Slovenia — Euroopan helmi

Julkaistu: 27.8.2017

”Hei, tule nopeasti katsomaan tätä upeaa näkyä”, kävin pikaisesti komentamassa Valtsun ylös makuupussinsa syövereistä. Usva oli laskeutunut kuusten oksille ohuen ohuina pilvenhattaroina. Edellisyönä ukkonen oli osoittanut mahtiaan ja ottanut orkesteriinsa mukaan rankkasateen. Niiden jäljiltä aamuinen näky sai minut huumaantumaan entisestään Podljubeljin maisemista. Samalla mielen valtasi eräänlainen kaiho. Oli viimeinen päivä paikassa, jossa ihmiset olivat ottaneet meidät vastaan suurella sydämellä ja auttaneet monin tavoin. ”Tänne palaan”, mietin syödessäni aamiaista vanhemman irlantilaismiehen seurana ja litkiessäni hänen tarjoamaa teetä.

Viimeisen aamun usvapilvet

Podljubelj sumun syövereissä

Joitakin päiviä aikaisemmin olimme yllittäneet Slovenia rajan. Vinjetin ostoreissulla lähiseudun retkikohteita mainostava herra innostui kuullessaan meidän toden totta jäävän Sloveniaan niin, että lähdimme mukanamme paperikassillinen karttoja.

Vaikka alun alkaen suunnitelmanamme oli mennä Triglavin luonnonpuistoon, ei meidän tie sinne vienyt. Aivan rajan tuntumassa, jotakuinkin kymmenkunta kilometriä rajasta, oli pikkuinen kylä — Podljubelj nimeltään. Kylässä oli suloinen pieni leirintäalue, josta Maria ja Gregor olivat saaneet rakennettua kotoisan ja lämminhenkisen. Yleensä ei tulisi mieleenkään kuvailla leirintäalueita lämminhenkisiksi saati kotoisiksi, mutta heti pihaan kurvatessamme sekä omistajapariskunta että vieraat toivottivat meidät ilolla ja tervetuliaisjuomin vastaan kuin olisi saapunut tutumpaankin seuraan.

Tuttuja leirintäalueen väestä tuli, tai ainakin se tuntui siltä. Yhteiset aamupalat Gerardin ja paikallisen kylänmiehen kanssa tulivat traditioksi, jos nyt tällaisella lyhyellä piipahduksella voi vielä tavasta puhua. Toisaalta eiköhän aamut olisi rullanneet samaa rataa, mikäli olisimme paikkaan jäänyt. Gerard oli viettänyt kuukauden päivät leirintäalueella ja aikoi olla niin pitkään kunnes alkaisi kaivata kotiin, tai kunnes leirintäalue sulkisi talveksi ovensa.

Piipahdimme Podljubeljista lähiseutujen eri kohteisiin, joissa vietimme päivän parhaat tunnit, sillä upeita maisemia ei ympäriltä puuttunut. Pyöräretket veivät meidät vuorten suojaamiin metsiin, jotka saivat meidät haaveilemaan ihkaoikeasta maastopyöräreissusta Sloveniaan.

Pieni välipysähdys söpöllä pienellä lammella

Maastossa pyörän kanssa

Huimat näkymät Slovenian ja Itävallan rajalla

Lyhyehkö tunnelinpätkä patikkapolulla

 

Slovenian perinneherkku

Marian ja Gregorin suosittelemana teimme patikkaretken eräälle rajan tuntumassa olevalle vuorenrinteelle. Reitti kulki kapeana mutkitellen eteenpäin ja muutamasta kohtaa sen päätähuimaavan jyrkät rinteet olivat yhden harha-askeleen päässä. Päätepisteenä reilun muutaman tunnin patikoinnin jälkeen oli vuoristomaja, Planina Preval. Vuoristomaja tarjosi paikallisia herkkuja, joista me valikoimme summamutikassa Zganci nimisen perinneherkun. Tämän sisältö selvisi vasta pöydässä ja vielä tarkempi selostus saatiin Marialta leirintäalueella — tattarijauhoja, päällä hiukan rapeaa sian ihraa ja lisänä viiliä. Ruoka ei noussut minun listaykkösekseni. Tuskin Valtsunkaan, mutta urheana hän söi sitä puolikkaan annosta.

Lohikäärmekaupungiksikin kutsutun Tržičin läheisyydestä löytyi Dovzan Gorgeksi nimetty nähtävyys Trziska Bistrica joella. Joen uskotaan olleen vuosimiljoonia sitten osa trooppista merta, jonka ansiosta sieltä fossiililöydökset eivät ole harvinaisia. Jokea ihaillessa kului huomaamatta muutama tunti, vaikka sen ympärille tehty reitti ei pitkä ollutkaan.

Dovzan Gorge

Dovzan Gorgea ympäröivä pieni reitti

Ennen kuin ehdimme lähteä ja hyvästellä leirintäalueen väen uusi saderyöppy kerkesi kastelemaan meidät osittain. Muistot visusti mielessämme matkamme jatkui kohti kirkkaita vesiä Kroatian auringon alle.

– Janika

 

Kommentoi

Polska MTB – 3 kohdetta

Julkaistu: 11.8.2017

Mikäli ei kaipaa ainoastaan alastulonautintoa ja on valmis näkemään vaivaa ja polkemaan reidet tulessa mäkiä myös ylös, kannattaa Puolalle antaa mahdollisuus. Maastopyöräilyyn sopivia paikkoja Puolasta löytyy yllin kyllin, ja me kävimme katsastamassa niistä kolme. Emme suinkaan läpikotaisin, mutta pintaraapaisulla.

Vaikka itse oli nähtävä vaivaa ja poljettava kuntoa uhmaten ja sitä kartuttaen omin voimin ylös, eniten säälin kuitenkin jarrupalojani, jotka joutuivat tekemään kaiken työn alas tultaessa, ja jotka kiilsivät uututtaan vielä heinäkuun alussa.

Alamäki ja minä olemme kavereita, mutta emme mitään ylimpiä ystävyksiä. Pidän niistä, mutta voi sitä jarrutuksen määrää. Todelliset maastohaukat saattavat naurahtaa ajotavalleni, mutta koska toivon saavani pitää hampaat suussani vielä vuosienkin päästä, on kukkaron nyörejä löystettävä useammin jarrupaloja uusittaessa. Kun jarruttaa koko viisi kilometriä, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän, kuluvathan ne jarrut. Se on selvää!

Vaikka heinäkuu oli lämmin ja usein jopa kuuma monessa muussa maassa Suomea lukuun ottamatta, oli pyöräily maastossa suhteellisen mukavaa. Puut varjostivat usein sen verran, että 30 asteen lämpötilakin tuntui siedettävältä.

Taustalla Krajobrazowy Beskidu Śląskiego

Kartanlukutauko muuttui istuskeluksi

Kielce, Wolowe Trasy

Saavuimme Kielcen 200 000 asukkaan pikkukaupunkiin Varsovan ruuhkaisilta kaduilta. Täältä löytyi söpö pikkunyppylä ohikulkumatkalaisten riemuksi. Hetken hapuilun jälkeen löysimme paikan, joka kartan mukaan piti sijaita muutamia maastopyörälle soveltuvia reittejä. Ymmärrykseni mukaan nämä polut piti olla melko uusia ja niitä oli rakenneltu tämän vuoden puolella.

Auton saimme mukavasti metsän reunaan, josta lähdimme etsimään polkuja. Nyppylä paikantui nopeasti ja lähdimme polkemaan ylös. Huipulla tutkailimme vuoroin reittejä ja vuoroin maastoa. Toimiva nettiyhteys olisi helpottanut huomattavasti karttojen lukua puhelimesta, mutta koska emme saaneet topokarttoja avattua, oli tehtävä jonkinlaisia ratkaisuja. Päätimme, että yksi reiteistä kulki alas edestämme ja hyppäsimme satuloihin. Polku oli leveähköä hiekka-kivipolkua nyppylän harjannetta alaspäin, mikä ei tyydyttänyt meitä täysin single track -tyyppiset polut mielessämme.

Lopulta tulimme risteykseen, josta päätimme kääntyä takaisin ylös menevällä tielle. Ylös se ei kuitenkaan vienyt vaan kukkulan toiselle puolen, josta lähti vihdoin hyvänoloinen joskin poljettavaksi jyrkähkö reitti ylös. Tämän ansiosta löysimme ne todellisuudessa maastopyöräreiteiksi suunnitellut muutamat linjat alas. Valitsimme kahdesta vierekkäisestä oikeanpuoleisen. Reitti oli kiva, mutta minulle muutamista kohdin hieman liian haastava parin tiukan käännöksen ja liian jyrkän mäen sekä laiturirakennelman ansiosta. Ei onneksi tarvinnut koko matkaa talutella vaan sai myös kokeilla omien taitojensa rajoja.

Huomioita:

  • Reittejä ei ole merkitty maastoon, joten oma kartanlukutaito on tarpeen.
  • Varsinaisten maastopyöräilyyn rakennettujen polkujen lisäksi kukkulalta löytyi muutamia muitakin harrastukseen soveltuvia linjoja.

Täältä lisää Wolowe Trasysta!

Juoksupolkua alas

Paikallinen laituri

Bielsko Biala, Kozia Góra

Bielsko Biala ansaitsi muutaman yön, sillä löysimme kaupungin liepeiltä hyvänä pidetyn pyöräparkin kaikkine oheisherkkuineen.

Vertikaalimetrejä ylös polkiessa kohti ensimmäistä polkua oli 270 m, mikä meni mukavasti ylös kiemurtelevaa reittiä pitkin, sillä huipulle menevä polku oli suunniteltu järkevästi. Ylös huipulle polki mukavat 50 minuuttia, mikä tuntui harrastelijasta sopivalta riipaisulta. Ja mikä tärkeintä polkua pystyi ihan tosissaan ajamaan, mikä ei suinkaan joka paikassa ollut itsestään selvyys.

Ensimmäinen lasku mentiin minun mielikseni sinistä. Rata oli nimensä mukaisesti Twister sen kiemurrellessa tiuhasti alas siloiteltuja bermejä bermien perään. Ei liian jyrkkää ja sopivan vauhdikas, pidin! Toisella kierroksella valitsimme yhden punaisista poluista. Punaisessa oli jo melko paljon haastetta, mutta erityisesti Valtsu nautti. Jyrkkää ja juurakkoista polkua ja väliin pikku droppeja. Itse jouduin paikka paikoin loikkimaan pyörän selästä kohdatessani minua suuremman vastuksen jyrkistä tai muutoin haasteellisista paikoista.

Ylikansoitetuksi parkkia ei voinut kutsua, sillä näimme muutaman pyöräilijän poluilla meidän lisäksemme. Pyöräbaarin liepeillä touhu oli kuitenkin hieman vilkkaampaa. Pump trackilla oli menossa junnujen treenit.

Muutama nousu laskuineen riitti meille, vaikka ratoja olisi ollut vielä useita. Kysäisimme pyörien pesumahdollisuutta baarista, ja vaikka yhteistä kieltä ei kunnolla löytynyt, pystyimme hymyissä suin tyytyväisinä siemailla hetken kuluttua Radleria terassilla.

Huomioita:

  • Alueelta löytyy pump track, bike bar ja vuokraamo.
  • Reitit ja siirtymät merkitty hyvin maastoon.

Heiltä löytyi pätevät nettisivutkin!

Twisterin alku

Hiipivä tiikeri

Ruokataukoa oli kiva viettää pyöräbaarissa

Rytro, Osrodek

Olimme edellisiltana majoittautuneet kaupungin halvimpaan hotelliin. Hotelli sijaitsi parahiksi aivan suunnittelmamme maastopyöräreitin vieressä. Mäellä oli useampi reitti, mutta valintamme osui minun taitojeni huomioiden yhteen helpohkoista.

Ensin oli kuitenkin poljettava ylös, mikä tarkoitti 6,5 km polkemista ja jotakuinkin 750 vertikaalimetriä. Puoleen väliin asti matkanteko tuntui mukavalta ja ehdin jo toivoa, että nousu jatkuisi ylös asti loivasti nousevana. Vaan ei tietenkään! Nousun toinen puolisko oli jyrkkää ja vielä jyrkempää taivalta kohti huippua. Talutushommiksihan se meni. Mutta kaikki nähty vaiva palkittiin alastultaessa.

Polku oli vaihtelevaa, jossa pääsi kokeilemaan teknisiä taitojaan jyrkemmillä ja kivikkoisemmilla osuuksilla, mutta myös tykittelemään ojanpohjan lehtikujaa. Reitin jälkeen laskettelimme asfalttipätkän suoraan hotellin parkkipaikalle, jossa auringosta paahtunut automme odotteli.

Huomioita:

  • lopun ylösnousemus melko jyrkkää
  • pysy reitillä, ettet joudu umpikujaan xD

Polut olivat jyrkkyydeltänsä vaihtelevia

Jyrkkää ja juurakkoista

-Janika

 

1 kommentti