Onnittelut Iso-Syötteelle valinnasta Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi! Ihan aiheesta valittiin, mitä nyt oon yhtään keskuksen meininkiä seurannut ja viime keväänä kerran käynyt. Loistava yhdistelmä tunturimaista rauhaa ja kuitenkin hyvin sheipattua laskettavaa.

Tosiaan viime keväänä käytiin kavereiden, taaperon (oma) ja vauvan (kavereiden) kanssa Iso-Syötteellä. 1,5-vuotiaan lapsen viihdyttäminen ei ollut sillä reissulla kaikkein helpointa, vaikka keskuksen puolesta yritystä oli lumilabyrintin, pienen leikkipaikan, pulkkamäen ja porojen muodossa. Sattui vaan sellanen jakso ipanalle, että ei oikein halunnut tehdä mitään siellä ulkona vaan halusi istua tönöttää pulkassa ja siinä istuessahan tuli kylmä, kun oli kuitenkin ydintalvi ja sitten harmitti.

Hetken jaksoi kiinnostaa Musti ja Lysti

Tällä reissulla oli siis jopa ärsyttävän suuri kontrasti siihen, että mäessä oli ihan super mukavaa ja sitten kun ei ollut laskuvuorossa, niin tunnit kiukuttelevan tenavan kanssa mateli. Tykkäsin sekä rinneprofiilista, isomman parkin kruisailumahdollisuuksista että varsinkin pikkuparkista, mihin sain yhdelle laskulle kolme täydellistä minihyndää, yhden pressin ja yhden putken jos oikein muistan. Pikkuparkkia pystyi myös laskemaan lastenrinteen hissiltä, mihin ei ollut jonoa, joten laskuaika tuli tehokkaaseen käyttöön.

Iso-Syötteen visiittiä muistellessa ei myöskään pysty täysin unohtaan yhtä niheimmin varustelluista mökeistä. Vuokraamani ihan kohtuu kalliin mökin varustelutaso oli niin paska, että vaikka en mihinkään luksukseen oo tottunutkaan, niin se oli jotenkin niin pohjanoteeraus että vieläkin ärsyttää muistella. Veitsillä oli ihan sama kuinka päin leikkasi ja paistinpannusta ei levyyn osunut kovinkaan iso siivu pohjaa. Mitään järkeviä astioita ei löytynyt, vaikka kaapit pursusi ties mitä keräilyeriä ja munakuppeja, mutta ei siis vaikkapa kattilaa missä voisi tehdä ruokaa neljälle (6 hengen mökki).

Saattaa toki olla, että oon tullut vanhaksi ja vaativaksi, mutta tässä siis avautuu ihminen joka vielä muutama lähes kymmenen vuotta sitten asui tyytyväisenä koko kauden hostellissa neljä hengen jaetussa huoneessa ja parinkymmenen jakamassa keittiössä, eikä haitannut yhtään. Toki ruoanlaittoon tarvi lähinnä vedenkeitintä, millä sai kuumaa vettä nuudelien päälle. Mutta nyt kun on skidi mukana niin myös majoituksesta kaikkine yksityiskohtineen tulee isompi osa reissun fiilistä. Ja tässä minä olen, murmuttamassa kierosta paistinpannusta blogissani – ihan en blogia perustaessani ajatellut, että juuri tästä aion kirjoittaa 😀

Iso-Syötteelle olisi kyllä kiva päästä toistekin. Omalla kohdalla uskon sen olevan parhaimmillaan muutaman vuoden päästä, kun lapsi mahdollisesti osaa ja jaksaa laskea itsekin, jolloin voi lapsen kanssa rinteessä ollessa laskea myös parkkia ja kaikki on kompaktisti lähettyvillä. Tulevana talvena sen sijaan kohteet mietitään vielä sen mukaan, että jos ulkohommat ei uhmaikäistä kertakaikkiaan nappaa, pääsee vaikka kylpylään lillumaan.