Ylläs on ykkönen, vai miten se nyt oli?

Julkaistu: 24.3.2014

Hellurei ja muutama ajatus ja kuvatus nyt Ylläkseltä! Viikko 11, eli tuo hiljainen väliinputoajaviikko hiihtolomien ja pääsiäiskiireiden välissä, oli meidän tämän talvinen reissuajakohta Ylläkselle. En tiedä, että miten tuo ajankohta valikoitui – oliko hintapolitiikalla jotain tekemistä asian kanssa vai osuiko vaan lomat tuolle viikolle? Voihan se olla, että fundeerattiin kelien puolesta viikon 11 olevan maino kompromissi hiihtoloman tulipalopakkasien ja pääsiäisen plussakelien välille!? Tänä talven tosin kelit ovat heitelleet sen verran häränpyllyä, että hiihtolomilla taidettiin lämpötilojen osalta olla enemmänkin vapun lukemissa ja nyt taas kevättä kohden on paukkunut reilummatkin pakkaset nurkissa.

Mielestäni Ylläs on ehdottomasti suomen paras paikka sahata rinteitä. Rinteitä on paljon, vaihtelua on riittävästi ja niissä on yleensä tilaa. Myös kunnossapito on mainiota. Tänä vuonna tosin tuo aiemmin mainittu kelitekijä vaikutti hieman stimmunkiin tunturissa, juurikin vaihtelun osalta. Nimittäin, vaikkakin paikallisten suusta saimmakin kuulla, että ilmat ovat talven osalta paranemaan päin, niin varsin kova tuuli rajoitti viikon mittaan aikalailla ihan jo perus rinnelaskuhommia.

Tuulee-tuulee

Kämpiltä ei ollut pitkä matka mäkeen.

Koko visiittimme aikana gondoli taisi pyöriä kolmena päivänä – ensimmäisenä siihen saakka kun hissilipun sai kouraan, toisena sillä välin kun tourailimme Kesängillä ja kolmantena (ihan pääsi kyytiin saakka) kun liirailin lumilaudalla. Otin nyt jostain syystä kuriositeettina gondolin esiin tässä, mutta lisättäköön että hyvin Ylläksellä pärjää ilman gondoliakin, mutta muutoin toppihissien kiinnipitäminen sitten vaikuttaakin meininkiin ja reilummin. Nimittäin kovien tuulien vuoksi suurin osa viikosta menikin sitten sahaillessa hieman vähäisempää rinnevalikoimaa. Tuulen sopivasti tuivertaessa ei mm. Äkäslompolon puolella avata kakararinteiden lisäksi mitään muita hissejä ja samalla kun Ylläsjärven puolella ovat toppiankkuri sekä gondoli kiinni niin kyllähän se aikalailla kaventaa rinnetarjontaa. Ja eihän sille minkään mahda – luontoäiti antaa mitä sattuu ja se on otettava vastaan. Mutta rivien välistä voi kuitenkin lukea, että ei ehkä ihan parhaimmat rinnehiihtokelit osuneet meille, vaikkakin auringosta päästiin nauttimaan ihan riittävästi.

Kuulemma gondolia varten moiset…?

Pallaksellakin piti käydä skinnailemassa Kesängin keikan lisäksi, mutta näinhän siinä kävi sitten, että myrskytuulet pistivät sen suunnitelman romukoppaan suunnitellun kirkkaan ja aurinkoisen päivän aamuna. Tosin Pallaksen-pöllöjen facebook-päivityksen mukaan tunturissa oli tuolloin ollut ihan inhimillinen keli paikoittain – minua tosin Laukukeron havaintoaseman 30m/sek. tuuli ei houkutellut lähtemään ajelemaan Pallaksen suuntaan tuolloin.

Trendin mukainen näkyvyys kairassa

”Aurinkorinne” tuli tutuksi, vaikkei niin paistanutkaan.

Sen verran uutta maustetta oli reissussa, että sattuneesta syystä emme poikkeuksellisesti vuokranneet kelomökkiä Äkäslompolon puolelta, vaan asetuimme asumaan (ihan omakustanteisesti) Ylläsjärven puolelle aivan rinteiden ja hissien läheisyyteen. Vuokrasimme nimittäin luhtitalomaisen kolmion neljällä hengellä. Täytyyhän se näin vannoutuneena mökkeilijänä myöntää, että on varsin vaivatonta liikkua aivan rinteiden ja ravintoloiden läheisyydessä, koska autoilua ei tarvitse juurikaan ressata – voi mm. afterikaljat ottaa ihan rauhassa vaikka rinneravintelissa ja suihkia sitten joko rinteitä tai penkereitä pitkin kämpän ovelle… Yllätyksenä tosin tuli sellainen seikka, että vaikkakin majoituksemme oli aivan ravintola Taigan ja hotelli Saagan välittömässä läheisyydessä, niin ihmisiä oli varsin vähän liikkeellä. Tiedä sitten johtuiko moinen ajankohdasta tms. mutta mm. Äkäslompolossa pyörähtäessä ihmisiä tuntui olevan huomattavasti enemmän kylillä kuin meidän majoituskompleksiemme tykönä?!

Lumikylän lumihotellissa voi käydä tsekkaamassa miten välttää hikoilua makuuhuoneessa.

Kommentoi

Kesänki 2014 edition!

Julkaistu: 18.3.2014

Dodiin! Kuten luvattu, palaamma jälhen Ylläksen maisemiin ja tällä kerttaa randoilun merkeissä. Ei siis vielä mitään perus rinnetouhutouhutuksia vaan iha rehellistä hikoilua hiihtoa, sano!

11.3.2014 taisi olla tarkka päivä, eli suurin piirtein viikko sitten, kun aurinkoinen ja suhteellisen tuuliton päivä koitti ja koimme paremman puoliskoni, Annin kanssa suurta paloa lähteä kokeilemaan nousukuntoa ”takamaille”. Samalla oli mukava päästä tsekkaamaan lumitilanne muuallakin kuin rintheillä, tosin odotukset eivät valliinneen plussa-miinus vaihtelun ja kovan tuulen vuoksi juuri olleet korkealla.

Tällä kertaa aloitimme skitourimme Kesänkijärven parkkipaikalta ja skippasimme ns. tasamaahiihdot kokonaan. Emme siis sivakoineet kohti Pirunkurua, kuten viime talvena vaan läksimme oikeastaan suoraan parkkipaikalta nousemaan kohti Kesängin toppia. Noustessa ei juuri kartanlukutaitoa tarvita, vaan sukset kohti suoraan ylämäkeen ja menoksi – kyllä se puuraja sieltä vastaan tulee… Muutaman sata metriä nousua tuo vaatii, mutta huomattavasti vähäisemmällä hikoilulla nousu tapahtuu kuin mitä Pirunkurun kautta.

Lumi oli etelän puoleisissa metsillä arvatenkin sulanutta ja jäätynyt koppuraa mutta noustessa tilanne muuttui ja lumikin alkoi tuntua talviselta. Toppiin kavutessa lumi tottakai puurajan jälkeen kovettui tuulen hakkaamaksi koppuraksi, joten ylös kavuttaessa päätimme suunnata Kesängin topin yli kohti itäisi seiniä, josta ainakin viime talvena löytyi ihan näppärää pikku laskua, ja nytkin tuulet olivat puhallelleet sen suuntaisesti että lumi saattaisi olla kätkettynä sinne?!

Lumiarvauksemme ei osunut aivan väärään, sillä jo ensimmäisellä laskulla kohti itää, hanki oli jo hieman puurajaa ylempää pehmeähköä (ei mitään putikkaa) ja mukavaa laskettavaa, mutta puurajan lähetyessä lumi parani entisestään. Tööttäsimme pari sivallusta itäseinälle, jonka jälkeen lähestyvät pilvet kehottivat suuntaamaan jo takaisin auton suuntaan…

Pirunkuru kun tuli sivuutettua kokonaan noususuunnassa niin päätimme laskea puolestamme alas Pirunkurun vierestä lännen puolelta. Lumitilanne oli lähes identtinen idän puolelle, mutta yllättäen lumi olikin jo reilusti ennen puurajaa aikan mukavaa sivakoitavaa. Laskuun lähdimme siis Pirunkurusta katsottuna lännen puolelta, mutta ei kuitenkaan aivan topin alta. Laskulle tuli yllättävän hyvin verttiä, vaikkakin läksimme jo hyvissä ajoin metsässä sivakoimaan loivasti alamäkeen kohti Kesänkijärven parkkipaikkaa, jotte emme päätyisi hiihtelemään suotta tasamaata, eikä pertsaa tarvinnutkaan työnnellä muutamaa sataa metriä enempää.

Oli loisto laskut ja loistopäivä! Annin jaksoi hienosti painaa koko päivän ja väitän, että paukkuja olisi ollut pidempäänkin settiin! Mutta taas on sulka hatussa ja lisää kokemusta tourailusta-  kohti isompia mäkiä siis kok talouden voimin?!

Kommentoi

Back-to-the-basics

Julkaistu: 16.3.2014

Voihan pojat! N.11 vuotta on siitä kierähtänyt ku viimeksi lumilaudan jalkoihini kahlitsin ja n.17 vuotta siitä kun tuolla laskuvehkeellä yhden talven innoissani laskin. Oli siis aika palata perusasioihin ja muuttua jälleen epävarmaksi mäenlaskijaksi.

Tässä mennä viikolla olemme olleet Ylläksen suunnalla laskemassa ja puuhailemassa kaikenmoista talviaktiviteettia ja blogipäivityksiä ei oikeastaan hieman heikkojen nettiyhteyksien vuoksi ole tässä tullut postailtua, mutta ehtiihän sitä vielä näin jälkikäteenkin. Mutta mennäänpä päivän aiheeseen; eli lumilautailuun!

Sääennuste ja ikkunasta vilkaisu kertoi jo edellisenä päivänä, että luvassa oli lumisadetta, sinkkiä ja heikkoa näkyvyyttä, joten keksimpä loistavan idean käydä vuokraamassa lumilauta. Kuten jo aiemmin totesin niin laudalla on tullut kyllä joskus laskettua, mutta mitään mestaria ei meikäläisestä yhden suksen päällä ole koskaan tullut, kun en siitä yläasteikäisenä yhtä talvea lukuunottamatta oikein innostunut – syytä en tiedä miksi näin… Perustekniikka oli siis ainakin teoriassa hallussa, eli painoa aluksi etujalalle, takajalka ”ohjaa”, yläkroppa laudan suuntaisesti, elä huido käsillä yms. ja tms. Mutta kyllähän se on melkoinen järkytys lukita jalat samaan lautaan, siinä muuttuu normaalisti ihan rivakasti rinteitä viilettävästä jepestä silmänräpäyksessä taas kaatumista pelkääväksi jännittäjäksi.

Alkuhan oli tosiaan melkoisen hidasta etenemistä ja näillä meikäläisen polvilla, ei tosiaankaan viitsinyt ottaa sen suurempia riskejä kolauttaa niveliä suoraan jäiseen rinteeseen. Hitaan startin jälkeen homma alkoi (ainakin omasta mielestä) taas pikku hiljaa sujua ja vauhtia (myös omasta mielestä) olemaan iha mukavasti. Kantit eivät haukkailleet (muutamaa persusmustelmaa lukuunottamatta) juurikaan ja homma tuntui hauskalta. Kuulemma olin kuin pikku poika koko päivän tauoilla, että ”mennään jo laskemaan”. Ja täytyyhän se myöntää, että olin innoissani – normaalisti kun viitisen päivää sahaa samoilla vehkeillä samoja rinteitä niin ei siinä aina kaffepaussilta ole niin hirmu kiire mihinkään… Lauta lähi muuten kulkemaan myös kantillaan päivän viimeisillä laskuilla – varvaskantilla muistaakseni silloin 11 vuotta sittenkin sain laudan piirtämään vain ja kapeaa urraa, mutta nyt se onnistui jo kantapäilläkin seistessä!

Mutta jottei nyt sepostelu mene iha oman kokemuksen vatvomiseksi, niin pointtini tässä on, että vuokratkaa hyvät ihmiset ihmeessä muitakin laskuvälineitä allenne kuin se oma tuttu ja turvallinen! Laskeminen on itselleni rakas harrastus, enkä siihen ikinä tule missään muodossa kyllästymään, mutta tuollainen ”laatikon ulkopuolella” käyminen saa aivan uutta virtaa mäkitouhuihin – ei aina sitä samaa siis (tästä voisi metaforan vetää aika moneen aihealueeseen jos teidätte mitä tarkoitan). Ja jos ei ole aikaisempaa kokemusta jostain vehkeestä, niin ei muuta kuin hiihtokoulusta tunti alle ja loppupäivä omaa opettelua. Tuntuu kummallisen yksinkertaiselta ajella seuraavana päivänä niillä tutuilla ja turvallisilla vermeillä, kun on edellisen päivän käynyt selviytysmistaistelua lastenrinteessä ja kroppa huutaa hoosiannaa… Mutaa hei, palatkaamma Ylläkselle vielä myöhemmin muiden juttujen osalta.

 

 

Kommentoi

SwingHell bootpack-kisa

Julkaistu: 02.3.2014

Etelä-Suomessa Skitouring kisa, no Hell yeah! Swinghillin pojaat olivat päättäneet pistää kinkerit pystyyn ja järjestää hulluja ihmisiä varten bootpack-kisan Espoon chamonixissa mennä lauantaina. Homman juoni oli, että kavutaan lihasvoimin 1000vertikaalimetriä ylöspäin bootpackaamalla, eli siis sukset kannossa ja monovoimin ylämäkeen potkien. 1000 vetrikaalimetriä varten Swinghillin päärinne piti nousta 13kertaa ja tuona aikana kasaan kertyi siis noin kilsa nousua ja n.7km matkaa… Siis monot jalassa ja sukset repussa =) Alaspäin sai laskea! Tästä linkistä muuten Ilta-Sanomien AfterDark osion videoraportti tapahtumasta – siellä sitä hikoillaan.

EDIT; mukaan myös linkki relaa.com:n artikkeliin kisasta, jossa allekirjoittanutta oikein haastateltiin! Olis ehkä vaatinut maininnan sijoituksesta… =)

 Raaka vartoilee starttia, omat trikoot jäi kotio.

Sen verran hullu ja hieno idea moisen kisan järjestäminen on, jotta olihan se pakko lähteä mukaan. Ennakkoodotus oli, että tiedossa on kovaa hikoilua ja hyvä reeni, mutta on suoraan sanottava, että kovan ja jyrkän rinteen nouseminen ”kisamielessä” on aika hemmetin rankkaan. Jyrkkää potkiessa kun ei oikein aluksi päässyt käyttämään koko jalkaterää noustessa vaan ainoastaan monon kärkeä ja sitä myöten pohkeissa oli elämää.

Kisan loppuvaiheilla portaat alkoivat jo onneksi olla sen verran syvät, että onnistui jo käyttämään hieman jalkapohjaakin nousussa. Henkisesti homma oli aika haastavaa, kun allekirjoittanut lähti vähän turhan kovasti liikenteeseen, ja otti hetsilleen maksimisykkeet – jopa luovutus kävi mielessä, mutta siinä vaiheessa piti muistutella että miksi on mukaan lähdetty. Vauhdin ja rytmin tasaannuttua homma muuttui hieman mielekkäämmäksi ja loppua kohden jopa siedettäväksi. Heti maaliin tultuani tuntui jopa, että olisi voinut vähän kovempaakin mennä kun paukkuja tuntui olevan edelleen, mutta jäipähän jotain hampaankoloon tulevaisuutta ajatellen! Meikäläinen oli lopputuloksissa vahvaa keskikastia, eli sijalla 25. osallistujia ollessa 49kpl miesten sarjassa. Aikaa tuhraantui 1h46minuuttia ja illalla teki mieli vaan huilata =) Mutta kivaa oli! Kiitokset järjestäjille! Ninn joo ja voittaja menikin tuon kisan himpun reilussa tunnissa, kova sälli!

.erään vielä vähä liikkuvaa kuvaa meikäläisen kisan alusta

6 kommenttia