Miniseikkailuja lämpimissä kevätsäissä

Julkaistu: 27.5.2018

Koivunlehdet makuuhuoneen ikkunan edessä heiluvat lämpimässä kevättuulessa. Muistelen niiden kasvutarinaa, sillä kevät tuntui poikkeukselliselta myöhäisen ajankohtansa vuoksi. Ensin vaikutti, että lehdet eivät millään meinanneet aloittaa kevättä, mutta muutaman lämpimän päivän saattelemina ne kasvoivat täyteen kokoonsa kuin varkain. Tätä samaa vihreää ihmettä ihailen ääneen keväästä toiseen, ja se on saanut aikaan kutiavan halun lähteä retkelle nauttimaan luonnosta, eikä toukokuun aurinkoiset päivät ole sitä tippaakaan vähentäneet.

Valtsu oli varannut viikonlopun maastopyöräilylle, tapahtumaan johon minulla ei olisi ollut asiaa. Enkä aikonut jäädä kotiin nyhjöttämään, sillä halusin seikkailulle. Suurelle tai pienelle, sillä ei ollut väliä, kunhan saisin seikkailun. Niimpä otin edeltävänä perjantaina alkuillasta halvimman bussin kohti Tamperetta.

Samalla kun Valtsu seikkaili pyöränsä kanssa Messilässä, minun retkeni kohdistuivat helppoon luonnosta nauttimiseen. Keräsin metsäpolulta villivihanneksia. Nokkosista sekä luonnon omasta parsasta, maitohorsmasta, syntyi  helppoja lisukkeita savulohen seuraksi. Kuinka ihania herkkuja luonto tarjoaakaan myös tähän aikaan vuodesta!?

Ja koska toukokuiset säät olivat olleet erikoislämpimiä, uskaltauduin yrittämään itselleni jotain epätyypillistä. Illan alkaessa tehdä tuloaan pulahdin uimaan yleisen saunan laiturilta, vaikka yleensä en tähän aikaan ole valmis vielä uintihommiin luonnon vesissä. Yleiset saunat ovat taas viime vuosina tehneet tuloaan ja tuoden yhteiset saunahetket muoti-ilmiöksi. Tampereella saunakulttuuri tuntuu olevan askeleen edempänä, sillä yleisiä saunoja on joka nurkassa.

Vielä ennen auringonlaskua oli vielä pistettävä teltta pystyyn Näsijärven rannalle. Kepeä kevättuuli puhalsi sisään teltan etuseinän hyttysverkon lävitse tehden nukkumisesta helpompaa, vaikka laskeva ja nouseva aurinko sitä hieman häiritsikin. Halusin yön läpeensä ihailla punertavan oranssia taivaanrantaa. Viikonlopun miniseikkailun kruunasi vielä pieni sunnuntainen melontaretki.

Toukokuu on ollut upea ja olen valmis kesään!

Ps. Käyhän seuraamassa meidän instagram– ja facebook-sivuja. Näin näet ensitilassa, kun uusi blogikirjoitus on ilmestynyt.

Rentukat Näsijärven rannalla

Vanha kaiverrus

Auroingonlasku

Aamuyöllä ihailemassa auringon nousua

Kajakilla saareen

Helvetinkoluun ja takaisin – suomaalaisten jäljillä

Julkaistu: 15.5.2018

Kauan kauan sitten Suomen alueella asui kansa, jota ympäröi valtavat määrät soita, niitä vetisiä hillan kyllästämiä maita. Nämä maan ja veden välitiloiksikin kutsutut kosteikot aiheuttivat pelkoa ja kuuluivat salamyhkäisyydessään kansantarustoihin erottamattomasti. Suot saattoivat toimia reittinä tuonpuoleiseen tai jumalille ja vainajille uhrattujen esineiden kätköpaikkoina. Vaikka toisaalta suomalmin ansiosta sitä hyödynnettiin rauta-aseiden ja -työkalujen valmistuksessa. Myöhemmin näitä erikoisessa maastossa eläviä ihmisiä alettiin kutsua suomaalaisiksi.

Tällaiseen tarinaan haluaisin uskoa. Että nimitys suomalaisista olisi syntynyt soisen maamme ansioista, ja ajan saatossa tipauttanut pois toisen a-kirjaimen lyhentäen nimen nykyisin tuntemaksemme. Suomi on nimittäin maailman soistunein maa tai ainakin se on ollut, sillä Suomen pinta-alasta noin 30% on ollut soiden peittämää. Jääkausi sai aikaan painanteita ja altaita, jotka ovat olleet otollisia soiden syntymiselle. Lisäksi Suomen ilmasto runsaine sateineen ja viileine ilmoineen on aina vaikuttanut veden haihtumisnopeuteen. Vettä siis sataa enemmän kuin haihtuu. Sen lisäksi, että suot ovat ainutlaatuisia ekosysteemejä, on niiden hyväksi kerrottava vielä niiden hiilidioksidin sitomiskykyky, mikä keventävää maapallon hiilikuormaa.

Suomaisemaa pitkospuilta

Kaatunut puu – kuin taideteos

Sammalmatto

Pitkospuilla

Tarina suomaalaisista sai tuulta alleen retkeillessäni tätini kanssa viime kesänä Helvetinjärvellä ja ihastellessamme sen lukuisia soita – korpia, rämeitä ja nevoja. Huomio kiinnittyi kasvillisuuteen rahkasammalmattoineen, veistosmaiseen kallan kukkaa muistuttavaan suovehkaan ja lukuisiin suopursuihin sekä tietysti myrskyn runtelemiin maastoihin. Matka taittui kätevästi pitkospuita ja polkuja tepastellessa tai matkantekoa helpottavia rappusia könytessä, sillä korkeuserot reitillä olivat melkoisia.

Kuten yleensä muutenkin, myös Helvetinjärven kansallispuistosta puhuttaessa suot jäävät helposti unholaan. Esiin nousevat useimmiten sen kuuluisat satoja miljoonia vuosia sitten syntyneet rotkolaaksot, jotka tietysti ansaitsevat huomionsa kaikessa upeudessaan. Matka Haukanhiedalta muutaman metriä leveälle ja Helvetinjärveen laskevalle Helvetinkolulle oli onnistunut ja aika kului kuin siivillä kansallispuiston luontoa ihmetellessä. Rotkon pohjalla seistessä tunsi väistämättä itsensä pieneksi, kun yläpuolella oli useampi kymmenen metriä kalliota.

Enää oli jäljellä retken paras osuus – eväät – ja tietysti matka takaisin lähtöpisteeseen. Päiväretken hyvänä puolena onkin superherkulliset eväät, joita jaksaa kantaa maastoon hiukan enemmänkin, vaikka useamman päivän patikoinnilla saisikin paremman kuvan koko kansallispuiston luonnosta ja voisi vaeltaa Seitsemiseen saakka. Ehkä sellaisellekin retkelle on aikansa ja paikkansa.

Helvetinjärvi

Raatteet ja muut soiden kukat ihastuttavat

Helvetinkolulla

Aloittelijan opas maastopyöräilyyn

Julkaistu: 06.5.2018

Maastopyöräily on laaja käsite, mutta aloittelijan ei tarvitse vivahde-eroista tietää. Tärkeintä on innostus uuden lajin kokeiluun.

Alkuun pääsee helposti!

Maastopyöriä pääsee vuokraamaan jo useammasta paikasta. Pyöräparkit vuokraavat pyöriä ja erillisiä pyörävuokraamoja löytyy eri kaupunkien alueilta, joten kulkuneuvon löytää varmasti pyllyn alle.

Itse ostin maastopyörän, vaikken ollut koskaan kokeillut lajia. Rahat eivät kuitenkaan kuluneet uutuuteen, vaan ensimmäinen pyöräni oli vuoden 1999 Santa Cruzin rungolla ja tietysti uudemmilla osilla varustettu erittäin kevyt maasturi. Santa Cruzilla poljin muutaman vuoden ja vasta viime syksynä hankin uuden pyörän. Vanhan pyörän ostamisen etuna on huomattavasti halvempi hinta, jolloin pyörän hinnasta puhutaan sadoissa eikä tuhansissa euroissa. Käytettyjä pyöriä voi esimerkiksi etsiä fillaritori.com:sta. Käytettyä ostaessa kannattaa olla matkassa, joku joka ymmärtää edes hiukan pyöristä.

Mikäli on kiinnostunut uuden pyörän ostosta tai haluaa vain kokeilla, millaista uuden pyörän selässä ajaminen on, kannattaa suunnata erilaisiin testipäiviin ja vastaaviin tapahtumiin. Me kävimme Etelä-Suomessa järjestettävässä Bike Expo Fiskars -tapahtumassa, jossa pyöriä pääsi testaamaan maasto-olosuhteissa.

Opastusta – kuka neuvoo?

Helpoimmalla lajiin pääsee sisälle ohjattujen pyöräretkien avulla. Näissä voi saada tekniikkavinkkejä, jotka helpottavat ajamista poluilla. Ainakin Suomen latu on järjestänyt jo useamman vuoden ajan tapahtumia ja pyrkinyt edistämään maastopyöräilyä laajemmin ympäri Suomea kiertävällä kiertueella nimeltään MTB tutuksi. Tämän lisäksi useat Suomen ladun latuyhdistykset järjestävät ohjattuja maastopyöräilyn lajikokeiluja kauden aikana.

Lisäksi netistä löytyy helposti muidenkin toimijoiden tarjoamaa ohjattua maastopyöräilyä sekä kohtuuhintaisia maastopyöräilyn tekniikkaklinikoita. Näissä pääsee kehittämään omaa tekniikkaa pidemmälle ja saa takuu varmasti arvokkaita neuvoja ajamiseen maastossa. Etelä-Suomessa Fiskarsissa järjestetään kesän aikana useita taitoklinikoita, joista osa on myös aloittelijoille. Oulussa Rokua järjestää erilaisia maastopyöräilyn ajokoulupäiviä ja kursseja. Maksullisia tekniikkaopastuksia on varmasti myös muualla Suomessa, mutta tuossa muutama esimerkki.

Minä en ole vielä osallistunut yhdellekään ohjatulle retkelle tai tekniikkaklinikalle, mutta olen pälyillyt yhtä naisille suunnattua tapahtumaa, johon mahdollisesti osallistun. Olen sen sijaan ollut onnekas, koska ympärilläni on useita maastopyöräilystä innostuneita harrastelijoita, joiden mukana olen päässyt oppimaan uutta. Loppuen lopuksi kuitenkin toistot ovat se tärkein oppi eli ajamalla oppii!

Mihin mennä?

Ensimmäisenä ei välttämättä kannata suunnata haastavimpiin maastoihin. Lähimetsät on usein se järkevin vaihtoehto ja tietysti myös helpoin. Me Valtsun kanssa käymme tekemässä kuntolenkkiä lähimetsissä ja se toimii erittäin hyvin, ja aina oppii jotain uutta.

Maastopyöräilyreittejä voi löytää jälki.fimtbreitti.fi ja yksiraide.blogspot.fi -sivuilta (kahdesta viimeisestä löytyy myös videoita reiteiltä) sekä maastonmuotoja voi tutkia retkikartta.fi:stä. Mikäli omistaa navigointilaitteen tai -kellon pystyy niin Jäljestä, MTBreitistä kuin Yksiraiteen -sivuilta lataamaan gpx-tiedoston avuksi poluille.

Muuta tärkeää…

Maastopyöräretkille on hyvä ottaa mukaan vettä, välipalaa ja muutama korjaustarvike. Myös käsikartta voi joissakin tilanteissa olla hyvä olla matkassa. Pyöräilyyn menee äkkiä muutaman tunti ja hikoilu ilman vettä ei välttämättä ole mukavinta. Välipalaksi reppuun pakataan lähes aina lähimetsiinkin patukka jos toinenkin antamaan lisäenergiaa huonoihin hetkiin. Itse suosin myös lastenruokaosastolta löytyviä puurosmoothieita.

Koska pyörä saattaa tavalla tai toisella vaurioitua kesken ajon (sisäkumi saattaa puhjeta ja osat löystyä matkan teon aikana.) tai sitä täytyy muulla tavoin hieman huoltaa, reppuun kannattaa pakata myös muutama tarvike tällaisia tilanteita varten. Pieni pumppu, sisäkumi, muutama nippuside ja mahdollisesti jokunen työkalu. Kuusiokoloavaimella, pihdeillä ja henkilöstä riippuen renasraudoilla pärjää jo pitkälle työkalujen suhteen.

Lisää maastopyöräilyä blogissa:

Välipalat on tärkeitä!

Iskareihin ilmaa

Bermihommia

Parhaita ovat alamäet!

Slovenian upeita polkuja