Viime vuonna opittiin matkustamaan vauvan kanssa. Se ei toki ole kauhean vaikeaa, kuten kaikki etukäteen kertoivatkin, ne kun vaan nukkuu, syö ja köllöttelee. Nyt opittiin matkustamaan puoltoistavuotiaan kanssa. Ei sekään mitään ydinfysiikkaa ollut, mutta enemmän piti miettiä ajomatkojen pituutta ja ajoitusta, asuntojen tilavuutta ja pikkutyypin viihdytysmahdollisuuksia. Harmi, ettei näillä opeilla tee taas ensi talvena mitään, sitten kun matkustetaan taas vuotta vanhemman ipanan kanssa ja taas uudet kujeet edessä.

Alkukaudesta pohdiskelin, mihin kannattaisi lähteä. Päädyttiin lopulta jakamaan lomaviikko niin, että eka ajettiin Helsingistä lauantaina yhdeksi yöksi Jyväskylään, sieltä Vuokattiin ja torstaina Iso-Syötteelle. Paluu sunnuntaina Oulusta autojunalla. Vuokatissa seurana oli isovanhemmat, Iso-Syötteellä kavereita Kuopiosta.

Hommaa suunniteltiin siltä pohjalta, että pääsee laskemaan paljon, mutta on myös mahdollisuus tehdä jotain muutakin. Suunnitelma toteutui melko odotetusti. Yhdeksän päivän reissulla ehdin kuusi kertaa mäkeen ja kolme kertaa hiihtämään. Lisäksi aika monta leikkipuisto- ja pulkkamäkireissua sekä kaksi kertaa kylpylässä pikku vesipedon kanssa. Parhaimmillaan kaikki nämä harrasteet yhden päivän aikana! Ihan oli lomaillut olo, kun pääsi takasin toimistopöydän ääreen.

Vuokatissa eka laskupäivä oli tylsä, kun kova pakkanen vei luiston täysin ja valokin oli flätti. Tokana päivänä odoteltiin iltavalaistus ja käytiin Laurin kanssa parin tunnin eli iltalipun mittaiset paippisessarit. Oli kyllä aikamoisen kokoinen se Vuokatin pipe, ei ihan yksi päivä riittänyt totutteluun. Kolmas laskupäivä laskettiin lähinnä streettiä.

Mä jossain lipin tuntumassa Vuokatin paipissa, Lauri otti kuvan.

Vuokatti on mulle vuosien varrelta tuttu keskus, siellä kun oon käynyt kaikki lautailun- ja hiihdonopetuksen kurssini eli kolmeen otteeseen yhdeksän päivän kurssin. Iso-Syöte oli taas uusi tuttavuus. Siellä tuli laskettua pari päivää kaverin kanssa lähinnä rinteitä. Olis kai sitä laskematonta luntakin löytynyt, jos olisi tiennyt mistä etsiä, mutta laskuseura suosi rinnelaskua ja mä taas kaverin seuraa yksin vieraissa metissä könyämisen sijaan. Kolmantena päivänä olin yksin mäessä, mutta sumu vei näkyvyyden. Onneksi se ei pikkustreetillä niin haitannut, joten tuli sitten laskettua sitä koko pari tuntia, mitä mäessä ehdin olla. Oli superhauskaa laskea hyvin sheipattuja pikkuhyndiä ilman ruuhkia. Vaikka laskuseura kelpaa varsinkin hissinousuilla, tykkään kovasti myös pelkästä omasta seurastani.

Että sellanen tavlviloma. Nyt ihmiset täällä Helsingissä kovasti höpisee jo keväästä, vaikka itsellä olisi intoa vielä kovasti pysyä tuon rullattoman laudan päällä. Toivottavasti kausi vielä jatkuu.