Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt Rukan reissusta, mutten ole ehtinyt kaikenlaisten kiireiden keskellä sanansäilää suoltamaan. Opettajana joulunalusaika on vuoden toiseksi kiireisintä ja sittenhän tuohon pujahti vielä joulukin, jonka kai itse kukin on halunnut rauhoittaa omalla tavallaan – minä perheen kanssa pelaillen.
Mutta nyt näyttäisi taas siltä, että laskurintamalla alkaisi taas tavallisen tehokas talvi, joten kaikenlaista mukavaa on tiedossa. Pysykääs siis langoilla!
Ja sitten takaisin muutaman viikon takaiseen Rukan reissuun… Alkukausi on ollut kautta maan valitettavan vähäluminen eikä Ruka tehnyt poikkeusta tässä asiassa. Lunta oli onneksi satatut edes hiukan ja maisemat olivat saaneet valkean lumipeitteen ylleen. Tämä oli sinänsä jo voitto, sillä olin kaivannut lunta vaihteluksi etelän mustalle maisemalle (vaikka kaikeksi onneksi talvipäivänseisauksen tienoilla satanutta lunta on vielä maassa viime päivien nollakeleistä huolimatta).
Heikko lumitilanne heijasteli valitettavasti alkukauden ensimmäisiin laskuihin. Itsenäisyyspäivä tarjosi monelle mahdollisuuden pidennettyyn viikonloppuun ja sitä oli tullut useampi hyödyntämään Kuusamon kuuluisimmalle kukkulalle.
Rinteet kuhisivat eri tasoisia laskijoita. Rukalla ei oltu saatu kovinkaan montaa rinnettä auki ottaen huomioon, että oltiin menty jo ohi joulukuun alun. Tämä tarkoitti yksinkertaisesti ruuhkaisia rinteitä. Lastenrinteiden ja parkin lisäksi rinteitä oli auki kahdeksan mukaan lukien kumpareikko. Muutamalla lisärinteellä ihmiset olisivat levinneet jo mukavasti keskuksen alueelle.
Vuodet eivät totta tosiaan ole veljeksi keskenään!
Sen lisäksi, että laskutamineisiin sonnustaunutta kansaa oli hurjasti, eivät rinteet olleet ihanteellisessa kunnossa. Väki väheni onneksi alkuviikosta, jolloin Saaruassa joutui enää väistelemään kiviä.
Huono alkukausi ja muutamat kisat (kumpareet ja hiihto) Rukalla olivat selkeästi vaikuttaneet sekä lumetettujen rinteiden lukumäärään että kuntoon. Rukan eduksi täytynee kuitenkin sanoa, että täydet pisteet heille on annettava eturinteiden uudistetusta tuolihissistä – kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Sen verran vauhdikkaasti kyseinen kapistus vie ylös, että vanhaa ei tule ikävä.
Ensimmäiset laskut tuntuivat, kuten aina, jännittäviltä ja kankeilta, mutta lasku laskulta paremmalta. Innostuin jopa hyppelemään. Varo vaan Autti, täältä tullaan!
Minimalististen hyppyjen lisäksi rinnelaskulle pientä kivaa vaihtelua antoivat erilaiset hiihtokoulutyyliset treenit ja muut leikkimiset harjoitteet. Valtsu kävi myös lainaamassa Hankibaarista Pusun suksia, jotka tuntuivat kuuleman mukaan mahtavilta. Haasteista huolimatta erinomainen ensireissu kauteen 2018-2019!
Sunnuntaina suuntaamme Pyhälle. Saa nähdä mitä kivaa sinne keksimme, kun takamaastoihin ei vielä ole asiaa.
