MovingPictures!

Julkaistu: 29.3.2011

Huomenta päivää – ohessa eilen kasaan raavittu liikkuvankuvan tuotos Punavuoren muutamista laskuista, joissa kamera oli ohimolla. Kaikki matsku on filmattu Cotourilla, koska GoPro poltti kaiken aurinkoisen puhki niin pahasti, ettei siitä saanut mitään irti (tästä myöhemmin valitusta luvassa) – ja aurinkoahan tuolla reissulla riitti joka päivä. Lumi oli videon laskuista päätelleen kovaa ja kunnon pannutkin tarttu nauhalle, mutta kivaa oli – todetkaa itte;

 

Monterosa-experience

Julkaistu: 28.3.2011
Pikaisesti alkuu tärkeimmät sanat; aRRiveRdeRtsi! gRRatsi! pRRego! Si! No! Birra! eksKusi! Tsau! – opettele ulkoa niin pärjäät hienosti italiassa… 
Sitten asiaan, eli laskettelu Italiassa – mitä siitä nyt sanoisi? Ennakko-odotukset olivat paljon puderskaa ja aurinkoa, mutta todellisuus toikin paljon aurinkoa, (tuulen mukanaan viemän) puuterin vähyydestä huolimatta hyvää hiihtoa, paljon uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia, puhumattakaan hyvästä sapuskasta. Hyvän sapuskan ja kaffeen lisäksi oli aika jännää olla reissussa täysin uuden ja kokeneen porukan kanssa – kokonaisuudessaan en nääs ollut parhaimmillaan koko reilun kymmenen ukon laskukööristä tavannut ketään muuta kuin yhden jepen Talmassa ohimennen pari kertaa ennen reissua, eli naamoihin ei ainakaan päässyt kyllästymään. Ja vaikkei koko köörillä aina ollutkaan omia safkoja hanskassa, eikä valttämättä autokyytiä mäkeen, niin joka päivä kuitenkin liikkumaan päästiin ja ruokaa oli vatta täynnä – eli kaiketi reissuseura oli varsin hyvää, viihdyttävää ja huomaavaista. 
Lasku- ja nousutouhuissa, sekä muutenkin vuorilla liikkumisessa fiilis oli mulla reissussa aikas oppipoikamainen – nimittäin matkassa oli hyvinkin paljon randoilua ja kiipeilyäkin harrastaneita ihmisiä, telemarkin mm-kisoissa hiihdellyttä porukkaa ja jyrkkiä pätkiä laskeneita hurjapäitä – eli tämmöinen meikäläisen-moinen tasamaan kohmelo oli kyllä huuli pyöreenä porukan edesottamuksista ja touhuista. Samalla kiinnostus ja innostus mm. lihasvoimin ylämäkeen suoritettavaa laskujen metsästystä kohtaan urkeni oikein tosissaan, kun Talman tattihissi vaihtui ekaa kertaa allekirjoittaneen suksien alla nuosukarvoiksi ja jopa lumikengiksi. 
Suuria odotuksia reissussa oli myös koneelliseen hiihtoon ja kuten aikaisemmissa posteissani hehkuttelin, niin laskemiseen liittyvä unelma on ollut päästä laskemaan helikopterivoimin puuteria, mutta tällä kertaa kys.hienostelu jäikin toteuttamatta. Nimittäin hekohommelit olisi pitänyt hoitaa alta heti alkureissusta, jolloin olisi ehkä löytynyt jostain himpun verran koskematonta puuteria, muttei välttämäti mitään unelmamatskua. Itse kävimmä keikkaa kyselemässä vasta torstaille, johon opas vastasi ettei kovin hyvää lunta löydy hekolla oikein mistään… Ei vaan viitti rahoja tuhlailla pelkkään lentämiseen kun joskus voi hekoilun lisäksi saada vielä unelmalaskut kaupan päälle.
Heko tai ei, on Monterosa ja Italia oikein oiva laskukohde. Vaikkei koskematonta ja puuteria juurikaan ollut viikon aikana tarjolla niin meikäläinen pääsi laskemaan hienoja laskuja ja linjoja 45-asteisestä kuluaarista, koskemattomaan pakkaslumeen, älyttömän pehmeään ja silkkiseen kevät firniin sekä todella hyvin hoidettuun ja tasaiseen rinteeseen. Monterosaan siis kaiketi palaan vielä joskus – tosin majoituksen saatan valita jostain muualta kuin Gressoneysta palveluiden ja muun infran puutteen vuoksi, ehkäpä ensi kerralla Alagnan puolelle? Ja ehkäpä jo ensi talvena?
Lisää kuvatuksia reissusta;
Antti-poika ensimmäisellä skinnailukeikalla – nokka kohti ylämäkeä ja jalkaa toisen eteen. Mikko ja Teemu menee edellä – meikä seuraa ja kuvaa.
Lipsuttelu nousukarvoilla on yllättävä mukavaa puuhaa, mutta kokematomalle noususivakoitsijalle (kuten minä), varsinkin jyrkät nousut tiukkoine käännöksineen aiheuttivat kovasti ähinää ja päänvaivaa – eikä menoa helpottanut lainassa olleet hieman liian kaposet karvatkaan, lipsuntaa oli melkolailla ilmassa hyvin saateltuna runsaine kirosanoineen ja hikipisaroineen… 
Ari & Jorma ja rinnepäivän aktiviteetti – eli rinteen ulkopuolella hyppäämistä kovassa vauhdissa. Ari kuvaa vasemmalla ja Jorma puristaa pakettia kasaan ilmassa.
Helikopterihommat kun jäi toteuttamatta niin uutta ja vinhaa ainakin meikäläiselle tarjoili projekti- ”koisiminen vuoristomajassa” – eli vaikkakin Gressoneyssa meillä oli varsin toimiva ja kodikas majoitus, ajateltiin iskeä viimeiseksi kokonaiseksi yöksi toppihissillä niin ylös kuin konevoimin pääsee ja siitä verttiä haikaten himpun yli 250m kohti toistaiseksi ainutta kyseisen törmän avointa vuoristomajaa, eli Rifugio Mantovaa (3498m) kohti. Meikäläiselle oli ensmmäinen kerta kun ylipäänsä n.3,5tonniin tuli mentyä jalan ilman lentokapistusta, saatika huhkia lihasvoimin tasaamattomassa ilmanpaineessa noissa korkeuksissa… Ja sen kyllä huomasi, hengästyminen ja tuli heti kun ruhoaan eteenpäin sujautti ja itse majalla kuupassa heitti aikalailla ennen kehon tasaantumista nousun jälkeen. 
Itselle majailu yläilmoissa oli pelkästään jo hieno ja uusi kokemus, mutta muu urheampi jäätiköitä sekä isompaa mäkeä hamuava porukka lähti sen sijaan majalle sillä silmällä, että aamulla herätessä auringonnousun aikaan ei tarvitsekaan vartoilla hissien liikkeelle nitkahtamista vaan ukot ovatkin jo hyvän matkaa ylämäessä matkalla kohti päämäärää kun laaksossa vasta rasvaillaan vaijereita. Edelleen ylöspäin halajavien herrojen päämääränä oli siis taittaa reilu tonni vertikaalia ylöspäin ja saavuttaa Punta Gnifettin huippu 4559metrissä – kuulemma suhisi päässä jo noissakin korkeuksissa ja maisemat olivat kohdillaan…. Kuvia alla majakeikasta; 
Punta Indrenin toppihissin ala-asemalla päivän vimosta nousua odotellessa. 
Kapuaminen kohti Rifugio Mantovaa eli 3498metriä alkaa kaapeleiden suunnasta ja päätyy vuoristomajalle kuvan keskellä olevan harjanteen taakse.
Teemu, Kaitsu ja Ari vartoilee hissin liikehdintää – gearia on kuoresta t-paitaan, tyyli ja tuli siis vapaa. 
Vapaata tyyliä parhaimmillaan – jollei omia skinejä ole matkassa niin vuokraamosta lohkeaa myös lumikenkiä. Mikä mättää siis kuvassa? Alppinisti skinnaa ja telemiäs lumikenkäilee – ”normipäivä”.
Toinen tele-lumikenkäilijä eli meikäläinen seurailee perässä (Mikko kuvaa) – seuraavalle reissulle saa luvan löytyä jo omat skinit niin säästyy kunnon mountaineerien kummastelevilta katseilta oudossa varustuksessa – hyvä juttu tällä kertaa oli tosin, että banaanit ei paljo repussa paina.
Samuli avaa latua ja Mikko puskee perässä ylämäkeen, harjanteen takana Mantovan majan pitäisi jo odottaa – lumikenkäilyssä on btw se hyvä puoli, että oikominen jyrkällä onnistuu – jos vaan ukoissa riittää virtaa.
Mantoan majan kupeessa perus paskahuussi. Reikä lattiassa ja akkunasta näkyy vuoret sekä jäätikköä. Yöllä luikastelu pissittelemään kävi myös omasta seikkailustaa kumisläbärit jalassa.
Samuli Majan kupeesta.
Hyvät olivat eväät Mantovalla – hintaa yölle sisältäen aamupalan ja illallisen tuli ainoastaan 55€ + mahdolliset aperetiivit sekä vesitankkaukset. Vuoristo-oppaana ei maksa ku kolmekybää!
Kuka sitä enempää kaipaa, pehmeä patja ja lämpimät peitot – yöllä tosin yläpunkassa pukkasi tosissaan jopa kuuma. Uinuminen hoidettin lapsiperhemäisesti n.klo 21-06 välisenä aikana – sillä erotuksella, että hereillä pysyi ihan muista syistä kun metelistä johtuen…
Jos joku miettii miltä aamu näyttää vuorella… 06:00 lauantaiaamu ja 3500m – suoraan alla näkyy Gressoney ja  Stafalin puoleinen hiihtoalue.
Kaitsu räpsii kuvia aamutuimaan ennen aamupalaa Mantovan terdellä.
Meikäläinen poseeraa myös aamusella. Taustalla auringon ensisäteissä kylpee Mont Blanc, eli ei olla kauheen kaukana Chamonixista.
Lisää auringon ensisäteitä yläilmoissa.
Osa porukasta pakkasi heti aamutoimien jälkeen rensselit kasaan ja lähti lipsuttelemaan kohti Punta Gnifettiä ja reilua tonnin vertikaalihaikkia – meikäläinen passasi moisen koettelemuksen ja tyydyttiin muutaman jepen voimin rauhallisempaan aamuun sekä pelkään laskuun takaisin kylille aamupäivästä.
Taustalla PiramideVincent (4215m) ja ukot virittelemässä suksia jalkaan ennen päivän urakkaa.
Mikko puolestaan passissa, josko lähdetään tuuppaamaan yhtä Monterosan kuuluisista kylään johtavista laskuista alas – eli Salza-laakson bowlilojotus.
Valle Salzan putoaa suoraan Mikon ja Teemun eteen.
Lasku päättyy aikanaan laakson perälle ja Maaliskuun loppupuolella joutunee jo sukset virittelemään reppuun kiinni ja käppäilemään loppumatkan – tosin on sitä pikku laskua tarjolla alhaallakin. Ihan mukavaa settiä hissin aukeamisen aikoihin, eli verttiä majalta kylillä pukkasi yhdellä ranilla n.1700 meetteriä
Italian reissun viimonen sivakointi edessä – eli sulalla teutaroinnin perään parisataa metriä tasamaata parkkikselle lähtee tästä.
Tällaista humppaa tällä kertaa – myöhemmin luvaas videopätkää sieltä sun täältä – joten I’ll be back!

Italiaaa.

Julkaistu: 22.3.2011
kuvaraporttia maailmalta….

Meikäläinen ja kohti Gressoneyta – Mikko Pietilä kuvasi

ei hassumpi terde.

Ensimmäisen päivän eka haikki, sukset jalkaa ja ukkoa ränniin Punta Idrenin vanhaa hissilinjaa mukaillen.
Vanhan hissin ala-asema
Pikkupehmiääkin löytyy – Mikko P.kuvaa jälleen.
Ei makeaa ahan täydeltä  – lainasin DPS:n banaaneita siis laskukavereille – Mikko tyypittää tässä.
…tämmöstä – pärjäilee.

4tunnin päästä…

Julkaistu: 19.3.2011

…ukko ampuu taas lantokentälle ja alppiseikkailu alkaa. Kaiketi matkaseurassa on hurrrrjiakin extreme-ukkoja, joten täytynee pitää omat taidot ja realiteetit kohdallaan – mutta toivottavasti ja todennäköisesti tällä keikalla on hyvä tsäänssi päästä toteuttamaan yksi laskutouhuihin liittyvistä unelmista…? Kokemuksista puheen ollen, tällä reissulla dokumentointi on ainakin kohdallaan kun pelkästää jo meikäläisellä on kameroita joka lähtöön – normi järkkäri ja pokkari stillitouhuihin ja Contouri liikkuvaan – kirsikkana kakun päällä messiin lähtee myös toinen minikamera eli kaverini GoPro. Tiukkaa testiä näillä kypäräkammeroilla siis. Eiköhän tämän reissun pohjalta ens talven ”omahankintakypäräkamera” tule selväksi ja kameroiden ominaisuudet esille.

Näillä tulee viteoo vimeoon!

GoPron stillkuvausmoodi on myös meikäläistä houkutellut kovasti – eikä tämä testilaukaus parvekkeelta ainakaan hirveesti jätä kylmäksi – yllättvän skarppi nääs.

Nähkäämme siis Itaaaliassa ja Punavuoressa – nimittäin tämmöinen reissu-blogin poikanen näyttäisi olevan kehitteillä köörillämme!! Tskeitout!

Lisää myRskyä ja testattavaa

Julkaistu: 16.3.2011

Mäjessä siis Storm Blast + Axl & Rage Fs + Hammerhead  – Hyvinkään Sveitsi.

Tsätä linkin taakse ja Stormin Blasteista ajatuksia Toukokuun Riksun reissun jälkeen.

Ennen kuin meikämandoliino lähtee suihkimaan (toivottavasti ah niin) lumisille vuorille, niin malttamaton kun ukko on, oli päästävä testaamaan lisää Storm Skis:n suksia – ja ennen kaikkea niihin ruuvattuja 22Designsin siteitä. Varmaankin siitä päivästä lähtien kun ensimmäisen kerran tuli netissä tutkittua telemarkiin liittyviä jutttuja yms. jujutsuja, ovat ameerikan telemarksiteet olleet meikäläisellä kiikarissa. Varsinkin rapakon tuolla puolen kulttimaineessa olevat, maailman kestävimmiksi tellusiteiksi tituleeratut 22Designin Hammerheadit ovat meikäläistä kiinnostaneet. Nytpä siis OutdoorProsta testissä olevissa suksilla onkin kaposemmissa Rage Fs-sivakoissa juurikin Hammerheadit ja leveämmissä Blasteissa on kiinni freepivot-malli samasta siteestä, eli AXL.


 
http://vimeo.com/26443684
Helikeikalla Blasteilla Riksussa Toukokuussa 2011

Ja kyllähän nuo ameriikan tellusiteet ovat kovaa tekoa, siitä kielii jo pelkästään ulkonäkö ja metalliosien vankkuus, varsinkin toe-piece (vai mikä lie) on väännetty samasta ”pellistä”, eikä koottu useammasta palasesta. Toinen nerokas homma, jonka ansiosta siteitä pystyy jinksaamaan lennosta erillaiseen käyttäytymiseen löytyy siteen alta, josta yksinkertaisesti metallitappeja painelemalla saa vastusvaijerin kulkua muuttamalla säädettyä siteen aktiivisuutta – meikäläinen suosi toiseksi jäykintä/aktiivisinta asetusta… Varsinkin Hammerheadin kohdalla lähdin alkuun veivaamaan kaikista jäykimmälllä setupilla ja meikäläiselle, tai mun stänssille jäykkyys oli liikaa – nimittäin alas ei päässyt vaan laskemine tuntui melkoosen hipsimiseltä. Kakkosasetuksella puolestaan oma tyyli oli magimoillaan ja vastusta löytyi siteeltä juur sopivan äkäsesti. Axlissa puolestaan säätövaraa on hiukan vähemmän ja päädinkin diggailemaan jäykintä asetusta.Vaarallisia tällaiset testimahkut, koska sitä alkaa kummasti epäilemään omia tottumuksia ja kaipaamaan uutta materiaa…?!

Akseli ja Vasarapää^

 

Metallitapit ja rei’ät joilla voi käyttäytymistä säädellä menemään.
vähä ruutukaappausactionia mäjestä – siinä AXL:n jouset.
Ja sitten käsittelyyn sivakat! Humpan juoni ja sukset tällä kertaa jalassa olivat mallia enempi vapaalaskutouhuihin ajateltu Blast ja toisena kovammalle alustalle sekä jibautteluu meinattu Rage Fs, molempainen mallia twintip. Rage Fs eroaa meikäläisen omasta kaapista löytyvään Rage Pipelineen sen verran, että pipeline-malli on melkolailla reippaasti jäykempi ja jämympi kuin Fs-malli, muutoin ulkoisilta mitoiltaan ja spekseiltään sukset ovat identtiset. Toinen laskettavana oleva puikko, eli Blast on siis sektoria ”semi-läski” sheipin ollessa 133-98-125mm, kääntösädettä 21m ja pituutta 185cm – ainakin numeraalisesti kunnon jokapaikanhöylä!
Rage Fs:n kohdalla ensimmäinen kymysysmerkki onkin, notta poppaako tämä hieman lepsumpi sisar/veli yhtälailla kuin toinen malli – ja kyllähän se poppaa, tosin sillä erotuksella että vauhtia ei kunnon karvinkilaskussa uskalla kyllä ottaa ihan yhtälailla kuin jäykemmällä sisarmallilla. Muutoin oikeastaan eroja ei juurikaan pipelineen tuntunut näin nopealla laskemisella löytyvän kuin että käännökseen fs hyökkää hieman iisimmin kuin pipeline, mutta oman osansa tässä varmaankin näyttelee siteiden asennuskohta – fs:ssa Hammerheadit on asennettu n. 2-3cm taemmas kuin meikäläisen pipelineissä.
Blast puolestaan tuo omasta komerosta ensimmäisenä mieleen K2:n hippy stinxit. Mitoiltaan ja kääntösäteeltään hyvin lähellä hippilöitä huitelevat sukset tosin loistavat hieman vähäisemmällä massalla kuin hippibussisukset. Myös huomattavaa näissä suksissa on sivakoiden melko ”letku” olemus, enkä nyt tarkoita mitenkään negatiivisessa mielessä, vaan sukset ainakin meikäläisen alla tuntuivat yllättävän leikkisiltä ja vain vaan arvailla että chillissä puuterin lojottelussa tasainen jousto toimii varmasti hienosti – kovemmissa rippausvauhdeissa puolestaan varmaan alkavat väpäjämään aikalailla?! Sukset tuntuvat erittäin kevyiltä, vaikkakin niihin on porattu melkoisen massiiviset Axl-siteet. Rinteessä nämä isommat sukset yllättivät meikäläisen positiivisesti muutenkin. Rinne oli Hyvinkään Sveitsissä vähintäänkin kivikova ja alun arkailun jälkeen suksea kunnolla runtatessa, kantti alkoi purra mäkeen kuin luistin. Laskiessa kyllä huomaa, että suksien kääntösäde on ”vain” 21m ja flexi koko suksen matkalta tasainen, koska leikkaillessa suksi menee tasaisesti luotettavasti. Liika vauhti tosin aiheuttanee laskijassa pientä epävarmuutta kivikovalla rinteellä. Parhaimmillaan Blastit ovat varmasti keväisessä rinteessä ja/tai muuten vaan pehmiämmässä ympäristössä – tosin voisin hyvin kuvitella tästä oivat ”yhdenparinsukset”.
Blast & Rage Fs – sama toisteppäin, eiku… Joku sanoi, että Mortal Combat suksia =)
Blast ja Axl, jossa siis freepivot ominaisuus randoukoille.
Ja vähän taas actionia – siinä Blastien leikkausominaisuuksia.

Tsau, Bella, Belissima, Bono Estente, Boutros-Boutros-Ghali!

Julkaistu: 14.3.2011

Jopas rupee palaset loksahtelemaan kohdalleen ja uutta reissua pukkaamaan. Matkakuumettakaan ei täälläpäin kerkiä pahemmin muodostua, koska lento Italiaan ja Milanoo lähtee tulevana lauantaina eli jäljellä on enää viisi aamua härmää. Siitä sitten vuokrapirssillä kohti Monterosaa ja tarkemmin Stafalia ja Gressiney-La Triniten ja Alagnan hiihtoalueita.. Viikko alamäenlaskua ja seuraavana sunnuntaina kotia – eiköhän siinä rupee jo pikkuhiljaa ison mäjen laskut tältä kaudelta olemaan pulkassa?

Ja vaikka Alpeilla lumitilanne on ollutkin viimeaikoina melkoisen huono, niin italian suunnalle pitäisi kaiketi olla luvassa ainakin tulevalla viikolla ihan rapsakasti uutta lunta:

…Ja niinpä tuon lumentulon pitäisi jatkua kaiketi vielä ensi viikonloppuna, jolloin pelipaikoille on määrä asettua.
Simmotti-tämmötti tällä kertaa.

Tsädäng!

Julkaistu: 11.3.2011
Taas mennään – bout 24h tilauksesta. Telemarkpyrenees ja DHL – antti kiittää.

Tekevälle sattuu juu.

Julkaistu: 10.3.2011

Talmassa mentiin eilen ja alla tosiaan toissapäivänä nurkkiin ilmestyneet Storm Skisin Rage Pipelinet. Sukset ovat kyllä tonne rinteeseen ja tosi kovallekin pohjalle menopelit kohdallaan ja asennettuani siteet melko eteen, sukset myös ampuvat käännökseen lähes itsellään. Parikymmenmetrinen kääntösädekin tuntuu kummasti lyhyemmältä kun kanttirautaa on ”vain” 174cm. Rohkeutta ja päättäväisyyttähän se laskijalta vaatii kun nenun edessä onkin hieman normaalia vähemmän suksea, mutta kyllä kun Ragea kantille yhyttää niin kyllä se puree. Sen verran stänssistä ja painotuksesta muutenkin huomasin (johtuvatko sitten suksista vai siteistä), mutta vaikka kuinka leikkaavaa käännöstä on mukava ajella pikku etujyrmyssä, niin näillä prahaimpaan tulokseen ja hyvään fiilikseen pääsi melkeinpä 50/50 kyykyllä ja perus leveellä haaralla. Kiva ja monipuolinen sivakka, itelle ehkä himpun pidempi olis vielä passelimpi?! Tulevana viikonloppuna taloutemme tosi-rippaaja ja keveämpi osapuoli saa myös tyypätä Myrskyn käsittelyä – katotaan mitä tapahtuu… Mäjessä oli mukana pokkari ja Contouri (eli julkisivu taas reilassa), joten alla tiukkaa testivideooo ja pari kuvaa;

Aika paljon ihan vaan kuvakulmakokeiluja ja täytekuvitusta tossa pätkässä, mutta on siellä mäenlaskuakin,

 

Rrrraivo!
Kevät tulee kun vielä on ”valosaa”
Oho, mitäs tässä on käyny?
…No tuossa yllähän on aivan selvästi kaapeli a.k.a. vaijeri a.k.a. ”luota nyt sitten tähän” menny poikki. Kyllä siinä meikäläistä vietiin kun a)joko omasta virheestä kesken käännöksen suksi lähti alta lakipisteessä ja paineesta lanka napsahti poikki, tai b) vaijeri napsahti yksinkertaisesti poikki samassa tilanteessa omin nokkineen kulumisen vuoksi? Pää edelle ukko joka tapauksessa sinkosi puolesta rinteestä alas asti hoo-moilasena. Eniten kuitenkin harmitti, kun sukset olin Mikolle kantanut vartavasten testavaksi, mutta testiin selvisi vain toinen seiväs – tosin tuntui se testaaminen onnistuvan DPS-Karhu-setupillakin. Hyvä muuten, että side laukesi tuolla lähimäjessä, kuin että jossain takamaastoissa – tsekkasinpa kotona toisenkin siteen vaijerin ja tämmönen oli lopputulema:
Yksi punos kokonaan jo poikki, joten eipä olis pitkään tässäkään menny ennen laukeamista.

Stormia peliin!

Julkaistu: 08.3.2011

Ja taas olis uutta rautaa koeajettavana Keravan koukkupolvella. Elikkästen Outdoor Pro:n Jykä kävi tänään heittämässä meikäläiselle suksea, nimittäin suksea merkiltään Storm – ja malli on Rage Pipeline. Kyseessä on siis melkoisen rinne- / streettiuskottava twintippi suht maltillisella pers-kohotuksella. Muutoinkin suksi on kovin maltillisen kokonen tohon meikäläisen muuhun arsenaaliin verrattuna, pituutta siis shuksilla on 1.74metriä, leveyttä 118mm – 84mm – 107mm ja raadius-kääntösädettä 21.2metriä – kaiketi ketterä siis?

Sen verran tietenkin uudet sukset ”garderoobissa” aiheuttavat iltapuhdetta ja ähinää, että siteiden asennus-presessi otti eteen välittömästi ja kuinka ollakkaan residenssi täyttyikin pian epoksin katkusta. Nyt on siteet juntattu suksiin kiinni ja huomenissa ”myrskyn putkilinja-raivot” pääsevät lumille ja testiin Talman vaativiin ränneihin. Palaamma kaiketi huomenna asiaan kuinka tämä ainakin meikäläiselle täysin tuntematon sivakkatalo on sukset tehnynnä – kyvyet ovat sukset ainakin, mutta mitenkä ne laskee?

Alta ja päältä

Loh’käärmes

Suottaap olla, että tästä valikoimasta täytyy jossain vaiheessa jo jotain karsia – vaikkakin taloudessa onkin kaksinverroin suksen kuluttajia.

Kamera siellä – kamera täällä – joka puolella – kammera!

Julkaistu: 03.3.2011

Nyt on tässä tämä talvi tullu tuotettua muutama videosaaste maailmalle laina-Contourilla ja meinasin nyt heittää ilmoille vähän aivopieruja kuvakulmista ja kameran kiinnityksistä. Pelkästä kypäräkuvakulmasta kun kuvailee, niin ainakin itteä rupee ahdistamaan ja kaipaa vähän vaihtelua. Ja vaihteluahan saa mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä, koska Contouriin ei meikäläisellä ole juuri muita kiinnityssysteemeitä kuin kinoruuvin päähän tai johonkin sträppiin.

Mm. pokkareita ja muita pikkukameroita varten hankittu Gorilla Pod (pieni kolmijalka, jonka jalat taittuu miten sattuu) osoittautu aika näppäräksi kiinnitysysteemiksi Contourille kypäräkiinityksen lisäksi. Allapa siis parit jujutsut, miten itte oon kameraa ropannuu vermeisiin kiinni;

Perussetti – mut suuntaus tarpeeks YLÖS! Tossahan voi pyöritellä ökulaaria sivulta toiselle ja kuvakulmaa eteen ja taakse. Eikä loppujen lopuksi huonoa kuvitusmatskua pelkkiä jalkojakaan kuvatessa tule.
Leijuva haamukamera GorillaPodilla sauvan somman ympärille – tai nikkari voi askarrella jostain kinopäähommasta monimutkasemmankin viritelmän. Mutta oman viritelmän hajottua tää pod-systeemi on osottautunu nopeeksi virittää – kamera pyörii tossa joka suuntaan niveltensä takia ja teleskooppisauvalla saa varren pituutta jinksattua enemmänkin.

Jaa mm. Huitaleen ukkojen suosima olkapää-meininki. Davosissa yhen päivän kuvailin tällälailla ja kamera tuppas olemaan turhan takana, eli ens kerralla lähetään kokeilemaan kuvan mukaista positiota, jotta näkyy enempi laskua ja vähempi takaraivoo ja takinhuppua.

Kyseessähän meikäläisellä on tosiaan lainavehje, siis kamera, joten en ole hirveesti tohtinu rahnaa tuhlailla noihin Accessoriessiin. Nyt tosin on ajatuksena ite hankkia oma kamera ja monipuolisuuden vuoksi tällä hetkellä harkintalistalla ykkösenä on GoPro HD… Laaja optiikka, still-kuvaus mahkut ja todella laaja kiinnityssettiarsenaali kiinnostaa tällä hetkellä. Saapa nähdä siis mihin rahat kiinnitetään? Ei Contouristakaan ole mitään negatiivista tullut vielä esiin – akku ei ole loppunut vielä kertaakaan kesken päivän vaikka kuvattu on hyvällä pakkasella monta tuntia ja kameran koko/paino on pelkkää plussaa – valotus toimii välillä vähän omituisesti ja stillikuvat jää ottamati (paitsi kuvakaappaukset kuten yllä)… Näin, toivottavasti ei tästä pierusta jääny hirvee löyhkä.