Kyllä se vielä kotomaassakin suksi kulkee!

Julkaistu: 18.2.2013

Terve! Kyllä on taas etelä-suomen mäet maistuneet ihan mukavasti viime aikoina, vaikka SOME tarjoaakin jatkuvalla rytmillä poikain puuteripäivityksiä vielä Japanista. Pitääkin siis ottaa AINA ilo irti siitä, mitä on saatavilla ja tällä hetkellähän hiihtokelit ovat mitä mainioimmat myös ruuhkasuomessa. Pakkaset pyörivät jatkuvasti n. 1-5 asteen tietämillä eikä nenä muutenkaan ole kohmeessa. Tässä on nyt tullut viime päivät suhailtua niin Talmassa kuin Messilän pelloillakin – on pidetty ”SDP:n puoluekokousta” ja opetettu nuorisoa laskemaan mäkeä. On skinnailtu Keinukalliolle ja vietetty after-skitä Keravalaiseen tapaan – eli kapinallista freerider elämää Keski-uudellamaalla!

SDP – eiku DPS:t kaikki yhes koos. tosin olemme ns. SDP:n köyhäillistöä, koska jokaisessa parissa seisoo sana ”hybrid”…

Tosiaan, Keinukalliollekin on skinnailtu taas ja tämä tapahtui laskiaisen aattona reiluhkon lumisateen jälkimainingeissa, mutta ilmeisesti Keravan terrain-stalkkerit olivat jo käyneet piirtelemässä lukuisia jälkiä itä-feissille ja näin ollen jäi omat jäljet laskematta – mutta tarkoitus olikin lähinnä käydä ottamassa Annille tuntumaa skinnaamiseen koska pääsiäisen tienoilla saattaa olla jonkunsortin karvakinuttelua Lapissa tiedossa…?

Anni mini-tourailun tohinassa!

Myös H.Moilasen hiihtokoulu on ottanut ensiaskeleensa ja mennä viikonloppuna Molski ottikin haasteen vastaan, että hieman reilut 9 vuotta vanha sukulaispoika pitäisi saada kurvailemaan alppivehkeillä alamäkeen. Eipä sitten muuta kun opetussuunnitelmaa laatimaan ja mäkehen. Vaan suottapa etukäteen opettamista ressasin, kun tuon ikäinen miehenalku tuntuu oppivan homman lähes itsestään. Riitti kun ensi alkuun seuraili, ettei mitään suurempia virheasentoja ole ja mennessä muistaisi vauhtihirmu käännellä tarpeeksi – tuntuu, että tuo nuoripolvi kun haluaisi mennä mahdollisimman kovaa ja siitähän pitää jo pelkkä maanvetovoima huolen. Kyllä siitä vesselistä vielä Palanderi tehdään, seon saletti!

Huomioipa tuossa taas tänä vuonna pohjois-Amerikan Japanilaisetkin meikäläisen videotuotoksen sivustollaan – aika paljon enempi klikkauksia taitaa sieltä kosahtaa klipille kuin mitä tämän meikäläisen ajatustenvippailu-blogi tarjoaa… Postaus ja hieman lyhyempi sekä eri musiikeilla varustettu YOUTUBE-pätkä löytyypi tästä linkistä!

Ja loppuun vielä Japanin poikain viime viikon laskumeininkejä – edit by Tapani Heikkilä!
http://vimeo.com/59836899

4 kommenttia

Action Cam, mitä, missä, milloin?

Julkaistu: 15.2.2013

Morjensta päivää! Kokoillan pitkä elokuva Japanista on nyt julkaistu ja on aika raottaa hieman allekirjoittaneen mietintöjä Japanissa mukana olleesta Sonyn ”kypäräkamerasta”. Kameran minulle LAINAAN soi Sony nordic ja mahdollisesti värkkiä pääsen uudelleenkin koeajamaan, jos vain mielenkiintoista reissua eteen tulee kevään mittaan. Ja sanotaanko näin, että en missään nimessä halua tässä vaiheessa ”arvostella” vehjettä tai sen ominaisuuksia vielä enempää näin lyhyellä käytöllä, mutta videon perään tekemiäni havaintoja laitoksesta.

Yllä on joka tapauksessa muutaman minuutin mittainen filminpätkä, jossa on toimintakameran matskua kokolailla käsittelemättömänä, mitä nyt yhteen pätkittynä ja hieman inhimillisempään resoon muutettuna. Kameralla ei tullut aivan mielettömästi kuvailtua, koska parina päivänä itselläni oli hieman vaikeuksia saada Sony toimimaan 8gb:n micro-SD:ni kanssa – eikä edes kameran oma alustustoiminto auttanut noissa tilanteissa, mutta sitten taas seuraavana päivänä homma pelitti jostain syystä…? Pätkässä nähtävät klipit on siis ammuttu joko 720/120fps tai 1080/30fps-tiloissa, hidastetut luonnollisesti 120fps:lla. Ja kyllähän kameran piirto ja kuvanlaatu ovat päivänvalossa varsin vakuuttavia.

Sonyssa on myös uusi toiminto kypäräkameroiden saralla, eli kuvanvakautus. Moista ominaisuutta en ainakaan itse kokeillut, enkä ainakaan hiihtohommissa edes näe tarpeelliseksi, koska tuo toiminto on ilmeisesti digitaalinen ja toimii näin ollen ainoastaan 120-asteen laajuustilassa – näkökenttä on siis melko suppea tuolla setupilla ja matsku on siis sellaista leijuvaa kameraa kun ei kuvassa näy referenssi laskija suksenkärkiä tms.

Akun kesto pakkasillakin tuntui olevan vähintäänkin vanhan ja uskollisen GoProni tasoa, eikä kameraa välttämättä tarvitse joka yö ladata, mutta suotavaahan se kuitenkin on, ettei virta lopu juuri kun toiminta alkaa. Toiminnallisuus muutoin ”törmällä” on hieman arveluttava – kameran saa päälle ja pois melko näppärästi hanskatkin kädessä ison takanäppäimensä toimesta, mutta ääni merkki tuntui olevan hieman liian vaisu. Jos kameran on esim. kypärässä kiinni, joutuu suksisankari melko tarkasti kuuntelemaan josko kamera lähtee kuvaamaan napin painalluksesta, kovempi piippaus saisi kuulua. Myös kuvausmoodin vaihtaminen on ns. kesken toiminnan hankalaa. Kameran joutuu ottamaan pois kotelostaan, jotta pääsee näppäilemään muitakin kuin rec/power-nappeja ja talvella kun on kylmä keli ja lämpötilojen sekä ilmankosteuden vaihtelut voivat olla melkoisia, niin väistämättäkin kotelon sisään pääsee kosteutta tms. häiriötekijää ja yks-kaks-yllättäen linssin edessä onkin huurua ja kuvaamiset voi lopettaa toistaiseksi (kävi pari kertaa itsellekin). 720 120fps:lla muistikortin täyttää melko nopeasti kun framet hakkaa nelinkertaisella vauhdilla dataa muistikortille, joten ei silläkään koko päivää sovi kuvailla.

Kameran kiinnittämisestä vielä sen verran, että toivottavasti sonyn mukana tuleviin kilkkeisiin tullaan tulevaisuudessa kiinnittämään lisää huomiota. Nimittäin esim. yleisimmän eli kypärän päälle liimattavan mounttauslevyn kiinnityksen yhteydessä sankarimme on päätettävä siltä istumalta mikä on tuleva kuvakulma päänpäältä. Kameraa ei saa ”tiltattua” millään keinolla ainakaan kameran peruskilkkeillä vaan kamerakulma on vakio. Itse sain ok kulman kun liimailin lätkää vanhan korpo-kiinnikkeen tilalle ja jonkun verran on kokemusta noiden kulmien tutkimisista. Lasisträppikiinnike ei sinällään toimi oikeastaan, koska laseja ei ainakaan meikäläisen kypärää vasten saa kiristettyä niin kireälle, etteikö kamera heiluisi kuin hullun m**kku laskiessa. Mutta kameran vedenpitävässä kotelossa oleva 1/4-tuuman kinoruuvi tuo kyllä paljon potentiaalia kameran kiinnittämiseen melkein joka paikassa. Jos itse Sonyn omistaisin, niin kyllä tulisi varmasti twiikkailtua vehkeelle jos jonkinmoisia mountteja.

Kuvasuhteista ja kuvausmoodeista vielä sen verran, että useimmillehan riittää laajakuvana 170-asteinen kuvakulma joka siis Sonysta löytyy, mutta itse jäin kaipaamaan 4:3:n kuvakulmaa. Monesti kuvaan tuolla lähes neliön-mallisella kuvasuhteella sen takia, että a) niin kuvatessa vauhdintuntu ei katoa materiaalista ja b) editoidessa lopullista pätkää ns. laajakuvaksi, niin kuvaa voi asemoida ylä- ja alasuunnassa ja näin viritellä näkymän mieleisekseen, jotta taivaan ja suksienkärjen määrän saa lopputuotteessa optimaaliseksi.

Kommentoi

LOS SPEKTAAKKELIS!

Julkaistu: 09.2.2013

Punainen matto on levitetty, salamavalot välkkyvät ja paparazzit tivaavat viimeisimpiä juoruja Tähtösiltä – on siis Japanin reissun 2013 filmin ensi-ilta ja elokuvantekijää jännittää niin pirusti. Ohjelmistossa siis laskettelu- ja lifestyle dokumentti 8:sta suomalaiskääpiöstä, jotka nuoruuden suomalla innolla lähtivät jäljittämään Hakuban paikallisen vuoristo-oppaan, Iso-D:een jalanjälkiä ja salaisia pelipaikkoja (tai sitten niille vain osuttiin vahingossa ja Iso-D meinaa sitä ISOA-DUMPPIA – katsoja saa päättää). Nyt arvon kansalaiset, teillä on mahdollisuus katsoa ja nauttia tästä verellä ja kyynelillä tuotetusta elokuva-spektaakkelistä – kas näin: (suosittelen painamaan HD-nappulan pohjaan ja kääntämään musiikkivermeiden nupit kaakkoon!!!)

Huomatutettavaa on myös, että elokuvantekijä / bloggaaja on tällä hetkellä ehdottomasti uransa lakipisteessä, koska myös maailman kovin hiihtoalan julkaisu ”Skimbaaja” on sisällyttänyt urhomme sivuillensa! Voi tätä onnen päivää!

4 kommenttia

Jos Japaniin haluat mennä nyt?

Julkaistu: 06.2.2013

Niin takuulla (ehkä) yllätyt… Nimittäin – suurin syy siihen, että ihminen lähtee matkustamaan n.8000km:n päähän kotoaan laskemaan mäkeä on yksinkertaisesti se, että Japanissa ja varsinkin Hakuba / Niseko -sektorilla lunta sataa ja kerralla kokolailla paljon. Työkaverit yms. vapaalasku- /offaritouhuista tietämättömät ihmiset kyselevät tottakai, että eikös nyt Japania lähempää löydy laskettavia rinteitä, kun Lapissakin on mäkiä – saatika Alpitkin ovat halpojen lentojen ulottuvilla. Johon ei auta kuin koittaa selvittää tätä Siperian yli saapuvan kylmänrintaman virtaamista Japanin Meren ylitse, jonka lopputulemana rannikon tuntumassa olevat nyppylät sitten saavat sitä puuterilunta suhteellisen usein ja kerralla reilusti. Tosin, kyllähän Japanilaisella pedanttiudella ajettuja rinteitäkin voisi laskea iha milloin vain – siellä kun ei kissakuskilla taida huonoa päivää olla koskaan…

Oma perusteluni, kun ihmiset kysyvät, että ”miksi taas Japaniin?” on, että toistaiseksi en ole missään muualla päässyt laskemaan samalla tehosuhteella pyydää kuin Nipponissa. Viime vuonna muistaakseni joka ikinen päivä oli tarjolla pehmeää, välillä sääreen saakka ja välillä napaan saakka. Tänä vuonna joka päivä oli pyydää, toisina päivinä vähän märempää ja toisina sitten kuivempaa, se ”pohjaton” päiväkin tuli koettua. Jos nyt otetaan rinnalle hypoteettisesti vaikka parin viikon reissu Alpeille, niin hyvällä munkilla kunnon pudderskaa pääse painamaan tuolla keski-euroopan ylängöillä ehkäpä muutaman päivänä – tietty ilman föhniä tms. lämpöaaltoa lunta tietenkin löytyy varmasti touraamalla enempikin. Mutta tuuristahan se loppujen lopuksi on kiinni joka paikassa… Kyllä juuri nyt olisi korvennut kovasti, jos itse olisi paukkinut Hakubaan samaan aikaan kun meikäläinen sieltä lähti nostelemaan. Vettä kun on tainnut ripsiä viime päivinä usammankin vuorokauden verran ja vielä melko korkealle vuoristoon. Mutta niin se Japanin lumitykki korjaa minkä pilaakin ja näillä näppäimin on Naganon suunnalla ilmassa taas kovasti lumihiutaletta.

Sitten kun mies/naishenkilö on päättänyt, että pe*kele Japaniin on mentävä, niin reissaamisen käytännön asioita löytyy google ja interwebbi pullollaan, joten minä koitan kertoa jotain ”hiljaisempaa” tietoa. Ensinnäkin, jos tarkoitus on olla reissussa 2-3viikkoa, eikä tavoitteena ole lähteä skinnailemaan mitään isompia mäki niin pakkaa sinne suksipussiin ne kaikista leveimmät ja eniten rokkeria omaavat sukset! Ja jossei omista kulmista löydy niin ei muuta kun kaupasta läskiä tiskiin! Semiläskejä ja ns. kompromissisuksia on jonkin verran (nimiä mainitsematta) tuolla Japanin keikoilla tullut ihmisillä vastaan ja kyllähän sen jossain vaiheessa naamasta näkee, että olisinpa läskimpi… Myönnän kyllä itse, että alla ei ole ollut nyt parilla reissulla markkinoiden lihavimpaa kastia, mutta kyllä leveyttä on ollut aina tarpeeksi. Itseasiassa tänä talvena lumilautakauppamme kööristä meikäläisellä taisi olla kaikista kaposimmat sukset (114mm vyötäröltään), joten ainakin reissukavereilla on aikaisempi kokemus levittänyt suksia… Joten KISS KISS, älä lähre niillä kaposilla sinne ollenkaan…

Kunnon pyydäpäivänä sitten reppuun perusrensseleiden lisäksi kandee tuupata vaihtolapaset ja kakkosrillit, jos vaan mahtuu. Nimittäin kun sitä lumenkakkaa tuuppaa oikein tosissaan ja suksi-ihminen pöhöttää pääkolmantenajalkana epikkishittii-pohjatonta-pauderia niin johan se lumi tunkee joka paikkaan. Siinä on sitte ennen ensimmäistä kaffepaussia hanskat joko ulkopuolelta lumesta tai sisä puolelta hiestä märkänä. Ja kunnon faceshottipyydähän tunkee sitten myös niiden kakkuloiden joka raosta sisn ja AVOT, johan rupee rillitkin vetämään huuruun… Hississä siis uutta ja kuivaa remeliä kehiin niin elämä maistuu taas. Kaffepaussilla sitten voi märät ja huuruiset vermeet pistää lähes joka rinneravintelista löytyvän pöhöttimen hollille kuivumaan ja suoraselkäisenä kansana, Japanilaiset eivät niihin perintölapasiin ja tonnin laskulaseihin koske. Muuten en sitten repun sisältöön kommentoi, vaan jokainen pakkaa ne omasta mielestä tärkeät rensselit sinne, joita ei toivottavasti ikuna tarvita… Köyden tarve oli meikäläiselle tällä keikalla uusi nyanssi kun veliruotsalaista juoduimma lumikaivosta ylös avittamaan – prepare for everything siis.

5 kommenttia

Home sweet home.

Julkaistu: 02.2.2013

”Jaa Morjenstaaa!” (M.Rönkkönen, 2013) Kotona taas ja pikku hiljaa alkaa myös jetlagi taipumaan normaalirytmiin. Vaikka eipä ole haitannut kovasti heräillä aamusta ennen viittä ilman kellonsoittoa – tuleepahan lähdettyä ajoissa töihin ja sitä myöten kotiinkin. Alla snadi yhteenveto reissusta ja pidempi videopätkä, tai ”leffa” on tulossa lähipäivinä ja lupaan ettei luvassa ole pelkkää kypäräkamera POVia – sen verran tuli onneksi muutakin ja muillakin vehkeillä kuvailtua – eli käykäähän tsekkaamaassa tilanne tuonnempana videon vuoksi!

Antin perus average-japanipäivä.

Jos kasvaa, pidä parta – pysyy paremmin lämpimänä. Nenäkarvat kannattaa trimmata ettei räkä jäädy kolviin.

Japanin reissu oli taas valtava menestys, niin kämpän, kavereiden, olosuhteiden, matkustamisen kuin kelienkin suhteen. Vaikkakin suurella yleisöllä onkin se kuva, että Hakubassa on aina pyydää niin eipä se pidä aina kutiansa – tosin meikäläisellä on toistaiseksi pitänyt =). Tammikuun puolivälissä kun asetuimme taloksi Goryun ala-aseman tuntumassa sijaitsevaan mansiooniimme, oli juuri suurehko lumimyräkkä painanut hyvällä kädellä lunta pitkin Japanin alppeja ja jo ensipäivät suihkittiin löysillä jaloilla sopivan knee-deeppiä japaninlunta.

Tapsalle kneedeeppiä.

Alkupäivinähän lunta ripsi enemmän ja vähemmän tasaiseen tahtiin ja sitä myöten pehmeää laskettiin päivästä toiseen kuin Strömsöössä. Ja sitä myöten kun lumentulo loppui ja hissihiihdosta ei enää naamalaukauksia liikaa herunut, vetäistiin skinit pohjille ja lihasvoimalla vähemmän lasketuille törmille. Ja taas pienen kuivan kauden perään Siperiasta pärähti kuin tilauksesta muutaman päivän mittainen lymitykki korjaamaan lumitilanteen vähintäänkin sopivaksi. Katjalle kaiketi tuolloin maistui tamppaaminen vähintäänkin yhtä hyvin kuin meille lumen siivoilu =) ?

Joel Norikuran träkillä – earn your turns & Chu-Hi!

Erski, hellbent ja silti kaulaa myöten hangessa – pärjäilee.

Kun tulee reilusti lunta, pitää myös olla isohko kola.

Kämppähän meille hoitui Williamilta, joka pyörittää Hakubassa lauta- ja laskurensselikauppoja nimeltään The Boarding Co.ta. Allamme oli siis isohko ja todella tilava entinen lumilautakauppa/vuokraamo, jossa tosiaan oli tilaa ja kamojen levittelymahdollisuuksia vähintäänkin riittävästi – jopa oma monojenkuivauskone löytyi takahuoneesta ja silloin tällöin taloon asteli sisään myös potentiaalisia asiakkaita uuden lumilaudan toivossa. Talon mukavuudet olivat juurikin perus Japanilasen spartalaiset, mutta oikealla asenteella ja perusukkoköörillä talo tuntui varsin mukavalta. Villasukat ja reinot jalassa elämä on maukasta ja lämmintä… Vaikkakin Hakubassa kulkeminen on yleisillä helpohkoa ja busseilla ilmaista, meiltä löytyi hienon kämpän lisäksi pari ”tykkiä” koppimopoa, eli n. 600Cc moottoreilla varustettuja neliveto Sambareita. Autot olivat vähintäänkin sympaattisia ja kärsivät pienistä virtaongelmista kun normaalikuorma kahdeksan ukon köörillä välillä taisi jopa nelikertaistua vuoristoisilla serpoteillä. Mutta homma toimi pikku haasteista välittämättä ja joka päivä päästiin haluamaamme mäkeen joko kahdella autolla, tai yhdellä autolla ja bussi/taksi avustuksella. Tällä hetkellä taitaa taas Goryun Boarding Co:n pihalla kököttää pari iskukunnossa olevaa symppiskoppia.

Oma piha kullan kallis. Käsipelilumityöt tosin jokseenkin työläät.

Gearisektori, takana vielä suksien huoltohuone, monojen lämppärit ja kuivaustellinkit vaatteille. Ja arskan makkari edustalla.

Meikäläisen makuukammari – Joel tankkaa päikkäreillä akkuja.

Arska tankkaa kaapeleilla virtaa supercharger-Sambariin.

Reissukavereista ei sen enempää nyt mainitella kuin, että ISO KIITOS koko köörille vielä seurasta ja suvaitsevaisuudesta meikäläisen hölösuuta yms. kohtaan – olette parhaita, siilain heterolla tavalla!

Joo, silmiin sattuu kun scandinaavit laskee.

Itse matkustelu taittui minun kohdallani täysin samalla kaavalla kuin viime talvena. Ajankohta vain oli kaksi viikkoa myöhäisempi. Finskillä siis suorat lennot Hki-Narita ja Chuo-Taxilla Tokiosta Hakubaan. Toimivaa ja ainoastaan hieman tyyriimpää kuin välilasku Lufthansalla Tokioon ja sieltä junalla Hakubaan – suosittelen siis kaltaisilleni kermaperseille.

Vasemmanpuoleinen liikenne aiheuttanee aluksi kauhistusta.

Nyt siis lauantaiaamuna kotisohvalla istuskellessa voi todeta, että olipa hieno keikka ja toivottavasti Hakuban suunnalle vielä allekirjoittanut pääsee sivakoimaan. Heput taitavat vielä Japanin kämpillä pidellä juuri par’aikaa vesisateita ja odottelevat kovasti sen muuttumista lumeksi – ei se siis aina ole herkkua, mutta sormet ristissä täällä toivotaan isoja ja turvallisesti mäkiä täyttäviä lumisateita sinne japanin alpeille, jotta japow-fiesta voi taas jatkua!

Molski-Moilanen vailla Corttinan Onsenia ja muutamaa tsuhia. Molski kiittää…

 

Kommentoi