Teoreettinen hiihtokausi avattu!

”Olipahan hauskaa, eikä enää edes hapota” – siinä pähkinänkuorissa kuluneen viikonlopun meininki ja vkl jälkeiset fiilinkit. Kaikki tuon kauan odotetun expoviikonlopun toiminta alkoi jälleen kerran näin työssäkäyvältä hamsterilta vasta Vanhan ylioppilastalon sisälmyksistä ja Artun järjestämistä Vapaalaskuiltamista. Iltamia tulee aina odotettua vähän niin kuin kuuta nousevaa, koska siellä tulee ensimmäisen kerran syksyllä kerättyä kokoon AINA laskukavereiden kööri ja toistaiseksi on ollut AINA pirun hauskaa. Niin oli myös viime viikonloppuna – ja vaikka ”urheilijanuorukaisia” kaikki ovat jossain määrin niin kyllähän se mieninki hieman kimposi lapasesta.

Ohjelmaltaan ”Vajari-iltamat” (kuten touhu oman köörin osalta usein on) tarjoilivat jälleen hyvää settiä valkokankaalla, paljon nauravaista porukkaa sekä olutta (tosin ei tasarahalla). ”Let’s go get Small” oli lyhäreistä yllättävin ”positiivari”, eli etukäteis odotusten pohjalta Peakin sponssaama ja duunaama filkka ei hirveästi antanut odottaa, mutta sisällöltäänhän filmi oli varsin loistava – diggasin kovasti asetelmasta, jossa Henrik Windstedt kiven kovana proolaskijana onkin yht’äkkiä täysin ulkona omalta mukavuusalueeltaa kiivetessään isoa ja jyrkkää seinää cramponit jalassa.

Siinä oppipoika ja Idoli iltamien tiimellyksessä – ja muistaakseni varsin ”rakentavat” keskustelut meneillänsä.

Illan aikanaha nähtiin myös mm. suomalaisten jyrkänhiihtoa, joka sinällään jo herättää melkoista kunnioitusta niin filmissä hiihtäneitä jeppejä kuin myös laskettavia vuoria kohtaan. Nietos-challengessa oli myös tosi hieno sisältö niin amatööri- kuin kutsukisasarjoissa (vaikkei maltsuputikan hiihto päässytkään isolle kankaalle =)) ja yleisön suosikit tyhjensivät palkintopyödän. Kutsukisassa kaikki show:t olivat luonnollisesti hienoja ja vaikka niin kovasti olisinkin toivonut Jaakko Postin esityksen voittavan, niin kyllähän 1-tittelin vienyt Tero Rev(p)on Rocky-teemalla varustettu pätkä oli kokonaisuudessaan älyttömän jees – tuli hyvä fiilis.

Pilkkeen ensi-ilta oli myös illan aikana, mutta sen verran myöhään, etten hieman jo väsyneestä olotilasta ja hieman heikohkosta äänentoistosta johtuen viitsi sen tarkempia analyyseja heitellä ulkomuistista – mutta palaamma asiaan kunhan oma kappale kolahtaa jossain vaiheessa postiluukusta ja leffaa voi tsiigailla paremmin ajatuksella.

All.I.Can’t maailman ensi-illan alkupöhinät käynnissä – Arttu haastattelee filmin kuvaaja-leikkaaja-tuottajaa Joelia ennen play-napin painallusta Andorran leffateatterissa.

Lauantaiaamu sen sijaan starttasi sitten hieman lyhyehköjen yöunien jäljiltä myös Artun järjestämältä Vapaalasku-Brunssilta hieman ennen puolta päivää. Pöydät notkuivat herkullisista brunssin antimista, läppä lensi ja osalla porukasta Ahtojää-lonkerot kilisivät laseissa – tunnelma oli siis varsin varaukseton. Pilkettä olisi jälleen ollut mahdollista tsekkailla heti aamutuimaan, mutta sen verran iso nälkä oli ettei sitä malttanut ruokapatojen edustalta nousta ja siirtyä leffateatterin puolelle sitä katselemaan. Pilkkeen sitten lämpättyä yleisö kohdalleen (joka tosin nosti perssiinsä heti Pilkkeen loputtua) oli vuorossa meidän Japanin köörin edesottamuksia esittelevän All.I.Can’t:in vuoro ja maailman ensi-ilta – kaikin puolin hieno pätkä siis kuitenkin kyseessä!

All.I.Can’t on mukana myös suomen ensimmäisellä Vapaalasku-Elokuvakiertueella 9.11. alkaen – kiertueen jälkeen varmaankin saadan pätkä myös yleiseen jakeluun.

Lauantaipävä menikin itselläni sitten parannellessa hieman olotilaa vahvemmaksi muiden urheiden jatkaessa seikkailujaan kohti messukeskusta ja Expoja – kuulemma sumuisen hauskaa oli ollut ja kaikki selvisivät hengissä koettelumuksista. Itse suuntasin messuille vasta ns. ”perhe-päivänä” Annin kanssa sunnuntaina iltapäivästä. Tuolloin väkeä ei ollut messuilla enää nimeksikään ja oli mukavasti tilaa tutkailla messujen antia. Setupiltaan messut tuntuivat olevan aikalailla viime vuoden mukaisia myyntikojuineen ja härveleineen. Lumipallohan oli aika kivasti näkyvillä, se kuitenkin mainittakoon! Mitään ihmeellistäkään ei tullut hommattua tässä yltäkylläisyyden täyttämässä maailmassa, paitsi TOTTAKAI messutarjouksesta ski.fi-cardit molemmille taloutemme edustajille – kortilla kun on tullut säätettyä joka talvi aimoannos hissilippurahoja ympäri suomen hiihtokeskuksia sahatessa.

Jaaaaa joku tarkkasilmäinen varmaan jo huomasikin, että noinha se lupauksistaan huolimatta on taas ängennyt blogiin fillarikuvan – no mutta kylläpä jee. Nimittäin nuo hiihtokelit näyttävät edelleen antavan odottaa itseään täällä etelässä ja jotain on pakko vauhtiveikon päästä harrastamaan – niin mikäpä jottei sitten edelleen pyöräilyä. Nyt tosin pimeys valtaa jo klo 16 korvilla maisemaa, joten edellytyksellä fillarilenkeille on valo ja mielellään pirun tehokas sellainen. Kuvassa meikäläisen ensi hätään hommaama 200lumenin töttörö, jolla nyt pärjää auttavasti pimeässä metsässä, mutta kustipostin pitäisi toimittaa tässä lähipäivinä lisää valotehoa kiinalaisen valonheittimen muodossa – jospa silloin viimeistään sitten taas täydellä höökillä…

Ja siinähän sitä – VALOA KANSALLE, joka pimeydessä vaeltaa!