oli noi pahimmat sadepivät kiinni, mutta nyt taas auki). Mäkeen vaan, vaikka ulkona ei kovin talviselta vielä näytäkään meillä etelän asukkailla!

Talma, Ruka, Vuokatti, Tahko, Himos, Kasurila, Sappee ja muutama Tromssan topptur – 48 laskupäivää kaudelle 2018-2019

Julkaistu: 30.4.2019

Siinä se sitten taas oli, yksi laskukausi elämästä. Etukäteen ajattelin, että tästä tulee jollakin tavalla erityisen ikimuistoinen kausi, olinhan opintovapaalla ja niin ollen aikaa laskuhommiinkin piti olla enemmän. Johonkin ne päivät kuitenkin hupeni kuten muinakin vuosina, ja saldoksi jäi lähivuosille tyypillinen viitisenkymmentä laskupäivää – nyt muutama päivä alle. Eihän se huono määrä laskupäiviä ole, tietenkään, ja paljon hyviä hetkiä mahtui tähänkin kauteen. Erityismaininta sille, että talvi näytti talvelta myös Helsingissä, joten tuli kaivettua myös snowskeitti kellarin perältä ja kaarreltua sillä lähikumpareita alas. Jännää puuhaa sekin noin kymmenen vuoden tauon jälkeen, onneks oli paljon pehmeetä lunta. Aikeissa oli lähteä enemmänkin haikkailemaan lähimäkiä, mutta talven katoaminen kaupungista yllätti nopeudellaan ja suunnitelmaksi jäi.

Talvi oli kaikin puolin hyvä kelien suhteen. Oma laskukausi alkoi ihan hyvissä ajoin marraskuun lopulla, kun Talmassa saatiin streetti auki. Oltiin Laurin kanssa jo etukäteen varmistettu kauden avaus tämän vuoden puolelle ja varattu joulukuulle pitkä viikonloppu Rukalle, mutta nyt olikin jo kuusi laskupäivää Talmassa takana ennen sinne lähtöä. Kivahan se silti oli mennä kauden alkupuolella ihan laskemaankin, Talmassa kun se laskeminen on sellaista omanlaistaan, ei tarvi paljoa käännöksiä tehdä.

Vuodenvaihteessa kävin laskemassa kerran Himoksella ja kerran Kasurilassa , mutta kyllä tää kausi meni miltei kokonaan Talmassa. Siihen on hyvät syynsä, sillä itelle sopivaa laskettavaa riitti koko kauden. Paippi avautui tammikuun loppupuolella, hyndät oli hyviä ja muutaman kerran taisin jotain putkiakin laskea kun sattui inspiraatio iskemään. Isona parannuksena edelliskauteen Talman etulinjan pienempi hyndä eli tuttavallisemmin pikkugäpi oli koko kauden suht maltillisen kokoinen jolloin mäkin uskalsin alkaa hyppiä siitä heti kauden alusta, eikä tarvinnut ensin kuukautta keräillä rohkeutta pohjille kuten viime vuonna.

Maaliskuun alkupäivinä, kauden hauskimman laskupäivän loppumainingeissa tulin Talman pipessä vähän etupainossa alas, jonka seurauksena kantti nappasi ja mäjäytin polven jäiseen kohtaan. Tein täsmälleen saman täsmälleen samanlaisessa tilanteessa samanlaisin seurauksin myös viime vuonna. Mitään isoa vahinkoa ei tapahtunut, mutta limapussi hajosi taas ja vaikeutti harrastamista seuraavat viikot. Sen jälkimainingeissa lähdin Tromssaan, jossa tuli usean vuoden tauon jälkeen kunnolla takamaastoiltua.

Tromssan jälkeen ehdin muutaman kerran vielä Talmaan ennen koko perheen talvilomaa Vuokatissa. Mukana oli myös kavereita ipanoineen. Se oli aikamoista aktiivilomaa aamusta iltaan – pelattiin tennistä, käytiin Superparkissa, hiihdettiin ja toki muutaman kerran käytiin myös laskemassa. Pääosin laskin kavereiden kanssa rinteitä, mutta kerran säädettiin niin, että päästiin Laurin kanssa sessaamaan superpipeä. Toki sitä aina mäessä käytyä muutaman laskun verran tuli laskettua niin, että laskukaverit laskivat rinteen puolelta, mutta on se sen kokoinen laite, että hauskempaa se on toisen kanssa laskea, varsinkin kun edellinen pipekaatuminen vielä jomotteli polvessa ja homma siitäkin syystä vähän jännitti.

Paluumatkalla Vuokatista ajettiin Tahkolle, missä pääsin muutaman välivuoden jälkeen kisaamaan Banked slalomia. Banked-radan laskeminen on aina hauskaa, vaikkakaan ei kovin helppoa. Perjantain tiimikisan harjoituksissa ja kisassa ehdin laskea kuusi laskua, joista kolme radalta ulos. Lauantain henkilökohtaisessa kisassa keskityin pysymään radalla. Sijoitukset ei ollut kovin mainittavia, siihen auttaisi jos laskisi kovempaa, mutta uskalluksen puutehan on yksi tämän blogin pääteemoista, niin mitä sitä muuttamaan.

Tiimikisan teema oli Gone fishing ja meidän tiimi oli nimeltään Kalavale. Puolet tiimistä puuttuu kuvasta.

Kausi päättyi vielä muutaman väliviikon jälkeen Rukan visiittiin ennen vappua. Siellä pääsi laskemaan kevätsohjoa parhaimmillaan, jalat hapotti mutta hullun hauskaa kruisailla pehmeässä parkissa. Lisäksi ehdittiin nähdä ensimmäinen päivä Wappulounaan laskumeininkejä, ja niissähän riittää katsomista. Hirveä polte jäi laskemiseen, mutta onneksi ehdin muutaman kerran käväistä jo skeittaamassa ennen Rukaa ja hauskaa puuhaahan sekin on.

Blogi jää tämän perinteisen päivityksen myötä kesätauolle, palataan taas kun laskupuuhat alkaa olla ajankohtaisia. Hyvää kesää!

Takamaastoturistina Tromssassa

Julkaistu: 22.3.2019

Vapaalaskutouhuihin tutustuttiin aikanaan muutamien Ylläksen hiihdonopekavereiden kesken tehden Ruotsin/Norjan loppukauden offarireissuja. Silloin into kompensoi kokemuksen puutetta ja oppirahoja makseltiin sen verran sopivasti, että vieläkin riittää tehdyistä topptureista jutunjuurta. Parhaimmillaan haikattiin kymmenen tuntia ja laskettiin alas pieni pätkä jo jäätynyttä loskaa auringon käännyttyä, sitten taas rämmittiin kamat kainalossa ja jaettiin jäljellä olevat eväsrusinat yksitellen tasan, kun kaikilta oli eväät ja juotavat loppu.

No, omat takamaastotaidot ei ole mitenkään mainittavan erinomaiset edelleenkään, mutta onneksi yksi meidän porukasta muutti Tromssaan ja on paneutunut asiaan muidenkin edestä. Niinpä mun ei tarvinnut kuin pakata kamat kasaan, hypätä koneeseen, (tuntea huonoa omatuntoa lentämisestä), lainata splittiä, jättää kohdepohdinta sen osaaville ja sitten yrittää roikkua perässä.

Oma ongelmani on se, että pidän vapaalaskusta, mutta voisin elää ilman sitä ylöskapuamista, sillä oma kuntoni on mitoitettu Talman kokoisten mäkien nousemiseen – hissillä. Lisäksi oon kohtuullisen tumpelo, joten kaikki kamasäätäminen sormet tunnottomina on musta ihan paskahommaa, toisin kuin kukaan oikea vapaalaskija ajattelisi (ajattelee kuitenkin, ei vaan myönnä). Ymmärrän ajatustasolla, että takamaastohommat on upea kokonaisuus, jossa käännökset pitää ansaita ja kamppeet ovat loputon spekuttamisen aihe, varsinkin jos jostain on saatu niistettyä 5 grammaa painosta pois. Itsehän laskisin putskuni mieluiten hissiltä käsin, teleporttauskin kelpaisi. Toisaalta kovasti haluaisin olla sellanen reipashenkinen takamaastotaitaja, mutta kumma kyllä musta ei ole sellaista vaan kuoriutunut, vaikka jäätiköllä jatkuvasti ramppaankin (Talma 5500 cm). Pitäis varmaan tehdä joku verensiirto norjalaiselta tai sitten ihan vaan muuttaa sellasiin maisemiin, että toistoja tulisi useammin kuin kerran neljään vuoteen.

No enhän mä oikeasti koko aikaa murjota. Tässä vielä yks Ylläs ja pari Talmaa korkeutta eessä 884:lla. Katja edessä, mä takana, kuvan otti Outi.

Toinen ongelma mulla on, että jostain syystä valmistautumiseni vapaalaskureissulle menee aina syystä tai toisesta pieleen. Lähdettiin Japaniin niin ensin teloin skeitatessa polven ja vielä juuri ennen lähtöä sain noron. Viimeksi Norjaan mennessä olin raskaana ja edeltävät viisi viikkoa laatannut joka päivä enkä ollut pystynyt iltaisin tekemään muuta kuin makaamaan vessan lattialla. Nyt kun oli neljän vuoden tauon jälkeen laskukaverini Outin kanssa lennot Tromssaan varattuna, mäjäytin kaksi viikkoa ennen lähtöä polven Talman pipessä niin, että limapussi räjähti (lääkärin käyttämä termi) ja turvotti koko polven palloksi. No, taitava fyssari teippasi polven niin, että pahin paine helpotti ja lääkärikin oli sitä mieltä että mäkeen vaan. Ja kas, kolmen päivän kapuamisen jälkeen polvi on solakampi kuin viikkoihin, jo lähti nesteet liikkeelle. Sopinee uudeksi käypähoito-suositukseksi.

Reissua edeltäneestä epäonnesta päästiin kuitenkin varsin onnistuneeseen lopputulokseen. Sää suosi niin, että vaikea uskoa Norjassa olevansakaan ja valitut määränpäät todellakin oli kohdillaan! Lunta oli tullut sopivasti vähän ennen meidän saapumista, kuitenkin niin, että se oli jo hieman asettunut, että turvallisia vaihtoehtojakin oli riittämiin. Haikattiin kolmena päivänä, ekana tonninen Nordfjellet, tokana vähän reilu tonninen Gorzelvtinden ja kolmantena vähän pienempi mutta erinomainen nimetön 884:seksi korkeuden mukaan kutsuttu huippu. Kaikki oli loistavia laskuja, lumi oli hyvää ja koskematonta baanaa riitti.

Katja Gorzelvtindenillä

Nyt on ainakin tälle kaudelle takamaastot laskettu. Onneksi laskureissuja tähän loppukauteen pukkaa vielä parikin, vaikka Helsinki alkaakin jo vaikuttaa kovin keväiseltä.

Lumilautailua voi harrastaa vakavasti, vaikka ei olisi tosissaan

Julkaistu: 09.2.2019

Opiskeluja varten mun tarvitsee pykästä joku opettamiseen liittyvä seminaarityö ja hetken pähkäiltyäni päädyin haastattelemaan muutamaa opettajaa, jotka opettavat päätyönä koulussa ja vapaa-ajalla jotain liikuntalajia harrastuspohjaisesti (kuten hiihdonopettaja). Vähän alkuun mietin, onko aihe ihan susi, mutta jos nyt 15 sivua pitää jostain nakuttaa niin hyvähän se on valita aihe, mikä itseä kiinnostaa. Tuli aiheesta pian vastaan ihan teoriakin, ammatillinen sekoittuminen (occupational mesh) joka siis tarkoittaa työn ja aktiivisen harrastuksen välistä yhteyttä suuntaan ja toiseen.

Aihe on osoittautunut ihan loistavaksi, jos mittarina käyttää sitä, kuinka kiinnostavaa aiheesta on lukea lisää ja sitä pohtia. Ihmisten vapaa-aikaa on tietysti jonkun verrankin tutkittu ja on lanseerattu käsite serious leisure. Välillä oon miettinyt, että mitä tää oma harrastaminen on, kun se ei oo yhtään tavoitteellista esim. kisamielessä, mutta kuitenkin niin merkittävä osa omaa olemista, että välillä termi harrastaminen ei tunnu riittävän. Aiheesta aiemmin esim. täällä. Mutta nyt siis on oma toiminta kategorisoitu, kyse on vakavasta harrastamisesta eikä mistä tahansa harrastamisesta.

Bloggaaminen näköjään ei ole edennyt vakavan harrastamisen tasolle tänä vuonna, pahoittelut siitä jos se nyt ylipäätään jotain häiritsee. Enemmän on kiinnostanut laskeminen kuin siitä kirjoittaminen. Laskupäiviä onkin tälle kaudelle takana ihan ookoot 27 ja toivottavasti vielä saman verran edessä (no se saattaa olla toiveajattelua, jos ulos katsoo). On ollut ihan loistokausi, vaikka kovin paljoa merta edemmäs kalaan en ole lähtenyt. Ja miksi olisinkaan, Talma on ollut ihan huikean hyvässä kunnossa koko kauden. On pientä hyndälinjaa takana, sairaan hyvässä sheipissä oleva pipe ja etupuolella ihan älyttömän hyvä korneri ja maltillisen kokoinen pikkugäpi. Vaikeinta on päättää mihin käytettävissä olevan laskuajan kulloinkin käyttäisi.

Reissuja on kuitenkin tulossa. Maaliskuussa on suunta Tromssaan ja siellä on tarkotus hilpasta muutama lasku takamaastossa. Laitoin neljän vuoden tauon jälkeen lumikengät jalkaan ja kävin vähän tarpomassa. Sen jälkeen laitoin kaverille viestiä, että hyvin kulki – oon täysin valmis hyviin laskuihin, jonne pääsee tunnissa tasamaata pitkin. Vastauksen mukaan pitäisi vielä vähän treenailla, puheli jostain ylämäistä ja muutaman tunnin pidemmistä lähestymisistä…

Myöhemmin keväällä lomaillaan vielä Vuokatissa ja sieltä paluumatkalla on tarkoitus käydä kisakireilemässä Banked Slalomin SM-kisat Tahkolla. Loppukeväälle mahdollisesti sopisi vielä joku pieni käväisy pohjoisessa.

Serious haikkaamista Hertsikassa, kuva arkistojen kätköstä

p.s. Valitettavasti kommentointi on poistettu käytöstä, koska roskapostin määrä on räjähtänyt.

p.p.s. Tiedän kyllä, että otsikon sanontaa käytetään yleensä toisinpäin, mutta mun tarkoituksiin se toimi just noin päin

Ilmastoahdistus vaikuttaa jo laskuharrastukseeni – ja niin sen kuuluukin

Julkaistu: 03.1.2019

Ei sillä, etteikö ilmastoasiat olisi jo pitkään ollut mulle tärkeitä, mutta kuten monen muunkin kohdalla, viime syksyn vihdoinkin isosti julkisuutta saanut IPCC-raportti nosti ilmastoahdistuksen uusille leveleille. Suurimman ristiriidan omien arvojen ja toiminnan välillä aiheuttaa lentäminen. Tänä talvena aion alustavien suunnitelmien mukaan lentää laskemisen vuoksi kolme kertaa, kaksi kertaa Suomen sisällä ja kerran Norjaan. Se on tietysti aivan liikaa. Aion päästökompensoida kaikki lennot, mutta pidän sitä enemmän minimisuorituksena huonon omantunnon parantamiseksi – parempi olisi vain olla lentämättä.

Miksi sitten lennän? Viime vuonna otettiin Laurin kanssa laskureissuvalikoimaan uusi termi, luksusreissu. Se tarkoittaa sitä, että ipana jätetään mummolaan ja tehdään 3-4 laskupäivän täsmäisku hyväksi tiedettyyn kohteeseen, viime ja tänä vuonna alkukaudesta Rukalle ja viime vuonna ja ehkä tänäkin vuonna kauden lopuksi Leville. Tuntuu vähintään viikolta, kun ei tarvi vuorotella pulkkamäessä ja olla kahdeksalta illalla majapaikassa keittämässä puuroa. Koska mummolaan ei voi ipanaa dumpata loputtoman pitkäksi aikaa ja koska sitä jopa saattaa hieman tulla ikäväkin, niin lentäminen on helpoin ratkaisu laskupäivien maksimoimiseen minimi poissaololla.

Lisäksi nyt opintovapaalla, kun keväällä on kalenterissa löysää, voisin käväistä Tromssassa hyvän kaverin luona vähän takamaastoja haikkailemassa. Edellisestä vastaavasta reissusta on ehtinyt vierähtää jo neljä vuotta, joten polte on kova. En ihan niin paljoa autolla ajamista rakasta, että köröttelisin autolla 16 h suuntaansa.

Tämä ei tietystikään vastannut suoraan siihen, miksi lennän. Onhan sitä lyhyen tai kohtuullisen ajomatkan päässä paikkoja laskea – välillä jopa kävelymatkan. Talmassa on ehdottomasti puolensa, mutta onhan se kiva tehdä laudan päällä ihan oikeita käännöksiäkin – jopa useampi putkeen. Vastaus lienee jotain sen suuntaista, että laskeminen eri paikoissa vaan on niin siistiä, että en ole vapaaehtoisesti valmis siitä kokonaan luopumaan. Ja toisaalta niin kauan kuin kiinalaiset…vitsivitsi. Huono sellainen.

Itselleni tehokkain tapa toimia ilmaston kannalta järkevästi on se, että muistaa fiilistellä tekemiään oikeita valintoja. Omien arvojen mukaan toimiminen tuo suurta tyydytystä, vaikkakin perille pääsisi nopeammin tai rahaa kuluisi vähemmän jollain toisella tavalla. Jos joku reissu tuntuu sen ristiriidan arvoiselta, niin sitten asian kanssa on elettävä. Kuitenkin yritän tehdä pääosin valintoja, joista voin saada hyvän fiiliksen. Ehkä taas joku päivä on mahdollista asua suoraan pelipaikoilla, mutta siihen asti tulee ehkä välillä tehtyä vähemmän kestäviä ratkaisuja omien mielihalujen tyydyttämisen vuoksi.

Hyvää materiaalia ilmastoasioista miettiville laskuharrastajille löytyy helposti Protect Our Wintersin sivuilta. POW esittelee polun talvien pelastamiseen ja ihan järkeviä askeleita siihen on valittu – vaikuta politiikkaan, ole äänessä, opiskele, elä yksinkertaisemmin, syö ilmastoystävällisesti, matkusta fiksummin ja äänestä lompakollasi. Kannattaa lukea aiheista lisää.