Ja matka Lyngenin niemimaalla jatkukoon muisteloissa! Ykkösosan voitkin lukaista tästä. Kolme kivenkovaa tourailupäivää ja yksi kulttuuriretki Tromssaan on takana, joten oli jälleen oiva tilaisuus jatkaa hiihtohommia! Lyngen se jatkoi vain parhaansa antamista, joten aurinko paistoi ja tuuli oli tyyni.

Otimme suunnaksi siis seuraavaksi Store Jaegervasstindenin (1543m). Tiedossa oli, että reissuun kuuluu jokseenkin pitkä lähestyminen jo pelkkiä lumia kohti, mutta myös reiluhkosti tasamaahiihtoa. Noh, koko päivä on aikaa joten mikäs siinä. Kuten sanottu myös, ilma jaksoi edelleen hyväillä meitä ja ainoastaa pieni tuulenvire viilensi ilmaa päivän mittaan hikisiä ukkoja.

Alkupätkä puomitetulta parkkipaikalta kohti törmää vedeltiin töppöset jalassa ja sukset seljässä.

Mäki on varsin hieno ja suuri törmä. Nousu koostuu edellä mainitusta pitkähköstä lähestymisestä, letkeästä skinnailusta, jäätiköllä liikkumisesta sekä lopuksi jyrkemmästä bootpackista, jos aivan topin tuntumaan haluaa ja jaksaa kiipeillä. Työpäivän verran meillä helahti tuolla keikalla. Älykello mittasin yli 17 km edettyä matkaa, 1200 verttimetriä nousua ja se 6-7 tuntia touhuamista. Itse en verttimetreistä päätellen käynyt aivan topissa saakka, vaan voimat alkoivat loppumaan jäätikön yläosassa, josta Teemun kanssa suihkimme alemmas odottelemaan urheita topittajia.

Lumille päästyämme edessä oli hieman loivaa tasamaakinuttelua

Jäätikkö ja vaikuttava ympäristö

Lasku alas jäätiköltä oli todella hieno ja tottahan toki oli mukavaa päästä piirtämään ensimmäisiä jälkiä koskemattomaan puuterilumeen. Lounastauon ja topittajien odottelun jälkeen pääsimme vielä sivaltamaan useamman sata verttiä täydellistä kevät firniä alempana ennen palaamista autolle. Alta videopätkä päivän touhuista.

Jaa siittä sitten ekat jäljet ja suihkista suihk.

Teme ja pyydäää

Mittakaava valehtelee jäätikölle, bowlin keskellä pari typpiä antaa hieman apuja mittasuhteiden hahmottamisessa.

Viidentenä hiihtopäivänä otettiinkin sitten suunnaksi ”tindeneiden” sijaan ”fjellet”. Eli Steinfjellet (1120m), tunturi siis. Noh, ei parane antaa nimen hämätä, vaan edessä oli n. 800-900 verttimetrin nousu merenpinnasta kohti pyöreähköä, mutta melko jyrkkä seinäistä vuorta. Jälleen kerran lähestyminen oli hieman vähä luminen ja sijainniltaan tuo Steinfjellet on melkein Jaegervasstindenin naapuurissa, mutta törmä on hieman lähempänä isoa tietä. Nousuun pääsee siis melko helposti, mitä nyt poroja ja näiden kikkareita pitänee väistellä.

”lumi ei ole hiihtämisen edellytys”

Steinfjelletin tavoitteena oli kiivetä törmän yläharjanteelle ja spottailla ylähäältä kurulainen, joka viettää n. 600 verttimetriä suoraa baanaa alas ja suorittaa tämä sen verran iltapäivän puolella, että lumi olisi mukavaa laskea. Onnistuimmekin suunnitelmassa melkoisen hyvin. Nousu oli ennakko-odotuksia rankempi, lähinnä lumen kovuuden ja nousualustan jään vuoksi ja kurun spottaaminen ylhäältä oli myös varisn haastavaa, mutta onneksi vastapäätä otetut valokuvat auttoivat laskulinjan löytämisessä. Osuimme kurun yläosaan iltapäivästä muistaakseni klo15 korvilla, jolloin mäki oli saanut sopivasti lämpöä ja lumi oli koko matkaltaa todella smuuttia firniä. Lasku oli meikäläiselle varmaan yksi miellyttävimmistä kevätlumilaskuista ikinä.

Lounastauko ja viihdettä tarjosi taivaalla liidellyt merikotka tms. hitoksiin iso fogeli.

”tästä se kurulainen lähtee”

Ohessa video Steinfjelletin laskusta – videokuva valehtelee aikalailla kurun leveyttä sekä kallistusta, mutta hieno mäki kyseessä joka tapauksessa.

Alkuosan spottailua

Puolenmatkan krouvi

Semmottis linja, nousu tapahtui vasemman kautta.

Meikäläinen mäjessä, kuva Tapani Heikkilä

Viimeinen eli kuudes hiihtopäivä oli edessä ja hieman pitkähköksi venyneen illan jäljiltä päätettiin Teemun kanssa kaksistaan lähteä valloittamaan Lyngseidetin toista lähitörmää, eli Rörnestindeniä (1041m).  Startti otettiin hieman aamuvarhaista myöhemmin vasta aamupäivästä  ja sanotaanko näin että noustessa jokainen edellisenä iltana juotu olut tuli ulos suoraan otsasta – kaaressa suorastaan. Tämä leppoisaksi lopetukseksi kaavailtu topptur olikin loppujen lopuksi n. 1000 vertikaalimetrin pikakelaus, koska puolivahingossa kipastiin mäelle 2,5 tuntiin. Noh, jäipähän norjalaisen oluen huurut sille reissulle. Mäki sinällään on hyvinkin leppoisaa lätkyttelyä ylös ja topista aukeaa varsin miehekkäät ja ilmavat näköalat jyrkän takapuolen alla sijaitsevaan vuonoon. Etuala, jota siis me normaalit ihmiset laskemme, on puolestaan n.30-asteinen tasaisen viettävä mäki, jota on mukava lasketella vauhdilla ressittömästi alas kohti lumoavaa vuonomaisemaa.

Siinä vikapäivän mäki

Maisemat ovat taakse ilmavahkot, vaan kyllä tuostakin joku hullu on laskenut.

Lasku leppoisaa lojottelua

Reissu oli kokonaisuudessaan siis varsin onnistunut ja kuten nyt ehkä rivienkin välistä pystyy tulkkaamaan, niin meikäläinen rakastui kaiketi ikiajoiksi pohjoiseen Norjaan ja erityisesti Lyngeniin. Kallistahan siellä on, mutta elämä on. Ja eihän sitä rahhoo liiaksi tuhlaannu kun ei törsäile. Autoon tuli porattu pitkälti yli 3000 kilometriä kun etelästä saakka tuonne omalla autolla ajelee, mutta hei huihai.

_______________________________________________________________________

Hiihtokausi 2014/2015 alkaa olla paketoitu ja sesonki vaihtuu taas touhujen saralla maastopyörän päälle. Kiitos kaikille uusilla ja vanhoille tuttavuuksille, joiden kanssa olen saanut talven suksien päällä taas viettää ja toivotaan ensi talvesta vähintäänkin yhtä hienoa ja värikästä. Ja jollei tässä luita rikota fillarin selässä heti alkukesästä niin blogissa varmaankin noita kaksipyörä-edesottamuksia taas jossain vaiheessa. Mutta viimeistään syksyllä nähdään taas vapaalaskuiltamissa ja skiiexpöillä!