Luosto – lusthin pithon!
Zädäng! Tällä kertaa karavaani on suhaillut kohti Luoston ametistilouhoksia ja viettäviä mäkiä. Meikämandoliino on aikaisemmin pyörähtänyt Luostolla ainoastaan kesällä yhden hotelliyön verran ja silloin tunturi oli paksun sumun peitossa, joten eipä kovasti ollut kesämatkalaisella hajua, mitä sumu piti sisällänsä. Tällä kertaa ilmasto oli suotuisampi ja jo keroa kohti ajellessa näkyvyys oli loistava ja lähestyttäessä tunturin profiili muistuttaa erehdyttävästi Pyhää.
Mäkeen paineltaessa ei ruuhkasta pahemmin ollut tietoa ja sitä myöten rinnesuihkiminen ol huoletonta ja vaikkakin mäki pitää sisällään ainoastaan pari kipaletta pitkävetoisia ankkurihissejä, niin rinnevariaatiota on ainakin meikäläisen makuun yllättävän hyvin. Mutta aamupäivän rinnesuhailujen ja kelin aukeamisen ansiosta mieli rupesi todella vetämään kohti murtolumia ja offareiden tutkailuja. Paikallisen hiihdonoppetaja Olan johdolla käytiin läpi pikaisesti ilmansuunnittain mitä taka- ja sivumaastoista löytyy ja samoin tein oli selvää, että varsinkin Luoston takamaastoon ei pahemmin ollut asiaa kun tuhansien hainevien parvet pilkottivat lämpimien ja aurinkoisten päivän jäljiltä – eli Kattilakuru ja näköalatasanteen houkuttelevat ja jyrkähköt linja jäivät meiltä kokemati.
Sen sijaan pikku nitkuttelun jälkeen säätutkan saavutettuamme tunturin rinteiden puolelle avautuvat mäet näyttivät todella hyviltä ja sivuttaissuunnassa aaltoileva maasto oli kerännyt hyvin lunta tuulista huolimatta. Ja sehän tietää suksiaan rakastavalle ja jo jonkunsortin henkisen yhteyden laskuvälineisiin kehittäneelle murtolumen hiihtäjälle huolettomia kurveja. Päätettiin sivakoida lähinnä itä-kaakon suuntaisia mäkiä tutkalta alas ja skinnailla aina ylös laskun jälkeen – hissillekin pääsisi suihkimaan, mutta viriiliurheilumies kinnaa! Alueesta tulee välttämäkin mieleen Pyhän jackson, mutta ainakin omissa mielikuvissa lääniä oli ehkä jopa hieman leveämmälti, laskujen pituus hieman lyhyempi. Vasta lämmennyt keli tarjoili kyllä meikäläiselle ehkä parasta firniä ja kevät lunta mitä on tullut laskettua – liimalumi iski juuri vasta ennen loivenevaa puurajaa.
Kaikenkaikkiaan Luosto teki meikäläiseen täysin positiivisen vaikutuksen, varsinkin tunturin helppojen lähioffien osalta. Kuulemma lumisateen jälkeen ei pahempaa pauderiressiä tarvitse kärsiä vaan kilpailu omista jäljistä on lähes olematonta ja pehmeitä paikkoja löytyy hienosti. Rinteissä on hiljaista kaiketi ympäri talvea (verrattuna isompiin keskuksiin) ja muutenkin paikka huokuu tietynlaista kiireettömyyttä – ehdottomasti pitää itse palata Luostolle aikaisemmin keväästä vaikka pidennetyn viikonlopun merkeissä. Nyt karavaani jatkaa kohti Pallasta ja toivottavasti aurinkoisempia kelejä!!! Ja paljon hienoja kuvia Vunnelin Simolta!
Alla Ukko-Luoston firni ja taustalla Pyhä.
Kattilakuru – älä lähre sinne!
Antti vauvauinnissa.
Moilasen ruokatauko!
