reeniäreeniäreeniä!

Julkaistu: 29.11.2013

Keinukallion hurja etupelti

Nii – eihän sitä muuta tässä auta puuhata kylmää vuoden aikaa odotellessa kuin koittaa pidellä mielialaa sopivalla levelillä lähinnä liikkumalla… Kun ei ryypätäkään hirveästi viittis. No leikki sikseen, tosiaan fillarihommat (lupasi joo lopettaa niistä paasaamisen, mutta…) maistuu taas tässä varsin hyvästi kun maa alkaa kovettumaan eikä kaikki remelit ole joka keikan jälkeen yltäpäältä mudassa. Ja vaikka päivä onkin nykyään varsin lyhyt, niin kiinan ihmelampuilla sitä ajelee vaikka säkkipimeässä, joten arkenakin työpäivän jälkeen homma jatkuu.

Kovilla poluilla vauhti on välillä mukavan reipasta

Pimeässä ajaminen tuo seikkailunmaun lähipoluillekkin.

Juoksulenkkeilyä taas ei jaksa Erkkikään painaa, joten päätin ottaa viime syksyiset lääkkeet käyttöön ja lähteä ns. tennariRandolle tuohon kylän korkeimmalle törmälle eli Keinukalliolle. Tavoite oli nyt syksyn ensimmäisellä kerralla tuupata ainakin 500 verttimetriä ylämäkeen nousua ja kaikki muu olisi sitten plussaa. Mäki kun on kokonaista 45metriä korkeuseroa juuresta toppiin niin puupäämatikalla sellainen 11 kierrosta moista kiipeämistä pitäisi suurinpiirtein riittää – tai ainaki melkein =). Varusteina perus ulkoiluremelit sekä TENNARIT ja lisämausteena laskureppu bouttiarallaa kymppikilosena selässä ja nilkoissa monoja ja suksia s(t)imuloimassa parin kilon nilkkapainot, sekä tietty sauvat. Yllättävän mukavaa tuo raikkaassa ulkokelissä kiipeäminen oli ja ajallisest n. 1h10min ottanut touhu heilahti melko rivakasti, eikä kropassa homma tuntunut illalla mitenkään. Tosin pari seuraava päivää olivat melkoisia puujalkapäiviä, koska ylämäki ja alamäki kuormittavat melkolailla passivisina olleita kulkulihaksia, kun jalkapatikassa painaa menemään.

Keinarin ekstremefeissi, lumi kun tuohon tarttuu niin kyllä siinä pari vähä rivakampaa käännöstä tekee.

Ylämäkireenistä ei senkään puoleen tullut mikään dorka fiilis, koska pois lähtiessäni ja kamoja autoon pakatessa kurvasi viereen toinen heppu samanlaisissa remeleissä ja aikomuksena sama reeni – tosin tavoitteen jepellä on tulevalle talvella Haute Route, joten kannattaakin ehkä käydä etukäteen kiipiämässä ja verryttelemässä paikkoja. Suosittelen siis ylämäki retkeilyä ja meinaan ottaa tuon viikko-ohjelmaan niin pitkään syksyllä kuin hommassa on mitään järkeä (vaikkei siinä muuten mitään järkeä olekkaan).

Tiistaina Talmassa näytti jo tältä^

Ja hei, Talma saattaa availla rinteitään jo alkuviikosta ensi viikolla – eli joutuu varmaan käydä ulkoiluttamassa uusia rinnetelluja ja mäkigledjuja heti kun hissi pyärhtää tulille – prrr.

Ysikymppistä mustaa lintua rinteeseen.

ja FourElementsin valokuvaystävällinen hiihtotrikoo

ja pistetääs vielä loppuu YOtuubillinen tämän viikon perjantaista aurinko maasturointia:

2 kommenttia

Tietoisku!

Julkaistu: 25.11.2013

Huomio! Jos sinä tahi joku tuntemasi henkilö sattuu omistamaan BCA:n lumivyöryrepun, ja kyseinen reppu sattuu vielä kuulumaan tälle listalle, niin suosittelen tilaamaan suoraan BCA:lta sähköpostitse uuden laukaisinmekanismin. Oma kapistukseni kuului väärän rakenteen omaavaan mallistoon ja niinpä UPS:n ukkeli kiikutti tänään uuden laukaisimen.

Vaihto uuteen kävi käden käänteessä ja samalla taas tuli reenattua airbägin viikkailua ja muutoinkin repun anatomiaa – mielenkiintoista. Mutta joo, ei mulla sen kummempaa, BE SAFE!

Kommentoi

Vapaalaskuelokuvakiertue

Julkaistu: 22.11.2013

Prrr, pitkästä aikaa moro! Talvihan se antaa jumantsuikka edelleen odottaa itseään, joten veistelläänpä tässä nyt sitten tarinaa vielä aivan jostain muusta kuin suksilla seisomisesta. Viime päivien ajan pitkin suomenmaata (ja myös Libanonin maata) kiertänyt Relaan ja Muukkosen Artun pyörittämä Pilke-elokuvan ympärille koottu leffakiertue on viihdyttänyt kansaa sekä levittänyt hiihtoleffojen ilosanomaa. Mukana Pilkkeen lisäksi kiertueella menossa on ollut mukana myös sekalainen ryhmä erillaisia lyhytelokuvia sekä videoita. Kuluneen viikon keskiviikkona kiertue laskeutui Oulusta Helsinkiin ja tottahantoki piti itsekin mennä paikanpäälle tutktimaan meininkiä, koska illassa oli myös jotain erityistä meikäläiselle itselleen.

Artun tentattavana Andorran lavalla, saattoi vähän ääni täristä, eikä kyllä ole mitään tietoa mitä puhuin – toivottavasti jotain järkevää…

Andorran elokuvateatteriin saapuikin lähes täysi tuvallinen porukkaa, tai ainakin silmämääräisesti ei kovinkaan montaa tyhjää paikkaa katsomoon jäänyt. Illan ohjelmaan kuului mm. varsin jyrkkää ja kuumottavaa laskua sisältävä ”Col du l´Aiguille Verte”, jossa urheat suomipekat kävivät tekemässä ”ensilaskun” melkoisen hurjan näköiselle seinälle Chamonixissa (HUOM! eipäs ollukkaan ensilasku, vaan suomalisten ensilasku). Tämän lisäksi tarjolla oli myös Peakin ”Let’s Go Get Small”, jonka allekirjoittanut näki jo kolmannen kerran, meidän Japanin reissustamme lyhäri ”All.I.Can’t”, sekä meikäläisen omaa käsialaa oleva fiilistely styge ”exotic/arctic”, ja tietysti Pilke. Kaikki nuo pätkät tuntuivat uppoavan yleisöön hienosti ja varsinkin oman luomistyöntuloksen tuloksena tehty ”exotic/arctic:n” kohtalo jännitti kovasti, koska a) Arttu PAKOTTI meikäisen lavalle raottamaan pätkän sisältöä ennen esitystä ja b) jokainen omia pätkiä tehneenä tietää, että objektiivinen suhtautuminen omaan tuotokseen on hävinnyt jo aikaa sitten, joten julkisesti jonkin oman luomistyön tulos on melko tuskaista katsottavaa… Mutta ei sille nyt kukaan ainakaan buuannut.

Joel vuorostaan kertomassa mm. miksi elokuvassaan kiroillaan.

Pistän tännekkin linkaten All.I.Can’t:n sekä tuon meikäläisen stygen, kunhan kiertue on ohitse. Ilta oli kyllä melkoinen elämys itselleni ja samalla olo oli aika abrusdi illan päätteeksi poseerata yhteiskuvassa lavalla kovien tekijöiden kanssa kuten Blumin, P. Pakkasen, Artun ja tottakai Joelin kanssa – kova respekt heille! Eikä paineita helpottanut laisinkaan myös se, että katsomossa istui saletisti monta kovaa suksimiestä mukaan lukien itse Arska Saarimäki.

H.Moilanen hieman normaalia kovemmassa seurassa stagella – Arttu tilaa lisää valoa.

Jyrkän laskua isolta ruudulta katsellessa täytyy myöntää että paikallaan istuessa ei meikäläisellä ole tainnut koskaan syke nousta samalla tavalla kuin Col du l´Aiguille Verteä tsiigatessa, muistaakseni keskijyrkkyydeltään 52astetta olevan rännin sivakointi on näet melko intensiivisenoloista touhua. Eikä saletisti jätkiä ole hietetty helikopterilla törmälle kameroiden ollessa offilla, kuten Peakin pätkässä kuulemma oli chaetattu. Myös leffaan tehty spiikkaus toimi todella hyvin ja syvensi touhua hienosti. All.I.Can’t:ssa oli kiva nähdä Joelin hienoa kuvaamista ja omaa, sekä kaevereiden sivakointia isolta kankaalta, myös hyvin valitut biisit täydentävät kokemusta kananliha-meiningille.

Pilke puolestaan puolituntisena on oikeasti aivan pirun hieno teos ja Arttua lainatakseni poikkeaa todella hienosti valtavirrasta konseptillaan, koska ”eihän kukaan enää jaksa pelkkää laskemista sisältäviä leffoja katsoa”. Henkilökuvat ja niihin kytketty laskeminen toimii tosi hienosta ja hivelee myös silmää. Mieleeni jäi varsinkin Apen kahvi-lumi metafora, koska myös omilla reissuilla ja reissukavereilla tuntuu tuo mokka-business olevan varsin vakavasti otettavaa touha, eikä sille parane hymyillä laisinkaan. Täytyy vielä tähän lisätä sen verran, että vapaalaskuiltamista ei juurikaan jäänyt mitään Pilkkeestä käteen vallitsevan viihdeolotilan vuoksi – muistaakseni =). Loppuun pitää vielä kiittää asianomaisia, että meikäläinen pääsi omalla rävellyksellään mukaan HUOM! suomen ensimmäiselle vapaalaskuelokuvakiertueelle, kunnia on minulle suunnaton – kiitos.

7 kommenttia

Teoreettinen hiihtokausi avattu!

Julkaistu: 05.11.2013

”Olipahan hauskaa, eikä enää edes hapota” – siinä pähkinänkuorissa kuluneen viikonlopun meininki ja vkl jälkeiset fiilinkit. Kaikki tuon kauan odotetun expoviikonlopun toiminta alkoi jälleen kerran näin työssäkäyvältä hamsterilta vasta Vanhan ylioppilastalon sisälmyksistä ja Artun järjestämistä Vapaalaskuiltamista. Iltamia tulee aina odotettua vähän niin kuin kuuta nousevaa, koska siellä tulee ensimmäisen kerran syksyllä kerättyä kokoon AINA laskukavereiden kööri ja toistaiseksi on ollut AINA pirun hauskaa. Niin oli myös viime viikonloppuna – ja vaikka ”urheilijanuorukaisia” kaikki ovat jossain määrin niin kyllähän se mieninki hieman kimposi lapasesta.

Ohjelmaltaan ”Vajari-iltamat” (kuten touhu oman köörin osalta usein on) tarjoilivat jälleen hyvää settiä valkokankaalla, paljon nauravaista porukkaa sekä olutta (tosin ei tasarahalla). ”Let’s go get Small” oli lyhäreistä yllättävin ”positiivari”, eli etukäteis odotusten pohjalta Peakin sponssaama ja duunaama filkka ei hirveästi antanut odottaa, mutta sisällöltäänhän filmi oli varsin loistava – diggasin kovasti asetelmasta, jossa Henrik Windstedt kiven kovana proolaskijana onkin yht’äkkiä täysin ulkona omalta mukavuusalueeltaa kiivetessään isoa ja jyrkkää seinää cramponit jalassa.

Siinä oppipoika ja Idoli iltamien tiimellyksessä – ja muistaakseni varsin ”rakentavat” keskustelut meneillänsä.

Illan aikanaha nähtiin myös mm. suomalaisten jyrkänhiihtoa, joka sinällään jo herättää melkoista kunnioitusta niin filmissä hiihtäneitä jeppejä kuin myös laskettavia vuoria kohtaan. Nietos-challengessa oli myös tosi hieno sisältö niin amatööri- kuin kutsukisasarjoissa (vaikkei maltsuputikan hiihto päässytkään isolle kankaalle =)) ja yleisön suosikit tyhjensivät palkintopyödän. Kutsukisassa kaikki show:t olivat luonnollisesti hienoja ja vaikka niin kovasti olisinkin toivonut Jaakko Postin esityksen voittavan, niin kyllähän 1-tittelin vienyt Tero Rev(p)on Rocky-teemalla varustettu pätkä oli kokonaisuudessaan älyttömän jees – tuli hyvä fiilis.

Pilkkeen ensi-ilta oli myös illan aikana, mutta sen verran myöhään, etten hieman jo väsyneestä olotilasta ja hieman heikohkosta äänentoistosta johtuen viitsi sen tarkempia analyyseja heitellä ulkomuistista – mutta palaamma asiaan kunhan oma kappale kolahtaa jossain vaiheessa postiluukusta ja leffaa voi tsiigailla paremmin ajatuksella.

All.I.Can’t maailman ensi-illan alkupöhinät käynnissä – Arttu haastattelee filmin kuvaaja-leikkaaja-tuottajaa Joelia ennen play-napin painallusta Andorran leffateatterissa.

Lauantaiaamu sen sijaan starttasi sitten hieman lyhyehköjen yöunien jäljiltä myös Artun järjestämältä Vapaalasku-Brunssilta hieman ennen puolta päivää. Pöydät notkuivat herkullisista brunssin antimista, läppä lensi ja osalla porukasta Ahtojää-lonkerot kilisivät laseissa – tunnelma oli siis varsin varaukseton. Pilkettä olisi jälleen ollut mahdollista tsekkailla heti aamutuimaan, mutta sen verran iso nälkä oli ettei sitä malttanut ruokapatojen edustalta nousta ja siirtyä leffateatterin puolelle sitä katselemaan. Pilkkeen sitten lämpättyä yleisö kohdalleen (joka tosin nosti perssiinsä heti Pilkkeen loputtua) oli vuorossa meidän Japanin köörin edesottamuksia esittelevän All.I.Can’t:in vuoro ja maailman ensi-ilta – kaikin puolin hieno pätkä siis kuitenkin kyseessä!

All.I.Can’t on mukana myös suomen ensimmäisellä Vapaalasku-Elokuvakiertueella 9.11. alkaen – kiertueen jälkeen varmaankin saadan pätkä myös yleiseen jakeluun.

Lauantaipävä menikin itselläni sitten parannellessa hieman olotilaa vahvemmaksi muiden urheiden jatkaessa seikkailujaan kohti messukeskusta ja Expoja – kuulemma sumuisen hauskaa oli ollut ja kaikki selvisivät hengissä koettelumuksista. Itse suuntasin messuille vasta ns. ”perhe-päivänä” Annin kanssa sunnuntaina iltapäivästä. Tuolloin väkeä ei ollut messuilla enää nimeksikään ja oli mukavasti tilaa tutkailla messujen antia. Setupiltaan messut tuntuivat olevan aikalailla viime vuoden mukaisia myyntikojuineen ja härveleineen. Lumipallohan oli aika kivasti näkyvillä, se kuitenkin mainittakoon! Mitään ihmeellistäkään ei tullut hommattua tässä yltäkylläisyyden täyttämässä maailmassa, paitsi TOTTAKAI messutarjouksesta ski.fi-cardit molemmille taloutemme edustajille – kortilla kun on tullut säätettyä joka talvi aimoannos hissilippurahoja ympäri suomen hiihtokeskuksia sahatessa.

Jaaaaa joku tarkkasilmäinen varmaan jo huomasikin, että noinha se lupauksistaan huolimatta on taas ängennyt blogiin fillarikuvan – no mutta kylläpä jee. Nimittäin nuo hiihtokelit näyttävät edelleen antavan odottaa itseään täällä etelässä ja jotain on pakko vauhtiveikon päästä harrastamaan – niin mikäpä jottei sitten edelleen pyöräilyä. Nyt tosin pimeys valtaa jo klo 16 korvilla maisemaa, joten edellytyksellä fillarilenkeille on valo ja mielellään pirun tehokas sellainen. Kuvassa meikäläisen ensi hätään hommaama 200lumenin töttörö, jolla nyt pärjää auttavasti pimeässä metsässä, mutta kustipostin pitäisi toimittaa tässä lähipäivinä lisää valotehoa kiinalaisen valonheittimen muodossa – jospa silloin viimeistään sitten taas täydellä höökillä…

Ja siinähän sitä – VALOA KANSALLE, joka pimeydessä vaeltaa!

Kommentoi